Tiededebatti

Miten suomalaisnuoret näkevät maailman ja miksi? Pohdintaa maailmankuvien muodostumisesta

Alkuperäinen artikkeli Nuorten tilallisten mielikuvien lähteillä. löytyy täältä. Rinne E. & Kallio K.P. (2017). Nuorten tilallisten mielikuvien lähteillä. Alue ja ympäristö 46:1, 17-31.

Nuorten maailmankuvat eivät vastaa maailmankarttojen tyypillistä representaatiota, vaan jäsentyvät moninaisten yhteyksien ja katkosten kautta verkostoiksi, tihentymiksi, kriittisiksi paikoiksi ja erilaisten alueiden kirjomaksi palapeliksi.

Ihmiset muodostavat käsityksiä maailmasta kokemustensa, eri lähteistä saadun tiedon sekä toisten ihmisten kanssa jaetun ymmärryksen kautta. Yhtäältä maailmankuvat rakentuvat arkisen touhuilun ohessa, ajankohtaisten ilmiöiden äärellä, jokapäiväisissä kohtaamisissa ja ihmissuhteissa. Tämän ohella paikat ja alueet, joihin konkreettinen pääsy tai henkilökohtainen kosketus on ohut, voivat saada merkityksiä medioituneesta kulttuurista, joka ruokkii vahvasti tilallista mielikuvitusta.

Esimerkiksi tamperelaisen nuoren maailmassa televisiosarjasta tutuksi tullut Ohion kaupunki amerikkalaiskulttuureineen, mökkeilyperinteestä tärkeäksi luontoympäristöksi määrittynyt Teisko maalaismaisemineen ja hyvien lentoyhteyksien vuoksi helposti saavutettava Lontoon metropolialue voivat lomittua sujuvasti koulun, kodin, harrastuspaikkojen ja keskeisten hengailumestojen kanssa. Samalla moni muu maa, kaupunki, kylä ja kaupunginosa jäävät vieraiksi. Nämä esimerkit kertovat siitä, että tilaan kiinnittyminen on suhteellista. Tunnesiteiden ja sosiaalisten yhteyksien myötä jotkin välittömän elinpiirin ulkopuolella sijaitsevat paikat voivat olla meille yhtä läheisiä kuin fyysisesti likellä olevat ympäristöt. Vastaavasti osa itselle merkityksettömistä lähiympäristöistä saattaa jäädä kokemuksellisesti etäisiksi.

Koska maailmankuvat ohjaavat paitsi ajatteluamme, myös toimintaamme, on tilallisten mielikuvien synty- ja muutosprosesseja tärkeää tutkia. Ne ovat erityisen kiivaita kriittisissä elämänvaiheissa, kuten teini-iässä tai muutettaessa uuteen elinympäristöön. Omassa tutkimuksessamme olemme keskittyneet yhteen kriittiseen elämänvaiheeseen: yläkouluikäisten nuorten käsityksiin maailmasta. Olemme kiinnostuneita siitä, missä ja miten nuorten maailmankuvat rakentuvat, miten eri mielikuvat kietoutuvat toisiinsa ja millaisia geopoliittisia asemointeja niihin liittyy.

Alue & Ympäristö -lehdessä julkaistussa artikkelissa esittelemämme analyysi perustuu 72:n pirkanmaalaisen nuoren karttapohjaiseen haastatteluun. Tutkimukseen osallistujat merkitsivät ja värittivät saamiinsa maailmankarttapohjiin myönteisiksi, kiinnostavaksi ja jännittäviksi, sekä epämieluisiksi, epäilyttäviksi ja tylsiksi kokemiaan alueita, paikkoja, kokemuksia ja ilmiöitä. Tämän jälkeen he avasivat merkintöjensä taustoja ja niihin liittyviä mielikuvia yksilöhaastatteluissa. Analyysimme lähtökohtana on ajatus dynaamisesta sosiaalisaatiosta, joka tarkoittaa pähkinänkuoressa seuraavaa: Nuorten maailmankuviin pyrkivät vaikuttamaan monet tahot, kuten koululaitos, perhe, erilaiset vertaisryhmät sekä mediat ja populaarikulttuurin toimijat. Nuoret itse ovat tiedon ja kulttuurisen siirron aktiivisia käsittelijöitä. Heidän maailmankuvansa rakentuvat näin ollen suhteessa tarjottuihin käsityksiin maailmasta, johtaen moninaisiin ja usein yllättäviinkin tuloksiin.

Maailma on monta: nuorten maailmankuvien lähteillä

Olemme tunnistaneet analyysissämme neljä keskeistä maailmankuvien lähdettä: turismin, harrastukset, median ja koulun. Perhe ja ystävät ovat usein mukana näissä kaikissa. Myönteiset mielikuvat syntyvät tyypillisesti omakohtaisuuden kautta. Esimerkiksi matkailu tuottaa pääosin hyviä käsityksiä kohdemaista ja niiden ihmisistä. Toisaalta omakohtaisuuden tunne voi syttyä pienestäkin siteestä – kuten tiedosta, että on käynyt vauvana jossakin maassa. Vastaavasti paikat ja asiat, joihin ei rakennu henkilökohtaista sidettä tai mielenkiintoa, eivät kiinnitä huomiota ja unohtuvat herkemmin, tai päätyvät osaksi tunnettua mutta tylsää maailmaa.

Tutkimukseemme osallistuneiden nuorten maailmankuvat sisältävät lukuisia epäjatkuvuuksia ja epäsäännöllisyyksiä, mikä kuvaa hyvin niiden tilallisen rakentumisen luonnetta. Maailmankuvat eivät useinkaan jäsenny samoin kuin karttapohjat, vaan tiloista muodostuu moninaisia ja monimerkityksellisiä verkostoja ja palapelejä. Tämä on hyvä tiedostaa niiden syntyä pohdittaessa.

Maailmankuvat rakentuvat arkisissa tilanteissa. Jo pelkästään kaveriporukoissa hengailemalla saadaan kosketusta erilaisiin kulttuureihin ja maihin ystävien ja tuttavien kautta. Urheilun kautta syntyy inhokki- ja suosikkimaita – vaikkapa jalkapallo- ja jääkiekkoseurojen myötä – kokkailusta pitävät ovat kiinnostuneita esimerkiksi intialaisesta tai kiinalaisesta ruokakulttuurista, ja mangaa ja animea harrastavat nuoret ihailevat Japania. Harrastusten myötä syntyy myös konkreettisia kosketuksia eri maihin ja ihmisiin: esimerkiksi turnausmatkoilla ympäri Eurooppaa tutustutaan laajempiin harrastajayhteisöihin. Suomalaiset matkustelevat myös muuten paljon, joten turismi on vahva eri maita ja erimaalaisia ihmisiä koskettavien mielikuvien synnyttäjä. Kaikki tutkimuksemme osallistujat olivat käyneet ulkomailla. Osalla tämä tarkoitti lähinnä lyhyitä Tallinnan ja Tukholman risteilyjä, osa reissasi jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

Netin keskustelupalstoilla ja verkostoissa sekä nettipelien parissa nuoret käyvät vuoropuhelua ympäri maailmaa. Nettituttuihin ja muualla asuviin sukulaisiin ja ystäviin pidetään yhteyttä sosiaalisen median kautta. Viihdemedia ja fanikulttuurit tarjoavat ihannekuvia eri paikoista elokuvien, tv-sarjojen ja vaikkapa suosikkibändin kotimaan kautta. Erityisesti Yhdysvallat näyttäytyy nuorille herkästi ihanteellisena, julkkisten, auringon ja ostosmahdollisuuksien täyttämänä paikkana, jolloin muut amerikkalaisuuden puolet jäävät piiloon. Uutismedia puolestaan luo pääosin kielteisiä mielikuvia, varsinkin Lähi-idästä, Afrikasta ja Venäjästä. Tosin esimerkiksi hyväntekeväisyys-diskurssiin perustuvat viihdettä ja faktaa sekoittavat Nenäpäivä-tyyppiset ohjelmat voivat synnyttää myös vahvoja säälintunteita, mikä ilmeni tutkimuksessamme joidenkin tyttöjen afrikkalaisista muodostamissa mielikuvissa.

Hyvä esimerkki median vaikuttavuudesta on suoranaiseksi sukupolvikokemukseksi nousseet Madagaskar-animaatioelokuvat, jotka ovat saaneet useammankin ikäpolven suhtautumaan myönteisesti Madagaskarin saareen – osa haastatelluista nuorista haluaisi jopa muuttaa maahan. Kokemus perustuu hauskojen, inhimillistettyjen eläinten täyttämään villiin luontoon. Nuorten tuntemalla Madagaskarilla ei ole esimerkiksi kaupunkeja tai asu juurikaan ihmisiä. Animaation totuuspohjalla ei olekaan itsessään väliä, vaan siinä esitellyn maailman tuottamilla hyvillä tunteilla, jotka resonoivat omien ajatusten ja näkemysten kanssa.

Koululaitos on omanlaisensa sosiaalistaja, joka pyrkii aktiivisesti opettamaan nuorille käsityksiä alueista, maista ja kulttuureista. Tästä tietoperustasta nuoret omaksuvat vain osan, pitkälti omista mielenkiinnon kohteistaan käsin. Monet opetussuunnitelmissa ja oppikirjoissa merkittävinä esitetyt asiat jäävät tarttumatta mieleen, koska niihin ei rakennu henkilökohtaista kiinnostusta tai kosketusta – koulun perusteluista huolimatta ne eivät siis näyttäydy nuorten katsannossa erityisen tärkeinä asioina ymmärtää. Mielenkiintoista kyllä, aineistossamme erityisesti kielteisiksi koetut asiat, kuten saastuttavat tehtaat tai vaikkapa lapsityövoiman käyttö, yhdistetään ja muistetaan herkästi eri alueisiin liittyvinä huomioina. Näitä ei kuitenkaan useinkaan liitetä yhteiskunnallisiin ja globaaleihin konteksteihin, vaan alueet saattavat mieltyä nuorten mielissä lähinnä ”pahoiksi” paikoiksi.

Tunneside tai kiinnostus aluetta kohtaan voi syntyä myös ystävien kertomusten kautta. Sosiaalisiin suhteisiin perustuvat mielikuvat voivat rikkoa vaikkapa mediasta ja koulusta saatua tietoa. Aineistossamme hyvä esimerkki tästä on Somalia, jota usea nuori piti ihanteellisena, auringon ja hiekkarantojen kirjomana alueena, yhdistämättä siihen lainkaan konflikteja ja sotaa. Näkemys perustui Somalista lähtöisin olevien koulukaverien kertomuksiin heidän toisesta kotimaastaan ja -kaupungistaan. Nuorten monikulttuuriset yhteisöt päätyvät näin haastamaan muualla rakentuvia diskursseja, osallistuen yhteiskunnalliseen muutokseen arkielämän kautta.

Vaikka maailma merkityksellistyy nuorille monin tavoin, hahmottavat he sen samalla vahvasti kansallisvaltioiden kautta. Lomamatka vaikkapa Alanyassa paikantuu ennen kaikkea matkaksi Turkkiin. Toisinaan nuoret eivät edes muistaneet lomapaikkojen nimiä tai tarkkoja sijainteja, niin vahvasti ne kytkeytyivät kansalliseen diskurssiin – esimerkiksi loma Kanariansaarilla saattoi olla merkitty Espanjan mantereelle. Samoin eräs piipahdus ruokakaupassa mieltyi ensisijassa ”Ruotsissa” käymiseksi, kun Ylitorniolla mummolasta poikettiin toiselle puolelle jokea ICA:aan. Näin nuorten omat, eri paikkoihin liittyvät kokemukset limittyvät heille opetettuun karttapohjaiseen tilalliseen ymmärrykseen.

Myös geopoliittiset ilmentymät vaikuttavat nuorten maailmankuviin. Esimerkiksi fyysisesti varsin kaukana sijaitseva Yhdysvallat näyttäytyi suurelle osalle nuorista läheisenä ja mielenkiintoisena – oikeana unelmien matkakohteena – kun taas lähellä sijaitseva Venäjä oli pääosin vieras, pelottava ja kaukainen. Nämä maat esiintyvät medioissa yleensä täysin erilaisissa konteksteissa: Yhdysvallat kietoutuu viihdemedian unelmiin, kun taas Venäjä reaalimaailman ongelmiin. Samoin New York voi olla suuren ihmismääränsä ja hälinänsä vuoksi nuoren mielestä mielenkiintoinen, mutta vaikkapa Hong Kong – tai ”Kiina” – on samasta syystä epämiellyttävä kokemus. Näin paikat ja niiden asukkaat saavat erilaisia merkityksiä yhteiskunnassa vallitsevien ennakkoasenteiden ja mielikuvien pohjalta.

Tilallisten maailmankuvien merkitys

Maailmankuvat muodostuvat eri lähteistä omaksuttujen tietojen ja henkilökohtaisten kokemusten yhteen kietoutumisessa. Niiden syntyprosesseja analysoimalla pystytään avaamaan paitsi lasten ja nuorten elämismaailmoja – esimerkiksi nuorten sukupolvien piirissä rakentumassa olevia käsityksiä ”meistä ja muista” – myös sosialisaatioprosessien taustalla vaikuttavia käsityksiä. Tämä ymmärrys tuottaa uusia näkökulmia useisiin ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Miten pojat suoriutuisivat ja viihtyisivät koulussa paremmin? Miten saamelaiset ja maahanmuuttajataustaiset voivat saada ääntään moninaisemmin kuuluviin? Miten nuorten kokemaa seksuaalista ahdistelua voidaan paikantaa ja estää?

Maailmankuvien rakentumiseen voidaan myös vaikuttaa erilaisin keinoin, kun ymmärretään, missä ja miten sosialisaatio tapahtuu. Tutkimuksemme osoittaa, että monet yhteiskunnalliset ajatusrakennelmat ja kehityspolut orastavat ja muokkaantuvat arkipäiväisen elämän lomassa. Koulun ja perinteisten osallistavien käytäntöjen ohella nuorten kanssa voitaisiinkin työskennellä esimerkiksi sosiaalisen median, urheilun ja kulttuurin ympäristöissä. Hyvä ajankohtainen esimerkki arkiympäristöissä tapahtuvasta yhteiskunnallisesta oppimisesta ja osallistumisesta ovat palestiinalaistytöt, jotka muuttavat lähiympäristöään ja maailmaa yksinkertaisesti pelaamalla aiemmin vain poikien harrastukseksi miellettyä jalkapalloa (ks. Koikkalainen, Olli: Täältä tulee vallankumous! Aamulehti 7.4.2018).

EEVA RINNE & KIRSI PAULIINA KALLIO

Eeva Rinne

Eeva Rinne on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa. Rinnen tekee väitöskirjaa (moni)kulttuurisesta maailmankuvasta ja kuulumisen tai toiseuden tunnetta luovasta identiteettipolitiikasta peruskoulun oppikirjoissa sekä nuorten kokemuksissa. Hänen keskeisiä kiinnostuksen kohteitaan ovat monikulttuurisuuteen, identiteetteihin ja maailmankuviin liittyvät kysymykset sekä Toiseus.

Kirsi Pauliina Kallio

HT Kirsi Pauliina Kallio työskentelee akatemiatutkijana Tampereen yliopiston Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmässä, joka on osa Suomen Akatemian RELATE-huippututkimusyksikköä. Keskeisiin tutkimusharrasteisiin kuuluvat poliittisen subjektiuden ja toimijuuden kysymykset, arkisen ja muodollisen politiikan rajapinnat, suhteellinen tilallisuus ja politiikan kontekstuaalisuus, lasten ja nuorten poliittinen elämä sekä uusimpana tutkimusalueena koettu pakolaisuus ja humanitaarinen rajankäynti.


Jussi Ronkainen

Jussi Ronkainen, YTT, toimii johtajana Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juveniassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa sekä Suomen Akatemian Kansalaisuuden konstellaatiot: nuoret Suomi-Venäjä kaksoiskansalaiset yhteiskunnallisina ja ylirajaisina toimijoina -tutkimushankkeessa (2015-2019). Ronkainen on perehtynyt erityisesti kansalaisuuden tutkimukseen ja nuorisotutkimukseen. Kananen on kiinnostunut erityisesti maahanmuuttoon ja nuorten yhteiskunnalliseen osallisuuteen liittyvistä kysymyksistä.


Marko Kananen

Marko Kananen PhD tutkijana Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juveniassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa sekä Suomen Akatemian Kansalaisuuden konstellaatiot: nuoret Suomi-Venäjä kaksoiskansalaiset yhteiskunnallisina ja ylirajaisina toimijoina -tutkimushankkeessa (2015-2019). Kananen on kiinnostunut erityisesti maahanmuuttoon ja nuorten yhteiskunnalliseen osallisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Maailmankuvilla on myös pakottava luonne

Eeva Rinne ja Kirsi Pauliina Kallio käsittelevät ”Nuorten tilallisten mielikuvien lähteillä” -artikkelissaan nuorten maailmankuvien rakentumista ja pohtivat syitä erilaisten paikkaan liittyvien mielikuvien syntymiselle. Artikkelin aineisto koostuu 72:sta 13–16 vuotiaan pirkanmaalaisen nuoren karttapohjaisesta haastattelusta, jossa nuoret saivat merkitä karttaan myönteisiksi ja kielteisiksi kokemiaan paikkoja ja avata syitä näkemystensä taustalla. Artikkelin mukaan nuorten paikkoja koskevat mielikuvat rakentuvat monista eri lähteistä, joista tärkeimmäksi Rinne ja Kallio mainitsevat turismin, harrastukset, median ja koulun.

Nuorten maailmankuvia pohtiessaan kirjoittajat nostavat esille eron Venäjää ja Yhdysvaltoja koskevien mielikuvien välillä. Siinä missä Yhdysvallat edustaa monelle nuorelle ihanteellista paikkaa, joka koetaan kulttuurisesti helposti lähestyttäväksi, näyttäytyy Venäjä puolestaan monelle nuorelle vieraana, epämiellyttävänä ja kaukaisena. Kirjoittajien mukaan tätä vieraaksi kokemista edistävät medianäkyvyyteen liittyvät ilmiöt, nuorten olemattomat turistikokemukset maasta sekä kouluopetuksen keskittyminen Venäjän uhkaan ja maassa vallitseviin ongelmiin.

Vaikka Rinteen ja Kallion artikkelin nuoret arvioivatkin Venäjää ulkopuolisina tarkkailijoina, on syytä muistaa, että Suomessa asuu tuhansia nuoria, joiden toinen koti tämä vieraaksi ja epämiellyttäväksi koettu Venäjä on. Tärkeää olisikin pohtia nuoren maailmankuvan muodostumista myös tilanteessa, joissa omat kokemukset ja tiettyä paikkaa koskeva yleinen mielipide eivät välttämättä kohtaa. Parhaillaan käynnissä olevassa nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian ”Kansalaisuuden konstellaatiot” -tutkimushankkeessa nuoret Suomi-Venäjä kaksoiskansalaiset ovat avanneet kokemuksiaan tästä henkilökohtaisen ja julkisen Venäjäkuvan välisestä ristiriidasta. Monilla haastatelluista nuorista on hyvin positiivisia muistoja ja kokemuksia Venäjältä, mutta Suomessa he elävät arkeaan toisenlaisessa ilmapiirissä.

Tämä oman mielikuvan ja ympäröivän yhteiskunnan välittämän mielikuvan välinen ristiriita tuo esiin nuoren kaksoiskansalaisen maailmankuvan jännitteisyyden, ja joissakin tapauksissa jopa sen pakottavan luonteen. Vaikka Rinteen ja Kallion artikkelissa nuoret ovat ”tiedon ja kulttuurisen siirron aktiivisia käsittelijöitä”, joiden maailmankuvat rakentuvat ”suhteessa tarjottuihin käsityksiin maailmasta”, on syytä huomioida, että joissakin tapauksissa nuoret ovat pikemminkin tiedon ja kulttuurisen siirron passiivisia vastaanottajia, joiden maailmankuvat rakentuvat heille annettujen käsitysten kautta. Kuten eräs haastatelluista nuorista kaksoiskansalaisista toteaa, ”kaikki negatiiviset asiat, jotka liittyy venäläisyyteen, niin liittyy siihen, miten minut on täällä laitettu siitä ajattelemaan. Eikä siihen itse asiaan.”

Rinteen ja Kallion kirjoitus herättää kysymyksen tiettyjen paikkojen yksipuolisen käsittelyn ja siitä seuraavan leimautumisen vaikutuksista nuorten arkeen. ”Kansalaisuuden konstellaatiot” -hankkeessa haastatelluilla Suomi-Venäjä kaksoiskansalaisilla tämä ilmeni esimerkiksi oman taustan piilotteluna, siteiden heikkenemisenä ja yleisesti ottaen vaikeutena tuoda esille positiivista Venäjäkuvaa. Erään nuoren kaksoiskansalaisen sanoin:”mä ajattelin monta vuotta, että se [venäläisyys] on jotenkin paha asia ja että se pitää piilottaa. Ja mä oon myös toiminut niin. Että esimerkiksi ala-asteella oli tehtävänä piirtää sukupuu, niin mä piirsin mun isäpuolen suvun sinne, että siellä olisi niitä suomalaisia nimiä.”

Rinne ja Kallio nostavat koululaitoksen yhdeksi keskeiseksi instituutioksi, jonka kautta nuoret omaksuvat käsityksiä alueista, maista ja kulttuureista. Artikkelin aineistossa erityisesti eri paikkoihin ja alueisiin kouluissa liitetyt kielteiset seikat näyttäytyivät merkityksellisinä. Kokemukset itselle tärkeiden paikkojen käsittelystä muokkaavat maailmankuvaa ja vaikuttavat kuulumisen politiikkaan. Media ja koululaitos ovat keskeisimpiä maailmankuvaa luovia, arvioivia, ja välittäviä instituutioita. Ne ovat myös avainasemassa siinä, millaiset maailmankuvat saavat oikeutuksen arjen vuorovaikutuksessa.

JUSSI RONKAINEN & MARKO KANANEN

Takaisin ylös ↑