Kriittinen tila

Silakan lisääminen ruokapöytään auttaa Itämerta



Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Finlands Natur -lehden kanssa, ja sen on rahoittanut Maj ja Tor Nesslingin säätiö. Finlands Natur -lehteä julkaisee Natur och Miljö -yhdistys. Alkuperäinen ruotsinkielinen artikkeli löytyy täältä.

Silakkaa pidetään nykyään lähinnä rehu- ja vientikalana. Suomalaiset syövät keskimäärin vain 300 grammaa silakkaa vuodessa. Voisiko silakka tulevaisuudessa korvata lihan ja tuontikalan lautasella ja näin olla hyödyksi Itämerelle?

Niin sanotun Itämeri-laskurin (katso faktalaatikko) mukaan ”Itämeri-jalanjälkemme” – eli aiheuttamamme ravinnekuormituksen – kokoon vaikuttaa eniten se, mitä syömme. Suomalaisten Itämerelle aiheuttamasta ravinnekuormituksesta keskimäärin 60 prosenttia johtuu ruokatottumuksista. Valintojensa aiheuttamia päästöjä voi pienentää muun muassa syömällä enemmän kasvisruokaa tai kotimaista luonnonkalaa. Syömällä Itämerestä kalastettua silakkaa vaikuttaa osaltaan myös siihen, että rehevöitymistä erityisesti aiheuttavat fosfori ja typpi poistuvat Itämerestä kalasaaliiden mukana.

Yhteiskuntatieteilijä Mia Pihlajamäki on tutkinut silakan kulutusta Itämeren maissa. KUVA MARCUS FLOMAN

Tampereen yliopiston tutkija Mia Pihlajamäki on jotain niin epätavallista kuin silakkapolitiikkaan perehtynyt yhteiskuntatieteilijä. Hän on aiemmin tutkinut Itämeren valtioiden ympäristöpolitiikkaa ja ponnistuksia Itämeren rehevöitymisen vähentämiseksi. Tällä hetkellä Pihlajamäki työskentelee johtamisen ja talouden tiedekunnassa ja kirjoittaa väitöskirjaansa, joka käsittelee muun muassa Itämeren rehevöitymistä sekä sitä, miten kuluttajat ja muut toimijat suhtautuvat silakan käyttöön ihmisravintona.

– Jos söisimme enemmän silakkaa ja vähemmän lihaa, tuontilohta ja -tonnikalaa, sillä olisi positiivinen vaikutus Itämerelle, Pihlajamäki sanoo.

Lihantuotanto aiheuttaa tunnetusti paljon ravinnepäästöjä, joten jos useampi suomalainen söisi silakkaa lihan sijaan, ravinnepäästöt pienenisivät. Tuontikalan kuljetus aiheuttaa puolestaan hiilidioksidipäästöjä, jotka edistävät ilmastonmuutosta, jolla silläkin on Itämeren tilaa heikentävä vaikutus.

– Uskon, että uusille lähikalatuotteille on markkinoilla iso potentiaali, Pihlajamäki sanoo.

Luonnonvarakeskuksen mukaan silakka muodostaa nykyään jopa 90 prosenttia suomalaisten ammattikalastajien saaliista. Vain kolme prosenttia silakoista päätyy suomalaiseen ruokapöytään, 13 prosenttia menee vientiin, neljänneksestä jalostetaan dioksiinitonta rehua kalanviljelyteollisuuden käyttöön ja reilusti yli puolet päätyy turkiseläinten rehuksi. Silakan suosio ruokakalana on Suomessa tippunut 1980-luvun alun 30 miljoonasta kilosta vuodessa nykypäivän vajaaseen neljään miljoonaan kiloon.

Itämeri-laskuri
Testaa Itämeri-jalanjälkesi Ympäristökeskuksen, Luken, John Nurmisen säätiön ja Helsingin Sanomien Itämeri-laskurilla. Laskuri löytyy osoitteesta syke.fi/itamerilaskuri

Tuoreessa poikkitieteellisessä artikkelissa ”Forage Fish as Food: Consumer Perceptions on Baltic Herring”, joka julkaistiin tieteellisessä Sustainability-aikakauslehdessä, tutkijat esittävät, että vain pieni murto-osa kuluttajista syö silakkaa ympäristösyistä. Artikkelia varten tehdyssä tutkimuksessa noin 2000 henkilöä Suomesta, Virosta, Ruotsista ja Tanskasta vastasi kysymyksiin suhteestaan silakkaan. Osallistujat kertovat pääasiallisiksi syikseen syödä silakkaa sen hyvän maun, terveydelliset tekijät sekä alhaisen hinnan.

– Suomessa on myös toinen käytännön syy siihen, että ihmiset syövät harvoin silakkaa. Se on huono saatavuus, Pihlajamäki sanoo.

Mia Pihlajamäki, jolla oli kokonaisvastuu tutkimuksesta, sanoo kuitenkin osallistujien korostaneen, että he käyttävät mielellään ympäristöystävällistä kalaa.

– Moni osallistuja sanoi toivovansa, että silakkaa markkinoitaisiin ympäristöleimalla. He arvioivat, että tämä voisi olla yleisesti kiinnostavaa kuluttajille.

Suomessa silakalle myönnettiin vuosi sitten MSC-sertifikaatti. MSC-sertifikaatti myönnetään muun muassa, jos laji on niin elinvoimainen, että kalastus on kestävää ja ympäristöhaitat minimoitu. Myös Itämerestä pyydystetylle silakalle näytetään vihreää valoa WWF:n kuluttajan kalaoppaassa.

”Silakan suosio ruokakalana on Suomessa tippunut 1980-luvun alun 30 miljoonasta kilosta vuodessa nykypäivän vajaaseen neljään miljoonaan kiloon.”

Moni suomalainen on vuosikymmenien ajan suhtautunut epäilevästi silakkaan Selkämereltä pyydystetyissä isoissa silakoissa olevien haitallisten dioksiinien takia. Hyvä uutinen on se, että haitallista dioksiinia sisältävät päästöt Itämereen ovat noin puolittuneet 2000-luvulla.

Silti Elintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittelee, että lasten ja hedelmällisessä iässä olevien henkilöiden tulisi syödä silakkaa korkeintaan kaksi kertaa kuukaudessa. Tanskalaisten pyydystämän silakan syöminen on turvallista, sillä dioksiinipitoisuudet eteläisellä Itämerellä ovat alhaiset.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL muistuttaa osaltaan silakan terveyshyödyistä: silakassa on hyödyllisiä rasvoja, jotka voivat pienentää sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisen riskiä.

Mia Pihlajamäki arvioi, että silakkaa syödään nykyään Suomessa niin vähän, että sitä voi hyvin syödä lisää.

– Mutta vielä useampi söisi silakkaa, mikäli tuottajat tarjoaisivat ihmisravinnoksi ainoastaan silakkaa jonka dioksiinipitoisuudet ovat alhaiset. Sen jälkeen olisi helpompaa kertoa silakan syömisen olevan sekä turvallista että ekologista.

Noin 2000 henkilöä Suomesta, Virosta, Ruotsista ja Tanskasta osallistui kyselytutkimukseen. Vastaajat saivat kertoa, kuinka eri tekijät vaikuttavat heidän haluunsa käyttää eri Itämeren kaloja, kuten silakkaa. Lähde: M. Pihlajamäki et al 2019: Forage Fish as Food: Consumer Perceptions. Sustainability 2019. Alkuperäinen grafiikka Krut Collecive, suomenkielinen versio Petri Junna & Versus

Toisin kuin silakkaa, jota on pyydetty Itämerestä pitkään ja suurissa määrin, särkikaloja on kutsuttu roskakaloiksi, muun muassa siksi, koska niitä ei ole pyydetty ja koska ne ovat sisältämänsä fosforin ja typen takia edesauttaneet rehevöitymistä.

Viime vuosina suomalaisten asenne särkikaloihin on muuttunut. Yksi esimerkki on lahna, joka on John Nurmisen säätiön aloitteesta paketoitu suosituksi tuotteeksi pakastealtaisiin. Tuotteen jalostanut K-ryhmä kertoo lahnasta tehdyn kalapihvinsä kuuluvan kahden edellisen vuoden suosituimpiin kalatuotteisiin kauppojen pakastealtaissa. Tuote on merkitty selkeästi erottuvalla Puhdas Itämeri -tunnuksella.

Lahnasta tehdyistä saaristolaiskalapihveistä on tullut myyntimenestys.

MARCUS FLOMAN


Yhteistyössä

Finlands Natur
Teksti: Marcus Floman
Käännös: Petri Junna