Alkuperäinen vertaisarvioitu artikkeli
löytyy täältä. Koskinen, O., Mattila, M., Närvänen, E., & Mesiranta, N. (2018). Hoiva ruokahävikin vähentämisen arkisissa käytännöissä.
Alue Ja Ympäristö, 47(2), 17-31. https://doi.org/10.30663/ay.72986
Alue ja ympäristö -lehdessä (2/2018) julkaistussa artikkelissamme tarkastelemme ruokahävikin vähentämistä arkisena huolenpitona, hoivana. Tutkimme hoivan ilmenemistä ruokahävikin vähentämisen arkisissa käytännöissä kolmella eri ulottuvuudella: konkreettisena tekemisenä, kiintymyksenä ja eettis-poliittisena toimintana. Artikkelin empiirinen aineisto koostuu seitsemän suomalaisen ruokabloggaajan haastattelusta, ruokahävikin vähentämiseen tähtäävän “Hävikistä herkuksi” -blogikampanjan kirjoituksista kommentteineen, Pirkanmaan Martoille järjestetyistä hävikkikokkaustyöpajoista sekä tutkijoiden omakohtaisista havainnoista. Aineistossamme hävikin vähentäminen näyttäytyy herkistymisenä ruoan pilaantumiselle ja jatkuvana sitoutumisena siihen, että mahdollisimman vähän ruokaa päätyy roskiin. Koska ruokahävikki on merkittävä ongelma niin ympäristön kantokyvyn, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kuin taloudenkin näkökulmasta, tällainen sitoutuminen on äärimmäisen tärkeää.
Uusi tutkimuksellinen avaus: ruoka(hävikki) hoivanaiheena
Ruokahävikin vähentämistä ei ole aiemmin tutkittu hoivan näkökulmasta. Tämä näkökulma auttaa ymmärtämään hävikin vähentämispyrkimykset helposti näkymättömiin jäävänä ja usein sivuutettuna huolenpitotyönä. Hoiva vahvistaa suhdettamme ruokaan ja ruokahävikkiin arkisena tekemisenä, jossa sitkeästi, mahdollisista epäonnistumisista huolimatta sitoudutaan välittämään (hävikkiuhanalaisesta) ruoasta. Hoivaamista määrittää siten siihen sitoutuminen ilman pakkoa, sulkematta pois vastuuta hoivaamisen seurauksista. Arkinen toiminta hoivana ylläpitää ruoan syömäkelpoisuutta, vähentää hävikkiä ja siten tukee ekologisesti kestävämpää ruoan kuluttamista. Hoivaan kiinnittyvä näkökulma auttaa ottamaan huomioon myös muut kuin inhimilliset toimijat ruokahävikin vähentämisen käytännöissä, kuten kotieläimet, kodinkoneet ja keittiötarvikkeet. Samalla on mahdollista kiinnittää huomiota syömiseen ja ruokaan liittyviin vallan ja politiikan kysymyksiin, kuten (hävikki)ruoanlaiton sukupuolittuneisuuteen.
Hoiva konkreettisena työnä viittaa siihen, että hoivaamiseen kuuluu tiukasti käytännöllinen tekeminen, työskentely. Ilman tätä hoivaaminen saattaa jäädä vain etäisemmäksi moraaliseksi asenteeksi tai huoleksi, mikä ei tässä yhteydessä auta vähentämään hävikkiä. Tässä näkökulmassa ruoan hoivaaminen on arkista askartelua, säätämistä ja kokeilua, jossa yritysten ja erehdysten kanssa opitaan erilaisia tapoja elää mahdollisesti pilaantuvan ruoan kanssa. Tähän työhön osallistuvat myös muut materiaalit, kuten kodinkoneet ja keittiötarvikkeet. Aineistossa esimerkiksi jääkaapin takaosaa hyödynnettiin eräänlaisena pakastimena, jonne saattoi “kohmeuttaa elintarvikkeita pienille nokosille”.
Hoiva kiintymyksenä puolestaan kytkeytyy siihen, että ruokaan ja siten myös ruokahävikin vähentämiseen liittyy tunteita ja kehollisia kokemuksia, kuten onnistuneen hävikkikokkauksen aiheuttamaa iloa tai homehtuneiden elintarvikkeiden aikaansaamaa ällötystä. Aineistossamme tämä ulottuvuus ilmensi ruokahävikin vähentämiseen liittyviä rajoja, etenkin liittyen ruoan syömäkelpoisuuden määrittämiseen. Esimerkiksi yhdessä kokkaustyöpajoista eräs työpari alkoi epäillä munakasta tehdessään aurinkokuivattujen tomaattien syömäkelpoisuutta. He kysyivät Marttaliiton kotitalousasiantuntijan arviota tomaateista, ja hän piti niitä käyttökelpoisina. Työpari ei tästä huolimatta suostunut käyttämään niitä, koska heidän oma kehollinen kokemuksensa raaka-aineen pilaantumisesta ohitti asiantuntija-arvion.
Hoiva eettis-poliittisena toimintana liittyy hoivan jännitteiseen asemaan julkisen ja yksityisen rajapinnoilla. Perinteisesti hoivaaminen on määritelty ennen kaikkea feminiiniseksi ominaisuudeksi ja toiminnaksi. Empiirisessä aineistossamme hävikkiuhanalaisen ruoan kanssa toimiminen ja erilaiset hoivaan liittyvät käytännöt kietoutuivat pääosin naisten tekemisiin. Hoivan on myös nähty kuuluvan kodin piiriin. Hoiva eettis-poliittisena toimintana korostaa henkilökohtaisen poliittisuutta: kodin seinien sisällä tapahtuvat asiat ja arkiset, vaikkapa ruoanlaittoon liittyvät käytännöt voivat olla kollektiivisesti jaettuja ja siten poliittisia. Aineiston blogikampanja “Hävikistä herkuksi” on tästä hyvä esimerkki. Se sai monet kampanjaan osallistuneet bloggaajat ja blogien lukijat havahtumaan ruokahävikin ongelmallisuuteen sekä kehittelemään keinoja vähentää sitä. Näitä vinkkejä, reseptejä ja hyväksi havaittuja toimintamalleja jaettiin laajalti kampanjan parissa.
Ruokahävikki yhteiskunnassa ja osana poliittista päätöksentekoa
Otamme tutkimuksellamme kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ruokahävikistä. Viimeaikainen ruokahävikkiin liittyvä poliittinen puhe on painottanut hävikin mittaamista ja määrällistämistä. Konkreettinen esimerkki tästä on ruokapoliittinen selonteko, jossa eduskunta otti kantaa ruokahävikin vähentämiseen edellyttäen valtioneuvoston asettamaan “elintarvikeketjun eri osien ruokahävikin vähentämiselle numeeriset tavoitteet” sekä selvittämään “elintarvikkeiden päiväysmerkintöjä koskevat uusimistarpeet”. Päiväysmerkintöjä koskevien uudistusten taas voidaan nähdä perustuvan ajatukselle kuluttajasta rationaalisena päätöksentekijänä, joka seuraa auktoriteettien asettamia rajoja ja informaatiota. Siten ne seuraavat ajatusta ylhäältä alaspäin tapahtuvaan hallintaan tai johtamiseen nojaavista, riippumattomuutta ja yksilökeskeisyyttä painottavista toimintatavoista. Samalla tämänkaltaiset uudistukset tulevat asettaneeksi ruokahävikin etäiseksi toiminnan kohteeksi. Tämä saattaa muodostua kiilaksi kuluttajan, ruoan ja ruokahävikin välisiin suhteisiin syöden pohjaa kuluttajan uteliaalta, kokeilevalta, keholliselta ja ylipäänsä avaramieliseltä toiminnalta ruoan kanssa.
Hoivaan kiinnittyvät toimintatavat painottavat sitä, että hoivaamisessa muodostuu aina yhteyksiä ja riippuvuuksia toimijoiden välille. Ruokahävikin kanssa muodostetaan suhteita jokapäiväisessä elämässä, moninaisten materiaalien ja toimijoiden muodostamissa verkostoissa. Näiden suhteiden täydellinen hallinta on käytännössä mahdotonta. Hetkittäiset epäonnistumiset muodostuvat tällöin lannistumisen tai syyllistymisen sijasta tilanteiksi kehittää parempia toimintatapoja elää ruoan ja sen potentiaalisen jätteisyyden kanssa.
Tuomme artikkelissamme esiin, ettei hoiva ole neutraalia, viatonta tai ristiriidatonta, vaan moninaisten valtasuhteiden lävistämää toimintaa. Ruokahävikki hoivanaiheena voikin paljastaa kiinnostavia jännitteitä esimerkiksi ruokahävikin ja kansanterveydellisten kysymysten välillä. Kun kaupat lahjoittavat ylijäämäruokaa vähävaraisille, ruoan ravitsemuksellisuus ja terveellisyys saattavat jäädä huomioimatta hävikin vähentämisen kustannuksella. Toisaalta ruokahävikkiin liittyvä hoiva voi avata hoivaajan ja hoivan kohteen välisiä jännitteitä. Aineistossamme ruokaan kiinnittyvä hoiva liittyi joissain tilanteissa epämiellyttäviin kokemuksiin, esimerkiksi mummon tarjottua lapsenlapsilleen homeelta maistuvaa hilloa. Kokemuksen voimakkuus sai lapsenlapsen muistamaan sen vielä vuosia myöhemmin tutkimushaastattelussa.
Hoivan valtasuhteet ilmenevät myös siinä, että hoiva on väistämättä aina rajallista. Kaikesta ei ole mahdollista välittää, ja joskus hoivanaiheet voivat olla keskenään ristiriitaisia – esimerkiksi silloin, kun kannetaan huolta muovin ympäristövaikutuksista huomioimatta sen tärkeää roolia pakkausmateriaalina ruokahävikin vähentämisessä. Hoivaamiseen sisältyy siten aina valintojen tekemistä: mistä välitetään, mistä ei. Tähän liittyy myös hoivan avoimuus: hoivaa ei voida – eikä pidäkään – määritellä yksiselitteisen tiukasti, vaan se on aina tilannekohtaista. Näin ollen ei ole mahdollista luoda yleispäteviä sääntöjä sille, mikä on “hyvää” hoivaa. Artikkelimme antaa kuitenkin maistiaisia siitä, millaista ruokahävikkiin kohdistuva hoiva voi olla.
Käytännön sovellukset: miten hyödyntää ruokahävikin ymmärtämistä hoivanaiheena
Artikkelimme tarjoamat käytännön soveltamisen mahdollisuudet liittyvät ensinnäkin (hävikki)ruoan arvostamiseen. Nykykuluttajalla on väistämättä etäinen suhde ruoan tuotantoon, minkä on esitetty liittyvän ruoan alhaisempaan arvostukseen ja siten vaikuttavan myös hävikin syntymiseen. Esitämme, että ruoan ymmärtäminen hoivanaiheena tarjoaa tilaisuuden luoda arvostavia suhteita ruokaan myös ilman tiivistä suhdetta ruoan tuotantoon. Hävikkiuhanalaisen ruoan ottaminen hoivanaiheeksi tarkoittaa sitoutumista jatkuvaan arkiseen toimintaan hävikin vähentämiseksi: huomion kiinnittämistä jääkaapin perälle helposti unohtuviin tähderuokarasioihin, pakastimen uumeniin hautautuneisiin leipäpaketteihin, hedelmäkulhossa tummuviin banaaneihin. Hoiva muotoilee uudelleen suhdettamme tällaisiin jokapäiväisiin asioihin, jotka eivät pidä meteliä itsestään. Tämä arjessa läsnä olevien ruokien hoivaaminen ja arvostaminen ei tietenkään sulje pois sitä, että lisäksi voidaan myös pyrkiä tuomaan kuluttajia lähemmäs ruoan tuotantoa esimerkiksi erilaisten lähiruokahankkeiden tai ruoan tuotantoketjujen läpinäkyvyyden lisäämisen kautta. Samalla hoivalla on mielestämme potentiaalia vaikuttaa myös ruoan kuluttamisen ja muiden arkisten käytäntöjen välisiin suhteisiin. Esimerkiksi maidon ottaminen hoivanaiheeksi saattaa tarkoittaa ensinnäkin maitopurkin juomista tyhjäksi ja sen jälkeen vielä pakkauksen kierrättämistä.
Toinen artikkelimme keskeinen käytännöllinen kontribuutio kytkeytyy ruokahävikkiin liittyvään viestintään. Hoivan näkökulmasta ruokahävikistä kannattaisi viestiä kuluttajille tavoilla, jotka painottavat huolenpitoa, mielenkiintoa ja henkilökohtaisen suhteen luomista (hävikkiuhanalaiseen) ruokaan. Tällaisille periaatteille rakentuva viestintä eroaisi kuluttajaa ruoasta etäännyttävästä viestinnästä, jossa painotetaan esimerkiksi tuottamiamme valtavia hävikkimääriä, ohjeistetaan mekaanisesti päiväysmerkintöjen tulkintaan tai syyllistetään kuluttajaa hävikin tuottamisesta. Tämän sijasta yksi mahdollinen konkreettinen lähestymistapa ruokahävikistä hoivanaiheena viestimiseen voisi olla vaikkapa hävikin vähentämiseen liittyvien myönteisten merkitysten ja kokemusten korostaminen. Luovuuden käyttäminen ja raaka-aineiden rohkea yhdistely voivat hävikkikokkauksessa saada aikaan onnistumisen tunteita ja iloa.
Esitämme, että ruokahävikkiin kohdistuva hoiva tulisi ymmärtää kaikkien velvollisuutena. Ruokahävikki koskee kaikkia riippumatta siitä missä, miten ja mitä syö. Hauraassa, ekologisen romahduksen partaalla olevassa maailmassamme tulee pyrkiä kohti kestävämpiä ruokasuhteita, ja hoivan pohjalta toimiminen on mielestämme tärkeä askel tällä matkalla.
Wastebusters eli “Kuluttajakansalaiset aktiivisina ruokahävikin vähentäjinä” on Emil Aaltosen säätiön rahoittama tutkimusprojekti (2016–2019) Tampereen yliopistossa. Projektissa tutkitaan ruokahävikkiin liittyviä kulttuurisia merkityksiä, monitoimijaverkostoa, kulutuskäytänteitä ja organisatorista arkea sekä kuluttajakansalaisten roolia ruokahävikin vähentämisessä. Tutustu tutkimushankkeeseemme tarkemmin blogissamme.
OUTI KOSKINEN, MALLA MATTILA, NINA MESIRANTA JA ELINA NÄRVÄNEN
Outi Koskinen
YTM Outi Koskinen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hänen väitöstutkimuksensa koskee hoivan ja arkisten ruokakäytäntöjen välisiä suhteita, ennen kaikkea lihan syömiseen liittyen. Hän on työskennellyt Wastebusters-projektissa tutkimusavustajana. Koskisen tutkimusintressit painottuvat ruoan sosiologiaan sekä sen kytköksiin tieteen- ja teknologiantutkimukseen
Malla Mattila
KTT Malla Mattila työskentelee Tampereen yliopistossa yliopisto-opettajana (Master’s Degree Programme in Leadership for Change). Mattilan tutkimusintressit liittyvät kestävään kuluttamiseen ja liiketoimintaan sekä näiden edistämiseen, (sosiomateriaalisiin) käytänteisiin, uuden liiketoiminnan kehkeytymiseen ja kehittämiseen sekä tulkinnallisten menetelmien hyödyntämiseen tutkimuksessa.
Nina Mesiranta
KTT Nina Mesiranta toimii tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa Wastebusters-tutkimusprojektissa. Hän on kiinnostunut kuluttajien arjen kokemuksista ja käytänteistä erityisesti hyödyntäen laadullisia, tulkinnallisia lähestymistapoja. Lisäksi Mesirannan tutkimus on viime vuosina kohdistunut kestävään kuluttamiseen ja liiketoimintamalleihin sekä markkinointiin sosiaalisessa mediassa.
Elina Närvänen
Dosentti KTT Elina Närvänen on markkinoinnin yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa ja kulutustutkimuksen ja kuluttajakäyttäytymisen dosentti Jyväskylän yliopistossa. Hänen tutkimuksensa liittyy kulutuskäytänteisiin ja kulutusyhteisöihin, sekä tulkinnallisten lähestymistapojen käyttöön kulutustutkimuksessa. Viime aikoina Närväsen tutkimus on painottunut myös kestävän kuluttamisen edistämiseen. Hän johtaa Wastebusters-projektia.
Alue ja ympäristö -lehdessä (2/2018) julkaistussa artikkelissamme tarkastelemme ruokahävikin vähentämistä arkisena huolenpitona, hoivana. Tutkimme hoivan ilmenemistä ruokahävikin vähentämisen arkisissa käytännöissä kolmella eri ulottuvuudella: konkreettisena tekemisenä, kiintymyksenä ja eettis-poliittisena toimintana. Artikkelin empiirinen aineisto koostuu seitsemän suomalaisen ruokabloggaajan haastattelusta, ruokahävikin vähentämiseen tähtäävän “Hävikistä herkuksi” -blogikampanjan kirjoituksista kommentteineen, Pirkanmaan Martoille järjestetyistä hävikkikokkaustyöpajoista sekä tutkijoiden omakohtaisista havainnoista. Aineistossamme hävikin vähentäminen näyttäytyy herkistymisenä ruoan pilaantumiselle ja jatkuvana sitoutumisena siihen, että mahdollisimman vähän ruokaa päätyy roskiin. Koska ruokahävikki on merkittävä ongelma niin ympäristön kantokyvyn, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kuin taloudenkin näkökulmasta, tällainen sitoutuminen on äärimmäisen tärkeää.
Uusi tutkimuksellinen avaus: ruoka(hävikki) hoivanaiheena
Ruokahävikin vähentämistä ei ole aiemmin tutkittu hoivan näkökulmasta. Tämä näkökulma auttaa ymmärtämään hävikin vähentämispyrkimykset helposti näkymättömiin jäävänä ja usein sivuutettuna huolenpitotyönä. Hoiva vahvistaa suhdettamme ruokaan ja ruokahävikkiin arkisena tekemisenä, jossa sitkeästi, mahdollisista epäonnistumisista huolimatta sitoudutaan välittämään (hävikkiuhanalaisesta) ruoasta. Hoivaamista määrittää siten siihen sitoutuminen ilman pakkoa, sulkematta pois vastuuta hoivaamisen seurauksista. Arkinen toiminta hoivana ylläpitää ruoan syömäkelpoisuutta, vähentää hävikkiä ja siten tukee ekologisesti kestävämpää ruoan kuluttamista. Hoivaan kiinnittyvä näkökulma auttaa ottamaan huomioon myös muut kuin inhimilliset toimijat ruokahävikin vähentämisen käytännöissä, kuten kotieläimet, kodinkoneet ja keittiötarvikkeet. Samalla on mahdollista kiinnittää huomiota syömiseen ja ruokaan liittyviin vallan ja politiikan kysymyksiin, kuten (hävikki)ruoanlaiton sukupuolittuneisuuteen.
Hoiva konkreettisena työnä viittaa siihen, että hoivaamiseen kuuluu tiukasti käytännöllinen tekeminen, työskentely. Ilman tätä hoivaaminen saattaa jäädä vain etäisemmäksi moraaliseksi asenteeksi tai huoleksi, mikä ei tässä yhteydessä auta vähentämään hävikkiä. Tässä näkökulmassa ruoan hoivaaminen on arkista askartelua, säätämistä ja kokeilua, jossa yritysten ja erehdysten kanssa opitaan erilaisia tapoja elää mahdollisesti pilaantuvan ruoan kanssa. Tähän työhön osallistuvat myös muut materiaalit, kuten kodinkoneet ja keittiötarvikkeet. Aineistossa esimerkiksi jääkaapin takaosaa hyödynnettiin eräänlaisena pakastimena, jonne saattoi “kohmeuttaa elintarvikkeita pienille nokosille”.
Hoiva kiintymyksenä puolestaan kytkeytyy siihen, että ruokaan ja siten myös ruokahävikin vähentämiseen liittyy tunteita ja kehollisia kokemuksia, kuten onnistuneen hävikkikokkauksen aiheuttamaa iloa tai homehtuneiden elintarvikkeiden aikaansaamaa ällötystä. Aineistossamme tämä ulottuvuus ilmensi ruokahävikin vähentämiseen liittyviä rajoja, etenkin liittyen ruoan syömäkelpoisuuden määrittämiseen. Esimerkiksi yhdessä kokkaustyöpajoista eräs työpari alkoi epäillä munakasta tehdessään aurinkokuivattujen tomaattien syömäkelpoisuutta. He kysyivät Marttaliiton kotitalousasiantuntijan arviota tomaateista, ja hän piti niitä käyttökelpoisina. Työpari ei tästä huolimatta suostunut käyttämään niitä, koska heidän oma kehollinen kokemuksensa raaka-aineen pilaantumisesta ohitti asiantuntija-arvion.
Hoiva eettis-poliittisena toimintana liittyy hoivan jännitteiseen asemaan julkisen ja yksityisen rajapinnoilla. Perinteisesti hoivaaminen on määritelty ennen kaikkea feminiiniseksi ominaisuudeksi ja toiminnaksi. Empiirisessä aineistossamme hävikkiuhanalaisen ruoan kanssa toimiminen ja erilaiset hoivaan liittyvät käytännöt kietoutuivat pääosin naisten tekemisiin. Hoivan on myös nähty kuuluvan kodin piiriin. Hoiva eettis-poliittisena toimintana korostaa henkilökohtaisen poliittisuutta: kodin seinien sisällä tapahtuvat asiat ja arkiset, vaikkapa ruoanlaittoon liittyvät käytännöt voivat olla kollektiivisesti jaettuja ja siten poliittisia. Aineiston blogikampanja “Hävikistä herkuksi” on tästä hyvä esimerkki. Se sai monet kampanjaan osallistuneet bloggaajat ja blogien lukijat havahtumaan ruokahävikin ongelmallisuuteen sekä kehittelemään keinoja vähentää sitä. Näitä vinkkejä, reseptejä ja hyväksi havaittuja toimintamalleja jaettiin laajalti kampanjan parissa.
Ruokahävikki yhteiskunnassa ja osana poliittista päätöksentekoa
Otamme tutkimuksellamme kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ruokahävikistä. Viimeaikainen ruokahävikkiin liittyvä poliittinen puhe on painottanut hävikin mittaamista ja määrällistämistä. Konkreettinen esimerkki tästä on ruokapoliittinen selonteko, jossa eduskunta otti kantaa ruokahävikin vähentämiseen edellyttäen valtioneuvoston asettamaan “elintarvikeketjun eri osien ruokahävikin vähentämiselle numeeriset tavoitteet” sekä selvittämään “elintarvikkeiden päiväysmerkintöjä koskevat uusimistarpeet”. Päiväysmerkintöjä koskevien uudistusten taas voidaan nähdä perustuvan ajatukselle kuluttajasta rationaalisena päätöksentekijänä, joka seuraa auktoriteettien asettamia rajoja ja informaatiota. Siten ne seuraavat ajatusta ylhäältä alaspäin tapahtuvaan hallintaan tai johtamiseen nojaavista, riippumattomuutta ja yksilökeskeisyyttä painottavista toimintatavoista. Samalla tämänkaltaiset uudistukset tulevat asettaneeksi ruokahävikin etäiseksi toiminnan kohteeksi. Tämä saattaa muodostua kiilaksi kuluttajan, ruoan ja ruokahävikin välisiin suhteisiin syöden pohjaa kuluttajan uteliaalta, kokeilevalta, keholliselta ja ylipäänsä avaramieliseltä toiminnalta ruoan kanssa.
Hoivaan kiinnittyvät toimintatavat painottavat sitä, että hoivaamisessa muodostuu aina yhteyksiä ja riippuvuuksia toimijoiden välille. Ruokahävikin kanssa muodostetaan suhteita jokapäiväisessä elämässä, moninaisten materiaalien ja toimijoiden muodostamissa verkostoissa. Näiden suhteiden täydellinen hallinta on käytännössä mahdotonta. Hetkittäiset epäonnistumiset muodostuvat tällöin lannistumisen tai syyllistymisen sijasta tilanteiksi kehittää parempia toimintatapoja elää ruoan ja sen potentiaalisen jätteisyyden kanssa.
Tuomme artikkelissamme esiin, ettei hoiva ole neutraalia, viatonta tai ristiriidatonta, vaan moninaisten valtasuhteiden lävistämää toimintaa. Ruokahävikki hoivanaiheena voikin paljastaa kiinnostavia jännitteitä esimerkiksi ruokahävikin ja kansanterveydellisten kysymysten välillä. Kun kaupat lahjoittavat ylijäämäruokaa vähävaraisille, ruoan ravitsemuksellisuus ja terveellisyys saattavat jäädä huomioimatta hävikin vähentämisen kustannuksella. Toisaalta ruokahävikkiin liittyvä hoiva voi avata hoivaajan ja hoivan kohteen välisiä jännitteitä. Aineistossamme ruokaan kiinnittyvä hoiva liittyi joissain tilanteissa epämiellyttäviin kokemuksiin, esimerkiksi mummon tarjottua lapsenlapsilleen homeelta maistuvaa hilloa. Kokemuksen voimakkuus sai lapsenlapsen muistamaan sen vielä vuosia myöhemmin tutkimushaastattelussa.
Hoivan valtasuhteet ilmenevät myös siinä, että hoiva on väistämättä aina rajallista. Kaikesta ei ole mahdollista välittää, ja joskus hoivanaiheet voivat olla keskenään ristiriitaisia – esimerkiksi silloin, kun kannetaan huolta muovin ympäristövaikutuksista huomioimatta sen tärkeää roolia pakkausmateriaalina ruokahävikin vähentämisessä. Hoivaamiseen sisältyy siten aina valintojen tekemistä: mistä välitetään, mistä ei. Tähän liittyy myös hoivan avoimuus: hoivaa ei voida – eikä pidäkään – määritellä yksiselitteisen tiukasti, vaan se on aina tilannekohtaista. Näin ollen ei ole mahdollista luoda yleispäteviä sääntöjä sille, mikä on “hyvää” hoivaa. Artikkelimme antaa kuitenkin maistiaisia siitä, millaista ruokahävikkiin kohdistuva hoiva voi olla.
Käytännön sovellukset: miten hyödyntää ruokahävikin ymmärtämistä hoivanaiheena
Artikkelimme tarjoamat käytännön soveltamisen mahdollisuudet liittyvät ensinnäkin (hävikki)ruoan arvostamiseen. Nykykuluttajalla on väistämättä etäinen suhde ruoan tuotantoon, minkä on esitetty liittyvän ruoan alhaisempaan arvostukseen ja siten vaikuttavan myös hävikin syntymiseen. Esitämme, että ruoan ymmärtäminen hoivanaiheena tarjoaa tilaisuuden luoda arvostavia suhteita ruokaan myös ilman tiivistä suhdetta ruoan tuotantoon. Hävikkiuhanalaisen ruoan ottaminen hoivanaiheeksi tarkoittaa sitoutumista jatkuvaan arkiseen toimintaan hävikin vähentämiseksi: huomion kiinnittämistä jääkaapin perälle helposti unohtuviin tähderuokarasioihin, pakastimen uumeniin hautautuneisiin leipäpaketteihin, hedelmäkulhossa tummuviin banaaneihin. Hoiva muotoilee uudelleen suhdettamme tällaisiin jokapäiväisiin asioihin, jotka eivät pidä meteliä itsestään. Tämä arjessa läsnä olevien ruokien hoivaaminen ja arvostaminen ei tietenkään sulje pois sitä, että lisäksi voidaan myös pyrkiä tuomaan kuluttajia lähemmäs ruoan tuotantoa esimerkiksi erilaisten lähiruokahankkeiden tai ruoan tuotantoketjujen läpinäkyvyyden lisäämisen kautta. Samalla hoivalla on mielestämme potentiaalia vaikuttaa myös ruoan kuluttamisen ja muiden arkisten käytäntöjen välisiin suhteisiin. Esimerkiksi maidon ottaminen hoivanaiheeksi saattaa tarkoittaa ensinnäkin maitopurkin juomista tyhjäksi ja sen jälkeen vielä pakkauksen kierrättämistä.
Toinen artikkelimme keskeinen käytännöllinen kontribuutio kytkeytyy ruokahävikkiin liittyvään viestintään. Hoivan näkökulmasta ruokahävikistä kannattaisi viestiä kuluttajille tavoilla, jotka painottavat huolenpitoa, mielenkiintoa ja henkilökohtaisen suhteen luomista (hävikkiuhanalaiseen) ruokaan. Tällaisille periaatteille rakentuva viestintä eroaisi kuluttajaa ruoasta etäännyttävästä viestinnästä, jossa painotetaan esimerkiksi tuottamiamme valtavia hävikkimääriä, ohjeistetaan mekaanisesti päiväysmerkintöjen tulkintaan tai syyllistetään kuluttajaa hävikin tuottamisesta. Tämän sijasta yksi mahdollinen konkreettinen lähestymistapa ruokahävikistä hoivanaiheena viestimiseen voisi olla vaikkapa hävikin vähentämiseen liittyvien myönteisten merkitysten ja kokemusten korostaminen. Luovuuden käyttäminen ja raaka-aineiden rohkea yhdistely voivat hävikkikokkauksessa saada aikaan onnistumisen tunteita ja iloa.
Esitämme, että ruokahävikkiin kohdistuva hoiva tulisi ymmärtää kaikkien velvollisuutena. Ruokahävikki koskee kaikkia riippumatta siitä missä, miten ja mitä syö. Hauraassa, ekologisen romahduksen partaalla olevassa maailmassamme tulee pyrkiä kohti kestävämpiä ruokasuhteita, ja hoivan pohjalta toimiminen on mielestämme tärkeä askel tällä matkalla.
Wastebusters eli “Kuluttajakansalaiset aktiivisina ruokahävikin vähentäjinä” on Emil Aaltosen säätiön rahoittama tutkimusprojekti (2016–2019) Tampereen yliopistossa. Projektissa tutkitaan ruokahävikkiin liittyviä kulttuurisia merkityksiä, monitoimijaverkostoa, kulutuskäytänteitä ja organisatorista arkea sekä kuluttajakansalaisten roolia ruokahävikin vähentämisessä. Tutustu tutkimushankkeeseemme tarkemmin blogissamme.
OUTI KOSKINEN, MALLA MATTILA, NINA MESIRANTA JA ELINA NÄRVÄNEN
Outi Koskinen
YTM Outi Koskinen on väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hänen väitöstutkimuksensa koskee hoivan ja arkisten ruokakäytäntöjen välisiä suhteita, ennen kaikkea lihan syömiseen liittyen. Hän on työskennellyt Wastebusters-projektissa tutkimusavustajana. Koskisen tutkimusintressit painottuvat ruoan sosiologiaan sekä sen kytköksiin tieteen- ja teknologiantutkimukseen
Malla Mattila
KTT Malla Mattila työskentelee Tampereen yliopistossa yliopisto-opettajana (Master’s Degree Programme in Leadership for Change). Mattilan tutkimusintressit liittyvät kestävään kuluttamiseen ja liiketoimintaan sekä näiden edistämiseen, (sosiomateriaalisiin) käytänteisiin, uuden liiketoiminnan kehkeytymiseen ja kehittämiseen sekä tulkinnallisten menetelmien hyödyntämiseen tutkimuksessa.
Nina Mesiranta
KTT Nina Mesiranta toimii tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa Wastebusters-tutkimusprojektissa. Hän on kiinnostunut kuluttajien arjen kokemuksista ja käytänteistä erityisesti hyödyntäen laadullisia, tulkinnallisia lähestymistapoja. Lisäksi Mesirannan tutkimus on viime vuosina kohdistunut kestävään kuluttamiseen ja liiketoimintamalleihin sekä markkinointiin sosiaalisessa mediassa.
Elina Närvänen
Dosentti KTT Elina Närvänen on markkinoinnin yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa ja kulutustutkimuksen ja kuluttajakäyttäytymisen dosentti Jyväskylän yliopistossa. Hänen tutkimuksensa liittyy kulutuskäytänteisiin ja kulutusyhteisöihin, sekä tulkinnallisten lähestymistapojen käyttöön kulutustutkimuksessa. Viime aikoina Närväsen tutkimus on painottunut myös kestävän kuluttamisen edistämiseen. Hän johtaa Wastebusters-projektia.
Lue kommentaarit
Sirpa Pietikäinen
Europarlamentaarikko (2008-) ja Marttaliiton puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen on kiinnostunut ja kirjoittanut kestävästä ruoasta jo 10 vuotta. Pietikäinen on edistänyt kiertotaloutta mm. raportöörinä Euroopan parlamentin kiertotaloutta koskevassa mietinnössä. Hän on parlamentin kestävien ruokajärjestelmien ryhmän puheenjohtaja. Lisäksi hän on toiminut Reilun kaupan edistämisyhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtaja vuosina 1999–2005.
Suunnitellaan ruokahävikki pois
Ruoka on tärkein voimavaramme ja siksi ruoan arvostus ja sen vaaliminen, hoiva, on keskeinen asennemuutos, jota tarvitsemme. Vain arvojen ja niistä seuraavien valintojen pohjalta voimme ratkaista tämän kestämättömän ruokajärjestelmän ongelmat. Hoiva on arkista toimintaa, jossa raaka-aineet käytetään mahdollisimman vähän jalostettuina, tehokkaasti ja ylijäämäruoat käytetään uudelleen. Kysymys on paljon myös ruoanlaittotaidosta niin kotona, ammattikeittiöissä kuin jalosteiden valmistuksessa.
Kiertotaloudessa idea on se, että suunnitellaan jäte pois, eikä keskitytä vain kierrättämiseen. Samalla tavalla kestävässä ruokapolitiikassa on tärkeää, että suunnitellaan ruokahävikin ja jätteen syntyminen pois ruokaketjun kaikissa osissa. Tässä tuotantotavoilla sekä sillä missä ja miten tuotettua käytetään ja syödään on keskeinen vaikutus. Kaadetulla sademetsäalueella kasvatetulla GMO-soijalla ruokittu tuontibroileri on hävikkiin päätyessään aivan toista suuruusluokkaa kuin lautasellinen luomuohrapuuroa. Tämän raaka-aineiden valinnan ja sen, miten ne on valmistettu, pakattu ja kuljetettu, täytyy oikean ravintomäärän mitoituksen ohella olla valintaperusteena, kun raaka-aineita hankitaan ruoan jalostukseen, suurkeittiöön, kauppaan ja kotiin. Kauden kasviksia, laatua, luomua, läheltä – siitä kiittää terveys, ympäristö ja kukkaro.
Ruokahävikkiarviot riippuvat aina laskentatavasta, ja siksi tarvitsemme Euroopan unionissa harmonisoidut indikaattorit, jotka perustuvat koko elinkaarivaikutukseen.Tietysti tarvitsemme lisää tietoa siitä, mikä on loppukulutuksen hävikki, ja tätä tulee vähentää sekä kotitalouksissa että ravintoloissa. Mutta ne muodostavat vain osan ruokahävikistä. Millenium-instituutin mukaan noin kolmannes hävikistä syntyy alkutuotannossa. Jos sitä ei oteta huomioon, arviot eivät vastaa todellisuutta. Kun otamme huomioon koko valmistusketjussa tapahtuvan hävikin, erot tuotteiden välillä kasvavat isommiksi.
Koko elinkaaren aikana hävikkiä tapahtuu monessa vaiheessa, lihantuotannossa vielä useammassa. Eläinten rehua menee hävikkiin, osa eläimistä kuolee, osa menee lihana hukkaan ja osa menee valmistettuna ruokana. Siksi lihansyönnilläkin on vaikutusta hävikin määrään. Kasvisproteiinin käyttö eläinten rehuna lisää ruokahävikkiä, kun vertaamme siihen, että kasviproteiini käytettäisiin suoraan ravintona.
Ruoka on meidän jokaisen suurin ja arkisin mahdollisuutemme vaikuttaa – terveyteen, eläinten hyvinvointiin ja ympäristöön sekä tuottajien taloudelliseen hyvinvointiin.
SIRPA PIETIKÄINEN
Takaisin ylös ↑
Elina Ovaskainen
Elina Ovaskainen on kasvatustieteiden maisteri pääaineena kotitaloustiede (Helsingin yliopisto). Elina Ovaskainen työskentelee kestävän kuluttamisen asiantuntijana valtion omistamassa kestävän kehityksen yrityksessä, Motiva Oy:ssä.
Motiva ylläpitää www.saasyödä.fi -sivustoa, joka tarjoaa tietoa ja vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen.
Välittämistä ilon ja oivallusten kautta
YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 kiteyttää ruokahävikin vähentämisen globaalin tavoitteen ja ohjaa tällä hetkellä ruokahävikkiin liittyviä politiikkatoimia niin Suomessa kuin Euroopan unionissa. Sen mukaan tavoitteena on puolittaa maailmanlaajuinen ruokajätteen määrä jälleenmyyjä- ja kuluttajatasolla vuoteen 2030 mennessä sekä vähentää ruokahävikkiä tuotanto- ja jakeluketjuissa sadonkorjuun jälkeinen hävikki mukaan lukien.
Tavoite on kunnianhimoinen ja kompleksinen ottaen huomioon erilaiset syyt ruokahävikin syntyyn kehitys- ja teollisuusmaissa. Vaikka hävikin määrät ovat samoja, FAO:n arvion mukaan noin 670-680 miljoonaa tonnia, niiden arvo ja syntymekanismit ovat erilaisia. Teollisuusmaissa suurin osa hävikistä syntyy kaupan alalla ja kuluttajien toimesta. Kehitysmaissa hävikkiä sen sijaan syntyy eniten maataloudessa ja jakelussa. Esimerkki konkreettisesta toimenpiteestä, johon valtionhallinto on Suomessa jo sitoutunut, on Luonnonvarakeskuksen hanke, jossa selvitetään muun muassa ruokajärjestelmän eri sektoreiden hävikkimäärät ja tuotetaan vuoden 2020 loppuun mennessä kattava ruokahävikin vähentämisen tiekartta (1).
Miksi meidän pitäisi välittää (pilaantuvasta) ruoasta? -tiededebattiartikkeli nostaa esille ruokahävikkikeskusteluun uuden näkökulman ja tarkastelee ruokahävikin vähentämisen motiiveja yksilötasolla hoivanpidon näkökulmasta. Ruokahävikistä suurin osaa syntyy kotitalouksissa (2). Mitä enemmän meillä on ymmärrystä ruokahävikin synnyn syistä ja hävikin vähentämisen motiiveista kuluttajien arjessa, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on vaikuttaa tuon suurimman hävikkijakeen pienentämiseen.
Koti on yksityinen paikka ja ruoka suomalaisille henkilökohtainen asia. Suhtaudumme kuitenkin ruokaan hyvin eri tavoin. Toisille ruoka on vain ravintoa, jonka tarkoitus on toimia polttoaineena keholle. Toisille ruoka on tapa ilmaista esimerkiksi omaa elämäntyyliä ja arvoja. Erilaisten kulutustapojen muuttaminen on haastavaa alueella, johon lainsäädännöllä ei perinteisesti haluta puuttua eikä regulaatio yleensä ole edes mahdollista. Myöskään ohjaava lainsäädäntö, kuten päiväysmerkintöihin puuttuminen, ei välttämättä muuta kuluttajien toimintaa. Käyttäytymismuutosten aikaansaaminen on haastavaa. Pelkkä tiedon lisääminen ei yleensä johda käyttäytymismuutoksiin. Siksi tarvitsemme lisää ymmärrystä siitä, millaiset asiat ja millainen viestintä erilaisia kuluttajaryhmiä motivoivat hävikin vähentämisessä.
Kirjoittavat esittävät, että ruokahävikkiin kohdistuva hoiva tulisi ymmärtää kaikkien velvollisuutena. Miten saada kaikki kuluttajat, siis äärimmäisen heterogeeninen ryhmä, tämä ymmärtämään tai sisäistämään? Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä kotitalous- sekä muun perusopetuksen roolia ruokasuhteen ja -osaamisen kehittymisessä. Kotitalousopetus yksittäisenä oppiaineena tavoittaa vuosittain kokonaisen ikäryhmän ja ruokahävikkiin liittyvät teemat liittyvät myös muiden oppiaineiden, kuten alakoulussa ympäristöopin ja yläkoulussa maantiedon sisältöihin. Ruokasuhteen luomisessa on tärkeää, että ruokahävikki nostetaan esille erilaisissa yhteyksissä ja siitä ja sen syistä keskustellaan yhtenä ruokajärjestelmään kuuluvana asiana.
Motiva on järjestänyt kahtena vuonna (2017-2018) valtakunnallisella Hävikkiviikolla Hävikki-battlen, jossa yläkouluikäiset nuoret ovat valmistaneet aterioita kauppojen hävikkiraaka-aineita käyttäen, kuvanneet annokset ja kisanneet parhaan hävikkiruokakuvan voitosta Instagramissa. Palautteen perusteella oppitunnit herättivät paljon keskustelua ja olivat oppilaiden mielestä erityisen mukavia ja oivalluksia tuottavia. Oppilaiden mielestä ruoan valmistus ilman valmiita reseptejä oli luovaa ja hauskaa. Debattikirjoituksessa tuodaan esiin, että myönteiset kokemukset, luovuus ja onnistumisen ilo ovat vaikuttavampia tapoja viestiä hävikistä kuin hävikkimääriä koskevien faktojen tuputtaminen tai ”näin luet pakkausmerkintöjä” tyyppiset ohjeistukset. Olemme Motivassa kokeneet, että Hävikki-battlessa on onnistuttu kirjoittajien kuvaamassa onnistumisen iloa ja myönteisiä kokemuksia tuottavassa viestinnässä. Kirjoitus sai myös meidät pohtimaan, voisimmeko tuottaa aikuisillekin faktojen sijaan iloa ja oivalluksia.
ELINA OVASKAINEN
Viitteet:
(1) Ruokahävikin seuranta ja vähentäminen – tiekartta kohti kustannustehokkaita, kokonaisvaltaisia ratkaisuja.
(2) MTT, Raportti 41, Ruokahävikki suomalaisessa ruokaketjussa Foodspill 2010-2012 -hankkeen loppuraportti.
Takaisin ylös ↑