Kuuntele Kriittisen tilan artikkeli Spotifyssa (14:49 min)

Luontoelinkeinoilla ja luontoon liittyvillä traditioilla on merkittävä rooli suomalaisten elämässä. Kalastus, metsästys ja marjanpoiminta ovat kuuluneet suomalaisten elämäntapoihin ja elinkeinoihin tuhansia vuosia. Ekologinen kriisi on kuitenkin asettanut yhteiskunnille valtavan muutostarpeen, jota kutsumme kestävyysmurrokseksi. Kestävyysmurroksessa pitäisi samanaikaisesti lisätä uusiutuvan energian tuotantoa sekä huolehtia luonnon monimuotoisuuden säilymisestä ja ennallistamisesta niin, että muutos olisi vielä sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä. 

Pohdimme Kemijärvellä järjestetyssä kansalaistyöpajassa ja webinaarissa, miten voisimme yhteensovittaa perinteiset luontoelinkeinot ja elämäntavat sekä kestävyysmurrokseen liittyvät muutostarpeet. Kemijärven kansalaistyöpajan osallistujat haastettiin tunnistamaan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden luonnon käyttöä ohjaavia tekijöitä ja pohtimaan ja keskustelemaan niiden vaikutuksista niin Kemijärven kuin oman toimintansakin tasolla.  

Luonnonvarariippuvaisen teollisuuskaupungin identiteetti historiallisena rajoitteena

Menneisyyteen keskittyvässä osiossa työpajan osallistujat pohtivat menneisyyden asettamia rajoitteita ja esteitä. Keskeinen kysymys oli, miten luonnon tila ja tavat käyttää luontoa luovat tai vievät edellytyksiä elää ja saada toimeentuloa Kemijärvellä tulevaisuudessa. Keskeisimmiksi menneisyyden haasteiksi osallistujat nostivat Kemijärven säännöstelyn, metsien hakkuut, vanhan teollisuuskaupungin identiteetin ja sen vaikutuksen ihmisten asenteisiin sekä yhteistyön tarpeen ja siihen liittyvät haasteet.

Kemijärvi on vanha teollisuuskaupunki, jonka suurin työllistäjä on aiemmin ollut vuonna 2008 toimintansa lopettanut sellutehdas. Työpajassa osallistujat mainitsivat yhdeksi keskeiseksi menneisyyden asettamaksi rajoitteeksi vanhan teollisuuskaupungin luoman identiteetin ja asenteen, jossa on luotettu yhden ison toimijan pelastavan kaupungin talouden ja työllisyyden. Teollisuuskaupungin asenne on hidastanut ja osittain myös estänyt kaupungin elinkeinotoiminnan kehittämistä pienyrittäjyyttä kannustavaan suuntaan. 

Kemijärvellä nähtiin olevan valtava potentiaali luontoelinkeinojen kehittämiseen, mutta potentiaalia ei ole osattu hyödyntää, ja keskeiseksi esteeksi osallistujat mainitsivat edellä mainitun vanhan teollisuuskaupungin muokkaamat asenteet. Osittain samasta syystä työpajan osallistujat kokivat, että yhteistyö kaupungin ja pienyrittäjien kanssa ei ole toiminut kunnolla. Nähtiin, että kaupunki keskittyy lähinnä suurten teollisuushankkeiden edistämiseen. Kuntalaisia kyllä kuullaan, mutta ei kuunnella, eli koetaan, ettei kuntalaisten ja erityisesti luontoelinkeinonharjoittajien ääni kuulu päätöksenteossa.

Kemijärven säännöstely nousi vahvasti esille sekä esihaastatteluissa että työpajassa. Kemijärvi on jo tällä hetkellä Suomen säännöstellyin luonnonjärvi, mikä vaikuttaa merkittävästi luontoelinkeinojen, kuten kalastuksen, harjoittamiseen. Kalastajien kertomuksista tuli esiin konkreettisesti, kuinka erityisesti talvella jäätilanne on arvaamaton, mikä vaikuttaa merkittävästi kalastukseen ja luontomatkailuun. Lisäksi osallistujat mainitsivat myös kalojen kudun epäonnistumisen talvisäännöstelyn takia. 

Toinen luontoelinkeinoihin ja luonnonkäyttöön vaikuttava tekijä ovat metsien hakkuut. Työpajan osallistujien mukaan hakkuut vaikuttavat erityisesti luontomatkailuun, koska kestää kauan ennen kuin hakatun metsän tilalle kasvaa luontomatkailuun soveltuvaa metsää. Esihaastatteluissa tuli ilmi myös tuulivoiman kielteisiä vaikutuksia luontomatkailuun erityisesti maisemalliseen syyhyn vedoten.  

Uusiutuvan energian uudet jäljet syrjäseuduilla 

Nykyhetkeen keskittyvässä osiossa pohdittiin Kemijärven nykytilaa sekä olemassa olevia suunnitelmia ja niiden vaikutuksia tulevaisuuteen. Tärkeimmiksi tekijöiksi osallistujat valitsivat ”oman pienen” arvostamisen yhteisössä eli sen, mitä heillä jo on, energiapoliittiset arvot sekä luontoarvojen säilyttämisen. Työpajan osallistujat näkivät, että energiapoliittiset arvot vaikuttavat merkittävästi myös Kemijärven tulevaisuuteen. Kemijärven luonnon tila nähtiin kuitenkin kohtuullisen hyvänä, vaikka menneisyyttä käsittelevässä osiossa tuotiinkin esille metsähakkuiden ja vesistöjen säännöstelyn kielteisiä vaikutuksia luontoon ja luonnonkäyttöön. Työpajan osallistujien mukaan Kemijärvellä on kuitenkin vielä muita alueita enemmän kaunista luontoa, mutta luontoon nähtiin kohdistuvan yhä monia uhkia.  

Tulevaisuuden visiona Kemijärvi nähtiin paikkana, jossa olisi profiloiduttu luontomatkailun ja luonnontuotealan suuntaan.

Yhdeksi keskeiseksi energiapoliittiseksi arvokysymykseksi osallistujat mainitsivat valtion taholta tulevan tarpeen tuulivoiman ja säätövoiman lisäämiselle. Edellä mainittuun liittyen yhtenä keskeisenä luontoelinkeinojen ja luonnonkäytön tulevaisuuteen sekä luonnontilaan vaikuttavana uhkana mainittiin Kemijoki Oy:n suunnittelema pumppuvoimalaitos, joka vaikuttaisi alueen vesistöihin ja luontoon merkittävästi. Osallistujat pelkäsivät sen heikentävän luontomatkailun ja kalastuksen mahdollisuuksia entisestään sekä heikentävän luonnontilaa. Tuulivoiman ja säätövoiman kaupungille suuntautuviin hyötyihin suhtauduttiin epäilevästi, koska hyötyjen nähtiin valuvan pienelle intressipiirille. Työpajan osallistujalta heräsi myös hyvä kysymys siitä, onko tietyn alueen velvollisuus hoitaa säätövoima koko valtakunnalle.  

Tulevaisuuden luontonostalgiaa 

Tulevaisuutta käsittelevässä osiossa pohdittiin erilaisia tulevaisuuskuvia ja visioita. Tulevaisuuden visiona Kemijärvi nähtiin paikkana, jossa olisi profiloiduttu luontomatkailun ja luonnontuotealan suuntaan. Luontomatkailun osalta nähtiin Kemijärvi ainutlaatuisena matkailukohteena, jossa voisi kokea pienen kohteen autenttisuuden, jossa “kaikki on vielä hyvin” ja jossa on vielä puhdasta ja kaunista luontoa. Kemijärvelle ei kaivattu massaturismia, vaan enemmän pienimuotoista retkeilytyyppistä turismia. Luonnontuotteiden hyödyntämisessä erityisesti kalastuksessa nähtiin myös olevan merkittävä potentiaali laajemmallekin elinkeinotoiminnalle. 

Tärkeimmiksi tavoitteiksi vision toteutumisen kannalta osallistujat näkivät yhteistyön vahvistamisen sekä Kemijärven erityisyyden tunnistamisen ja hyödyntämisen sekä luontomatkailun ja paikallisten tuotteiden potentiaalin ymmärtämisen. Nähtiin myös, että visioiden toteutuminen vaatisi muutoksia kuntapolitiikassa ja päätöksenteossa, joka koettiin tällä hetkellä hyvin hitaana ja epädemokraattisena. 

Ihmisen elinkeinoista monilajisiin elonkeinoihin 

Pyhätunturilla järjestetyn webinaarin alustuksessa tutkijatohtori Veera Kinnunen avasi kiinnostavaa elonkeino-käsitettä, jota hän on kehittänyt yhteistyössä tutkijoiden Pieta Savinotkon, Anu Valtosen sekä Joona Volan kanssa. Elonkeino tarkoittaa toimeliaisuutta laaja-alaisesti ihmisten, lajien sekä elollisen ja elottoman välisinä suhteina, joissa elämän edellytyksiä vaalitaan. Samankaltaista ajattelua tuli esille myös kansalaistyöpajassa, jossa korostettiin yhteistyön ja toimeliaisuuden merkitystä ihmisten välillä sekä ihmisten ja luonnon välillä.

Sanna Hast toi omassa esityksessään esille poronhoidon ja muun maankäytön yhteensovittamisen haasteita ja niihin liittyviä uudenlaisia käytäntöjä. Jotta pohjoisen metsiä koskevat useat rinnakkaiset tavoitteet voidaan saavuttaa, metsätalouden, luonnon monimuotoisuustavoitteiden ja kestävän poronhoidon yhteensovittamispyrkimykset muuttavat metsätalouden ja poronhoidon käytäntöjä sellaisina kuin me ne nykyään tunnemme. Ottamalla eri elinkeinojen käytännöt yhteensovittamisen lähtökohdaksi voidaan arvioida, voidaanko samoja alueita käyttävien eri elinkeinojen metsämaan käyttö sovittaa yhteen ja millä ehdoilla.  

— elävän luonnon ajatuksen rakentamisessa tärkeitä tekijöitä ovat traditiot, joissa ihminen yhteiselää muun luonnon kanssa.

Lapin yliopiston professori Jarno Valkonen pohti omassa esityksessään kestävyysmurrosta elollisen ja elottoman luonnon käsitteiden kautta. Valkosen mukaan ilmastonmuutosta ei voida perinteiseen tapaan ymmärtää sosiaalisena muutoksena, jossa jokin muuttuu ja jokin toinen pysyy samana. Sen sijaan ilmastonmuutos on maailman metamorfoosi, jossa maailma järjestyy uudella ja ennakoimattomalla tavalla. Valkosen mukaan kestävyysmurros on vanhan purkamista ja uuden rakentamista. Valkonen esitti ajatuksen elämästä irrallisesta elottomasta luonnosta, joka on ollut tärkeä modernin lännen maailmankuvalle ja teknologialle. Kun vapaasti hyödynnettävissä olevan elottoman luonnon ajatus puretaan, voidaan samalla rakentaa ymmärrystä elävästä luonnosta, joka saa meidät näkemään maailman eräänlaisena kehittyvänä organismina. Se koostuu lukemattomista pienemmistä ja suuremmista ekosysteemeistä ja elävää ja elotonta yhdistävistä virtauksista ja verkostoista.

Valkonen pohti esityksessään myös perinteiden merkitystä elävän luonnon rakentamisessa. Hän mainitsi, että elävän luonnon ajatuksen rakentamisessa tärkeitä tekijöitä ovat traditiot, joissa ihminen yhteiselää muun luonnon kanssa. Kun tämänkaltaiset traditiot valitaan osaksi elämänpolitiikkaa, kyse ei ole tradition henkiin herättämisestä, siis jo menetetyksi julistetun paluusta, vaan jostakin uudesta. Kyse on tradition itsensä omaksumisesta yhteisölliseksi elämänvalinnaksi. 

Kemijärven kansalaistyöpajassa visioissa korostui juuri yhteiseläminen luonnon kanssa sekä luontoelinkeinoihin liittyvien traditioiden omaksuminen yhteisölliseksi elämänvalinnaksi. Keskeisimmäksi kysymykseksi jää, miten luontoelinkeinot saadaan yhteensovitettua vihreään siirtymään liittyvien metsäteollisuuden ja energiateollisuuden muutostarpeiden kanssa.

Tulevaisuuskolmion avulla eteenpäin 

Kemijärvellä järjestetyssä Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeen toisessa kansalaistyöpajassa ja webseminaarissa käsiteltiin kestävyysmurroksen vaikutuksia luontoelinkeinoihin ja luonnosta suoraan riippuvaisiin ihmisiin Lapissa. Kansalaistyöpajan aiheena oli luontoelinkeinojen ja luonnonkäytön tulevaisuus Kemijärvellä. Kansalaistyöpajan jälkeisenä päivänä pidettiin webinaari, jossa kerrottiin työpajan kuulumisia ja pureuduttiin syvemmin kestävyysmurroksen ja luontokulttuurien välisiin kysymyksiin.

Kemijärven työpajaan kutsuttiin mukaan luontoalan yrittäjiä ja muita luonnonkäyttäjiä sekä luonnonsuojelijoita. Ennen kansalaistyöpajaa kerättiin tietoa paikallisesta kontekstista haastattelemalla elinkeinovirkamiehiä sekä kuutta kansalaistyöpajaan ilmoittautunutta paikallista luontoalan yrittäjää. Työpajassa, johon osallistui viisi luontoalan yrittäjää, hyödynnettiin futuristi Sohail Inayatullahin kehittämää tulevaisuuskolmiota, joka sopii erityisen hyvin valitun teeman tulevaisuuteen vaikuttavien tekijöiden tunnistamiseen.

ANNA MUSTONEN & TIMO KUUSIOLA

Kasvuun ja kehitykseen liittyvissä puhetavoissa näyttää olevan käynnissä muutos, joka toteutuessaan edellyttää myös aiempien (taloudellisten) arvojen hylkäämistä.

Kasvu kehityksen mittarina

Kasvu mainitaan usein keskeisenä tavoitteena agendoissa, ohjelmissa ja strategioissa. Tavoiteltu kasvu on perinteisesti liitetty talousmittareihin, kuten bruttokansantuotteeseen ja investointeihin, tai väestölukuihin, kuten väestömäärään ja työikäisten osuuteen väestöstä.

Kasvuun liitetään herkästi myönteisiä mielikuvia ja kasvu tulkitaan suotuisan kehityksen merkkinä. Vastaavasti kasvun pysähtymistä tai kääntymistä laskuun tulkitaan tyypillisesti näivettymiseksi tai taantumukseksi.

Rajoista vihreään kasvuun

Kestävän kehityksen näkökulmasta mikä tahansa kasvu ei kuitenkaan ole suotuisaa. Kestämätön kasvu on herättänyt pohtimaan kasvun itsetarkoituksellista mielekkyyttä ja rajojen asettamista epäsuotuisalle kasvulle. Epäsuotuisalla kasvulla viitataan esimerkiksi luontoa ja ympäristöä tuhoavaan kasvuun tai eri ihmisten tai paikkojen näkökulmasta epäoikeudenmukaiseen kasvuun.

Rajattomiin kasvutavoitteisiin on ainakin puheiden tasolla alettu suhtautua aiempaa kriittisemmin. Ideaalit kasvun rajat on kuitenkin moneen kertaan ylitetty, eikä kasvuparadigmaa kyseenalaistava kehitys yllä tekojen tasolle.

Rajojen asettamisen sijaan vallitsevampi kehittämissuuntaus näyttäisi olevan pyrkimys kasvuun, joka tuhoaa ympäristöä aiempaa vähemmän ja mieluiten kestävää kehitystä hyödyntäen. Vihreästä kasvusta on tullut vallitseva tavoite melkein mille tahansa aluekehityksen tasolle. OECD:n mukaan vihreällä kasvulla tarkoitetaan talouskasvun ja taloudellisen kehityksen edistämistä niin, että luonnonvarojen hyödyntäminen on myös jatkossa mahdollista eikä ilmastonmuutosta tai luontokatoa entisestään pahenneta.  

Kestävä kasvu kutistuvien alueiden kehityksessä

Tiededebatti pohjautuu tutkimukseen, jossa tarkasteltiin, miten aluekehityksen toimijat ymmärtävät ja kehystävät kasvua – erityisesti suhteessa aluekehitykseen, kutistumiseen ja luonnonvaroihin. Tutkimuksessa tutkittiin Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntia, ja mielenkiinto kohdistui maakunnallisten ja seutukunnallisten kehittämisorganisaatioiden edustajien näkemyksiin.

Monille väestöltään tai taloudeltaan kutistuville alueille tilanne on mielenkiintoinen, joskin erikoinen. Vihreän kasvun ja kestävä kehityksen odotetaan luovan uusia mahdollisuuksia esimerkiksi luonnonvaroihin nojaavan biotalouden myötä. Biotalous ei sinänsä ole uusi asia, vaan siihen liitetyt käsitykset ja odotukset uusista innovaatioista, teknologisista ratkaisuista ja monimuotoisesta arvonluonnista ovat muuttuneet.

–mihin kohtuullinen ja tarpeenmukainen kasvu riittää, kun alueiden arvostus ja yhteiskunnan tuki näyttävät edelleen suuntautuvan kehityksen valtaparadigman mukaisesti väestöltään ja taloudeltaan suurimpiin kasvukeskuksiin?

Kutistuvilla alueilla tavoitellaan myös perinteisempää taloudellista kasvua. Ajattelumalli vaikuttaa kuitenkin olevan lähempänä kohtuullista ja tarpeenmukaista talouskasvua kuin kasvua pelkän itseisarvon vuoksi. Ajatusmallin mukaan pelkkä talouskasvu ei näytä tekevän alueen kehityksestä sinänsä parempaa, vaan talouskasvun nähdään mahdollistavan monia muita asioita kuten sosiaalista pääomaa ja hyvinvointia työllisyyden tai palvelujen muodossa.

Mielenkiintoista on, että kasvu ei kytkeydy aluekehityksen toimijoiden näkemyksissä vain taloudelliseen tai väestölliseen kasvuun, vaan kasvu itsessään ymmärretään monin eri tavoin. Kasvu voi viitata määrällisen kasvun lisäksi laadullisiin olosuhteisiin, kuten ihmisten hyvinvointiin yleisesti ottaen, tai väestöryhmien, kuten asukkaiden tai työntekijöiden, hyvinvointiin tai jossain tapauksissa myös ympäristön hyvinvointiin.

Laadullista kasvua on kuitenkin vaikea mitata, ja sen vuoksi on myös vaikeaa asettaa selkeitä yhteisesti ymmärrettyjä ja hyväksyttyjä tavoitteita.

Kasvun paradoksit

Ensimmäinen paradoksi liittyy taloudellisen kasvun riittävyyteen suhteessa muihin alueisiin, erityisesti alueiden välisessä kilpailussa. Tähän liittyen herää kysymys: mihin kohtuullinen ja tarpeenmukainen kasvu riittää, kun alueiden arvostus ja yhteiskunnan tuki näyttävät edelleen suuntautuvan kehityksen valtaparadigman mukaisesti väestöltään ja taloudeltaan suurimpiin kasvukeskuksiin?

Alueiden välisen koheesion näkökulmasta kutistuvien alueiden kasvupyrkimykset vaikuttaisivat oikeutetuilta. Alueellisella koheesiolla viitataan alueiden välisten taloudellisten ja sosiaalisten erojen kaventamiseen. Kuitenkin samaan aikaan, kun kutistuvat alueet pyrkivät vihreän kasvun avulla kirimään muita alueita, paineet asettaa rajoja kasvulle kovenevat.

 

Kasvun rajat kontekstissa

Kasvun rajojen asettaminen näyttää hyvin erilaiselta eri näkökulmista katsottuna. Esimerkiksi pitkään talous- tai väestömittareilla kutistuneiden alueiden näkökulmasta kysymys kasvun rajoista voi vaikuttaa suorastaan epärelevantilta. Lisäksi alueet voivat sijaita runsaiden luonnonvarojen keskellä, missä ihmisiä asustaa verrattain vähäisesti ja harvakseltaan. Koska kasvunvaraa on edelleen monin paikoin ja ihmisten ja luonnon muodostama kokonaisuus vaikuttaa tasapainoiselta, ei kasvun rajojen asettaminen nouse kaikkein ajankohtaisimmaksi aluekehityksen kysymykseksi.

Globaaleista tai tietyistä ympäristönäkökulmista kasvun rajojen asettaminen puolestaan on relevanttia. Selkeiden rajojen asettaminen muuttuu kuitenkin globaalissa kontekstissa abstraktiksi keskusteluksi ja typistyy helposti yleiseen jargoniin kestävyyden eri ulottuvuuksista (taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristö) tai PPP:n yleisistä teoreemoista (profit, people, planet).

Kasvua ei voi määritellä yksinkertaisesti hyväksi tai pahaksi kasvuksi, eikä kasvun rajoja voi asettaa mielivaltaisesti kaikkialle.

Erityisistä ympäristönäkökulmista selkeimmät rajat liittyvät sellaiseen luontoon, joka on erityisen herkkä tai arvostettu, tai jonka käyttö on turvattava myös tuleville sukupolville. Esimerkiksi metsäbiotalouteen suhtaudutaan lähtökohtaisesti myönteisesti, mutta rajoja tulisi kuitenkin asettaa uusille tehtaille ja muulle toiminnalle, mikäli toiminta voi johtaa metsän liikakäyttöön.

Vesistöalueiden kohdalla rajat tulisi asettaa selkeästi ympäristönäkökulmat edellä, talouskasvun kustannuksella. Myönteinen suhtautuminen vesialueiden varjeluun ja suojeluun näyttää kytkeytyvän yleiseen keskusteluun vesistöjen arvostuksesta, erityisesti luontoarvojen näkökulmasta, sekä muistikuviin Talvivaarasta, jonka kaltaisia luonnonkatastrofeja halutaan välttää.

Kaiken kaikkiaan selkeitä kasvun rajoja on vaikea asettaa, vaikka ne koetaankin monin tavoin tarpeelliseksi kestävän aluekehityksen näkökulmasta. Kasvua ei voi määritellä yksinkertaisesti hyväksi tai pahaksi kasvuksi, eikä kasvun rajoja voi asettaa mielivaltaisesti kaikkialle. Ennemminkin tulisi pohtia, missä olosuhteissa, ja millaista kasvua voidaan pitää tasapainoisen aluekehityksen kannalta perusteltuna sekä alueen luonnon kannalta kestävänä.

MAIJA HALONEN

 

Artikkelikuva: Mira Yli-Saari