Kimalainen ja hiirenvirna
Kriittinen tila

Tulisiko viheralueelle rakentaminen korvata uudella viheralueella?

Lukuaika: 6 min.

Teksti on osa Versuksen kuntavaaliteemaa. Kuntavaalit käydään Suomessa kesäkuussa, ja Versus osallistuu vaalien alla käytävään keskusteluun neljällä asiantuntijatekstillä sekä Versus-podcastilla. Kriittisen tilan kuntavaaliteeman tekstit käsittelevät ympäristökansalaisuutta, kunnan päätöksentekoa, lähiluontoa sekä kuntien vanhan rakennuskannan kohtaloita.

“Yksi kaupungistumisen ja tehokkaan kaupunkirakentamisen tuottama murhe ovat vähenevät viheralueet ja sen vaikutuksena syntyvät asukkaiden arvostus-, viihtyvyys- ja terveyshaitat. Ratkaisuna voisi olla pysyvästi menetettävien viherarvojen ja erityisesti viheralueiden hyvinvointi- ja virkistysarvojen hyvittäminen asukkaille.

Tällä ajatuksella Luontohyvitys-tiimimme sai kutsun Sitra Labiin Ratkaisuja luonnosta kaupungistumisen haasteisiin. Sitra Labiin valittujen tiimien tarkastelussa oli luontoarvoiltaan heikentyvä kaupunkiympäristö ja pyrkimyksenä löytää ratkaisuja ongelmalliseen kehityskulkuun. Teemat vaihtelivat pölyttäjistä riistametsänhoitoon. Meidän teemaksemme muodostui luontoperäisten inhimillisten arvojen hyvittäminen ja kohdealueeksi Turku.

Luontohyvitys ottaa oppia ekologisesta kompensaatiosta, jossa maankäytön tieltä väistyviä luontoarvoja hyvitetään niin, ettei ekologisten arvojen nettohävikkiä synny. Tällaista kompensaatiota ei ole systemaattisesti sovellettu luontoperäisiin inhimillisiin arvoihin. Toki esimerkiksi tilusjärjestelyin on tielinjauksen alle jäävää maata kompensoitu maanomistajille, mutta varsinaista kaupunkiympäristössä tapahtuvaa hyvinvointi- ja virkistysarvojen hyvittämistä ei ole käytössä, saati kokeiltu.

Kaupunkiluonnon nakertuminen

Luontoarvojen heikentyminen ei ole Turussakaan tuntematon ilmiö. Viheralueiden häviäminen on nostanut asukkaiden ja yhdistysten vastarintaa. Julkista keskustelua ovat herättäneet Uittamon asemakaava, Pääskyvuoren asemakaava ja monet muut. Keskustelua on nimenomaan syntynyt siitä, kuinka merkityksellisenä virkistysarvojen heikentymistä pidetään ja kuinka asukkaiden, suunnittelijoiden ja päättäjien pitäisi suhtautua näihin heikentymisiin.

Tiimimme otti tehtäväkseen selvittää, millaisin edellytyksin heikentyvien luontoperäisten virkistysarvojen hyvittäminen olisi mahdollista ja kuinka tarpeelliseksi tällainen ylisummaan nähdään. Tehtäväämme tarvitsimme kaavoittajan, asukkaiden ja asukas- ja harrasteyhdistysten apua.

Esitellessämme Turun kaavoittajille luontohyvitystyötämme, ilmeni, että ekologinen kompensaatio ja lieventämisportaikko olivat jo verrattain tuttuja, mutta luontoperäisten inhimillisten arvojen hyvittäminen ei ollut. Epäilyä herätti erityisesti hyvittämisen epävirallisuus, ja siihen mahdollisesti liittyvä täsmentymätön lisätyö. Olimme Pandoran lippaan äärellä.

Lieventämisportaikon periaatteen mukaan haitalliset luontovaikutukset pyritään lähtökohtaisesti välttämään, mutta jos välttäminen ei onnistu, niitä lievennetään. Jos lieventäminenkään ei onnistu, luontoarvoja voidaan pyrkiä ennallistamaan kyseisellä kohteella tai sen liepeillä. Portaikon kolme ensimmäistä askelmaa ovat enemmän tai vähemmän olleet intressien yhteensovittamisen arkipäivää kaavoittajalle aina, vaikkei lieventämisportaikon tekniseen termiin ole aina viitattu. Tilanne on tämä myös yllä mainituissa turkulaisissa esimerkkitapauksissamme.

Lieventämisportaikko
Kuvio 1: Lieventämisportaikko

Luontoperäisten inhimillisten arvojen hyvittämisen ajankohtaisuutta lisää se, että ekologinen kompensaatio on instrumenttina löytämässä tiensä uudistuvaan luonnonsuojelulakiin. Toki velvoittavana se tullee koskemaan vain eräitä luonnonsuojelulailla suojeltuja lajeja ja elinympäristöjä, mutta laissa kannustetaan luontoarvojen heikentäjiä (esimerkiksi yrityksiä ja kuntia) vapaaehtoiseen kompensaatioon. Itse asiassa kompensaation pitkäjänteiset luonnonsuojelulliset vaikutukset saattavatkin nimenomaan syntyä vapaaehtoisella hyvittämisellä.

Lakiin hahmoteltu ekologinen kompensaatio avaa liiketoimintamahdollisuuksia, kun maanomistajat voivat tuottaa luontoarvoja kompensaatiorekisteriin, josta velvoitetut tai vapaaehtoiset hyvittäjät voisivat kohteita ostaa. Luonnonarvopankkeja on jo Australiassa ja Yhdysvalloissa, ja nyt ne ovat tulossa myös Suomeen. Vapaaehtoiselle hyvittämiselle on varmasti sijaa myös kaupunkiympäristössä.

Niin luontoarvon kuin luontoperäisen inhimillisen arvon syntyminen vie aikaa, mutta niiden hävittäminen voi tapahtua hetkessä. Siksi kaavoittajalla ja päättäjällä, mutta myös asukkailla pitää olla käytössä laajapohjaiset selvitykset eri vaihtoehtojen vaikutuksista ja suunnitelluista välttämis-, lieventämis- ja ennallistamistoimista ennen kuin edetään hyvittämiseen. Hyvittäminen ei saa olla lupa hävittää luontoa.

Mustikankukkia ja lapset

Osallistuminen ja hyvittäminen

Prosessimme myötä kaavoittajien epävarmuus alkoi hälvetä ja pääsimme keskustelemaan hyvittämisen ehdoista. Hyvittämisen maankäytölliset säännöt olivat luonnollisesti vielä hahmottumattomat, mutta kaupunki oli jo kehitellyt instrumentteja, esimerkiksi ottanut käyttöön siniviherkertoimen ja tehnyt joitain poliittisia linjauksia – esimerkiksi sitoutunut Euroopan unionin Green City Accord’iin – jotka kannustivat kaavoittajia ottamaan viheralueiden hyvittämisen kiinnostuksella, jopa rohkeasti, vastaan.

Hyvittämisen tietoperusta ei kuitenkaan ollut vielä erityisen vankka. Kaavoittajilla oli kyllä verrattain selkeä käsitys siitä, missä turkulaiset ulkoilevat ja arkiliikkuvat ja miksi. Heillä ei silti ollut tietoa asukkaiden luontohyvityksen kannalta olennaisista kokemuksista, tarpeista, ehdotuksista tai siitä, mitä asukkaat tai asukasyhdistykset asiasta ylipäänsä ajattelivat.

Luomamme tietoaukko tarvitsi täytettä. Toteutimme verkkoperustaisen paikkatietokyselyn (maptionnaire), jonne pyysimme asukkaita merkitsemään taustatietojensa ohella myös tiedot siitä, missä he arkiliikkuvat, miksi ja millaisen vaivan he ovat arkiliikuntakohteelle pääsemiseksi valmiita näkemään sekä miten he haluaisivat näitä kohteita kehitettävän.

Näiden kysymysten avulla saimme selville tärkeiksi koettuja arkisia paikkoja, sekä tietoja siitä, mitä tarkoitusta paikat palvelevat ja mikä voisi olla niiden menettämisen merkitys. Erityisen kiinnostuneita olimme siitä, miten asukkaiden tarpeet ja toiveet kytkeytyvät toisiinsa; millaisia ulkoilun vyöhykkeitä syntyy, millaisessa suhteessa kohteet ovat toisiinsa sekä millaisena asukkaat kokevat virkistyksellisten arvojen kehittämisen.

Kartta virkistäytymisreiteistä
Kuvio 2. Turkulaisten arkiliikunnan ja virkistäytymisen reitit

Liikenteen valtaväylät ja tutun turkulaisesti Aurajoki jakavat arkiliikunnan kahteen alueeseen, jotka eivät juuri kytkeydy toisiinsa: pohjoiseen Metsä-Turkuun ja eteläiseen Turkuun. Mielenkiintoisesti jokaisella pienemmälläkin luontoalueella joku virkistäytyy, mutta tulokset näyttävät myös sen, miten rakentaminen vaikeuttaa joidenkin alueiden käyttöä ja sulkee myös alueita pois käytön piiristä. Kehittämis- ja hyvittämiskohteiksi paljastuikin kuntoiluvälineiden ja oleskelupaikkojen lisäksi juuri erilaisia reittejä ja kulkukäytäviä.

Asukaskyselyn jälkeen tapasimme yhdeksää turkulaista asukas- ja harrasteyhdistystä paikkaan sidottujen kokemusten ja ehdotusten kanssa. Mielenkiintoisesti yhdistystyöpajassa ei lainkaan noussut esiin ns. NIMBY-ilmiö, jossa katse ja huoli olisivat kohdistuneet joihinkin tiettyihin kohteisiin. Sen sijaan kaupunkiluonnon nakertumista ja hyvittämisideaa katsottiin laajemmin, koko kaupunkia ja kaupunkiseutua koskien, ja ehdotettiin, että hyvittämisen tarkastelutaso olisi syytä pitää yleiskaavatasolla. Asemakaava on jo liian pienipiirteinen ja tiettyä aluetta koskeva, jolle kehittäminen ja hyvittäminen tuskin mahtuvat samanaikaisesti.

Näiden asukaslähtöisten näkemysten, tarpeiden ja toiveiden kera tapasimme kaavoittajia kolmannen kerran. Yleiskaavatason ensisijaisuus vahvistui, koska kaavoittajalla ja sitä kautta päättäjillä ei ole mandaattia kohdistaa hyvittämistä tarkastelussa olevan kaava-alueen ulkopuolelle. Maanomistajan ja kunnan keskinäisistä maankäyttösopimuksista voidaan yrittää muodostaa sellainen oikeuksien ja velvollisuuksien kokonaisuus, jossa luontoarvot ja niiden inhimilliset merkitykset tulisivat huomioiduiksi, mutta käytännössä järjestely oletettavasti törmäisi maanomistajien erilaisin intresseihin ja maankäytön suunnittelun tasapuolisuuden vaatimuksiin.

Yhtenä johtopäätöksenä olikin, että erilaisin kumppanuuteen perustuvien strategisin maankäyttösuunnitelmin voidaan kenties helpommin tarkastella rakentamisen ja luontoperäisten inhimillisten arvojen suhdetta yksittäisten kaavojen ja eri kaavatasojen yli. Ja jos tähän kytketään luonnonsuojelulakiin kehitelty vapaaehtoinen kompensaatio ja erityisesti sen perustana oleva maanomistajien, kaavoittajien, rakennuttajien ja asukkaiden vuorovaikutus sekä mahdollisen kompensaatiorekisterin ja luonnonarvo- ja virkistyspankkien luominen, on jo otettu askel kohti luontoperäisten inhimillisten arvojen hyvittämistä.

Päättäjät ja hyvittäminen

Edustuksellinen demokratia ja luotettava hallinto ovat osa suomalaista arkipäivää. Koiran ulkoilutus sujuu vähemmittä murheitta, kun kaavoitus ja ulkoilureittien suunnittelu on ulkoistettu virkamiehille ja päätökset päättäjille; kansalainen voi rauhassa navigoida vapaataan, työtään ja niiden väliä. Päättäjiä vaihdetaan määräajoin, mutta lainsäädäntö ja virkamiehistö tuovat vakautta ja pitkäjänteisyyttä ajankohtaisten ympäristö- ja maankäyttöasioiden hallintaan.

Kansalaisina olemme jo tottuneita siihen, että maankäyttö- ja rakennuslain määräämänä hallinto osallistaa asukkaita ja sidosryhmiä maankäytön suunnitteluun ja päätöksentekoon monipuolisemman valmistelun ja parempien päätösten toivossa. Demokratia ei kuitenkaan ole vain nelivuotisen mandaatin – päätösvallan – antamista päättäjille vaan pikemminkin kansalaisten kutsu epäkohtien ratkaisuun. Demokratiassa nimenomaan kansalaisten pitäisi olla aloitteellisia, ja hallinnon tehtävänä on hyvän hallintatavan mukaisesti auttaa ja mahdollistaa aloitteellisuuden kanavoitumisen järjestäytyneeksi toiminnaksi ja myönteisiksi hyvinvointivaikutuksiksi – siis järkeviksi päätöksiksi.

Lapsi sienikorin kanssa

Yhteiskuntatieteilijä Hannah Arendtin mukaan politiikka (engl. politics) on aloitteellisuutta: toiminnan aloittamista ja suunnan osoittamista. Turussa kaupunginjohtaja Minna Arve vastasi asukkaiden aloitteellisuuteen, ja hänen esityksestään päätettiin nakertamiskohteiden tuotosta osoittaa 10 prosenttia virkistysarvojen hyvittämiseen. Ainutlaatuisen päätöksen taustalla vaikutti erityisesti Uittamon asemakaavoitustapaus, mutta se oli myös selkeästi osa laajempaa tahdonmuodostuksen jatkumoa.

Luontoperäisten inhimillisten arvojen hyvittämisen tarkat säännöt ovat tietenkin vielä luomatta, mutta turkulaiset päättäjät näyttävät ottaneen kutsun vastaan, ja nyt asukkaiden aloitteellisuus ja poliittinen tahto ohjaavat maankäytön suunnittelua ja päätöksentekoa. Periaatteellinen askel on otettu ja kaupungin luontoarvojen turvaamisen kannalta parempi kannusterakenne muotoutumassa.

Demokratia on velvoitteen ottamista ja vastuun antamista. Se on sitä kansalaisille, hallinnolle ja päättäjille. Prosessia, jonka kuluessa ongelman tunnistamisesta ja tunnustamisesta syntyvä velvollisuuden tunne, tiedonjano ja vastuun ottaminen kanavoituvat toiminnaksi ja päätöksiksi, filosofi John Dewey kutsui tätä luovaksi demokratiaksi (engl. creative democracy). On helppo nähdä, miksi demokratia on Deweylle pikemminkin elämäntapa kuin institutionaalinen järjestely.

Elämäntapana demokratia on myös perusteluiden pyytämistä ja niiden antamista. Perusteluita koetellaan myös kuntavaaleissa. Neljän vuoden äänestyssykli takaa sen, että puolimatkassa päättäjän huomio alkaa siirtyä seuraavien vaalien potentiaalisiin äänestäjiin. Tämä on demokratian dynaaminen ja lyhytjänteinen piirre, mutta se on myös kohta, jossa demokratia irrottautuu rutiinista ja auttaa kuvittelemaan pitkäjänteisesti tulevaa, sitä missä pitäisi kulkea oikeuden ja kohtuuden raja. Tästä punninnasta käy esimerkkinä se, miten kaupunkiluonnon nakertamisen kohdalla sosiaaliset normit ovat tiukkenemassa lainsäädäntöä nopeammin, eikä kaupungin viheralueille ja lähimetsiin rakentaminen enää niin vain onnistu.

Tutkimushankkeessamme olemme harjoitelleet demokratiaa elämäntapana. Olemme auttaneet kanavoimaan asukkaiden, asukas- ja harrastusyhdistysten ja kaavoittajien aloitteellisuutta ja motivaatiota kohti pitkäjänteisempää viheralueiden hoitoa ja hallintaa. Se, miten luontoperäisten inhimillisten arvojen hyvittämisen idea ja käytäntö Turussa nyt etenevät, on kiinni päättäjistä. Siksi ehdotimme ja saimme Turun Sanomien vaalikoneeseen kysymyksen: ”Viheralueelle rakentaminen on korvattava uudella viheralueella.”

JUHA HIEDANPÄÄ

Kirjoittajan kuva

Juha Hiedanpää

Juha Hiedanpää (HT) on luonnonvara- ja ympäristöpolitiikan tutkimusprofessori Luonnonvarakeskuksessa (Luke) ja luonnonvarapolitiikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa. Hän tutkii luonnonsuojelu- ja luonnonvarapolitiikan muotoilua ja toimeenpanoa sekä opettaa vuorovuosin Ympäristötalous-kurssin ja Kansainvälinen talous ja ympäristöongelmat -kurssin Turun yliopistossa.