Tiededebatti

Koulurasismin monet kasvot

Alkuperäinen vertaisarvioitu artikkeli Yläkouluikäisten syrjinnän, kiusaamisen ja rasismin kokemukset löytyy täältä.
Zacheus, T., Kalalahti, M., Varjo, J., Saarinen, M., Jahnukainen, M., Mäkelä, M-L & Kivirauma, J. (2017). Terra 129:1, 3–15.

Maahanmuuttajien määrä on lisääntynyt Suomessa selvästi 1990-luvun alusta lähtien. Tähän ovat vaikuttaneet monet asiat, muun muassa maailman väestönkasvu, Inkeriläiset sukujuuret omaavat paluumuuttajat, kansainväliset kriisit ja sodat sekä työelämän kansainvälistyminen. Syyt Suomeen muutolle ovat monia, esimerkiksi työperäinen maahanmuutto, avioliitto, paluumuutto, perheenyhdistäminen, pakolaisuus ja turvapaikanhaku. Moni seikka, muun muassa kansainvälisen liikkuvuuden lisääntyminen ja Afrikan väestönkasvuennuste yhdistettynä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, viittaa siihen, että maahanmuuttajia tulee saapumaan Suomeen runsaasti myös tulevaisuudessa. Tämän seurauksena myös maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä Suomen kouluissa on kasvanut ja tulee yhä kasvamaan.

Suomalainen peruskoulu rakennettiin 1960–1970-lukujen taitteessa yhtenäiskoulujärjestelmäksi, jonka oppilasaines on ollut maamme koulutus- ja sosiaalipolitiikan sekä sosiaaliturvajärjestelmän johdosta taustoiltaan kohtuullisen samanlaista. Nyt maamme väkirikkaimmissa kunnissa ollaan tilanteessa, jossa oppilaiden etnisten, kulttuuristen ja kielellisten taustojen moninaisuus on arkipäivää. Esimerkiksi osa oppilaista tulee suomalaisen koulujärjestelmän piiriin kesken peruskoulun, vailla aiempaa kouluhistoriaa, osalla maahanmuuttotausta tarkoittaa monikielisyyttä ja kielitaitoon liittyviä haasteita ja osa tulijoista on ulkomailla syntyneitä Suomen kansalaisten lapsia, joiden vanhemmat ovat muuttaneet takaisin Suomeen. Eräs keskeinen kysymys on, kuinka suomalainen koulutusjärjestelmä kykenee huomioimaan oppilaiden erilaiset tarpeet ja taustat.

Yhteiskunnissa, joissa on selvästi Suomea pidempi historia suurten maahanmuuttajamäärien vastaanottajina (esimerkiksi Yhdysvallat) on havaittu, että mikäli maahanmuuttajataustaiset joutuvat pitkäaikaisen rasismin ja syrjinnän kohteiksi, heille muodostuu kielteinen asenne koulua ja toivottomuus tulevaisuutta kohtaan. Tämä lisää syrjäytymisen todennäköisyyttä ja juurettomuuden tunnetta.

Kysymme Suomen maantieteellisen seuran aikakauskirja Terrassa (1/2017) julkaistussa artikkelissamme 1) Millaisia kokemuksia maahanmuuttaja- ja suomalaistaustaisilla nuorilla on kiusaamisesta, syrjinnästä ja rasismista? 2) Miten nuoret tuottavat ja uusintavat etniseen taustaan liittyviä erontekoja?

Tutkimusaineistona meillä on kahdeksan koulua pääkaupunkiseudulta ja Turusta, joiden yhdeksäsluokkalaisista haastattelimme 112 oppilasta vuonna 2015. Haastateltaviksi valittiin tyttöjä ja poikia, maahanmuuttaja- ja suomalaistaustaisia. Kaikkiaan haastateltavista 54 oli suomalaistaustaisia (itse ja molemmat vanhemmat syntyneet Suomessa) ja 58 maahanmuuttajataustaisia (itse tai vähintään toinen vanhemmista syntynyt ulkomailla). Haastateltavien juuret olivat eri puolilta maailmaa, viidestä maanosasta.

Rasismin koostumus ja muodot

Jani Sinokki (2017) sanoo toimittamassaan teoksessa ”Rasismi ja filosofia” rasistisen ajattelun koostuvan seuraavista oletuksista: Ensinnäkin ihmisryhmän, johon rasistinen ajattelu kohdistuu, oletetaan olevan tarkkarajainen ja sisäisesti yhdenmukainen. Toisin sanoen, rasisti olettaa lähtökohtaisesti, että tietyt ryhmät ovat niin yhtenäisiä, että niiden jäseniin voidaan suhtautua tuon ryhmän jäsenyyden kautta. Rasistisessa ajattelussa ensisijaistetaan ihmisryhmiin liittyvät tekijät ja ohitetaan ihmisten yksilölliset piirteet.

Toiseksi, rasisti kuvittelee, että ihmiset ovat helposti jaettavissa ryhmiin tavalla, joka mahdollistaa noiden ryhmien arvottamisen. Rasisti luulee, että ihmiset jakautuvat luonnostaan keskenään eriarvoisiin ryhmiin. Rasismi perustuukin olemusajattelulle. Tämä olemus on jotain, mikä on yksilön oman tahdon ulkopuolella ja määrää hänen toimintaansa. Se voi pohjautua esimerkiksi uskomuksiin ihmisrotujen olemassaolosta (vaikka tiede on osoittanut, että tällaisia ei ole olemassa) ja joidenkin ”rotujen” tai uskontojen arvottamiseen yli toisten. Tähän liittyy myös rodullistaminen, joka tarkoittaa ajattelumallia, jossa ihmisten ajatellaan muodostavan selkeitä rodunkaltaisia luokkia muun muassa etnisyyden tai kulttuuritaustan, uskonnon, kielen, vammaisuuden, riippuvuuksien, sairauksien, kodittomuuden tai jonkin muun olennaiseksi katsotun piirteen perusteella. Yleensä rodullistettuja ihmisryhmiä pidetään muita alempiarvoisempina.

”Rasismi ja filosofia” teos auttaa myös tunnistamaan syrjinnän muotoja – Veikko Launis kuvaa, miten syrjintä eroaa rasismista lähinnä siinä, että toisin kuin rasismi, syrjintää voi joissain tapauksissa tapahtua myös muiden syiden kuin toisten sortamisen tai alempiarvoisena pitämisen vuoksi. Esimerkiksi vammaisia kohdellaan joskus eriarvoisesti muihin verrattuna, mutta tätä ei tehdä aina heidän sortamisensa vuoksi, vaan tarjoamalle heille erityispalveluita. Syrjintä voi olla moraalisesti oikeutettua esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilön toiminta on ollut hänen oma valintansa (auton ajaminen päihteiden vaikutuksen alaisena) ja hän kuuluu itselleen ja muille vaaralliseen riskiryhmään (jolloin on oikein ottaa häneltä ajokortti pois).

Nuorten kertomukset sisälsivät monia rasismin ja syrjinnän muotoja

Vaikka kaiken kaikkiaan rasismin kokemattomuus ja näkemättömyys oli haastattelemillamme yhdeksäsluokkalaisilla yleisempää kuin sen kokeminen ja näkeminen, osan rasismikokemukset olivat hyvinkin kouriintuntuvia. Erityisesti ulkonäöltään selvästi suomalaistaustaisista poikkeavia maahanmuuttajataustaisia nuoria oli pilkattu ihonvärinsä takia (= ominaisuus, johon he eivät voi itse vaikuttaa). He olivat joutuneet myös olemusajattelun kohteeksi, jossa heidät oli määritetty ”ryhmänsä” yhtenäisiksi edustajiksi, joilla on tietyt samankaltaiset toimintatavat.

Osaa maahanmuuttajataustaisista nuorista oli rodullistettu siten, että heidän katsottiin olevan sellaisen kulttuurin edustajia, jonka toimintatavat eivät sovi yhteen ”suomalaisen kulttuurin” kanssa ja jonka toimintatavat ovat ”suomalaista kulttuuria” vähempiarvoisempia. Nuoria siis rodullistettiin joko suoraan ihonvärin perusteella tai muiden (kuviteltujen) ominaisuuksien perusteella eriarvoisiin ryhmiin. Useat nuoret ovat kohdanneet lisäksi erityisesti koulussa epäsuoraa syrjintää. Nuoret toivat esiin syrjintätapauksia, joihin opettajat eivät olleet nuorten mukaan puuttuneet näkemästään huolimatta.

Saimme viitteitä myös siitä, että rasismikokemuksiin liittyy vähättelyä ja vaikenemista erityisesti, jos ne osuvat omalle kohdalle. Syrjinnän ja rasismin kokemukset olivat hyvin erilaisia suomalaistaustaisen valtaväestön ja rasismin kohteeksi joutuneen maahanmuuttajataustaisen näkökulmista. Se, mitä valtaväestöön kuuluva ei pidä rasismina tai syrjintänä lainkaan – tai tule edes ajatelleeksi sellaisena – saattaa olla maahanmuuttajataustaisen mielestä hyvinkin rasistista toimintaa, joka haittaa hänen jokapäiväistä elämäänsä ja koulunkäyntiään. Esimerkiksi joidenkin valtaväestön oppilaiden puheissa tuli esiin maahanmuuttajataustaisten kutsuminen ”neekereiksi”. Tätä he eivät itse pitäneet rasismina, vaan harmittomana ”läpänheittona” ja vitsailuna. Aineistossamme oli myös tapauksia, joissa rasismia esiintyy maahanmuuttajataustaisten kesken.

Pahimmillaan kiusaamis-, syrjintä- ja rasismikokemukset vaikuttavat siihen, että nuori ei viihdy koulussa ja menettää uskonsa koulunkäyntiin sekä tulevaisuuden opiskelu- tai työmahdollisuuksiin. Haastatteluissamme eräät nuoret kuvasivat tilanteita, joissa heitä ei pidetä tervetulleina Suomeen. Kiusaamisen, syrjinnän ja rasismin takia jotkut nuoret olivat sitä mieltä, että heidän on tulevaisuudessa vaikea saada työtä Suomesta. Tämä on jossain määrin lohduton kuva maahanmuuttajataustaisten uskosta työllistyä Suomessa. Uhkana on tilanne, jossa osasta nuorista alkaa muodostua yhteiskunnasta pysyvästi syrjäytyneitä vähemmistöjä. Syrjinnän, rasismin ja kiusaamisen ehkäiseminen sekä tulevaisuususkon ylläpitäminen edistävät maahanmuuttajataustaisten oppilaiden koulutusmahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, sekä tukevat yhteiskunnan sisältämien rakenteellisten esteiden ylittämistä. On siis tärkeää saada tietoa nuorten rasismin, kiusaamisen ja syrjinnän kokemuksista, jotta niihin voidaan puuttua, niitä voidaan ehkäistä ja rasismia vastustavia käytäntöjä kehittää.

On selvää, että opettajien ja koulujen henkilökunnan ei pidä katsoa sormiensa läpi koulussa esiintyvää kiusaamista, syrjintää ja rasismia. Liian moni haastateltava oli tutkimuksessamme sitä mieltä, että opettajat eivät puutu näkemiinsä tapauksiin. Opettajankoulutukseen tarvitaan selvästi lisää rasismiin, syrjintään ja monikulttuurisuuteen liittyvää taitoja tunnistaa, ehkäistä ja käsitellä koulussa ilmeneviä syrjinnän ja rasismin muotoja.

Tutkimusprojektin kotisivu


Tuomas Zacheus

Tuomas Zacheus toimii tutkijatohtorina Turun yliopiston kasvatustieteiden laitoksella elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tutkimuskeskuksessa (CELE). Hänen tutkimusintressinsä koskevat erityisesti maahanmuuttajien integraatiota, rasismia ja syrjintää. Hän työskentelee tällä hetkellä tutkijatohtorina maahanmuuttajanuorten toisen asteen siirtymiä tutkivassa tutkimushankkeessa (Transitions and educational trajectories of immigrant youth, TRANSIT).


Jani Sinokki

Kirjoittaja työskentelee Turun yliopistossa filosofian tutkijana Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa kolmivuotisessa henkilökohtaisessa projektissa. Sinokin projekti käsittelee Descartesin metafysiikkaa, mutta hän on toimittanut sen ohessa Rasismi ja filosofia -kirjan (Eetos 2017). Rasismia koskevassa filosofisessa tutkimuksessaan Sinokki on keskittynyt rasismin käsitteen määrittelemiseen.

”Rasismilla on kauaskantoiset seuraukset yhteiskunnassa”

Zacheus et al. (Terra 129: 1, s.3–15) tarjoavat tarpeellista uutta tietoa suomalaisessa yhteiskunnassa nuorten parissa esiintyvästä rasismista ja rasismin kokemuksista. On tärkeää huomata, että nämä kaksi asiaa eivät aina korreloi. Kuten kirjoittajat ovat tutkimuksessaan havainneet, rasismin kokemuksia saatetaan vähätellä sekä sen kohteiden (Terra s.11–12) että sivustaseuraajien toimesta (Terra s. 9–10). Erityisesti valtaväestöön kuuluvat eivät aina tunnista tai ymmärrä rasismiksi edes niitä rasismin ilmentymiä, jotka vaikuttavat kohteensa elämään hyvin perustavanlaatuisella, negatiivisella tavalla (Terra s.12–13). Lienee sanomattakin selvää, että tämä ilmiö on hyvin huolestuttava.

Rasismi on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma lukuisista syistä. Yhtäältä, rasismin kohteeksi joutuminen heikentää elämänlaatua mahdollisesti merkittävästi, ja on omiaan heikentämään yksilön omanarvontuntoa, kuten tutkimus odotetusti vahvistaa (Terra s.12–13). Toisaalta yhteiskuntamme tavoittelema tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät selvästikään toteudu, jos tietyt ihmisryhmät systemaattisesti kohtaavat ympäristössään merkittävästi muita ihmisryhmiä enemmän itseensä kohdistuvia loukkauksia, pelkoa tai kokevat ulkopuolisuutta. Kuten kirjoittajat esittävät (Terra s. 13), tasa-arvon toteutumattomuus saattaa pitkittyessään johtaa yhteiskunnasta pysyvästi syrjäytyneiden vähemmistöjen syntymiseen.

Onkin syytä pohtia kehityskulkua, joka saattaisi johtaa pysyvästi syrjäytyneiden vähemmistöjen syntymiseen. Vähemmistöjen voi tunnetusti olla vaikeaa saada omaa asiaansa ajettua enemmistöpäätöksin toimivassa demokraattisessa järjestelmässä. Kuitenkin vähemmistön poliittiset vaikutusmahdollisuudet saattavat kaventua eriarvoisuuden seurauksena muistakin syistä, kuin pelkästään vähemmistöaseman johdosta. Tutkimuksessa todettu rasismin kokemusten heikentävä vaikutus kouluviihtyvyyteen, omaan identiteettiin ja osallisuuden kokemukseen (Terra s. 9–11) on epäilemättä yksi merkittävä seikka, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia vähemmistöihin ja niihin kuuluvien yksilöiden elämiin ja yhteiskunnallisiin vaikutusmahdollisuuksiin.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että eriarvoisuuden voittaminen edellyttää merkittävästi lisäponnisteluja yksilöiltä, joiden motivaatio ja itseluottamus ovat syrjinnän vuoksi jo lähtökohtaisesti mahdollisesti heikompia kuin muilla.
Jos yhteiskunnallista osallisuutta ajatellaan pituushyppynä, joutuvat heikommassa asemassa olevat siis ponnistamaan sitä kauempaa suhteessa valtaväestöön, mitä huonomassa asemassa ovat. Jo ”normaalin” tuloksen saavuttaminen edellyttää yksiltä paljon enemmän töitä kuin toisilta. Koska tuloksia silti mitataan samoilla kriteereillä, kilpailuasetelmaa ei voi pitää reiluna.

Rasismi ei tietystikään ole ainut tekijä, joka heikentää tietyn ihmisryhmän asemaa, ja aiheuttaa edellä kuvatun lisäponnistuksen tarpeen. Erityisesti perheen sosioekonomisen aseman on havaittu vaikuttavan suomalaisten koululaisten opintomenestykseen (esim. OKM:n julkaisuja 2016:41, s.51–55 ). On selvää, että toisinaan yhteiskunnallista osallisuutta heikentävät tekijät kasautuvat: suomi toisena kielenä, vanhempien matala tulotaso, sekä koulussa kohdatut ulkopuolisuuden kokemukset, jotka liittyvät rasismiin, saattavat yhdessä esiintyessään aiheuttaa hyvinkin suuria esteitä koulumenestykselle ja yksilön koko myöhemmälle elämälle.

Tämänkaltaiset rakenteelliset, jo nyt tilastoissa selvästi nähtävissä olevat maahanmuuttajanuorten asemaa heikentävät vinoumat (OKM:n julkaisuja 2016:41, s.55–57), vaativat yhteiskunnalta merkittäviä toimia. Pahimmillaan huono-osaisuus tuottaa toisen kertaluvun rasismia, jossa maahanmuuttajataustaisten ihmisten huonompi asema yhteiskunnassamme muuttuu hyväksytyksi status quoksi, joka oikeutetaan viittaamalla esimerkiksi ryhmän tilastollisesti huonompaan koulumenestykseen – joka kuitenkin on seurausta heidän kohtaamistaan ylimääräisistä esteistä, jotka valtaväestöltä puuttuvat.

Kirjoittajien (Terra s.9–11) havainnot viittaavat myös siihen, että koulujärjestelmällä ja erityisesti opettajilla voi olla merkittävä rooli edellä kuvatun mahdollisen kehityksen estämisessä. Rasismin tunnistaminen rasismiksi on epäilemättä suurin haaste, joka haittaa rasismiin puuttumista myös kouluissa. Ehkä merkittävin väylä rasismin vastaisessa työssä olisikin sivistää nimenomaan opettajakuntaa siitä, mitä rasismi on, miten se ilmenee, ja miksi sitä ei voida hyväksyä missään muodossa. Vastaukset kysymyksiin eivät nimittäin ole niin yksinkertaisia ja itsestään selviä kuin rasismin törkeimmät muodot ehkä johtavat meidät kuvittelemaan.

JANI SINOKKI
Takaisin ylös ↑


Antti Kivijärvi

Antti Kivijärvi (YTT) toimii tutkijana Nuorisotutkimusseurassa. Kivijärvi on käsitellyt tutkimuksissaan etnisyyden, muuttoliikkeen, rasismin, nuorten vapaa-ajan, vertais- ja sukupolvisuhteiden sekä marginalisaation kysymyksiä.

Yläkouluarjen rasismin jäljet

Suomen Akatemian varsin tuhdisti rahoittaman hankkeen, Maahanmuuttajanuorten siirtymät ja koulutukselliset trajektorit (2014–2018), puitteissa on perehdytty nuorten kokemuksiin rasismista, syrjinnästä ja kiusaamisesta. On hienoa, että teema saa jälleen näkyvyyttä. Keskityn tässä kommenttipuheenvuorossa artikkelin kirjoittajien tapaan rasismiin.

Kirjoittajat antavat artikkelissaan rasismin käsitteen määrittelylle huomattavasti enemmän palstatilaa verrattuna yhtä lailla otsikosta löytyviin syrjinnän ja etenkin kiusaamisen käsitteisiin. Rasismi määritellään ainakin ideologiaksi, arjen rasismiksi ja rakenteelliseksi rasismiksi. Lukijalle jää epäselväksi, mitä käsitystä rasismista kirjoittajat itse suosivat ja minkälainen näkemys rasismista ohjaa heidän analyysiaan. Kun empiirisenä aineistona hyödynnetään nuorten haastatteluja, olisi arjen rasismin käsite luonteva valinta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on yhtäältä todettu, että ”kova” ideologinen rasismi on monille nuorille vain jäävuoren huippu, ja toisaalta lienee kohtuutonta odottaa, että kaikki yläkouluikäiset kykenisivät erittelemään rakenteellisen rasismin merkityksiä omissa elämissään.

Annan esimerkin. Arjen rasismin käsitteessä keskeisellä sijalla ovat valtasuhteet. Nämä suhteet heräävät eloon alkuperäisartikkelin sivun 11 haastattelusitaatissa. ”Tummaihoisen” ja venäläistaustaisen nuoren välisen vastakkainasettelun ytimessä näyttää olevan käsitys suomalaisuudesta. Muista taustoista tulevat nuoret jäävät suomalaisuuden piirin ulkopuolelle: ”tummaihonen haukku jotain valkoihosta, et vitun mamu mee takas sinne venäjälle […] sitten sanoo, et virolaiset on vitun nössöi, sit on ite joku irakilainen.” Valtaa pitävä valkoinen suomalaisuus kummittelee vähemmistöön jäävien keskinäistenkin konfliktien taustoilla. Arkinen rasismi ja rakenteiksi muodostuneet valtasuhteet nivoutuvat kertomuksessa yhteen.

Empiiristen tutkimusten tärkein ja usein vaikein tehtävä on oman panoksen tuominen johonkin olemassa olevaan keskusteluun. Nyt käsillä olevan artikkelin kontribuutio on nähdäkseni aiemman tiedon vahvistaminen (rasismin kokemusten erot, kasautuminen, arkisuus ja kokemuksista vaikeneminen). Eväitä on kuitenkin enempään. Laaja ja meritoitunut tutkijaryhmä on ryhtynyt analysoimaan rasismia koulutussiirtymien seurantaan keskittyvässä verrattain pitkäkestoisessa hankkeessa. Tämänkaltainen asetelma mahdollistaa rasismin kokemusten ja koulutussiirtymien välisten yhteyksien analysoinnin. Toistaiseksi analyysin kohteena on kuitenkin poikkileikkausaineisto, joten rasismin merkitykset koulutussiirtymissä jäävät paljolti spekulaatioksi. Lukija jää odottamaan tulevia julkaisuja.

ANTTI KIVIJÄRVI
Takaisin ylös ↑