Puupinoja avohakkuun reunalla
Kriittinen tila

Ruotsin metsätalouden malli

Lukuaika: 10 min.

Suomessa uskotaan usein, että asiat on hoidettu Ruotsissa paremmin. Miten mahtaa olla tilanne molemmille maille tärkeässä metsätaloudessa? Ruotsalainen metsäteollisuus esittelee mielellään ”ruotsalaista metsätalouden mallia” esikuvallisena, ja myös vastauksena ilmastonmuutokseen. Samaa tavoittelee Suomenkin metsäteollisuus. Millainen Ruotsin malli on ja mitkä ovat sen vaikutukset ilmastoon, biodiversiteettiin ja metsän muihin kuin teollisiin käyttöihin?

Greenpeace Norden ja Protect the Forest-järjestön Ruotsin osasto tuottivat vastikään pitkän dokumenttielokuvan More of Everything, jossa lukuisa joukko ruotsalaisia tohtori- ja professoritasoisia tutkijoita ja asiantuntijoita (muun muassa P. Agelstam, A. Larsson, J. Andersson, M.S. Booth, L. Gustafsson, S.-O. Holm, B. Jonsson, A. Dalsberg, A. Lindroth, E. Westholm ja L. Östlund) käy kriittisesti läpi ”ruotsalaisen metsätalouden mallin” faktoja.

Dokumentin perusteellista johdatusta seuraten käsittelemme seuraavassa ”ruotsalaisen metsätalouden mallin” puolesta esitettyjä väitteitä ja asiantuntijoiden käsityksiä niiden paikkansapitävyydestä. Lopuksi palaamme koto-Suomeen ja tarkastelemme, miten tilanne ja käytännöt Suomessa vertautuvat Ruotsiin.

Dokumentissa ja sen käsittelemissä väitteissä on kyse ”retorisen ilmatilan” hallinnasta. Bioperäistä, uusiutuvaa energiaa ja raaka-ainetta tarvitaan ja tarjotaan kaikkialla maailmassa fossiilitalouden korvaajaksi. Metsäteollisuus on huomannut mahdollisuutensa. Sen mukaan kaikki korjautuu, kun käytetään taikasauvaa nimeltä puu. Puuta aiotaan käyttää kaikkeen: pakkauksista meikkeihin, vaatteisiin ja jatkuvasti kasvavan liikenteen polttoaineisiin. Tämän lupauksen tiedottamiseen alan organisaatiot teollisuuden sponsoroimana käyttävät miljoonia.

Mutta jos lupaukset eivät ole täyttä totta, ”ruotsalaisen mallin” jatkaminen ja levittäminen maailmalle vaarantaa vakavasti metsäekosysteemejä. Samalla katteettomat lupaukset hämärtävät käsitystä ilmastonmuutoksen torjuntatoimista ja metsäteollisuuden roolista luonnon ja talouden kannalta, niin Ruotsissa, Suomessa kuin kaikkialla muuallakin.

Mikä ”ruotsalainen malli”?

Nykyinen, ”moderni” metsätalouden malli tuli Ruotsissa käyttöön 1900-luvun puolivälissä. Kuten Ruotsin maatalousyliopiston professori Lars Östlund dokumentissa toteaa, malli on otettu peltoviljelystä. Se ei pohjimmiltaan perustu eikä tähtää metsän hoitoon, vaan puiden viljelyyn eli puupeltokasvatukseen. Mallin taustalla ei ollut kattavia tieteellisiä selvityksiä sen seurauksista.

Mallin mukaisesti puut avohakataan ja maaperä muokataan voimaperäisesti. Metsämaiden ja soiden laajamittaiset ojitukset liittyvät mallin mukaiseen tuottavan metsäpinta-alan maksimointiin. Avohakatulle alalle istutetaan taimitarhoilla esikasvatettuja taimia. Jonkin ajan kuluttua taimikko perataan siihen luontaisesti syntyneistä lehtipuiden taimista, jotka nopeakasvuisina sitoisivat nopeasti paljon hiiltä. Istutustaimet harvennetaan, jotta niillä olisi paljon kasvutilaa. Harvennukset toistetaan hakkaamalla loput lehtipuut ja edelleen pienimmät puut. Sitten tehdään taas avohakkuu, vaikka puut ovat vielä keskenkasvuisia. Kun näin toimitaan joka vuosi, jatkuvarakenteisten puustojen määrä vähenee. Monimuotoiset metsäekosysteemit muuttuvat yhden puulajin yksitoikkoisiksi puupelloiksi. Kuten dokumentti tiivistää: istutuksen tarkoitus ei ole synnyttää uutta metsää, vaan luoda puukasvusto, joka voidaan korjata mahdollisimman pian.

Aito metsä ei kuitenkaan ole vain suuri joukko puita. Valtapuiden lisäksi metsä koostuu maan päällä kasvavista erilajisista ja eri-ikäisistä puista ja muista kasvilajeista sekä monenlaisista muista eliöistä. Maan sisällä elää lisäksi suuri määrä erilaista eliöstöä, esimerkiksi juurten lisäksi sienirihmastoja. Puhe ”metsän” iästä ja ”metsän” kasvusta on harhaanjohtavaa, jos tarkoitetaan vain isoimpien valtapuiden ikää ja puuston kasvua.

Puut syntyvät ja kuolevat ja tarjoavat kodin ja ravinnon lukemattomille eliöille. Siten kehittyy erilaisia ekosysteemejä. Ruotsissa sijaitsee merkittävä osa Euroopan viimeisistä luonnonmetsistä, joita ei ole koskaan hakattu. Ne ovat olleet jatkuvasti puustoisia eli ikimetsiä. Kuten dokumentissa todetaan, tämä eurooppalainen luonnonperintö on uhattuna Ruotsin maailmanlaajuisesti markkinoiman mallin laajojen avohakkuiden vuoksi.

Avohakkuun jälkeistä maaperän muokkausta
Maaperän muokkausta, Bergmyrberget. Kuva: Skogsfrun, Wikimedia Commons.

Ruotsissa pidetään metsätaloutta loukkaavana puhua puuplantaaseista siten kuin esimerkiksi moitittaessa kaakkois-Aasian palmupuu- ja Brasilian eukalyptusplantaaseja. Tosiasiassa on kuitenkin kyse samanlaisesta toiminnasta. Esimerkiksi FAO määrittelee plantaasimetsän ”voimaperäisesti hoidetuksi metsäksi, jossa tavoiteiän saavutettua kasvaa yhtä tai kahta puulajia, yhdessä ikäluokassa, säännönmukaisesti istutettuina.” Ruotsissa pyritään yhä enenevässä määrin käyttämään jalostettuja, nopeakasvuisia taimitarhalla esikasvatettuja taimia. Näin ollen puupelloilla kasvavat lajit eivät oikeastaan enää ole ”kotoperäisiä”.

Plantation forest is defined as an intensively managed planted forest that at maturity is composed of one or two species, has one age class, and has regular tree spacing.

Ekologi Stig-Olof Holm huomauttaa, että metsätalouden merkitys Ruotsin taloudelle on ollut todella suuri, mutta tilanne on nykyään toinen kuin ennen. Noin 2-3 % BKT:sta tulee metsäteollisuudesta, verotuloista noin 2%. Nettotulot viennistä ovat noin 100 miljardia kruunua eli n. 10 miljardia euroa vuodessa. Noin 1,4 % kaikista viidestä miljoonasta työllisestä ruotsalaisesta työskentelee metsäsektorilla, eli noin 70 000 henkeä, heistä noin 16 000 metsissä. Aika, jolloin metsätyöt olivat maaseudun tärkeimpiä työpaikkoja, on mennyt ohi. Ruotsissa matkailu, mukaan lukien luontomatkailu, työllistää jo enemmän kuin metsätalous ja sen osuus BKT:sta on saman suuruinen.

Muutos Ruotsin metsäluonnossa

Ekologi Jon Anderson esittelee dokumentissa ilmakuvien ja karttojen avulla, miten valtava muutos Ruotsin luonnossa on tapahtunut vain muutamassa vuosikymmenessä. Metsätiet lisääntyvät kiemurrellen joka paikkaan ja hakkuualueet kasvavat niiden ympärille. Ikimetsistä, joissa kasvoi useita puulajeja ja puiden ikä ja koko vaihtelivat laajasti, on vain rippeet jäljellä, pieninä sirpaleina kaukana toisistaan. Monet metsän lajit edellyttäisivät etäällä olevien reviirien välille puustoa kasvavia ekologisia käytäviä eli kulkuyhteyksiä. Myös tällaiset käytävät katkeavat metsäteihin ja hakkuisiin.

Ruotsalainen malli on vuoden 1950 jälkeen muuttanut 60 % ikimetsistä puupelloiksi. Sillä on heikennetty niin maan, ilman ja kuin vesistöjenkin tilaa ja tehty useita kasvi-, eläin- ja sienilajeja uhanalaisiksi. Metsätalousmaata Ruotsissa on vajaa 30 miljoonaa hehtaaria. Niistä puuta luontaisesti hyvin kasvavia maita eli Suomessa käytetyn luokituksen mukaan metsämaata on noin 23 miljoonaa hehtaaria. Loput ovat kitu- tai joutomaita. Niitä ei ole mielekästä luokitella varsinaisiksi metsämaiksi, joista laskutavasta riippuen noin 3,5 prosentista 10 prosenttiin on hakkuilta suojeltua.

Ruotsissa hakattiin jo maailmansotien aikaan paljon lehtipuita energiaksi polttoainepulan vuoksi. Kun vain havupuut, pohjoisessa lähinnä männyt ja etelässä kuuset, luokiteltiin kasvatuskelpoisiksi, käytettiin lehtipuiden hävittämiseen 70-luvulla vesakkomyrkkyjä amerikkalaisten Vietnamin sodan innottamana. Niitä kylvettiin maasta reppuruiskuista ja myös lentokoneilla ilmasta. Kun viime aikoina tutkijat ovat korostaneet sekametsien ja erityisesti lehtipuiden merkitystä luonnon kannalta, teollisuus väittää, että metsissä kasvaa enemmän lehtipuita kuin koskaan. Toki kasvaakin enemmän kuin suuren energiakäytön ja 70-luvun vesakkojenpoiston aikaan.

Metsäpalo satelliittikuvassa
Metsäpalo Enskogenissa, heinäkuussa 2018. Kuva: Copercnicus EMS/EU.

Ruotsissa oli kesällä 2020 paljon vakavia metsäpaloja. Jos metsät olisivat olleet alkuperäisen monimuotoisia ja sisältäneet paljon lehtipuita, ne olisivat olleet vähemmän alttiita palolle. Yksipuoliset puupellot ovat samalla tavalla arkoja myös monille muille tuhotekijöille. Ilmaston lämpeneminen lisää riskejä tuhoille (kuten myös Suomessa LUKE on todennut).

Suuri yleisö ei Ruotsissakaan halua, että metsät muuttuvat avohakkuulla puupelloiksi. Yleisön mielipiteen muokkaamiseksi suosiolliseksi puupelloille teollisuus on käynnistänyt toistuvasti kalliita propagandakampanjoita. Alan organisaatiot toistavat iskulausetta, että ”Jokaista kaadettua puuta kohti istutetaan vähintään kaksi uutta puuta”. Hokeman esittäjät unohtavat ilmeisen tahallisesti, että taimikonhoidossa, ensiharvennuksessa ja ennen hakkuuta tehtävässä alikasvoksen raivauksessa hakataan maahan paljon puuyksilöitä – näitä ei kuitenkaan lasketa ”kaadetuiksi”, joiden tilalle istutetaan kaksi uutta.

Ruotsin puupeltomallilla paljon hiilidioksidia ilmaan, vähän maahan

Metsäteollisuuden apu ilmastonmuutoksen torjunnassa perustuu mahdollisuuteen, että puulla korvataan energiaintensiivisiä materiaaleja. Dokumentti lainaa metsäteollisuuden lobbausvideota: ”Kun puiden kasvu lakkaa, ne kaadetaan ja käytetään ilmastoviisaiksi tuotteiksi”. Onko se totta? Vain noin 16 % hakatusta puusta käytetään Ruotsissa sahatavaraksi. Pääosa eli yli 80 % käytetään selluksi ja energiaksi, joista hiili vapautuu pian tai välittömästi kuten fossiilisten ainesten polttamisessa. Tätä vastoin puulla pitäisi ensisijaisesti korvata energiaa paljon käyttävää betonia ja terästä. Puupeltotalous aiheuttaa Ruotsissa vuositasolla kaiken kaikkiaan yli 80 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt. Liikenteen päästöt ovat yli 60 miljoonaa hiilidioksidin ekvivalenttitonnia.

Viestinnässään ruotsalaiset metsäalan organisaatiot toistavat teollisuuden sponsoroimina, että puupeltojen puustojen kasvaessa hiili sitoutuu nopeasti takaisin puustoon. Sitoutumista tietenkin tapahtuu, mutta se vie kauan aikaa. Esimerkiksi Pariisin sopimuksen aikataulussa ei ole aikaa odottaa 50 tai 100 vuotta. Hiilidioksidin kertyminen ilmakehään pitää lopettaa heti, jos halutaan osaltaan estää maapallon ilmaston lämpeneminen yli 1,5 asteen raja-arvon.

Avohakkuiden seurauksena yhteyttävä vihreä massa vähenee välittömästi. Maanmuokkaus ja soiden ojitus nopeuttavat maassa olevan hiilen karkaamista. Ojitetun maan päästöt ovat Ruotsissa ainakin 6 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa. Puupellot eivät pysty hetkessä sitomaan näin ilmaan vapautuvia suuria hiilimääriä, vaan ilmastonmuutos nopeutuu.

EU käytti vuonna 2017 6,5 miljardia tukeakseen puiden polttamista voimalaitoksissa. Summasta puuttuvat eri maissa maksetut tukiaiset ja teollisuuden saamat alennukset sähkön ostoon. Teollisuus maksaa murto-osan siitä hinnasta, mitä tavalliset kansalaiset joutuvat maksamaan sähköstä. Seuraavana vuonna 800 tutkijaa laati EU:lle kirjeen, jossa vaadittiin rajoittamaan uusiutuvana energiana käytettävän biomassan määrää.

Puuntaimien kasvatusta
Taimien kasvatusta Ruotsissa. Kuva: Christian Åslund/Greenpeace.

Keskeinen perustelu puupelto-mallille on, että nuoret puut kasvaessaan sitovat paljon hiiltä. Tämä on sinänsä totta, mutta unohtaa, että puupeltojen perustaminen on merkinnyt metsiin satojen vuosien aikana maahan ja puustoon kertyneiden hiilivarastojen hajottamista ilmaan ja vesiin. Sitä määrää ei puupelloilla voida korvata. Toisin sanoen puusta-ilmaan ja ilmasta-puuhun kierto kyllä toteutuu, mutta vanhoissa metsissä ollut maaperän ja puuston hiilivarasto on jo siirtynyt ilmakehään, eikä palaudu, jollei puuston uudelleen anneta vanhentua. Myös vanhat puut sitovat hiiltä, erityisesti maahan juuristoihin, vaikka niiden runkokasvu hidastuu. Erityisesti tulisi huomioida, että vain vanhat puut ja metsät voivat toimia pitkäikäisinä hiilivarastoina.

Professori Anders Dahlberg kertoo dokumentissa mielenkiintoisia uusia tuloksia sienirihmastojen merkityksestä metsissä. Vanhoissa puustoissa on sienirihmastoissa jopa 40-50 prosenttia pitkäaikaisesti hiiltä sitovasta massasta. Globaalisti maan ekosysteemit sisältävät kolmasosan hiilinieluista. Ilman muokkausta ja ojitusta hiili säilyy maassa sidottuna.

Ruotsalaisen metsänhoidon mallin mukaisesti puut kaadetaan nuorina eli paljon alle 100 vuotiaina, jolloin niiden kasvu ei suinkaan ole lakannut. Mänty on vanha vasta viisisataavuotisena ja kuusi yli 300 vuotiaana. Kuten professori Lars Östlund toteaa, puupeltomallin taustalta puuttuu elinkaarianalyysi siitä, miten vanhaksi puu kannattaa kasvattaa ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

Monimuotoisuuden ja monikäytön kriisi

Samanaikaisesti ilmastonmuutoksen kanssa on menossa luonnon monimuotoisuuden sekä metsien monikäytön kriisi. Tuhansien vuosien evoluutio on luonut luonnonmetsien monimuotoiset ekosysteemit. Niitä ylläpitävät monet lajit, joita emme edes näe. Laaja diversiteetti on toimivien ekosysteemien edellytys. Puupeltomallin seuraukset ovat paljastaneet tutkijoille luonnon aidon monimuotoisuuden suuren merkityksen.

Lena Gustafsson, maatalousyliopiston ekologian emeritusprofessori kertoo, kuinka vuonna 2012 tehty kansainvälinen vertailu muutti keskustelua. Vertailun mukaan Ruotsi oli heikoimpia luonnonmetsien säästäjiä. Mutta kuten dokumentissa todetaan, suojelutavoitteiden saavuttaminen tai saavuttamattomuus riippuu pitkälti siitä, miten ”suojelu” ja ”metsä” määritellään. Metsälobbyn reaktio huonoihin tuloksiin olikin määritelmien ja sitä tietä laskelmien muuttaminen. Sen sijaan, että olisi aidosti suojeltu lisää luonnonmetsiä, tilastojen numeroleikillä saatiin tilanne näyttämään siltä, että maa olisi jo saavuttanut tavoitteensa.

Suojelualueisiin lasketaan Ruotsissa nyt mukaan avoalojen pienet säästöpuuryhmät ja kitumaat, joita ei heikon tuottavuuden vuoksi ole aiemmin sisällytetty talouskäyttöön kuuluviksi maiksi. Myös tuotantoon kuulumattomia maita on laskettu mukaan suojelualueiksi. Näin laskien metsäteollisuuden käsityksen mukaan peräti 30 % Ruotsin metsistä on suojeltu eli metsätalouden ulkopuolella. Tosiasiassa vähätuottoisten kivikoiden ja soiden suojelulla ei kuitenkaan voida korvata aitojen ikimetsien säilyttämistä hakkaamattomina.

Ilmastomallit osoittavat, että parasta käyttöä metsille olisi antaa niiden kasvaa ja palauttaa puupeltoja luonnonmetsiä muistuttaviksi eli ennallistaa niitä sitomaan enemmän hiiltä ja tarjoamaan käyttökelpoisia elinympäristöjä aidon metsän lajeille. Ruotsalainen metsätalouden malli on hiilitaseen lisäksi pitänyt huonosti huolta luonnon monimuotoisuudesta, monikäytön ja ekosysteemipalvelujen edellytysten säilymisestä. Monikäyttöön kuuluvat muun muassa ulkoilu, virkistys, marjastus, sienestys, luontomatkailu, terveyden vaaliminen ja pohjoisessa lisäksi poronhoito. Monikäyttö ja ekosysteemipalvelut edellyttävät aitoa puuston rakennetta ja koostumusta.

Taimikkoa
Istutettua taimikkoa. Kuva: Christian Åslund/Greenpeace.

Suojelubiologi Artur Larsson Ruotsin lajitietokeskuksesta kertoo, että pääasiallinen syy lajin joutumiseen uhanlaisten lajien Punaiseen kirjaan on voimaperäisen metsänhoidon aiheuttama elinympäristöjen ja lajien tarvitsemien resurssien, kuten kuolleen puun kato. Kuollut puuaines on monen eliön koti ja ravinnon tuottaja ja sen määrä on koko ajan vähentynyt. Nykyisin kuolleen puun määrä on Ruotsissa alle 10 kuutiometriä/hehtaari. Luonnontilaisessa metsässä määrä on yleensä kymmenkertainen.

Ruotsissa tilastot osoittavat, että tilanne metsäluonnossa on koko ajan huononemassa. Professori Bengt Gunnar Jonsson toteaa ykskantaan, että korkean suojeluarvon metsien alue Ruotsissa on yksinkertaisesti liian pieni taatakseen ylipäätään metsälajien saati vaarantuneiden ja uhanalaisten lajien eloonjäännin. Esimerkkkinä dokumentissa käsitellään rihmastollisia sieniä. Puut ovat riippuvaisia ravinnon ja veden saannissa sienisymbioosista. Avohakkuu johtaa symbioottisten mykorritsasienien tuhoutumiseen. Näitä lajeja on noin 2000 ja niistä noin 10 % on jo uhanalaisia.

Suunnattua tutkimusta

Skogstyrelsen on Ruotsin kansallinen metsäviranomainen, jonka vastuulla on muun muassa hakkuiden valvominen. Kun sille äskettäin nimitettiin uusi pääjohtaja metsäteollisuudesta, alkoi toiminnoissa tapahtua radikaaleja muutoksia. Metsien avainelinympäristöjen kartoittaminen lopetettiin luoteis-Ruotsissa. Samoin kerrottiin meneteltävän myös hakatuiksi merkityissä metsissä. Päätökset merkitsevät, että tietä avataan avohakkuille. Ennen hakkuuta ei edellytetä enää uhanalaisten ja indikaattorilajien selvittämistä.

Professori Erik Westerholm kertoo yhdestä Ruotsin historian suurimmista metsäntutkimushankkeesta “Future Forests”, johon hän osallistui ja jonka toteutumista arvioi. Toisin kuin kansainvälisessä metsätutkimuksessa, hankkeessa ei lainkaan oltu huolestuneita ilmaston lämpenemisestä, vaan kehuttiin, että neljän asteen lämpötilan nousu yhdessä lannoituksen ja ”Turbo-puiden” istuttamisen kanssa lisää paljon hakkuita ja vientituloja. Samaa ovat toistaneet Kuninkaallinen maa- ja metsätalousakatemia ja Maatalousyliopiston metsätiedekunta yhdessä metsäteollisuuden kanssa.

Hankkeessa tutkimukselle oli asetettu selvä tavoite saada sen avulla lisää oikeutusta ja poliittista tukea voimaperäiselle metsänhoidolle eli avohakkuille, istutuksille, ojituksille ja lannoituksille. Tutkimushankkeen tutkijat eivät tienneet, että tutkimukselle oli asetettu etukäteen tällainen rahoittajien sopima tavoite, jonka mukaan yksinomaan puun määrä on tärkeää.

Entä Suomi?

Miten ”ruotsalainen metsähoidon malli” vertautuu Suomessa toteutuvaan metsien käyttöön? Myös Suomessa metsien käyttöä on optimoitu pitkälti (kuitu)puun tuotanto edellä. Avohakkuut, vesakkomyrkytykset ja muu lehtipuiden poisto, maaperän muokkaus ja istutustaimien käyttö ovat kaikki olleet myös Suomen metsien arkea. Kuten Janne Säynäjäkangas ja Ville Kellokumpu kuvaavat, retorista ilmatilaa ja metsämaiden hoitoa on Suomessakin luonnehtinut ”kuitupuukapitalismi”, jossa metsän käyttö on optimoitu kuitupuuta käyttävän teollisuuden etujen mukaan.

Selluteollisuus hyötyy vakaasta ja kohtuullisen hintaisesta virrasta kuitupuuta. Tähän metsiä nuorentava avohakkuumalli sopii hyvin. Jos metsien hoitoa optimoitaisiin esimerkiksi metsänomistajien tulojen, sahateollisuuden tai ilmastonmuutoksen mukaisesti, hoitomalli pyrkisi esimerkiksi pidempään kiertoon ja vanhempiin puustoihin. Toisin sanoen ”ruotsalainen metsänhoidon malli” ei ole koko metsäteollisuuden etu, sen paremmin Suomessa kuin Ruotsissakaan, vaan tietyn metsäteollisuuden sektorin etu.

Suomalaisen metsäkeskustelun retoriikkaa luonnehtii ajatus, että metsäteollisuus ei enää ole selluteollisuutta, vaan biotaloutta, jossa niin kutsutuilla uusilla tuotteilla, kuten tekstiileillä, on ratkaiseva merkitys. Tämä viesti on toistunut esimerkiksi metsäteollisuuden strategioissa. Valitettavasti Suomessakin valtaosa puusta päätyy edelleen nopeakiertoiseen käyttöön: vuonna 2019 vain noin 14 prosenttia puuaineksesta päätyi pitkä-ikäisiin sahatavaroihin ja puulevyihin. Myös biotuotehtaaksi mainitun MetsäGroupin uuden Kemin tehtaan tuotannon arvosta ennakkotietojen mukaan noin 80 prosenttia olisi sellua.

LUKE:n tutkimusprofessori Raisa Mäkipää tiivistää kehityssuunnan ja toiveet Helsingin Sanomissa (23.2. 2021): ”Metsäteollisuuden rakenne on kuitenkin muuttunut jatkuvasti toiseen suuntaan, eli pitkäikäisiä ja korkean jalostusasteen tuotteita valmistetaan entistä vähemmän ja sellua enemmän. Suomessa kannattaisi kehittää lisää puutuotteita, joilla on korkea jalostusarvo. Nyt nanosellukin viedään Kiinaan, eikä tuotteita jalosteta Suomessa.”

Ei ole epäselvää, etteikö metsätalous niin Ruotsissa kuin Suomessakin olisi ollut laajaa kannatusta ja kunnioitusta nauttivan hyvinvointivaltion perustoja, Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa myös alunperin köyhyydestä nousemisen edellytys. Mutta maailma on muuttunut, ja erityisesti luonnonvarojen käyttöä olisi harkittava uudelleen, uusien tavoitteiden mukaisesti. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat vakavia ongelmia, ja köyhyyden poistoon on muitakin keinoja kuin maksimoitu selluteollisuus. Ruotsissa helmikuussa julkaistussa debattiartikkelissa professorit Erland Mårald ja Camilla Sandström peräävät, että poliitikkojen olisi astuttava kentälle, jotta aikaan saataisiin kattava keskustelu, uusi ”yhteiskuntasopimus” metsien käytöstä.

Mårald ja Sandstörm tunnistavat kolme eri vaihetta siinä, miten metsänhoito ja ruotsalainen yhteiskunta ovat sovittautuneet yhteen, viimeisimpänä vaihe, jossa ”vapaus ja vastuu” -ajatuksen mukaisesti on toivottu, että markkinat ja ympäristösertifikaatit varmistaisivat, että yhtä aikaa saadaan sekä enemmän tuotantoa että paremmat ympäristöarvot. Näin ei kuitenkaan ole käynyt ja kirjoittajat korostavat, että ”yhteiskuntasopimus” on vanhentunut. Muuttuneita tekijöitä ovat muun muassa:

-Ympäristönäkökulma korostaa, että ruotsalainen metsänhoidon malli ei ole onnistunut lisäämään biologisen monimuotoisuuden määrää

-Metsänomistajat kokevat uhkana niin epäselvän sääntelyn kuin myös omistusoikeutta uhkaavat ympäristövaatimukset

-Matkailuelinkeino, metsästäjät ja poronhoitajat ja muut metsän käyttäjät kokevat metsänkäyttömahdollisuuksiensa ja -oikeuksiensa olevan vaarassa

-Rajusti muuttunut metsäelinkeino ei enää tuota hyvinvointia koko maahan, vaan jopa lisää maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelua

-Ilmastonmuutos asettaa uusia haasteita, joihin vanhat vastaukset eivät toimi

-Yhteiskunnan arvot ovat muuttuneet

Näistäkin tekijöistä on helppo tunnistaa monien koskevan myös Suomea. Kaikkia kantoja löytyy esitettyinä viikoittain mediasta. Ehkä Suomessakin olisi aika laajalle keskustelulle metsiä koskevasta ”yhteiskuntasopimuksesta”, joka ottaa huomioon muuttuneet olosuhteet, niin taloudessa kuin luonnonvarojen käytössäkin.

ERKKI LÄHDE & TERE VADÉN

Otsikkokuva: Christian Åslund/Greenpeace

Lue myös Pieta Hyvärisen Tiededebatti:
Keräilytalouksia ja plantaasimaisuuksia metsissä ja metsien raunioilla

Kirjoittajan kuva

Erkki Lähde

Erkki Lähde on metsämaatieteen ja metsänhoidon emeritusprofessori, joka jatkaa edelleen tutkimustyötä. Hän on tehnyt väitöskirjansa ojituksen vaikutuksesta turpeen kaasunvaihtoon ja kehittänyt avohakkuuvapaan metsän jatkuvan kasvatuksen menetelmän.

Kirjoittajan kuva

Tere Vadén

Tere Vadén on dosentti ja BIOS-tutkimusyksikön tutkija.