Monitieteisen tutkijayhteistyön ja kansalaistyöpajojen pohjalta muodostetuissa teeseissä vaaditaan päätöksentekijöiltä vastuuta, ettei kukaan jäisi kestävyyssiirtymän jalkoihin.
K
estävästä kehityksestä on puhuttu jo vuosikymmeniä, ja ilmastotoimet ovat monin tavoin lisääntyneet. Kuitenkin monet ihmiset eri puolilla Suomea kokevat, etteivät sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden toimet ole linjassa keskenään. Lyhytnäköisesti toteutettuna vihreän siirtymän toimet voivatkin tarkoituksensa vastaisesti lisätä eriarvoisuutta ja syventää polarisaatiota erilaisten sosiaalisten ryhmien sekä maaseudun ja kaupungin välillä. Oikeudenmukainen kestävyysmurros sen sijaan purkaa yhteiskunnallisia marginaaleja, edistää yhdenvertaisuutta ja luo maaperää sekä arvojen että toiminnan syvälliselle muutokselle kohti kokonaiskestävyyttä. Tällainen murros ei kuitenkaan synny itsestään.
Kestävyysmurroksella tarkoitetaan yhteiskunnan rakenteiden laajaa systeemistä murrosta, jolla luodaan edellytyksiä kestävämmälle tulevaisuudelle. Kestävyysmurroksen onnistuminen kuitenkin vaatii ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden yhteen kietoutuneisuuden tunnistamista, marginalisoitumisen ja ulkopuolisuuden riskien minimointia sekä yhteiskunnan sektorit ja hallinnanalat ylittävää luonnonvara- ja sosiaalipolitiikkaa, jossa kuuluu myös kansalaisten ääni.
Hyvää elämää luonnon kantokyvyn rajoissa
Ilmastonmuutoksen kaltaisten kriisien edessä laajat yhteiskunnalliset muutokset ovat väistämättömiä. Muutospaine kohdistuu yhteiskunnallisiin rakenteisiin, mutta myös ajatteluumme – arvoihin ja perusolettamuksiin siitä, mitä ymmärrämme hyvän elämän pitävän sisällään. Arvojen ja asenteiden murros voi synnyttää uudenlaista tahtotilaa kestävämpien elämäntapojen omaksumiseen. Tämän suuntaisesta tahtotilasta kertovat jo uudet ilmasto- ja luontobarometrit, joiden mukaan yhä useampi suomalainen on muuttanut elämäntapojaan kuten liikkumistaan, ruokailutottumuksiaan, asumisratkaisujaan ja kulutustaan ilmastosyistä.
Yhteiskunnallisessa murroksessa on kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, että nämä valinnat tehdään saavutettaviksi kaikille esimerkiksi sosioekonomisesta asemasta tai asuinpaikasta riippumatta. Näitä rakenteita tulee kehittää pitkäjänteisesti siten, ettei hyvinvointia kohdenneta yksittäisille ihmisryhmille uhraamalla muiden ihmisten hyvän elämän edellytysten toteutumista.
Osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksien lisääntyminen yhtäaikaisesti ympäristön kantokyvyn heikkenemisen kanssa luo kuiluja niin kansalaisten ja päättäjien välille kuin paikallisyhteisöjen sisällekin.
Ilmastonmuutoksen myötä niin ekologiset kuin sosiaalisetkin riskit kasautuvat epätasa-arvoisesti niille, joilla on heikoimmat edellytykset varautua muutoksiin ja selviytyä niistä. Ekologisten ja sosiaalisten ongelmien yhteen kietoutuminen onkin tärkeää tunnistaa, kun laaditaan siirtymäpolitiikan askelmerkkejä, jotka mahdollistavat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen järeiden ympäristötoimien aikana. Hyvä mittari kestävyysmurrosta edistävien toimien oikeudenmukaisuudelle onkin se, kuinka suunnitellut toimet vaikuttavat yhteiskunnan haavoittuviin yhteisöihin ja reuna-alueisiin. Osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksien lisääntyminen yhtäaikaisesti ympäristön kantokyvyn heikkenemisen kanssa luo kuiluja niin kansalaisten ja päättäjien välille kuin paikallisyhteisöjen sisällekin.
Onnistuneen kestävyysmurroksen avulla voidaan rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jonka täysivaltainen jäsenyys on saavutettavaa, kokonaisvaltaista ja merkityksellistä ja jossa hyvän elämän edellytykset ovat turvattuja yhä useammalle ihmiselle.
Elinvoimainen luonto luo pohjan kaikelle inhimilliselle toiminnalle
Vaikka elintavoillamme ja aktiivisuudellamme on merkitys ilmastonmuutoksen ja lajikadon hillinnässä, on tärkeää tunnustaa nämä ilmiöt yhteiskuntarakenteellisina haasteina, joihin on vastattava ensisijaisesti yhteiskuntarakenteita muuttamalla. Kiireellinen fossiilitaloudesta luopuminen on väistämätöntä talouden rakennemuutoksessa osana ilmastonmuutoksen torjumista. Vihreä siirtymä kuitenkin vaatii yhä intensiivisempää luonnonvarojen käyttöä, kun kilpailu kriittisistä raaka-aineista kiihtyy.
Luonnonvarojen käyttöön liittyvät riskit kohdistuvat paitsi ekosysteemeihin ja niiden monimuotoisuuteen myös paikallisväestöjen elämään ja elinkeinoihin alueilla, joilla hyödynnettävät luonnonvarat sijaitsevat. Suomessa ajankohtainen esimerkki tästä on ympäristöongelmienkin suhteen haavoittuvassa asemassa oleva saamelaisväestö, johon kohdistuu vihreän siirtymän myötä uusia ihmisoikeusuhkia. Kestävyysmurros on toteutettava ympäristöoikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaisesti tunnistamalla vihreän siirtymän hankkeissa paikalliset erityispiirteet, intressit ja oikeudet sekä varmistamalla paikallisten asukkaiden kuulluksi tuleminen ja osallisuus.
Jos siirtymän taustaoletuksena on jatkuva kokonaiskulutuksen ja talouden kasvu, kääntyy siirtymä omia arvokkaita tavoitteitaan vastaan ja yksinkertaistaa kestävyyspoliittiset toimet nykyjärjestelmän vihertämiseksi. Nykyhetkeen sidoksissa oleva ajattelu on pystyttävä ylittämään, jotta ilmastokriisiin voidaan vastata kauaskantoisesti ja yhdenvertaista, kestävää hyvinvointia edistäen.
Kuva: Tiia-Mari Tervaharju
Työn murros
Laaja-alainen kestävyysmurros näkyy myös työ- ja elinkeinoelämän muuttumisena. Monet työelämän rakenteet yhteiskunnassa synnyttävät marginalisaatiota kohdistamalla epärealistisia vaatimuksia työntekijöihin ja sulkemalla ulos yhteiskunnan täysivaltaisesta jäsenyydestä ne, jotka eivät näitä vaatimuksia syystä tai toisesta täytä.
Elinkeinorakenteen muuttuessa ne alueet, jotka ovat tähän asti olleet riippuvaisia fossiilienergiasta, tarvitsevat tukea elinkeinoelämän monipuolistamisessa. Kestävyysmurros voi myös luoda mahdollisuuksia työn itsensä uudelleenorganisoinnille ja auttaa tunnistamaan monipuolisemmin erilaisia toimijuuksia, kyvykkyyksiä ja aktiivisuutta, jotka eivät ole ristiriidassa luonnon kantokyvyn kanssa. Nykyisen kilpailukyky-yhteiskunnan sijaan työn kestävyysmurroksen myötä korostuvat sosiaalisen koheesion, osallisuuden sekä hoivan monet muodot.
10 teesiä reiluuteen
Keskeinen edellytys kestävyysmurroksen toteutumiselle on monikriisin laaja-alaisuuden ymmärtämisen lisäksi siiloutuneen päätöksenteon ja hallinnan purkaminen. Keskustelu kestävyysmurroksesta on jakautunut vahvasti omiin, toisistaan erillään oleviin sektoreihin, jotka erottavat toisistaan niin kestävyyden eri ulottuvuudet kuin päätöksenteon ja ihmisten arkitodellisuuden.
Kestävyysmurroksen marginaalit –hanke (2023–2025) tarkasteli kestävyysmurroksen oikeudenmukaisuutta järjestämällä kansalaistyöpajoista ja asiantuntijaseminaareista koostuvia tilaisuuskokonaisuuksia eri puolilla Suomea. Kansalaistyöpajoihin osallistui eri puolilla Suomea paikallisia ihmisiä, joista monien elinpiiriin – oli se sitten kaupungissa tai maaseudulla – ympäristökriisi ja sen ratkaisemiseen pyrkivät toimet olivat jo vaikuttaneet. Keskustelut heijastelivat erilaisia syrjään jäämisen ja ulkopuolisuuden kokemuksia suhteessa kestävyystoimiin. Ne kuitenkin sisälsivät myös visioita tulevaisuudesta, jossa hyvinvoinnin aineettomat tekijät, kuten yhteisöllisyys, toimijuus ja toisten kunnioittaminen, ovat vallitsevia ihanteita. Tämän kaikille hyvän tulevaisuuden tavoitteluun löydettiin monia konkreettisia keinoja.
Hankkeen raportti Syrjivästä siirtymästä reiluun kestävyysmurrokseen esittää kansalaisten viesteihin ja aiempaan tutkimustietoon perustuvia toimintaehdotuksia kestävyysmurrosta edistäviin toimiin sekä kymmenen teesiä oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen toteutumiseen:
1. Reilu kestävyysmurros huomioi paikallisuuden
Oikeudenmukainen kestävyysmurros koostuu lukuisista erilaista kestävyystoimista, jotka tunnistavat, huomioivat ja arvioivat paikallisia reunaehtoja, paikallisen tiedon sekä eri ihmisryhmiin, yhteisöihin ja ekosysteemeihin kohdistuvia hyötyjä ja haittoja.
2. Reilu kestävyysmurros purkaa siiloja
Kestävyysmurroksessa on tunnistettava sosiaalisten ja ekologisten ongelmien yhteen kietoutuneisuus sekä pyrittävä aktiivisesti purkamaan vastakkainasettelua ja sitomaan yhteen siiloutunutta keskustelua ja päätöksentekoa.
3. Reilu kestävyysmurros perustuu tutkimustietoon
Kestävyysmurroksen toteuttamiseen tarvittavat arvopohjaiset päätökset pitää aina perustella läpinäkyvästi tutkimustiedolla.
4. Reilu kestävyysmurros on kohtuullinen
Ylikulutusta tulee vähentää tuntuvasti ja hallitusti, jotta resurssit voidaan jakaa oikeudenmukaisesti.
5. Reilu kestävyysmurros kannattelee
Tuotantotapojen ja elinkeinorakenteen muutoksissa tulee varmistaa riittävä tuki niille, joita muutokset kipeimmin koskettavat. Eri tasojen päätöksentekijöiden ymmärrystä tehtyjen päätösten vaikutuksista päätöksenteon ulkopuolelle jääviin alueisiin ja ihmisiin tulee lisätä.
6. Reilu kestävyysmurros edellyttää reilua energiatuotantoa
Energiapoliittinen arvokeskustelu on käytävä valtakunnallisella ja alueellisella tasolla: uusiutuvan energiantuotannon lisääminen nykyisen kulutustason ylläpitämiseksi ja muuta luonnonkäyttöä (ml. saamelaisten perinteisiä elinkeinoja) syrjäyttävä energiatuotannon sijoittaminen eivät tue oikeudenmukaista kestävyysmurrosta.
7. Reilu kestävyysmurros on saavutettava
Kestävät valinnat ja nykyistä kestävämpien elämäntapojen omaksuminen tulee tehdä mahdolliseksi ja riittävän helpoksi kaikille kansalaisille heidän sosioekonomisesta asemastaan, toimintakyvystään tai maantieteellisestä sijainnistaan riippumatta.
8. Reilu kestävyysmurros edellyttää osallisuutta
Kestävyyteen liittyvää osallisuutta tulee tukea vahvistamalla nykyisiä ja kehittämällä uusia kuulemis- ja osallisuusmenettelyitä sekä varmistamalla kestävyysmurrosta tukevien näkemysten ja aloitteiden eteneminen päätöksentekoon.
9. Reilu kestävyysmurros rakentaa siltoja
Luotettavaan tietoon tukeutuvat ja aitoon dialogiin ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvat kohtaamiset eri tavoin ajattelevien ja eri taustoista tulevien ihmisten kesken lisäävät erilaisuuden yli kurkottavaa ymmärrystä, joka on välttämätöntä oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen toteutumiselle.
10. Reilu kestävyysmurros tunnistaa luonnon moniarvoisuuden
Koetun ympäristösurun sekä luonnon moninaisten merkitysten ja arvojen tunnistaminen ja huomioiminen päätöksenteossa vähentävät epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia
ANNA MUSTONEN, EMMI SALMIVUORI & TIIA-MARI TERVAHARJU
Otsikkokuva: Tiia-Mari Tervaharju
Tiededebatti perustuu Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman Argumenta-hankkeen (Kestävyysmurroksen marginaalit) julkaisemaan raporttiin: Mustonen, A., Salmivuori, E., Tervaharju, T-M., Armila, P., Häyrynen, S., Kallio, K-P., Kuusiola, T., Laihonen, M., Luhtavaara, A., Lyytimäki, J., Salonen, A. O., Vainikka, V. & Valkonen, J. (2025). Syrjivästä siirtymästä reiluun kestävyysmurrokseen. Itä-Suomen yliopisto.
Kommentaareja Tiededebattiin pyydettiin useilta eri puolueiden kansanedustajilta eri puolilta Suomea.
Anna Mustonen
Anna Mustonen on ympäristöpolitiikan väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistossa Historia- ja maantieteiden laitoksella. Anna toimii myös hankejohtajana Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeessa.
Emmi Salmivuori
Emmi Salmivuori toimii väitöskirjatutkijana Historia- ja maantieteiden laitoksella Itä-Suomen yliopistossa Koneen säätiön rahoituksella. Emmi on myös Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeessa hankekoordinaattorina.
Tiia-Mari Tervaharju
Tiia-Mari Tervaharju on kasvatustieteiden maisteri ja projektitutkija Itä-Suomen yliopistossa. Tiia-Mari toimii viestintätehtävissä ja hankekoordinaattorin sijaisena Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeessa.
Krista Mikkonen on joensuulainen vihreiden kansanedustaja ja Joensuun kaupunginvaltuutettu, joka toimi ympäristö- ja ilmastoministerinä vuosina 2019–2021.
Päätöksenteossa hyödynnettävä tietoa nykyistä paremmin
Kulutamme maapallon luonnonvaroja nopeammin kuin ne uusiutuvat. Maailman ylikulutuspäivää vietetään nykyään jo heinä-elokuun vaihteessa. Energiajärjestelmämme on viimeiset reilu sata vuotta perustunut fossiiliseen energiaan, joka on syntynyt aiempien vuosimiljoonien aikana. Niiden käyttö vapauttaa jättimäisen määrän hiiltä ilmakehään lyhyessä ajassa. Seuraukset ovat kaikkien nähtävissä: ilmastokriisi ja luonnon köyhtyminen. On selvää, ettei näin voi jatkua. Kestävyysmurros on välttämätön, elämämme on sovitettava maapallon asettamiin raameihin.
Kestävän kehityksen vakiintuneina ulottuvuuksina pidetään ekologista, sosiaalista ja taloudellisesta kestävyyttä, joskus rinnalle tuodaan myös kulttuurinen kestävyys. Välillä puhutaan kokonaiskestävyydestä, jolla halutaan korostaa kaikkien eri kestävyysulottuvuuksien tärkeyttä. On kuitenkin huomattava, etteivät eri ulottuvuudet ole yhteismitallisia. Ekologinen kestävyys on kaiken perusta, sillä ilman elinkelpoista planeettaa ihmisen elämä on pidemmän päälle mahdotonta. Tämän vuoksi ekologisen kestävyyden varmistaminen on oltava se perusta, jonka päälle rakennetaan muut kestävyyden ulottuvuudet.
Kestävyysmurroksen tulee yltää kaikille yhteiskunnan osa-alueille. Käynnissä olevan energiamurroksen lisäksi se on tehtävä liikenteessä, ruokajärjestelmässä, kaupungeissa ja taloudessa. On ymmärrettävä, että murros muuttaa nykyistä tapaa toimia. Vähemmästä on tehtävä enemmän ja kulutuksen tasoa on kohtuullistettava. Esimerkiksi käynnissä olevassa energiamurros ei ratkea sillä, että fossiilinen energia vaihdetaan päästöttömään energiaan ja jatketaan muutoin entiseen tapaan. Fossiilisista irtautumisen lisäksi energiaa on käytettävä nykyistä tehokkaammin, säästeliäämmin ja joustavammin. Tätä ei ole vielä täysin sisäistetty. Paljon puhutaan uusiutuvan energian lisäystarpeesta, joka onkin valtava. 2020-luvulla uusiutuvien määrä tulisi kolminkertaistaa. Samanaikaisesti energiatehokkuus ja säästö on tuplattava, mutta tästä puolesta puhutaan kovin vähän.
Kestävyysmurros vaatii tietoa. Vaikka kaikki ymmärtävät tiedon tärkeyden, niin se kuitenkin usein ohitetaan päätöksenteossa. Tiedeyhteisö tuottaa paljon käyttökelpoisten taustatietoa kestävyysmurroksista sekä konkreettisia politiikkasuosituksia niiden edistämiseksi, mutta nämä eivät useinkaan tavoita päätöksentekijöitä. Ei myöskään ole tavatonta, että tietoa ei haluta hyödyntää silloinkaan, kun sitä on. Esimerkkeinä viime aikojen tietopohjaisen päätöksenteon heikentämisestä on nykyisen hallituksen päätös lakkauttaa valtionneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan yksikkö (VNTEAS), jonka tehtävänä oli tuottaa tutkimusta ja analyysiä hallitukselle päätöksenteon pohjalle. Hallitus on myös kertonut haluavansa heikentää ilmastopaneelin ja luontopaneelin asemaa. Nämä tieteelliset ja riippumattomat asiantuntijaelimet on perustettu hallituksen neuvonantajiksi, jotta se voisi perustaa päätöksensä tietoon. Nyt näyttää siltä, ettei tiedolla ole väliä.
Se, että päätöksentekoa ohjaa tieteellisen tiedon sijaan poliittisen intressit, ei toki ole mitään uutta. Tavatonta ei ole sekään, että tiedeyhteisöä haluttaisiin ohjata poliittisesti. Ajatuksena on, että ”sopivan tiedon” myötä olisi helppo perustella päätöstä tietopohjaisiksi. Viime hallituskaudelle maa- ja metsätalousministeriö perusti metsäbiotalouden tiedepaneelin, jonka tehtävänä on tuottaa tietoa metsiä koskevan poliittisen päätöksenteon tueksi. Toiveena ilmeisesti oli, että sen tuottama tieto poikkeaisi merkittävästi ilmasto- ja luontopaneelien politiikkasuosituksista liittyen metsien tärkeään rooliin luonnon monimuotoisuuden, hiilinielujen ja hiilivaraston vahvistamisessa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kaikkien kolmen tiedepaneelin viesti oli varsin yhtenäinen. Tästä huolimatta päätöksiä ei ole tehty riittävästi.
Tiedon lisäksi onnistunut kestävyysmurros vaatii ihmisten osallisuutta. Valitettavasti tämänkin suhteen todellisuus on usein kaukana ihanteesta. Osallistuminen vaatii tietoa. Monesti päätöksentekijät jättävät kertomatta päätöksenteon taustalla olevan tiedon ja perustelut. Tällöin ihmisten on vaikea ymmärtää etenkin sellaisia päätöksiä, jotka heikentävät heidän omaa asemaansa. Jos ihmisille ei kerrota taustatietoja, on osallistaminen tarpeetonta. Sen sijaan silloin, kun varmistetaan osallistujien tietopohja, saadaan kansalaisilta hyvin punnittuja ja perusteltuja ratkaisuesityksiä. Esimerkiksi ympäristöministeriö on toteuttanut kansalaisraateja ilmastopolitiikan valmistelun tukena. Yhtenä teema on ollut ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuus. Ihmiset olivat valmiita tinkimään omista eduistaan, kun he tiesivät sen edistävän ilmastotyötä ja se toteutettiin reilulla tavalla.
KRISTA MIKKONEN
Laura Meriluoto
Laura Meriluoto on kuopiolainen ensimmäisen kauden kansanedustaja, Pohjois-Savon aluevaltuuston jäsen ja YTM. Hän on aiemmin työskennellyt sosiaalialan järjestötyöntekijänä ja perehtynyt erityisesti heikoimmin pärjäävien ihmisten aseman parantamiseen. Kuva: Hanne Salonen.
Reilu kestävyysmurros on taloudellinen kysymys
Työ oikeudenmukaisen kestävyyssiirtymän toteuttamiseksi on vasemmistoliiton kansanedustajana jokapäiväisen työni keskiössä. Vasemmistoliitto on moderni punavihreä puolue, jossa yhteiskunnan muuttaminen ympäristöllisesti kestäväksi tunnistetaan aikamme suurimmaksi haasteeksi. Me haluamme ratkaista tämän haasteen sosiaalista oikeudenmukaisuutta vahvistaen. Yhteiskunnan kaikki rakenteet on uudistettava läpileikkaavasti siten, että ekologinen kestävyys yhdistyy sosiaaliseen kestävyyteen.
Ekologinen siirtymä on toteutettava niin, ettei siitä aiheudu kohtuuttomia kustannuksia pieni- ja keskituloisille eivätkä tuloerot kasva. Julkisella vallalla on keskeinen rooli sijoitusten ohjaamisessa hyvinvointiin sekä uusiin tuotantoteknologioihin ja tutkimukseen, mikä synnyttää uusia, vihreitä työpaikkoja. Työntekijöiden toimeentulo, uudet työpaikat ja mahdollinen jatko- ja uudelleenkoulutus on taattava, ja fossiilisen energian kallistuminen on kompensoitava pienituloisille. Uusiutuvan energian ja kestävän infran ylösajoa on tuettava julkisilla investoinneilla, alueelliset erot ja paikalliset tarpeet huomioiden. Vihreän siirtymän kannalta keskeiset hankkeet eivät koskaan saa tapahtua luonnon tai paikallisyhteisöjen oikeuksien kustannuksella, ja tässä toimivalla ympäristöhallinnolla ja luvitusprosesseilla on keskeinen rooli. Saastuttajan on aina maksettava toiminnastaan.
Vasemmistoliitossa kannatamme tulonjakomekanismin luomista kerättyjen ympäristöverojen palauttamiseksi ihmisille alue- ja sosiaalipoliittisin perustein. Samalla on käynnistettävä kokonaisvaltainen verotuksen uudistus, jossa verotuksesta tehdään aidosti ympäristöohjaavaa ja kulutuksen ulkoisvaikutukset huomioivaa.
Hyvinvointi on kytkettävä irti ympäristön kuormittamisesta ja luonnonvarojen käytöstä. Tämä vaatii suurta talousajattelun murrosta. Talouden ikuista kasvua ei voida tavoitella. Sen sijaan on siirryttävä tavoittelemaan talouden muodonmuutosta kohti sellaista taloutta, jossa tuotanto ja kulutus ovat kestävällä tasolla ja noudattavat luonnon antamia reunaehtoja. Myös tällainen talous voi olla elinvoimainen ja tuottaa hyvinvointia. Tätä varten Suomen elinkeinorakennetta on uudistettava. Tuotantoa on siirrettävä halvoista ja yksinkertaisista tuotteista korkean jalostusasteen tuotteisiin sekä neitseellisten raaka-aineiden käytöstä kohti kiertotalouden periaatteita. Tämä edellyttää jälleen valtion aktiivista ja strategista teollisuuspolitiikkaa. Kysynnän osalta tulevaisuuden talouden tulee perustua kotimaisuuteen sekä ennen kaikkea palveluiden ja elämysten kulutukseen, koska näillä on merkittävästi pienempi hiilijalanjälki. Meidän on ajettava alas luonnonvarojen ylikulutus ja siirryttävä talouteen, joka kykenee tuottamaan hyvinvointia talouskasvusta riippumatta ja joka kestää myös kriisiolosuhteissa.
Ylikulutuksen määrä ja samalla ekologisen kriisin aiheuttamat riskit jakautuvat yhteiskunnassa varallisuuden mukaan. Riskit jakautuvat kuitenkin äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti siten, että kaikista alttiimpia niille ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevat. Vasemmistoliitossa haluamme pitää huolta siitä, että ekologisessa siirtymässä tuetaan heikossa asemassa olevia sekä huolehditaan työn ja toimeentulon takaamisesta kaikille. Huipputuloisille kasaantuva varallisuus on pystyttävä hyödyntämään yhteiskunnallisina investointeina ekologisen siirtymän toteuttamiseksi.
Luonnon suojelemisen ja oikeuksien piiriä tulee keskeisesti myös laajentaa. Kaikkien eläinten hyvinvointi ja eliölajien moninaisuus ovat puolueelleni keskeisiä arvoja. Myös toisilla lajeilla on oikeus elää kanssamme yhteisellä planeetallamme.
Monitieteisen tutkijayhteistyön ja kansalaistyöpajojen pohjalta muodostetuissa teeseissä vaaditaan päätöksentekijöiltä vastuuta, ettei kukaan jäisi kestävyyssiirtymän jalkoihin.
K
estävästä kehityksestä on puhuttu jo vuosikymmeniä, ja ilmastotoimet ovat monin tavoin lisääntyneet. Kuitenkin monet ihmiset eri puolilla Suomea kokevat, etteivät sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden toimet ole linjassa keskenään. Lyhytnäköisesti toteutettuna vihreän siirtymän toimet voivatkin tarkoituksensa vastaisesti lisätä eriarvoisuutta ja syventää polarisaatiota erilaisten sosiaalisten ryhmien sekä maaseudun ja kaupungin välillä. Oikeudenmukainen kestävyysmurros sen sijaan purkaa yhteiskunnallisia marginaaleja, edistää yhdenvertaisuutta ja luo maaperää sekä arvojen että toiminnan syvälliselle muutokselle kohti kokonaiskestävyyttä. Tällainen murros ei kuitenkaan synny itsestään.
Kestävyysmurroksella tarkoitetaan yhteiskunnan rakenteiden laajaa systeemistä murrosta, jolla luodaan edellytyksiä kestävämmälle tulevaisuudelle. Kestävyysmurroksen onnistuminen kuitenkin vaatii ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden yhteen kietoutuneisuuden tunnistamista, marginalisoitumisen ja ulkopuolisuuden riskien minimointia sekä yhteiskunnan sektorit ja hallinnanalat ylittävää luonnonvara- ja sosiaalipolitiikkaa, jossa kuuluu myös kansalaisten ääni.
Hyvää elämää luonnon kantokyvyn rajoissa
Ilmastonmuutoksen kaltaisten kriisien edessä laajat yhteiskunnalliset muutokset ovat väistämättömiä. Muutospaine kohdistuu yhteiskunnallisiin rakenteisiin, mutta myös ajatteluumme – arvoihin ja perusolettamuksiin siitä, mitä ymmärrämme hyvän elämän pitävän sisällään. Arvojen ja asenteiden murros voi synnyttää uudenlaista tahtotilaa kestävämpien elämäntapojen omaksumiseen. Tämän suuntaisesta tahtotilasta kertovat jo uudet ilmasto- ja luontobarometrit, joiden mukaan yhä useampi suomalainen on muuttanut elämäntapojaan kuten liikkumistaan, ruokailutottumuksiaan, asumisratkaisujaan ja kulutustaan ilmastosyistä.
Yhteiskunnallisessa murroksessa on kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, että nämä valinnat tehdään saavutettaviksi kaikille esimerkiksi sosioekonomisesta asemasta tai asuinpaikasta riippumatta. Näitä rakenteita tulee kehittää pitkäjänteisesti siten, ettei hyvinvointia kohdenneta yksittäisille ihmisryhmille uhraamalla muiden ihmisten hyvän elämän edellytysten toteutumista.
Ilmastonmuutoksen myötä niin ekologiset kuin sosiaalisetkin riskit kasautuvat epätasa-arvoisesti niille, joilla on heikoimmat edellytykset varautua muutoksiin ja selviytyä niistä. Ekologisten ja sosiaalisten ongelmien yhteen kietoutuminen onkin tärkeää tunnistaa, kun laaditaan siirtymäpolitiikan askelmerkkejä, jotka mahdollistavat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen järeiden ympäristötoimien aikana. Hyvä mittari kestävyysmurrosta edistävien toimien oikeudenmukaisuudelle onkin se, kuinka suunnitellut toimet vaikuttavat yhteiskunnan haavoittuviin yhteisöihin ja reuna-alueisiin. Osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksien lisääntyminen yhtäaikaisesti ympäristön kantokyvyn heikkenemisen kanssa luo kuiluja niin kansalaisten ja päättäjien välille kuin paikallisyhteisöjen sisällekin.
Onnistuneen kestävyysmurroksen avulla voidaan rakentaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jonka täysivaltainen jäsenyys on saavutettavaa, kokonaisvaltaista ja merkityksellistä ja jossa hyvän elämän edellytykset ovat turvattuja yhä useammalle ihmiselle.
Elinvoimainen luonto luo pohjan kaikelle inhimilliselle toiminnalle
Vaikka elintavoillamme ja aktiivisuudellamme on merkitys ilmastonmuutoksen ja lajikadon hillinnässä, on tärkeää tunnustaa nämä ilmiöt yhteiskuntarakenteellisina haasteina, joihin on vastattava ensisijaisesti yhteiskuntarakenteita muuttamalla. Kiireellinen fossiilitaloudesta luopuminen on väistämätöntä talouden rakennemuutoksessa osana ilmastonmuutoksen torjumista. Vihreä siirtymä kuitenkin vaatii yhä intensiivisempää luonnonvarojen käyttöä, kun kilpailu kriittisistä raaka-aineista kiihtyy.
Luonnonvarojen käyttöön liittyvät riskit kohdistuvat paitsi ekosysteemeihin ja niiden monimuotoisuuteen myös paikallisväestöjen elämään ja elinkeinoihin alueilla, joilla hyödynnettävät luonnonvarat sijaitsevat. Suomessa ajankohtainen esimerkki tästä on ympäristöongelmienkin suhteen haavoittuvassa asemassa oleva saamelaisväestö, johon kohdistuu vihreän siirtymän myötä uusia ihmisoikeusuhkia. Kestävyysmurros on toteutettava ympäristöoikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaisesti tunnistamalla vihreän siirtymän hankkeissa paikalliset erityispiirteet, intressit ja oikeudet sekä varmistamalla paikallisten asukkaiden kuulluksi tuleminen ja osallisuus.
Jos siirtymän taustaoletuksena on jatkuva kokonaiskulutuksen ja talouden kasvu, kääntyy siirtymä omia arvokkaita tavoitteitaan vastaan ja yksinkertaistaa kestävyyspoliittiset toimet nykyjärjestelmän vihertämiseksi. Nykyhetkeen sidoksissa oleva ajattelu on pystyttävä ylittämään, jotta ilmastokriisiin voidaan vastata kauaskantoisesti ja yhdenvertaista, kestävää hyvinvointia edistäen.
Työn murros
Laaja-alainen kestävyysmurros näkyy myös työ- ja elinkeinoelämän muuttumisena. Monet työelämän rakenteet yhteiskunnassa synnyttävät marginalisaatiota kohdistamalla epärealistisia vaatimuksia työntekijöihin ja sulkemalla ulos yhteiskunnan täysivaltaisesta jäsenyydestä ne, jotka eivät näitä vaatimuksia syystä tai toisesta täytä.
Elinkeinorakenteen muuttuessa ne alueet, jotka ovat tähän asti olleet riippuvaisia fossiilienergiasta, tarvitsevat tukea elinkeinoelämän monipuolistamisessa. Kestävyysmurros voi myös luoda mahdollisuuksia työn itsensä uudelleenorganisoinnille ja auttaa tunnistamaan monipuolisemmin erilaisia toimijuuksia, kyvykkyyksiä ja aktiivisuutta, jotka eivät ole ristiriidassa luonnon kantokyvyn kanssa. Nykyisen kilpailukyky-yhteiskunnan sijaan työn kestävyysmurroksen myötä korostuvat sosiaalisen koheesion, osallisuuden sekä hoivan monet muodot.
10 teesiä reiluuteen
Keskeinen edellytys kestävyysmurroksen toteutumiselle on monikriisin laaja-alaisuuden ymmärtämisen lisäksi siiloutuneen päätöksenteon ja hallinnan purkaminen. Keskustelu kestävyysmurroksesta on jakautunut vahvasti omiin, toisistaan erillään oleviin sektoreihin, jotka erottavat toisistaan niin kestävyyden eri ulottuvuudet kuin päätöksenteon ja ihmisten arkitodellisuuden.
Kestävyysmurroksen marginaalit –hanke (2023–2025) tarkasteli kestävyysmurroksen oikeudenmukaisuutta järjestämällä kansalaistyöpajoista ja asiantuntijaseminaareista koostuvia tilaisuuskokonaisuuksia eri puolilla Suomea. Kansalaistyöpajoihin osallistui eri puolilla Suomea paikallisia ihmisiä, joista monien elinpiiriin – oli se sitten kaupungissa tai maaseudulla – ympäristökriisi ja sen ratkaisemiseen pyrkivät toimet olivat jo vaikuttaneet. Keskustelut heijastelivat erilaisia syrjään jäämisen ja ulkopuolisuuden kokemuksia suhteessa kestävyystoimiin. Ne kuitenkin sisälsivät myös visioita tulevaisuudesta, jossa hyvinvoinnin aineettomat tekijät, kuten yhteisöllisyys, toimijuus ja toisten kunnioittaminen, ovat vallitsevia ihanteita. Tämän kaikille hyvän tulevaisuuden tavoitteluun löydettiin monia konkreettisia keinoja.
Hankkeen raportti Syrjivästä siirtymästä reiluun kestävyysmurrokseen esittää kansalaisten viesteihin ja aiempaan tutkimustietoon perustuvia toimintaehdotuksia kestävyysmurrosta edistäviin toimiin sekä kymmenen teesiä oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen toteutumiseen:
1. Reilu kestävyysmurros huomioi paikallisuuden
Oikeudenmukainen kestävyysmurros koostuu lukuisista erilaista kestävyystoimista, jotka tunnistavat, huomioivat ja arvioivat paikallisia reunaehtoja, paikallisen tiedon sekä eri ihmisryhmiin, yhteisöihin ja ekosysteemeihin kohdistuvia hyötyjä ja haittoja.
2. Reilu kestävyysmurros purkaa siiloja
Kestävyysmurroksessa on tunnistettava sosiaalisten ja ekologisten ongelmien yhteen kietoutuneisuus sekä pyrittävä aktiivisesti purkamaan vastakkainasettelua ja sitomaan yhteen siiloutunutta keskustelua ja päätöksentekoa.
3. Reilu kestävyysmurros perustuu tutkimustietoon
Kestävyysmurroksen toteuttamiseen tarvittavat arvopohjaiset päätökset pitää aina perustella läpinäkyvästi tutkimustiedolla.
4. Reilu kestävyysmurros on kohtuullinen
Ylikulutusta tulee vähentää tuntuvasti ja hallitusti, jotta resurssit voidaan jakaa oikeudenmukaisesti.
5. Reilu kestävyysmurros kannattelee
Tuotantotapojen ja elinkeinorakenteen muutoksissa tulee varmistaa riittävä tuki niille, joita muutokset kipeimmin koskettavat. Eri tasojen päätöksentekijöiden ymmärrystä tehtyjen päätösten vaikutuksista päätöksenteon ulkopuolelle jääviin alueisiin ja ihmisiin tulee lisätä.
6. Reilu kestävyysmurros edellyttää reilua energiatuotantoa
Energiapoliittinen arvokeskustelu on käytävä valtakunnallisella ja alueellisella tasolla: uusiutuvan energiantuotannon lisääminen nykyisen kulutustason ylläpitämiseksi ja muuta luonnonkäyttöä (ml. saamelaisten perinteisiä elinkeinoja) syrjäyttävä energiatuotannon sijoittaminen eivät tue oikeudenmukaista kestävyysmurrosta.
7. Reilu kestävyysmurros on saavutettava
Kestävät valinnat ja nykyistä kestävämpien elämäntapojen omaksuminen tulee tehdä mahdolliseksi ja riittävän helpoksi kaikille kansalaisille heidän sosioekonomisesta asemastaan, toimintakyvystään tai maantieteellisestä sijainnistaan riippumatta.
8. Reilu kestävyysmurros edellyttää osallisuutta
Kestävyyteen liittyvää osallisuutta tulee tukea vahvistamalla nykyisiä ja kehittämällä uusia kuulemis- ja osallisuusmenettelyitä sekä varmistamalla kestävyysmurrosta tukevien näkemysten ja aloitteiden eteneminen päätöksentekoon.
9. Reilu kestävyysmurros rakentaa siltoja
Luotettavaan tietoon tukeutuvat ja aitoon dialogiin ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvat kohtaamiset eri tavoin ajattelevien ja eri taustoista tulevien ihmisten kesken lisäävät erilaisuuden yli kurkottavaa ymmärrystä, joka on välttämätöntä oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen toteutumiselle.
10. Reilu kestävyysmurros tunnistaa luonnon moniarvoisuuden
Koetun ympäristösurun sekä luonnon moninaisten merkitysten ja arvojen tunnistaminen ja huomioiminen päätöksenteossa vähentävät epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia
ANNA MUSTONEN, EMMI SALMIVUORI & TIIA-MARI TERVAHARJU
Tiededebatti perustuu Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman Argumenta-hankkeen (Kestävyysmurroksen marginaalit) julkaisemaan raporttiin: Mustonen, A., Salmivuori, E., Tervaharju, T-M., Armila, P., Häyrynen, S., Kallio, K-P., Kuusiola, T., Laihonen, M., Luhtavaara, A., Lyytimäki, J., Salonen, A. O., Vainikka, V. & Valkonen, J. (2025). Syrjivästä siirtymästä reiluun kestävyysmurrokseen. Itä-Suomen yliopisto.
Kommentaareja Tiededebattiin pyydettiin useilta eri puolueiden kansanedustajilta eri puolilta Suomea.
Anna Mustonen
Anna Mustonen on ympäristöpolitiikan väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistossa Historia- ja maantieteiden laitoksella. Anna toimii myös hankejohtajana Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeessa.
Emmi Salmivuori
Emmi Salmivuori toimii väitöskirjatutkijana Historia- ja maantieteiden laitoksella Itä-Suomen yliopistossa Koneen säätiön rahoituksella. Emmi on myös Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeessa hankekoordinaattorina.
Tiia-Mari Tervaharju
Tiia-Mari Tervaharju on kasvatustieteiden maisteri ja projektitutkija Itä-Suomen yliopistossa. Tiia-Mari toimii viestintätehtävissä ja hankekoordinaattorin sijaisena Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeessa.
LUE KOMMENTAARIT:
Krista Mikkonen
Krista Mikkonen on joensuulainen vihreiden kansanedustaja ja Joensuun kaupunginvaltuutettu, joka toimi ympäristö- ja ilmastoministerinä vuosina 2019–2021.
Päätöksenteossa hyödynnettävä tietoa nykyistä paremmin
Kulutamme maapallon luonnonvaroja nopeammin kuin ne uusiutuvat. Maailman ylikulutuspäivää vietetään nykyään jo heinä-elokuun vaihteessa. Energiajärjestelmämme on viimeiset reilu sata vuotta perustunut fossiiliseen energiaan, joka on syntynyt aiempien vuosimiljoonien aikana. Niiden käyttö vapauttaa jättimäisen määrän hiiltä ilmakehään lyhyessä ajassa. Seuraukset ovat kaikkien nähtävissä: ilmastokriisi ja luonnon köyhtyminen. On selvää, ettei näin voi jatkua. Kestävyysmurros on välttämätön, elämämme on sovitettava maapallon asettamiin raameihin.
Kestävän kehityksen vakiintuneina ulottuvuuksina pidetään ekologista, sosiaalista ja taloudellisesta kestävyyttä, joskus rinnalle tuodaan myös kulttuurinen kestävyys. Välillä puhutaan kokonaiskestävyydestä, jolla halutaan korostaa kaikkien eri kestävyysulottuvuuksien tärkeyttä. On kuitenkin huomattava, etteivät eri ulottuvuudet ole yhteismitallisia. Ekologinen kestävyys on kaiken perusta, sillä ilman elinkelpoista planeettaa ihmisen elämä on pidemmän päälle mahdotonta. Tämän vuoksi ekologisen kestävyyden varmistaminen on oltava se perusta, jonka päälle rakennetaan muut kestävyyden ulottuvuudet.
Kestävyysmurroksen tulee yltää kaikille yhteiskunnan osa-alueille. Käynnissä olevan energiamurroksen lisäksi se on tehtävä liikenteessä, ruokajärjestelmässä, kaupungeissa ja taloudessa. On ymmärrettävä, että murros muuttaa nykyistä tapaa toimia. Vähemmästä on tehtävä enemmän ja kulutuksen tasoa on kohtuullistettava. Esimerkiksi käynnissä olevassa energiamurros ei ratkea sillä, että fossiilinen energia vaihdetaan päästöttömään energiaan ja jatketaan muutoin entiseen tapaan. Fossiilisista irtautumisen lisäksi energiaa on käytettävä nykyistä tehokkaammin, säästeliäämmin ja joustavammin. Tätä ei ole vielä täysin sisäistetty. Paljon puhutaan uusiutuvan energian lisäystarpeesta, joka onkin valtava. 2020-luvulla uusiutuvien määrä tulisi kolminkertaistaa. Samanaikaisesti energiatehokkuus ja säästö on tuplattava, mutta tästä puolesta puhutaan kovin vähän.
Kestävyysmurros vaatii tietoa. Vaikka kaikki ymmärtävät tiedon tärkeyden, niin se kuitenkin usein ohitetaan päätöksenteossa. Tiedeyhteisö tuottaa paljon käyttökelpoisten taustatietoa kestävyysmurroksista sekä konkreettisia politiikkasuosituksia niiden edistämiseksi, mutta nämä eivät useinkaan tavoita päätöksentekijöitä. Ei myöskään ole tavatonta, että tietoa ei haluta hyödyntää silloinkaan, kun sitä on. Esimerkkeinä viime aikojen tietopohjaisen päätöksenteon heikentämisestä on nykyisen hallituksen päätös lakkauttaa valtionneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan yksikkö (VNTEAS), jonka tehtävänä oli tuottaa tutkimusta ja analyysiä hallitukselle päätöksenteon pohjalle. Hallitus on myös kertonut haluavansa heikentää ilmastopaneelin ja luontopaneelin asemaa. Nämä tieteelliset ja riippumattomat asiantuntijaelimet on perustettu hallituksen neuvonantajiksi, jotta se voisi perustaa päätöksensä tietoon. Nyt näyttää siltä, ettei tiedolla ole väliä.
Se, että päätöksentekoa ohjaa tieteellisen tiedon sijaan poliittisen intressit, ei toki ole mitään uutta. Tavatonta ei ole sekään, että tiedeyhteisöä haluttaisiin ohjata poliittisesti. Ajatuksena on, että ”sopivan tiedon” myötä olisi helppo perustella päätöstä tietopohjaisiksi. Viime hallituskaudelle maa- ja metsätalousministeriö perusti metsäbiotalouden tiedepaneelin, jonka tehtävänä on tuottaa tietoa metsiä koskevan poliittisen päätöksenteon tueksi. Toiveena ilmeisesti oli, että sen tuottama tieto poikkeaisi merkittävästi ilmasto- ja luontopaneelien politiikkasuosituksista liittyen metsien tärkeään rooliin luonnon monimuotoisuuden, hiilinielujen ja hiilivaraston vahvistamisessa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kaikkien kolmen tiedepaneelin viesti oli varsin yhtenäinen. Tästä huolimatta päätöksiä ei ole tehty riittävästi.
Tiedon lisäksi onnistunut kestävyysmurros vaatii ihmisten osallisuutta. Valitettavasti tämänkin suhteen todellisuus on usein kaukana ihanteesta. Osallistuminen vaatii tietoa. Monesti päätöksentekijät jättävät kertomatta päätöksenteon taustalla olevan tiedon ja perustelut. Tällöin ihmisten on vaikea ymmärtää etenkin sellaisia päätöksiä, jotka heikentävät heidän omaa asemaansa. Jos ihmisille ei kerrota taustatietoja, on osallistaminen tarpeetonta. Sen sijaan silloin, kun varmistetaan osallistujien tietopohja, saadaan kansalaisilta hyvin punnittuja ja perusteltuja ratkaisuesityksiä. Esimerkiksi ympäristöministeriö on toteuttanut kansalaisraateja ilmastopolitiikan valmistelun tukena. Yhtenä teema on ollut ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuus. Ihmiset olivat valmiita tinkimään omista eduistaan, kun he tiesivät sen edistävän ilmastotyötä ja se toteutettiin reilulla tavalla.
KRISTA MIKKONEN
Laura Meriluoto
Laura Meriluoto on kuopiolainen ensimmäisen kauden kansanedustaja, Pohjois-Savon aluevaltuuston jäsen ja YTM. Hän on aiemmin työskennellyt sosiaalialan järjestötyöntekijänä ja perehtynyt erityisesti heikoimmin pärjäävien ihmisten aseman parantamiseen. Kuva: Hanne Salonen.
Reilu kestävyysmurros on taloudellinen kysymys
Työ oikeudenmukaisen kestävyyssiirtymän toteuttamiseksi on vasemmistoliiton kansanedustajana jokapäiväisen työni keskiössä. Vasemmistoliitto on moderni punavihreä puolue, jossa yhteiskunnan muuttaminen ympäristöllisesti kestäväksi tunnistetaan aikamme suurimmaksi haasteeksi. Me haluamme ratkaista tämän haasteen sosiaalista oikeudenmukaisuutta vahvistaen. Yhteiskunnan kaikki rakenteet on uudistettava läpileikkaavasti siten, että ekologinen kestävyys yhdistyy sosiaaliseen kestävyyteen.
Ekologinen siirtymä on toteutettava niin, ettei siitä aiheudu kohtuuttomia kustannuksia pieni- ja keskituloisille eivätkä tuloerot kasva. Julkisella vallalla on keskeinen rooli sijoitusten ohjaamisessa hyvinvointiin sekä uusiin tuotantoteknologioihin ja tutkimukseen, mikä synnyttää uusia, vihreitä työpaikkoja. Työntekijöiden toimeentulo, uudet työpaikat ja mahdollinen jatko- ja uudelleenkoulutus on taattava, ja fossiilisen energian kallistuminen on kompensoitava pienituloisille. Uusiutuvan energian ja kestävän infran ylösajoa on tuettava julkisilla investoinneilla, alueelliset erot ja paikalliset tarpeet huomioiden. Vihreän siirtymän kannalta keskeiset hankkeet eivät koskaan saa tapahtua luonnon tai paikallisyhteisöjen oikeuksien kustannuksella, ja tässä toimivalla ympäristöhallinnolla ja luvitusprosesseilla on keskeinen rooli. Saastuttajan on aina maksettava toiminnastaan.
Vasemmistoliitossa kannatamme tulonjakomekanismin luomista kerättyjen ympäristöverojen palauttamiseksi ihmisille alue- ja sosiaalipoliittisin perustein. Samalla on käynnistettävä kokonaisvaltainen verotuksen uudistus, jossa verotuksesta tehdään aidosti ympäristöohjaavaa ja kulutuksen ulkoisvaikutukset huomioivaa.
Hyvinvointi on kytkettävä irti ympäristön kuormittamisesta ja luonnonvarojen käytöstä. Tämä vaatii suurta talousajattelun murrosta. Talouden ikuista kasvua ei voida tavoitella. Sen sijaan on siirryttävä tavoittelemaan talouden muodonmuutosta kohti sellaista taloutta, jossa tuotanto ja kulutus ovat kestävällä tasolla ja noudattavat luonnon antamia reunaehtoja. Myös tällainen talous voi olla elinvoimainen ja tuottaa hyvinvointia. Tätä varten Suomen elinkeinorakennetta on uudistettava. Tuotantoa on siirrettävä halvoista ja yksinkertaisista tuotteista korkean jalostusasteen tuotteisiin sekä neitseellisten raaka-aineiden käytöstä kohti kiertotalouden periaatteita. Tämä edellyttää jälleen valtion aktiivista ja strategista teollisuuspolitiikkaa. Kysynnän osalta tulevaisuuden talouden tulee perustua kotimaisuuteen sekä ennen kaikkea palveluiden ja elämysten kulutukseen, koska näillä on merkittävästi pienempi hiilijalanjälki. Meidän on ajettava alas luonnonvarojen ylikulutus ja siirryttävä talouteen, joka kykenee tuottamaan hyvinvointia talouskasvusta riippumatta ja joka kestää myös kriisiolosuhteissa.
Ylikulutuksen määrä ja samalla ekologisen kriisin aiheuttamat riskit jakautuvat yhteiskunnassa varallisuuden mukaan. Riskit jakautuvat kuitenkin äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti siten, että kaikista alttiimpia niille ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevat. Vasemmistoliitossa haluamme pitää huolta siitä, että ekologisessa siirtymässä tuetaan heikossa asemassa olevia sekä huolehditaan työn ja toimeentulon takaamisesta kaikille. Huipputuloisille kasaantuva varallisuus on pystyttävä hyödyntämään yhteiskunnallisina investointeina ekologisen siirtymän toteuttamiseksi.
Luonnon suojelemisen ja oikeuksien piiriä tulee keskeisesti myös laajentaa. Kaikkien eläinten hyvinvointi ja eliölajien moninaisuus ovat puolueelleni keskeisiä arvoja. Myös toisilla lajeilla on oikeus elää kanssamme yhteisellä planeetallamme.
LAURA MERILUOTO