Kriittinen tila

Tutkimus kestävyyssiirtymässä: Minkälaista tietoa pitäisi tuottaa?

Lukuaika: 4 min.

Mitä ympäristötutkimusta enää edes tarvitaan, kun tieto ekologisesta kriisistä on ilmiselvää? Väitämme, että muuttuva maailma tarvitsee edelleen tutkittua tietoa, myös ympäristöstä ja kestävyysmurroksesta, mutta on tärkeää keskustella millaista tutkimusta tarvitsemme kriisin aikana. Tiedämme esimerkiksi miten rakentaa aurinkokennoja ja tuulivoimaa, mutta mikä estää ottamasta niitä käyttöön? Moni jakaa näkemyksen siitä, että tilaustutkimuksessa päätöksenteon tueksi joudutaan keskittymään liiaksi yksityiskohtiin ja numeeriseen tarkkuuteen laajempien ja syvempien aiheiden kustannuksella. Missä ja milloin käydään keskustelua siitä, millaista tutkimusta tarvitsemme kestävyyssiirtymän toteuttamiseksi?

Kestävyyssiirtymien tutkimus tutkijoiden näkökulmasta

Kestävyyssiirtymien kulun ja vaikutusten ennakointi on tunnetusti hyvin vaikeaa. Kyse on yleensä sellaisten asioiden vuorovaikutuksesta, joita on perinteisesti tutkittu toisistaan erillään. Toisaalta kestävyyssiirtymät olettavat niin suuria muutoksia yhteiskunnassa, että edes syy-yhteyksien tunnistaminen ei ole itsestään selvää. Kestävä yhteiskunta ei ole tämän päivän todellisuus alemmilla päästökertoimilla ja korkeammalla tasa-arvolla, vaan monin tavoin uusilla periaatteilla toimiva kokonaisuus. Siirtymien ympärillä vallitseva tietämättömyys synnyttää tarpeen tutkimukselle ja samalla asettaa joitain rajoja tutkimuksen mahdollisuuksille. Esimerkiksi voimakkaasti redusoiva ja numeerisesti tarkka tieto ei aina saavuta vahvuuksiaan siirtymien tutkimuksessa.

Omassa tutkimus- ja vaikutustyössämme olemme kohdanneet ristiriidan tiedon tuottamisen ja laadun vaatimuksissa. Päätöksentekijä tekee oikein tilatessaan tutkittua tietoa siirtymistä, mutta samalla suosii juuri niitä tiedon muotoja, joita aiheesta on vaikeinta tai jopa sopimatonta tuottaa: tarkkoja numeroita usean hyvin epävarman tekijän yhteisvaikutuksesta, jotka eivät kuitenkaan muuta yhteiskunnan toimintaa laadullisesti

Tarkkuuden vaatimus voi lisätä epäselvyyttä

Teemme tahoillamme esimerkiksi toimenpiteiden vaikutusten arviointia sekä käymme keskustelua kestävyyssiirtymien käytännön toimista. Asiantuntijat eri organisaatioista ovat samaa mieltä siitä, että vaikutusten arvioinneissa ei voida tiivistää hyvin laaja-alaisten ja epävarmojen ilmiöiden vaikutuksia muutaman numeron tulokseksi. Kuitenkin hankkeissa tehtävänanto voi keskittyä nimenomaan yksittäisen seikan muutamaan numeeriseen vaikutukseen.

Tilannetta ei tunnu muuttavan se, että tiedontuottajat itse osaavat tunnistaa ja raportoida redusoinnin ongelmat omassa työssään. Silti halu puolustaa oman tiedon tuottamisen rajoja vaikuttaa vähäiseltä. Syystä tai toisesta hyväksytään, että päätöksentekijän täytyy tietää monimutkaisista asioista mahdollisimman tarkasti ja samalla yksinkertaisesti. Silloin tutkijan rooli on tehdä parhaansa näiden vaatimusten puitteissa.

Yksinkertaisimmatkaan tulostaulukot eivät lopulta ole yksinkertaisia, kun tutkittava aihe on monimutkainen. Kun tuotetaan esimerkiksi simulaatiomalli, testataan syy-seuraussuhteita tilastollisesti tai lasketaan elinkaaripäästöjä, laskennan on perustuttava lukuisiin oletuksiin ja rajauksiin. Tuotettu numero saa merkityksensä nimenomaan laskentamallin rakenteesta ja lähtötiedoista. Jos halutaan tuottaa yksinkertaisia numeroita, on tuotettava samalla monimutkainen tausta-aineisto. Lopulta yksinkertainen numero on auttamatta sidoksissa mallinnuksen ratkaisuihin, joihin perehtyminen taas vaatii aikaa.

Aikaa ei kuitenkaan tunnu nykyisin löytyvän. Päätöksentekijälle tuotetun tilaustiedon ei tarvitse läpäistä tiedeyhteisön vertaisarviointia, joka veisi oman aikansa. Harvalla tilaajalla tai journalistilla on lopulta aikaa perehtyä pitkään laskentadokumentaatioon. Vaikka numeroilla usein tavoitellaan yksinkertaistuksia monimutkaisesta aiheesta, tutkimus ei muuta monimutkaista aihetta yksinkertaiseksi. Redusoivasti esitetty monimutkainen asia voi pahimmassa tapauksessa johtaa harhaan ja siksi lisätä epäselvyyttä, vaikka tavoitteena oli nimenomaan luoda selvyyttä.

Siksi numerotiedon käyttäjällä on käytännössä houkutus nojautua enemmän tutkijan asiantuntemukseen ja uskottavuuteen kuin laskennan tausta-aineistoon. Ilmiönä tämä on täysin luonnollinen ja jopa välttämätön. Tutkijoiden roolia perustellaan muun muassa sillä, että kaikki eivät voi perehtyä monimutkaisen tiedon tuotantoon, eivätkä päätöksentekijät voi olla jokaisen aiheen asiantuntijoita. Tutkijoiden erikoistumisella ja heidän asiantuntemukseensa luottamisella on siis paikkansa. Vähemmän kuitenkin puhutaan siitä, miten laskentamalleja suunniteltaessa ei tehdä pelkästään asiantuntijaratkaisuja tutkittavasta aiheesta, vaan työtä helpottavia käytännön ratkaisuja. Nämä ratkaisut eivät perustu tutkijan substanssiasiantuntemukseen, vaan menetelmän ja oman työn resurssien rajoihin.

Riskinä on, että tuloksia määrittävät päätökset liukenevat tausta-aineistoon ja piiloutuvat tutkijan auktoriteetin taakse.

Korostamme, että redusoiva tieto itsessään ei ole ongelma. Kuten tutkimuksessa yleensä, myös redusoivaa tietoa tuotettaessa opitaan käsiteltävästä aiheesta ja myös tiedon tuottamisesta hyvin paljon. Valitettavaa on, että usein tämä tärkeä oppi aiheen luonteesta ja itse prosessista jää sivuun, kun tulosten ytimeksi jää vain tiivistetyt ja tehtävänannon raamittamat loppupäätelmät.

Käytännössä numeerisesti tarkkaa tietoa käyttävät useat tahot moniin tarkoituksiin. Päätöksentekijät käyttävät numeroita perustellessaan politiikkaa, media raportoi niitä ruokkiakseen julkista keskustelua, kiinnostuneet kansalaiset arvioivat niitä ja etujärjestöt ja oppositiot vaativat niitä. Osa tutkijayhteisöstä on kouluttautunut nimenomaan numeroiden käsittelyyn, jolloin he tekevät työtä oman mielenkiinnon mutta myös urakehityksen ja toimeentulon vuoksi – kuten kaikki tutkijat. Redusoivan ja mieluiten numeerisen tiedon vaatimus siis kumpuaa monesta suunnasta yhtäaikaisesti. Syvempiä juuria voidaan etsiä maailmankuvista ja länsimaisen tieteenfilosofian perinnöstä, jossa on tavoitteellista ymmärtää yhteiskunta kuin mekaanisena koneena, jota voidaan ymmärtää kokonaisuutena, jos sen pienempiä rattaita tutkitaan tarpeeksi.

Milloin ja missä keskustelemme siirtymätutkimuksesta?

Kysyimme alussa missä ja milloin käymme keskustelua siitä, millaista tutkimusta tarvitsemme kestävyyssiirtymän toteuttamiseksi. Tässä kohtaa tekstiä on tapana esittää jokin ehdotus, jonka perusteella työtä tulisi suunnata jatkossa. Asemamme tiedeyhteisössä ei anna paljoa eväitä kysymyksen käsittelyyn tasoilla, joissa asioista päätetään. Kuten monet kaltaisemme tutkijat, haluamme varmistaa tutkimustoiminnan jatkuvuuden sekä omalta osaltamme että laajemmin yhteiskunnassa. Koemme kuitenkin syvää huolta siitä, että tutkimuksen rooli kestävyyssiirtymässä uhkaa jäädä teknis-rationaaliseksi oikeuttamiseksi, eikä tutkittua tietoa hyödynnetä käytäessä keskustelua oletuksista ja maailmankuvista. Meidän näkökulmastamme tämä pikemminkin tuottaisi uudestaan sellaisia toiminnantapoja, jotka ovat alunperin kestävyysvajeeseen johtaneet, eikä auttaisi yhteiskuntia tuottamaan uudenlaisia näkökulmia.

Missä ja milloin käymme keskustelua siitä, millaista tutkimusta ja tietoa tarvitsemme kestävyyssiirtymän toteuttamiseksi? Pääsetkö sinä soveltamaan asiantuntemustasi parhaalla mahdollisella tavalla? Millä foorumilla tästä voisi pitää jatkossa huolta?

HENRI WIMAN & EEVA HOUTBECKERS


Henri Wiman

Henri Wiman (MSc ekologinen taloustiede) tekee laadullista ja numeerista systeemimallinnusta VTT:llä. Erityisesti simulaatiomalleille on
viimeaikoina ollut kysyntää julkisten päästövähennystoimien tueksi sekä
yritysten kommunikaation välineiksi. Kansalaisvaikuttamisen puolella Henri
on keskittynyt erityisesti kunnianhimoisen siirtymäpolitiikan “uskottavuuden” vahvistamiseen sekä viestintään päättäjien ja ehdokkaiden kanssa. Vapaalla Henri harjoittelee pianoa ja
etsii upeita kierrätysvaatteita UFFeista.


Eeva Houtbeckers

Eeva Houtbeckers (KTT) toimii tukijatohtorina Aalto-yliopiston Muotoilun laitoksella säätiörahoituksella (Koneen säätiö, Maj ja Tor Nesslingin säätiö, Liikesivistysrahasto). Tutkimus on etnografia työstä ja toimeentulosta kestävyysmurroksessa Suomessa, globaalissa pohjoisessa. Tutkimukseen kuuluu osallistuminen aloitteisiin, jotka käsittelevät kohtuutta, omavaraisuutta sekä maan ja metsien käyttöä. Kohtuusliikkeessä Houtbeckers on osallistunut päättäjävaikuttamiseen, jota on tehty vaalien yhteydessä sekä jälkeenpäin tapaamalla tehtäviin valittuja edustajia.