Piiloitettu

Meneekö metsään? – Henkilökohtainen ja poliittinen metsäsuhde

Metsää ei pääse karkuun! Toisille meistä metsä merkitsee enemmän ja toisille vähemmän, mutta kuitenkin se merkitsee edelleen meille kaikille jotakin (Willamo 2012, 48). Olemme kansana vielä kovin metsäläinen, ja sanon tämän tarkoittaen vain ja ainoastaan hyvää. Yhden tutkimuksen mukaan jokaista suomalaista kohden on täällä rakkaassa kotimaassamme noin 4 hehtaaria metsää. Toisen tutkimuksen mukaan keskimääräinen suomalainen asuu 200 metrin päässä metsästä. Vertailun vuoksi, muualla Euroopassa metsää on asukasta kohden keskimäärin 1,3 hehtaaria. Ehkä tässä onkin syy, miksi metsä on herättänyt ja herättää edelleen meillä kiivasta keskustelua.

Metsä on suomalaiselle henkilökohtainen paikka. Muinaisuskonnoissa metsä on ollut pyhä ja siellä on asunut sekä hyviä että pahoja henkiolentoja. Pyhiä paikkoja ovat olleet lehdot, puut, lähteet ja pohjoisessa vaikkapa seitakivet. Näin sai jatkua siihen saakka, kunnes myyntimiehet lännestä ja idästä tulivat kauppaamaan taivaspaikkoja ja ikuista elämää savupirttiläisille. Puut hakattiin ja kivet särjettiin. Metsä muuttui pikkuhiljaa kiusaksi, joka jarrutti kehitystä. Pahan paikan tullen sieltä haettiin kuitenkin edelleen turvaa. Siellä piiloteltiin milloin vieraan vallan armeijalta ja milloin oman maan armeijaan joutumiselta. Välillä haettiin hengenpitimiksi jatkoa jauhoihin. Jossain välissä hoksattiin, että sehän on kuin vihreää kultaa tämä meidän kotoinen metsämme! Nykyajan ihmiselle se on kuitenkin edelleen tärkeä paikka niin taloudellisesti kuin henkisestikin.

Joku omistaa metsän

Usein unohdetaan, että metsäkin on asia, jonka joku omistaa. Metsän puustolle ja maalle on joku joskus laskenut arvon, ja sen mukaan sen on sitten joku ostanut. Raha on vaihtanut omistajaa. On käyty kulkemassa palstan reunoja pitkin, katseltu ja ihmetelty, että mitä sitä onkaan tullut ostettua. On löydetty mukava kallionreuna, josta on mukiinmenevä maisema. Kaavittu sammal pieneltä alalta pois, aseteltu kiviä kehäksi ja kyhätty nuotio. Istuskeltu tervastulilla, juotu pannukahvia, syljeksitty puruja ja purtu makkaraa. Syksyllä kerätty marjoja ja pohdittu, että mikäs sieni tuokin nyt sitten on. Talvella hiihdetty latu, katseltu lapsien kanssa rusakon jälkiä. Keväällä rakennettu majoja, ihmetelty kevään tuloa pajunkissoista ja katseltu luonnon heräämistä. Ja sitten hakattu kaikki pois. Puut pinoissa hiekkatien vieressä, mättäät muljattu ja kannot sekä risut kasattu keskitysleirimäiseen röykkiöön. Miten se saattaa tehdä noin?

Harvoin sitä tosiaan tulee ajatelleeksi, että on vieraisilla jonkun toisen mailla. Usein ihmiset sitten kauhistuvatkin, kun sen metsän omistaja, tyhmyyksissään ja markankuvat silmissä, on pilannut minulle rakkaan metsän! En sano, etteikö tämä saisi harmittaa, tai ettei saisi kahlita itseään erinäisiin metsätyökoneisiin, sanon vain, että niin kauan kun et metsänomistajalle maksa siitä, että hänen metsässään kävelet, et voi valitettavasti myöskään odottaa, että juuri se rakas lempikuusesi on vielä seuraavalla kerralla pystyssä. Metsänomistajista suurin osa on aivan tavallisia ihmisiä, ihmisiä joilla on perhe elätettävänä, laskut maksettavana ja suut ruokittavana.

Kasvava huoli ilmastonmuutoksesta on noussut nopeasti yleiseen keskusteluun. Tässäkin kysymyksessä metsällä on kovin tärkeä rooli, ja taas kerran metsää ovat omimassa ihmiset oikealta ja vasemmalta. Helsingin Sanomien tekemässä ilmastogallupissa kävi ilmi, että suomalaiset haluavat olla torjumassa ilmastonmuutosta, kunhan suurin luopuja on joku muu. On helppo puuttua toisten tekemisiin, huudella oikein vittumaisesti ja viisastella. Cityvihreät kånkenselät paheksuvat lihansyöjää, joka ajaa dieselpakettiautollaan ja hakkautti oman metsäpalstansa. Itse voi toki mussuttaa joka toinen päivä sushibuffetissa ja varailla seuraavaa lentoa Berliiniin. Toisaalla viisikymppinen setämies paheksuu suu vaahdossa vegaania, joukkoliikennettä käyttävää ympäristöaktivistia, samalla kun tunkee energiajätteeseen kaiken tyhjistä kaljapulloista vanhoihin paristoihin ja imeyttää jäteöljynsä suoraan takapihalleen.

Kuva: Santeri Lampo

Sanoista on siirryttävä tekoihin

Mitä ympäristökeskustelu kaipaa? Omasta mielestäni ymmärrystä, että jokaisen on tehtävä jotain. Vastakkainasettelu on turhaa, sillä se johtaa lähinnä kiukutteluun. Suomessa ympäristöasioista ja ilmastonmuutoksesta on tullut mitä oivallisin paikka jeesusteluun. Tämä aiheuttaa sen, että monelle jo pelkät sanat “ilmastonmuutos” ja “torjunta” nostavat vähän oksennusta suuhun. Ja juuri nämä ihmiset ovat niitä, jotka pitäisi saada paremmin mukaan. Sillä kuuluisalla me-hengellä on taisteltu niin talvisota kuin selvitty sotakorvauksista, ja sitä tarvittaisiin nytkin. Tärkeintä on, että sanoista siirrytään tekoihin. Ruotsissa ihmiset kokevat nykyään lentohäpeää eli “flygskamia” ja lentomatkustajien määrä on ainakin hetkellisesti pudonnut. Syyllistäminen siis toimii? Kyllä, jos syyllistetään oikeista asioista. Syöminen on perustarve, muodikkaat vaatteet tai jokavuotinen etelänmatka eivät ole. Kohtuus on myös hyvä muistaa kaikessa, jopa pihvinsyönnissä.

Pentti Linkolaa olen aina ihaillut siinä, että hän elää pääosin kuten opettaa. Greta Thunberg on uuden sukupolven Pentti joka ihastuttaa ja vihastuttaa ihmisiä. Kummatkin ovat kannoissaan melko järkkymättömiä. On kuitenkin tyhmää ajatella, että “oikeita” vaihtoehtoja toimia olisi vain yksi, se oma vaihtoehto. Pienikin teko on jo hyväksi, ja sama pätee myös suhteessa metsään. Suomessa riittää metsää, eikä se ole loppumassa, ainakaan vielä. Voi olla, että maapallosta ehtii tulla varsin ikävä paikka jo ennen kuin täällä meillä on viimeisetkin viinimarjapuskat heitetty sellukattilaan. Metsiä voidaan edelleen hyödyntää metsäteollisuudessa, varsinkin Suomessa, jossa hakattujen puiden tilalle lähes aina istutetaan myös uutta. Fiksua olisi kuitenkin miettiä, miksi korkean teknologian maassa keskitytään vessapaperin valmistukseen.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta olisi tietenkin hyvä, jos metsiä myös enenevissä määrin jätettäisiin luonnontilaan tai niillä tapahtuva metsänhoito olisi maltillista. Se on vain jollain tapaa saatava kannattavaksi ja houkuttelevaksi vaihtoehdoksi, oli se sitten kehittämällä luontomatkailua tai maksamalla suojelemisesta kunnollista rahallista korvausta. Suomessa on edelleen metsänomistajina paljon tavallisia ihmisiä, joille ratkaiseva osa toimeentulosta voi tulla puukaupasta. Voit miettiä asiaa omalta kannaltasi: jättäisitkö palkkasi nostamatta?

Kuva: Santeri Lampo

Voiko enää olla helppoa ja kivaa?

Nykyaikainen yhteiskunta on rakentunut niin, että kaiken tulee olla mahdollisimman helppoa, sujuvaa ja kivaa. Suurten massojen hyvinvointi on saavutettu, seuraava päämäärä on ylenkaikkinen mukavuus! Näin ei ole kuitenkaan aina ollut ja silti olemme pärjänneet. Omien tottumuksiemme kriittinen tarkastelu on välttämätöntä. Mieti mitä sinä voisit tehdä. Aloita jostain helposta, jätä vaikka ostamatta se paita, jota tuskin koskaan tulet käyttämään tai sammuta hana siksi aikaa kun saippuoit persettäsi. Pieniä juttuja, joista on helppo siirtyä suurempiin.

Länsimaisessa yhteiskunnassa kysyntä ja tarjonta ovat perusjuttuja, mutta asiat ovat sillä tavalla vinksallaan, että kuluttaja ostaa kaiken mitä tarjotaan. Oli kyse sitten vaikka uudesta puhelimesta, jossa uutta ei oikeaastaan ole kuin mallinumero, tai Kiinassa tehdystä muoviromusta, jonka takia postikaan ei enää kulje. Samalla tapaa on myös mietittävä sitä, onko monta kertaa vuodessa lennettävä kaukomaille hankkimaan melanooma ja salmonella sekä tukemaan vähintäänkin kyseenalaisia rakennusprojekteja keskelle autiomaata? Tai voisiko välillä korvata riisin kotimaisella perunalla tai pihvin härkäpavulla. Näytä helpoimpaan ja halvimpaan tarjoukseen tarttumisen sijaan se, että haluat laatua, reiluutta ja paikallisuutta. Osta suoraan tuottajalta tai valitse luomua tai valitse kierrätyspulloista tehty reppu, ei väliä. Ymmärrä, että tekemisilläsi on väliä.

Voin suoraan sanoa, että nykyaikana arvostan enemmän ihmistä, joka lähtee Kambodzan sijaan lomalle Kolille tai vaihtaa kaupunkiloman Nizzassa viikonlopuksi teltassa nevalla. Metsä tarjoaa hyvinvointia ja sinne on Suomessa helppo päästä. Se on halpaa, kestävää ja ekologista. Ole ylpeä, jos olet metsänomistaja, sillä tarjoat näitä mahdollisuuksia, haluat tai et. Ole myös ylpeä siitä, että maksat veroja, joilla ylläpidetään kansallispuistojamme. Ole ylpeä, että haluat ostaa metsää ja jättää puut pystyyn. Ole myös ylpeä siitä, jos metsäkoneen jälkeen hiki hatussa ja pottiputki kainalossa istutat uutta taimikkoa.

Ilman tekoja ja yhteen hiileen puhaltamista emme valitettavasti selviä. Jokaisen on tehtävä valintoja, luovuttava monesta asiasta ja tingittävä omasta mukavuudestaan. Voimme toimia mallina muille, näyttää sitä suomalaista sisua. Voimme näyttää, että olemme päättäväisiä ja kestämme huonojakin aikoja. Ja jos kaikki kuitenkin menee “metsään”, voimme olla tyytyväisiä, ettei se ainakaan meistä ollut kiinni.

SANTERI LAMPO


Lähteet:
Elo, P & Paalanen, T. 2002. Ihmisen suhde luontoon. Artikkeli teoksessa Elävää kulttuuriperintöä – tutki ja opi. Suomen Tammi Plus -projekti (Museoviraston, Opetushallituksen ja ympäristöministeriön yhteinen kulttuuriperinnön opetuksen kehittämishanke). 182
Willamo, R. 2012. Milloin luonto voi hyvin – ja ihminen? Teoksessa T. Helne & T. Silvasti (toim.) Yhteyksien kirja: Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla. Tampere: Kelan tutkimusosasto. 48

Verkkolähteet:
http://www.metla.fi/suomen-metsat/, luettu 1.3.2019
http://www.metla.fi/metinfo/monikaytto/lvvi/tietoa-ulkoilusta.htm, luettu 1.3.2019
https://mmm.fi/metsat/suomen-metsavarat, luettu 1.3.2019
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005975737.html, luettu 1.3.2019
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/suomessa-istutetaan-j%C3%A4lleen-miljoonia-taimia-1.151222, luettu 1.3.2019

Teksti on osa Meneekö metsään? -juttusarjaa.

Metsien kestävä käyttö on yksi aikamme suurista ympäristökysymyksistä. Siksi myös lasten ja nuorten metsäsuhde on herättänyt kiinnostusta päättäjien ja tutkijoiden keskuudessa. Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan oppiaineen Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelijoita pyydettiin kirjoittamaan tekstejä ajankohtaisista ympäristöaiheista. Kurssin vastuuopettajana toimii luonnonvarahallinnan professori Irmeli Mustalahti, joka johtaa ALL-YOUTH-tutkimushankkeen Kestävää hyvinvointia luomassa -osatutkimusta (Suomen Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoituspäätösnumero 312689 ja osatutkimuksen rahoituspäätösnumero 312692). Nuorten osallistumisen mahdollisuuksia ja esteitä tutkiva ALL-YOUTH -tutkimushanke on ollut Ihminen ja ympäristö -kurssilla mukana kehittämässä klinikkaoppimista, jossa keskeistä on, että opiskelijat yhdessä vastuuopettajan kanssa suunnittelevat ja toteuttavat heiltä pyydetyn tiedonhankintatehtävän tai muun toimijaverkoston pyytämän hankkeen. Kurssin aikana opiskelijoilta pyydetyistä opiskelijateksteistä on toimitettu neljän tekstin Meneekö metsään? -juttusarja. Teksteissä kuvastuu sekä nuorten oma metsäsuhde että heidän oma ajattelunsa metsien kestävästä käytöstä. Meneekö metsään? -juttusarjan tekstit on toimittanut ALL-YOUTH-hankkeen vuorovaikuttaja Pasi Huttunen Itä-Suomen yliopistosta.

Otsikkokuva: Pasi Huttunen

Santeri Lampo

Kirjoittaja on luokanopettajaopiskelija Itä-Suomen yliopistossa.