Kiire nykyisten sosio-ekologis-teknologisten järjestelmien muutoksessa ei oikeuta hätiköityjä päätöksiä, jotka perustuvat kapeaan ymmärrykseen. Artikkelin kirjoittajat pohtivat keinoja lisätä vuorovaikutusta tieteellisen ja moninaisen tiedon välillä. He summaavat ympäristöpäätöksentekoon liittyvät pohdintansa neljäksi viestiksi.
Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen tutkijat keskustelivat tiedon moninaisuuden tärkeydestä ja sen hyödyntämisestä vuoden 2025 YHYS-kollokviossa Oulussa (Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seuran vuosittainen kollokvio). Kahdeksan esityksen ja vilkkaan keskustelun myötä keskityttiin sekä episteemisiin että käytännöllisempiin kysymyksiin, jotka liittyvät ympäristötietoon ja -päätöksentekoon. Kaksipäiväisessä työryhmässä pohdittiin muun muassa epistemologisia käsityksiä ja niiden vaikutusta luonnonvarojen käytön kestävyyteen, tiedon ja tietämisen tapojen roolia ympäristöpolitiikassa ja -päätöksenteossa sekä osallistavien prosessien kehittämistä.
Aikana, jota leimaavat tieteen vapauden heikentyminen, tekoälypohjainen vääristely, valeuutiset ja laajalle levinnyt disinformaatio, ei tarve tunnistaa ja hyödyntää moninaista tietoa ole koskaan ollut näin suuri. Vuorovaikutus muiden tietämisen tapojen kanssa on eettistä ja inklusiivista, ja se myös opettaa kriittiseen ajatteluun. Pohdintojemme pohjalta tarjoamme neljä keskeistä viestiä päättäjille ja toimijoille, joiden työ liittyy ympäristö- ja luontovaikutuksiin tai joiden työ itsessään vaikuttaa ympäristöön eri tavoin. Painotamme tällaisessa päätöksenteossa tarvittavan luotettavan tiedon merkitystä.
Neljä viestiämme ovat seuraavat:
1) Tiedon moninaisuus tulee tunnustaa, ja sitä on hyödynnettävä kestävyysmurroksen toteuttamiseksi.
2) Politiikan ja lainsäädännön integraatiossa tulee huomioida tieteellinen ja moninainen tieto ilmastonmuutoksen ja ympäristökysymysten tehokkaan ratkaisemisen varmistamiseksi.
3) Oikeudenmukainen päätöksenteko vaatii ihmiskeskeisyyden jälkeisen maailman uudelleenarviointia.
4) Muutosta tukevat politiikkatoimet ja tiede tulee tuoda lähemmäs niitä ihmisiä, joita ne koskevat.
Kuva: Aivars Vilks / Unsplash
1 Moninainen tieto
Riittävän kattava ja läpinäkyvä tieto on oikeudenmukaisen ympäristöpäätöksenteon perusta. Usein käytetty tieto rajautuu kuitenkin tieteelliseen tietoon. Tieteellisen – ja usein luonnontieteellisen – tiedon etuoikeutettu asema tulisi haastaa moninaisilla tietämisen tavoilla. Vaihtoehtoiset tietämisen tavat, kuten alkuperäiskansojen, paikallinen, perinteinen tai kokemuksellinen tieto, voivat rikastaa tieteellistä tutkimusta auttamalla kehittämään kestäviä politiikkatoimia ja käytäntöjä sekä tekemään päätöksenteosta ylipäänsä kestävämpää.
Yksittäisten ihmisten ja paikallisyhteisöjen kokemukset ja asiantuntemus voidaan saavuttaa ja omaksua osallistavien prosessien kautta. Esimerkiksi kansalaistiede mahdollistaa vapaaehtoisten kansalaistutkijoiden (eli ei-ammattilaisten) osallistumisen tutkimukseen ja tiedon tuottamiseen. Kansalaistiede voi paitsi vahvistaa tiedettä, myös haastaa ja uudelleenkehystää olemassa olevia tiede- ja politiikkakertomuksia. Itse asiassa kansalaisyhteiskunnan tai paikallisyhteisöjen aloitteesta syntyneellä tutkimuksella on tärkeä rooli uusien ympäristöongelmien tunnistamisessa ja jo tunnettujen ongelmien eri ulottuvuuksien määrittelyssä, vastuullisuuden vaatimuksissa ja ympäristönormien noudattamisen edistämisessä oikeudenmukaisempien ratkaisujen saavuttamiseksi.
Tunnistamme, että päätöksenteossa säilyy aina jonkinasteinen epävarmuus kysymysten monimutkaisuuden vuoksi. Epävarmuutta voi esiintyä eri vaiheissa tiedon tunnistamisessa, tuottamisessa ja hyödyntämisessä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kiihtyminen ja ympäristövaikutusten kasautuminen lisäävät epävarmuutta entisestään. Koska päätöksiä tehdään muuttuvissa olosuhteissa jatkuvan epävarmuuden vallitessa, tarvitaan usein monenlaista tietoa prosessin tueksi. Väitämme, että paikallinen, perinteinen ja alkuperäiskansojen tieto voivat vahvistaa tieteellistä tietoa epävarmuuksien keskellä.
Keskeisiä kysymyksiä ovat, miten erilaiset tiedon muodot tunnistetaan ja miten niitä hyödynnetään päätöksentekoprosesseissa sekä miten päättäjät, toimijat ja tutkijat tulkitsevat tätä tietoa, sen positionaalisuutta, yhteyksiä, merkityksiä ja valtasuhteita. Esimerkkejä alkuperäiskansojen tiedon institutionalisoinnista politiikkaan arktisessa kontekstissa ovat Saamelaisneuvosto, Saamelaiskäräjät Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa, Arktinen neuvosto ja Saamelainen ilmastoneuvosto.
Paikallinen, perinteinen ja alkuperäiskansojen tieto voivat vahvistaa tieteellistä tietoa epävarmuuksien keskellä.
2 Kumulatiiviset vaikutukset ja siilojen purkaminen
Ympäristöhallinnossa ja -hallinnassa setvitään toisiinsa kietoutuneita haasteita ja intensiivisen maan ja luonnonvarojen käytön kumulatiivisia vaikutuksia. Sektoroitunut ja siiloutunut tieto sekä hallinnolliset ja lainsäädännölliset rakenteet estävät kokonaiskuvan muodostamisen ympäristövaikutusten keskinäisistä yhteyksistä kuten myös tehokkaat ratkaisut niihin. Politiikan sekä tieteellisen ja moninaisen tiedon yhdistäminen poikkisektoraaliseen lainsäädäntöön on olennainen lähtökohta ympäristöhaasteiden selättämiselle.
Sitovien ympäristötavoitteiden, lainsäädäntömuutosten ja tehokkaiden politiikkainstrumenttien toimeenpano edellyttää vahvaa paikallista hyväksyttävyyttä enemmän kuin vapaaehtoisten tai markkinaperusteisten instrumenttien toimeenpano. Vihreää siirtymää edistävät toimet ja suunnitteluprosessien sujuvoittamiseen liittyvät paineet lisäävät kontekstuaalisen herkkyyden ja paikallisten erityispiirteiden tunnistamisen merkitystä. Politiikan hyväksyttävyyden kysymykset vaihtelevat eri tasoilla: kuka määrittelee hyväksyttävyyden ja sen rajat? Kuinka usein hyväksyttävyyttä arvioidaan?
Vaikka maankäytön ja luonnonvarojen käytön paineet kasvavat nopeasti, kumulatiiviset vaikutukset etenevät hitaasti ja ovat vaikeasti seurattavissa. Tämä korostaa jälleen paikallistiedon merkitystä. Julkinen osallistuminen määritellään yleensä sovellettavan lain tai tietyn prosessin perusteella, mikä voi osaltaan rajoittaa inklusiivisuutta.
Kuva: Madison Inoye / Pexels
3 Tieto ihmiskeskeisyyden jälkeisessä ajassa
Lajienvälinen oikeudenmukaisuus haastaa ihmiskeskeisen maailmankuvan ja tietojärjestelmät. Ketkä otetaan huomioon oikeudenmukaisuuden kehyksessä ja kuka sanoittaa ei-inhimillisten tarpeet? “Miten voimme kuvitella toisenlaisen ihmislajin monilajisessa maailmassa?”, pohti tutkija Corinna Casi esityksessään.
Miten ei-inhimillinen maailma näkee meidät ja kuinka binääriset rakenteet (inhimillinen/ei-inhimillinen, luonto/kulttuuri jne.) voitaisiin purkaa? Ei-inhimillisen kuvitteleminen omasta näkökulmastamme voi paljastaa ihmiskeskeisiä dystopioita: näemmekö ei-inhimillisen maailman vaativan kostoa ja elintilaa maapallolla vai surevan ihmiskunnan kohtaloa? Ihmiskeskeisyyden jälkeinen maailma tulee uudelleenarvioida, jotta binääriset tietorakenteet ja sorto pystytään purkamaan. Kestävämpien toimintaperiaatteiden kehittämisen lisäksi nostamme esiin käytetyn kielen: kunnioittavampien diskurssien avulla voimme luoda paremman maailman kaikille, sekä ihmisille että ei-ihmisille.
Lajienvälinen oikeudenmukaisuus haastaa ihmiskeskeisen maailmankuvan ja tietojärjestelmät.
Kuva: Joni Tuohimaa / Pexels
4 Uudelleenrakennus
Milloin, missä ja kenen toimesta määritellään, mikä tieto on pätevää? Mitkä ovat episteemiset todellisuudet, joihin ympäristöpäätöksenteko pohjautuu? Kuinka niitä on mahdollista haastaa? Tieteellinen tieto kiistetään ja tarkoituksellisesti yhä useammin hämärretään strategisesti. Siksi tutkijoiden tulisi olla varautuneempia ja vahvistaa tuotetun tiedon laatua määrätietoisen tutkimuksen avulla. Tähän päästään luomalla ja vahvistamalla tiiviimpiä yhteyksiä tieteellisen tutkimuksen ja kansalaisyhteiskunnan välillä yhteistoiminnallisten käytäntöjen avulla.
Tarvitaan paradigman muutos ja uudelleenrakentaminen; tutkimus kaipaa “toteuttamiskelpoisia käytäntöjä, joita kaikki mukana olevat sosiaaliset ryhmät voivat kutsua omakseen”, kuten tutkija Olli Haanpää ehdottaa. Ratkaisuihin voi kuulua moninaisen tiedon tunnustaminen, kunnioittava hyväksyminen ja institutionalisointi lainsäädännön ja hallinnon uudistusten avulla. Ilman osallistavan päätöksenteon varaan rakentuvaa monipuolista ja vahvaa tietoa, poikkisektorinen ympäristöpolitiikka ei ole hyväksyttävää, oikeudenmukaista eikä kestävää.
ANNA MUSTONEN, TIMO HAAPASALO, CORINNA CASI, OLLI HAANPÄÄ, TUULA HONKONEN, MARIA OJANEN, MARJA HELENA SIVONEN JA TIIA WESTERBERG
Otsikkokuva: Raul Kozenevski / Pexels
Anna Mustonen on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa koskee alueellista maankäytön suunnittelua, erityisesti biodiversiteetin suojelua ja ympäristöjärjestöjen osallisuutta. Hänen tutkimusintresseihinsä kuuluvat oikeudenmukainen kestävyysmurros ja päätöksentekoprosessi, osallisuus ja politisaatio.
Timo Haapasalo on ympäristöpolitiikan tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtoriksi uhanalaisten lohikalojen virkistyskalastuksen säätelystä. Hänen tämänhetkisiin tutkimusaiheisiinsa lukeutuvat ekologisen ennallistamisen sosiaaliset ja yhteistoiminnalliset piirteet, ympäristöyhteistyö ja -päätöksentekojärjestelmät sekä vesienhallinta.
Corinna Casi on filosofian tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa. Hän on väitellyt ympäristöetiikan alalta Helsingin yliopistosta, ja hänen maisterintutkintonsa on moraalifilosofiasta Bolognan yliopistosta. Casin tutkimusintresseihin kuuluvat relationaalisuus, alkuperäiskansojen perinteinen tieto (ITK), ei-inhimillisten toimijoiden merkitys, oikeudenmukaisuus ja valtasuhteet sekä ei-taloudelliset ympäristöarvot.
Olli Haanpää on kulttuuriantropologi, joka tekee väitöskirjaa ympäristötiedon tuotannosta. Haanpään tutkimus keskittyy siihen, kuinka paikalliset poliittiset ekologiat ja taloudet vaikuttavat tiedontuotantoon ja ympäristöhallinnon tavoitteenasetteluun tapaustutkimuksissa, kuten vesisysteemin ennallistamishankkeissa.
Tuula Honkonen on yliopistonlehtori oikeustieteiden laitoksella Itä-Suomen yliopistossa sekä tutkimuskeskuksessa Center for Climate Change, Energy and Environmental Law (CCEEL). Hänen tämänhetkisiin tutkimusintresseihinsä kuuluvat kansalaisosallistuminen, ilmasto-oikeus ja -politiikka, alkuperäiskansojen oikeudet ilmastonmuutoksessa sekä ilmasto- ja vesidiplomatian kysymykset.
Maria Ojanen on Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija, joka työssään tutkii kansalaisten osallisuutta ympäristöä koskevassa päätöksenteossa ja politiikassa.
Marja Helena Sivonen, YTT, työskentelee Suomen ympäristökeskuksessa erikoistutkijana tarkastellen erityisesti energiaan, turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä murroksia. Lisäksi hän on Saamelaisen ilmastoneuvoston jäsen 2026-2027.
Tiia Westerberg on väitöskirjatutkija Aalto yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan laitoksella. Hän tutkii Suomen vesienhallintaa tiedon (yhteis)tuottamisen näkökulmasta ja pyrkii oppimaan lisää esimerkiksi erilaisista osallistavista menetelmistä.
Kiire nykyisten sosio-ekologis-teknologisten järjestelmien muutoksessa ei oikeuta hätiköityjä päätöksiä, jotka perustuvat kapeaan ymmärrykseen. Artikkelin kirjoittajat pohtivat keinoja lisätä vuorovaikutusta tieteellisen ja moninaisen tiedon välillä. He summaavat ympäristöpäätöksentekoon liittyvät pohdintansa neljäksi viestiksi.
Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen tutkijat keskustelivat tiedon moninaisuuden tärkeydestä ja sen hyödyntämisestä vuoden 2025 YHYS-kollokviossa Oulussa (Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seuran vuosittainen kollokvio). Kahdeksan esityksen ja vilkkaan keskustelun myötä keskityttiin sekä episteemisiin että käytännöllisempiin kysymyksiin, jotka liittyvät ympäristötietoon ja -päätöksentekoon. Kaksipäiväisessä työryhmässä pohdittiin muun muassa epistemologisia käsityksiä ja niiden vaikutusta luonnonvarojen käytön kestävyyteen, tiedon ja tietämisen tapojen roolia ympäristöpolitiikassa ja -päätöksenteossa sekä osallistavien prosessien kehittämistä.
Aikana, jota leimaavat tieteen vapauden heikentyminen, tekoälypohjainen vääristely, valeuutiset ja laajalle levinnyt disinformaatio, ei tarve tunnistaa ja hyödyntää moninaista tietoa ole koskaan ollut näin suuri. Vuorovaikutus muiden tietämisen tapojen kanssa on eettistä ja inklusiivista, ja se myös opettaa kriittiseen ajatteluun. Pohdintojemme pohjalta tarjoamme neljä keskeistä viestiä päättäjille ja toimijoille, joiden työ liittyy ympäristö- ja luontovaikutuksiin tai joiden työ itsessään vaikuttaa ympäristöön eri tavoin. Painotamme tällaisessa päätöksenteossa tarvittavan luotettavan tiedon merkitystä.
Neljä viestiämme ovat seuraavat:
1) Tiedon moninaisuus tulee tunnustaa, ja sitä on hyödynnettävä kestävyysmurroksen toteuttamiseksi.
2) Politiikan ja lainsäädännön integraatiossa tulee huomioida tieteellinen ja moninainen tieto ilmastonmuutoksen ja ympäristökysymysten tehokkaan ratkaisemisen varmistamiseksi.
3) Oikeudenmukainen päätöksenteko vaatii ihmiskeskeisyyden jälkeisen maailman uudelleenarviointia.
4) Muutosta tukevat politiikkatoimet ja tiede tulee tuoda lähemmäs niitä ihmisiä, joita ne koskevat.
1 Moninainen tieto
Riittävän kattava ja läpinäkyvä tieto on oikeudenmukaisen ympäristöpäätöksenteon perusta. Usein käytetty tieto rajautuu kuitenkin tieteelliseen tietoon. Tieteellisen – ja usein luonnontieteellisen – tiedon etuoikeutettu asema tulisi haastaa moninaisilla tietämisen tavoilla. Vaihtoehtoiset tietämisen tavat, kuten alkuperäiskansojen, paikallinen, perinteinen tai kokemuksellinen tieto, voivat rikastaa tieteellistä tutkimusta auttamalla kehittämään kestäviä politiikkatoimia ja käytäntöjä sekä tekemään päätöksenteosta ylipäänsä kestävämpää.
Yksittäisten ihmisten ja paikallisyhteisöjen kokemukset ja asiantuntemus voidaan saavuttaa ja omaksua osallistavien prosessien kautta. Esimerkiksi kansalaistiede mahdollistaa vapaaehtoisten kansalaistutkijoiden (eli ei-ammattilaisten) osallistumisen tutkimukseen ja tiedon tuottamiseen. Kansalaistiede voi paitsi vahvistaa tiedettä, myös haastaa ja uudelleenkehystää olemassa olevia tiede- ja politiikkakertomuksia. Itse asiassa kansalaisyhteiskunnan tai paikallisyhteisöjen aloitteesta syntyneellä tutkimuksella on tärkeä rooli uusien ympäristöongelmien tunnistamisessa ja jo tunnettujen ongelmien eri ulottuvuuksien määrittelyssä, vastuullisuuden vaatimuksissa ja ympäristönormien noudattamisen edistämisessä oikeudenmukaisempien ratkaisujen saavuttamiseksi.
Tunnistamme, että päätöksenteossa säilyy aina jonkinasteinen epävarmuus kysymysten monimutkaisuuden vuoksi. Epävarmuutta voi esiintyä eri vaiheissa tiedon tunnistamisessa, tuottamisessa ja hyödyntämisessä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kiihtyminen ja ympäristövaikutusten kasautuminen lisäävät epävarmuutta entisestään. Koska päätöksiä tehdään muuttuvissa olosuhteissa jatkuvan epävarmuuden vallitessa, tarvitaan usein monenlaista tietoa prosessin tueksi. Väitämme, että paikallinen, perinteinen ja alkuperäiskansojen tieto voivat vahvistaa tieteellistä tietoa epävarmuuksien keskellä.
Keskeisiä kysymyksiä ovat, miten erilaiset tiedon muodot tunnistetaan ja miten niitä hyödynnetään päätöksentekoprosesseissa sekä miten päättäjät, toimijat ja tutkijat tulkitsevat tätä tietoa, sen positionaalisuutta, yhteyksiä, merkityksiä ja valtasuhteita. Esimerkkejä alkuperäiskansojen tiedon institutionalisoinnista politiikkaan arktisessa kontekstissa ovat Saamelaisneuvosto, Saamelaiskäräjät Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa, Arktinen neuvosto ja Saamelainen ilmastoneuvosto.
2 Kumulatiiviset vaikutukset ja siilojen purkaminen
Ympäristöhallinnossa ja -hallinnassa setvitään toisiinsa kietoutuneita haasteita ja intensiivisen maan ja luonnonvarojen käytön kumulatiivisia vaikutuksia. Sektoroitunut ja siiloutunut tieto sekä hallinnolliset ja lainsäädännölliset rakenteet estävät kokonaiskuvan muodostamisen ympäristövaikutusten keskinäisistä yhteyksistä kuten myös tehokkaat ratkaisut niihin. Politiikan sekä tieteellisen ja moninaisen tiedon yhdistäminen poikkisektoraaliseen lainsäädäntöön on olennainen lähtökohta ympäristöhaasteiden selättämiselle.
Sitovien ympäristötavoitteiden, lainsäädäntömuutosten ja tehokkaiden politiikkainstrumenttien toimeenpano edellyttää vahvaa paikallista hyväksyttävyyttä enemmän kuin vapaaehtoisten tai markkinaperusteisten instrumenttien toimeenpano. Vihreää siirtymää edistävät toimet ja suunnitteluprosessien sujuvoittamiseen liittyvät paineet lisäävät kontekstuaalisen herkkyyden ja paikallisten erityispiirteiden tunnistamisen merkitystä. Politiikan hyväksyttävyyden kysymykset vaihtelevat eri tasoilla: kuka määrittelee hyväksyttävyyden ja sen rajat? Kuinka usein hyväksyttävyyttä arvioidaan?
Vaikka maankäytön ja luonnonvarojen käytön paineet kasvavat nopeasti, kumulatiiviset vaikutukset etenevät hitaasti ja ovat vaikeasti seurattavissa. Tämä korostaa jälleen paikallistiedon merkitystä. Julkinen osallistuminen määritellään yleensä sovellettavan lain tai tietyn prosessin perusteella, mikä voi osaltaan rajoittaa inklusiivisuutta.
3 Tieto ihmiskeskeisyyden jälkeisessä ajassa
Lajienvälinen oikeudenmukaisuus haastaa ihmiskeskeisen maailmankuvan ja tietojärjestelmät. Ketkä otetaan huomioon oikeudenmukaisuuden kehyksessä ja kuka sanoittaa ei-inhimillisten tarpeet? “Miten voimme kuvitella toisenlaisen ihmislajin monilajisessa maailmassa?”, pohti tutkija Corinna Casi esityksessään.
Miten ei-inhimillinen maailma näkee meidät ja kuinka binääriset rakenteet (inhimillinen/ei-inhimillinen, luonto/kulttuuri jne.) voitaisiin purkaa? Ei-inhimillisen kuvitteleminen omasta näkökulmastamme voi paljastaa ihmiskeskeisiä dystopioita: näemmekö ei-inhimillisen maailman vaativan kostoa ja elintilaa maapallolla vai surevan ihmiskunnan kohtaloa? Ihmiskeskeisyyden jälkeinen maailma tulee uudelleenarvioida, jotta binääriset tietorakenteet ja sorto pystytään purkamaan. Kestävämpien toimintaperiaatteiden kehittämisen lisäksi nostamme esiin käytetyn kielen: kunnioittavampien diskurssien avulla voimme luoda paremman maailman kaikille, sekä ihmisille että ei-ihmisille.
4 Uudelleenrakennus
Milloin, missä ja kenen toimesta määritellään, mikä tieto on pätevää? Mitkä ovat episteemiset todellisuudet, joihin ympäristöpäätöksenteko pohjautuu? Kuinka niitä on mahdollista haastaa? Tieteellinen tieto kiistetään ja tarkoituksellisesti yhä useammin hämärretään strategisesti. Siksi tutkijoiden tulisi olla varautuneempia ja vahvistaa tuotetun tiedon laatua määrätietoisen tutkimuksen avulla. Tähän päästään luomalla ja vahvistamalla tiiviimpiä yhteyksiä tieteellisen tutkimuksen ja kansalaisyhteiskunnan välillä yhteistoiminnallisten käytäntöjen avulla.
Tarvitaan paradigman muutos ja uudelleenrakentaminen; tutkimus kaipaa “toteuttamiskelpoisia käytäntöjä, joita kaikki mukana olevat sosiaaliset ryhmät voivat kutsua omakseen”, kuten tutkija Olli Haanpää ehdottaa. Ratkaisuihin voi kuulua moninaisen tiedon tunnustaminen, kunnioittava hyväksyminen ja institutionalisointi lainsäädännön ja hallinnon uudistusten avulla. Ilman osallistavan päätöksenteon varaan rakentuvaa monipuolista ja vahvaa tietoa, poikkisektorinen ympäristöpolitiikka ei ole hyväksyttävää, oikeudenmukaista eikä kestävää.
ANNA MUSTONEN, TIMO HAAPASALO, CORINNA CASI, OLLI HAANPÄÄ, TUULA HONKONEN, MARIA OJANEN, MARJA HELENA SIVONEN JA TIIA WESTERBERG
Otsikkokuva: Raul Kozenevski / Pexels
Anna Mustonen on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa koskee alueellista maankäytön suunnittelua, erityisesti biodiversiteetin suojelua ja ympäristöjärjestöjen osallisuutta. Hänen tutkimusintresseihinsä kuuluvat oikeudenmukainen kestävyysmurros ja päätöksentekoprosessi, osallisuus ja politisaatio.
Timo Haapasalo on ympäristöpolitiikan tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtoriksi uhanalaisten lohikalojen virkistyskalastuksen säätelystä. Hänen tämänhetkisiin tutkimusaiheisiinsa lukeutuvat ekologisen ennallistamisen sosiaaliset ja yhteistoiminnalliset piirteet, ympäristöyhteistyö ja -päätöksentekojärjestelmät sekä vesienhallinta.
Corinna Casi on filosofian tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa. Hän on väitellyt ympäristöetiikan alalta Helsingin yliopistosta, ja hänen maisterintutkintonsa on moraalifilosofiasta Bolognan yliopistosta. Casin tutkimusintresseihin kuuluvat relationaalisuus, alkuperäiskansojen perinteinen tieto (ITK), ei-inhimillisten toimijoiden merkitys, oikeudenmukaisuus ja valtasuhteet sekä ei-taloudelliset ympäristöarvot.
Olli Haanpää on kulttuuriantropologi, joka tekee väitöskirjaa ympäristötiedon tuotannosta. Haanpään tutkimus keskittyy siihen, kuinka paikalliset poliittiset ekologiat ja taloudet vaikuttavat tiedontuotantoon ja ympäristöhallinnon tavoitteenasetteluun tapaustutkimuksissa, kuten vesisysteemin ennallistamishankkeissa.
Tuula Honkonen on yliopistonlehtori oikeustieteiden laitoksella Itä-Suomen yliopistossa sekä tutkimuskeskuksessa Center for Climate Change, Energy and Environmental Law (CCEEL). Hänen tämänhetkisiin tutkimusintresseihinsä kuuluvat kansalaisosallistuminen, ilmasto-oikeus ja -politiikka, alkuperäiskansojen oikeudet ilmastonmuutoksessa sekä ilmasto- ja vesidiplomatian kysymykset.
Maria Ojanen on Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija, joka työssään tutkii kansalaisten osallisuutta ympäristöä koskevassa päätöksenteossa ja politiikassa.
Marja Helena Sivonen, YTT, työskentelee Suomen ympäristökeskuksessa erikoistutkijana tarkastellen erityisesti energiaan, turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä murroksia. Lisäksi hän on Saamelaisen ilmastoneuvoston jäsen 2026-2027.
Tiia Westerberg on väitöskirjatutkija Aalto yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan laitoksella. Hän tutkii Suomen vesienhallintaa tiedon (yhteis)tuottamisen näkökulmasta ja pyrkii oppimaan lisää esimerkiksi erilaisista osallistavista menetelmistä.