Miten paikallinen ruoka määritellään ja ketkä sitä ostavat? Mikä merkitys on paikallisella ruoantuotannolla?
Työskentelin vuosituhannen alussa Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa ”Greening of the Finnish Food System”, jossa tutkin lähiruokailmiötä Suomessa. Hanke kiinnittyi elintarvikejärjestelmien tutkimukseen, jonka puitteissa oli vähitellen alettu kiinnittää huomiota myös kuluttajien rooliin ruokaketjuissa.
Kysynnän uskottiin eriytyvän, kun laatua arvostavat kuluttajat eivät tyytyneet globaalisti toimivien suuryritysten tuottamaan massaruokaan. Teollisille elintarvikkeille vaihtoehtoisten luomuruoan ja paikallisen ruoan suosion uskottiin vahvistuvan monia länsimaita hätkähdyttäneiden ruokaskandaalien ja ympäristötietoisuuden nousun myötä.
Suomalaiset näyttivät luottavan kotimaisen ruoan laatuun ja turvallisuuteen, vaikka sitä tuotettiin teollisesti.
Tutkimushankkeen alkuvaiheessa ilmeni, että suomalaisen elintarvikejärjestelmän ”vihertyminen” oli alkutekijöissään. Tutkimuskirjallisuudessa käsitellyt ympäristöprotestit ja kriittiset kuluttajaliikkeet olivat Suomessa jokseenkin tuntemattomia ilmiöitä. Kärsämäeltä löytynyt BSE-tautitapaus (eli hullun lehmän tauti) oli kyllä nostattanut kohun (Yle 2001), mutta sen vaikutukset jäivät lyhytaikaisiksi.
Suomalaiset näyttivät luottavan kotimaisen ruoan laatuun ja turvallisuuteen, vaikka sitä tuotettiin teollisesti. Luottamusta kuvasi se, että kuluttajat uskoivat tavanomaisen tuotannon olevan lähellä luomutuotantoa. Samalla he mielsivät kotimaisen ruoan käytännössä lähiruoaksi, joka tuotetaan maantieteellisesti lähellä ja jonka alkuperä on jäljitettävissä. Pohdinkin Alue ja Ympäristö -lehdessä julkaistussa artikkelissa vuonna 2006, jääkö paikallinen ruoka Suomessa marginaaliseksi ilmiöksi.
Ruokaa lähimaaseudulta
Kotimaista maaseutupolitiikkaa koordinoineella Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmällä (YTR) oli keskeinen rooli lähiruoan käsitteen kehittelijänä. Lähiruoan perusajatus oli omaksuttu tutkimuksista ja Euroopan unionin maaseutupoliittisista linjauksista, ja Suomessa sille luotiin kotimaiseen maaseudun kehittämistyöhön soveltuva sisältö.
Sillä tarkoitettiin ruokaa, jonka tuotannossa käytettiin oman alueen tuotantopanoksia ja jonka markkinat olivat alueelliset. Näin lähiruokakonseptilla pyrittiin vahvistamaan aluetalouksia ja maaseutupaikkakuntien elinvoimaisuutta.
– – tuottajien ja kuluttajien väliset kontaktit olivat henkilökohtaisia ja perustuivat luottamukseen.
Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa paikallisuus ei noudattanut kuntarajoja. Paikallisella ruoalla tarkoitettiin tuotteita, joiden raaka-aineita ei hankittu globaaleilta markkinoilta, vaan niille oli määriteltävissä kotipaikka ja alkuperä.
Tutkimuksissa luonnehdittiin, mihin paikallisen ruoan menestys voisi perustua. Olennaista oli se, että elintarvikeketjut olivat lyhyitä, jolloin tuottajien ja kuluttajien väliset kontaktit olivat henkilökohtaisia ja perustuivat luottamukseen. Kuluttajat luottivat tutulta viljelijältä ostamiensa elintarvikkeiden laatuun ja turvallisuuteen. Tuottajat puolestaan saattoivat luottaa siihen, että paikkakunnalla asuvat kuluttajat olivat sitoutuneita ostamaan paikallisia elintarvikkeita, vaikka ne olivat yleensä kalliimpia kuin massatuotteet.
– – paikallista ruokaa ostivat kotiseudulleen kiinnittyneet ihmiset, jotka tunsivat sympatiaa alueen tuottajia kohtaan.
Kuluttajien arvostuksia käsitelleissä tutkimuksissa todettiin, että paikallista ruokaa ostivat kotiseudulleen kiinnittyneet ihmiset, jotka tunsivat sympatiaa alueen tuottajia kohtaan. He halusivat tukea paikallista elinkeinoelämää ja aluekehitystä ostamalla paikallista ruokaa.
Suomessa oli tehty vastaavia havaintoja. Sekä Suomessa että useissa muissa maissa paikallisen ruoan kysynnän kasvua kuitenkin hidastivat korkeampi hinta ja heikko saatavuus.
Ongelmallista oli etenkin se, että pienillä maaseutupaikkakunnilla paikallista kysyntää oli vähän. Suomessa lähituotteiden, kuten vihannesten ja juuresten, tärkeimpiä asiakkaita ovat olleet suurkeittiöt.
Lähiruoka on kotimaista, mutta onko kotimainen lähiruokaa?
Lähiruoan tai paikallisen ruoan ideaa on vuosikymmenten kuluessa hyödynnetty monenlaisissa kaupallisissa tarkoituksissa. Sitä ovat käyttäneet sekä pientuottajat että suurtuottajat, kuten esimerkiksi tavanomaista soija-maissi-lihataloutta harjoittaneet iowalaiset tilat, jotka markkinoivat niin sanottua iowalaista ateriaa isänmaallisuudella, globalisaation vastustuksella ja oman alueen viljelijöiden puolustamisella.
Käsitteen väljän kaupallisen käytön epäiltiin muun muassa vaarantavan alueellisesti tyypillisen perinneruoan idean ja siihen liittyvän pyrkimyksen säilyttää alueiden autenttisia ruokakulttuureja. Kun käsitteen sisältö ei ole yhtä tarkasti määritelty kuin esimerkiksi luomutuotteiden, voidaan sillä tarkoittaa myös paikkakunnalle tai alueelle tyypillisiä tuotteita.
Lähiruokaa ostetaan esimerkiksi kauppahalleista. Kuva: Sakari Kiuru, Historian kuvakokoelma, Museovirasto.
2000-luvun alussa Suomessa lähiruokakonseptin ja lähiruokatuotteiden kehittely ei ollut kuluttajavetoista eikä varsinaisesti myöskään yrittäjävetoista. Omien havaintojeni mukaan vain Lapissa paikallisia tuotteita ja alueellista ruokaperinnettä oli ryhdytty hyödyntämään kuluttajien eli matkailijoiden vaikutuksesta.
Muualla lähiruoan ja maakuntien maukkaiden erikoistuotteiden päätymiseen kauppojen hyllyille oli tyypillisesti tarvittu kehittämisprojekti. Maassa toimi alueellisesti kattava elintarvikealan osaamiskeskusten verkosto, jonka puitteissa tehtiin paljon työtä lähiruoan ja muun niin sanotun vaihtoehtoisen ruoantuotannon edistämiseksi.
Yritysten kanssa yhteistyötä tekevillä kehittäjillä oli käytännöllinen näkemys paikalliseen ruokaan sisältyvistä liiketoimintamahdollisuuksista. Niillä alueilla, joilla toimi valtakunnallisesti merkittäviä ja ulkomaisen tuonnin kanssa kilpailevia elintarvikeyrityksiä, kehittäjät halusivat ymmärtää lähiruoan laajasti kotimaisena ruokana.
Monet olivat myös sitä mieltä, että lähiruoan tiukka rajaaminen tietyn alueen raaka-aineista paikallisille markkinoille suunnatuiksi tuotteiksi esti mikro- ja pienyrittäjien tuotekehittelyä.
Paikallisia erikoisuuksia mökkeilijöille
Lähituotteet ovat vakiinnuttaneet asemansa julkiskeittiöissä, joissa käytettävistä aineksista noin 16 prosenttia on peräisin omasta maakunnasta. Niitä on tarjolla myös suoramyyntitiloilla, toreilla, tavallisissa marketeissa ja erikoismyymälöissä sekä erilaisissa tapahtumissa.
Kuluttajaryhmistä vapaa-ajan asukkaat ovat keskimääräistä kiinnostuneempia lähituotteista, ja pääosa mökkeilevistä kotitalouksista hankkii vähintään kerran kesässä paikallisesti tuotettuja elintarvikkeita. Vaikka yksittäisten kotitalouksien uusiin perunoihin ja mansikoihin käyttämät summat eivät ole suuria, mökkeilijät moninkertaistavat paikallisten tuotteiden kysynnän. Suosituilla mökkipaikkakunnilla myös ravintolat korostavat markkinoinnissaan lähituotteita.
Lomalla halutaan irrottautua arkirutiineista ja maistella paikallisia erikoisuuksia.
Paikallisia tuotteita ostetaan hyvän maun ja laadun vuoksi. Lomalla halutaan irrottautua arkirutiineista ja maistella paikallisia erikoisuuksia. Suomalaisten vapaa-ajan asukkaiden ostopäätöksiin vaikuttaa kuitenkin myös se, että he tuntevat vakituisten asukkaiden tapaan sympatiaa paikallisia tuottajia kohtaan.
Merkittävällä osalla vapaa-ajan asukkaista on juuret mökkipaikkakunnillaan, minkä vuoksi he ovat vahvemmin sitoutuneita näihin paikkakuntiin kuin satunnaiset matkailijat. Tällöin heidän intresseissään on tukea paikallista elinkeinoelämää.
Ruoka ei tule läheltä
Viimeistään Venäjän laiton hyökkäys Ukrainaan ja satamiin jäänet vehnälastit ovat havainnollistaneet, ettei maailmassa ole alueita, jotka eivät olisi riippuvaisia toisten alueiden ruoantuotannosta. Vain pieni osa maapallon väestöstä voisi pärjätä lähiseudultaan saatavalla ravinnolla.
Tässä kokonaisuudessa lähiruoka on ehkä marginaalinen mutta ei kuitenkaan merkityksetön ilmiö. Ruokajärjestelmää ei voi rakentaa lähiruoan varaan, mutta paikallinen tuotanto lisää järjestelmän joustavuutta, joka puolestaan vähentää sen haavoittuvuutta.
Risteyksessä on Versuksen ja Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran yhteinen teemajulkaisusarja. Vuoden 2023 Risteyksessä-teema käsittelee paikallisuutta erilaisista näkökulmista.
Sireni (YTT) on maaseutumaantieteen dosentti ja työskentelee Itä-Suomen yliopistossa Karjalan tutkimuslaitoksella yhteiskuntatieteellisen aluetutkimuksen yliopistotutkijana. Hänen nykyisiä tutkimusteemojaan ovat siirtokarjalaisten kotien esineiden merkitys lähtöpaikan muistamisessa ja kotiseutu affektiivisena tunnekokemuksena.
Viljanen toimii erityisasiantuntijana maa- ja metsätalousministeriön ruokaosastolla. Hän koordinoi markkinayksikön ruokatiimiä ja vastaa kansallisesta lähiruokaohjelmasta. Hänellä on pitkä kokemus myös maaseudun kehittämistoiminnasta.
Lähiruokaa – totta kai!
Maarit Sireni pohtii artikkelissaan paikallisen ruuan käsitettä ja paikallisen ruuantuotannon merkitystä sekä lähiruokasektorin kehityskaarta. Tarkastelen tässä kommentaarissa näitä teemoja erityisesti omaan työkokemukseeni perustuen.
Aloittaessani työt maa- ja metsätalousministeriössä vuonna 1994 lähiruuasta ei vielä juurikaan puhuttu. Sektorin kehittäminen oli kuitenkin jo käynnissä, sillä Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä ja sitä edeltävä neuvottelukunta olivat nähneet elintarvikkeiden jatkojalostamisessa mahdollisuuksia maaseudun elinvoiman kasvattamiseen.
Edellä mainitut tahot rahoittivat useita hankkeita, joilla edistettiin lähinnä maatilojen sivutoimista elintarvikkeiden jatkojalostusta. Toiminta oli tuolloin aika pienimuotoista. Systemaattisen kehittämistyön ansiosta toiminta kuitenkin laajeni varsinaiseksi ja kasvavaksi lähiruuan elinkeinotoiminnaksi vuosien varrella.
Nyt lähiruoka on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa ruokajärjestelmässä ja sen aluetaloudelliset ja muut vaikutukset on tunnistettu. Lisäksi lähiruokasektorin kehittäminen on ollut vuodesta 2013 lähtien yksi ruokapolitiikan strategisista kärjistä, kun Suomen ensimmäinen kansallinen hallituksen lähiruokaohjelma julkaistiin.
Mitä se lähiruoka onkaan?
Lähiruokaohjelmassa kunnioitettiin maaseutupolitiikassa vakiintunutta lähiruuan käsitettä: ”Tässä ohjelmassa lähiruualla tarkoitetaan erityisesti paikallisruokaa, joka edistää oman alueen paikallistaloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria, on tuotettu ja jalostettu oman alueen raaka-aineista ja joka markkinoidaan ja kulutetaan omalla alueella.” Omaa aluetta täsmennettiin vielä seuraavasti: ”Tässä yhteydessä omalla alueella tarkoitetaan maakuntaa tai sitä vastaavaa tai sitä pienempää aluetasoa.”
Tälle määritelmälle oli myös perusteensa, sillä silloisten tutkimusten mukaan lähiruokaa tuottivat erityisesti mikro- ja pienyritykset, jotka hankkivat pääraaka-aineensa omasta maakunnasta. Lisäksi niiden päätuotteet markkinoitiin lähinnä omaan maakuntaan. Toisaalta määrittelyssä ei haluttu rajautua hallinnollisiin rajoihin, vaan joustavuutta haettiin ”tai sitä vastaavaa” -ilmaisulla.
Myös kuluttajat mieltävät lähiruuan lähellä tuotetuksi. Suomi syö -tutkimuksen mukaan 80 % vastaajista pitää lähiruokana ruokaa, joka on tuotettu omalla asuinseudulla tai maksimissaan 100 kilometrin säteellä. Vain 17 % vastaajista kokee, että kaikki kotimainen ruoka on lähiruokaa.
Lähes 10 vuotta sitten kansainvälisissä ruokatrendien katsauksissa alkoi nousta esiin myös hyperpaikallisuuden termi. Suomessa se näkyy esimerkiksi ravintoloiden omina kasvimaina tai niiden katoilla pidettävinä mehiläispesinä.
Lähiruokamääritelmän joustavuus tuo myös haasteita. Lähiruokaan liittyvä tilastointi on ongelmallista eikä esimerkiksi päivittäistavarakauppojen kautta myytävän lähiruuan määrää pystytä luotettavasti seuraamaan. Myös tutkimusten kyselyissä pitäisi aina erikseen mainita, mitä lähiruualla kussakin tapauksessa tarkoitetaan, koska vastaajilla voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä lähiruuasta.
Usein lähiruokaan liitetään mielikuvia toiminnan pienimuotoisuudesta. Lähiruokayritykset ovatkin usein pieniä. Me hallinnossa esimerkiksi seuraamme lähiruokasektoria yritysten kokoluokkien mukaan. Kokoluokkaan vaikuttavat elintarvikeyritysten, toimipaikkojen ja henkilöstön lukumäärät. Lähiruokaohjelmassa ei kuitenkaan haluttu lähteä rajaamaan kehittämistyötä yritysten koon mukaan.
Sirenin artikkelissa mainitaan, että kuluttajien arvostuksia käsitelleissä tutkimuksissa paikallisruuan ostosyiksi todettiin halu tukea paikallista elinkeinoelämää ja aluekehitystä. Sama syy nousee tärkeimpänä esiin myös esimerkiksi Suomi syö -tutkimuksessa. Muina syinä tutkimuksessa on mainittu tuoreus ja laatu. Lisäksi lähiruoka koetaan ympäristöystävälliseksi ja aitoja paikallisia erikoisuuksia tarjoavaksi.
Lähiruokaohjelmassa ei asetettu lähiruualle laatu- tai tuotantotapamääritelmiä. Lähiruokaan liittyen eri toimijat ovat kuitenkin itse halunneet asettaa ehtoja ja määritelmiä. Esimerkkeinä tästä nostan esiin REKO-toiminnan ja artesaaniruuan kriteeristön.
Lähiruuan ja matkailun liitto
Sireni nostaa artikkelissaan esiin vapaa-ajan asukkaiden merkityksen lähiruokatuotteiden kuluttajina. Lähiruokatuotteiden myynti- ja jakelukanavien monipuolistuminen mahdollistaa mökkipaikkakunnalta tuttujen tuotteiden ostamisen muulloinkin kuin lomakautena – esimerkiksi lähiruuan verkkokauppojen kautta. Tämä tuo yrityksille lisää mahdollisuuksia, kun toiminta ei enää ole sidoksissa lomasesonkeihin.
Vapaa-ajan asukkaiden lisäksi haluan nostaa esiin matkailijat ja ruokamatkailun osana lähiruokasektorin kehittämistä.
Vapaa-ajan asukkaiden lisäksi haluan nostaa esiin matkailijat ja ruokamatkailun osana lähiruokasektorin kehittämistä. Ruokamatkailu on yksi suurimmista kasvavista matkailun trendeistä, ja se on huomioitu muun muassa Suomen matkailustrategiassa sekä erillisessä ruokamatkailustrategiassa, joka julkaistiin ensi kerran 2015. Strategiassa korostuu paikallinen ruoka ja ruokakulttuuri osana matkailuelämysten rakentamista.
Suomessa on tehty hienoa kehittämistyötä paikallisen ruuan ja matkailun yhteen saattamisessa. Tämä on huomioitu myös kansainvälisesti, kun Pohjois-Savo valittiin European Region of Gastronomy -alueeksi vuosina 2020–2021. Lisäksi Saimaan seutu juhlii samaa tunnustusta ensi vuonna.
Sirenin artikkelissa tulee esiin myös globaalin ruokajärjestelmän keskinäisriippuvuudet, joita Venäjän hyökkäyssota horjutti. Ruokajärjestelmämme on haasteista huolimatta toiminut kuitenkin hyvin ja kuluttajien arvostus lähiruokaa – ja ylipäätään kotimaista ruokaa – kohtaan on vahvistunut.
Inflaatio ja kuluttajien heikentynyt ostovoima tuovat ruokaketjuumme toisaalta uusia haasteita. Toivottavasti ostokäyttäytymisemme ei kuitenkaan suuresti muutu, vaan lähiruoka säilyttäisi jatkossakin oman osansa ruokakorissamme ja roolinsa osana joustavaa ja kriisinkestävää ruokajärjestelmää.
KIRSI VILJANEN
Katja Hyvönen
Hyvönen on tehnyt maaseutu- ja ruoka-aiheista tutkimusta. Väitöskirjassaan hän tutki kehittämistyötä, jota tehdään ruoan paikallistamiseen liittyen.
Paikallinen ruoka on ajassa muotoutuva ilmiö
Maarit Sireni pohtii lähes 20 vuotta sitten kirjoittamassa artikkelissaan paikallisen ruoan mahdollisuuksia. Sireni kysyy, onko paikallisessa ruoassa kyse tulevaisuuden trendistä vai marginaalisesta ilmiöstä.
Uudenlainen, tiedostava ja luottamukseen perustuva kysyntä voisi avata mahdollisuuksia paikalliselle tuotannolle. Analysoituaan kuluttamisen tutkimusta Sireni päätyy kuitenkin toteamaan, että nämä arviot vaikuttavat liian optimistisilta.
Paikallisen ruoan kentällä on tapahtunut vajaassa 20 vuodessa paljon. Paikallinen ruoka, jolla tarkoitetaan tulkitsijasta ja kontekstista riippuen usein samaa kuin lähiruoka, on vakiinnuttanut paikkansa osana suomalaista ruokajärjestelmää. Vuosiin on kuitenkin mahtunut niin nousuja kuin laskuja.
Etenkin 2010-luvun alkuvuosina lähiruoan nousuun tunnuttiin uskovan ja sen ympärillä oli monenlaista toimintaa. Hanketoiminta oli aktiivista ja lähiruokaan erikoistuneita myymälöitä perustettiin etenkin pääkaupunkiseudulle. Olipa suunnitteilla jopa lähiruokaan erikoistuneen ketjun perustaminen.
Sittemmin nämä suunnitelmat ovat kuitenkin kuivahtaneet kokoon ja monen lähiruokamyymälänkin toiminta on lopahtanut taloudellisesti kannattamattomana. Lähiruoan verkkokauppakaan ei ole oikein saanut tuulta alleen. Parhaiten lähiruoka lienee saanut jalansijaa suurkeittiöpuolella.
Ruoan puhtaudesta huolestuneet kuluttajat perustivat jo 1980-luvulla ruokapiirejä hankkiakseen mahdollisimman puhdasta ruokaa – mielellään suoraan tuottajilta.
Aivan kuten Sireni debattiartikkelissaan kirjoittaa, lähiruoka on jäänyt marginaaliseksi ilmiöksi. Kuluttajien suuri enemmistö ei näytä olevan erityisen kiinnostunut lähiruoasta, vaan valintoja tehdään hinta ja helppous edellä. Sireni kuitenkin muistuttaa, että lähiruoka ei ole ilmiönä merkityksetön. Esimerkiksi vapaa-ajan asukkaat ostavat mielellään paikallisia tuotteita ja tukevat näin samalla paikallista elinkeinoelämää.
Muitakin lähiruoasta kiinnostuneita kuluttajia on, ja tietty osa kuluttajista on valmis näkemään paljonkin vaivaa hankkiakseen lähellä tuotettua ruokaa. Ruoan puhtaudesta huolestuneet kuluttajat perustivat jo 1980-luvulla ruokapiirejä hankkiakseen mahdollisimman puhdasta ruokaa – mielellään suoraan tuottajilta. 2010-luvulla puolestaan REKO-lähiruokarenkaat saavuttivat vakiintuneen aseman osana suomalaista ruokajärjestelmää.
Korona-aikana REKO-lähiruokarenkaiden suosio lähti uudenlaiseen nousuun. Kuluttajien kiinnostus ruoan alkuperää kohtaan tuntuukin saavan nostetta erilaisista kriiseistä. Kuten Sireni debattiartikkelissaan kirjoittaa, vaikutukset eivät kuitenkaan ole välttämättä kauaskantoisia.
Vaikuttavuus voi olla myös kaksijakoista. Vaikka viimeisimpänä Ukrainan sodan myötä ruokajärjestelmän haavoittuvuus on tullut näkyväksi, nopean inflaation myötä moni on joutunut laittamaan kukkaron nyörejä tiukemmalle. Taloudellisessa niukkuudessa elävällä kuluttajalla ei ole välttämättä varaa hankkia lähiruokaa tai edes voimavaroja miettiä ruoan alkuperään liittyviä kysymyksiä.
KATJA HYVÖNEN
Susanna Kujala
Kujala työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa. Hänen väitöskirjatyönsä keskittyy ruokajärjestelmien kestävyyssiirtymään alueellisten erojen sekä aluetaloudellisten vaikutusten näkökulmista. Lisäksi hän toteuttaa arviointeja erilaisten muutosten aluetaloudellisista vaikutuksista erinäisissä hankkeissa.
Lähiruoan vaikutukset ja mahdollisuudet vaihtelevat alueittain
Maarit Sirenin kirjoitus toi hyvin esiin lähi- tai paikallisruokaan liittyviä erilaisia ulottuvuuksia. Ensinnäkin lähiruoka on tosiaan vaikeasti ja moninaisesti määriteltävä käsite. Eri ihmiset voivat ymmärtää lähiruoan eri tavoin. Osalle se tarkoittaa oman kunnan alueella tuotettua ruokaa, toisille Suomessa tuotettua ruokaa ja monelle jotain siltä väliltä.
Tutkimuksissa lähiruoka on usein määritelty jonkin tietyn kilometrirajan tai hallinnollisten alueiden mukaan, esimerkiksi omassa maakunnassa tuotetuksi ja kulutetuksi ruoaksi. Lähiruoalle ei kuitenkaan ole olemassa yhtä oikeaa määritelmää. Lähiruoan käsitteessä on aluerajauksen lisäksi epäselvää se, kuinka suuri osa raaka-aineista ja tuotantopanoksista täytyy tulla lähialueelta, että ruokaa voidaan sanoa lähiruoaksi.
Lähiruoan käsitteessä on aluerajauksen lisäksi epäselvää se, kuinka suuri osa raaka-aineista ja tuotantopanoksista täytyy tulla lähialueelta, että ruokaa voidaan sanoa lähiruoaksi.
Vaikeasti määriteltävästä käsitteestä huolimatta lähiruokaan suhtaudutaan yleensä positiivisesti. Lähiruoan suosimisen etuja ovat muun muassa lähiruokaohjelmassakin esiin tuodut huoltovarmuuden ja omavaisuuden edistäminen, jäljitettävyyden helpottuminen sekä vaikutukset alueen talouteen ja työllisyyteen.
Vaikutusten osalta on hyvä huomioida, että lähiruoan suosiminen ei edistä työllisyyttä vain alueen ruoantuotannossa, vaan vaikutukset leviävät välillisesti myös laajemmin jalostusketjun ja muiden taloudellisten kytkösten kautta. Välillisten vaikutusten laajuus ja kohdistuminen voivat kuitenkin vaihdella alueittain. Paikallinen ruoantuotanto voi joka tapauksessa olla etenkin monille maaseutualueille hyvin tärkeässä roolissa.
Lähiruokaa julkiskeittiöihin toimijoiden välisen yhteistyön avulla
Sireni toi esiin myös suurkeittiöiden roolin lähiruoan asiakkaina. Etenkin julkiskeittiöiden roolia on korostettu lähiruoan käytön edistäjänä. Lähiruoan osuuden kasvattaminen julkisista hankinnoista on muun muassa yksi lähiruokaohjelman tavoitteista. Lähiruoan hankintaan on kuitenkin hieman erilaiset edellytykset eri puolilla Suomea. Erot johtuvat muun muassa erilaisesta lähiruoan tarjonnasta, eri suuruisista hankintarenkaista tai -organisaatioista sekä erilaisista poliittisista suosituksista tai kannustuksista lähiruoan hankintaan.
Lähiruoan osuuden lisääminen julkiskeittiöissä edellyttääkin tutkimuksemme mukaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä, sillä esimerkiksi tarjonta täytyy olla julkiskeittiöille soveltuvaa. Lisäksi hankintarenkaiden koko ja toimintatavat vaikuttavat lähiruokatoimijoiden mahdollisuuksiin tarjota lähituotteitaan julkiskeittiöihin. Myös poliittisella päätöksenteolla voidaan tukea lähiruoan hankintaa.
Erilaiset keskinäisriippuvuudet näkyvät selvästi ruokajärjestelmissä
Nykyisessä globalisoituneessa maailmassa myös alueellisilla ruokajärjestelmillä ja usein lähiruoallakin on yhteytensä globaaleihin verkostoihin – tavalla tai toisella. Ukrainan sota on tuonut tämän esiin monella tavalla. Vaikka Suomen ruokajärjestelmä on melko omavarainen, on järjestelmä kuitenkin riippuvainen osin ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista ja polttoaineista. Nämä riippuvuudet ovat näkyneet viime vuosina muun muassa tuotteiden saatavuushaasteina ja hintojen nousuna.
Samalla viime vuosien kriisit ovat tuoneet entistä selvemmin esiin eri järjestelmien väliset yhteydet. Esimerkiksi energiajärjestelmiin liittyvät haasteet ovat heijastuneet myös maamme ruokajärjestelmään. Toisaalta joillain alueilla ruoan- ja energiantuotantoa on pyritty tuomaan osin lähemmäs toisiaan, muun muassa maatilatason bioenergiaratkaisujen kautta.
Lopuksi tartun Sirenin kirjoituksen loppusanoihin ja totean vastaavasti, että ruokajärjestelmiä on tosiaan vähintäänkin haastavaa rakentaa täysin lähiruoan varaan. Haasteet johtuvat muun muassa alueiden erilaisista tuotantomahdollisuuksista. Paikallinen tuotanto tuo kuitenkin mukanaan monia etuja, muun muassa lisäämällä järjestelmän muutosjoustavuutta ja huoltovarmuutta – edistäen samalla alueiden taloutta ja työllisyyttä.
Kuuntele Tiededebatti Spotifyssa (27:30 min)
Miten paikallinen ruoka määritellään ja ketkä sitä ostavat? Mikä merkitys on paikallisella ruoantuotannolla?
Työskentelin vuosituhannen alussa Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa ”Greening of the Finnish Food System”, jossa tutkin lähiruokailmiötä Suomessa. Hanke kiinnittyi elintarvikejärjestelmien tutkimukseen, jonka puitteissa oli vähitellen alettu kiinnittää huomiota myös kuluttajien rooliin ruokaketjuissa.
Kysynnän uskottiin eriytyvän, kun laatua arvostavat kuluttajat eivät tyytyneet globaalisti toimivien suuryritysten tuottamaan massaruokaan. Teollisille elintarvikkeille vaihtoehtoisten luomuruoan ja paikallisen ruoan suosion uskottiin vahvistuvan monia länsimaita hätkähdyttäneiden ruokaskandaalien ja ympäristötietoisuuden nousun myötä.
Tutkimushankkeen alkuvaiheessa ilmeni, että suomalaisen elintarvikejärjestelmän ”vihertyminen” oli alkutekijöissään. Tutkimuskirjallisuudessa käsitellyt ympäristöprotestit ja kriittiset kuluttajaliikkeet olivat Suomessa jokseenkin tuntemattomia ilmiöitä. Kärsämäeltä löytynyt BSE-tautitapaus (eli hullun lehmän tauti) oli kyllä nostattanut kohun (Yle 2001), mutta sen vaikutukset jäivät lyhytaikaisiksi.
Suomalaiset näyttivät luottavan kotimaisen ruoan laatuun ja turvallisuuteen, vaikka sitä tuotettiin teollisesti. Luottamusta kuvasi se, että kuluttajat uskoivat tavanomaisen tuotannon olevan lähellä luomutuotantoa. Samalla he mielsivät kotimaisen ruoan käytännössä lähiruoaksi, joka tuotetaan maantieteellisesti lähellä ja jonka alkuperä on jäljitettävissä. Pohdinkin Alue ja Ympäristö -lehdessä julkaistussa artikkelissa vuonna 2006, jääkö paikallinen ruoka Suomessa marginaaliseksi ilmiöksi.
Ruokaa lähimaaseudulta
Kotimaista maaseutupolitiikkaa koordinoineella Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmällä (YTR) oli keskeinen rooli lähiruoan käsitteen kehittelijänä. Lähiruoan perusajatus oli omaksuttu tutkimuksista ja Euroopan unionin maaseutupoliittisista linjauksista, ja Suomessa sille luotiin kotimaiseen maaseudun kehittämistyöhön soveltuva sisältö.
Sillä tarkoitettiin ruokaa, jonka tuotannossa käytettiin oman alueen tuotantopanoksia ja jonka markkinat olivat alueelliset. Näin lähiruokakonseptilla pyrittiin vahvistamaan aluetalouksia ja maaseutupaikkakuntien elinvoimaisuutta.
Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa paikallisuus ei noudattanut kuntarajoja. Paikallisella ruoalla tarkoitettiin tuotteita, joiden raaka-aineita ei hankittu globaaleilta markkinoilta, vaan niille oli määriteltävissä kotipaikka ja alkuperä.
Tutkimuksissa luonnehdittiin, mihin paikallisen ruoan menestys voisi perustua. Olennaista oli se, että elintarvikeketjut olivat lyhyitä, jolloin tuottajien ja kuluttajien väliset kontaktit olivat henkilökohtaisia ja perustuivat luottamukseen. Kuluttajat luottivat tutulta viljelijältä ostamiensa elintarvikkeiden laatuun ja turvallisuuteen. Tuottajat puolestaan saattoivat luottaa siihen, että paikkakunnalla asuvat kuluttajat olivat sitoutuneita ostamaan paikallisia elintarvikkeita, vaikka ne olivat yleensä kalliimpia kuin massatuotteet.
Kuluttajien arvostuksia käsitelleissä tutkimuksissa todettiin, että paikallista ruokaa ostivat kotiseudulleen kiinnittyneet ihmiset, jotka tunsivat sympatiaa alueen tuottajia kohtaan. He halusivat tukea paikallista elinkeinoelämää ja aluekehitystä ostamalla paikallista ruokaa.
Suomessa oli tehty vastaavia havaintoja. Sekä Suomessa että useissa muissa maissa paikallisen ruoan kysynnän kasvua kuitenkin hidastivat korkeampi hinta ja heikko saatavuus.
Ongelmallista oli etenkin se, että pienillä maaseutupaikkakunnilla paikallista kysyntää oli vähän. Suomessa lähituotteiden, kuten vihannesten ja juuresten, tärkeimpiä asiakkaita ovat olleet suurkeittiöt.
Lähiruoka on kotimaista, mutta onko kotimainen lähiruokaa?
Lähiruoan tai paikallisen ruoan ideaa on vuosikymmenten kuluessa hyödynnetty monenlaisissa kaupallisissa tarkoituksissa. Sitä ovat käyttäneet sekä pientuottajat että suurtuottajat, kuten esimerkiksi tavanomaista soija-maissi-lihataloutta harjoittaneet iowalaiset tilat, jotka markkinoivat niin sanottua iowalaista ateriaa isänmaallisuudella, globalisaation vastustuksella ja oman alueen viljelijöiden puolustamisella.
Käsitteen väljän kaupallisen käytön epäiltiin muun muassa vaarantavan alueellisesti tyypillisen perinneruoan idean ja siihen liittyvän pyrkimyksen säilyttää alueiden autenttisia ruokakulttuureja. Kun käsitteen sisältö ei ole yhtä tarkasti määritelty kuin esimerkiksi luomutuotteiden, voidaan sillä tarkoittaa myös paikkakunnalle tai alueelle tyypillisiä tuotteita.
2000-luvun alussa Suomessa lähiruokakonseptin ja lähiruokatuotteiden kehittely ei ollut kuluttajavetoista eikä varsinaisesti myöskään yrittäjävetoista. Omien havaintojeni mukaan vain Lapissa paikallisia tuotteita ja alueellista ruokaperinnettä oli ryhdytty hyödyntämään kuluttajien eli matkailijoiden vaikutuksesta.
Muualla lähiruoan ja maakuntien maukkaiden erikoistuotteiden päätymiseen kauppojen hyllyille oli tyypillisesti tarvittu kehittämisprojekti. Maassa toimi alueellisesti kattava elintarvikealan osaamiskeskusten verkosto, jonka puitteissa tehtiin paljon työtä lähiruoan ja muun niin sanotun vaihtoehtoisen ruoantuotannon edistämiseksi.
Yritysten kanssa yhteistyötä tekevillä kehittäjillä oli käytännöllinen näkemys paikalliseen ruokaan sisältyvistä liiketoimintamahdollisuuksista. Niillä alueilla, joilla toimi valtakunnallisesti merkittäviä ja ulkomaisen tuonnin kanssa kilpailevia elintarvikeyrityksiä, kehittäjät halusivat ymmärtää lähiruoan laajasti kotimaisena ruokana.
Monet olivat myös sitä mieltä, että lähiruoan tiukka rajaaminen tietyn alueen raaka-aineista paikallisille markkinoille suunnatuiksi tuotteiksi esti mikro- ja pienyrittäjien tuotekehittelyä.
Paikallisia erikoisuuksia mökkeilijöille
Lähituotteet ovat vakiinnuttaneet asemansa julkiskeittiöissä, joissa käytettävistä aineksista noin 16 prosenttia on peräisin omasta maakunnasta. Niitä on tarjolla myös suoramyyntitiloilla, toreilla, tavallisissa marketeissa ja erikoismyymälöissä sekä erilaisissa tapahtumissa.
Kuluttajaryhmistä vapaa-ajan asukkaat ovat keskimääräistä kiinnostuneempia lähituotteista, ja pääosa mökkeilevistä kotitalouksista hankkii vähintään kerran kesässä paikallisesti tuotettuja elintarvikkeita. Vaikka yksittäisten kotitalouksien uusiin perunoihin ja mansikoihin käyttämät summat eivät ole suuria, mökkeilijät moninkertaistavat paikallisten tuotteiden kysynnän. Suosituilla mökkipaikkakunnilla myös ravintolat korostavat markkinoinnissaan lähituotteita.
Paikallisia tuotteita ostetaan hyvän maun ja laadun vuoksi. Lomalla halutaan irrottautua arkirutiineista ja maistella paikallisia erikoisuuksia. Suomalaisten vapaa-ajan asukkaiden ostopäätöksiin vaikuttaa kuitenkin myös se, että he tuntevat vakituisten asukkaiden tapaan sympatiaa paikallisia tuottajia kohtaan.
Merkittävällä osalla vapaa-ajan asukkaista on juuret mökkipaikkakunnillaan, minkä vuoksi he ovat vahvemmin sitoutuneita näihin paikkakuntiin kuin satunnaiset matkailijat. Tällöin heidän intresseissään on tukea paikallista elinkeinoelämää.
Ruoka ei tule läheltä
Viimeistään Venäjän laiton hyökkäys Ukrainaan ja satamiin jäänet vehnälastit ovat havainnollistaneet, ettei maailmassa ole alueita, jotka eivät olisi riippuvaisia toisten alueiden ruoantuotannosta. Vain pieni osa maapallon väestöstä voisi pärjätä lähiseudultaan saatavalla ravinnolla.
Tässä kokonaisuudessa lähiruoka on ehkä marginaalinen mutta ei kuitenkaan merkityksetön ilmiö. Ruokajärjestelmää ei voi rakentaa lähiruoan varaan, mutta paikallinen tuotanto lisää järjestelmän joustavuutta, joka puolestaan vähentää sen haavoittuvuutta.
MAARIT SIRENI
Otsikkokuva: Minna Autio / Unsplash
Teksti perustuu kirjoittajan aiempaan tutkimusartikkeliin: Sireni, M. (2006). Paikallinen ruoka: marginaalinen ilmiö vai tulevaisuuden trendi? Alue ja Ympäristö 35(1), 50–57.
Lähteitä
Czarnecki, A., Sireni, M. & Dacko, M. (2021) Second-home owners as consumers of local food. International Journal of Consumer Studies 45(2), 175–187.
Kinnunen, P., Guillaume, J. H. A., Taka, M., D’Odorico, P., Siebert, S., Puma, M. J., Jalava, M. & Kummu, M. (2020) Local food crop production can fulfil demand for less than one-third of the population. Nature food 1(4), 229–237.
Risteyksessä on Versuksen ja Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran yhteinen teemajulkaisusarja. Vuoden 2023 Risteyksessä-teema käsittelee paikallisuutta erilaisista näkökulmista.
Lue lisää: Risteyksessä
Maarit Sireni
Sireni (YTT) on maaseutumaantieteen dosentti ja työskentelee Itä-Suomen yliopistossa Karjalan tutkimuslaitoksella yhteiskuntatieteellisen aluetutkimuksen yliopistotutkijana. Hänen nykyisiä tutkimusteemojaan ovat siirtokarjalaisten kotien esineiden merkitys lähtöpaikan muistamisessa ja kotiseutu affektiivisena tunnekokemuksena.
LUE KOMMENTAARIT:
Kirsi Viljanen
Viljanen toimii erityisasiantuntijana maa- ja metsätalousministeriön ruokaosastolla. Hän koordinoi markkinayksikön ruokatiimiä ja vastaa kansallisesta lähiruokaohjelmasta. Hänellä on pitkä kokemus myös maaseudun kehittämistoiminnasta.
Lähiruokaa – totta kai!
Maarit Sireni pohtii artikkelissaan paikallisen ruuan käsitettä ja paikallisen ruuantuotannon merkitystä sekä lähiruokasektorin kehityskaarta. Tarkastelen tässä kommentaarissa näitä teemoja erityisesti omaan työkokemukseeni perustuen.
Aloittaessani työt maa- ja metsätalousministeriössä vuonna 1994 lähiruuasta ei vielä juurikaan puhuttu. Sektorin kehittäminen oli kuitenkin jo käynnissä, sillä Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä ja sitä edeltävä neuvottelukunta olivat nähneet elintarvikkeiden jatkojalostamisessa mahdollisuuksia maaseudun elinvoiman kasvattamiseen.
Edellä mainitut tahot rahoittivat useita hankkeita, joilla edistettiin lähinnä maatilojen sivutoimista elintarvikkeiden jatkojalostusta. Toiminta oli tuolloin aika pienimuotoista. Systemaattisen kehittämistyön ansiosta toiminta kuitenkin laajeni varsinaiseksi ja kasvavaksi lähiruuan elinkeinotoiminnaksi vuosien varrella.
Nyt lähiruoka on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa ruokajärjestelmässä ja sen aluetaloudelliset ja muut vaikutukset on tunnistettu. Lisäksi lähiruokasektorin kehittäminen on ollut vuodesta 2013 lähtien yksi ruokapolitiikan strategisista kärjistä, kun Suomen ensimmäinen kansallinen hallituksen lähiruokaohjelma julkaistiin.
Mitä se lähiruoka onkaan?
Lähiruokaohjelmassa kunnioitettiin maaseutupolitiikassa vakiintunutta lähiruuan käsitettä: ”Tässä ohjelmassa lähiruualla tarkoitetaan erityisesti paikallisruokaa, joka edistää oman alueen paikallistaloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria, on tuotettu ja jalostettu oman alueen raaka-aineista ja joka markkinoidaan ja kulutetaan omalla alueella.” Omaa aluetta täsmennettiin vielä seuraavasti: ”Tässä yhteydessä omalla alueella tarkoitetaan maakuntaa tai sitä vastaavaa tai sitä pienempää aluetasoa.”
Tälle määritelmälle oli myös perusteensa, sillä silloisten tutkimusten mukaan lähiruokaa tuottivat erityisesti mikro- ja pienyritykset, jotka hankkivat pääraaka-aineensa omasta maakunnasta. Lisäksi niiden päätuotteet markkinoitiin lähinnä omaan maakuntaan. Toisaalta määrittelyssä ei haluttu rajautua hallinnollisiin rajoihin, vaan joustavuutta haettiin ”tai sitä vastaavaa” -ilmaisulla.
Myös kuluttajat mieltävät lähiruuan lähellä tuotetuksi. Suomi syö -tutkimuksen mukaan 80 % vastaajista pitää lähiruokana ruokaa, joka on tuotettu omalla asuinseudulla tai maksimissaan 100 kilometrin säteellä. Vain 17 % vastaajista kokee, että kaikki kotimainen ruoka on lähiruokaa.
Lähes 10 vuotta sitten kansainvälisissä ruokatrendien katsauksissa alkoi nousta esiin myös hyperpaikallisuuden termi. Suomessa se näkyy esimerkiksi ravintoloiden omina kasvimaina tai niiden katoilla pidettävinä mehiläispesinä.
Lähiruokamääritelmän joustavuus tuo myös haasteita. Lähiruokaan liittyvä tilastointi on ongelmallista eikä esimerkiksi päivittäistavarakauppojen kautta myytävän lähiruuan määrää pystytä luotettavasti seuraamaan. Myös tutkimusten kyselyissä pitäisi aina erikseen mainita, mitä lähiruualla kussakin tapauksessa tarkoitetaan, koska vastaajilla voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä lähiruuasta.
Usein lähiruokaan liitetään mielikuvia toiminnan pienimuotoisuudesta. Lähiruokayritykset ovatkin usein pieniä. Me hallinnossa esimerkiksi seuraamme lähiruokasektoria yritysten kokoluokkien mukaan. Kokoluokkaan vaikuttavat elintarvikeyritysten, toimipaikkojen ja henkilöstön lukumäärät. Lähiruokaohjelmassa ei kuitenkaan haluttu lähteä rajaamaan kehittämistyötä yritysten koon mukaan.
Sirenin artikkelissa mainitaan, että kuluttajien arvostuksia käsitelleissä tutkimuksissa paikallisruuan ostosyiksi todettiin halu tukea paikallista elinkeinoelämää ja aluekehitystä. Sama syy nousee tärkeimpänä esiin myös esimerkiksi Suomi syö -tutkimuksessa. Muina syinä tutkimuksessa on mainittu tuoreus ja laatu. Lisäksi lähiruoka koetaan ympäristöystävälliseksi ja aitoja paikallisia erikoisuuksia tarjoavaksi.
Lähiruokaohjelmassa ei asetettu lähiruualle laatu- tai tuotantotapamääritelmiä. Lähiruokaan liittyen eri toimijat ovat kuitenkin itse halunneet asettaa ehtoja ja määritelmiä. Esimerkkeinä tästä nostan esiin REKO-toiminnan ja artesaaniruuan kriteeristön.
Lähiruuan ja matkailun liitto
Sireni nostaa artikkelissaan esiin vapaa-ajan asukkaiden merkityksen lähiruokatuotteiden kuluttajina. Lähiruokatuotteiden myynti- ja jakelukanavien monipuolistuminen mahdollistaa mökkipaikkakunnalta tuttujen tuotteiden ostamisen muulloinkin kuin lomakautena – esimerkiksi lähiruuan verkkokauppojen kautta. Tämä tuo yrityksille lisää mahdollisuuksia, kun toiminta ei enää ole sidoksissa lomasesonkeihin.
Vapaa-ajan asukkaiden lisäksi haluan nostaa esiin matkailijat ja ruokamatkailun osana lähiruokasektorin kehittämistä. Ruokamatkailu on yksi suurimmista kasvavista matkailun trendeistä, ja se on huomioitu muun muassa Suomen matkailustrategiassa sekä erillisessä ruokamatkailustrategiassa, joka julkaistiin ensi kerran 2015. Strategiassa korostuu paikallinen ruoka ja ruokakulttuuri osana matkailuelämysten rakentamista.
Suomessa on tehty hienoa kehittämistyötä paikallisen ruuan ja matkailun yhteen saattamisessa. Tämä on huomioitu myös kansainvälisesti, kun Pohjois-Savo valittiin European Region of Gastronomy -alueeksi vuosina 2020–2021. Lisäksi Saimaan seutu juhlii samaa tunnustusta ensi vuonna.
Sirenin artikkelissa tulee esiin myös globaalin ruokajärjestelmän keskinäisriippuvuudet, joita Venäjän hyökkäyssota horjutti. Ruokajärjestelmämme on haasteista huolimatta toiminut kuitenkin hyvin ja kuluttajien arvostus lähiruokaa – ja ylipäätään kotimaista ruokaa – kohtaan on vahvistunut.
Inflaatio ja kuluttajien heikentynyt ostovoima tuovat ruokaketjuumme toisaalta uusia haasteita. Toivottavasti ostokäyttäytymisemme ei kuitenkaan suuresti muutu, vaan lähiruoka säilyttäisi jatkossakin oman osansa ruokakorissamme ja roolinsa osana joustavaa ja kriisinkestävää ruokajärjestelmää.
KIRSI VILJANEN
Katja Hyvönen
Hyvönen on tehnyt maaseutu- ja ruoka-aiheista tutkimusta. Väitöskirjassaan hän tutki kehittämistyötä, jota tehdään ruoan paikallistamiseen liittyen.
Paikallinen ruoka on ajassa muotoutuva ilmiö
Maarit Sireni pohtii lähes 20 vuotta sitten kirjoittamassa artikkelissaan paikallisen ruoan mahdollisuuksia. Sireni kysyy, onko paikallisessa ruoassa kyse tulevaisuuden trendistä vai marginaalisesta ilmiöstä.
Uudenlainen, tiedostava ja luottamukseen perustuva kysyntä voisi avata mahdollisuuksia paikalliselle tuotannolle. Analysoituaan kuluttamisen tutkimusta Sireni päätyy kuitenkin toteamaan, että nämä arviot vaikuttavat liian optimistisilta.
Paikallisen ruoan kentällä on tapahtunut vajaassa 20 vuodessa paljon. Paikallinen ruoka, jolla tarkoitetaan tulkitsijasta ja kontekstista riippuen usein samaa kuin lähiruoka, on vakiinnuttanut paikkansa osana suomalaista ruokajärjestelmää. Vuosiin on kuitenkin mahtunut niin nousuja kuin laskuja.
Etenkin 2010-luvun alkuvuosina lähiruoan nousuun tunnuttiin uskovan ja sen ympärillä oli monenlaista toimintaa. Hanketoiminta oli aktiivista ja lähiruokaan erikoistuneita myymälöitä perustettiin etenkin pääkaupunkiseudulle. Olipa suunnitteilla jopa lähiruokaan erikoistuneen ketjun perustaminen.
Sittemmin nämä suunnitelmat ovat kuitenkin kuivahtaneet kokoon ja monen lähiruokamyymälänkin toiminta on lopahtanut taloudellisesti kannattamattomana. Lähiruoan verkkokauppakaan ei ole oikein saanut tuulta alleen. Parhaiten lähiruoka lienee saanut jalansijaa suurkeittiöpuolella.
Aivan kuten Sireni debattiartikkelissaan kirjoittaa, lähiruoka on jäänyt marginaaliseksi ilmiöksi. Kuluttajien suuri enemmistö ei näytä olevan erityisen kiinnostunut lähiruoasta, vaan valintoja tehdään hinta ja helppous edellä. Sireni kuitenkin muistuttaa, että lähiruoka ei ole ilmiönä merkityksetön. Esimerkiksi vapaa-ajan asukkaat ostavat mielellään paikallisia tuotteita ja tukevat näin samalla paikallista elinkeinoelämää.
Muitakin lähiruoasta kiinnostuneita kuluttajia on, ja tietty osa kuluttajista on valmis näkemään paljonkin vaivaa hankkiakseen lähellä tuotettua ruokaa. Ruoan puhtaudesta huolestuneet kuluttajat perustivat jo 1980-luvulla ruokapiirejä hankkiakseen mahdollisimman puhdasta ruokaa – mielellään suoraan tuottajilta. 2010-luvulla puolestaan REKO-lähiruokarenkaat saavuttivat vakiintuneen aseman osana suomalaista ruokajärjestelmää.
Korona-aikana REKO-lähiruokarenkaiden suosio lähti uudenlaiseen nousuun. Kuluttajien kiinnostus ruoan alkuperää kohtaan tuntuukin saavan nostetta erilaisista kriiseistä. Kuten Sireni debattiartikkelissaan kirjoittaa, vaikutukset eivät kuitenkaan ole välttämättä kauaskantoisia.
Vaikuttavuus voi olla myös kaksijakoista. Vaikka viimeisimpänä Ukrainan sodan myötä ruokajärjestelmän haavoittuvuus on tullut näkyväksi, nopean inflaation myötä moni on joutunut laittamaan kukkaron nyörejä tiukemmalle. Taloudellisessa niukkuudessa elävällä kuluttajalla ei ole välttämättä varaa hankkia lähiruokaa tai edes voimavaroja miettiä ruoan alkuperään liittyviä kysymyksiä.
KATJA HYVÖNEN
Susanna Kujala
Kujala työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa. Hänen väitöskirjatyönsä keskittyy ruokajärjestelmien kestävyyssiirtymään alueellisten erojen sekä aluetaloudellisten vaikutusten näkökulmista. Lisäksi hän toteuttaa arviointeja erilaisten muutosten aluetaloudellisista vaikutuksista erinäisissä hankkeissa.
Lähiruoan vaikutukset ja mahdollisuudet vaihtelevat alueittain
Maarit Sirenin kirjoitus toi hyvin esiin lähi- tai paikallisruokaan liittyviä erilaisia ulottuvuuksia. Ensinnäkin lähiruoka on tosiaan vaikeasti ja moninaisesti määriteltävä käsite. Eri ihmiset voivat ymmärtää lähiruoan eri tavoin. Osalle se tarkoittaa oman kunnan alueella tuotettua ruokaa, toisille Suomessa tuotettua ruokaa ja monelle jotain siltä väliltä.
Tutkimuksissa lähiruoka on usein määritelty jonkin tietyn kilometrirajan tai hallinnollisten alueiden mukaan, esimerkiksi omassa maakunnassa tuotetuksi ja kulutetuksi ruoaksi. Lähiruoalle ei kuitenkaan ole olemassa yhtä oikeaa määritelmää. Lähiruoan käsitteessä on aluerajauksen lisäksi epäselvää se, kuinka suuri osa raaka-aineista ja tuotantopanoksista täytyy tulla lähialueelta, että ruokaa voidaan sanoa lähiruoaksi.
Vaikeasti määriteltävästä käsitteestä huolimatta lähiruokaan suhtaudutaan yleensä positiivisesti. Lähiruoan suosimisen etuja ovat muun muassa lähiruokaohjelmassakin esiin tuodut huoltovarmuuden ja omavaisuuden edistäminen, jäljitettävyyden helpottuminen sekä vaikutukset alueen talouteen ja työllisyyteen.
Vaikutusten osalta on hyvä huomioida, että lähiruoan suosiminen ei edistä työllisyyttä vain alueen ruoantuotannossa, vaan vaikutukset leviävät välillisesti myös laajemmin jalostusketjun ja muiden taloudellisten kytkösten kautta. Välillisten vaikutusten laajuus ja kohdistuminen voivat kuitenkin vaihdella alueittain. Paikallinen ruoantuotanto voi joka tapauksessa olla etenkin monille maaseutualueille hyvin tärkeässä roolissa.
Lähiruokaa julkiskeittiöihin toimijoiden välisen yhteistyön avulla
Sireni toi esiin myös suurkeittiöiden roolin lähiruoan asiakkaina. Etenkin julkiskeittiöiden roolia on korostettu lähiruoan käytön edistäjänä. Lähiruoan osuuden kasvattaminen julkisista hankinnoista on muun muassa yksi lähiruokaohjelman tavoitteista. Lähiruoan hankintaan on kuitenkin hieman erilaiset edellytykset eri puolilla Suomea. Erot johtuvat muun muassa erilaisesta lähiruoan tarjonnasta, eri suuruisista hankintarenkaista tai -organisaatioista sekä erilaisista poliittisista suosituksista tai kannustuksista lähiruoan hankintaan.
Lähiruoan osuuden lisääminen julkiskeittiöissä edellyttääkin tutkimuksemme mukaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä, sillä esimerkiksi tarjonta täytyy olla julkiskeittiöille soveltuvaa. Lisäksi hankintarenkaiden koko ja toimintatavat vaikuttavat lähiruokatoimijoiden mahdollisuuksiin tarjota lähituotteitaan julkiskeittiöihin. Myös poliittisella päätöksenteolla voidaan tukea lähiruoan hankintaa.
Erilaiset keskinäisriippuvuudet näkyvät selvästi ruokajärjestelmissä
Nykyisessä globalisoituneessa maailmassa myös alueellisilla ruokajärjestelmillä ja usein lähiruoallakin on yhteytensä globaaleihin verkostoihin – tavalla tai toisella. Ukrainan sota on tuonut tämän esiin monella tavalla. Vaikka Suomen ruokajärjestelmä on melko omavarainen, on järjestelmä kuitenkin riippuvainen osin ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista ja polttoaineista. Nämä riippuvuudet ovat näkyneet viime vuosina muun muassa tuotteiden saatavuushaasteina ja hintojen nousuna.
Samalla viime vuosien kriisit ovat tuoneet entistä selvemmin esiin eri järjestelmien väliset yhteydet. Esimerkiksi energiajärjestelmiin liittyvät haasteet ovat heijastuneet myös maamme ruokajärjestelmään. Toisaalta joillain alueilla ruoan- ja energiantuotantoa on pyritty tuomaan osin lähemmäs toisiaan, muun muassa maatilatason bioenergiaratkaisujen kautta.
Lopuksi tartun Sirenin kirjoituksen loppusanoihin ja totean vastaavasti, että ruokajärjestelmiä on tosiaan vähintäänkin haastavaa rakentaa täysin lähiruoan varaan. Haasteet johtuvat muun muassa alueiden erilaisista tuotantomahdollisuuksista. Paikallinen tuotanto tuo kuitenkin mukanaan monia etuja, muun muassa lisäämällä järjestelmän muutosjoustavuutta ja huoltovarmuutta – edistäen samalla alueiden taloutta ja työllisyyttä.
SUSANNA KUJALA
Takaisin ylös ↑
Paikallista ruokaa paikkaan sitoutuneille
Ruokajärjestelmää ohjaavien vallitsevien ajattelutapojen ravistelu auttaa näkemään toisin
Ruoantuotanto, paikallisuus ja turva – RISTEYKSESSÄ