Kriittinen tila

Suomalaiset rakastavat luontoaan – mutta eivät varauksetta



Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Finlands Natur -lehden kanssa, ja sen on rahoittanut Maj ja Tor Nesslingin säätiö. Finlands Natur -lehteä julkaisee Natur och Miljö -yhdistys. Alkuperäinen ruotsinkielinen artikkeli löytyy täältä.

Useat tutkimukset, kuten muun muassa ympäristöministeriön kysely kesäkuulta 2018 sekä WWF:n kysely lokakuulta 2018, osoittavat, että neljä viidestä suomalaisesta arvostaa luonnon monimuotoisuutta ja että nämä ovat huolissaan monimuotoisuuden köyhtymisestä.

78 prosenttia ympäristöministeriön kyselyä varten haastatelluista pitää luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä yhtenä yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä. Mutta jos muut ympäristöongelmat, kuten roskaamisen ja ilmastonmuutoksen, asettaa luonnon monimuotoisuutta kohtaan muodostuvan uhan kanssa vastakkain, ainoastaan 24 prosenttia haastatelluista piti jälkimmäistä merkittävänä ongelmana. Roskaaminen näkyy konkreettisesti luonnossa, ja ilmastonmuutos on paljon esillä medioissa.

Tutkija Annukka Valkeapää, jonka väitöskirja käsittelee päätöksentekoa Suomen metsäpolitiikassa sekä suomalaisten asenteita metsään ja metsänhoitoon, tuo esille selkeän ongelman.

– Vaikka moni suomalainen pitää metsää ja sen elämää arvokkaina, tämä ei näy päätöksenteossa. Metsä- ja luonnonsuojelupolitiikassa taloudelliset intressit menevät kaiken muun edelle.

Annukka Valkeapää muistuttaa, että luonnon monimuotoisuuden väheneminen näkyy Suomessa esimerkiksi tehokkaina metsähakkuina.

– Erittäin moni suomalainen on todella vihoissaan avohakkuista!

Annukka Valkeapää on tutkinut suomalaisten asenteita metsää ja metsien hoitoa kohtaan. Hän on työskennellyt WWF:llä ja on tällä hetkellä Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö Nefcon palveluksessa. Kuva Marcus Floman

Koska Suomen pinta-alasta 70 prosenttia on metsien peitossa, metsä on suomalaisille merkittävä luonnon symboli.

– Olen tutkinut ihmisten asenteita metsänhoitoon, ja jopa 70 prosenttia suomalaisista vastustaa avohakkuita, jotka kuitenkin ovat tavallisin metsänhoitotapa maassamme. Mutta kaikki, jotka vastustavat avohakkuita, eivät ehkä täysin ymmärrä, kuinka vahva yhteys hakkuiden ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen välillä on.

Väitöskirjansa valmistuttua Valkeapää halusi jatkaa aiheen tutkimista, joka nousi esiin hänen 2008 tekemässään kyselytutkimuksessa. Häntä kiinnosti saada tietää lisää siitä, miksi suomalaiset pitävät luonnon monimuotoisuutta niin korkeassa arvossa.

– Ennen kuin kirjoitin väitöskirjani, oletin, että ihmiset varmaan ajattelevat enimmäkseen itsekkäästi, että metsien tärkein tehtävä on olla olemassa ulkoilmaelämää varten ja osana kaunista maisemaa.

Osoittautui kuitenkin, että kyselyyn vastanneet nostivat luonnon monimuotoisuuden kaikkein tärkeimmäksi asiaksi. Luonnon monimuotoisuutta pidettiin jopa tärkeämpänä kuin sitä, että metsät tuovat valtiolle ja metsänomistajille tuloja. Ymmärtääkseen tulosta paremmin Valkeapää teki toisen tutkimuksen, jossa kahdelle kohderyhmälle esitettiin kysymyksiä koskien sitä, miksi metsiä ja luonnon monimuotoisuutta pidetään tärkeänä. Haastatelluilla ei ollut ammatillista yhteyttä metsä- tai ympäristöasioihin.

– Kohderyhmiin osallistuneiden ajatukset voi kiteyttää seuraavasti: Luonnon monimuotoisuus on olemassaolomme ehto. Olemme kaikki osa elämän suurta kudosta; jos luonnon monimuotoisuus turmeltuu, on se uhka meille ihmisillekin.

”Punaisesta kirjasta kertominen on yksi parhaista keinoista selittää, mistä luonnon monimuotoisuudessa on kyse.”

Valkeapää pitää suurena ongelmana sitä, että suomalaisten yleisesti hyvin myönteinen asenne metsän- ja ympäristönsuojelua kohtaan ei näy tarpeeksi hyvin metsäpoliittisissa päätöksissä.

– Suomi on tässäkin mielessä hyvin korporativistinen yhteiskunta. Metsäteollisuuden vahvat eturyhmät saavat tahtonsa läpi. Kansalaisten mielipide jää pimentoon, koska ei ole olemassa yhtään eturyhmää, joka puhuisi kansalaisten puolesta luonnon monimuotoisuutta tai metsien tulevaisuutta koskevissa kysymyksissä.

Valkeapään mukaan ympäristöjärjestöt eivät pysty vastaamaan metsäteollisuuden ylivaltaan päätöksentekoelimissä.

– Eduskunnalla on myös hyvin harvoin mahdollisuutta metsäpolitiikan perusteelliseen käsittelemiseen.

Suomessa julkaistaan joka kymmenes vuosi selvitys Suomen luonnossa esiintyvien lajien tilasta. Viimeisin niin kutsuttu Punainen kirja julkaistiin tämän vuoden maaliskuussa, ja siitä selviää muun muassa, että joka kolmas selkärankainen on uhanalainen.

Annukka Valkeapää uskoo, että Punaisesta kirjasta kertominen on yksi parhaista keinoista selittää, mistä luonnon monimuotoisuudessa ja sen köyhtymisessä on kyse.

Kun YK:n hallitustenvälinen luontopaneeli julkaisi luonnon monimuotoisuutta käsittelevän raporttinsa toukokuussa 2019, se herätti suurta mielenkiintoa sekä kotimaan mediassa että maailmanlaajuisesti. Tieto siitä, että miljoonaa kasvi- ja eläinlajia uhkaa sukupuutto, sai ainakin väliaikaisesti suuren huomion. Ratkaiseva kysymys on nyt se, kuinka ihmiskunta hyödyntää tämän uuden tiedon.

Suurpedoista ristiriitaista tietoa

Suomen neljästä suuresta petoeläimesta

(karhu, susi, ahma ja ilves) karhu on silmälläpidettävä laji (NT), kun taas susi ja ahma ovat erittäin uhanalaisia lajeja (EN). Näin kertoo tuore uhanalaisten lajien Punainen kirja. Metsästys on kaikille kolmelle petoeläimelle uhka.

78 prosenttia

ympäristöministeriön kyselyyn vastanneista pitää luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä yhtenä yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä.

80 prosenttia

vastanneista oli huolissaan luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä WWF:n asenteita luonnon monimuotoisuuteen kartoittaneessa tutkimuksessa lokakuulta 2018.
Suomen riistakeskuksen Taloustutkimuksella joulukuussa 2018 teettämän kyselyn mukaan neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että suurpetokantoja tulee voida säädellä metsästämällä.

Suuret petoeläimet ovat tärkeä osa Suomen luonnon monimuotoisuutta. Eläimistömme neljästä suurpedosta kaksi, ahma ja susi, on luokiteltu uhanalaisiksi. Suurin syy tähän on metsästys. Myös karhu on mukana uusimmassa Punaisessa kirjassa, jossa se luokitellaan silmälläpidettäväksi lajiksi (NT).

Suomen riistakeskuksen Taloustutkimuksella syksyllä 2018 teettämän kyselytutkimuksen mukaan neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että Suomen petokantojen ”rajoittamisen”, toisin sanoen metsästämisen, tulee olla sallittua.

Suomen susipolitiikasta väitellyt Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori Outi Ratamäki toteaa, että kyselytutkimuksiin on tärkeää suhtautua kriittisesti, sillä ihmiset kaunistelevat usein arvojaan, jotta ne vastaisivat yhteiskunnan odotuksia.

Ratamäki myös uskoo, että monet niistä suomalaisista, jotka kertovat haluavansa huolehtia luonnon monimuotoisuudesta, ovat omaksuneet itselleen tämän julkisesti ilmaistun huolen.

– Ihmiset hakevat kyselytutkimuksista usein konsensusta. Moni on omaksunut sekä yhteiskunnan huolen luonnon monimuotoisuudesta että huolen petoeläimistä. Moni ei edes välttämättä pohdi sitä, että heidän vastauksensa voivat olla ristiriidassa toisiinsa nähden. On täysin mahdollista, että ihmisten tiedot siitä, mitä luonnon monimuotoisuus konkreettisesti tarkoittaa, ovat puutteellisia.

Outi Ratamäen Suomen susipolitiikkaa käsittelevässä väitöskirjassa nostetaan esille muun muassa se, kuinka sekä luonnonsuojelujärjestöt että susien lähellä asuva paikallisväestö kokevat itsensä häviäjiksi nykyisessä susipolitiikassa. Luonnonsuojelijat kokevat näin siksi, koska susi on edelleen uhanalainen ja koska uhka johtuu metsästyksestä, ja paikallisväestö siksi, koska he kokevat, ettei heidän pelkoaan oteta vakavasti ja koska he kärsivät paikallisesti muun muassa poroihin, lampaisiin ja metsästyskoiriin kohdistuvista susivahingoista.

– Suomen kansan enemmistö ei ratkaise käytännössä sitä, suojellaanko sutta tehokkaalla tavalla. Ratkaisu on niiden ihmisten käsissä, joilla on käytännön yhteys riistakantojen säätelyyn. Jotta Suomen susipolitiikasta tulisi menestyksekästä ja toimivaa, tarvitaan paikallisväestön osallistumista, työtä ja tietoa. Se on edellytys suden tehokkaalle suojelulle, sanoo Rajamäki.

MARCUS FLOMAN


Yhteistyössä

Finlands Natur
Teksti: Marcus Floman
Käännös: Petri Junna