Sulje vesihana hampaiden pesun ajaksi. Älä lotraa suihkussa turhan pitkiä aikoja ja vältä kylpyjä. Pese vain täysiä koneellisia pyykkiä. Älä tiskaa juoksevan veden alla. Esimerkiksi tällaiset neuvot tulevat monelle mieleen, kun pohditaan keinoja oman vedenkulutuksen vähentämiseen. Ja tärkeitä asioita ne ovatkin. Vaikka Suomessa puhtaasta vedestä ei olekaan pulaa, vie käyttöveden valmistaminen, lämmittäminen ja puhdistaminen energiaa. Mitä vähemmän jätevettä syntyy, sitä helpompaa ja edullisempaa on myös jätevedenkäsittely. Vettä säästämällä säästät siis myös energiaa ja vähennät jätevedenpuhdistamojen kuormitusta.

Veden säästämiseen liittyy kuitenkin myös toinen, globaali näkökulma, jota ei useinkaan tule ajatelleeksi. Kotona käytettävän veden lisäksi kulutamme nimittäin vettä myös muualla maailmassa. Chittaranjan Ray, David McInnes ja Matthew Sanderson (2018) kirjoittavat artikkelissaan, että kuluttajilla on usein huonosti tietoa siitä, millaisia vaikutuksia ulkomailla tuoduilla tuotteilla on vedenkulutuksen näkökulmasta.

Vesijalanjälki muodostuu suorasta vedenkulutuksesta ja piilovedestä

Suomalaisen päivittäinen vesijalanjälki on keskimäärin lähes 4 000 litraa, ja siitä melkein puolet on ulkomaisten tuotteiden sisältämää piilovettä. Piilovedellä tarkoitetaan kaikkea sitä vettä, joka kuluu tuotteen koko elinkaaren aikana: raaka-ainetuotannosta aina siihen asti, kun tuote käsitellään jätteenä. Kun ihmisten suora vedenkulutus ja käytetty piilovesi lasketaan yhteen, saadaan laskettua henkilökohtainen vesijalanjälki.

Sekä maataloustuotteet että teolliset tuotteet sisältävät piilovettä. Jotkut tuotteet valmistuvat vähällä vedellä, kun taas toisten valmistus kuluttaa sitä merkittäviä määriä. Maan ystävien julkaisusta käy ilmi, että T-paidan valmistamiseen voi kulua 2 900 litraa vettä ja farkkuparin aikaansaamiseksi sitä voidaan tarvita jopa 11 800 litraa. Hampurilainen on niellyt sisäänsä 2 400 litraa piilovettä ja kahvikupillisen valmistaminen on vaatinut 140 litraa.

Ongelmia piiloveden kulutuksesta seuraa, jos esimerkiksi Suomessa käyttämämme tuotteet valmistetaan sellaisissa paikoissa maapallolla, jossa vedestä on pulaa. Tällöin suomalainen saattaa kahvia juodessaan, hedelmiä syödessään tai puuvillapaitaan pukeutuessaan tiedostamattaan pahentaa kuivien alueiden vesipulaa. Ongelma on erityisen merkittävä niiden tuotteiden kohdalla, jotka vaativat valmistusvaiheessa paljon vettä. Vaikka kiinnittäisi kotona huomiota vedenkulutukseensa ja pyrkisi toimimaan säästeliäästi, voi samalla kulutusvalinnoillaan olla pahentamassa vesistressiä jossakin maapallon toisella laidalla.

Korkea vesistressi aiheuttaa ongelmia

Vesistressillä tarkoitetaan veden tarpeen ja saatavuuden suhdetta. Suomi kuuluu matalan vesistressin maihin, mutta monet maat, joista Suomeen tuodaan erilaisia tuotteita, ovat korkean stressin alueita. Vuonna 2019 arvioitiin, että 17 maailman valtiossa vesistressi voidaan määritellä äärimmäisen korkeaksi. Näissä maissa elää yhteensä noin yksi neljäsosa koko maailman väestöstä. Vesistressin pahentumisesta johtuvat vesikriisit voivat aiheuttaa esimerkiksi konflikteja, pakolaisuutta ja ongelmia ruokaturvaan liittyen. Näin ollen ei ole yhdentekevää, millaisia ja missä tuotettuja tuotteita käytämme päivittäisessä elämässämme.

Väestönkasvu ja elintason nousu lisäävät kilpailua vesivaroista entisestään ja nostavat esiin globaalin oikeudenmukaisuuden kysymyksiä.

Vaikka maapallolla olisi periaatteessa riittävästi vettä ihmisten käyttöön, sen epätasainen jakautuminen eri alueille aiheuttaa ongelmia. Väestönkasvu ja elintason nousu lisäävät kilpailua vesivaroista entisestään ja nostavat esiin globaalin oikeudenmukaisuuden kysymyksiä. Vesi kytkeytyy hyvin monenlaisiin asioihin: esimerkiksi terveyteen, ruuantuotantoon, teollisuuteen, kulutukseen, ympäristönsuojeluun ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. (Ray ym. 2018: 717) Tällä hetkellä yli miljardi ihmistä elää alueilla, joilla on pulaa vedestä, ja vesipulasta kärsivien ihmisten määrän arvioidaan jatkuvasti kasvavan. Ilmastonmuutos voimistaa kuivuutta entisestään monilla alueilla. YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti kaikille maailman ihmisille tulisi pystyä varmistamaan veden saanti ja kestävä käyttö sekä sanitaatio. Nykyisellään tämä tavoite ei toteudu.

Yhteistyöllä ratkaisuja vesikriiseihin

Mielestäni kuluttajille tulisi tarjota esimerkiksi pakkausmerkintöjen muodossa enemmän tietoa siitä, miten paljon vettä tuotteiden valmistaminen on vaatinut. Tällä hetkellä tuotteiden vertailu on vaikeaa, ja vaatii kuluttajalta googlailua ja omaa tutkimustyötä, johon harvalla riittää arjessa aikaa ja intoa. Ruokavalion muuttaminen kasvispainotteisemmaksi, ruokahävikin eliminoiminen ja kulutuksen vähentäminen kokonaisuudessaan ovat tehokkaita ja suhteellisen helppoja keinoja henkilökohtaisen vesijalanjäljen pienentämiseen. Kuten Ray ym. kirjoittavat, vastuu ei kuitenkaan voi olla vain yksittäisillä kansalaisilla, vaan ensisijaisesti vedenkäyttö ja vesivarojen jakautuminen ovat hallinnollisia kysymyksiä, jotka tulisi ratkaista valtioiden tasolla. Valtioiden toiminnalla on vesivarojen käytön sääntelyssä keskeinen rooli, sillä esimerkiksi valtiontuet vaikuttavat maatalouden vedenkäyttöön. (Ray ym. 2018: 724–725).

Kansainvälistä yhteistyötä ja sääntelyä vesien käyttöön liittyen kaivattaisiin lisää. Vesistressiä auttaa vähentämään myös kehittyneemmän tekniikan käyttöönotto, joka mahdollistaa esimerkiksi tehokkaamman vedenkäytön maanviljelyssä, sekä paremman infrastruktuurin rakentaminen. Lisäksi yritysten pitäisi kantaa oma vastuunsa siitä, ettei niiden toiminta lisää vesistressiä alueilla, joilla niiden tuotteet valmistetaan. Vain yhteistyöllä voidaan onnistua takaamaan riittävä puhtaan veden saanti kaikille maailman ihmisille ja suojelemaan kuivuudesta kärsiviä alueita planeetallamme.

PIHLA OIVANEN

Otsikkokuva: Wynad Uys/Unsplash