Abstrakti kuvituskuva artikkelille, jonka aiheena on vegebuumi (popularity of vegetarian diets in Finland). Neljä paahtoleivän palaa, joille on aseteltu taiteellisesti avokadoa. Leipiä koristaa myös basilikan lehti ja rosmariinin oksa sekä seesaminsiemeniä.
Kriittinen tila

Mitä kyselytutkimukset paljastavat kasvisruokavalioiden suosiosta Suomessa?

Lukuaika: 11 min.

This text is also published in English. Tämä teksti on julkaistu myös englanniksi.

Vegaaninen ruokavalio ja uudet vegaaniset ruuat ovat saaneet viime vuosina runsaasti mediahuomiota. Vegeilmiö kasvoi vauhdilla Lihattoman lokakuun, tammikuisten Vegaanihaasteiden ja Vegemessujen siivittämänä (Jallinoja, Vinnari & Niva 2019a, Auvinen 2019). Myös monet ravintolat Hesburgerista fine dining -ravintoloihin ovat vastanneet haasteeseen uusilla vegaanisilla aterioilla.

Kun aikaisemmin erityisesti vegaaniliikkeessä on tavoiteltu eettisesti oikeaoppista ruokavaliota, ovat vegaaniaktivistit muutaman viime vuoden aikana kannustaneet ehdottoman veganismin rinnalla siirtymään joustavampaan vegaaniruokavalioon (Jallinoja ym. 2019a). Kuva vegaaneista on viime vuosina monipuolistunut esimerkiksi sellaisissa yhteisöissä kuin Facebookin Sipsikaljavegaanit-ryhmä (Auvinen 2019, Santaoja & Jallinoja, julkaisematon käsikirjoitus).

Kasvisruokavaliot tarjoavat ratkaisuja moneen syömisen ongelma-alueeseen: lihan ja eläinrasvojen epäterveellisyyteen, eläinperäisen ruuan tuotannon aiheuttamiin ympäristöongelmiin ja eläinten kaltoinkohteluun. Erityisesti punainen liha on ollut tulilinjalla, sillä naudanlihan hiilijalanjälki ja vaikutus ilmaston lämpenemiseen on suuri verrattuna kasviproteiinien, siipikarjan ja kalan ympäristövaikutuksiin (Clark ym. 2019, de Vries & de Boer 2010). Myös terveysvaikutusten suhteen punaisen lihan on osoitettu ongelmallisinta (Clark ym. 2019, World Cancer Research Fund 2013). Pohjoismaiset (Nordic Nutrition Recommendations 2012), suomalaiset (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014) ja Alankomaiden (Kromhout ym. 2016) ravitsemussuositukset kehottavatkin vähentämään punaisen lihan kulutusta. Toisaalta vegaaniaktivistit ovat kritisoineet siipikarjankulutuksen kasvua siitä, että lihakiloa kohden on uhrattava moninkertainen määrä eläimiä naudanlihaan verrattuna.

Tarkastelen tässä katsauksessa kasvisruokavalioiden suosiota suomalaisten parissa edellä mainitun “vegebuumin” ja sitä edeltäneiden parinkymmenen vuoden aikana, joten on hyvä tuoda esille muutama kasvispainotteiseen syömiseen liittyvä virstanpylväs 2010-luvulla: Syksyllä 2013 järjestettiin ensimmäinen Lihaton lokakuu ja tammikuussa 2014 ensimmäinen Vegaanihaaste, nyhtökaura tuli markkinoille vuoden 2016 aikana, ja tammikuussa 2017 järjestettiin Helsingin ensimmäiset Vegemessut. Suomessa veganismiin ja kasvimaitotuotteisiin liittyvät viestit lisääntyivät selvästi Internetin blogeissa vuoden 2015 alussa ja myös keskustelufoorumeilla aiheeseen liittyvä aktiivisuus kasvoi vuoden 2016 aikana (Isotalo ym. 2019). Samaan aikaan Kesko raportoi kasvipohjaisten ”maitojen” myynnin lisääntyneen 47 % ja hummus- ja falafel-tuotteiden 305 % vuoden aikana (Kesko 2017).

Mutta onko vegebuumi todella “joka paikassa”? Onko vegaanien määrä kasvanut ja lihan kulutus kääntynyt laskuun? Tämä kirjoitus selvittää

    1. a) Miten kasvisruokavalioiden suosio on muuttunut Suomessa vuosien 1997 ja 2018 välillä?

 

    1. b) Onko suosiossa eroja miesten ja naisten ja ikäryhmien välillä?

 

    c) Voiko näiden perusteella arvioida jotain “vegebuumista”, eli jossain vaiheessa vuoden 2013 jälkeen tapahtuneesta kiinnostuksen kasvusta?

Tämä katsaus koskee itse raportoituja ruokavalioita (ks. itseraportoinnin haasteista esim. Vinnari ym. 2008). Hyödynnän kirjoituksessa aikaisemmin julkaistuja tietoja suomalaisten erityisruokavalioista (Taulukko 1). Lisäksi olen voinut täydentää Suomi syö -aineistoa (Jallinoja ym. 2019b) Taloustutkimukselta saamallani vuoden 2018 Suomi syö -aineistolla. Tähän katsaukseen ei ole sisällytetty tutkimuksia, joissa kasvissyöjien osuutta on mitattu vain yhtenä vuotena (mm. Jallinoja, Niva & Latvala 2016, Niva & Jallinoja 2018). Olen jättänyt analyysistä pois myös Vinnarin ym. (2010) tutkimuksen, sillä sen tulokset perustuvat kotitalouksien tietoihin, eivät yksilötason tietoihin. En tässä kirjoituksessa raportoi tarkemmin kyselymenetelmiä ja vastaajien piirteitä, ne tiedot löytyvät lähteinä olevista julkaisuista.

Taulukko 1. Tutkimuksessa mukana olevat kyselyt ja aineistot.

AineistoVuodetLähteet
Nuorten terveystapatutkimus (NTTT)1999, 2001, 2007, 2013Parviainen, Elorinne, Väisänen & Rimpelä 2017
FINRISKI1997, 2002, 2012Vinnari, Montonen, Härkänen & Männistö 2008
Meesters, Maukonen, Partonen, Männistö, Gordijn, Meesters 2016
Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen (AVTK)2011–2014Helakorpi, Holstila, Virtanen & Uutela 2012
Helldán, Helakorpi, Virtanen & Uutela 2013a, 2013b
Helldán & Helakorpi 2015
Suomi syö (SS)2008-2016Jallinoja, Jauho & Pöyry 2019, raportoin myös aikaisemmin julkaisemattomia tuloksia
Suomi syö (SS)2018Taloustutkimuksen aineisto, raportoin aikaisemmin julkaisemattomia tuloksia

Kasvissyöjät ja vegaanit väestökyselyissä

Ensi silmäys eri aineistojen tuloksiin osoittaa, että kasvisruokavalion seuraajien osuus on liikkunut muutaman prosentin hujakoilla koko tarkastelujakson. Tarkastelua hankaloittaa se, että mukana on hieman eri kohderyhmissä eri tavoin kerättyjä aineistoja. Esimerkiksi, kun vertasin AVTK-raporttien tuloksia (2012, 2014) samana vuonna kerättyihin Suomi syö -tuloksiin, saattoivat ikä- ja sukupuoliryhmittäiset kasvisruokavalioita noudattaneiden tiedot vaihdella. Näin siis eri menetelmillä kerätyt aineistot eivät vaikuta olevan keskenään täysin vertailukelpoisia.

Eroja kyselyjen välillä syntyy myös siitä, että ruokavalioista on tiedusteltu vastaajilta eri kyselyissä eri tavoilla: FINRISKI-, Nuorten terveystapatutkimus- ja AVTK-kyselyssä vastausvaihtoehtona oli vain “kasvisruokavalio”, kun taas Suomi syö -kyselyssä on kysytty erikseen vegaaninen ja vegetaristinen ruokavalio sekä ruokavalio, johon ei kuulu punaista lihaa. Useimmissa kyselyissä on siis mahdollista, että osa kasvisruokavaliovaihtoehdon valinneista on ollut vegaaneja.

Näistä varauksista johtuen päädyin tarkastelemaan kasvisruokavalioiden noudattajia jakamalla tarkastelun kahteen, osittain päällekkäiseen jaksoon. Ensiksi tarkastelen vuosia 1997-2013 FINRISKI- ja Nuorten terveystapatutkimuskyselyn valossa, sillä nämä kyselyt on kerätty suurin piirtein samoihin aikoihin. Seuraavaksi tarkastelen vuosia 2008-2018 AVTK- ja Suomi syö -kyselyjen valossa.

Nuorten terveystapatutkimuksen vastaajat olivat 12-, 14-, 16- ja 18-vuotiaita ja FINRISKI-kyselyn vastaajat 15-79-vuotiaita. Molempien kyselyiden tulokset viittaavat siihen, että kasvissyöjien osuudet olisivat laskeneet 2000-luvun ensimmäisten vuosien ja vuoden 2007 (Nuorten terveystapatutkimuskysely) ja vuoden 2012 (FINRISKI) välillä. Kuvio 1 osoittaa myös, että kasvisruokavalio oli kaikkein suosituin 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen parissa vuosina 1999 ja 2012.

Kuvio 1. Kasvissyöjien osuudet Nuorten terveystapatutkimuskyselyssä (NTTT) vuosina 1999, 2001, 2007 ja 2013 (Parviainen ym. 2018) ja FINRISKI-tutkimuksessa vuosina 1997, 2002 ja 2012 (Vinnari ym. 2008), miesten ja naisten parissa, prosenttia vastaajista

Seuraavaksi tarkastelen kasvissyöjien osuuksia AVTK-kyselyissä ja vegaanien, vegetaristien ja punaista lihaa syömättömien osuuksia Suomi syö -aineistoissa, joissa molemmissa on tutkittu aikuisväestöä. Suomi syö -aineiston tuloksia on vuosien 2008-2016 osalta raportoitu aikaisemmin 15-79-vuotiaiden parissa (Jallinoja ym. 2019b), mutta laskin tätä katsausta varten tulokset 15-64-vuotiaille, jotta ne vastaisivat AVTK-aineiston tuloksia.

Kuvion 2 tulokset viittaavat siihen, että kasvissyöjien osuus pysyi varsin tasaisena vuosien 2011 ja 2014 välillä. AVTK- ja Suomi syö aineistojen erona on, että siinä missä AVTK:ssa on kysytty vain kasvisruokavaliota, kysyttiin Suomi syö -kyselyssä erikseen vegaaninen ja vegetaarinen ruokavalio. Tästä syystä muodostin vielä uuden muuttujan, joka kuvaa niitä vastaajia, jotka olivat Suomi syö -kyselyssä valinneet vegaanisen tai vegetaarisen ruokavalion vaihtoehdon (tai molemmat). Näin siis kuviossa 2 Suomi syö -aineiston kohdalla raportoidaan vegaanista ja vegetaarista ruokavaliota noudattavat sekä vielä erikseen vähintään jompaakumpaa noudattavat. Kuvio 2 osoittaa, että vuoden 2014 jälkeen kaikkien raportoitujen lihan kulutusta rajoittavien ruokavalioiden noudattajien määrä kasvoi.

Kuvio 2. Kasvissyöjien, vegaanien ja punaista lihaa syömättömien osuudet Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen -kyselyssä (AVTK) (Helakorpi ym. 2012, Helldán ym. 2013a, 2013b, Helldán & Helakorpi 2015) ja Suomi syö -kyselyissä (SS), 2008 – 2018, 15-64-vuotiaat suomalaiset, prosenttia vastaajista

Tarkastelin vielä ikäryhmiä erikseen miesten ja naisten parissa AVTK-aineistossa vuosina 2011-2014 (Kuvio 3) ja Suomi syö -aineistossa vuonna 2018 (Kuvio 4). Ikäryhmittäisen tarkastelun ongelmana on, että etenkin nuorten miesten vastausprosentti on ollut AVTK-tutkimuksessa alhainen. Joka tapauksessa molemmissa tarkasteluissa, ja edellä raportoiduissa kuvion 1 tuloksissa nuoret naiset ovat systemaattisesti muita ryhmiä useammin kasvissyöjiä. Punaista lihaa välttävän ruokavalion suosio poikkesi tästä jossain määrin: se oli kyllä suosituin nuorten naisten parissa, mutta esimerkiksi 55-64-vuotiaista naisista 8,9% ilmoitti noudattavansa tällaista ruokavaliota.

Kuvio 3. Kasvissyöjien osuudet Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen -kyselyssä (AVTK) vuosina 2011 – 2014, sukupuolen ja ikäryhmän mukaan (Helakorpi ym. 2012, Helldán ym. 2013a, 2013b, Helldán & Helakorpi 2015), prosenttia vastaajista
Kuvio 4. Vegaanista, vegetaarista ja vegaanista/vegetaarista ruokavaliota sekä punaista lihaa välttävää ruokavalioita noudattavat, iän ja sukupuolen mukaan, Suomi syö -kysely, 2018, prosenttia vastaajista

Mitä yllä olevista luvuista voi päätellä? Kasvissyöjien ja vegaanien osuudet vaihtelevat jonkin verran vuodesta toiseen, mutta osa vaihtelusta saattaa selittyä eri tutkimusmenetelmillä, tutkittavien ikäjakaumilla ja satunnaisvaihtelulla. Suomi syö -aineiston tuloksia voi kuitenkin tulkita niin, että vuosien 2014 ja 2016 ja vuosien 2016 ja 2018 välillä tapahtui kasvua vegaanien ja kasvissyöjien osuudessa. Samaan aikaan kasvoi myös sellaisten vastaajien osuus, jotka eivät syöneet punaista lihaa. Toisin sanoen, sen jälkeen, kun niin sanottu vegebuumi alkoi, myös kasvisruokavalioita noudattavien ja punaista lihaa välttävien suomalaisten osuus näyttää kasvaneen (ks. Jallinoja ym. 2019b).

Kasvisruokavaliot ja lihan kulutus muissa tutkimuksissa

En ole löytänyt vastaavia, useana vuonna toistettuja kyselytutkimuksia muista maista. Yksittäisten tutkimusten mukaan muissakin maissa kasvisyöjien ja vegaanien osuudet ovat muutamassa prosentissa (ks. Jallinoja ym. 2019a koostetaulukko). Ruotsissa Djurens rätt on kuitenkin selvittänyt vegaanien ja vegetaristien osuutta väestössä ainakin vuosina 2009 ja 2014-2018 (Djurens Rätt 2014, 2018) (Kuvio 5). Näiden selvitysten mukaan kasvissyöjien osuus olisi Ruotsissa kasvanut kevääseen 2018 asti, kun taas vegaanien osuus olisi laskussa. On mahdollista, että vegaanisen syömisen joustavuutta korostava ilmiö kanavoituu enemmän sallivampaan kasvissyöntiin kuin tiukempaan veganismiin. Toisen ruotsalaisselvityksen mukaan vuonna 2019 16% ruotsalaisista ilmoittikin olevansa “flexitariaaneja” (flexitarianer), kun taas 5% noudatti vegetaarista ja 2% vegaanista ruokavalioita (Matrapport 2019).

Kuvio 5. Kasvissyöjien ja vegaaninen osuudet Ruotsissa, Djurens rätt -yhdistyksen teettämässä kyselyssä vuosina 2009 – 2018 (Djurens Rätt, 2014, 2018), prosenttia vastaajista

Djurens Rätt tiedusteli ei-kasvissyöjiltä myös, onko heidän kiinnostuksensa valita kasvisruokaa kasvanut vai vähentynyt viimeisen 12 kuukauden aikana. Sellaisten vastaajien osuus, joiden kiinnostus oli lisääntynyt paljon tai jonkin verran kasvoi vuosien 2009 ja 2017 välillä 26 %:sta 47 %:iin (Djurens rätt, 2014, 2018). Vuoden 2018 kyselyssä kiinnostuneiden määrä ei kuitenkaan enää noussut (Djurens rätt 2018).

Vegaanien ja kasvissyöjien rinnalla on kiinnostava tarkastella tietoja lihankulutuksen muutoksesta Suomessa. Luonnonvarakeskuksen ravintotase osoittaa, että viime vuosiin asti lihan kokonaiskulutus on kasvanut, ja että viimeiset kolme vuotta (2016-2018) kulutus on pysynyt noin 81 kilossa vuodessa (Luonnonvarakeskus 2019). Pellervon taloudellinen tutkimuskeskus ennusti syksyllä 2019, että lihan kulutus olisi Suomessa kääntymässä laskuun (Arovuori ym. 2019). Ruotsin Jordbruksverketin tilastojen mukaan Ruotsissa lihan kokonaiskulutus on jo kääntynyt laskuun (Jordbruksverket 2019).

THL:n aineistot viittaavat siihen, että lihankulutus on kasvanut Suomessa viime vuosiin asti: FINRISKI-tutkimuksen mukaan kahden ylimmän koulutusryhmän naisten parissa lihankulutus oli kasvanut vuosien 1997 ja 2012 välillä. Miesten parissa erityisesti alimman koulutuskolmanneksen lihakulutus kasvoi (Raulio ym. 2016). Finravinto-tutkimuksen mukaan 26% naisista ja 79% miehistä söi vuonna 2017 enemmän lihaa kuin on suositeltu (Valsta ym. 2018).

Johtopäätökset

Tämän katsauksen tulokset osoittavat, että 2000-luvun alussa kasvissyöjien osuudet laskivat kaikissa tarkasteluryhmissä. Kasvissyöjien, vegaanien ja punaista lihaa välttävien osuudet kääntyivät kasvuun vuoden 2014 jälkeen.

Voiko näiden tulosten perusteella arvioida jotain “vegebuumista”?

Jälkimodernia yhteiskuntaa kuvastaa ruokavalioregiimien nopea kierto (Jallinoja, Mäkelä & Niva 2018, Jallinoja ym. 2019b). Samalla ruokavalintoihin vaikuttavat eräät pitkäkestoiset motiivit, kuten terveellisyys, luonnollisuus ja ympäristöystävällisyys (Jallinoja ym. 2018, Gronow 1997, Mäkelä & Niva 2015). Näyttää myös siltä, että samat ruokavaliot nousevat uudestaan pinnalle, aina hieman erilaisina versioina ja heijastellen edellä mainittuja pitkäkestoisia kehityskulkuja. Esimerkiksi muutama vuosi sitten vähähiilihydraattiset ruokavaliot saivat paljon mediahuomiota (Jauho 2016, ks. myös Knight 2012), mutta vuoden 2012 jälkeen seuraajien määrä väheni (Jallinoja ym. 2019b). Paleoruoka- ja ketoosiruokavalioita voi kuitenkin pitää jonkinlaisina karppauksen perillisinä, sillä myös niissä rajoitetaan nopeiden hiilihydraattien syömistä.

Kiinnostus myös kasvisruokavalioita kohtaan on vaihdellut, eikä 2010-luvulla kasvanut kiinnostus kasvisruokavalioita kohtaan ole ensimmäinen “vegebuumi” Suomessa. Ensimmäinen kiinnostuksen kasvu sijoittuu suurin piirtein 1800-luvun viimeisten vuosien ja 1930-luvun välille: Vuonna 1894 julkaistiin Suomen ensimmäinen kasvisruokakeittokirja ja vuonna 1910 Helsingissä oli jo neljä kasvisravintolaa. Ensimmäinen yhdistys, Finlands vegetariska föreningen, perustettiin vuonna 1907 ja vuonna 1913 perustetussa Suomen vegetaristisessa yhdistyksessä kasvissyöntiä perusteltiin lihansyönnin luonnottomuudella ja epäterveellisyydellä (Vornanen 2016, s. 270 -271, ks. myös Auvinen 2019, 49-53.) Vuonna 1930 Suomen vegetaarisessa yhdistyksessä oli 800 jäsentä (Vornanen 2016, s. 272). On mahdotonta arvioida, kuinka moni suomalainen tuolloin innostui noudattamaan kasvisruokavaliota.

1990-luvulla Suomessa vegaaniliike puolestaan oli osa ympäristöprotestin “neljättä aaltoa”, jonka huippu sijoittuu osapuilleen vuosiin 1995-1998 (Konttinen & Peltokoski 2004, ks. myös Auvinen 2019, 65-67). Vegaaniliitto perustettiin vuonna 1993 ja Oikeutta eläimille vuonna 1995. Kotitalouksien ruokavalintoja vuosina 1966-2006 selvittänyt tutkimuksen kuitenkin osoittaa, että lihaa käyttämättömien kotitalouksien määrä alkoi kasvaa jo 1980-luvun alussa, ollen 1970-luvulla alle prosentin, vuonna 1985 5,46 prosenttia, vuonna 1998 6,86 prosenttia ja vuonna 2006 5,81 prosenttia (Vinnari, Mustonen & Räsänen 2010). 1990-luvun eläinoikeusliikehdinnän vaikutus saattaa näkyä tässä katsauksessa tarkastellun NTTT-kyselyn vuosien 1999 ja 2001 luvuissa.

Tämän katsauksen tulokset vuosien 2014-2018 osalta viittaavat siihen suuntaan, että samaan aikaan, kun mediassa ja sosiaalisessa mediassa vegaaniseen syömiseen liittyvä aktiivisuus kasvoi, aikaisempaa suurempi osuus suomalaisista alkoi noudattaa vegaanista, vegetaarista tai punaista lihaa välttävää ruokavalioita. Näiden ruokavalioiden – erityisesti vegaanisen ruokavalion – noudattajien määrä oli hyvin alhainen vielä vuonna 2014, ja kasvusta huolimatta osuudet ovat vielä vuonna 2018 alhaisia. Ikäryhmittäinen tarkastelu osoittaa, että nuorten naisten parissa suosio on selvästi näitä keskiarvoja korkeampi. Naiset noudattavat miehiä useammin sekä kasvisruokavaliota että vegaanista ruokavaliota (ks. myös Vinnari, Mustonen & Räsänen 2010) ja ruokavaliota, joka ei sisällä punaista lihaa.

Tällä hetkellä sosiaalisella medialla on keskeinen rooli erilaisten ruokailmiöiden leviämisessä (Isotalo ym. 2018) ja Internetiä voi pitää jopa sosiaalisten liikkeiden infrastruktuurina (Jallinoja ym. 2019a, Stolle & Micheletti, 2013). Sosiaalinen media on kuitenkin taipuvainen tuottamaan “yhteenkuuluvuuden nopeita hetkiä”, mutta samalla se on heikko synnyttämään pitkäkestoista poliittista toimintaa ja kestäviä verkostoja (Poell & van Dijk, 2015). Näin siis ruokavaliot ja ruokailmiöt saavat jatkuvasti haastajia joko uusista ruokavalioista tai niitä kritisoivista tahoista.

Joka tapauksessa on jännittävää seurata, mihin erilaiset lihan kulutusta rajoittavat ruokavaliot kehittyvät. Ilmastonmuutos, monet ympäristöongelmat ja tuotantoeläinten olot ovat jatkuvasti esillä julkisuudessa, joten kasvisruokavalioiden keskeinen polttoaine ei ole kovin pian poistumassa. Syksyllä 2018 Suomen varuskuntien muonituskeskusten päätös aloittaa viikottainen kasvisruokapäivä synnytti kiistan kasvisruoan ja liharuuan kannattajien välillä (Jallinoja 2018). Samoin kävi syyskuussa 2019, kun Unicafe ilmoitti lopettavansa naudanlihan tarjoamisen opiskelijaruokaloissa Helsingissä. Kysymys lihasta ja kasvisruuasta näyttää ainakin toistaiseksi pysyvän mediassa ja sosiaalisessa mediassa tunteita kuohuttavana aiheena.

PIIA JALLINOJA

Kirjallisuus
Arovuori, K, Karikallio, H, Kiviholma, S, Lahti, R & Yrjölä T (2019) PTT-ennuste: Maa- ja elintarviketalous syksy 2019. ISSN 1799-9340. Helsinki 2019.
Auvinen, S (2019) Lihan loppu. Helsinki: Kosmos.
de Vries, M, de Boer, IJM. (2010) Comparing environmental impacts for livestock products: a review of life cycle assessments. Livestock Science 128, 1-11.
Clark, M, Springmann, M, Hill, J, Tilman, D (2019) Multiple health and environmental impacts of foods. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America (PNAS)
Djurens Rätt (2014) Rapport. Allmänheten om vegetarisk mat.
Djurens Rätt (2018) Opinionundersökning.
Gronow, J (1997) The sociology of taste. London: Routledge.
Helakorpi, S, Holstila, A-L, Virtanen, S, Uutela, A (2012) Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2011. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Helldán, A, Helakorpi, S, Virtanen, S, Uutela, A (2013a) Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Helldán, A, Helakorpi, S, Virtanen, S, Uutela, A (2013b) Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2013. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Helldán, A, Helakorpi, S (2015) Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen, kevät 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Isotalo, V, Laaksonen, S, Pöyry, E, Jallinoja, P (2019). Sosiaalisen median ennustekyky kaupan myynnissä – esimerkkinä veganismi ja vegaaniset ruuat. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 115, 91-111.
Jallinoja, P, Niva, M, Latvala, T (2016) Future of sustainable eating? Examining the potential for expanding bean eating in a meat-eating culture. Futures, 83(SI), 4-14.
Jallinoja, P (2018) Vegepäiväkohu oli hukattu mahdollisuus. Aikalainen.
Jallinoja, P, Mäkelä, J, Niva, M (2018) Ruoan yltäkylläisyys ja rajat – sosiologisia havaintoja Suomesta. Duodecim 134, 1501-7.
Jallinoja, P, Vinnari, M, Niva, M (2019a) Veganism and plant-based eating: analysis of interplay between discursive strategies and lifestyle political consumerism. In: Boström M, Micheletti M, Oosterveer, P (toim.), The Oxford Handbook of Political Consumerism (s. 157-179). Oxford University Press.
Jallinoja, P, Jauho, M, Pöyry, E (2019b) Miten Suomi söi 2008–2016? Erityisruokavaliot ja niiden taustatekijät. Yhteiskuntapolitiikka, 84, 135-152 .
Jauho, M (2016) The social construction of competence: Conceptions of science and expertise among proponents of the low-carbohydrate high-fat diet in Finland. Public Understanding of Science 25, 332–345.
Jordbruksverket (2019). Marknadsbalanser kött, mjölk och ägg
Kauffman, J (2018) Hippie Food. How back-to-the-landers, longhairs and revolutionaries changed the way we eat. HarperCollins.
KESKO (2017). Kasvipohjaisten tuotteiden myynti kasvaa edelleen voimakkaasti – vegehylly löytyy jo 200 K-ruokakaupasta.
Knight, C (2012) ”An alliance with Mother Nature” : Natural food, health, and morality in low-carbohydrate diet books. Food and Foodways 20:102-122.
Konttinen, E, Peltokoski, J (2004) Ympäristöprotestin neljäs aalto. Eläinoikeusliike ja uuden polven ympäristöradikalismi 1990-luvulla. Jyväskylä: SoPhi.
Kromhout, D, Spaaij, CJK, de Goede, J, Weggemans, RM, Iestra, JA, Hoes, AW (2016) The 2015 Dutch food-based dietary guidelines. European Journal of Clinical Nutrition 70, 869-878.
Luonnonvarakeskus (2019). Ravintotase.
Matrapport 2019 (2019) Food & Friends. En årlig undersökning om hur vi handlar, lagar och äter.
Meesters, A, , Maukonen, M, Partonen, T, Männistö, S, Gordijn, M, Meesters, Y (2016) Is There a Relationship between Vegetarianism and Seasonal Affective Disorder? A Pilot Study, Neuropsychobiology 74, 202-206.
Mäkelä, J & Niva, M (2015). Citizens and Sustainable Culinary Cultures. Teoksessa Paloviita, A, Järvelä, M (toim.), Climate Change Adaptation and Food Supply Chain Management (s. 172-182). (Routledge Advances in Climate Change Research). Abingdon: Routledge.
Niva, M, Jallinoja, P (2018) Taking a stand through food choices? Characteristics of political food consumption and consumers in Finland. Ecological Economics, 154, 349-36.
Nordic Nutrition Recommendations (2012). Part 1. Copenhagen: Nordisk Ministerråd; 2014.
Parviainen, H, Elorinne, A-L, Väisänen, P, Rimpelä, A (2017) Consumption of special diets among adolescents from 1999 to 2013. International Journal of Consumer Studies 41, 216-224.
Poell, T, van Dijk, J (2015) Social media and activist communication. Teoksessa Atton, C (toim.), The Routledge companion to alternative and community media (s. 527-537). London: Routledge.
Raulio, S, Männistö, S, Valsta, L, Kuusipalo, H, Vartiainen, E, Virtanen, S (2016) Ravitsemuksessa eroja koulutusryhmien välillä Finravinto-tutkimuksen tuloksia. Tutkimuksesta tiiviisti 26.
Stolle, D, Micheletti, M. (2013). Political consumerism. Global responsibility in action. Cambridge: Cambridge University Press.
Valtion ravitsemusneuvottelukunta (2014) Suomalaiset ravitsemussuositukset. Helsinki: Valtion ravitsemusneuvottelukunta
Vinnari, M, Mustonen, P, Räsänen, P (2010) Tracking down trends in non-meat consumption in Finnish households, 1966-2006. British Food Journal 112, 836-852.
Vinnari, M, Montonen, J, Härkänen, T, Männistö, S (2008): Identifying vegetarians and their food consumption according to self-identification and operationalised definition in Finland. Public Health Nutrition 12, 481-488
Vornanen, J (2016) Lihaton lautanen. Teoksessa Anttonen, T, Vornanen, J (toim.) Lihansyöjien maa. (s. 261-312). Helsinki: Into
World Cancer Research Fund. (2013). Food, Nutrition and Physical Activity, and the Prevention of Cancer: A Global Perspective .


Piia Jallinoja

Piia Jallinoja on terveyssosiologian professori Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Hän on tutkinut ruokaan ja syömiseen liittyviä ajankohtaisia ilmiöitä kuten kasvisruokavalioita, karppausta ja kiistoja ravinnon rasvojen terveellisyydestä. Tällä hetkellä hän johtaa POPRASUS-konsortion hanketta, jossa on tutkittu mm. “vegebuumia” sekä MEX-konsortion hanketta, jossa analysoidaan ravitsemukseen liittyviä kiistoja ja asiantuntijaryhmiä mediassa.