Lukuaika: 4 min.
Kestävyysmurroksen marginaalit on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke. Hanketta hallinnoi Itä-Suomen yliopisto ja Versus osallistuu hankkeeseen toteuttamalla yleistajuisia julkaisuja suurelle yleisölle. Hankkeessa on tutkijoita Itä-Suomen yliopistosta, Lapin yliopistosta, Tampereen yliopistosta ja Suomen Ympäristökeskuksesta, sekä ajatus- ja toimintahautomo Creatura. Hankkeen tavoitteena on erityisesti maantieteellisesti tai sosiaalisesti reunalla olevien kansalaisten osallisuuden sekä yhteiskunnan eri tasojen välisen vuorovaikutuksen lisääminen kestävyysmurrokseen liittyvässä keskustelussa. Kaksivuotisessa hankkeessa toteutetaan kansalaistyöpajoja, tutkijatyöpajoja sekä seminaareja.
Rakennamme hankkeessa tieteidenvälistä yhteyttä ja ymmärrystä kestävyyden sosiaalisen, kulttuurisen ja ekologisen ulottuvuuden välille erityisesti yhteiskunnan marginaaleissa, missä edellytykset kestävyysmurroksen toteuttamiselle voivat olla heikot, mutta tarve hallitulle murrokselle on suuri. Hankkeessa järjestetään kolme seminaareista ja työpajoista koostuvaa kestävyysmurrosta eri teemoista lähestyvää tilaisuutta Pohjois-Karjalassa, Lapissa ja Pirkanmaalla. Lue lisää hankkeesta.

Versuksen Kestävyysmurroksen marginaalit -teeman julkaisut:
Ensimmäisessä kansalaistyöpajassa pohdittiin globaaleja ja paikallisia maan- ja luonnonkäytön muutoksia ja näiden mahdollisia vaikutuksia Lieksassa elämisen tulevaisuuteen.
I den första medborgarworkshopen diskuterades globala och lokala förändringar i mark- och naturanvändning samt deras möjliga påverkan på framtiden för livet i Lieksa.
In the first citizen workshop, participants discussed global and local changes in land use and natural resource use, and the changes’ potential impacts on the future of living in Lieksa.
Toisessa kansalaistyöpajassa ja webinaarissa Kemijärvellä pohdittiin, miten perinteisiä luontoelinkeinoja ja elämäntapoja sekä kestävyysmurrokseen liittyviä muutostarpeita voitaisiin yhteensovittaa.
Den andra medborgarworkshopen och webbinariet i Kemijärvi behandlade hur traditionella naturbaserade försörjningssätt och livsstilar kunde förenas med de förändringsbehov som är relaterade till hållbarhetstransformationen.
In the second citizen workshop and webinar in Kemijärvi, participants discussed how traditional nature-based livelihoods and ways of life could be reconciled with the changes required by the sustainability transformation.
Kolmannessa kansalaistyöpajassa Tampereella pohdittiin, millaisia ovat marginaalisuuteen liittyvät kysymykset ja kestävyysmurrosta koskevat tulevaisuuskuvat urbaanissa kasvukeskuskontekstissa.
I den tredje medborgarworkshopen i Tammerfors diskuterades vilka frågor som är relaterade till marginalisering samt vad som finns för framtidsbilder kring hållbarhetstransformationen i kontexten av ett urbant tillväxtcentrum.
In the third citizen workshop in Tampere, participants explored questions related to marginality and future visions of the sustainability transformation in the context of an urban growth center.
Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeen päätöstilaisuus Murroksen juurilla pidettiin 13.3.2025. Tallenne tilaisuudesta on jaettu kahteen osaan: webinaariin ja paneelikeskusteluun. Tilaisuudessa kuullaan tutkija- ja asiantuntijapuheenvuoroja, jotka tarjoavat monia näkökulmia kestävyysmurrokseen.
Monitieteisen tutkijayhteistyön ja kansalaistyöpajojen pohjalta muodostetuissa teeseissä vaaditaan päätöksentekijöiltä vastuuta, ettei kukaan jäisi kestävyyssiirtymän jalkoihin. Tiededebatissa kootaan yhteen hankkeen tuloksia ja kuullaan kansanedustajien kommentteja kestävyysmurroksesta.
I teserna som har utformats på basis av tvärvetenskapligt forskarsamarbete och medborgarworkshops krävs det att beslutsfattare tar ansvar så att ingen hamnar på efterkälken i hållbarhetsomställningen. I Forskningsdebatten sammanställs projektets resultat och riksdagsledamöternas kommentarer om hållbarhetstransformationen hörs.
Responsibility from decision-makers is demanded in the theses shaped through multidisciplinary research collaboration and citizen workshops, to ensure no one is left behind in the sustainability transformation. The Research debate concludes the project’s results and includes comments on sustainability transformation from Members of Parliament.
Ministeriötapaamisen tallenteessa kuullaan alustuksia hankkeen pohjalta ja käydään keskustelua reilusta kestävyysmurroksesta julkisen hallinnon näkökulmasta.
Kestävyysmurroksen marginaalit on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke. Hanketta hallinnoi Itä-Suomen yliopisto ja Versus osallistuu hankkeeseen toteuttamalla yleistajuisia julkaisuja suurelle yleisölle. Hankkeessa on tutkijoita Itä-Suomen yliopistosta, Lapin yliopistosta, Tampereen yliopistosta ja Suomen Ympäristökeskuksesta, sekä ajatus- ja toimintahautomo Creatura. Hankkeen tavoitteena on erityisesti maantieteellisesti tai sosiaalisesti reunalla olevien kansalaisten osallisuuden sekä yhteiskunnan eri tasojen välisen vuorovaikutuksen lisääminen kestävyysmurrokseen liittyvässä keskustelussa. Kaksivuotisessa hankkeessa toteutetaan kansalaistyöpajoja, tutkijatyöpajoja sekä seminaareja.
Rakennamme hankkeessa tieteidenvälistä yhteyttä ja ymmärrystä kestävyyden sosiaalisen, kulttuurisen ja ekologisen ulottuvuuden välille erityisesti yhteiskunnan marginaaleissa, missä edellytykset kestävyysmurroksen toteuttamiselle voivat olla heikot, mutta tarve hallitulle murrokselle on suuri. Hankkeessa järjestetään kolme seminaareista ja työpajoista koostuvaa kestävyysmurrosta eri teemoista lähestyvää tilaisuutta Pohjois-Karjalassa, Lapissa ja Pirkanmaalla. Lue lisää hankkeesta.
Versuksen Kestävyysmurroksen marginaalit -teeman julkaisut:
Asukkaat syrjäseutujen haasteita taklaamassa
Ensimmäisessä kansalaistyöpajassa pohdittiin globaaleja ja paikallisia maan- ja luonnonkäytön muutoksia ja näiden mahdollisia vaikutuksia Lieksassa elämisen tulevaisuuteen.Invånarna tar itu med utmaningarna i avlägsna områden
I den första medborgarworkshopen diskuterades globala och lokala förändringar i mark- och naturanvändning samt deras möjliga påverkan på framtiden för livet i Lieksa.Locals tackling the challenges of peripheries
In the first citizen workshop, participants discussed global and local changes in land use and natural resource use, and the changes’ potential impacts on the future of living in Lieksa.Kemijärvellä kohti luonnon ja ihmisen yhteiselämistä
Toisessa kansalaistyöpajassa ja webinaarissa Kemijärvellä pohdittiin, miten perinteisiä luontoelinkeinoja ja elämäntapoja sekä kestävyysmurrokseen liittyviä muutostarpeita voitaisiin yhteensovittaa.Mot samlevnad mellan natur och människa i Kemijärvi
Den andra medborgarworkshopen och webbinariet i Kemijärvi behandlade hur traditionella naturbaserade försörjningssätt och livsstilar kunde förenas med de förändringsbehov som är relaterade till hållbarhetstransformationen.Towards coexistence between nature and humans in Kemijärvi
In the second citizen workshop and webinar in Kemijärvi, participants discussed how traditional nature-based livelihoods and ways of life could be reconciled with the changes required by the sustainability transformation.Näkökulmia kestävyysmurroksen sosiaaliseen eriarvoisuuteen
Kolmannessa kansalaistyöpajassa Tampereella pohdittiin, millaisia ovat marginaalisuuteen liittyvät kysymykset ja kestävyysmurrosta koskevat tulevaisuuskuvat urbaanissa kasvukeskuskontekstissa.Perspektiv på hållbarhetstransformationens sociala ojämlikhet
I den tredje medborgarworkshopen i Tammerfors diskuterades vilka frågor som är relaterade till marginalisering samt vad som finns för framtidsbilder kring hållbarhetstransformationen i kontexten av ett urbant tillväxtcentrum.Perspectives on the social inequality of sustainability transformation
In the third citizen workshop in Tampere, participants explored questions related to marginality and future visions of the sustainability transformation in the context of an urban growth center.Videotallenne: Murroksen juurilla -päätöstilaisuus
Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeen päätöstilaisuus Murroksen juurilla pidettiin 13.3.2025. Tallenne tilaisuudesta on jaettu kahteen osaan: webinaariin ja paneelikeskusteluun. Tilaisuudessa kuullaan tutkija- ja asiantuntijapuheenvuoroja, jotka tarjoavat monia näkökulmia kestävyysmurrokseen.
10 teesiä ekososiaalisesti reiluun kestävyysmurrokseen
Monitieteisen tutkijayhteistyön ja kansalaistyöpajojen pohjalta muodostetuissa teeseissä vaaditaan päätöksentekijöiltä vastuuta, ettei kukaan jäisi kestävyyssiirtymän jalkoihin. Tiededebatissa kootaan yhteen hankkeen tuloksia ja kuullaan kansanedustajien kommentteja kestävyysmurroksesta.
10 teser för en ekosocialt rättvis hållbarhetstransformation
I teserna som har utformats på basis av tvärvetenskapligt forskarsamarbete och medborgarworkshops krävs det att beslutsfattare tar ansvar så att ingen hamnar på efterkälken i hållbarhetsomställningen. I Forskningsdebatten sammanställs projektets resultat och riksdagsledamöternas kommentarer om hållbarhetstransformationen hörs.
10 theses for an ecosocially just sustainability transformation
Responsibility from decision-makers is demanded in the theses shaped through multidisciplinary research collaboration and citizen workshops, to ensure no one is left behind in the sustainability transformation. The Research debate concludes the project’s results and includes comments on sustainability transformation from Members of Parliament.
Videotallenne ministeriötapaamisesta: Ekologisesti ja sosiaalisesti reilu kestävyysmurros
Ministeriötapaamisen tallenteessa kuullaan alustuksia hankkeen pohjalta ja käydään keskustelua reilusta kestävyysmurroksesta julkisen hallinnon näkökulmasta.