Teksti perustuu hiljattain julkaistuun vertaisarvioituun artikkeliin, joka on luettavissa täältä. Huttunen, J., & Albrecht, E. (2021) The framing of environmental citizenship and youth participation in the Fridays for Future Movement in Finland. Fennia 199(1), 46–60.
Fridays for Future on nuorten ilmastolakkoliike, joka on kerännyt valtavan määrän näkyvyyttä ja aktiivisia toimijoita ympäri maailman. Kaikki alkoi siitä, kun ruotsalainen 15-vuotias Greta Thunberg istui elokuisena perjantaina vuonna 2018 koulunpenkin sijaan Ruotsin parlamentin edessä vaatien riittäviä toimia ilmastokriisin torjumiseksi. Vähitellen lakkoliikkeeseen liittyi joukoittain nuoria. Koulunkäynnin sijaan he ovat osoittaneet mieltään perjantaisin vaatiakseen päättäjiltä ilmastotoimia.
Tutkimuksessamme tarkastelimme ilmastolakkoliikkeestä vuonna 2019 käytyä keskustelua Suomessa. Tutkimme erityisesti sitä, millä tavoin nuorten ympäristökansalaisuudesta puhutaan suomalaisissa päivälehdissä (Helsingin Sanomat + Yle) ja sosiaalisessa mediassa (Twitter).
Ympäristökansalaisuudella tarkoitamme demokratian ja ympäristön liitoskohtaa, jossa aktiivisena kansalaisena toimiminen kanavoituu ympäristön puolesta toimimiseen. Lähestyimme ympäristökansalaisuutta kolmen eri ulottuvuuden kautta: yksilön tekemien arjen ratkaisujen, yhteisöllisten toimien ja oikeudenmukaisuuden.
Fridays For Future vaatii poliittisia tekoja
Tutkimuksessamme havaitsimme, että ympäristökansalaisuus ilmenee suomalaisessa ilmastolakkoliikkeessä kestävän elämäntavan, nuorten aktiivisen toimijuuden sekä oppivelvollisuuden kautta. Myös aikuisten vahva ääni oli erityisesti keskustelua leimannut piirre.
Nämä ovat tärkeitä huomioita, sillä Fridays for Future -liike tiivistyy erityisesti kollektiiviseen sanomaan ja poliitikkojen vastuuseen. Nuoret kansalaiset toteuttavat poliittista toimijuuttaan vaatien politiikoilta tekoja ilmastokriisin ratkaisemiseksi – ja pian.
“Mitä me tahdomme? ILMASTOTEKOJA! Koska? NYT!” – kaikuu nuorten vaatimus ilmastolakoissa. Nuorten ääni kuuluu liikkeen kautta ilmastokeskustelussa vahvana ja selvänä. Kuitenkin suomalaisessa ilmastolakkoja ympäröivässä keskustelussa yhteisöllinen sanoma ja poliitikkojen vastuu jäivät sivuosaan.
Yksilökeskeisten valintojen korostuminen
FFF-liikkeen kollektiivisesta luonteesta huolimatta etenkin sosiaalisen median keskusteluissa huomio kiinnittyi arkielämään ja vihreinä, kestävinä tai ekologisina pidettyihin yksilön valintoihin. Keskustelijoita puhuttivat muun muassa kierrätys, joukkoliikenne, pyöräily, shoppailu sekä lakoista kouluissa aiheutuva hävikkiruoka.
Keskustelu oli värikästä: osa keskustelijoista neuvoi ja tarjosi vinkkejä oman elämän ekologisuuden edistämiseen, kun taas osa korosti ajatusta, että nuorten täytyy toimia ympäristöasioissa nuhteettomasti, jotta heillä on oikeus osallistua lakkotoimintaan. Yksilön valintojen painottuminen voi selittyä osittain yhteiskunnan yksilökeskeisyydellä; ongelmat on helpompi sysätä yksittäisen ihmisen vastuulle kuin tarttua saastuttaviin rakenteisiin.
Mediakeskustelussa ilmastolakkotoiminta miellettiin hyvänä mahdollisuutena oppia demokratiasta.
Myös nuorten ilmastolakkoilijoiden iällä on väliä. Huomattava osa nuorista on alaikäisiä, jolloin heidän käytettävissä olevat poliittiset keinot ovat rajatut. Lakon lisäksi arkielämän valinnat ovat yksi mahdollisuus vaikuttaa ympäröivään maailmaan.
Ekologiseen kulutukseen keskittyminen etenkin sosiaalisen median keskustelussa vie silti huomion pois FFF-liikkeen lähtökohdista – poliitikkojen haastamisesta vaikuttavampiin ilmastotekoihin. Henkilökohtaisesti arkielämässä tehtävät valinnat eivät riitä ratkaisemaan ilmastokriisiä.
Nuorten toimijuudesta poliittisiin ratkaisuihin
Vuoden 2019 aikana liikkeen ympärillä käytävän keskustelun painotus muuttui. Keväällä 2019 koulupoissaolot herättivät tunteita ja nuorten poliittinen toimijuus ja aktiivisuus nousivat tapetille. Keväällä lasten ja nuorten poliittinen osallistumisoikeus nousi erityisesti koulutukselliseksi kysymykseksi demokratiakasvatuksesta. Ilmastolakkotoiminta miellettiin media-aineistossa hyvänä mahdollisuutena oppia demokratiasta.
Keskustelijoiden suhtautuminen nuoriin ilmastolakkoilijoihin painotti kansalaisuuteen kasvamista: he eivät ole vielä täysivaltaisia kansalaisia, jotka lakkoon osallistuessaan käyttävät poliittista valtaansa. Nuorten ajatellaan olevan tulevia kansalaisia, jotka voivat oppia lakkojen avulla kansalaisvaikuttamisesta. Syksyllä katse kääntyi poliitikkoihin ja aikuisiin, joita nuoret vaativat osoittamaan tukensa ilmastolakkoliikkeelle.
Ilmastolakkoliike vakiinnutti asemansa vuoden 2019 mittaan. Keskustelujen painopiste siirtyi lakkoliikkeen puolustelusta selkeämmin ilmastokriisin poliittisiin ratkaisuihin, joista esimerkiksi turve puhutti. Syksyllä myös päättäjät aktivoituvat nuorten kohtaamisissa: nuoret huomioitiin erityisenä kohderyhmänä ilmastolain uudistuksen yhteydessä.
Nuoret ilmastolakkoilijat kutsuvat liikkeeseen mukaan kaikkia: erityisesti aikuisia. Kuva: Unsplash
Aikuisten vahva ja kannustava ääni
Aikuisten rooli ilmastolakkoliikkeen tukijoina ja kommentoijina on läsnä aineistossamme. Havaitsimme, että sosiaalisessa mediassa aikuiset olivat vahvasti äänessä, vaikka ilmastolakkoliike on leimallisesti nuorten liike nuorilta nuorille. Valtaosa aikuisten kommenteista oli kannustavia ja liikettä tukevia.
Aikuiset kertoivat liikuttumisestaan, omista kokemuksistaan ympäristöteemojen parissa, tsemppasivat nuoria sydämin ja kehuin sekä julistivat, kuinka “nuoriso ei ole pilalla” ja “nuorissa on tulevaisuus”. Aikuisten äänekkyys keskustelussa on ongelmallista, jos kannustavaksi tarkoitettu puhe heikentää nuorten toimijuutta. Aikuisten hyväntahtoinen viestintä esimerkiksi ilmastolakoista oppimiskokemuksena poliittisen toiminnan sijaan heikentää liikkeen vaikutusvaltaa ja kääntää huomion pois liikkeen keskeisestä sanomasta – ilmastokriisin vuoksi toimimisesta.
Keskustelun nuorten ilmastolakkoliikkeen ympärillä tulisi keskittyä ilmastokriisin ratkaisemiseen – ei aikuisten tunnereaktioihin ja ajatuksiin.
Toisaalta nuoret ilmastolakkoilijat kutsuvat liikkeeseen mukaan kaikkia: erityisesti aikuisia. Liike tiedostaa tarvitsevansa aikuisten tuen muuttaakseen maailmaa, sillä nuorten sijaan on päättäjien ja aikuisten tehtävä ratkaista ilmastokriisi.
Keskustelun nuorten ilmastolakkoliikkeen ympärillä tulisikin keskittyä ilmastokriisin ratkaisemiseen – ei aikuisten tunnereaktioihin ja ajatuksiin. Mikäli keskustelu keskittyy lopulta siihen, tulisiko nuorten käydä koulua perjantaisin vai ei ja siihen, tukevatko aikuiset lakkoliikettä vai eivät, jääkö keskustelussa tilaa nuorten oikeille ja todellisille vaatimuksille?
Vähälle huomiolle jäänyt oikeudenmukaisuus
Lisäksi havaitsimme, että oikeudenmukaisuuden näkökulma jäi vähälle huomiolle aineistossamme. Fridays for Future -liikkeen ympärillä käytävässä kansainvälisessä keskustelussa ympäristöoikeudenmukaisuus korostuu. Etenkin nuoret korostavat ylisukupolvista vastuuta. Lapset ja nuoret joutuvat elämään ilmastonmuutoksen vaikutusten kanssa pisimpään.
Keski-Euroopan tulvat sekä Etelä-Euroopan maastopalot ovat tuoneet ilmastonmuutoksen tuhoisat seuraukset lähemmäksi suomalaista median seuraajaa. Suomessa saatetaan vielä nauttia hellekesistä, mutta maailmanlaajuisesti on kyse perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien vaarantumisesta elinympäristöjen muuttuessa elinkelvottomiksi.
Samalla ilmastonmuutoksen hillintään ja sen vaikutuksiin sopeutumiseen tarvitaan jatkuvasti enemmän taloudellisia ja ekologisia resursseja. Tämä puolestaan vaikuttaa ihmisten elämään yhä perustavanlaatuisemmalla tavalla. Tulevaisuudessa ylisukupolvinen ja globaali oikeudenmukaisuus ovat entistä keskeisimpiä kysymyksiä paitsi ilmastoliikkeelle, myös ihmiskunnan kestävälle tulevaisuudelle.
Nuorten ympäristökansalaisuutta ei voida enää sivuuttaa
Nuorten ilmastolakkoliike onnistui nostamaan ilmastokriisin politiikan keskeiseksi teemaksi Suomessa niin sosiaalisessa mediassa, kahvipöydissä kuin eduskunnassa. Teot ilmastokriisin hillitsemiseksi näyttävät kuitenkin nuorten aktivistien ja maapallon tulevaisuuden näkökulmista riittämättömiltä.
Kun IPCC:n uusimmat raportit maalaavat entistä synkempiä näkymiä ja maapallon kohoavia keskilämpötiloja, nuoret ilmastoaktiivit löytävät uusia keinoja nostaa ilmastokriisiä teemana politiikan kovimpaan ytimeen. Nuoret eivät vain opi ympäristökysymyksistä ja ympäristökansalaisuutta aikuisilta ja instituutioilta kuten koulusta. He itse muokkaavat aktiivisesti nuorten poliittisen toimijuuden mahdollisuuksia omalla toiminnallaan.
Kansalaistottelemattomuutta hyödyntävä Elokapina on osoittanut viime aikoina, kuinka alaikäisten kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia on mahdollista laajentaa totutusta. Nuorten aktiivinen toimijuus pitäisikin tunnistaa entistä paremmin tutkimuksessa ja politiikassa.
JANETTE HUTTUNEN & EERIKA ALBRECHT
OTSIKKOKUVA: LI AN LIM/UNSPLASH
Lähteet
Albrecht, E., Vaara, E. & Viljanen, J. (2020) Ilmastopolitiikan hyväksyttävyys ja kansalaisosallistuminen ilmastolain uudistuksessa. Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja 13/2020, 369–415.
Horton, D. (2006) Demonstrating environmental citizenship? A study of everyday life among green activists. In Dobson, A. & Bell, D. (eds.) Environmental Citizenship, 127–150. The MIT Press, Cambridge, Massachusetts and London.
Janette Huttunen (VTM) on väitöskirjatutkija Åbo Akademilta. Hän on kiinnostunut nuorten poliittisesta osallistumisesta sekä osallistumisen yhdenvertaisuuteen liittyvistä kysymyksistä.
Eerika Albrecht
Eerika Albrecht (YTT) työskentelee tutkijatohtorina oikeustieteen laitoksella Itä-Suomen yliopistossa. Hän on kiinnostunut ympäristöpolitiikan ja -oikeuden kysymyksenasetteluista, kuten ympäristöoikeudenmukaisuuden, kansalaisten osallistumisoikeuksien ja hyväksyttävyyden teemoista.
Sara Nyman on 22-vuotias poliittisen historian opiskelija ja aktiivinen ilmastotoimija. Hän toimii ilmastopolitiikan pyöreän pöydän varapuheenjohtajana ja on aiemmin edustanut suomalaisia nuorten ilmastodelegaattina.
Nuoret vaativat ilmastotekoja päättäjiltä – miksi huoliin vastataan kääntämällä katse nuoriin?
Nuoret ovat perustellusti huolissaan ilmaston ja luonnon tilasta. Brittiläisen Bathin yliopiston tutkimukseen mukaan 75 prosenttia vastaajista kertoi olevansa peloissaan ja ahdistunut tulevaisuuden suhteen. Yli puolet piti ihmiskuntaa tuhoon tuomittuna. Huttusen & Albrechtin kirjoituksessa kuvataan hyvin sitä mihin tämä ahdistus on johtanut: nuoret toimivat ja ennen kaikkea yrittävät saada poliitikot toimimaan koska muuta vaihtoehto ei ole.
Fridays For Future-liikkeestä on tullut symboli nuorten ilmastotoiminnalle. Greta sai liikehdinnän aikaan, mutta järjestäytynyt tai Gretan johdolla toimiva liike ei ole. Ja hyvä niin. Media ja somekeskustelut suosivat henkilöitymistä, mutta ilmastoliikkeessä keskeistä on ollut juuri asia edellä meneminen ja yhteistyön korostaminen. Yksi ihminen voi tehdä paljon, mutta suuria muutoksia syntyy vasta kun yhdistämme voimamme.
Nuorten ilmastotoiminnasta käytävään keskusteluun mahtuu loukkaantumista, haukkumista ja väärinymmärrystä riittävästi. Mielestäni tärkeää on kuitenkin havainto siitä, että keskustelun pois vieminen itse asiasta nuoriin on tarkoituksellinen keino välttää itse ongelmaan puuttumista.
Yksilön valintojen korostuminen on seuraus pitkän ajan vaikuttamistyöstä: jos hävikistä on viimeiset 30 vuotta puhuttu ihmisen suurimpana syntinä, onko ihmekään, että nyt valtaosa suomalaisista aikoo mielestään ratkaista ilmastokriisin hävikkiä vähentämällä. Tämän suunnan muuttaminen vaatii töitä, koska ei ole aikaa odottaa seuraavaa vuosikymmentä, että kansalaisten huomio kiinnittyy aidosti merkityksellisiin tekoihin.
…jos hävikistä on viimeiset 30 vuotta puhuttu ihmisen suurimpana syntinä, onko ihmekään, että nyt valtaosa suomalaisista aikoo mielestään ratkaista ilmastokriisin hävikkiä vähentämällä.
Huomion kiinnittyminen näihin verrattain mitättömiin “arjen ilmastotekoihin” on erityisen vahingollista ilmastokriisin vaatimien nopeiden toimien ajamiselle, mutta myös nuorten toimijuuden ja tilannekuvan väheksyntää. Monet nuoret pyrkivät vaikuttamaan puhumalla esimerkiksi talousjärjestelmän muutostarpeista, lainsäädännöllisen ohjauksen tärkeydestä ja päättäjille luovutetusta vastuusta. Ulkopuolelta tulevat, “voisiko nuoret kerätä enemmän roskia kaduilta” tyyppiset kommentit eivät varsinaisesti tuo tunnetta kuuntelemisesta ja nuorten rinnalla seisomisesta. Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus vaatisi tekoja ja vastaan tulemista kaikilta.
Vaatimus oman elämän täydellisyydestä oikeuttamaan yhteiskuntaan vaikuttamisen on absurdi eikä tunnu korostuvan mistään muusta aiheesta puhuttaessa niin vahvasti kuin ilmastokriisin kohdalla. Kokemukseni mukaan ilmastotoimintaan osallistuvat ovat kyllä reilusti keskivertoa ilmastoystävällisempiä arjessaankin, mutta vaikuttamisen pointti se ei tietenkään ole.
Jokainen twittertrollien hampaisiin tai vihaviestien kohteeksi joutunut tunnistaa varmasti tuen merkityksen. Arvostan valtavasti niitä aikuisia jotka ilmastotyönsä lisäksi käyttävät aikaa ja valtaansa nuorten tukemiseen. Havainto aikuisten kannustavaksi tarkoitetusta puheesta nuorten toimijuuden heikentäjänä on kuitenkin tarpeellinen ja kenties liian vähän huomiota saanut. En usko, että aikuinenkaan aktiivisena kansalaisena voi saavuttaa mitään täydellisyyttä, johon nuoret vasta olisivat matkalla. Jos huomio on jatkuvasti nuorten toimijuudessa, on se suoraan pois siitä mihin nuoret itse sen haluavat eli ilmastokriisin ratkaisuun ja poliitikkojen vastuuseen.
Vastuuta ilmastokriisistä jätetään yhä enemmän tuleville sukupolville. Oikeudenmukaisuutta olisi rahavirtojen sekä muiden resurssien suuntaaminen akuutisti Ilmastopolitiikkaan. Siinä missä keskustelua tulisi käydä nuorten ja tulevien sukupolvien oikeudenmukaisuuden tarpeesta, kääntyy se kerta toisensa jälkeen siihen olisiko se epäoikeudenmukaista vanhempia sukupolvia kohtaan. Siis heitä, jotka ovat rakentaneet hyvinvointinsa perustanaan täysin kestämättömät rakenteet ja siirtäneet ympäristökriisien ratkaisua yhä eteenpäin. Aina siihen asti, ettei oikeudenmukaisia keinoja kaikilla sektoreilla enää ole olemassa.
Uskon että valtaosa ihan vilpittömästi haluaa tehdä kaikkensa, että ilmastopolitiikka olisi mahdollisimman reilua, mutta pitää pystyä sanomaan myös ääneen, ettei se kaiken vitkuttelun seurauksena välttämättä tule olemaan enää mahdollista. Planeetan palaessa myös luopuminen ja vähempään tyytyminen ovat käytettäviä keinoja.
Radikaalina nähdyn toiminnan raja siirtyy. Huokailu perjantaina koulusta lakkoilevista nuorista on hiljentynyt siinä missä vihaa puretaan nyt teitä tukkiviin elokapinallisiin. Mutta se on merkki myös maailman muuttumisesta: sitä mitä ensin katsotaan halveksuen, kiitetään myöhemmin rohkeudesta. Vaikuttamiskeinot eivät ole pysyviä, vaan kansalaisliikkeet kuten mikä tahansa tässä yhteiskunnassa on alituisessa muutoksessa.
Markku Oksanen (VTT, dosentti) työskentelee filosofian yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopistossa ja erikoistunut filosofiseen ympäristötutkimukseen. Hän kuuluu keväällä 2021 ilmestyneen kirjan Myrkylliset aikuiset kirjoittajiin (toim. Maritta Itäpuisto & Henna Pirskanen. SoPhi 145).
Lapset ja nuoret ovat poliittisia toimijoita
Keskustelu sukupolvien välisistä suhteista ja ikäryhmistä on aika ajoin käynyt kuumana. ”Boomerit”, ”chillailut” ja ”bratit” vanhenevat Twitter-sodassa nopeammin kuin hitaammat oppivat ymmärtämään termien merkityksen. Näitä ja monia muita käsitteitä on viljelty keskusteltaessa Greta Thunbergista ja hänen esimerkistään syntyneestä maailmanlaajuisesta koululakkoliikkestä. Huttusen ja Albrechtin kirjoitus käsittelee aihepiirin kotimaista ”mediakeskustelua”. Mediakohujen takana on kiinnostava huomio siitä, että enemmistö vanhemmista osoitti tukea koululakkoilulle.
Usein kun vanhemmat keskustelevat lapsuudesta ja nuoruudesta, he kääntävät katseensa muistoihin. Ehkä menneestä löytyy vertailukohtia. Niin sanottuna X- tai pullamössösukupolven edustajana olen varttunut ja elänyt maailmassa, jossa monet alaikäiset ja nuoret aikuiset ovat olleet poliittisia toimijoita tai aktivisteja. Aina sitä ei toivottu eikä siihen ei ollut lupaa eikä toiminta herätä ymmärrystä. Lisäksi verkostot olivat usein paikallisia toki heijastaen sitä, mitä ajassa liikkui.
Vaikka usein vastakkainasettelut liittyivät kokoontumismahdollisuuksien ja bänditilojen tapaisten harrastuspaikkojen puutteeseen, myös tuhon uhka leijui ympärillä. 1970- ja- 80-luvuilla – jolloin ympäristö- ja asevarusteluun liittyvät asiat sulautuvat usein toisiinsa (Greenpeace!). Yleinen asevelvollisuus pakotti nuoret miehet pohtimaan kantaansa, ydinasepelote ja kauhun tasapaino aiheuttivat ahdistusta ja veivät tuhannet kaltaiseni nuoret rauhanmarsseille. Nämä herättivät keskusteluja kouluissa ja lehdissä.
Poliittisen ryhdistäytymisen paikka on pullamössösukupolvella ja muilla aikuisilla, sillä he eivät vielä ole osoittaneet halua luopua elintasostaan lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien eduksi.
On jotenkin hämmentävää kuulla lasten ja nuorten poliittisuuden arvostelua ja väheksyntää, sillä itsenäisen Suomen historian voi hyvin kirjoittaa nuorten aikuisten historiana sortovuosien aktivisteista suureen sukupolveen ja Teiniliittoon. Totesihan Eino Leino, että ”Nuoret ovat kansan omatunto”. Tähän jatkumoon istuu hyvin myös se, että nuoriso on erimielinen: samalla kun kokoomusnuoret marraskuun 2021 liittokokouksessaan katsoi ilmastonmuutoksen olevan vakava uhka ja nykytoimien olleen riittämättömiä, se esitti näkyviä mielenilmaisuja järjestäneen Elokapinan lakkauttamista lainvastaisena järjestönä.
Huttusen ja Albrechtin kirjoitus päättyy toiveeseen, että ”Nuorten aktiivinen toimijuus pitäisikin tunnistaa entistä paremmin tutkimuksessa ja politiikassa.” Mitä nuorten toimijuuden ”tunnistaminen” poliittisessa toiminnassa voisi tarkoittaa, ja onko se riittävää?
Ensiksi ilmaisusta tulee mieleeni, että puolueille on tietysti tärkeää saada kontaktia nuoriin ja tietää heidän keskuudessaan liikkuvista ajatuksista. Se auttaa jäsenrekrytoinnissa sekä vaaliohjelman ja -kampanjan tekemisessä. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on olennaista ”tunnistaa” asioita, jotta niitä voi ylipäänsä tutkia. Mutta tunnistamisen käsite aikuisten käsite. Sitä tarvitaan vain, jos kansalaisuus on tavalla tai toisella vajavainen. Jos olisin nuori, huutaisin: ”En halua tulla tunnistetuksi!”
Mitä lapsi tai nuori sitten haluaa? Samanaikaisesti kun pidän oman tahtotilan muodostamista ja ilmaisemista tärkeänä, niin ajattelen, että ympäristön laatuun ja ilmastoon liittyvät toiveet eivät ole satunnaisia preferenssejä. Aikuisten tulee ymmärtää ilman vaatimusten esittämistäkin, että lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien intressit ovat yleisinhimillisiä.
Tätä yleisyyttä heijastaa myös lasten ja nuorten tekemät ilmastokanteet, joissa perusteellaan ilmaston lämpenemisen vahingollisuutta sillä, että keskeiset oikeudet elämään, terveyteen ja perhe-elämään eivät toteudu nykyistä politiikkaa seuraten. Ilmastokeskustelun yksi paradoksaalinen piirre onkin se, että monet nuoret ovat tunnistaneet ongelman ja kehottavat aikuisia tekemään aikuisille kuuluvia ratkaisuja, jotka koskevat erityisesti nuoria ja lapsia. Poliittisen ryhdistäytymisen paikka on pullamössösukupolvella ja muilla aikuisilla, sillä he eivät vielä ole osoittaneet halua luopua elintasostaan lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien eduksi.
Kuuntele Tiededebatti Spotifyssa (26:59 min)
Fridays for Future on nuorten ilmastolakkoliike, joka on kerännyt valtavan määrän näkyvyyttä ja aktiivisia toimijoita ympäri maailman. Kaikki alkoi siitä, kun ruotsalainen 15-vuotias Greta Thunberg istui elokuisena perjantaina vuonna 2018 koulunpenkin sijaan Ruotsin parlamentin edessä vaatien riittäviä toimia ilmastokriisin torjumiseksi. Vähitellen lakkoliikkeeseen liittyi joukoittain nuoria. Koulunkäynnin sijaan he ovat osoittaneet mieltään perjantaisin vaatiakseen päättäjiltä ilmastotoimia.
Tutkimuksessamme tarkastelimme ilmastolakkoliikkeestä vuonna 2019 käytyä keskustelua Suomessa. Tutkimme erityisesti sitä, millä tavoin nuorten ympäristökansalaisuudesta puhutaan suomalaisissa päivälehdissä (Helsingin Sanomat + Yle) ja sosiaalisessa mediassa (Twitter).
Ympäristökansalaisuudella tarkoitamme demokratian ja ympäristön liitoskohtaa, jossa aktiivisena kansalaisena toimiminen kanavoituu ympäristön puolesta toimimiseen. Lähestyimme ympäristökansalaisuutta kolmen eri ulottuvuuden kautta: yksilön tekemien arjen ratkaisujen, yhteisöllisten toimien ja oikeudenmukaisuuden.
Fridays For Future vaatii poliittisia tekoja
Tutkimuksessamme havaitsimme, että ympäristökansalaisuus ilmenee suomalaisessa ilmastolakkoliikkeessä kestävän elämäntavan, nuorten aktiivisen toimijuuden sekä oppivelvollisuuden kautta. Myös aikuisten vahva ääni oli erityisesti keskustelua leimannut piirre.
Nämä ovat tärkeitä huomioita, sillä Fridays for Future -liike tiivistyy erityisesti kollektiiviseen sanomaan ja poliitikkojen vastuuseen. Nuoret kansalaiset toteuttavat poliittista toimijuuttaan vaatien politiikoilta tekoja ilmastokriisin ratkaisemiseksi – ja pian.
“Mitä me tahdomme? ILMASTOTEKOJA! Koska? NYT!” – kaikuu nuorten vaatimus ilmastolakoissa. Nuorten ääni kuuluu liikkeen kautta ilmastokeskustelussa vahvana ja selvänä. Kuitenkin suomalaisessa ilmastolakkoja ympäröivässä keskustelussa yhteisöllinen sanoma ja poliitikkojen vastuu jäivät sivuosaan.
Yksilökeskeisten valintojen korostuminen
FFF-liikkeen kollektiivisesta luonteesta huolimatta etenkin sosiaalisen median keskusteluissa huomio kiinnittyi arkielämään ja vihreinä, kestävinä tai ekologisina pidettyihin yksilön valintoihin. Keskustelijoita puhuttivat muun muassa kierrätys, joukkoliikenne, pyöräily, shoppailu sekä lakoista kouluissa aiheutuva hävikkiruoka.
Keskustelu oli värikästä: osa keskustelijoista neuvoi ja tarjosi vinkkejä oman elämän ekologisuuden edistämiseen, kun taas osa korosti ajatusta, että nuorten täytyy toimia ympäristöasioissa nuhteettomasti, jotta heillä on oikeus osallistua lakkotoimintaan. Yksilön valintojen painottuminen voi selittyä osittain yhteiskunnan yksilökeskeisyydellä; ongelmat on helpompi sysätä yksittäisen ihmisen vastuulle kuin tarttua saastuttaviin rakenteisiin.
Myös nuorten ilmastolakkoilijoiden iällä on väliä. Huomattava osa nuorista on alaikäisiä, jolloin heidän käytettävissä olevat poliittiset keinot ovat rajatut. Lakon lisäksi arkielämän valinnat ovat yksi mahdollisuus vaikuttaa ympäröivään maailmaan.
Ekologiseen kulutukseen keskittyminen etenkin sosiaalisen median keskustelussa vie silti huomion pois FFF-liikkeen lähtökohdista – poliitikkojen haastamisesta vaikuttavampiin ilmastotekoihin. Henkilökohtaisesti arkielämässä tehtävät valinnat eivät riitä ratkaisemaan ilmastokriisiä.
Nuorten toimijuudesta poliittisiin ratkaisuihin
Vuoden 2019 aikana liikkeen ympärillä käytävän keskustelun painotus muuttui. Keväällä 2019 koulupoissaolot herättivät tunteita ja nuorten poliittinen toimijuus ja aktiivisuus nousivat tapetille. Keväällä lasten ja nuorten poliittinen osallistumisoikeus nousi erityisesti koulutukselliseksi kysymykseksi demokratiakasvatuksesta. Ilmastolakkotoiminta miellettiin media-aineistossa hyvänä mahdollisuutena oppia demokratiasta.
Keskustelijoiden suhtautuminen nuoriin ilmastolakkoilijoihin painotti kansalaisuuteen kasvamista: he eivät ole vielä täysivaltaisia kansalaisia, jotka lakkoon osallistuessaan käyttävät poliittista valtaansa. Nuorten ajatellaan olevan tulevia kansalaisia, jotka voivat oppia lakkojen avulla kansalaisvaikuttamisesta. Syksyllä katse kääntyi poliitikkoihin ja aikuisiin, joita nuoret vaativat osoittamaan tukensa ilmastolakkoliikkeelle.
Ilmastolakkoliike vakiinnutti asemansa vuoden 2019 mittaan. Keskustelujen painopiste siirtyi lakkoliikkeen puolustelusta selkeämmin ilmastokriisin poliittisiin ratkaisuihin, joista esimerkiksi turve puhutti. Syksyllä myös päättäjät aktivoituvat nuorten kohtaamisissa: nuoret huomioitiin erityisenä kohderyhmänä ilmastolain uudistuksen yhteydessä.
Aikuisten vahva ja kannustava ääni
Aikuisten rooli ilmastolakkoliikkeen tukijoina ja kommentoijina on läsnä aineistossamme. Havaitsimme, että sosiaalisessa mediassa aikuiset olivat vahvasti äänessä, vaikka ilmastolakkoliike on leimallisesti nuorten liike nuorilta nuorille. Valtaosa aikuisten kommenteista oli kannustavia ja liikettä tukevia.
Aikuiset kertoivat liikuttumisestaan, omista kokemuksistaan ympäristöteemojen parissa, tsemppasivat nuoria sydämin ja kehuin sekä julistivat, kuinka “nuoriso ei ole pilalla” ja “nuorissa on tulevaisuus”. Aikuisten äänekkyys keskustelussa on ongelmallista, jos kannustavaksi tarkoitettu puhe heikentää nuorten toimijuutta. Aikuisten hyväntahtoinen viestintä esimerkiksi ilmastolakoista oppimiskokemuksena poliittisen toiminnan sijaan heikentää liikkeen vaikutusvaltaa ja kääntää huomion pois liikkeen keskeisestä sanomasta – ilmastokriisin vuoksi toimimisesta.
Toisaalta nuoret ilmastolakkoilijat kutsuvat liikkeeseen mukaan kaikkia: erityisesti aikuisia. Liike tiedostaa tarvitsevansa aikuisten tuen muuttaakseen maailmaa, sillä nuorten sijaan on päättäjien ja aikuisten tehtävä ratkaista ilmastokriisi.
Keskustelun nuorten ilmastolakkoliikkeen ympärillä tulisikin keskittyä ilmastokriisin ratkaisemiseen – ei aikuisten tunnereaktioihin ja ajatuksiin. Mikäli keskustelu keskittyy lopulta siihen, tulisiko nuorten käydä koulua perjantaisin vai ei ja siihen, tukevatko aikuiset lakkoliikettä vai eivät, jääkö keskustelussa tilaa nuorten oikeille ja todellisille vaatimuksille?
Vähälle huomiolle jäänyt oikeudenmukaisuus
Lisäksi havaitsimme, että oikeudenmukaisuuden näkökulma jäi vähälle huomiolle aineistossamme. Fridays for Future -liikkeen ympärillä käytävässä kansainvälisessä keskustelussa ympäristöoikeudenmukaisuus korostuu. Etenkin nuoret korostavat ylisukupolvista vastuuta. Lapset ja nuoret joutuvat elämään ilmastonmuutoksen vaikutusten kanssa pisimpään.
Keski-Euroopan tulvat sekä Etelä-Euroopan maastopalot ovat tuoneet ilmastonmuutoksen tuhoisat seuraukset lähemmäksi suomalaista median seuraajaa. Suomessa saatetaan vielä nauttia hellekesistä, mutta maailmanlaajuisesti on kyse perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien vaarantumisesta elinympäristöjen muuttuessa elinkelvottomiksi.
Samalla ilmastonmuutoksen hillintään ja sen vaikutuksiin sopeutumiseen tarvitaan jatkuvasti enemmän taloudellisia ja ekologisia resursseja. Tämä puolestaan vaikuttaa ihmisten elämään yhä perustavanlaatuisemmalla tavalla. Tulevaisuudessa ylisukupolvinen ja globaali oikeudenmukaisuus ovat entistä keskeisimpiä kysymyksiä paitsi ilmastoliikkeelle, myös ihmiskunnan kestävälle tulevaisuudelle.
Nuorten ympäristökansalaisuutta ei voida enää sivuuttaa
Nuorten ilmastolakkoliike onnistui nostamaan ilmastokriisin politiikan keskeiseksi teemaksi Suomessa niin sosiaalisessa mediassa, kahvipöydissä kuin eduskunnassa. Teot ilmastokriisin hillitsemiseksi näyttävät kuitenkin nuorten aktivistien ja maapallon tulevaisuuden näkökulmista riittämättömiltä.
Kun IPCC:n uusimmat raportit maalaavat entistä synkempiä näkymiä ja maapallon kohoavia keskilämpötiloja, nuoret ilmastoaktiivit löytävät uusia keinoja nostaa ilmastokriisiä teemana politiikan kovimpaan ytimeen. Nuoret eivät vain opi ympäristökysymyksistä ja ympäristökansalaisuutta aikuisilta ja instituutioilta kuten koulusta. He itse muokkaavat aktiivisesti nuorten poliittisen toimijuuden mahdollisuuksia omalla toiminnallaan.
Kansalaistottelemattomuutta hyödyntävä Elokapina on osoittanut viime aikoina, kuinka alaikäisten kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia on mahdollista laajentaa totutusta. Nuorten aktiivinen toimijuus pitäisikin tunnistaa entistä paremmin tutkimuksessa ja politiikassa.
JANETTE HUTTUNEN & EERIKA ALBRECHT
OTSIKKOKUVA: LI AN LIM/UNSPLASH
Lähteet
Albrecht, E., Vaara, E. & Viljanen, J. (2020) Ilmastopolitiikan hyväksyttävyys ja kansalaisosallistuminen ilmastolain uudistuksessa. Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja 13/2020, 369–415.
Bowman, B. (2020) ‘They don’t quite understand the importance of what we’re doing today’: the young people’s climate strikes as subaltern activism. Sustainable Earth 3.
Dobson, A. (2003) Citizenship and Environment. Oxford University Press, Oxford.
Hayward, B. (2021) Children, Citizenship and Environment #SchoolStrike Edition. Routledge, London.
Horton, D. (2006) Demonstrating environmental citizenship? A study of everyday life among green activists. In Dobson, A. & Bell, D. (eds.) Environmental Citizenship, 127–150. The MIT Press, Cambridge, Massachusetts and London.
IPCC (2021) Climate Change 2021: The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Sixth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change.
Janette Huttunen
Janette Huttunen (VTM) on väitöskirjatutkija Åbo Akademilta.
Hän on kiinnostunut nuorten poliittisesta osallistumisesta sekä osallistumisen yhdenvertaisuuteen liittyvistä kysymyksistä.
Eerika Albrecht
Eerika Albrecht (YTT) työskentelee tutkijatohtorina oikeustieteen laitoksella Itä-Suomen yliopistossa. Hän on kiinnostunut ympäristöpolitiikan ja -oikeuden kysymyksenasetteluista, kuten ympäristöoikeudenmukaisuuden, kansalaisten
osallistumisoikeuksien ja hyväksyttävyyden teemoista.
Lue kommentaarit
Sara Nyman
Sara Nyman on 22-vuotias poliittisen historian opiskelija ja aktiivinen ilmastotoimija. Hän toimii ilmastopolitiikan pyöreän pöydän varapuheenjohtajana ja on aiemmin edustanut suomalaisia nuorten ilmastodelegaattina.
Nuoret vaativat ilmastotekoja päättäjiltä – miksi huoliin vastataan kääntämällä katse nuoriin?
Nuoret ovat perustellusti huolissaan ilmaston ja luonnon tilasta. Brittiläisen Bathin yliopiston tutkimukseen mukaan 75 prosenttia vastaajista kertoi olevansa peloissaan ja ahdistunut tulevaisuuden suhteen. Yli puolet piti ihmiskuntaa tuhoon tuomittuna. Huttusen & Albrechtin kirjoituksessa kuvataan hyvin sitä mihin tämä ahdistus on johtanut: nuoret toimivat ja ennen kaikkea yrittävät saada poliitikot toimimaan koska muuta vaihtoehto ei ole.
Fridays For Future-liikkeestä on tullut symboli nuorten ilmastotoiminnalle. Greta sai liikehdinnän aikaan, mutta järjestäytynyt tai Gretan johdolla toimiva liike ei ole. Ja hyvä niin. Media ja somekeskustelut suosivat henkilöitymistä, mutta ilmastoliikkeessä keskeistä on ollut juuri asia edellä meneminen ja yhteistyön korostaminen. Yksi ihminen voi tehdä paljon, mutta suuria muutoksia syntyy vasta kun yhdistämme voimamme.
Nuorten ilmastotoiminnasta käytävään keskusteluun mahtuu loukkaantumista, haukkumista ja väärinymmärrystä riittävästi. Mielestäni tärkeää on kuitenkin havainto siitä, että keskustelun pois vieminen itse asiasta nuoriin on tarkoituksellinen keino välttää itse ongelmaan puuttumista.
Yksilön valintojen korostuminen on seuraus pitkän ajan vaikuttamistyöstä: jos hävikistä on viimeiset 30 vuotta puhuttu ihmisen suurimpana syntinä, onko ihmekään, että nyt valtaosa suomalaisista aikoo mielestään ratkaista ilmastokriisin hävikkiä vähentämällä. Tämän suunnan muuttaminen vaatii töitä, koska ei ole aikaa odottaa seuraavaa vuosikymmentä, että kansalaisten huomio kiinnittyy aidosti merkityksellisiin tekoihin.
Huomion kiinnittyminen näihin verrattain mitättömiin “arjen ilmastotekoihin” on erityisen vahingollista ilmastokriisin vaatimien nopeiden toimien ajamiselle, mutta myös nuorten toimijuuden ja tilannekuvan väheksyntää. Monet nuoret pyrkivät vaikuttamaan puhumalla esimerkiksi talousjärjestelmän muutostarpeista, lainsäädännöllisen ohjauksen tärkeydestä ja päättäjille luovutetusta vastuusta. Ulkopuolelta tulevat, “voisiko nuoret kerätä enemmän roskia kaduilta” tyyppiset kommentit eivät varsinaisesti tuo tunnetta kuuntelemisesta ja nuorten rinnalla seisomisesta. Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus vaatisi tekoja ja vastaan tulemista kaikilta.
Vaatimus oman elämän täydellisyydestä oikeuttamaan yhteiskuntaan vaikuttamisen on absurdi eikä tunnu korostuvan mistään muusta aiheesta puhuttaessa niin vahvasti kuin ilmastokriisin kohdalla. Kokemukseni mukaan ilmastotoimintaan osallistuvat ovat kyllä reilusti keskivertoa ilmastoystävällisempiä arjessaankin, mutta vaikuttamisen pointti se ei tietenkään ole.
Jokainen twittertrollien hampaisiin tai vihaviestien kohteeksi joutunut tunnistaa varmasti tuen merkityksen. Arvostan valtavasti niitä aikuisia jotka ilmastotyönsä lisäksi käyttävät aikaa ja valtaansa nuorten tukemiseen. Havainto aikuisten kannustavaksi tarkoitetusta puheesta nuorten toimijuuden heikentäjänä on kuitenkin tarpeellinen ja kenties liian vähän huomiota saanut. En usko, että aikuinenkaan aktiivisena kansalaisena voi saavuttaa mitään täydellisyyttä, johon nuoret vasta olisivat matkalla. Jos huomio on jatkuvasti nuorten toimijuudessa, on se suoraan pois siitä mihin nuoret itse sen haluavat eli ilmastokriisin ratkaisuun ja poliitikkojen vastuuseen.
Vastuuta ilmastokriisistä jätetään yhä enemmän tuleville sukupolville. Oikeudenmukaisuutta olisi rahavirtojen sekä muiden resurssien suuntaaminen akuutisti Ilmastopolitiikkaan. Siinä missä keskustelua tulisi käydä nuorten ja tulevien sukupolvien oikeudenmukaisuuden tarpeesta, kääntyy se kerta toisensa jälkeen siihen olisiko se epäoikeudenmukaista vanhempia sukupolvia kohtaan. Siis heitä, jotka ovat rakentaneet hyvinvointinsa perustanaan täysin kestämättömät rakenteet ja siirtäneet ympäristökriisien ratkaisua yhä eteenpäin. Aina siihen asti, ettei oikeudenmukaisia keinoja kaikilla sektoreilla enää ole olemassa.
Uskon että valtaosa ihan vilpittömästi haluaa tehdä kaikkensa, että ilmastopolitiikka olisi mahdollisimman reilua, mutta pitää pystyä sanomaan myös ääneen, ettei se kaiken vitkuttelun seurauksena välttämättä tule olemaan enää mahdollista. Planeetan palaessa myös luopuminen ja vähempään tyytyminen ovat käytettäviä keinoja.
Radikaalina nähdyn toiminnan raja siirtyy. Huokailu perjantaina koulusta lakkoilevista nuorista on hiljentynyt siinä missä vihaa puretaan nyt teitä tukkiviin elokapinallisiin. Mutta se on merkki myös maailman muuttumisesta: sitä mitä ensin katsotaan halveksuen, kiitetään myöhemmin rohkeudesta. Vaikuttamiskeinot eivät ole pysyviä, vaan kansalaisliikkeet kuten
mikä tahansa tässä yhteiskunnassa on alituisessa muutoksessa.
SARA NYMAN
Takaisin ylös ↑
Markku Oksanen
Markku Oksanen (VTT, dosentti) työskentelee filosofian yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopistossa ja erikoistunut filosofiseen ympäristötutkimukseen. Hän kuuluu keväällä 2021 ilmestyneen kirjan Myrkylliset aikuiset kirjoittajiin (toim. Maritta Itäpuisto & Henna Pirskanen. SoPhi 145).
Lapset ja nuoret ovat poliittisia toimijoita
Keskustelu sukupolvien välisistä suhteista ja ikäryhmistä on aika ajoin käynyt kuumana. ”Boomerit”, ”chillailut” ja ”bratit” vanhenevat Twitter-sodassa nopeammin kuin hitaammat oppivat ymmärtämään termien merkityksen. Näitä ja monia muita käsitteitä on viljelty keskusteltaessa Greta Thunbergista ja hänen esimerkistään syntyneestä maailmanlaajuisesta koululakkoliikkestä. Huttusen ja Albrechtin kirjoitus käsittelee aihepiirin kotimaista ”mediakeskustelua”. Mediakohujen takana on kiinnostava huomio siitä, että enemmistö vanhemmista osoitti tukea koululakkoilulle.
Usein kun vanhemmat keskustelevat lapsuudesta ja nuoruudesta, he kääntävät katseensa muistoihin. Ehkä menneestä löytyy vertailukohtia. Niin sanottuna X- tai pullamössösukupolven edustajana olen varttunut ja elänyt maailmassa, jossa monet alaikäiset ja nuoret aikuiset ovat olleet poliittisia toimijoita tai aktivisteja. Aina sitä ei toivottu eikä siihen ei ollut lupaa eikä toiminta herätä ymmärrystä. Lisäksi verkostot olivat usein paikallisia toki heijastaen sitä, mitä ajassa liikkui.
Vaikka usein vastakkainasettelut liittyivät kokoontumismahdollisuuksien ja bänditilojen tapaisten harrastuspaikkojen puutteeseen, myös tuhon uhka leijui ympärillä. 1970- ja- 80-luvuilla – jolloin ympäristö- ja asevarusteluun liittyvät asiat sulautuvat usein toisiinsa (Greenpeace!). Yleinen asevelvollisuus pakotti nuoret miehet pohtimaan kantaansa, ydinasepelote ja kauhun tasapaino aiheuttivat ahdistusta ja veivät tuhannet kaltaiseni nuoret rauhanmarsseille. Nämä herättivät keskusteluja kouluissa ja lehdissä.
On jotenkin hämmentävää kuulla lasten ja nuorten poliittisuuden arvostelua ja väheksyntää, sillä itsenäisen Suomen historian voi hyvin kirjoittaa nuorten aikuisten historiana sortovuosien aktivisteista suureen sukupolveen ja Teiniliittoon. Totesihan Eino Leino, että ”Nuoret ovat kansan omatunto”. Tähän jatkumoon istuu hyvin myös se, että nuoriso on erimielinen: samalla kun kokoomusnuoret marraskuun 2021 liittokokouksessaan katsoi ilmastonmuutoksen olevan vakava uhka ja nykytoimien olleen riittämättömiä, se esitti näkyviä mielenilmaisuja järjestäneen Elokapinan lakkauttamista lainvastaisena järjestönä.
Huttusen ja Albrechtin kirjoitus päättyy toiveeseen, että ”Nuorten aktiivinen toimijuus pitäisikin tunnistaa entistä paremmin tutkimuksessa ja politiikassa.” Mitä nuorten toimijuuden ”tunnistaminen” poliittisessa toiminnassa voisi tarkoittaa, ja onko se riittävää?
Ensiksi ilmaisusta tulee mieleeni, että puolueille on tietysti tärkeää saada kontaktia nuoriin ja tietää heidän keskuudessaan liikkuvista ajatuksista. Se auttaa jäsenrekrytoinnissa sekä vaaliohjelman ja -kampanjan tekemisessä. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on olennaista ”tunnistaa” asioita, jotta niitä voi ylipäänsä tutkia. Mutta tunnistamisen käsite aikuisten käsite. Sitä tarvitaan vain, jos kansalaisuus on tavalla tai toisella vajavainen. Jos olisin nuori, huutaisin: ”En halua tulla tunnistetuksi!”
Mitä lapsi tai nuori sitten haluaa? Samanaikaisesti kun pidän oman tahtotilan muodostamista ja ilmaisemista tärkeänä, niin ajattelen, että ympäristön laatuun ja ilmastoon liittyvät toiveet eivät ole satunnaisia preferenssejä. Aikuisten tulee ymmärtää ilman vaatimusten esittämistäkin, että lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien intressit ovat yleisinhimillisiä.
Tätä yleisyyttä heijastaa myös lasten ja nuorten tekemät ilmastokanteet, joissa perusteellaan ilmaston lämpenemisen vahingollisuutta sillä, että keskeiset oikeudet elämään, terveyteen ja perhe-elämään eivät toteudu nykyistä politiikkaa seuraten. Ilmastokeskustelun yksi paradoksaalinen piirre onkin se, että monet nuoret ovat tunnistaneet ongelman ja kehottavat aikuisia tekemään aikuisille kuuluvia ratkaisuja, jotka koskevat erityisesti nuoria ja lapsia. Poliittisen ryhdistäytymisen paikka on pullamössösukupolvella ja muilla aikuisilla, sillä he eivät vielä ole osoittaneet halua luopua elintasostaan lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien eduksi.
MARKKU OKSANEN
Takaisin ylös ↑
Mediakeskustelu Fridays For Future -liikkeen ympärillä ohjaa huomion pois nuorista ja poliittisista ilmastoteoista
Aikuiset jarruttavat nuorten halua toimia ympäristön eteen
Versuksen kuntavaaliteema 2021