Kriittinen tila

Miksi kunnissa tehdyistä ilmastokokeiluista oppiminen on vaikeaa?

Kirjoitus perustuu artikkeliin: Heiskanen, E. & Matschoss, K (2016). Paikallisten ilmastokokeilujen arvioimisen haasteet: Oppiminen kahdessa vähähiilisessä kokeilussa. Alue ja ympäristö. 45, 2, s. 45–58.

Suomalaisten poliittisten päättäjien päämääränä pääministeri Sipilän hallituskaudella on ollut kehittää Suomeen toimiva kokeilukulttuuri. Kokeilukulttuurilla tarkoitetaan sitä, että kansalaisia ja viranhaltijoita kannustetaan innovoimaan ja uudistamaan hallintoa testaamalla uusia ideoita tosielämän ympäristöissä. Ilmastonmuutoksen torjuntaan kohdistuvien kokeilujen on erityisesti odotettu nostavan esiin paikallisesti toimivia ratkaisuja, jotka tehostaisivat resurssien käyttöä ja johtaisivat pienempiin hiilidioksidipäästöihin. Monet kunnat ovatkin ottaneet edelläkävijän roolin liittymällä Suomen ympäristökeskuksen hallinnoimaan HINKU-verkostoon. Hinku tarkoittaa pyrkimistä kohti hiilineutraalia kuntaa siten, että hiilidioksidipäästöjä vähennettäisiin 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Kuusi Suomen suurinta, kasvavaa kaupunkia taas ovat perustaneet kaupunginjohtajien ilmastoverkoston, jossa on asetettu omia päästövähennystavoitteita.

Paikallisissa kokeiluissa ajatuksena on uusien innovaatioiden testaaminen ja kehittäminen. Niiden avulla etsitään toimivia ratkaisuja, jotka voivat yhdistää monipuolisesti useita teknologioita, toimintatapoja ja infrastruktuuria juuri paikallisiin olosuhteisiin sopivasti. Paikalliset ilmastokokeilut panostavat juuri siihen, mikä kullakin alueella on tärkeintä, jolloin kokeiluihin vaikuttavat väistämättä myös paikallispolitiikan toimijoiden eri tavoitteet ja kunnianhimot. Kuntalaisille kokeilut ovat monesti paikkoja, missä he voivat pyrkiä parantamaan omaa elinympäristöään ja oman kunnan elinkelpoisuutta.

Paikalliset ilmastokokeilut tuottavat oppimista

Paikallisilla ilmastokokeiluilla on monenlaisia tavoitteita. Kokeiluilla pyritään tuottamaan teknokraattista tietoa eli selvittämään sitä, mikä ratkaisu toimii missäkin kontekstissa ja miksi. Joissakin kokeiluissa tuotetaan myös niin sanottua maallikko-osaamista ja reflektiivistä osaamista. Nämä osaamisen muodot liittyvät siihen, mikä kokeiluissa on tavoiteltavaa tai hyväksyttävää. Joidenkin kokeiluiden tavoitteena on myös innostaa ja voimaannuttaa siihen osallistuvia paikallisia toimijoita.

Paikallisista kokeiluista halutaan siis oppia ja tämän vuoksi on myös tarve arvioida sitä, miten niissä on onnistuttu tai millaisia epäonnistumisia niissä on ilmennyt. Arvioinnille tuottaa kuitenkin ongelmia se, että paikallisissa kokeiluissa tavoitteet voivat olla vaikeaselkoisia ja moniulotteisia. Eri osallistujille voi olla epäselvää, mitä kokeilussa testataan ja kuinka ja missä vaiheessa niiden onnistumista tai epäonnistumista mitataan. Moninaiset toimijuudet, monitavoitteisuus ja tavoitteiden väliset ristiriidat vaikeuttavat kokeilujen arviointia. Havainnollistamme arvioinnin ongelmia kahdella empiirisellä tapaustutkimuksella. Tarkasteltavat paikalliset kokeilut ovat Fiksu Kalasatama Helsingissä, joka on älykkään verkkoteknologian kärkihanke, sekä HINKU-ohjelman Mynämäki, joka on yksi ensimmäisistä HINKU-kunnista.

Arvioinnille tuottaa kuitenkin ongelmia se, että paikallisissa kokeiluissa tavoitteet voivat olla vaikeaselkoisia ja moniulotteisia. Eri osallistujille voi olla epäselvää, mitä kokeilussa testataan ja kuinka ja missä vaiheessa niiden onnistumista tai epäonnistumista mitataan.

Tutkimme, kuinka asukkaat ja muut osallistujat, viranomaiset ja poliitikot tulkitsevat paikallisia ilmastokokeiluja. Keskityimme siihen mitä kokeilut heidän mielestään testaavat, ja mitä heidän mielestään lopputuloksista voidaan oppia. Tutkimusaineisto on kerätty osallistujien, paikallispolitiikkojen sekä kunta- ja valtionhallinnossa työskentelevien viranhaltijoiden teemahaastatteluilla, joita olemme täydentäneet (tutkimuksen kohteena olleisiin) kokeiluihin liittyvällä dokumenttiaineistolla. Tulkitsemme tutkimuksessa kokeilujen onnistumisen ja epäonnistumisen arvioinnin tapoja.

Molemmat paikalliset kokeilut ovat yhä käynnissä olevia, joten niiden lopullista onnistumista tai epäonnistumista ei ole vielä mahdollista arvioida. Molemmat kokeilut ovat kiinnostavia tarkastelun kohteita, sillä ne ovat kansallisesti tärkeitä esimerkkihankkeita. Tarkastelluissa hankkeissa kokeiltujen ratkaisujen kirjo on laaja ja ne perustuvat siihen, että osallistujat kokeilevat paikallisesti ja omassa ympäristössä monenlaisia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. On mielenkiintoista tarkastella yhdessä keskenään samankaltaisia, mutta aivan erilaisissa ympäristöissä toteutettavia hankkeita. Mynämäki on pieni maaseutukunta, kun taas Kalasataman kokeilut toteutetaan keskellä Suomen suurinta kaupunkia.

Oppiminen kokeiluissa on hyvin monenlaista

Tutkimissamme kokeiluissa oppimisen kohteena olevia testattavia mekanismeja tai teknologisia ratkaisuja on useita, esimerkiksi aurinkopaneeleiden yhteishankinta Mynämäessä tai Kotihiili-kokeilu Kalasatamassa, ja ne ovat myös muuttuneet kokeilujen aikana. Näissä kokeiluissa ei ole ollut vain yhtä tahoa, joka oppisi kokeilun kokonaisuudesta, vaan kokeilusta oppiminen hajaantuu laajalle toimijajoukolle ja monenlaisiin opittuihin asioihin (Taulukko 1). Arvioimiemme kokeilujen perusteella havaitsimme, että toimijoiden ja teknologioiden yhdistelmä näyttää tarjoavan osallistujille runsaasti mahdollisuuksia hankkia uutta osaamista paikallisesti. Oppimisen näkökulmasta nekin osallistujat, joiden näkemykset ja intressit ovat ristiriidassa keskenään, voivat siis omaksua uusia ideoita ja ajattelutapoja toisiltaan joutuessaan kohtaamaan toisensa vuorovaikutuksessa.

Taulukko 1: Erilaisia näkemyksiä siitä, mitä ratkaisuja testataan

Näissä kahdessa kokeilussa osallistujat, rahoittajat mukaan lukien, pitivät opittujen asioiden siirtämistä uusiin kohteisiin ja innostamista keskeisimpinä keinoina laajentaa kokeiluja ja skaalata niitä tulevaisuudessa. Esimerkiksi jotkut Kalasataman nopeista kokeiluista ovat levinneet toisiin kaupunkeihin, kun taas Mynämäen onnistunut aurinkopaneelien yhteishankintaprosessi kopioitiin toisella paikkakunnalla ja skaalattiin kansalliseen, kaikille Suomen kunnille avoimeen aurinkopaneelien yhteishankintaan, jossa uutuutena on mukana leasing-rahoitus. Nämä esimerkit osoittavat, kuinka eri osapuolet oppivat kokeilusta eri asioita. Itse asiassa kokeiluista karttuneet moninaiset opit ovat se, mikä siirtyy ja juurtuu toisille paikkakunnille sekä skaalautuu toisiin kohteisiin, pikemmin kuin kokeilujen tulokset kokonaisuudessaan. Silloinkin alkuperäisessä kohteessa on yleensä saavutettava tietynasteinen menestys ja positiivinen näkyvyys, jotta uudet kohteet ja tahot voisivat innostua ottamaan kokeilusta mallia. Kuvio 1 esittää erilaisia osaamisen muotoja.

Kuvio 1: Paikallisten ilmastokokeilujen esimerkkitapauksista löydettyjä oppimisen muotoja

Tapaustutkimuksemme eivät tuoneet esiin olemassa olevia malleja tai tapoja kerätä systemaattisesti tietoa siitä, mikä ei toimi ja miksi. Tämä olisi ollut arvokasta tietoa ja jotkut kansalliset viranomaiset pitivätkin tätä puutteena kokeilukulttuuriin perustuvassa ohjausmallissa. Esimerkkitapauksemme viittaavat siihen, että paikallisten ilmastokokeilujen suorituskeskeinen ja poliittinen luonne saattaa estää epäonnistumisista oppimista. Yleisesti voi ajatella, että odotusten hallinnalla on keskeinen rooli, kun tiedon tuottaminen tapahtuu hyvin julkisessa kaupunkiympäristössä. Jos kokeiluille kohdistetaan suuria odotuksia tai jos odotukset poikkeavat suuresti eri osallistujien välillä, kohdatuista vaikeuksista voi olla vaikea puhua julkisesti.

Tapaustutkimuksemme eivät tuoneet esiin olemassa olevia malleja tai tapoja kerätä systemaattisesti tietoa siitä, mikä ei toimi ja miksi. Tämä olisi ollut arvokasta tietoa ja jotkut kansalliset viranomaiset pitivätkin tätä puutteena kokeilukulttuuriin perustuvassa ohjausmallissa.

Tutkimustuloksemme viittaavat siihen, että osallistavassa arvioinnissa pitäisi ottaa huomioon, miten kokeilun onnistuminen tai epäonnistuminen vaikuttaa osallistujien identiteetteihin tai mahdollisuuksiin toimia yhdessä jatkossa. Paikalliset kokeilut eivät välttämättä ole tarpeeksi selkeästi irrotettavissa niiden osallistujista, jotta niitä voitaisiin arvioida erillään osallistujien itsensä saavutuksista. Kokeilut kuvastavat väistämättä ja merkittävissä määrin sen paikan arvoa, jossa kokeilu tapahtuu, sekä niiden henkilöiden arvoa, jotka ovat – eri rooleissa – osallistuneet kokeilun suorittamiseen. Oppiminen ei siis ole oppijasta erotettavaa, ja se saattaa olla ristiriidassa pelkästään toimiviin ratkaisuihin keskittyvän oppimisen kanssa.

Lopuksi

Yhteenvetona voidaan todeta, että kokeiluilla tavoitellaan: (1) siihen osallistuvien toimijoiden oppimista, (2) laajempaa yhteiskunnan evolutiivista oppimista teknologian/ratkaisujen siirron kautta sekä (3) politiikkaoppimista. Yleistäen: oppimista voi olla kahdenlaista: oppimista siitä mikä toimii missäkin ja miksi, sekä kokeiluista innostumista ja voimaantumista. Molempia tarvitaan. Paikallisessa ympäristössä tapahtuva oppiminen on arvokasta, koska se tuottaa juuri kyseiseen kontekstiin sopivaa tietoa, mutta voi innostaa paikallisia asukkaita toimimaan yhdessä myös jatkossa.

Vaikka samanlaisten ratkaisujen kokeilu eri paikoissa voi vaikuttaa ”pyörän keksimiseltä uudelleen”, jokainen yhdistelmä ratkaisuja, ympäristöjä ja ihmisiä on ainutkertainen oppimisen paikka. Esimerkiksi Mynämäen aurinkopaneeleiden yhteishankintaa on toteutettu myöhemmin myös muissa HINKU-kunnissa ja Kalasatamassa kokeiltu nopeiden kokeilujen ohjelma on toteutettu myöhemmin muualla Helsingissä Ilmastokatu-projektissa, jolloin samasta kokeilusta on voinut oppia uudessa kontekstissa. Paikallisesti opittua pitäisi kuitenkin koota yhteen aina välillä. Kokeilukulttuurista haetaan uutta yhteiskunnallisen tiedontuotannon tapaa, jolloin tarvitaan kriittistä arviointia yli useiden paikallisten kokeilujen. Kriittisen arvioinnin on kuitenkin samalla oltava kokeilujen ponnistuksia arvostavaa, kehittämiskohteita eteenpäin vievää ja uusiin ponnistuksiin innostavaa.

KAISA MATSCHOSS & EVA HEISKANEN


Kaisa Matschoss

Kaisa Matschoss on yliopistotututkija Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa, Itä-Suomen yliopiston dosentti, ja on mukana HELSUSissa, Helsingin yliopiston kestävyystieteellisen tutkimuksen verkostossa. Kaisa on kiinnostunut tutkimaan energiankulutusta yhteiskunnan murroksessa innovaatioiden ja osallisuuden kautta. Tämän hetkiset tutkimuskohteet liittyvät energiamurrokseen kokeiluiden, käytäntöjen ja välittäjyyden näkökulmasta. Artikkelissa kuvattua tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto Smart Energy Transition (SET)-hankkeen kautta.


Eva Heiskanen

Eva Heiskanen on professori Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hän on tehnyt kuluttaja- ja organisaatiotutkimusta ympäristö- ja energia-asioiden parissa vuodesta 1991. Evan nykyiset projektit liittyvät energiakokeiluista oppimiseen, energiaan liittyviin käytäntöihin sekä välittäjäorganisaatioihin. Häntä kiinnostaa uuden teknologian yhteiskunnallinen juurtuminen sekä kansalaisten rooli teknologiamurroksissa.