Teksti on osa Versuksen eduskuntavaaliteemaa. Eduskuntavaalit käydään Suomessa keväällä 2023. Versus osallistuu vaalien alla käytävään keskusteluun neljällä asiantuntijatekstillä. Kriittisen tilan eduskuntavaaliteeman tekstit käsittelevät median ilmastouutisointia, ympäristökansalaisuutta ja talouskasvukonsensusta.
Toiminnallinen muutos on vihreän siirtymän edellytys: ellemme ala tehdä asioita eri tavalla, on muutosta kestävämmän yhteiskunnan suuntaan turha odottaa. Uusien toiminnan tapojen löytämisen ja käyttöön ottamisen ehtona on kuitenkin toinen siirtymä: muutos ympäristökysymyksiä koskevassa ymmärryksessä. Sekä yksittäiset ihmiset että erilaiset yhteisöt ja organisaatiot muuttavat toimintaansa vain, jos muutoksen mielekkyys avautuu. Vihreän siirtymän kannalta on näin ollen olennaista panostaa ympäristökasvatukseen, -koulutukseen ja -viestintään – kaikilla sektoreilla, kaikissa ikäluokissa, kaikkialla Suomessa.
Toimiakseen ilmastonmuutoksen hillitsemisen puolesta ihmisten tulisi ymmärtää esimerkiksi, miksi vauraiden valtioiden on suunnattava siihen resursseja ja poliittista ohjausta niin paljon kuin mahdollista. Onhan paljon muitakin tärkeitä asioita, joihin rahaa tarvitaan, ja velkaa on Suomella jo valmiiksi paljon – miksi juuri meidän pitäisi kantaa vastuuta tällaisesta maailmanlaajuisesta asiasta? Epätasaisen vastuun syyt avautuvat, kun hahmottaa, miksi toisten maiden mahdollisuudet kantaa yhteisvastuuta ilmastonmuutoksesta eivät ole yhtä hyvät. Esimerkiksi kolonisaation perintö, globaalin talouden epätasa-arvoiset asetelmat ja ilmastonmuutoksen haittavaikutusten epätasainen jakautuminen eri puolilla maailmaa ovat tästä syystä tärkeitä aiheita ympäristöhaasteisiin kohdistuvassa kasvatuksessa, koulutuksessa ja viestinnässä.
Hyvä esimerkki ilmastonmuutokseen kytkeytyvien haasteiden laajemman ymmärtämisen merkityksestä on ilmastopakolaisuus. Pakolaisuuden ymmärtäminen Suomeen kohdistuvana ilmastonmuutoksen vaikutuksena voi tuntua ensin oudolta ajatukselta: eihän ihmisten ole pakko tulla juuri Suomeen, elleivät voi jatkaa elämäänsä paikassa, jossa ilmastonmuutos tekee siitä liian vaikeaa. Kun kysymystä katsoo toisesta suunnasta, voi oma ajatus muuttua.
Ilmastopakolaisuus on Suomeen kohdistuva ilmastonmuutoksen vaikutus, josta meidän pitää oppia yhteiskuntana kantamaan vastuuta
Maailmassa on enenevässä määrin ihmisiä, jotka joutuvat lähtemään kotiseuduiltaan ilmastonmuutoksen haittavaikutusten vuoksi, ilman omaa syytään – heitä on vuositasolla kymmeniä miljoonia ihmisiä. Osa voi palata, kun tulva laskeutuu, sateet palaavat, jälleenrakennustyöt mahdollistavat asumisen tai olosuhteet ovat muutoin jälleen elinkelpoiset. Osa pakolaisista joutuu kuitenkin etsimään pysyvästi uuden paikan elää – jostain, missä ilmastonmuutos ei aiheuta niin suuria ongelmia. Suomi on sellainen maa. Jos kaikki tällaiset maat sanovat, ettei teidän ole pakko tulla juuri tänne, mihin ilmastonmuutoksen tuhoavaan vaikutukseen syyttömät pakolaiset sitten menevät? Siksi ilmastopakolaisuus on Suomeen kohdistuva ilmastonmuutoksen vaikutus, josta meidän pitää oppia yhteiskuntana kantamaan vastuuta.
Onko tämä metsälle vaarallista vai hyödyllistä? Kuva: Kirsi Pauliina Kallio
Ilmastonmuutoksen rinnalla ihmisten on tärkeä ymmärtää, miksi luontokadon eteneminen on pysäytettävä eri tasoilla samanaikaisesti: paikallisesti arkisissa elinympäristöissä, kansallisesti esimerkiksi Suomen metsissä ja ylikansallisesti yritystoiminnassa, joka vaikuttaa epäsuorasti luonnonvarojen ylikulutukseen ja ekosysteemien tuhoamiseen ympäri maailman. Tämän laajan kokonaisuuden hahmottaminen edellyttää, että ihmisille tarjotaan mahdollisuuksia ymmärtää luonnon monimuotoisuuden eli LUMO:n eri ulottuvuuksia.
LUMO on suurimmalle osalle suomalaisista aika outo asia, mikä johtuu siitä, että olemme eläneet elämämme alati köyhtyvän luonnon keskellä. Se mikä näyttää luonnolliselta ja tuntuu hyvältä – vaikkapa valoisa mäntykangas sienineen, marjoineen ja helppokulkuisine retkeilymahdollisuuksineen – on uhanalainen luontotyyppi, josta puuttuu valtaosa mäntyvaltaisen kangasmetsän eliöstöstä. On selvää, ettei kokemuksellinen luontosuhde voi tällöin rakentua suhteessa monimuotoiseen luontoon. Luontoa rakastavat suomalaiset ansaitsevat parempaa: mahdollisuuden tuntea luonnon rikkautta ja oppia toimimaan monimuotoisuuden palautumisen puolesta.
Ylisukupolvista ympäristökasvatusta elävän maailman puolesta
Ylisukupolvisen ympäristökasvatuksen, -koulutuksen ja -viestinnän tulee kohdistua paitsi ihmisen tiedollisten ja taidollisten resurssien lisäämiseen, myös ympäristöhaasteita koskevan laajemman ymmärryksen parantamiseen. Suomalaisilla on oikeus tietää mitä on se ympäristö, jossa elämme, josta elämän edellytyksemme tulevat, ja jonka elinvoimaisena pysyminen on kaikkien ihmisten intresseissä. Vallitsevaan ympäristöhaasteita koskevaan ymmärryksen puutteeseen sisältyy paradoksi. Vaikka kukaan ei halua elää kuolevassa maailmassa, elämme sellaisessa koko ajan maailman onnellisimpana kansana. Tämä johtuu siitä, että ihmisen kyky sopeutua ympäristöjen muutoksiin on aivan erilainen kuin muiden eliöiden.
Jos minä saan nauttia metsästä, mikä on minun vastuuni metsän hyvinvoinnista?
Toisin kuin ekosysteemeistään riippuvaiset kasvit ja eläimet, me ihmiset onnistumme elämään kuolevassa maailmassa, ainakin vielä jonkin aikaa, ainakin joissakin maailman kolkissa. Me pystymme rakentamaan itsellemme ympäristöjä, jotka korvaavat luonnonympäristöjä ja hyödyntämään köyhtyneitä luonnonympäristöjä siten, että ne palvelevat kulloisiakin tarpeitamme. Siksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon eteneminen on mahdollista niin, että sitä tuskin huomaa – esimerkiksi täällä Suomessa, missä meillä on erinomaiset resurssit sopeutua suoriin ja epäsuoriin ympäristömuutosten vaikutuksiin.
On yhteiskunnallisesti vastuutonta jättää ympäristöä koskevan ymmärryksen rakentuminen kansalaisten omien havaintojen varaan
Muut eliölajit voisivat kutsua ihmisen toimintaa luonnon riistoksi, jos osaisivat puhua. Kasvit ja eläimet voisivat jopa julistaa meitä vastaan sodan, jos ne osaisivat sotia. Koska näin ei ole, on ihmisen itse käytävä nämä keskustelut ja voitettava taistelu elinvoimaisen planeetan säilymisestä. Tarvitaan sekä puhetta että tekoja. On yhteiskunnallisesti vastuutonta jättää ympäristöä koskevan ymmärryksen rakentuminen kansalaisten omien havaintojen varaan maailmassa, jossa monimuotoisen luonnon löytäminen on neulan etsimistä heinäsuovasta ja ilmastonmuutoksen maailmanlaajuisten kytkösten hahmottaminen niin haastavaa, etteivät aihepiirin tutkijatkaan pysty vastaamaan edes kaikkein olennaisimpia haasteita koskeviin kysymyksiin yksin.
Ympäristökasvatuksen tehtävä on tarjota kaikille ihmisille mahdollisuuksia ymmärtää, millaisessa maailmassa he elävät, sekä keinoja toimia elinvoimaisen maailman puolesta. Tämä edellyttää muodollisen ja epämuodollisen ympäristökasvatuksen, -koulutuksen ja -viestinnän riittävää resurssointia – koskien paitsi lapsia ja nuoria, myös aikuisväestöä.
KIRSI PAULIINA KALLIO
Otsikkokuva: Jamie Street/Unsplash
Kirsi Pauliina Kallio
Kirsi Pauliina Kallio on ympäristökasvatuksen professori Tampereen yliopistossa. Lähestyessään ympäristöä kasvatuksellisena kysymyksenä hän pyrkii avaamaan uusia näkökulmia maailmaan yhdessä elämisen tilana. Kirsi Pauliina on Fennia-lehden päätoimittaja ja Suomen Luontopaneelin varapuheenjohtaja.
Toiminnallinen muutos on vihreän siirtymän edellytys: ellemme ala tehdä asioita eri tavalla, on muutosta kestävämmän yhteiskunnan suuntaan turha odottaa. Uusien toiminnan tapojen löytämisen ja käyttöön ottamisen ehtona on kuitenkin toinen siirtymä: muutos ympäristökysymyksiä koskevassa ymmärryksessä. Sekä yksittäiset ihmiset että erilaiset yhteisöt ja organisaatiot muuttavat toimintaansa vain, jos muutoksen mielekkyys avautuu. Vihreän siirtymän kannalta on näin ollen olennaista panostaa ympäristökasvatukseen, -koulutukseen ja -viestintään – kaikilla sektoreilla, kaikissa ikäluokissa, kaikkialla Suomessa.
Toimiakseen ilmastonmuutoksen hillitsemisen puolesta ihmisten tulisi ymmärtää esimerkiksi, miksi vauraiden valtioiden on suunnattava siihen resursseja ja poliittista ohjausta niin paljon kuin mahdollista. Onhan paljon muitakin tärkeitä asioita, joihin rahaa tarvitaan, ja velkaa on Suomella jo valmiiksi paljon – miksi juuri meidän pitäisi kantaa vastuuta tällaisesta maailmanlaajuisesta asiasta? Epätasaisen vastuun syyt avautuvat, kun hahmottaa, miksi toisten maiden mahdollisuudet kantaa yhteisvastuuta ilmastonmuutoksesta eivät ole yhtä hyvät. Esimerkiksi kolonisaation perintö, globaalin talouden epätasa-arvoiset asetelmat ja ilmastonmuutoksen haittavaikutusten epätasainen jakautuminen eri puolilla maailmaa ovat tästä syystä tärkeitä aiheita ympäristöhaasteisiin kohdistuvassa kasvatuksessa, koulutuksessa ja viestinnässä.
Hyvä esimerkki ilmastonmuutokseen kytkeytyvien haasteiden laajemman ymmärtämisen merkityksestä on ilmastopakolaisuus. Pakolaisuuden ymmärtäminen Suomeen kohdistuvana ilmastonmuutoksen vaikutuksena voi tuntua ensin oudolta ajatukselta: eihän ihmisten ole pakko tulla juuri Suomeen, elleivät voi jatkaa elämäänsä paikassa, jossa ilmastonmuutos tekee siitä liian vaikeaa. Kun kysymystä katsoo toisesta suunnasta, voi oma ajatus muuttua.
Maailmassa on enenevässä määrin ihmisiä, jotka joutuvat lähtemään kotiseuduiltaan ilmastonmuutoksen haittavaikutusten vuoksi, ilman omaa syytään – heitä on vuositasolla kymmeniä miljoonia ihmisiä. Osa voi palata, kun tulva laskeutuu, sateet palaavat, jälleenrakennustyöt mahdollistavat asumisen tai olosuhteet ovat muutoin jälleen elinkelpoiset. Osa pakolaisista joutuu kuitenkin etsimään pysyvästi uuden paikan elää – jostain, missä ilmastonmuutos ei aiheuta niin suuria ongelmia. Suomi on sellainen maa. Jos kaikki tällaiset maat sanovat, ettei teidän ole pakko tulla juuri tänne, mihin ilmastonmuutoksen tuhoavaan vaikutukseen syyttömät pakolaiset sitten menevät? Siksi ilmastopakolaisuus on Suomeen kohdistuva ilmastonmuutoksen vaikutus, josta meidän pitää oppia yhteiskuntana kantamaan vastuuta.
Ilmastonmuutoksen rinnalla ihmisten on tärkeä ymmärtää, miksi luontokadon eteneminen on pysäytettävä eri tasoilla samanaikaisesti: paikallisesti arkisissa elinympäristöissä, kansallisesti esimerkiksi Suomen metsissä ja ylikansallisesti yritystoiminnassa, joka vaikuttaa epäsuorasti luonnonvarojen ylikulutukseen ja ekosysteemien tuhoamiseen ympäri maailman. Tämän laajan kokonaisuuden hahmottaminen edellyttää, että ihmisille tarjotaan mahdollisuuksia ymmärtää luonnon monimuotoisuuden eli LUMO:n eri ulottuvuuksia.
LUMO on suurimmalle osalle suomalaisista aika outo asia, mikä johtuu siitä, että olemme eläneet elämämme alati köyhtyvän luonnon keskellä. Se mikä näyttää luonnolliselta ja tuntuu hyvältä – vaikkapa valoisa mäntykangas sienineen, marjoineen ja helppokulkuisine retkeilymahdollisuuksineen – on uhanalainen luontotyyppi, josta puuttuu valtaosa mäntyvaltaisen kangasmetsän eliöstöstä. On selvää, ettei kokemuksellinen luontosuhde voi tällöin rakentua suhteessa monimuotoiseen luontoon. Luontoa rakastavat suomalaiset ansaitsevat parempaa: mahdollisuuden tuntea luonnon rikkautta ja oppia toimimaan monimuotoisuuden palautumisen puolesta.
Ylisukupolvista ympäristökasvatusta elävän maailman puolesta
Ylisukupolvisen ympäristökasvatuksen, -koulutuksen ja -viestinnän tulee kohdistua paitsi ihmisen tiedollisten ja taidollisten resurssien lisäämiseen, myös ympäristöhaasteita koskevan laajemman ymmärryksen parantamiseen. Suomalaisilla on oikeus tietää mitä on se ympäristö, jossa elämme, josta elämän edellytyksemme tulevat, ja jonka elinvoimaisena pysyminen on kaikkien ihmisten intresseissä. Vallitsevaan ympäristöhaasteita koskevaan ymmärryksen puutteeseen sisältyy paradoksi. Vaikka kukaan ei halua elää kuolevassa maailmassa, elämme sellaisessa koko ajan maailman onnellisimpana kansana. Tämä johtuu siitä, että ihmisen kyky sopeutua ympäristöjen muutoksiin on aivan erilainen kuin muiden eliöiden.
Toisin kuin ekosysteemeistään riippuvaiset kasvit ja eläimet, me ihmiset onnistumme elämään kuolevassa maailmassa, ainakin vielä jonkin aikaa, ainakin joissakin maailman kolkissa. Me pystymme rakentamaan itsellemme ympäristöjä, jotka korvaavat luonnonympäristöjä ja hyödyntämään köyhtyneitä luonnonympäristöjä siten, että ne palvelevat kulloisiakin tarpeitamme. Siksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon eteneminen on mahdollista niin, että sitä tuskin huomaa – esimerkiksi täällä Suomessa, missä meillä on erinomaiset resurssit sopeutua suoriin ja epäsuoriin ympäristömuutosten vaikutuksiin.
Muut eliölajit voisivat kutsua ihmisen toimintaa luonnon riistoksi, jos osaisivat puhua. Kasvit ja eläimet voisivat jopa julistaa meitä vastaan sodan, jos ne osaisivat sotia. Koska näin ei ole, on ihmisen itse käytävä nämä keskustelut ja voitettava taistelu elinvoimaisen planeetan säilymisestä. Tarvitaan sekä puhetta että tekoja. On yhteiskunnallisesti vastuutonta jättää ympäristöä koskevan ymmärryksen rakentuminen kansalaisten omien havaintojen varaan maailmassa, jossa monimuotoisen luonnon löytäminen on neulan etsimistä heinäsuovasta ja ilmastonmuutoksen maailmanlaajuisten kytkösten hahmottaminen niin haastavaa, etteivät aihepiirin tutkijatkaan pysty vastaamaan edes kaikkein olennaisimpia haasteita koskeviin kysymyksiin yksin.
Ympäristökasvatuksen tehtävä on tarjota kaikille ihmisille mahdollisuuksia ymmärtää, millaisessa maailmassa he elävät, sekä keinoja toimia elinvoimaisen maailman puolesta. Tämä edellyttää muodollisen ja epämuodollisen ympäristökasvatuksen, -koulutuksen ja -viestinnän riittävää resurssointia – koskien paitsi lapsia ja nuoria, myös aikuisväestöä.
KIRSI PAULIINA KALLIO
Otsikkokuva: Jamie Street/Unsplash
Kirsi Pauliina Kallio
Kirsi Pauliina Kallio on ympäristökasvatuksen professori Tampereen yliopistossa. Lähestyessään ympäristöä kasvatuksellisena kysymyksenä hän pyrkii avaamaan uusia näkökulmia maailmaan yhdessä elämisen tilana. Kirsi Pauliina on Fennia-lehden päätoimittaja ja Suomen Luontopaneelin varapuheenjohtaja.