Työväenluokan ja ympäristön kohtalonyhteyden tunnistaminen on yksi avain ilmastokriisin ratkaisemiseen

Työntekijöiden ja työväenluokan toimijuus suhteessa ilmastokriisiin on jäänyt vähälle huomiolle kestävyysmurrosta käsittelevässä tutkimuksessa. Väitän, että tämän toimijuuden tunnistaminen on keskeistä ilmastokriisin ratkaisemisessa. Kamppailu elinkelpoisesta planeetasta on samalla kamppailua työväenluokan autonomian kasvattamisesta, sillä niiden välillä vallitsee kohtalonyhteys.

K

estävyysmurrosta käsittelevä tutkimus ja sitä koskeva yhteiskunnallinen keskustelu tunnistavat monia erilaisia toimijoita, jotka vaikuttavat murroksen suuntaan: Poliitikot säätävät lakeja, kuluttajat tekevät ostopäätöksiä vapailla markkinoilla, ympäristöaktivistit protestoivat kaduilla, media kehystää ilmastokeskustelua valinnoillaan, tutkijat tiedottavat huolestuttavia tuloksia maapallon tilasta ja yritykset tekevät investointipäätöksiä. Tässä toimijakentässä vähemmälle huomiolle ovat jääneet työntekijät ja heidän järjestäytymisensä suhteessa ympäristökysymyksiin.

Syitä vähälle huomiolle on monia. Ympäristökysymykset ovat perinteisesti politisoineet ihmisiä joko osana kansalaisyhteiskuntaa tai institutionaalista politiikkaa. Käytännössä ympäristökysymyksiin on pyritty ensisijaisesti vaikuttamaan joko yhteiskunnallisen aktivismin eli kansalaisyhteiskunnan tai ehdokkaaksi asettumisen eli institutionaalisen politiikan kautta, ei niinkään työntekijänä omalla työpaikallaan. Toisaalta työntekijöiden yleinen järjestäytymisasteen lasku sekä ammattiliittojen yhteiskunnallisen vallan heikkeneminen viime vuosikymmeninä on heikentänyt sekä työntekijöiden että liittojen kykyä aktivoitua kestävyysmurroksen edistämisessä.

Viimeaikaisessa kestävyysmurrosta käsittelevässä kriittisessä tutkimuksessa on […] noussut esiin suuntauksia, jotka korostavat työntekijöiden ja työväenluokan toimijuutta ilmastokriisin ratkaisemisessa.

Työväenluokkainen ympäristöajattelu

Viimeaikaisessa kestävyysmurrosta käsittelevässä kriittisessä tutkimuksessa on kuitenkin noussut esiin suuntauksia, jotka korostavat työntekijöiden ja työväenluokan toimijuutta ilmastokriisin ratkaisemisessa. Esimerkeiksi voidaan nostaa Matt Huberin Climate Change as Class War ja Stefania Barcan Workers of the Earth -teokset. Nämä argumentit voidaan laajasti ajatellen niputtaa työväenluokkaisen ympäristöajattelun (working class environmentalism) suuntauksen alle.

Suuntaus korostaa tarvetta siirtyä kulutuskeskeisestä tuotantokeskeiseen ympäristöajatteluun. Ilmastokriisiä ei voida ratkaista epäpolitisoituneiden kulutusvalintojen piirissä, vaan taloudellisten omistussuhteiden ja tuotantorakenteen demokratisoinnin kautta. Käytännössä siis antamalla työntekijöille valta päättää mitä, miten ja miksi tuotetaan. Työväenluokkaisen ympäristöajattelun poliittinen strategia ei siis perustu viestinnälliseen sodankäyntiin vääristyneitä kulutustottumuksia vastaan, vaan työväenluokan autonomian kasvattamiseen.

Suuntaus nojaa vahvasti klassisen marxismin perusajatukseen: Mikäli työväenluokka on historiallisen kehityksen moottori, on se myös avain ilmastokriisin ratkaisemiseen.

Työväenluokan autonomia ei tässä merkityksessä tarkoita pelkästään reiluja ja oikeudenmukaisia työehtosopimuksia ja työntekijöiden äänen muodollista kuulemista päätöksenteossa. Se pitää sisällään laajemman yhteiskunnallisten ja taloudellisten suhteiden uudelleenajattelun sekä yhteiskunnallisen vallan uudelleenjakamisen. Työväenluokan autonomiaan kuuluu työntekijöiden kyky demokraattisesti ja suoraan vaikuttaa työtään koskeviin tuotannollisiin ja työehtoihin liittyviin päätöksiin, ajatus työntekijästä (osuuskuntamuotoisena) omistajana, talouden koordinointi ja suunnittelu sekä työväenluokan poliittinen johtajuus. Työväenluokan autonomian kasvattaminen on siis kamppailua talouden demokratisoinnista ja työntekijän vapaudesta päättää omasta työstään.

Mikäli työväenluokka on historiallisen kehityksen moottori, on se myös avain ilmastokriisin ratkaisemiseen.

Työväenluokka ympäristöllisenä toimijana

Kamppailu vallasta työpaikalla ei ole pelkästään yhteiskunnallinen vaan myös ympäristöllinen ja ekologinen kamppailu siitä, mitä tuotetaan ja miten. Kapitalistisessa taloudessa työnantaja päättää niin tuotantoprosessista, investoinneista kuin työnjohto-oikeudellaan siitä, miten työtä toteutetaan. Päätöksiä ohjaa osakkeenomistajien etu eli omistavan luokan etu. Samalla, kun nämä päätökset ovat yhteiskunnallisia, ne ovat myös ympäristöllisiä. Ne ovat päätöksiä siitä, mitä ympäristövaikutuksia toiminnalla on ja miten ne vaikuttavat esimerkiksi päästöihin, hiilinieluihin ja luonnon monimuotoisuuteen. Käytännössä siis päätökset tuotannon ja talouden ympäristöllisistä reunaehdoista ovat omistavan luokan käsissä. Omistavalla luokalla on myös parempi kyky eristää itsensä ilmastokriisin seurauksilta haalimiensa resurssien avulla samalla, kun globaali työväenluokka on ilmastokriisin etulinjan kärsijä.

Ei riitä, että kestävyysmurrosta toteutetaan ja johdetaan markkinaehtoisesti viivan alle jäävän taloudellisen voiton ja omistavan luokan etuja noudattaen. Ilmaston ja ympäristön reunaehdoissa toimivan talouden saavuttamiseksi tarvitaan työväenluokan autonomiaa. On tehtävä päätöksiä ja koordinointia siitä, mitä talouden ja tuotannonaloja tulee kasvattaa ja mitä vähentää niin, että supistettavilla aloilla työskentelevien ihmisten tulevaisuus on turvattu.

Kamppailu elinkelpoisesta planeetasta on […] samalla kamppailua työväenluokan autonomiasta.

Tällaisia päätöksiä ja koordinointia ei voi tehdä keskusjohtoisesti ja käsittelemällä ihmisiä siirrettävinä pelinappuloina, vaan ainoastaan laajoja kansanjoukkoja osallistamalla. Tämän osallistamisen edellytyksenä on työväenluokan autonomian kasvattaminen niin, että ihmisillä on halu ja kyky osallistua päätöksentekoon. Tähän mennessä olemme olleet verrattain onnistuneita vihreän talouden kasvattamisessa, mutta emme fossiilitalouden supistamisessa. Mikäli tämä supistaminen onnistuu, niin samalla edessä on kysymys siitä, miten fossiilitalouteen sitoutuneita valtavia pysyviä pääomia voidaan uudelleenkäyttää, kierrättää ja hyödyntää ihmisten tarpeiden tyydyttämiseen kestävällä tavalla. Syntyy tarve kartoittaa näitä tuotantovoimia sekä tehdä päätöksiä niiden hyötykäytöstä demokraattisesti.

Talouteen ja tuotantoon liittyvän päätösvallan jakautumisen kautta voi hahmottaa, miten työväenluokka ja ympäristö kietoutuvat elimellisesti yhteen. Kyse on yhteiskunnallisen kehityksen suunnan kollektiivisesta määrittämisestä niin, että suunta palvelee ihmiskunnan enemmistön tulevaisuutta ja etuja. Väitän, että tämän työväenluokan ja ympäristön kohtalonyhteyden hahmottaminen on keskeinen osa ilmastokriisin ratkaisemista. Kamppailu elinkelpoisesta planeetasta on siis samalla kamppailua työväenluokan autonomiasta.

VILLE KELLOKUMPU

Otsikkokuva: Kawser Hamid/Pexels

Takaisin ylös ↑