Suomalainen koulutus pyrkii vastaamaan yhteiskunnalliseen muutostarpeeseen
Nyt käsillä on yksi tärkeimmistä, ellei tärkein, yhteiskunnan kohtaamista suurista haasteista. Ilmastonmuutos muuttaa niitä olosuhteita, joissa toimimme arjessa kansalaisina. Se vaikuttaa myös siihen, millaisia vaatimuksia työelämä asettaa ja millaisia työpaikkoja tulevaisuudessa syntyy tai säilyy. Suomessa on opetuksen kehittämisessä tunnistettu sekä elinikäisen oppimisen että kestävään elämäntapaan liittyvän osaamisen välttämättömyys. Koulutustarpeiden ennakoinnissa on tunnistettu, että ilmasto- ja energiapolitiikassa tehtävät valinnat voivat merkittävästikin vaikuttaa tulevaisuuden koulutustarpeisiin. Kestävän syömisen näkökulmat ovat mukana myös ravitsemussuosituksissa. Ne esimerkiksi kehottavat lisäämään kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttöä ja vähentämään punaisen lihan käyttöä.
Arjen rutiineilla ja valinnoilla on usein ja laaja-alaisesti toistuvina suuri vaikuttavuusarvo. Haaste kestävän elämäntavan edellyttämille arjen taidoille, uusille toimintatavoille ja osaamista tukevalle pitkäjänteiselle koulutukselle on ilmeinen. Tarvitaan suunnitelmallisia kokeiluja ja yhteiskehittämistä. Tulevaisuutta voimme ennustaa, mutta tarkkaa toteutumista me emme tiedä. Siksi erilaisten, vaihtoehtoisten ratkaisujen kokeileminen ja testaaminen käsillä oleviin kysymyksiin on erityisen tarkoituksenmukaista. Osallisuus on tärkeä osa oppimista, ja siksi koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuurissa on oleellista lasten ja nuorten siirtyminen aktiviisiksi toimijoiksi.
Suomalainen kouluruokailu on kehittynyt ajassa sen asettamien tarpeiden mukaan. Järjestelmän alkuaikoina tavoitteena oli turvata koulunkäynti sellaisille lapsille, jotka tulivat kouluun pitkien matkojen takaa. Niukasta, mutta kaikille maksutta tarjotusta keitto- tai puurolounaasta on päästy oppilaiden omat valinnat mahdollistavaan, monipuoliseen ja täysipainoiseen linjastolounaaseen, joka koostuu tiukan valintaseulan läpi käyneistä ruokakomponenteista. Kouluruokailu on tuonut ruokauutuuksia välillisesti myös suomalaisiin kotiruokapöytiin, kun se esimerkiksi 1970-luvulla teki riisin ja spagetin kaltaiset uutuudet tutuiksi monelle suomalaiselle. Se on tutustuttanut monet lapset myös kasvisten ja hedelmien syömiseen.
Kouluruokailulla on ollut vuosikymmenien saatossa suuri potentiaali ja vaikuttavuus. Kouluruokailun kehittäminen voi osaltaan vastata yhteiskunnallisiin muutostarpeisiin. Uudessa peruskoulussa ruokailuhetkien tavoitteeksi on asetettu paitsi kulttuurisen osaamisen kartuttaminen myös ilmaston muutosta hidastavan kestävän elämäntavan edistäminen. Kouluruokailun merkitys on sen kokonaisvaltaisuudessa oppimisympäristönä ja vaikuttavuudessa oppijoiden oppimistuloksiin ja hyvinvointiin.
Kestävä elämäntapa syntyy perusopetuksen tuella laaja-alaisena osaamisena. Perusopetuksen tavoitteena on paitsi yksittäisten tieteenalojen tietojen ja taitojen oppiminen, myös laaja-alaisen osaamisen syntyminen. Tällä tarkoitetaan eri oppiaineiden yhteydessä opiskeltujen tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta, jota vaaditaan ihmisenä kasvamiseen, opiskeluun, työntekoon sekä kansalaisena toimimiseen nyt ja tulevaisuudessa. Osaaminen tarkoittaa myös kykyä käyttää tietoja ja taitoja tilanteen edellyttämällä tavalla. Siihen, miten oppilaat näitä tietojaan ja taitojaan käyttävät, vaikuttaa oppilaiden omaksumat arvot ja asenteet sekä tahto ja kyky toimia. Kestävä elämäntapa on suureksi osaksi arkisten asioiden, kuten juuri syömiseen liittyvien valintojen, hallintaa. Koulun arjessa pidetään huolta siitä, että arjen hallinnan edellyttämä kyvykkyys ja minäpystyvyys saavat tukea kehittymiselleen.
Kansallinen tahtotila on sinetöity säädöksin ja se tarjoaa jokaiselle tasa-arvoisen mahdollisuuden maksuttomaan ja ohjattuun kouluruokailuun. Yhteiskunnan varoilla toteutetulta ruokailutapahtumalta voi myös odottaa tiettyjä toimintatapoja. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kouluruokailulta vaatima ruokaosaamisen tukeminen edellyttää yhä vahvempaa ruokakasvatuksellista otetta. Sen lisäksi, että ruokailulla on monipuolinen oppimista ja hyvinvointia tukeva tehtävä, on sen myös osaltaan tuettava oppilaiden kasvua ihmisinä. Jokapäiväisessä ruokailussa näkyvien arvojen on vastattava peruskoulun yleisiä arvoja, ja tuotava tehtyjä valintoja näkyviksi ruokailuun osallistuville oppilaille ja koulun henkilöstölle.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden johtoajatus on, että koulun tehtävänä on tuottaa tasa-arvoa. Kaljosen ja Peltolan artikkelin mukaan erityisesti pojat vieroksuvat kasvisruokaa mielikuvien tai identiteetin tasolla. Kasvisten osuuden lisääminen erityisesti poikien ruokavaliossa on tärkeää, jotta nämä pääsevät osallisiksi myös niiden tuottamista hyvinvointivaikutuksista. On tärkeää pohtia asenteita, tottumuksia ja niiden syntymistä. Puhuako ruokavalintojen yhteydessä lihan vähentämisestä, kasvisten lisäämisestä vai kasvisruoasta? Korostaako kasvisruoasta puhuminen ja siihen keskittyminen turhaan ”tavallisen” ja kasvisruoan vastakkainasettelua? Käyttäytymisen muutokseen tähtäävässä kehittämisessä on oleellista väistellä vastakkainasetteluja. Opetushenkilöstön pitää käydä vuoropuhelua myös itsensä ja oman näkökulmansa kanssa, jotta ei tahtomattaan ruoki vastakkainasettelujen syntymistä. Lihan syömisen vähentäminen on ilmastonäkökulmasta tärkeää käytännön toimintaa. Käyttäytymisen muutoksen näkökulmasta onkin siksi motivoivampaa ohjata kasvisten monipuolisen käytön lisäämiseen. Halutun käyttäytymisen oppiminen tai tottumusten muuttaminen etenee pienin askelin kohti kokonaisvaltaisempaa muutosta ja ymmärrystä asioiden yhteyksistä toisiinsa. Ohjatun kouluruokailun päämääränä on ruokatajun saavuttaminen.
Kouluruokailun kehittäminen tapahtuu yhteistyöverkostoissa, joihin kuuluu niin koulujen, virastojen, ruokapalveluiden, järjestöjen ja yhdistysten kuin yritystenkin edustajia. Yksittäisissä kouluissa kokeiltuja ja hyväksi havaittuja kestävän ruokailun toimintatapoja voidaan ottaa verkostojen avulla laajemmaltikin käyttöön. Viestintä niin onnistuneista kuin vähemmän vaikutuksia aikaan saaneista kokeiluista on siis keskeisessä asemassa, jotta verkoston toimijat voivat oppia toinen toisiltaan. Kouluruokaloissamme työskentelee koulutettua, motivoitunutta ja osaavaa henkilökuntaa, jonka avulla muutosta saadaan vietyä konkretian tasolle. Ruokapalveluhenkilökunta ymmärtää kouluruokailun perusvaatimukset ja osaa kehittää toimintaa käytännöllisellä ja realistisella otteella.
Ruokakasvatus on pitkäjänteisyyttä ja yhteistyötä vaativaa toimintaa, joka aloitetaan jo varhaiskasvatuksessa. Kuten Kaljosen ja Peltolan artikkelissa huomattiin, ei riitä, että esimerkiksi kasvisruokaa vain tuodaan lisää ruokailuun, vaan oppilaita on myös tutustutettava heille uudenlaiseen ruokaan. Tottumiselle on myös annettava aikaa. Tässä apuna voivat olla monenlaiset ruokakasvatuksen keinot, kuten Sapere-makukoulun monet menetelmät. Ruokakasvatuksen ei kuitenkaan voi jäädä vain ruokalan seinien sisäpuolelle, vaan oppimista pitää tukea oppiaineiden välisenä yhteistyönä. Ruoka ja siihen liittyvät valinnat ovat ilmiö, joka integroituu luontevasti pedagogiseksi työvälineeksi koulun jokaiseen oppiaineeseen.
Oppilaat on otettava mukaan ruokailun kehittämiseen, koska näiltä voidaan saada paljon uusia näkökulmia kehittämistyöhön. Oppilaita on autettava ymmärtämään kouluruokailu osana suurempaa vastuullisen ja kestävän elämän kokonaisuutta. Liian suuri määrä ylimpien vuosiluokkien oppilaista ei syö koululounasta päivittäin. Myös tähän voidaan vaikuttaa, kun osallistava ruokakasvatus otetaan kiinteämmäksi osaksi kouluarjessa yhdessä tehtävää työtä.
Kouluruokailulla on tärkeä kasvatuksellinen ja symbolinen rooli ruokailun kestävyyden lisäämisessä. Kouluruokailu on suomalainen sosiaalinen innovaatio, joka vaati edelleen huolenpitoa ja sitoutunutta kehittämistä. Se on etuoikeus, josta meidän on syytä olla ylpeitä. Kaikkien saatavilla oleva, ravitseva, terveellinen ateria on ollut keskeisellä sijalla hyvinvointivaltiota rakennettaessa. Kehittyvä kouluruokailu tarvitsee myös uudenlaista ympäristö- ja yhteiskuntapoliittista katsetta. Suomen koulut ja oppilaitokset ovat olleet erityisen aktiivisia sitoutujia kestävän kehityksen edistämiseen, mikä osoittaa kestävän kehityksen teeman muodostuneen niille yhdeksi keskeiseksi tulevaisuuden rakentamisen lähestymistavaksi. Opetusalan aktiivisuus on herättänyt myönteistä palautetta myös Suomen kestävän kehityksen toimikunnan sihteeristön piirissä.
Kouluruokailulla on merkittävä sija ilmastopoliittisten tavoitteiden toimeenpanossa ja kestävän jokapäiväisen ruokailun edistämisessä. Kunnat ovat merkittäviä ilmasto- ja ruokapoliittisia vaikuttajia ja siksi niiden strategiset linjaukset ovat avainasemassa kestävän julkisen ruokailun kehittämisessä. Kuntien hyvinvointikertomuksissa olisi paikka myös ruokapalveluiden kokonaisuudelle. Ruokapalveluista löytyy edelläkävijöitä, joilla on tahtoa ja taitoa kehittää julkista ruokailua kestävämmäksi ja kasvispainotteisemmaksi. Näitä kokemuksia on suotavaa jakaa edelleen ja taata niille jatkuvat resurssit. Muutos vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä ja näkyvyyttä. Kouluruokailu on osa meidän omaa ilmastoturvaa.
MARJAANA MANNINEN
Takaisin ylös ↑
Kasvisruokapäivät aiheuttivat kiivasta keskustelua, kun ne otettiin käyttöön Helsingin kouluissa vuonna 2007 ja puolustusvoimissa vuonna 2018. Niitä kritisoitiin ideologisin perustein tehtynä ja valinnanvapautta rajoittavana ”pakkotuputuksena”. Kritisoijat myös epäilivät saavatko lapset ja nuoret kasvisruoasta riittävästi proteiineja ja muita tarvittavia ravintoaineita.
Kasvisruokapäivistä aina uudelleen käytävä keskustelu osoittaa, että lihan kulutuksen vähentäminen ei ole helppo tehtävä. Luonnonvarakeskuksen ruoan kulutusta mittaavan ravintotaseen mukaan suomalaisten keskimääräinen vuotuinen lihan kulutus per henkilö on noussut 1950-luvun 29 kg:sta 81 kg:aan lihaa vuonna 2017. Lihan kulutus on siten noussut lähes 300% viimeisen 70 vuoden aikana. Huolimatta viime vuosien kasvaneesta kiinnostuksesta kasvisruokaa kohtaan, lihan kokonaiskulutus ei ole lähtenyt laskuun.
Suomalaiset käyttävät paljon julkisia ruokapalveluita. Ne tarjoavat meille lämpimän lounaan niin päiväkodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa, armeijassa, työpaikoilla kuin vanhusten kotihoidossakin. Kouluruokailu on nähty pitkään keskeisenä terveysvalistuksen ja hyvien ruokailutapojen oppimisen välineenä. Uusimmat ravitsemus- ja kouluruokailusuositukset ohjaavat lisäämään kasvisten käyttöä kouluruokailussa sekä terveys- että ympäristösyistä. Kasvisruokapäivien lisäksi uudet suositukset ohjaavat kouluja tarjoamaan kasvisruokaa kaikille oppilaille vapaavalintaisena — joka päivä. Ajatuksena on houkutella lapsia ja nuoria maistelemaan kasvisruokaa ilman erillistä ilmoitusta. Myös uudessa opetussuunnitelmassa kouluruokailu nähdään osana kouluissa annettavaa ruokakasvatusta. Kouluruokailun aikana ei tulla vain ravituksi, vaan tavoitteena on opettaa hyviä ruokailutapoja ja säännöllinen ruokailurytmi. Uusi opetussuunnitelma korostaa myös koulun kasvatuksellista tehtävää kestävien elämäntapojen oppimisessa.
Kouluruokailu voi parhaimmillaan tukea muutosta kohti kestäviä ruokailutapoja. Se vaatii kuitenkin tuekseen uudenlaista osallisuutta. Tämä tuli vahvasti esille kestävän kouluruokailun kokeiluissa, joissa toimme vapaavalintaisen kasvisruoan kolmeen suomalaiseen kouluun Asikkalassa, Jyväskylässä ja Liperissä. Samalla kun näiden koulujen ruokapalvelut kehittivät uusia reseptejä ja nostivat kasvisruoat vahvemmin kouluruokalistoille, pyysimme oppilaat mukaan arvioimaan kasvisruokia ja kehittämään kouluruokailua.
Kasvisruoka monipuolistaa kouluruokailua
Yläkoulun oppilaat kautta linjan toivoivat mausteisempaa ruokaa. Järjestämissämme ryhmäkeskusteluissa oppilaat vaativat, että heidän tulisi saada maustaa ruokansa itse ja mausteiden tulisi olla saatavilla ruokasalissa. Kaikissa kokeilukouluissamme tämä ei ollut vielä mahdollista. Oppilaat saivat suunnitella myös omat Meidän Menu -viikkoruokalistat, jotka maistuvat oppilaille ja noudattavat kouluruokailusuosituksia. Oppilaat nostivat listoilleen mausteisia ruokalajeja, kuten kasvisnuudeliwokki tai tortillat. Oppilaat myös esittivät kekseliäästi erilaisia ja totutusta poikkeavia ruokien yhdistelmiä päivän vaihtoehdoiksi.
Yhdessä kokeilukoulussa ajatus mausteisemmasta ruoasta kannusti ruokapalvelua suunnittelemaan ruokalistoja niin, että toinen päivittäin tarjolla olevista ruoista — kasvisruoka — olisikin samalla myös mausteisempi vaihtoehto. Oppilaiden osallistuminen loi tilaa uudelle ymmärrykselle kouluruoasta ja kasvisruoasta osana sitä. Samalla se tarjosi käytännön ratkaisun useampiin kouluruokailun ongelmiin. Kun keittiö voi valmistaa toisen aterian mausteisempana, voi samalla etenkin yläkoululaisten keskuudessa laskussa ollut osallistuminen kouluruokailuun lisääntyä. Samalla neutraalimpi vaihtoehto on tarjolla edelleen niille, jotka eivät välitä tai ole tottuneet mausteiseen ruokaan. Tämä tukee tavoitetta saada jokainen koululainen syömään päivittäin lämmin ravitseva ateria. Parhaimmillaan uudet trendikkäät ruokalajit voivat saada oppilaat myös maistelemaan kasvisruokaa ja lisäämään kouluruoan kestävyyttä.
Oppilailta lähtöisin ollut ajatus mausteisemmasta kasvisruoasta onnistui tuomaan useamman kouluruokailua koskevan tavoitteen yhteen niin, että syntyi täysin uusi toimintamalli. Samalla oppilaat, ruokapalveluhenkilökunta ja opettajat purkivat kasvisruokaan edelleen vahvasti liitettyä erityisruokavalion leimaa. Kasvisruoka ei enää olisikaan se terveellinen tai ympäristöystävällinen erityisruoka, vaan tasavertainen vaihtoehto, joka uudistaa ja monipuolistaa kouluissa tarjottavaa ruokaa.
Onko kasvisruoka vain kasvissyöjien ruokaa?
Yläkoulun oppilaat myös haastoivat kokeilumme. ”Me tulimme tänne puolustamaan lihaa”, joukko poikia sanoi saapuessaan proteiinivisaan, jossa maistatimme kasvis- ja hyönteisproteiineja oppilailla. Maaseutukoulujen pojat jättivät myös useammin kasvisruoan valitsematta lounaalla. Oppilaiden ja etenkin yläkoululaisten poikien osoittama kritiikki kasvisruokaa kohtaan paljastaa, miten merkittävä sija lihalla on ruokakulttuurissamme. Se muistuttaa myös siitä miten ruokailutapamme rakentavat sosiaalista identiteettiämme. Teini-iässä ruokavalinnat ja identiteetin rakentaminen saattavat kietoutua erityisen vahvasti yhteen. Kasvisruoan valitseminen lounaalla ei ole huomaamaton valinta etenkään, jos se merkitsee oman viiteryhmän valinnasta poikkeamista. Kasvisruoka voi jäädä valitsematta myös, jos sen syömisen tulkitaan edellyttävän erityistä ”kasvissyöjän” identiteettiä.
Kasvisruoan herättämä vastarinta osoittaa, että yksin vapaavalintaisen kasvisruoan tuominen kouluruokailuun ei riitä ruokailutapojen pysyvään muutokseen. Tarvitaan paljon laajempaa kulttuurista murrosta, johon kietoutuu myös kysymys omasta ja jaetusta identiteetistä itselleen tärkeiden viiteryhmien kesken. Nuorten miesten reaktiot kertovat siitä, miten ruokavalinnat linkittyvät kiinteästi myös sukupuoli-identiteettiin. Ruokailutapojen murros vaatii muutoksia myös feminiinisyyden ja maskuliinisuuden määrittelyssä. Kokeiluihin osallistuneista kouluista kaupunkikoulussa sukupuolten väliset erot eivät olleet yhtä merkittäviä kuin maaseudulla, mikä saattaa kieliä käynnissä olevasta kulttuurisesta muutoksesta.
Kestävä kouluruokailu vaatii tuekseen osallisuutta
Kasvisruokaa on tuotu kouluihin terveellisyyteen ja ympäristövaikutuksiin vedoten. Kestävän kouluruokailun kokeiluissa oppilaiden osallistuminen kasvispainotteisen ruokailun pohdintaan avasi tämän toiminta- ja ajattelumallin uudelleen arvioinnille. Oppilaat osoittivat, että kasvisruoka voi parhaimmillaan olla keino tuoda kouluruokailuun uusia ruokalajeja ja monipuolistaa ruoanvalmistamisen tapoja. Oppilaiden vastarinta puolestaan haastaa ajattelemaan ruokaa myös muuna kuin pelkkänä ravintona ja ravitsemuksena: kun ruoka nähdään sosiaalisen kanssakäymisen rakennuspuuna, on reseptien ja esillepanon ohella mietittävä myös tapoja tukea kokonaisvaltaisempaa ruokakulttuurin muutosta.
Juuri tästä syystä nuorten muuttuvia ruokailutapoja on ymmärrettävä paremmin. Kasvisruoan kehittäminen tarjoaa mainion ikkunan tähän: muuten ruoka jää syömättä. Kasvisruokailu tarjoaa myös väylän kehittää osallistavia toimintatapoja, sillä se on pitkiin aikoihin merkittävin kouluruokailua uudistava haaste. Samasta syystä oppeja erilaisista käytännön ratkaisuista kasvispainotteisuuden tukemiseksi — sekä kokemuksia erilaisista osallistamisen tavoista on jaettava aktiivisesti.
Kouluissa on jo käytössä erilaisia ruokaraateja ja lempiruokakyselyitä. Nämä vaativat rinnalleen toimintamalleja, jotka lisäävät vuoropuhelua ruoasta — vuoropuhelua, jota ei muuten käytäisi koulujen arjessa oppilaiden, opettajien ja ruokapalveluiden välillä. Tällaiset toimintamallit eivät tähtää vain tiedon vaihtoon mieltymyksistä ja toiveista, vaan avaavat tilaa kokonaisvaltaisemmalle ruokakeskustelulle kouluissa: mitä ruoka merkitsee, mitä vaikutuksia syömällämme ruoalla on — ja haastavat yhdessä pohtimaan, voisiko sitä tehdä ja syödä uudella tavalla.
MINNA KALJONEN JA TARU PELTOLA
Minna Kaljonen
HT Minna Kaljonen toimii erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Hän on tutkinut laajasti ruoan tuotannon ja kulutuksen ympäristöpolitiikkaa ja -ohjausta. Hän on tutkimuksessaan soveltanut ja kehittänyt erilaisia dialogisia tapoja, joilla tutkijat, käytännön toimijat ja päätöksentekijät voivat yhdessä etsiä uusia avauksia ja ratkaisuja ympäristöongelmiin. Kouluruokailua hän on tutkinut ja kehittänyt Suomen Akatemian rahoittamassa Politiikka, käytännöt ja kestävän ruokavalion muutospotentiaali (POPRASUS) -hankkeessa.
Taru Peltola
HT, dosentti, Taru Peltola työskentelee erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Hän tutkii yhteistoiminnan mahdollisuuksia luonnonvarakysymyksissä ja sosio-teknisten järjestelmien muutoksissa. Suomen Akatemian rahoittamassa Politiikka, käytännöt ja kestävän ruokavalion muutospotentiaali -hankkeessa hän kehittää ja kokeilee ratkaisuja kestävämpään kouluruokailuun.
Lue kommentaarit
Marjaana Manninen
Marjaana Manninen on kouluruokailun kehittämisestä vastaava opetusneuvos Opetushallituksessa ja kouluruokailusuositusta laatineen asiantuntijatyöryhmän puheenjohtaja
Suomalainen koulutus pyrkii vastaamaan yhteiskunnalliseen muutostarpeeseen
Nyt käsillä on yksi tärkeimmistä, ellei tärkein, yhteiskunnan kohtaamista suurista haasteista. Ilmastonmuutos muuttaa niitä olosuhteita, joissa toimimme arjessa kansalaisina. Se vaikuttaa myös siihen, millaisia vaatimuksia työelämä asettaa ja millaisia työpaikkoja tulevaisuudessa syntyy tai säilyy. Suomessa on opetuksen kehittämisessä tunnistettu sekä elinikäisen oppimisen että kestävään elämäntapaan liittyvän osaamisen välttämättömyys. Koulutustarpeiden ennakoinnissa on tunnistettu, että ilmasto- ja energiapolitiikassa tehtävät valinnat voivat merkittävästikin vaikuttaa tulevaisuuden koulutustarpeisiin. Kestävän syömisen näkökulmat ovat mukana myös ravitsemussuosituksissa. Ne esimerkiksi kehottavat lisäämään kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttöä ja vähentämään punaisen lihan käyttöä.
Arjen rutiineilla ja valinnoilla on usein ja laaja-alaisesti toistuvina suuri vaikuttavuusarvo. Haaste kestävän elämäntavan edellyttämille arjen taidoille, uusille toimintatavoille ja osaamista tukevalle pitkäjänteiselle koulutukselle on ilmeinen. Tarvitaan suunnitelmallisia kokeiluja ja yhteiskehittämistä. Tulevaisuutta voimme ennustaa, mutta tarkkaa toteutumista me emme tiedä. Siksi erilaisten, vaihtoehtoisten ratkaisujen kokeileminen ja testaaminen käsillä oleviin kysymyksiin on erityisen tarkoituksenmukaista. Osallisuus on tärkeä osa oppimista, ja siksi koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuurissa on oleellista lasten ja nuorten siirtyminen aktiviisiksi toimijoiksi.
Suomalainen kouluruokailu on kehittynyt ajassa sen asettamien tarpeiden mukaan. Järjestelmän alkuaikoina tavoitteena oli turvata koulunkäynti sellaisille lapsille, jotka tulivat kouluun pitkien matkojen takaa. Niukasta, mutta kaikille maksutta tarjotusta keitto- tai puurolounaasta on päästy oppilaiden omat valinnat mahdollistavaan, monipuoliseen ja täysipainoiseen linjastolounaaseen, joka koostuu tiukan valintaseulan läpi käyneistä ruokakomponenteista. Kouluruokailu on tuonut ruokauutuuksia välillisesti myös suomalaisiin kotiruokapöytiin, kun se esimerkiksi 1970-luvulla teki riisin ja spagetin kaltaiset uutuudet tutuiksi monelle suomalaiselle. Se on tutustuttanut monet lapset myös kasvisten ja hedelmien syömiseen.
Kouluruokailulla on ollut vuosikymmenien saatossa suuri potentiaali ja vaikuttavuus. Kouluruokailun kehittäminen voi osaltaan vastata yhteiskunnallisiin muutostarpeisiin. Uudessa peruskoulussa ruokailuhetkien tavoitteeksi on asetettu paitsi kulttuurisen osaamisen kartuttaminen myös ilmaston muutosta hidastavan kestävän elämäntavan edistäminen. Kouluruokailun merkitys on sen kokonaisvaltaisuudessa oppimisympäristönä ja vaikuttavuudessa oppijoiden oppimistuloksiin ja hyvinvointiin.
Kestävä elämäntapa syntyy perusopetuksen tuella laaja-alaisena osaamisena. Perusopetuksen tavoitteena on paitsi yksittäisten tieteenalojen tietojen ja taitojen oppiminen, myös laaja-alaisen osaamisen syntyminen. Tällä tarkoitetaan eri oppiaineiden yhteydessä opiskeltujen tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta, jota vaaditaan ihmisenä kasvamiseen, opiskeluun, työntekoon sekä kansalaisena toimimiseen nyt ja tulevaisuudessa. Osaaminen tarkoittaa myös kykyä käyttää tietoja ja taitoja tilanteen edellyttämällä tavalla. Siihen, miten oppilaat näitä tietojaan ja taitojaan käyttävät, vaikuttaa oppilaiden omaksumat arvot ja asenteet sekä tahto ja kyky toimia. Kestävä elämäntapa on suureksi osaksi arkisten asioiden, kuten juuri syömiseen liittyvien valintojen, hallintaa. Koulun arjessa pidetään huolta siitä, että arjen hallinnan edellyttämä kyvykkyys ja minäpystyvyys saavat tukea kehittymiselleen.
Kansallinen tahtotila on sinetöity säädöksin ja se tarjoaa jokaiselle tasa-arvoisen mahdollisuuden maksuttomaan ja ohjattuun kouluruokailuun. Yhteiskunnan varoilla toteutetulta ruokailutapahtumalta voi myös odottaa tiettyjä toimintatapoja. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kouluruokailulta vaatima ruokaosaamisen tukeminen edellyttää yhä vahvempaa ruokakasvatuksellista otetta. Sen lisäksi, että ruokailulla on monipuolinen oppimista ja hyvinvointia tukeva tehtävä, on sen myös osaltaan tuettava oppilaiden kasvua ihmisinä. Jokapäiväisessä ruokailussa näkyvien arvojen on vastattava peruskoulun yleisiä arvoja, ja tuotava tehtyjä valintoja näkyviksi ruokailuun osallistuville oppilaille ja koulun henkilöstölle.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden johtoajatus on, että koulun tehtävänä on tuottaa tasa-arvoa. Kaljosen ja Peltolan artikkelin mukaan erityisesti pojat vieroksuvat kasvisruokaa mielikuvien tai identiteetin tasolla. Kasvisten osuuden lisääminen erityisesti poikien ruokavaliossa on tärkeää, jotta nämä pääsevät osallisiksi myös niiden tuottamista hyvinvointivaikutuksista. On tärkeää pohtia asenteita, tottumuksia ja niiden syntymistä. Puhuako ruokavalintojen yhteydessä lihan vähentämisestä, kasvisten lisäämisestä vai kasvisruoasta? Korostaako kasvisruoasta puhuminen ja siihen keskittyminen turhaan ”tavallisen” ja kasvisruoan vastakkainasettelua? Käyttäytymisen muutokseen tähtäävässä kehittämisessä on oleellista väistellä vastakkainasetteluja. Opetushenkilöstön pitää käydä vuoropuhelua myös itsensä ja oman näkökulmansa kanssa, jotta ei tahtomattaan ruoki vastakkainasettelujen syntymistä. Lihan syömisen vähentäminen on ilmastonäkökulmasta tärkeää käytännön toimintaa. Käyttäytymisen muutoksen näkökulmasta onkin siksi motivoivampaa ohjata kasvisten monipuolisen käytön lisäämiseen. Halutun käyttäytymisen oppiminen tai tottumusten muuttaminen etenee pienin askelin kohti kokonaisvaltaisempaa muutosta ja ymmärrystä asioiden yhteyksistä toisiinsa. Ohjatun kouluruokailun päämääränä on ruokatajun saavuttaminen.
Kouluruokailun kehittäminen tapahtuu yhteistyöverkostoissa, joihin kuuluu niin koulujen, virastojen, ruokapalveluiden, järjestöjen ja yhdistysten kuin yritystenkin edustajia. Yksittäisissä kouluissa kokeiltuja ja hyväksi havaittuja kestävän ruokailun toimintatapoja voidaan ottaa verkostojen avulla laajemmaltikin käyttöön. Viestintä niin onnistuneista kuin vähemmän vaikutuksia aikaan saaneista kokeiluista on siis keskeisessä asemassa, jotta verkoston toimijat voivat oppia toinen toisiltaan. Kouluruokaloissamme työskentelee koulutettua, motivoitunutta ja osaavaa henkilökuntaa, jonka avulla muutosta saadaan vietyä konkretian tasolle. Ruokapalveluhenkilökunta ymmärtää kouluruokailun perusvaatimukset ja osaa kehittää toimintaa käytännöllisellä ja realistisella otteella.
Ruokakasvatus on pitkäjänteisyyttä ja yhteistyötä vaativaa toimintaa, joka aloitetaan jo varhaiskasvatuksessa. Kuten Kaljosen ja Peltolan artikkelissa huomattiin, ei riitä, että esimerkiksi kasvisruokaa vain tuodaan lisää ruokailuun, vaan oppilaita on myös tutustutettava heille uudenlaiseen ruokaan. Tottumiselle on myös annettava aikaa. Tässä apuna voivat olla monenlaiset ruokakasvatuksen keinot, kuten Sapere-makukoulun monet menetelmät. Ruokakasvatuksen ei kuitenkaan voi jäädä vain ruokalan seinien sisäpuolelle, vaan oppimista pitää tukea oppiaineiden välisenä yhteistyönä. Ruoka ja siihen liittyvät valinnat ovat ilmiö, joka integroituu luontevasti pedagogiseksi työvälineeksi koulun jokaiseen oppiaineeseen.
Oppilaat on otettava mukaan ruokailun kehittämiseen, koska näiltä voidaan saada paljon uusia näkökulmia kehittämistyöhön. Oppilaita on autettava ymmärtämään kouluruokailu osana suurempaa vastuullisen ja kestävän elämän kokonaisuutta. Liian suuri määrä ylimpien vuosiluokkien oppilaista ei syö koululounasta päivittäin. Myös tähän voidaan vaikuttaa, kun osallistava ruokakasvatus otetaan kiinteämmäksi osaksi kouluarjessa yhdessä tehtävää työtä.
Kouluruokailulla on tärkeä kasvatuksellinen ja symbolinen rooli ruokailun kestävyyden lisäämisessä. Kouluruokailu on suomalainen sosiaalinen innovaatio, joka vaati edelleen huolenpitoa ja sitoutunutta kehittämistä. Se on etuoikeus, josta meidän on syytä olla ylpeitä. Kaikkien saatavilla oleva, ravitseva, terveellinen ateria on ollut keskeisellä sijalla hyvinvointivaltiota rakennettaessa. Kehittyvä kouluruokailu tarvitsee myös uudenlaista ympäristö- ja yhteiskuntapoliittista katsetta. Suomen koulut ja oppilaitokset ovat olleet erityisen aktiivisia sitoutujia kestävän kehityksen edistämiseen, mikä osoittaa kestävän kehityksen teeman muodostuneen niille yhdeksi keskeiseksi tulevaisuuden rakentamisen lähestymistavaksi. Opetusalan aktiivisuus on herättänyt myönteistä palautetta myös Suomen kestävän kehityksen toimikunnan sihteeristön piirissä.
Kouluruokailulla on merkittävä sija ilmastopoliittisten tavoitteiden toimeenpanossa ja kestävän jokapäiväisen ruokailun edistämisessä. Kunnat ovat merkittäviä ilmasto- ja ruokapoliittisia vaikuttajia ja siksi niiden strategiset linjaukset ovat avainasemassa kestävän julkisen ruokailun kehittämisessä. Kuntien hyvinvointikertomuksissa olisi paikka myös ruokapalveluiden kokonaisuudelle. Ruokapalveluista löytyy edelläkävijöitä, joilla on tahtoa ja taitoa kehittää julkista ruokailua kestävämmäksi ja kasvispainotteisemmaksi. Näitä kokemuksia on suotavaa jakaa edelleen ja taata niille jatkuvat resurssit. Muutos vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä ja näkyvyyttä. Kouluruokailu on osa meidän omaa ilmastoturvaa.
MARJAANA MANNINEN
Takaisin ylös ↑
Vilma Louhivaara, Vivianne Lehtonotko ja Isla Rossi
Kirjoittajat ovat Mankolan yhtenäiskoulun oppilaita: ”Olemme kaikki Mankolan yhtenäiskoulussa 8C -luokalla ja olemme sitä mieltä, että kasvisruoan suosion pitäisi nousta. Kiitos, että saimme ottaa kantaa asiaan.”
Kasvisruoan suosio nousee, kun laatu paranee
Kasvisruoan taso kouluruokailussa on noussut, ja suurin osa oppilaista pitää kasvisruoasta. Jos useampana päivänä tarjottaisiin pelkästään kasvisruokaa, voisi sen suosio nousta edelleen. Suurimmat esteet kasvisruoan suosiolle ovat liian miedot ruoat ja liian mausteiset ruoat. Noin viisi vuotta sitten ei ollut läheskään kaikissa kouluissa kasvisruokavaihtoehtoa, muuta kuin sellaisille oppilaille, jotka söivät kasvisruokaa päivittäin ja ilmoittivat olevansa kasvissyöjiä. Nykyään tilanne on muuttunut.
Oppilaat suhtautuvat kasvisruokaan positiivisesti, varsinkin oppilaat, jotka eivät syö lihaa. Kasvisruoka on myös hyvä vaihtoehto, jos ei pidä pääruoasta. Osa oppilaista syö kasvisruokaa säännöllisesti. Itse syömme välillä, jos emme pidä pääruoasta tai jos on hyvää kasvisruokaa. Lähinnä yläkoulun pojilta tulee kommentteja kuten ”Me ei syödä mitään pupujen ruokaa” tai ”Rehuja syövät vain eläimet.” Yläkoululaisilta on tullut myös positiivisia kommentteja, kuten ”Soijamakkarat on ihan sika hyviä, ainakin parempia kuin mustamakkara.”
Jos kouluissamme ei olisi kasvisruokavaihtoehtoa, monelta oppilaalta voisi jäädä lounas kokonaan syömättä. Kouluruoka on mielestämme tärkeä osa koulupäivän jaksamista, joten on hyvä, että kaikki saavat energiaa ruoasta.
Jotkut opettajat syövät kasvisruokaa. Kasvisruoasta puhuvat pääosin terveystiedon, biologian, kotitalouden ja maantiedon opettajat. Opettajat puhuvat enimmäkseen siitä, miten kouluruoka vaikuttaa jaksamiseen ja oppimiseen päivän aikana.
Tekstissä meitä yllätti, miten paljon lihankulutus on noussut viimeisen 70 vuoden aikana. Meitä yllätti myös, että oppilaat haluavat mausteisempaa kasvisruokaa. Meidän mielestämme koulussa voisi olla punaista lihaa vain kerran viikossa. Kouluun voisi myös tuoda esimerkiksi kerran kuukaudessa hyönteisravintoa. Välipalalla voisi tarjota esimerkiksi leipiä, joissa ei ole kinkkua tai saisi itse valita leivän täytteet.
VILMA LOUHIVAARA, VIVIANNE LEHTONOTKO JA ISLA ROSSI
Takaisin ylös ↑
Ruokajärjestelmää ohjaavien vallitsevien ajattelutapojen ravistelu auttaa näkemään toisin
Miltä oman kodin purkaminen tuntuu?
Sipsikaljavegaanien ruokavallankumous