Kotieläintuotantoon ja kulutukseen liittyvät kestävyyshaasteet on tunnistettu jo pitkään, mutta tuotantoa ja kulutusta ei ole saatu siirrettyä kestävälle polulle. Kestävyyshaasteiden ratkaisemiseksi meidän on pysähdyttävä ja tunnistettava ruokajärjestelmää ohjaavat vallitsevat ajattelutavat. Paradigmojen tunnistaminen on ensimmäinen askel vaihtoehtoisten visioiden etsimiseksi.
Systeemitutkija Donella Meadows kehitti vipupisteen käsitteen, kun hän turhautui siihen, miten pinnallisia ratkaisuehdotuksia järjestelmätason ongelmiin, kuten kasvutalouden haasteisiin, esitettiin. Käsite on auttanut myös ymmärtämään, miksi ilmasto- ja ympäristöongelmiin ei ole pystytty luomaan vaikuttavia ratkaisuja. Muutokset pinnallisissa vipupisteissä niin, että järjestelmän syvätaso pysyy muuttumattomana, eivät johda järjestelmän muutokseen. Kestävyysmurroksen edistämiseksi olisi siis tärkeää paikantaa syviä vipupisteitä, kuten järjestelmää ohjaavia tavoitteita ja paradigmoja.
Paradigma on ajattelua ja toimintaa ohjaava yleinen, lausumatta oletettu viitekehys. Paradigma tarkoittaa ihmisten syvimpiä, tiedostamattomia oletuksia ja arvoja – asioita, jotka otamme itsestäänselvyytenä. Paradigma määrittää odotuksemme maailmasta ja kehystää kysymämme kysymykset. Paradigma asettaa ajattelumme rajat, minkä vuoksi sen hahmottamiseen liittyy kognitiivisia esteitä. Paradigmaa voi siis olla vaikea hahmottaa ja ajatus sen muutoksesta voi tuntua mahdottomalta.
Paradigmat pakottavat meidät kasvokkain syvimpien oletustemme ja itsestään selvinä ottamiemme asioiden kanssa.
Kuten Eeva Houtbeckers ja Galina Kallio toteavat Paradigmojen liikuttajat -podcastissaan, kysymykset paradigmasta usein vaivaavat ja vaivaannuttavat meitä. Paradigmat pakottavat meidät kasvokkain syvimpien oletustemme ja itsestään selvinä ottamiemme asioiden kanssa. Siksi paradigmaa pidetään kaikkein vaikuttavimpana vipupisteenä.
Paradigmat ovat alkaneet vaivata myös meitä tutkimuksessamme, jossa etsimme yhdessä poikkitieteellisen tutkimusryhmän kanssa syviä vipupisteitä kestävämpään kotieläintuotantoon. Järjestimme toukokuussa 2023 myös työpajan, johon kutsuimme joukon tutkijoita pohtimaan kotieläintuotantoa ohjaavaa paradigmaa kanssamme. Työskentelyn pohjalle olimme tunnistaneet suomalaista maatalous- ja ruokapolitiikka sekä elintarvikemarkkinoita ohjaavia pitkän aikavälin tavoitteita aina 1950-luvulta lähtien.
Työpajassa tutkijat onnistuivat muotoilemaan seuraavat suomalaista ruokajärjestelmää ja kotieläintuotantoa ohjaavat paradigmat:
Ruuantuotannon paradigma
Nurmea ja rehukasveja hyödyntäviin kotieläimiin perustuva tuotanto sopii Suomen ympäristöoloihin, ja sen vuoksi luontevasti osaksi Suomen ruoantuotantoa. Suomessa tuotannon ympäristövaikutukset ovat pienemmät ja kotieläinten hyvinvointi on parempaa kuin muualla.
Tuotantoa ohjaa tuotannon määrän kasvattaminen ja tehostaminen, joka on johtanut riippuvuuteen ulkoisista tuotantopanoksista. Taloudellinen tehokkuus ja talouskasvu on tärkeää. Teknologia ratkaisee kestävyyshaasteet. Eläimiä saa käyttää ja hyödyntää taloudellisesti ihmisten hyväksi. Toisia eläimiä saa syödä. Ruoan pitää olla niin halpaa, että kaikilla on varaa ostaa eläinperäisiä tuotteita.
Yhteiskunta saa säädellä maataloustuotantoa, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Globalisaatio on hyväksyttävää, mutta kotimaista tuotantoa pitää tukea. Suomi on pieni ja turvallisuushakuinen toimija, jolla ei ole valtaa, halua, eikä visiota tehdä muutosta EU:ssa ja globaalisti. Ruoantuotanto ei ole yhteiskunnallisesti kiinnostavaa, vaan se otetaan itsestäänselvyytenä.
Kulutuksen ja ravitsemuksen paradigma
Yksilön valinnanvapaus ohjaa ruoan kulutusta suomalaisessa ruokajärjestelmässä. Suomessa elintason noustua ruoka ei ole enää ravitsemusta kaikille vaan ennen kaikkea nautinnon ja hyvinvoinnin lähde ja identiteetin rakennusväline erilaisille kuluttajille.
Yksilön vapauteen pohjautuva järjestelmä ulkoistaa politiikan yksilölle ja markkinoille. Poliitikot eivät ole halukkaita puuttumaan yksilön valintoihin, sillä puuttuminen kolahtaa erilaisiin yksilöllisiin arvoihin. Julkinen ohjaus kehottaa, suostuttelee ja tarjoaa tietoa.
Oikeus ruokaan on muuttunut oikeudeksi itseilmaisuun ja nautintoon. Samaan aikaan ruokajärjestelmässä on ruokaturvattomuutta ja huonoa ravitsemusta. Yksilön valinnanvapauteen perustuva paradigma ei suoraan tue kotieläintuotantoa, vaan moninaistaa kulutusta ja valintoja. Paradigma ei kuitenkaan pysty haastamaan eläintuotannolle perustuvaa tuotantorakennetta ja ruokakulttuuria. Kuluttajavalintoja ohjaa kauppa, ruokaympäristö ja teollisuuden tuotevalikoima, ei valtion väestötason ravitsemukseen keskittyvä politiikka.
Kaupan ja teollisuuden paradigma
Suomalainen vähittäiskauppa on voimakkaan keskittynyt kaksinapaiseen markkinatilanteeseen. Kaupan toimintaa ohjaa voiton tavoittelun ja tehokkuuden kehittämisen lisäksi pyrkimys taata nykyisen markkinatilanteen jatkuvuus muuttuvassa toimintaympäristössä. Tämän lisäksi kaupalla on äänenlausumattomia poliittisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita. Kauppa haluaa pitää yllä illuusiota kuluttajan vallasta: kaupassa myydään sitä mitä kuluttaja ostaa. Kauppa näkee roolinsa reaktiivisena: kuluttajan toiveita seurataan, mutta niitä ei pyritä aktiivisesti muokkaamaan.
Kaupan ja elintarviketeollisuuden maailmankuvat ovat hyvin ihmiskeskeisiä. Muunlajisia eläimiä on oikeutettua käyttää hyväksi taloudellisesti ja eläinten syöminen on keskeinen osa suomalaista kulttuuria. Muunlajiset eläimet ovat teollisuuden resurssi.
Teollisuuden toiminta perustuu jatkuvaan kasvuun ja tehostamiseen ja kilpailukyvyn varmistamiseen. Kestävyystekoja tehdään toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi muuttuvassa toimintaympäristössä. Kuluttajien mielikuvia pientiloista ja kotimaisesta tuotantoketjusta halutaan ylläpitää. Etäisyys kuluttajien ja tuotantoeläinten, sekä tuottajien ja tuotantoeläinten välillä otetaan annettuna ja hyväksyttynä tapana järjestää ihmisten ja eläinten väliset suhteet ruokajärjestelmässä.
Paradigmojen kanssa työskentely jakoi voimakkaasti työpajaan osallistujien mielipiteitä. Osa koki, että paradigmojen auki kirjoittamisessa oli valtavasti voimaa. Vaikka paradigmoihin liittyvä tieto on suurelta osin intuitiivista, koettiin, että ruokajärjestelmän taustalla vaikuttavia ajattelumalleja lausutaan ääneen liian harvoin. Näiden ajattelumallien kohtaaminen nähtiin mahdollisuutena arvioida ratkaisumahdollisuuksia kriittisessä valossa. Esimerkiksi tutkijat näkivät, että ruoan tuotantoa ohjaava paradigma on tulossa monin tavoin tiensä päähän. Tätä kuvaavat viljelijöiden ja eläinten hyvinvoinnin ongelmat, tuotannon ympäristövaikutukset, kuluttajien kasvavat vaatimukset sekä huoltovarmuuteen liittyvät ongelmat. Myös globaali markkinatalouden paradigma haastaa kansallisen turvallisuuden ja yhtenäisyyden tavoitteita.
Miten nostaa ruoan yhteiskunnallista kiinnostavuutta ja sen tekijöiden arvostusta?
Osa osallistujista koki kuitenkin myös, että paradigmojen auki kirjoittaminen oli lamaannuttavaa. Niiden yli ajatteleminen tuntui mahdottomalta. Näin tapahtui esimerkiksi ruoan kulutusta ohjaavan yksilön valinnanvapauden osalta. Tätä paradigmaa haastavia kehityskulkuja oli vaikeampi tunnistaa. Päinvastoin perinteisen väestötason ravitsemukseen keskittyvän julkisen ohjauksen nähtiin pikkuhiljaa menettävän voimansa. Kuluttajavalintoja ohjaavat yhä vahvemmin kauppa, teollisuuden tuotevalikoima ja niiden luomat ruokaympäristöt. Elintarviketeollisuutta ja kauppaa ohjaava jatkuvan kasvun ja tehostamisen vaatimus vaikuttaa voimakkaasti myös alkutuottajiin asti ja asettaa raamit maatalous- ja ruokapolitiikalle.
Paradigmojen pohtiminen kutsuu kohtaamaan ne ajattelutavat ja -rakenteet, joille suomalainen kotieläintuotanto perustuu. Paradigmojen näkyväksi tekeminen on siten monin tavoin vaivaannuttavaa. Tässä tunteessa voi piillä kuitenkin paradigman pohdiskelun voima ja siihen kannattaa pysähtyä. Jos paradigman hahmottaa, myös ajatus sen muutoksesta tulee mahdolliseksi. Miten nostaa ruoan yhteiskunnallista kiinnostavuutta ja sen tekijöiden arvostusta? Miten rakentaa vaikuttavaa ravitsemuspolitiikkaa, joka tunnistaa yksilön valinnan vapautta ohjaavan paradigman vahvuuden? Miten purkaa kaupan keskittynyttä valtaa? Miten muuttaa ruokajärjestelmässä vallitsevaa välineellistä eläinkäsitystä? Kenellä on valta muuttaa näitä syviä vipupisteitä?
Vallitsevan paradigman yli ajattelu ei ole helppoa, mutta vaihtoehtoisia visioita tarvitaan. Visiot auttavat paljastamaan järjestelmän itsestään selvinä otetut ominaispiirteet ja näkemään ne aikaan ja paikkaan sidottuina ajattelumalleina, joita voidaan muuttaa.
Annika Lonkila työskentelee erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Hän tutkii kestävää ja oikeudenmukaista ruokamurrosta ja sitä jarruttavia tekijöitä erityisesti viljelijöiden, tuotantoeläinten ja ruoka-alan yritysten näkökulmasta.
Minna Kaljonen
Minna Kaljonen toimii tutkimusprofessorina Suomen ympäristökeskuksessa ja on Kestävyyspaneelin jäsen. Hän on tutkinut laajasti ruokajärjestelmää ohjaavia käytäntöjä ja poliitikkoja. Tutkimuksellaan hän pyrkii rakentamaan uusia kestävämpiä ratkaisuja yhdessä alan toimijoiden ja eri tieteenalojen tutkijoiden kanssa.
Kotieläintuotantoon ja kulutukseen liittyvät kestävyyshaasteet on tunnistettu jo pitkään, mutta tuotantoa ja kulutusta ei ole saatu siirrettyä kestävälle polulle. Kestävyyshaasteiden ratkaisemiseksi meidän on pysähdyttävä ja tunnistettava ruokajärjestelmää ohjaavat vallitsevat ajattelutavat. Paradigmojen tunnistaminen on ensimmäinen askel vaihtoehtoisten visioiden etsimiseksi.
Systeemitutkija Donella Meadows kehitti vipupisteen käsitteen, kun hän turhautui siihen, miten pinnallisia ratkaisuehdotuksia järjestelmätason ongelmiin, kuten kasvutalouden haasteisiin, esitettiin. Käsite on auttanut myös ymmärtämään, miksi ilmasto- ja ympäristöongelmiin ei ole pystytty luomaan vaikuttavia ratkaisuja. Muutokset pinnallisissa vipupisteissä niin, että järjestelmän syvätaso pysyy muuttumattomana, eivät johda järjestelmän muutokseen. Kestävyysmurroksen edistämiseksi olisi siis tärkeää paikantaa syviä vipupisteitä, kuten järjestelmää ohjaavia tavoitteita ja paradigmoja.
Paradigma on ajattelua ja toimintaa ohjaava yleinen, lausumatta oletettu viitekehys. Paradigma tarkoittaa ihmisten syvimpiä, tiedostamattomia oletuksia ja arvoja – asioita, jotka otamme itsestäänselvyytenä. Paradigma määrittää odotuksemme maailmasta ja kehystää kysymämme kysymykset. Paradigma asettaa ajattelumme rajat, minkä vuoksi sen hahmottamiseen liittyy kognitiivisia esteitä. Paradigmaa voi siis olla vaikea hahmottaa ja ajatus sen muutoksesta voi tuntua mahdottomalta.
Kuten Eeva Houtbeckers ja Galina Kallio toteavat Paradigmojen liikuttajat -podcastissaan, kysymykset paradigmasta usein vaivaavat ja vaivaannuttavat meitä. Paradigmat pakottavat meidät kasvokkain syvimpien oletustemme ja itsestään selvinä ottamiemme asioiden kanssa. Siksi paradigmaa pidetään kaikkein vaikuttavimpana vipupisteenä.
Paradigmat ovat alkaneet vaivata myös meitä tutkimuksessamme, jossa etsimme yhdessä poikkitieteellisen tutkimusryhmän kanssa syviä vipupisteitä kestävämpään kotieläintuotantoon. Järjestimme toukokuussa 2023 myös työpajan, johon kutsuimme joukon tutkijoita pohtimaan kotieläintuotantoa ohjaavaa paradigmaa kanssamme. Työskentelyn pohjalle olimme tunnistaneet suomalaista maatalous- ja ruokapolitiikka sekä elintarvikemarkkinoita ohjaavia pitkän aikavälin tavoitteita aina 1950-luvulta lähtien.
Työpajassa tutkijat onnistuivat muotoilemaan seuraavat suomalaista ruokajärjestelmää ja kotieläintuotantoa ohjaavat paradigmat:
Tuotantoa ohjaa tuotannon määrän kasvattaminen ja tehostaminen, joka on johtanut riippuvuuteen ulkoisista tuotantopanoksista. Taloudellinen tehokkuus ja talouskasvu on tärkeää. Teknologia ratkaisee kestävyyshaasteet. Eläimiä saa käyttää ja hyödyntää taloudellisesti ihmisten hyväksi. Toisia eläimiä saa syödä. Ruoan pitää olla niin halpaa, että kaikilla on varaa ostaa eläinperäisiä tuotteita.
Yhteiskunta saa säädellä maataloustuotantoa, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Globalisaatio on hyväksyttävää, mutta kotimaista tuotantoa pitää tukea. Suomi on pieni ja turvallisuushakuinen toimija, jolla ei ole valtaa, halua, eikä visiota tehdä muutosta EU:ssa ja globaalisti. Ruoantuotanto ei ole yhteiskunnallisesti kiinnostavaa, vaan se otetaan itsestäänselvyytenä.
Yksilön vapauteen pohjautuva järjestelmä ulkoistaa politiikan yksilölle ja markkinoille. Poliitikot eivät ole halukkaita puuttumaan yksilön valintoihin, sillä puuttuminen kolahtaa erilaisiin yksilöllisiin arvoihin. Julkinen ohjaus kehottaa, suostuttelee ja tarjoaa tietoa.
Oikeus ruokaan on muuttunut oikeudeksi itseilmaisuun ja nautintoon. Samaan aikaan ruokajärjestelmässä on ruokaturvattomuutta ja huonoa ravitsemusta. Yksilön valinnanvapauteen perustuva paradigma ei suoraan tue kotieläintuotantoa, vaan moninaistaa kulutusta ja valintoja. Paradigma ei kuitenkaan pysty haastamaan eläintuotannolle perustuvaa tuotantorakennetta ja ruokakulttuuria. Kuluttajavalintoja ohjaa kauppa, ruokaympäristö ja teollisuuden tuotevalikoima, ei valtion väestötason ravitsemukseen keskittyvä politiikka.
Kaupan ja elintarviketeollisuuden maailmankuvat ovat hyvin ihmiskeskeisiä. Muunlajisia eläimiä on oikeutettua käyttää hyväksi taloudellisesti ja eläinten syöminen on keskeinen osa suomalaista kulttuuria. Muunlajiset eläimet ovat teollisuuden resurssi.
Teollisuuden toiminta perustuu jatkuvaan kasvuun ja tehostamiseen ja kilpailukyvyn varmistamiseen. Kestävyystekoja tehdään toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi muuttuvassa toimintaympäristössä. Kuluttajien mielikuvia pientiloista ja kotimaisesta tuotantoketjusta halutaan ylläpitää. Etäisyys kuluttajien ja tuotantoeläinten, sekä tuottajien ja tuotantoeläinten välillä otetaan annettuna ja hyväksyttynä tapana järjestää ihmisten ja eläinten väliset suhteet ruokajärjestelmässä.
Paradigmojen kanssa työskentely jakoi voimakkaasti työpajaan osallistujien mielipiteitä. Osa koki, että paradigmojen auki kirjoittamisessa oli valtavasti voimaa. Vaikka paradigmoihin liittyvä tieto on suurelta osin intuitiivista, koettiin, että ruokajärjestelmän taustalla vaikuttavia ajattelumalleja lausutaan ääneen liian harvoin. Näiden ajattelumallien kohtaaminen nähtiin mahdollisuutena arvioida ratkaisumahdollisuuksia kriittisessä valossa. Esimerkiksi tutkijat näkivät, että ruoan tuotantoa ohjaava paradigma on tulossa monin tavoin tiensä päähän. Tätä kuvaavat viljelijöiden ja eläinten hyvinvoinnin ongelmat, tuotannon ympäristövaikutukset, kuluttajien kasvavat vaatimukset sekä huoltovarmuuteen liittyvät ongelmat. Myös globaali markkinatalouden paradigma haastaa kansallisen turvallisuuden ja yhtenäisyyden tavoitteita.
Osa osallistujista koki kuitenkin myös, että paradigmojen auki kirjoittaminen oli lamaannuttavaa. Niiden yli ajatteleminen tuntui mahdottomalta. Näin tapahtui esimerkiksi ruoan kulutusta ohjaavan yksilön valinnanvapauden osalta. Tätä paradigmaa haastavia kehityskulkuja oli vaikeampi tunnistaa. Päinvastoin perinteisen väestötason ravitsemukseen keskittyvän julkisen ohjauksen nähtiin pikkuhiljaa menettävän voimansa. Kuluttajavalintoja ohjaavat yhä vahvemmin kauppa, teollisuuden tuotevalikoima ja niiden luomat ruokaympäristöt. Elintarviketeollisuutta ja kauppaa ohjaava jatkuvan kasvun ja tehostamisen vaatimus vaikuttaa voimakkaasti myös alkutuottajiin asti ja asettaa raamit maatalous- ja ruokapolitiikalle.
Paradigmojen pohtiminen kutsuu kohtaamaan ne ajattelutavat ja -rakenteet, joille suomalainen kotieläintuotanto perustuu. Paradigmojen näkyväksi tekeminen on siten monin tavoin vaivaannuttavaa. Tässä tunteessa voi piillä kuitenkin paradigman pohdiskelun voima ja siihen kannattaa pysähtyä. Jos paradigman hahmottaa, myös ajatus sen muutoksesta tulee mahdolliseksi. Miten nostaa ruoan yhteiskunnallista kiinnostavuutta ja sen tekijöiden arvostusta? Miten rakentaa vaikuttavaa ravitsemuspolitiikkaa, joka tunnistaa yksilön valinnan vapautta ohjaavan paradigman vahvuuden? Miten purkaa kaupan keskittynyttä valtaa? Miten muuttaa ruokajärjestelmässä vallitsevaa välineellistä eläinkäsitystä? Kenellä on valta muuttaa näitä syviä vipupisteitä?
Vallitsevan paradigman yli ajattelu ei ole helppoa, mutta vaihtoehtoisia visioita tarvitaan. Visiot auttavat paljastamaan järjestelmän itsestään selvinä otetut ominaispiirteet ja näkemään ne aikaan ja paikkaan sidottuina ajattelumalleina, joita voidaan muuttaa.
ANNIKA LONKILA JA MINNA KALJONEN
Otsikkokuva: Urszula Trojanowska/Unsplash
Kiitos tutkijoille, jotka osallistuivat 9.5.2023 Puistokatu 4:ssa järjestettyyn työpajaan suomalaisen kotieläintuotannon paradigman muutoksesta sekä 25.5.2023 järjestettyyn ’Leverage points for food system transformation’ työryhmään Helsinki Sustainability Science Days -konferenssissa. Järjestimme työpajat osana Suomen Akatemian rahoittamaa ”Kotieläinten kestävä paikka ruokajärjestelmässä” -tutkimushanketta.
Annika Lonkila
Annika Lonkila työskentelee erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Hän tutkii kestävää ja oikeudenmukaista ruokamurrosta ja sitä jarruttavia tekijöitä erityisesti viljelijöiden, tuotantoeläinten ja ruoka-alan yritysten näkökulmasta.
Minna Kaljonen
Minna Kaljonen toimii tutkimusprofessorina Suomen ympäristökeskuksessa ja on Kestävyyspaneelin jäsen. Hän on tutkinut laajasti ruokajärjestelmää ohjaavia käytäntöjä ja poliitikkoja. Tutkimuksellaan hän pyrkii rakentamaan uusia kestävämpiä ratkaisuja yhdessä alan toimijoiden ja eri tieteenalojen tutkijoiden kanssa.