Suomalaiset ovat pääosin tyytyväisiä omaan asumistilanteeseensa. Toiveiden ja nykyisen asumisen ristiriidat tulevat esiin elämänvaiheen muutoksissa. Enää ei haluta asua isoissa omakotitaloissa kuten ennen, muttei myöskään aivan pienissä kerrostaloasunnoissa.
Asumismieltymykset ovat yhteydessä sekä asumisen sosiaaliseen että ekologiseen kestävyyteen. Riittävä asumisväljyys mahdollistaa arjen eri toiminnot asunnossa mielekkäällä tavalla. Kohtuullisena pidetty asunnon koko ja varustelu on sidoksissa myös kulttuuriin ja elintasoon.
Asuminen muodostaa yli neljänneksen suomalaisten hiilijalanjäljestä; suuret ja hyvin varustellut asunnot kuluttavat enemmän resursseja. Asumisen ekologisen kestävyyden saavuttaminen sosiaalisesti kestävällä tavalla onkin keskeinen ilmasto- ja asuntopolitiikan pulma.
Kuinka kestävä asuminen toteutuu tällä hetkellä Suomessa? Ovatko suomalaisten asumismieltymykset menossa kestävämpään suuntaan ja mitkä tekijät vaikuttavat asumismieltymyksiin?
Tätä selvitimme hiljattain valtakunnallisessa asumistoiveiden asukaskyselyssä. Kysely toteutettiin maalis-huhtikuussa 2022, koronan ja energiakriisin välissä. Korona-aika lisäsi tilantarvetta asunnossa ja asuinympäristöltäkin toivottiin väljyyttä. Nykyisessä energiakriisissä puolestaan energiatehokkuuden merkitys ja asumiskustannukset saattaisivat korostua enemmän.
Muuttohalukkuus on suurinta nuorilla aikuisilla
Kyselyn tulokset tuovat esiin suomalaisten asumismieltymyksiä kattavasti. Asumistoiveet sidottiin tiettyyn ajankohtaan, jolloin vastaukset ovat realistisempia ja toiveita pystyttiin vertailemaan sen hetkiseen asumiseen.
Asumistoiveista kysyttiin seuraavasti: ”Kuvittele elämääsi 2–5 vuotta eteenpäin ja että olisit tuolloin valitsemassa uutta asuntoa. Miten ja missä toivoisit asuvasi tuolloin?”.
Suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä nykyiseen asuntoon ja asuinympäristöön.
Asumismieltymyksiä tarkasteltiin iän, sukupuolen ja kaupunki-maaseutuluokituksen mukaan. Kyselyyn vastasi 1448 satunnaisesti valittua 18–80-vuotiasta suomalaista. Vastaukset on painotettu iän ja sukupuolen mukaan, jotta tulokset vastaavat suomalaisten ikä- ja sukupuolijakaumaa.
Suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä nykyiseen asuntoonsa ja asuinympäristöönsä. Keskiarvo asteikolla 1–10 on 8,3. Yli puolet antoi asumiselleen arvosanan 9 tai 10. Maaseudun asukkaat ovat keskimäärin hiukan tyytyväisempiä nykyiseen asumiseen kuin kaupunkilaiset.
Reilu puolet vastaajista haluaa asua nykyisessä asunnossaan jatkossakin seuraavat 2–5 vuotta. Noin kolmannes vastaajista kertoi haluavansa muuttaa. Muuttohalukkuus on suurimmillaan nuorilla aikuisilla, joista kolme neljästä haluaa muuttaa. Ilmiö kuitenkin laskee iän myötä. Eläkeikäisistä suurin osa haluaa pysyä nykyisessä asunnossaan.
Muuttohalukkuus on kaupungeissa merkittävästi korkeampi kuin maaseudulla kaikissa ikäryhmissä. Esimerkiksi kaupunkilaisista 18–24-vuotiaista nuorista aikuisista nykyisessä asunnossa haluaa pysyä vain 8 prosenttia, maaseudulla peräti 29 prosenttia. Naiset ovat miehiä halukkaampia muuttamaan. Ero näkyy sekä kaupungissa että maaseudulla, mutta maaseudulla ero on suhteellisesti suurempi.
Nuoret ja perheelliset toivovat enemmän omakotitaloasumista, ikääntyneet kerrostaloasumista
Suomalaiset toivovat omakotitaloja jonkin verran enemmän ja kerrostaloja vähemmän nykyiseen asumiseen verrattuna. Omakotitaloja toivotaan lisää sekä kaupunkeihin että maaseututaajamiin. Rivitaloja toivotaan lisää kaupunkikeskustoihin ja kaupunkiseutujen pientaloalueille.
| Nykyinen | Toiveet |
| Kerrostalo | 37 % | 29 % |
| Omakotitalo | 45 % | 52 % |
| Paritalo | 4 % | 4 % |
| Rivitalo | 12 % | 14 % |
| Hoivakoti tai palvelutalo | 0 % | 1 % |
| Muu, mikä? | 1 % | 1 % |
Kyselyyn vastanneiden nykyinen asumismuoto ja toiveet.
Nuoret aikuiset (25–34-vuotiaiden ryhmä) toivovat eniten omakotitaloasumista nykyiseen asumiseen verrattuna. Heillä nykyinen asumismuoto on tyypillisesti kerrostalo- ja vuokra-asuntovaltaista. Omakotitaloon pyritään keskimäärin 50 ikävuoteen asti ja ikääntymisen myötä kerrostalotoiveet alkavat jälleen lisääntyä.
Tyytyväisimpiä nykyiseen asuntoon ja asuinympäristöön ovat omakotitalossa asuvat. Omakotitalossa asutaankin usein pisin elämänvaihe, nuoresta perheestä vanhuuteen. Kerrostaloasunnoissa keskimääräinen asumisaika on lyhyempi.
Omakotitalossa asuvat ovat kaikkein tyytyväisimpiä.
Kerrostaloissa ja rivitaloissa asuvat olivat suunnilleen yhtä tyytyväisiä nykyiseen asumiseensa. Rivitaloista vaihtohalukkuus toiseen talotyyppiin on korkeampaa. Toisaalta nykyiseen asuntokantaan verrattuna rivitaloasuntoja toivotaan lisää.
Asumistyytyväisyys on yhteydessä myös asunnon hallintamuotoon, lähes kaikki omakotitaloasujat ovat omistusasujia. Omistusasuminen on toivotuin hallintamuoto kaikissa ikäluokissa ja se lisää asumistyytyväisyyttä.
Keskikokoisia asuntoja halutaan enemmän, äärikokoja vähemmän
Vastaajien nykyisen ja toivotun asunnon keskikoko on sama, mutta asuntojen kokojakauma eri. Pieniä alle 40 neliömetrin kokoisia asuntoja toivotaan nykyistä vähemmän, mutta niin myös suuria yli 170 m2 kokoisia asuntoja. Enemmän toivotaan sen sijaan keskikokoisia, 60–140 m2 asuntoja, ja erityisesti 80–110 m2 asuntoja.
Kerrostaloasunnoissa yleisin kokoluokka on tällä hetkellä 40–60 neliötä, mutta toivotuin koko on 60–80 neliötä. Omakotitaloissa toivottu koko on nykyistä pienempi: yli 140 neliön omakotitaloja toivotaan selvästi vähemmän ja 80–110 neliön kokoisia omakotitaloja enemmän. Myös rivitaloissa suuntaus on kohti pienempää: yleisin kokoluokka on tällä hetkellä 80–110 neliötä, mutta toivotuin 60–80 neliötä.
Suomalaiset haluaisivat asua maaseudulla tai maaseututaajamissa hiukan useammin nykyiseen verrattuna.
Nykyistä selvästi suurempaa asuntoa toivotaan 25–34-vuotiaiden ikäluokassa. Tämän ikäluokan elämänvaihetta leimaavat muun muassa opintojen päättyminen, työllistyminen, perheellistyminen, elämäntapojen ja asumismieltymysten vakiintuminen sekä muuttoliike pientaloalueille ja väljempiin asuinympäristöihin.
Yli 50-vuotiaiden ikäluokat taas toivovat keskimäärin nykyistä pienempää asuntoa. Kaikissa ikäluokissa toivotaan kuitenkin nykyistä vähemmän hyvin suuria, yli 200 neliömetrin kokoisia asuntoja. Korkeakoulutetut sekä ahtaammin asuvat haluavat todennäköisemmin nykyistä suuremman asunnon.
Maaseutuasumista toivotaan enemmän 50 ikävuoteen saakka
Suomalaiset haluaisivat asua maaseudulla tai maaseututaajamissa hiukan useammin nykyiseen verrattuna. Kaupunkiseuduilla keskusta-asuminen ja pientalovaltaisella alueella asuminen vastaavat pääosin toiveita. Kaupunkien kerrostalovaltaisella alueella asumista toivotaan kuitenkin nykyistä vähemmän.
Maaseutuasumista toivovat nykyistä enemmän 18–50-vuotiaat. Yli 50-vuotiaat asuvat kaikista ikäluokista useimmin maaseudulla. Osa heistä haluaisi kuitenkin asua kaupungissa, etenkin kaupunkikeskustassa tai kerrostalovaltaisella alueella.
Naisten ja miesten välillä ei ole merkittävää eroa kaupunki- ja maaseututoiveissa. Mutta kaupunkiseudulla naiset asuvat ja haluavat asua useammin keskustoissa, miehet vastaavasti pientaloalueilla.
| Nykyinen | Toiveet |
| Kaupungin keskusta | 14 % | 14 % |
| Kerrostalovaltainen alue kaupunkiseudulla | 22 % | 17 % |
| Pientalovaltainen alue kaupunkiseudulla | 35 % | 35 % |
| Taajama maaseudulla | 11 % | 13 % |
| Haja-asutusalueella maaseudulla | 18 % | 19 % |
| Ulkomailla | 0 % | 1 % |
| Jokin muu | 1 % | 1 % |
Kyselyyn vastanneiden nykyinen asumisympäristö ja toiveet.
Toiveissa toimiva pohjaratkaisu ja rauhallinen asuinalue
Asunnon tärkeimpiä valintatekijöitä ovat toimiva pohjaratkaisu ja edulliset asumiskustannukset. Näiden lisäksi visuaaliset tekijät, kuten runsas luonnonvalo, miellyttävät näkymät ulos sekä asunnon ja asuinrakennuksen miellyttävä ulkonäkö, ovat keskeisiä. Näitä tekijöitä tärkeinä tai erittäin tärkeinä pitää yli 70 prosenttia vastanneista.
Kaupunkiasunnon valinnassa korostuvat toimiva pohjaratkaisu, miellyttävä ääniympäristö ja akustiikka, asunnon vaivaton ylläpito sekä sähköauton latauspiste. Kaupungissa pohditaan myös enemmän asunnon jälleenmyyntiarvoa kuin maaseudulla. Maaseudulla asunnon valinnassa painottuvat lemmikkiystävällisyys ja miellyttävät näkymät ulos.
Tärkeimpiä asuinympäristön valintatekijöitä ovat alueen rauhallisuus, helppo pääsy luontoon sekä ruokakauppaan ja peruspalvelujen läheisyys.
Suomalaiset arvostavat kohtuullista elämää.
Kaupungeissa asuinympäristön valinnassa korostuvat palveluiden läheisyys, mahdollisuus pärjätä ilman omaa autoa, julkiset liikenneyhteydet, harrastusten ja työ- tai opiskelupaikan läheisyys sekä alueen hyvämaineisuus. Maaseudulla asuinympäristön tärkeimpiä ominaisuuksia ovat sen sijaan rauhallisuus, helppo pääsy luontoon sekä se ettei välittömässä läheisyydessä ole naapureita.
Suomalaisten asumismieltymykset ovat länsimaisittain kohtuullisia – globaalisti tilanne on toinen
Suomalaiset arvostavat kohtuullista elämää. Asuntoon ei haluta turhaa tilaa, mutta ei liian ahdastakaan. Valtavat omakotitalot eivät enää houkuttele kuten ennen, ja valmistuneiden uusien omakotitalojen keskikoko on laskenut. Toisaalta nykyinen asuntojen keskikoon pienenemiskehitys kaupunkien kerrostaloissa ei vastaa toiveita.
Kun mietimme, mikä on kohtuullista asumista, joudumme jatkossa yhteensovittamaan yhä enemmän asuinpinta-alan aiheuttamaa energian ja materiaalin kulutusta asuinpinta-alan tuottamaan hyvinvointiin.
Asumisväljyytemme asukasta kohti on yli kaksinkertaistunut 50 vuodessa ollen nyt 41,5 neliötä tai 1,9 huonetta henkeä kohden. Suomi sijoittuu länsimaisessa vertailussa hiukan keskiarvon yläpuolelle sekä asumisväljyydessä että omakotitaloasumisen yleisyydessä. Sen sijaan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa asutaan huomattavasti suuremmissa asunnoissa ja useimmiten omakotitaloissa. Yhdysvalloissa huoneita on keskimäärin 2,4 asukasta kohti.
Hyvän asumistason kriteerit länsimaissa poikkeavat huomattavasti globaalista, joka on noin 10–15 neliömetriä henkeä kohti. Asumisen sosiaaliset normit, kuten negatiivinen suhtautuminen sisarusten huoneenjakamiseen tai useat kylpyhuone- ja wc-tilat nostavat koettua asuinpinta-alan tarvetta. Asunnon tilavaatimukset kasvavat myös, jos asuinympäristö ei tarjoa palveluita. Esimerkiksi kuntoilulaitteet kotona vievät tilaa.
Mahdollisuutta kestävämpään ja kohtuulliseen asumiseen voidaan edistää monin tavoin. Saksassa on mietitty, että kunnat ja valtio voisivat tukea pienempään asuntoon muuttoa asumisen energiankulutuksen vähentämiseksi. Kunnat voivat tarjota asumisneuvontaa, käytännön muuttotukea ja taloudellista tukea. Näistä olisi etua etenkin ikääntyneille, jotka haluaisivat muuttaa helppohoitoisempaan asuntoon. Myös yhteisöllisiä asumismuotoja voidaan tukea taloudellisin kannustimin.
Tutkimukset osoittavat, että asuinpinta-alan oikeudenmukainen jakautuminen on sosiaalisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta jopa tärkeämpää kuin absoluuttinen pinta-alan määrä. Ihmiset ovat siis tyytyväisiä pienempäänkin asuntoon, jos muutkin naapurustossa elävät samoin.
Kaiken kaikkiaan koti on paljon enemmän kuin pelkät asuinneliöt.
ANNA STRANDELL, ENNI RUOKAMO & JOUNI RÄIHÄ
Artikkelikuva: Unsplash/Tom Rumble
Lähteet
Foye, C. (2017). The Relationship Between Size of Living Space and Subjective Well-Being. J Happiness Stud 18, 427–461. https://doi.org/10.1007/s10902-016-9732-2
Rao, N.D. & Min, J. (2018). Decent Living Standards: Material Prerequisites for Human Wellbeing. Soc Indic Res 138, 225–244. https://doi.org/10.1007/s11205-017-1650-0
Sandberg, M. (2018). Downsizing of Housing: Negotiating Sufficiency and Spatial Norms. Journal of Macromarketing, 38(2), 154–167. https://doi.org/10.1177/0276146717748355
Strandell, A. (2017). Asukasbarometri 2016 – Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/193009
Thomas, S. ym. (2017). Energy sufficiency policy: how to limit energy consumption and per capita dwelling size in a decent way. ECEEE 2017 Summer Study – Consumption, Efficiency and Limits. European Council for an Energy Efficient Economy. https://epub.wupperinst.org/frontdoor/deliver/index/docId/6715/file/6715_Thomas.pdf
Suomalaiset ovat pääosin tyytyväisiä omaan asumistilanteeseensa. Toiveiden ja nykyisen asumisen ristiriidat tulevat esiin elämänvaiheen muutoksissa. Enää ei haluta asua isoissa omakotitaloissa kuten ennen, muttei myöskään aivan pienissä kerrostaloasunnoissa.
Asumismieltymykset ovat yhteydessä sekä asumisen sosiaaliseen että ekologiseen kestävyyteen. Riittävä asumisväljyys mahdollistaa arjen eri toiminnot asunnossa mielekkäällä tavalla. Kohtuullisena pidetty asunnon koko ja varustelu on sidoksissa myös kulttuuriin ja elintasoon.
Asuminen muodostaa yli neljänneksen suomalaisten hiilijalanjäljestä; suuret ja hyvin varustellut asunnot kuluttavat enemmän resursseja. Asumisen ekologisen kestävyyden saavuttaminen sosiaalisesti kestävällä tavalla onkin keskeinen ilmasto- ja asuntopolitiikan pulma.
Kuinka kestävä asuminen toteutuu tällä hetkellä Suomessa? Ovatko suomalaisten asumismieltymykset menossa kestävämpään suuntaan ja mitkä tekijät vaikuttavat asumismieltymyksiin?
Tätä selvitimme hiljattain valtakunnallisessa asumistoiveiden asukaskyselyssä. Kysely toteutettiin maalis-huhtikuussa 2022, koronan ja energiakriisin välissä. Korona-aika lisäsi tilantarvetta asunnossa ja asuinympäristöltäkin toivottiin väljyyttä. Nykyisessä energiakriisissä puolestaan energiatehokkuuden merkitys ja asumiskustannukset saattaisivat korostua enemmän.
Muuttohalukkuus on suurinta nuorilla aikuisilla
Kyselyn tulokset tuovat esiin suomalaisten asumismieltymyksiä kattavasti. Asumistoiveet sidottiin tiettyyn ajankohtaan, jolloin vastaukset ovat realistisempia ja toiveita pystyttiin vertailemaan sen hetkiseen asumiseen.
Asumistoiveista kysyttiin seuraavasti: ”Kuvittele elämääsi 2–5 vuotta eteenpäin ja että olisit tuolloin valitsemassa uutta asuntoa. Miten ja missä toivoisit asuvasi tuolloin?”.
Asumismieltymyksiä tarkasteltiin iän, sukupuolen ja kaupunki-maaseutuluokituksen mukaan. Kyselyyn vastasi 1448 satunnaisesti valittua 18–80-vuotiasta suomalaista. Vastaukset on painotettu iän ja sukupuolen mukaan, jotta tulokset vastaavat suomalaisten ikä- ja sukupuolijakaumaa.
Suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä nykyiseen asuntoonsa ja asuinympäristöönsä. Keskiarvo asteikolla 1–10 on 8,3. Yli puolet antoi asumiselleen arvosanan 9 tai 10. Maaseudun asukkaat ovat keskimäärin hiukan tyytyväisempiä nykyiseen asumiseen kuin kaupunkilaiset.
Reilu puolet vastaajista haluaa asua nykyisessä asunnossaan jatkossakin seuraavat 2–5 vuotta. Noin kolmannes vastaajista kertoi haluavansa muuttaa. Muuttohalukkuus on suurimmillaan nuorilla aikuisilla, joista kolme neljästä haluaa muuttaa. Ilmiö kuitenkin laskee iän myötä. Eläkeikäisistä suurin osa haluaa pysyä nykyisessä asunnossaan.
Muuttohalukkuus on kaupungeissa merkittävästi korkeampi kuin maaseudulla kaikissa ikäryhmissä. Esimerkiksi kaupunkilaisista 18–24-vuotiaista nuorista aikuisista nykyisessä asunnossa haluaa pysyä vain 8 prosenttia, maaseudulla peräti 29 prosenttia. Naiset ovat miehiä halukkaampia muuttamaan. Ero näkyy sekä kaupungissa että maaseudulla, mutta maaseudulla ero on suhteellisesti suurempi.
Nuoret ja perheelliset toivovat enemmän omakotitaloasumista, ikääntyneet kerrostaloasumista
Suomalaiset toivovat omakotitaloja jonkin verran enemmän ja kerrostaloja vähemmän nykyiseen asumiseen verrattuna. Omakotitaloja toivotaan lisää sekä kaupunkeihin että maaseututaajamiin. Rivitaloja toivotaan lisää kaupunkikeskustoihin ja kaupunkiseutujen pientaloalueille.
Nuoret aikuiset (25–34-vuotiaiden ryhmä) toivovat eniten omakotitaloasumista nykyiseen asumiseen verrattuna. Heillä nykyinen asumismuoto on tyypillisesti kerrostalo- ja vuokra-asuntovaltaista. Omakotitaloon pyritään keskimäärin 50 ikävuoteen asti ja ikääntymisen myötä kerrostalotoiveet alkavat jälleen lisääntyä.
Tyytyväisimpiä nykyiseen asuntoon ja asuinympäristöön ovat omakotitalossa asuvat. Omakotitalossa asutaankin usein pisin elämänvaihe, nuoresta perheestä vanhuuteen. Kerrostaloasunnoissa keskimääräinen asumisaika on lyhyempi.
Kerrostaloissa ja rivitaloissa asuvat olivat suunnilleen yhtä tyytyväisiä nykyiseen asumiseensa. Rivitaloista vaihtohalukkuus toiseen talotyyppiin on korkeampaa. Toisaalta nykyiseen asuntokantaan verrattuna rivitaloasuntoja toivotaan lisää.
Asumistyytyväisyys on yhteydessä myös asunnon hallintamuotoon, lähes kaikki omakotitaloasujat ovat omistusasujia. Omistusasuminen on toivotuin hallintamuoto kaikissa ikäluokissa ja se lisää asumistyytyväisyyttä.
Keskikokoisia asuntoja halutaan enemmän, äärikokoja vähemmän
Vastaajien nykyisen ja toivotun asunnon keskikoko on sama, mutta asuntojen kokojakauma eri. Pieniä alle 40 neliömetrin kokoisia asuntoja toivotaan nykyistä vähemmän, mutta niin myös suuria yli 170 m2 kokoisia asuntoja. Enemmän toivotaan sen sijaan keskikokoisia, 60–140 m2 asuntoja, ja erityisesti 80–110 m2 asuntoja.
Kerrostaloasunnoissa yleisin kokoluokka on tällä hetkellä 40–60 neliötä, mutta toivotuin koko on 60–80 neliötä. Omakotitaloissa toivottu koko on nykyistä pienempi: yli 140 neliön omakotitaloja toivotaan selvästi vähemmän ja 80–110 neliön kokoisia omakotitaloja enemmän. Myös rivitaloissa suuntaus on kohti pienempää: yleisin kokoluokka on tällä hetkellä 80–110 neliötä, mutta toivotuin 60–80 neliötä.
Nykyistä selvästi suurempaa asuntoa toivotaan 25–34-vuotiaiden ikäluokassa. Tämän ikäluokan elämänvaihetta leimaavat muun muassa opintojen päättyminen, työllistyminen, perheellistyminen, elämäntapojen ja asumismieltymysten vakiintuminen sekä muuttoliike pientaloalueille ja väljempiin asuinympäristöihin.
Yli 50-vuotiaiden ikäluokat taas toivovat keskimäärin nykyistä pienempää asuntoa. Kaikissa ikäluokissa toivotaan kuitenkin nykyistä vähemmän hyvin suuria, yli 200 neliömetrin kokoisia asuntoja. Korkeakoulutetut sekä ahtaammin asuvat haluavat todennäköisemmin nykyistä suuremman asunnon.
Maaseutuasumista toivotaan enemmän 50 ikävuoteen saakka
Suomalaiset haluaisivat asua maaseudulla tai maaseututaajamissa hiukan useammin nykyiseen verrattuna. Kaupunkiseuduilla keskusta-asuminen ja pientalovaltaisella alueella asuminen vastaavat pääosin toiveita. Kaupunkien kerrostalovaltaisella alueella asumista toivotaan kuitenkin nykyistä vähemmän.
Maaseutuasumista toivovat nykyistä enemmän 18–50-vuotiaat. Yli 50-vuotiaat asuvat kaikista ikäluokista useimmin maaseudulla. Osa heistä haluaisi kuitenkin asua kaupungissa, etenkin kaupunkikeskustassa tai kerrostalovaltaisella alueella.
Naisten ja miesten välillä ei ole merkittävää eroa kaupunki- ja maaseututoiveissa. Mutta kaupunkiseudulla naiset asuvat ja haluavat asua useammin keskustoissa, miehet vastaavasti pientaloalueilla.
Toiveissa toimiva pohjaratkaisu ja rauhallinen asuinalue
Asunnon tärkeimpiä valintatekijöitä ovat toimiva pohjaratkaisu ja edulliset asumiskustannukset. Näiden lisäksi visuaaliset tekijät, kuten runsas luonnonvalo, miellyttävät näkymät ulos sekä asunnon ja asuinrakennuksen miellyttävä ulkonäkö, ovat keskeisiä. Näitä tekijöitä tärkeinä tai erittäin tärkeinä pitää yli 70 prosenttia vastanneista.
Kaupunkiasunnon valinnassa korostuvat toimiva pohjaratkaisu, miellyttävä ääniympäristö ja akustiikka, asunnon vaivaton ylläpito sekä sähköauton latauspiste. Kaupungissa pohditaan myös enemmän asunnon jälleenmyyntiarvoa kuin maaseudulla. Maaseudulla asunnon valinnassa painottuvat lemmikkiystävällisyys ja miellyttävät näkymät ulos.
Tärkeimpiä asuinympäristön valintatekijöitä ovat alueen rauhallisuus, helppo pääsy luontoon sekä ruokakauppaan ja peruspalvelujen läheisyys.
Kaupungeissa asuinympäristön valinnassa korostuvat palveluiden läheisyys, mahdollisuus pärjätä ilman omaa autoa, julkiset liikenneyhteydet, harrastusten ja työ- tai opiskelupaikan läheisyys sekä alueen hyvämaineisuus. Maaseudulla asuinympäristön tärkeimpiä ominaisuuksia ovat sen sijaan rauhallisuus, helppo pääsy luontoon sekä se ettei välittömässä läheisyydessä ole naapureita.
Suomalaisten asumismieltymykset ovat länsimaisittain kohtuullisia – globaalisti tilanne on toinen
Suomalaiset arvostavat kohtuullista elämää. Asuntoon ei haluta turhaa tilaa, mutta ei liian ahdastakaan. Valtavat omakotitalot eivät enää houkuttele kuten ennen, ja valmistuneiden uusien omakotitalojen keskikoko on laskenut. Toisaalta nykyinen asuntojen keskikoon pienenemiskehitys kaupunkien kerrostaloissa ei vastaa toiveita.
Kun mietimme, mikä on kohtuullista asumista, joudumme jatkossa yhteensovittamaan yhä enemmän asuinpinta-alan aiheuttamaa energian ja materiaalin kulutusta asuinpinta-alan tuottamaan hyvinvointiin.
Asumisväljyytemme asukasta kohti on yli kaksinkertaistunut 50 vuodessa ollen nyt 41,5 neliötä tai 1,9 huonetta henkeä kohden. Suomi sijoittuu länsimaisessa vertailussa hiukan keskiarvon yläpuolelle sekä asumisväljyydessä että omakotitaloasumisen yleisyydessä. Sen sijaan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa asutaan huomattavasti suuremmissa asunnoissa ja useimmiten omakotitaloissa. Yhdysvalloissa huoneita on keskimäärin 2,4 asukasta kohti.
Hyvän asumistason kriteerit länsimaissa poikkeavat huomattavasti globaalista, joka on noin 10–15 neliömetriä henkeä kohti. Asumisen sosiaaliset normit, kuten negatiivinen suhtautuminen sisarusten huoneenjakamiseen tai useat kylpyhuone- ja wc-tilat nostavat koettua asuinpinta-alan tarvetta. Asunnon tilavaatimukset kasvavat myös, jos asuinympäristö ei tarjoa palveluita. Esimerkiksi kuntoilulaitteet kotona vievät tilaa.
Mahdollisuutta kestävämpään ja kohtuulliseen asumiseen voidaan edistää monin tavoin. Saksassa on mietitty, että kunnat ja valtio voisivat tukea pienempään asuntoon muuttoa asumisen energiankulutuksen vähentämiseksi. Kunnat voivat tarjota asumisneuvontaa, käytännön muuttotukea ja taloudellista tukea. Näistä olisi etua etenkin ikääntyneille, jotka haluaisivat muuttaa helppohoitoisempaan asuntoon. Myös yhteisöllisiä asumismuotoja voidaan tukea taloudellisin kannustimin.
Tutkimukset osoittavat, että asuinpinta-alan oikeudenmukainen jakautuminen on sosiaalisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta jopa tärkeämpää kuin absoluuttinen pinta-alan määrä. Ihmiset ovat siis tyytyväisiä pienempäänkin asuntoon, jos muutkin naapurustossa elävät samoin.
Kaiken kaikkiaan koti on paljon enemmän kuin pelkät asuinneliöt.
ANNA STRANDELL, ENNI RUOKAMO & JOUNI RÄIHÄ
Artikkelikuva: Unsplash/Tom Rumble
Lähteet
Foye, C. (2017). The Relationship Between Size of Living Space and Subjective Well-Being. J Happiness Stud 18, 427–461. https://doi.org/10.1007/s10902-016-9732-2
Rao, N.D. & Min, J. (2018). Decent Living Standards: Material Prerequisites for Human Wellbeing. Soc Indic Res 138, 225–244. https://doi.org/10.1007/s11205-017-1650-0
Sandberg, M. (2018). Downsizing of Housing: Negotiating Sufficiency and Spatial Norms. Journal of Macromarketing, 38(2), 154–167. https://doi.org/10.1177/0276146717748355
Strandell, A. (2017). Asukasbarometri 2016 – Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/193009
Thomas, S. ym. (2017). Energy sufficiency policy: how to limit energy consumption and per capita dwelling size in a decent way. ECEEE 2017 Summer Study – Consumption, Efficiency and Limits. European Council for an Energy Efficient Economy. https://epub.wupperinst.org/frontdoor/deliver/index/docId/6715/file/6715_Thomas.pdf
Anna Strandell
Strandell on vanhempi tutkija Suomen ympäristökeskuksessa. Hän on erikoistunut asumispreferenssien, muuttoliikkeen ja monipaikkaisen asumisen tutkimukseen.
Enni Ruokamo
Ruokamo (KTT) työskentelee erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE). Ruokamon tausta on ympäristö- ja energiataloustieteessä ja hän tutkii ihmisten valintoja, preferenssejä ja käyttäytymistä ottaen huomioon kestävyyden eri näkökulmat.
Jouni Räihä
Suomen ympäristökeskuksen tutkija Jouni Räihä on keskittynyt analysoimaan energia- ja rakennussektorin toimia, joilla voi olla merkitystä ihmisten tekemiin ympäristövaikutteisiin päätöksiin.
LUE KOMMENTAARIT:
Joni Vainikka
Joni Vainikka (FT) toimii tutkijatohtorina DeCarbon-Home-hankkeessa Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osastolla. Identiteettitutkijana hän on vieraillut myös Aalborgin yliopiston arkkitehtuurin ja kaupunkidesignin osastolla sekä toiminut tutkijana Oulun yliopiston maantieteen tutkimusyksikössä. Vainikka toimii myös Suomen Maantieteellisen Seuran puheenjohtajana.
Joonas Salmijärvi
Joonas Salmijärvi (VTM) työskentelee projektikoordinaattorina Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osastolla. DECARBON-HOME-hankkeessa hän tutkii suomalaisten ilmastonmuutosasenteissa esiintyviä demografisia, sosioekonomisia ja alueellisia eroja. Koulutukseltaan hän on kaupunkisosiologi.
Koti identiteetin jatkeena
Koti on paikka, joka peilaa kokemuksiamme, arjen järjestäytymistä sekä tavoittelemiamme ihanteita. Muokkaamme kotiamme vastaamaan kuvaa itsestämme. Koti myös muovaa ymmärrystämme ympäröivistä yhteisöistä. Siten se on eräänlainen identiteetin jatke.
Kodin merkitystä on luonnehdittu turvallisuuden, kontrollin ja mahdollisuuksien tuottajana. Koti tarjoaa myös jatkuvuuden tunnetta rutiinien ja arjen rituaalien muodossa – myös kriisiaikoina.
Globaalit kriisit ulottuvat koteihin ja niiden asukkaisiin. Strandellin, Ruokamon ja Räihän analysoima Decarbon-Homen-kysely ajoittuu merkittävään murrokseen. Syksystä 2021 ennustettu sähkönhinnan nousu vauhdittui Venäjän hyökkäyssodan myötä muun Euroopan vähentäessä kiireellä riippuvuuttaan fossiilisista energialähteistä.
Vuoden 2022 alussa koronapandemian aalto hiipui Suomessa, vähentäen eristäytymisen tarvetta. Lyhyessä ajassa kodit muuttuivat karanteenitiloista oman kulutuksen säätelyn käyttöliittymäksi.
Kiihtyvän ilmastokriisin myötä kodin merkitys myös sääilmiöiden suojana kasvaa. Usein kehollinen kokemus tuottaa toimijuutta – moni on tehnyt tai on pohtimassa muutoksia sään ääri-ilmiöiden takia. Kulutuksen kohtuullisuutta halutaan sovittaa planetaarisiin raameihin.
Antropologi Sarah Pink toteaa, että koti ei ole rajattu ja erillinen. Se muuttuu alati ja on paikka ennakoinnille, luovuudelle ja improvisaatiolle. Koti on yksilöille ja kotitalouksille itseilmaisun keino ja tila. Sitä muovataan globaalien vaikutusten mukaan, mutta myös vastaamaan kotitalouksien omia ihanteita, tottumuksia ja yhteisiä muistoja. Ihmismaantieteilijä Ben Anderson kuvaa asuntoa ”kiintymyksen näyttämöksi”, joka ankkuroi sosiaalisten suhteiden verkostoa.
Asumistyytyväisyys voi siten mitata kahta asia – tyytyväisyyttä saavutettuun asumiseen ja elettyyn elämään tai tyytyväisyyttä tavoiteltavaan ja kuviteltuun elämäntilanteeseen.
Nuoret aikuiset muodostavat asumisihanteensa kokemansa, tuttaviensa ja (sosiaalisen) median kautta. Vanhemmilla ikäluokilla tyytyväisyys kotiin on myös tyytyväisyyttä omaan elämänhistoriaan. Vakiintunutta identiteettiä ei useinkaan osata kuvitella uudella tavalla. Muovaantuvalle identiteetille mielikuvat hyvästä asumisesta voivat vaihdella enemmän.
Asumistyytyväisyys voi olla henkilökohtaista ja intiimiä tai poliittista ja yhteiskunnallista. Olennaista on valmius muutokseen ja kyky ajatella toisin. Usein ne, joilla on valmiutta muutoksiin omaksuvat helpommin ilmastoviisaita ajattelutapoja.
Asuntoon ja asumiseen sijoittaminen on usein kotitalouksien suurimpia päätöksiä, joissa sitoudutaan niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti rakennukseen ja ympäröivään yhteisöön. Strandellin ym. analyysissä tärkeimmät kodinvalintatekijät painottuvat sosiaalisiin, taloudellisiin ja esteettisiin kysymyksiin.
Vähähiilinen asuminen noussee tulevaisuudessa asumistyytyväisyyteen vaikuttavien tekijöiden joukkoon. Kyse ei ole vain edelläkävijöiden ihanteista vaan myös taloudellisuudesta ja kansallisesta huoltovarmuudesta. Vähähiilisyyden murtautuminen asumistyytyväisyyden elementiksi on jo nähtävissä suomalaisessa mediassa. Asumisen päästöjen ja kulutuksen rajoittaminen on muovautumassa yhteisölliseksi hyveeksi sekä asuntojen arvoa lisääväksi käytännöksi.
JONI VAINIKKA & JOONAS SALMIJÄRVI
Kirjallisuutta
Anderson, B. (2022). Forms and scenes of attachment: A cultural geography of promises. Dialogues in Human Geography, 20438206221129205.
Antonsich, M. (2010). Searching for belonging – an analytical framework. Geography Compass, 4(6), 644‒659.
Pink, S. (2022). Emerging technologies / life at the edge of the future. Routledge, Lontoo.
Ratnam, C. (2018). Creating home: Intersections of memory and identity. Geography Compass, 12(4), e12363.
Takaisin ylös ↑
Charlotta Harju
Charlotta Harju (KTT) työskentelee tutkijana Luonnonvarakeskuksessa (Luke). Harjun tausta on markkinoinnissa ja hänen tutkimusteemansa ovat liittyneet kestävään kuluttamiseen ja puurakentamiseen.
Kestävyysnäkökulmat kansalaisten asumismieltymyksissä
Ekologisen kestävyyden saavuttaminen sosiaalisesti kestävällä tavalla on yksi asumisen keskeisimmistä haasteista, kuten kirjoittajat toteavat. Asumisen hiilijalanjälkeä tulisi pienentää, mutta ei kansalaisten hyvinvoinnin kustannuksella.
Asumisen hiilijalanjälki koostuu rakentamisesta, asunnon ylläpidosta, tilojen ja käyttöveden lämmityksestä ja sähkönkäytöstä. Konkreettiset keinot asumisen ekologisen kestävyyden parantamiseksi liittyvät esimerkiksi asunnon energiatehokkuuteen, kokoon ja varusteluun sekä rakentamisen materiaalivalintoihin.
Kestävän asumisen toteutuminen onkin seurausta monesta eri tekijästä: Ilmastoviisaat rakentamisen ratkaisut eivät yksinään riitä kestävän asumisen toteutumiseen. Myös rakennusten käyttöön liittyvillä valinnoilla (esim. energiankäyttö ja teknisen kuntoon liittyvät remontit) on merkitystä.
Kirjoittajat nostavat esiin kysymyksen siitä, kuinka kestävä asuminen toteutuu tällä hetkellä Suomessa. Kuten artikkelista nähdään, ekologiset kestävyysnäkökulmat nousivat jossain määrin esille suomalaisten asumismieltymyksiä mitanneen kyselyn tuloksissa. Vaikka tulosten mukaan kansalaisten mieltymyksissä korostuivatkin erityisesti taloudelliset ja käytännölliset teemat myös ekologiseen kestävyyteen liittyvät ominaisuudet olivat kansalaisille tärkeitä.
Asunnon valintaan on aiemmissa tutkimuksissa todettu vaikuttavan asunnon, asuinympäristön ja sijainnin lisäksi myös vastaajan tausta, elämäntilanne ja elämäntavat. Lisäksi asuntomarkkinoiden muutosten kaltaisten ulkopuolisten tekijöiden tiedetään olevan merkittävässä roolissa asunnon ostossa.
Artikkelissa kuvattujen tulosten mukaan monet kansalaiset arvostavat asunnon energiatehokkuutta. Tulokset eivät kuitenkaan kerro, mikä rooli esimerkiksi ekologisilla kestävyysominaisuuksilla on asunnon valintatilanteessa. Mikä lopulta ratkaisee – edulliset kustannukset vai ympäristöystävällinen lämmitystapa? Vaikka asukas haluaisi elää ekologisesti kestävällä tavalla, voi esimerkiksi taloudellinen tilanne rajoittaa toivotun kaltaisen elämäntavan toteuttamista.
Kestävään asumiseen siirtymistä voi hidastaa myös epätietoisuus tarvittavista ja mahdollisista toimenpiteistä. Jos asukas ei esimerkiksi tiedä, miten kestävä asuminen voi toteutua, on hänen vaikeaa myös tehdä sitä edistäviä valintoja. Epätietoisuus voi liittyä myös siihen, mitkä arjen teot ovat oikeasti merkittäviä päästöjen pienentämiseksi.
Tämä asettaakin haasteen rakentamiseen ja asumiseen vaikuttaville päätöksentekijöille: kestävästä asumisesta pitää viestiä enemmän, ymmärrettävästi ja sellaisissa kanavissa, joihin kansalaiset luottavat ja joista on vaivatonta etsiä kunkin tarpeita vastaavaa tietoa. Asumisen kestävyysmurroksen toteutuminen edellyttää kansalaisten tietoisuutta siitä, millaisilla valinnoilla he voivat olla aktiivisessa roolissa muutoksen toteuttamisessa.
CHARLOTTA HARJU
Takaisin ylös ↑