Ajatuksia Tiedeviestintä antroposeenissa -työpajan pohjustukseksi
Talouden kasvu on edelleen tiukasti kytköksissä materiaalisen kulutuksen kasvuun. Talouden ja kulutuksen kasvun irtikytkeytymistä on tapahtunut vain relatiivisella, mutta ei absoluuttisella tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että talous on Suomessa kasvanut enemmän kuin luonnonvarojen kulutus, mutta luonnonvarojen kulutuskin on kasvanut paljon kestävää tasoa suuremmaksi.
Meillä ei ole nykytiedon valossa suuriakaan toiveita siitä, talous voisi kasvaa myös silloin, kun materiaalista kulutusta on rajusti vähennettävä ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien hillitsemiseksi. Suuri osa ympäristötutkimuksesta tuottaa tällä hetkellä varoittavia tietoja siitä, että planeetan eri ekosysteemit eivät kestä nykyistä tai kasvavaa kulutusta, ja vaarana on myös monien ihmisille elintärkeiden järjestelmien romahtaminen. Viimeistään IPCC:n uusin raportti valmistelee johtopäätökseen, jossa ilmastopäästöjä on leikattava siinäkin tapauksessa, että se uhkaisi talouskasvua.
Myös suomalaiset metsäntutkijat ovat varoittaneet, että hallituksen Energia ja ilmastostrategiaan sisältyvä hakkuiden lisääminen voi kiihdyttää monimuotoisuuden kapenemista ja kasvattaa ilmastopäästöjä. Hakkuiden lisäämisen taustalla on tarve löytää uusia keinoja taloudellisen kasvun turvaamiseksi tilanteessa, jossa fossiilisten polttoaineiden varaan rakentuva tuotantotalous ei enää voi jatkua. Päättäjiä ohjaa edelleen näkemys, jossa ekosysteemi sopeutetaan ja mitoitetaan talousjärjestelmän vaatimuksiin, ei päinvastoin. Jos talouskasvuun lukittuneelta päättäjältä otetaan pois mahdollisuus puun lisäkäyttöön, hän saattaa pelätä yhteiskunnan romahtavan.
Talouskasvun vaarantuminen koetaan suuremmaksi turvallisuusuhaksi kuin ilmastonmuutoksen kiihtyminen, monimuotoisuuskato tai muut ympäristöongelmat. Näin tieteellinen tieto, jonka valossa ei jää muita toimintavaihtoehtoja kuin sellaisia, jotka johtavat talouskasvun hetkelliseen tai pidempiaikaiseen pysähtymiseen, koetaan yhteiskunnalliseksi uhkatekijäksi. Jos ympäristökatastrofien torjuminen priorisoidaan yliopistoissa talouskasvua oleellisemmaksi, on se talouskasvun välttämättömyyteen uskovien tahojen mielestä merkki yliopistojen politisoitumisesta. Ympäristötutkijat puolestaan kokevat varoituksillaan turvaavansa yhteiskunnan ja siten myös talousjärjestelmän toimintaedellytyksiä.
Käsitykset politiikan ja talouden prioriteeteista ovat luonteeltaan muuttuvia. Suurin osa eduskuntapuoleista kertoi puolueohjelmissaan 1980-1990 luvun taitteessa priorisoivansa ekokatastrofin torjumisen talouspolitiikkaan nähden:
Keskustan yleisohjelmaluonnos kertoo muun muassa seuraavaa:
”Ympäristönäkemykselle on annettava ylitsekäymätön merkitys teollistuneiden yhteiskuntien, kuten Suomen poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa”(alaviite)
”Ympäristöongelmien perimmäinen syy on teollisuusmaiden vääristynyt talouskasvu, joka perustuu luonnonvarojen tuhlailevaan käyttöön ja kasvun ympäristöruhjeiden sivuuttamiseen”
Ja seuraavassa katkelma kokoomuksen periaateohjelmasta vuodelta 1993:
”HALUAMME MUUTTAA MAAILMAA
Ihmisyksilö on osa luontoa ja siitä riippuvainen. Arvomme, tavoitteemme ja toimintamme vaikuttavat koko maapallon, sen luonnon ja toisten ihmisten elinmahdollisuuksiin ja hyvinvointiin. Meidän on tiedostettava vastuumme. Arvomme ja valintamme muuttavat maailmaa.
Ihmiskunnan suuria haasteita ovat, miten ratkaisemme ympäristökysymykset ja kasvavan väestöongelman, miten edistämme rauhaa ja hyvinvointia sekä sen tasaisempaa jakautumista kaikkialla maailmassa, miten kehitämme kansanvaltaa ja miten turvaamme yksilön vapauden.
Tulevaisuuteen suuntautunut aate- ja kansalaispuolue, Kansallinen Kokoomus, tukeutuu perusarvoinaan elämän edellytysten turvaamiseen, yksilönvapauteen ja vastuuseen sekä henkiseen kasvuun, tasa-arvoon ja turvallisuuteen, moniarvoiseen kansanvaltaan sekä ihmisen ja luonnon ehdoilla toimivaan markkinatalouteen.
Lähtökohtamme on elämän edellytysten turvaaminen
Arvostamme vuosimiljardien kuluessa kehittynyttä elämää sen kaikissa muodoissa. Haluamme säilyttää luonnon ja luonnonvarat tulevia sukupolvia varten monimuotoisina ja sellaisina, ettei elämän edellytyksiä heikennetä. Kokoomus asettaa elämän edellytysten turvaamisen tärkeimmäksi arvokseen.”
Vastapainoksi edellisille, vuonna 2008 julkaistussa kyselytutkimuksessa 76% vastaajista piti totuudenmukaisena seuraavaa väitettä: ”pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta jopa itsensä”.
Mistä lainaukset kertovat? Ainakin siitä, että nykyisille ajattelutavoille on vaihtoehtoja. Suomalaisessa politiikassa vallitsi 1980-1990 laaja konsensus hyvinvointivaltion vaalimisesta sekä sosiaalisen ja ympäristöllisen vastuun kannosta. Taustalla vaikuttivat keynesiläiset ja jälki-keynesiläiset talousopit, jossa taloudella ei ole itseisarvoa, vaan ainoastaan välinearvo mahdollisimman hyvän ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan mahdollistajana.
Ympäristöherätys ja keynesiläisyys vaihtuivat viimeistään 2000-luvulle tultaessa neoklassisen talousajattelun mukaiseen yksilöiden, yhteisöjen, metropolien ja valtioiden välisen kilpailun korostamiseen ja taloudelliseen tehokkuusajatteluun. Kansalaisesta tehtiin kuluttaja, jonka toimijuus on ohjelmoitu pelaamaan enimmäkseen neoklassisen maailman logiikan mukaan. Vastuu ympäristökriisin torjumisesta annettiin yrityksille, joita ei kuitenkaan velvoiteta juuri muuhun kuin tuottamaan voittoa omistajilleen.
Poliittisille ja taloudellisille realiteeteille on luonteenomaista jatkuva muutos. Planeetan biofysikaaliset reunaehdot muuttuvat nekin, mutta huomattavasti hitaammin. Keynesiläiset ja jälki-keynesiläiset opit saattaisivat tarjota neoklassista kehystä luontevamman pohjan päästövähennysten toteuttamiselle.
On jännittävää fantasioida ajatuksella, jossa 1990-luvun alun ympäristöohjelmia olisikin toteutettu johdonmukaisesti. Luonnonvarojen kokonaiskäyttömme ei olisikaan kasvanut neljänneksellä, vaan olisi mahdollisesti puolta pienempi. Ilmastopäästötkin olisivat hyvin voineet jo puolittua.
Miltä meistä nyt tuntuisi ja miten näkisimme tulevaisuuden sellaisessa maailmassa? Olisimmeko onnettomampia vai onnellisempia kuin nykyisessä kulutusyhteiskunnassamme?
ANTTI MAJAVA, BIOS-yksikkö
Ajatuksia Tiedeviestintä antroposeenissa -työpajan pohjustukseksi
Talouden kasvu on edelleen tiukasti kytköksissä materiaalisen kulutuksen kasvuun. Talouden ja kulutuksen kasvun irtikytkeytymistä on tapahtunut vain relatiivisella, mutta ei absoluuttisella tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että talous on Suomessa kasvanut enemmän kuin luonnonvarojen kulutus, mutta luonnonvarojen kulutuskin on kasvanut paljon kestävää tasoa suuremmaksi.
Meillä ei ole nykytiedon valossa suuriakaan toiveita siitä, talous voisi kasvaa myös silloin, kun materiaalista kulutusta on rajusti vähennettävä ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien hillitsemiseksi. Suuri osa ympäristötutkimuksesta tuottaa tällä hetkellä varoittavia tietoja siitä, että planeetan eri ekosysteemit eivät kestä nykyistä tai kasvavaa kulutusta, ja vaarana on myös monien ihmisille elintärkeiden järjestelmien romahtaminen. Viimeistään IPCC:n uusin raportti valmistelee johtopäätökseen, jossa ilmastopäästöjä on leikattava siinäkin tapauksessa, että se uhkaisi talouskasvua.
Myös suomalaiset metsäntutkijat ovat varoittaneet, että hallituksen Energia ja ilmastostrategiaan sisältyvä hakkuiden lisääminen voi kiihdyttää monimuotoisuuden kapenemista ja kasvattaa ilmastopäästöjä. Hakkuiden lisäämisen taustalla on tarve löytää uusia keinoja taloudellisen kasvun turvaamiseksi tilanteessa, jossa fossiilisten polttoaineiden varaan rakentuva tuotantotalous ei enää voi jatkua. Päättäjiä ohjaa edelleen näkemys, jossa ekosysteemi sopeutetaan ja mitoitetaan talousjärjestelmän vaatimuksiin, ei päinvastoin. Jos talouskasvuun lukittuneelta päättäjältä otetaan pois mahdollisuus puun lisäkäyttöön, hän saattaa pelätä yhteiskunnan romahtavan.
Talouskasvun vaarantuminen koetaan suuremmaksi turvallisuusuhaksi kuin ilmastonmuutoksen kiihtyminen, monimuotoisuuskato tai muut ympäristöongelmat. Näin tieteellinen tieto, jonka valossa ei jää muita toimintavaihtoehtoja kuin sellaisia, jotka johtavat talouskasvun hetkelliseen tai pidempiaikaiseen pysähtymiseen, koetaan yhteiskunnalliseksi uhkatekijäksi. Jos ympäristökatastrofien torjuminen priorisoidaan yliopistoissa talouskasvua oleellisemmaksi, on se talouskasvun välttämättömyyteen uskovien tahojen mielestä merkki yliopistojen politisoitumisesta. Ympäristötutkijat puolestaan kokevat varoituksillaan turvaavansa yhteiskunnan ja siten myös talousjärjestelmän toimintaedellytyksiä.
Käsitykset politiikan ja talouden prioriteeteista ovat luonteeltaan muuttuvia. Suurin osa eduskuntapuoleista kertoi puolueohjelmissaan 1980-1990 luvun taitteessa priorisoivansa ekokatastrofin torjumisen talouspolitiikkaan nähden:
Keskustan yleisohjelmaluonnos kertoo muun muassa seuraavaa:
”Ympäristönäkemykselle on annettava ylitsekäymätön merkitys teollistuneiden yhteiskuntien, kuten Suomen poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa”(alaviite)
”Ympäristöongelmien perimmäinen syy on teollisuusmaiden vääristynyt talouskasvu, joka perustuu luonnonvarojen tuhlailevaan käyttöön ja kasvun ympäristöruhjeiden sivuuttamiseen”
Ja seuraavassa katkelma kokoomuksen periaateohjelmasta vuodelta 1993:
Ihmisyksilö on osa luontoa ja siitä riippuvainen. Arvomme, tavoitteemme ja toimintamme vaikuttavat koko maapallon, sen luonnon ja toisten ihmisten elinmahdollisuuksiin ja hyvinvointiin. Meidän on tiedostettava vastuumme. Arvomme ja valintamme muuttavat maailmaa.
Ihmiskunnan suuria haasteita ovat, miten ratkaisemme ympäristökysymykset ja kasvavan väestöongelman, miten edistämme rauhaa ja hyvinvointia sekä sen tasaisempaa jakautumista kaikkialla maailmassa, miten kehitämme kansanvaltaa ja miten turvaamme yksilön vapauden.
Tulevaisuuteen suuntautunut aate- ja kansalaispuolue, Kansallinen Kokoomus, tukeutuu perusarvoinaan elämän edellytysten turvaamiseen, yksilönvapauteen ja vastuuseen sekä henkiseen kasvuun, tasa-arvoon ja turvallisuuteen, moniarvoiseen kansanvaltaan sekä ihmisen ja luonnon ehdoilla toimivaan markkinatalouteen.
Lähtökohtamme on elämän edellytysten turvaaminen
Arvostamme vuosimiljardien kuluessa kehittynyttä elämää sen kaikissa muodoissa. Haluamme säilyttää luonnon ja luonnonvarat tulevia sukupolvia varten monimuotoisina ja sellaisina, ettei elämän edellytyksiä heikennetä. Kokoomus asettaa elämän edellytysten turvaamisen tärkeimmäksi arvokseen.”
Vastapainoksi edellisille, vuonna 2008 julkaistussa kyselytutkimuksessa 76% vastaajista piti totuudenmukaisena seuraavaa väitettä: ”pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta jopa itsensä”.
Mistä lainaukset kertovat? Ainakin siitä, että nykyisille ajattelutavoille on vaihtoehtoja. Suomalaisessa politiikassa vallitsi 1980-1990 laaja konsensus hyvinvointivaltion vaalimisesta sekä sosiaalisen ja ympäristöllisen vastuun kannosta. Taustalla vaikuttivat keynesiläiset ja jälki-keynesiläiset talousopit, jossa taloudella ei ole itseisarvoa, vaan ainoastaan välinearvo mahdollisimman hyvän ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan mahdollistajana.
Ympäristöherätys ja keynesiläisyys vaihtuivat viimeistään 2000-luvulle tultaessa neoklassisen talousajattelun mukaiseen yksilöiden, yhteisöjen, metropolien ja valtioiden välisen kilpailun korostamiseen ja taloudelliseen tehokkuusajatteluun. Kansalaisesta tehtiin kuluttaja, jonka toimijuus on ohjelmoitu pelaamaan enimmäkseen neoklassisen maailman logiikan mukaan. Vastuu ympäristökriisin torjumisesta annettiin yrityksille, joita ei kuitenkaan velvoiteta juuri muuhun kuin tuottamaan voittoa omistajilleen.
Poliittisille ja taloudellisille realiteeteille on luonteenomaista jatkuva muutos. Planeetan biofysikaaliset reunaehdot muuttuvat nekin, mutta huomattavasti hitaammin. Keynesiläiset ja jälki-keynesiläiset opit saattaisivat tarjota neoklassista kehystä luontevamman pohjan päästövähennysten toteuttamiselle.
On jännittävää fantasioida ajatuksella, jossa 1990-luvun alun ympäristöohjelmia olisikin toteutettu johdonmukaisesti. Luonnonvarojen kokonaiskäyttömme ei olisikaan kasvanut neljänneksellä, vaan olisi mahdollisesti puolta pienempi. Ilmastopäästötkin olisivat hyvin voineet jo puolittua.
Miltä meistä nyt tuntuisi ja miten näkisimme tulevaisuuden sellaisessa maailmassa? Olisimmeko onnettomampia vai onnellisempia kuin nykyisessä kulutusyhteiskunnassamme?
ANTTI MAJAVA, BIOS-yksikkö
Antti Majava
Antti Majava valmistelee väitöskirjaa Helsingin yliopiston ympäristöalan tieteidenvälisessä tohtoriohjelmassa (DENVI) ja tekee tiedeviestintää BIOS-tutkimusyksikössä. Majavaa kiinnostaa erityisesti ekologisen kestävyyden ja yhteiskunnallisten ihanteiden välinen suhde. Väitöskirjassaan hän tutkii avantgardeilmiöiden sosio-ekologisia palautekehiä.
Takaisin ylös ↑
Kriisitutkimus muutosvoimana
Viesti ja vaikuta -kurssilta eväitä yleistajuiseen tiedeviestintään
Viesti ja vaikuta! -tiedeviestinnän tapahtumasarja