Teollisuuden vähähiilitiekartat – mistä ne puhuvat ja miten?

Kuuntele Kriittisen tilan artikkeli Spotifyssa (10:21 min)

Glasgow’n COP26-ilmastokokouksen alla Elinkeinoelämän keskusliitto kertoi odottavansa kokouksesta poliittista sitoutumista ja investointeja kunnianhimoisiin ilmastotoimiin. Samalla se julkaisi sivuston, jolle on koottu suomalaisen teollisuuden vähähiilitiekarttojen (VHT) tiivistelmät, ja esitti, että Suomen tie­kar­toista tulisi tehdä kansainvälinen “benchmark” eli vertailuanalyysi.

Miten suurimpien teollisuuden sektorien – energia, metsä, kemia, teknologia – VHT:t näkevät kestävyysmurroksen? Miten niissä kohdataan tarve muuttaa yhteiskunnallisen aineenvaihdunnan suunta pois kestämättömästä energian ja resurssien käytöstä? Miten ne näkevät teollisuuden roolin, entä valtion ja yhteiskunnan laajemmin?

Vähähiilitiekartat ja kestävyysmurroksen haaste

Valtiot kohtaavat kestävyysmurroksessa kaksoismateriaalisuuden haasteen. Ensinnäkin on otettava vakavasti talouden perustana oleva aineellisuus. Haastetta kuvaa, että Suomessa asukaskohtainen luonnonvarojen kulutus on korkeampaa kuin EU:ssa keskimäärin, ja korkeampaa kuin Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Toiseksi yhteiskuntaa on muutettava tavalla, joka kyseenalaistaa erottelun talouden ja politiikan välillä: politiikalla on muutettava, ohjattava ja rajoitettava elinkeinojen ja teollisuuden toimintaa. Materiaalien ja energian kulutusta on vähennettävä perityssä tilanteessa, jossa talouden kehitys on ollut sidottuna kulutuksen kasvuun.

Tiekarttaprosessissa teollisuuden alat ovat näyttäytyneet edistyksellisinä ilmastotoimijoina. Ne satsasivat merkittävästi resursseja tiekarttojen selvitys- ja toteutustöihin. Idea teollisuuden aktiivisesta osallistumisesta ilmastopolitiikkaan ei syntynyt tyhjästä, vaan keskeiset teollisuusliitot – Kemianteollisuus, Metsäteollisuus, Teknologiateollisuus, Paperiliitto ja Teollisuusliitto – järjestivät jo ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja maanlaajuisen vaalikiertueen. Taloudellisten eturyhmien pyrkimyksenä on vaikuttaa aktiivisesti erityisesti hallitusohjelman reunaehtojen muodostumiseen, minkä jälkeen vaikuttamisen painopiste siirtyy valtion hallinnon työryhmiin ja virkamieskunnan lobbaamiseen

Tiekarttojen keskeinen sanoma on, että hiilineutraalisuus on tavoitettavissa samalla kun tuotanto kasvaa, kunhan investointiympäristö on suotuisa ja teknologia edistyy odotusten mukaisesti (TEM 2020). Erityisenä panoksena VHT:t tarkastelevat päästöjen (“hiilijalanjälki”) lisäksi “hiilikädenjälkeä”, joka “kertoo, minkä verran yritys, prosessi tai tuote auttaa muita toimijoita tekemään päästövähennyksiä.” Hiilikädenjälki perustelee kasvutavoitetta: pyritään tuotantoon, joka korvaa tai syrjäyttää fossiilisia tuotteita.

Yhtäaikaisen kasvun ja päästövähennysten perusta on energiateollisuuden massiivinen sähköistäminen. Teknologiateollisuus sisältää suuren määrän erilaisia tuotannon ja palveluiden aloja, joiden polut päästövähennyksiin vaihtelevat suuresti. Kemianteollisuudelle suuren haasteen asettaa fossiilisen raaka-aineen korvaaminen. Monet kemian prosesseista voidaan dekarbonisoida sähköistämällä tai käyttämällä uusiutuvia polttoaineita. Sen sijaan raaka-aineena käytetyille fossiilijakeille ei ole selvää korvaajaa, tällä hetkellä fossiilisten raaka-aineiden käyttö kemianteollisuudessa on 15 miljoonaa tonnia vuodessa.

Metsäteollisuuden tilanne on kaksijakoinen. Yhtäältä sillä on hyvät edellytykset tehdä tuotantoprosesseistaan kokonaan fossiilittomia. Toisaalta hakkuiden ilmastovaikutukset ovat ongelmallisia ja odotettavissa on, että biodiversiteettitavoitteet ja hiilen sidonta tulevat entistä enemmän kilpailemaan metsäteollisuuden tarpeiden kanssa.

Työ- ja elinkeinonministeriön yhteenvedossa todetaan, että keskeiset teollisen murroksen teknologiat ovat jo olemassa. Kuitenkin VHT:t perustuvat osin vielä käytössä olemattomille teknologioille, kuten esimerkiksi hiilidioksidin talteenotolle tai vetytaloudelle (AI, CCS/CCU, vetytalous, power-to-x).

Yhtäältä tiekartat viestittävät, että teollinen muutos on linjassa Suomen hiilineutraaliustavoitteen kanssa. Toisaalta hiilikädenjälkeä korostamalla kehystetään tuotannon kasvu ”vihreäksi” ilman, että yhteiskunnallisen aineenvaihdunnan muutosta arvioidaan perusteellisesti.

Taulukko 1 alla kuvaa, miten tiekartat alistavat päästövähennysten toteuttamisen tuotannon kasvun, hiilikädenjälki-retoriikan ja suotuisan investointiympäristön ehdoille. Samalla VHT:t nojaavat teknologianeutraalisuuden periaatteeseen, jonka mukaan julkisen vallan tehtävä on luoda suotuisa kehitysympäristö mutta, ei määritellä kestävyysmurroksen suuntaa, investointeja tai valittuja ratkaisuja.

Taulukko 1. Tiekarttatarkastelusta esiin nousevat keskeiset kehystykset, niitä koskevat teollisuuden esittämät oletukset ja näihin oletuksiin liittyvät ongelmat

Tiekarttojen jännitteet ja ongelmat

Asian painoa korostaa aikataulu. Hiilineutraalisuuden tavoitevuoteen on alle 15 vuotta. Aikaikkunaan ei mahdu kuin 1-2 raskaan teollisuuden investointisykliä. Väärän teknologisen tai tuotantoa tarpeettomasti kasvattavan polun valinnan jälkeen ei ole aikaa korjausliikkeisiin.

Ällistyttävää kyllä, tiekartat tai ministeriön yhteenveto eivät tarkastele lainkaan sektorien materiaalintarvetta, mikä on johtanut mm. rajuun biomassan käytön kasvuun niiden skenaarioissa. Ajan niukkuus ja tehtävän kiireellisyys korostavat tiedollisia puutteita. Kun tieto parhaista teknologisista poluista on epävarmaa ja investointisyklit hitaita, nousee esiin riski, jonka metsäekonomi Olli Tahvonen sanoittaa osuvasti: ”Uhkana on nykykäytäntöjen säilyttäminen.”

hiilineutraalisuustavoite lasketaan siis kehitysvaiheessa tai kaupallistumatta olevien teknologioiden varaan

Realismin sijaan jopa teknologiauskoa lähentelevää optimistisuutta voi lukea esimerkiksi rinnastamalla yhteenvedon lauseet: ”Tiekartat osoittavat, että hallituksen tavoite hiilineutraalista Suomesta 2035 on teollisuuden ja muiden toimialojen osalta saavutettavissa olemassa olevilla tai näköpiirissä olevilla teknologioilla.” ja ”Monilla toimialoilla päästövähennystoimien keskiössä ovat teknologiset ratkaisut, joista osa on vielä kehitysvaiheessa tai kaupallistumatta.”. Kuvatussa ”näköpiirissä” hiilineutraalisuustavoite lasketaan siis kehitysvaiheessa tai kaupallistumatta olevien teknologioiden varaan.

Vähähiilitiekartat ovat tarkin olemassaoleva kuvaus teollisesta murroksesta kohti hiilineutraaliutta EU-valtiossa. Kunnioitettavalla tavalla ne edistävät teollisuuden sitoutumista päästötavoitteisiin. Samalla ne kertovat, että ilman tiukkaa tavoitteenasettelua niiden realismi tulee – ymmärrettävästi – perusteltua tavanomaisin oletuksin tuotannon määrän kasvusta ja teknologisista ratkaisuista. Toisin sanoen materiaalisesti realistinen (energia, luonnonvarat) tiedontuotanto kestävyysmurroksesta ja sen toteutuksesta puuttuu, eikä sitä todennäköisesti saada aikaan ilman vahvaa valtiollista ohjausta ja siihen liittyvää aktiivista teollisuuspolitiikkaa.

TERO TOIVANEN, TERE VADÉN, ANTTI MAJAVA, PAAVO JÄRVENSIVU, VILLE LÄHDE JA JUSSI T. ERONEN

Takaisin ylös ↑