Kriittinen tila

”Luonto ei löydy yksin erämaasta” – Tutkijat pohtivat uutta luontosuhdetta Porissa

Lukuaika: 5 min.

Tutkijat ympäri Suomen kokoontuivat elokuun lopussa Poriin keskustelemaan uudenlaisesta luontosuhteesta ja kaupunkikehittämisestä monitieteiseen Urbaanit utopia ja kokeilut –symposiumiin. Tapahtuma on itsenäinen osa EU: n ja Porin kaupungin rahoittamaa UrbCulturalPlanning-hanketta. Se järjestettiin tänä vuonna toista kertaa.

Tapahtuman keskustelun keskiöön nousivat kaupunkien viher- ja vesistöalueet, joita tarkasteltiin erityisesti Porin näkökulmasta, mutta myös kansallisessa ja globaalissa yhteydessä. Pohdintamme perusta on utooppisuudessa, joka lähtee vaihtoehtojen, ei täydellisyyden tarjoamisesta. Utooppisessa ajattelussa kaupunkikehittämisen tulee lähteä luottamuksesta ja kokonaisvaltaisesta kansalaisuuskäsityksestä.

Missä on ”oikea luonto”?

Korona-aika nosti korostuneesti esille suomalaisten luontosuhteen, kun kaupunkilaiset hakeutuivat joukolla luonnon ääreen. Samalla ilmiö tuntui vahvistavan kahtiajako kaupungin ja maaseutuluonnon välillä. Julkisessa keskustelussa kysyttiin, missä ”oikea luonto” on ja kenen sitä on sopivaa käyttää? Kansallispuistojen, luontoreittien ja kaupunkipuistojen roskaamista ja muuta välinpitämätöntä käytöstä kritisoitiin. Usein syylliset löydettiin ihmisistä, jotka olivat ”löytäneet” luonnon vasta korona-aikana.

Korona-aika nosti esille suomalaisten luontosuhteen, kun kaupunkilaiset lähtivät joukolla luonnon ääreen.

Luonto ei kuitenkaan löydy yksin kansallispuistoista tai erämaasta, vaan se on läsnä kaikkialla, myös kaupungissa ja kaupunkilaisissa, eli ihmisissä itsessään.

Kaupunkien ja kaupunkilaisten ymmärtäminen osana luontoa on tärkeä alku, mutta se ei yksin riitä. Lisäksi on tunnistettava ja nähtävä luonnon kokonaisuutena muodostama verkosto, esimerkiksi eliölajien keskinäiset suhteet, ja huomioitava luonnon monimuotoisuus. Uusi luontosuhde sisältää pyrkimyksen tuoda yhteen erilaisia toimijoita sekä huomioida sosiaalinen ja taloudellinen oikeudenmukaisuus.

Ilman näiden pohtimista saatamme kohdata tilanteita, joissa oikeus luontoon ei toteudu yhdenvertaisesti tai kaupunkiluonnon kehittäminen aiheuttaa asukkaiden ja asuinalueiden eriarvoistumista. Näin ei tulisi käydä, vaan kaupunkiluontoa tulee kehittää niin, että se vahvistaa ja lisää kaupunkilaisten tasa-arvoa.

Kuinka uusi luontosuhde rakennetaan?

Uutena avauksena ehdotamme, että toimivan luontosuhteen tulisi olla jatkuvasti arjessa, ajatuksissa ja toiminnassa läsnä olevia käytäntöjä ja vastuun ottamista. Käytännöissä on nojattava siihen, että ihminen on väistämättä osa luontoa ja näin ollen siitä riippuvainen myös kaupungeissa.

Vastuu taas on otettava niin luonnon moninaisuudesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta kuin muista eliölajeistakin. Luontosuhteen uudelleen ymmärtämisellä on kiire, jotta voimme välttää luontoa ja ihmisyyttä tällä hetkellä uhkaavat kriisit tai ainakin minimoida niiden negatiiviset vaikutukset.

Miten tällaiseen uuteen luontosuhteeseen sitten käytännössä voidaan päästä? Ensimmäiseksi tarvitaan vahvaa ja päättäväistä politiikkaa. Uusien strategioiden ja kehittämisohjelmien on lähdettävä siitä, että niiden kärjessä ovat uuden luontosuhteen mukaiset toimet. Se ei voi kuitenkaan olla vain projektiluontoista toimintaa, vaan siihen on sitouduttava ja sitä on jalkautettava päämäärätietoisesti yli strategia- ja valtuustokausien.

Tutkijat pohtivat Porissa järjestetyssä Urbaanit utopia ja kokeilut –symposiumissa uudenlaisen luontosuhteen rakentamista. Kuva: Tommi Iivonen

Luontoyhteyden luominen kaupungeissa – tapaus Pori

Käytämme uudenlaisen kaupunkiluontopoltiikan kuvittelussa esimerkkinä Porin kaupunkia. Pori esimerkiksi voisi ottaa tavoitteekseen lajienvälisyyyden kunnioittamisen. Kaupungilla on mahdollisuus toimia moottorina koko Kokemäenjoen valuma-alueen kokonaisvaltaisessa uudistamisessa. Se voisi olla kaupunki, joka toiminnassaan todella huomioi luonnon moninaisuuden sekä lajien väliset verkostot ja tarpeet. Tätä voisi toteuttaa esimerkiksi kaupunkilaisten luonnossa ja luonnon hyväksi tapahtuvan yhteisen tekemisen ja toiminnan kautta.

Tässä on syytä painottaa luontoyhteyden ruumiillista tuntemista, kokemista sekä toiminnan pysyväluonteisuutta, jotta ne todella juurtuvat ihmisten arkeen. Hallinnon tasolla tulisi pohtia esimerkiksi ruoppausten todellista tarvetta, viheralueiden muuttamista niityiksi sekä kehittää keinoja, joilla kaupunkilaisten arkeen tuodaan malleja ja käytäntöjä, jotka vahvistavat luonnon moninaisuutta. Jälkimmäisestä esimerkkinä voi mainita päiväkotien ja koulujen luontoyhteyttä korostavan kasvatuksen, jota tehdään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Luontoyhteyttä korostavaa kasvatusta tulisi vahvistaa kouluissa ja päiväkodeissa.

Kaupunkilaisia voisi myös osallistaa esimerkiksi uusien niittyjen luomisessa. Opetuksessa ja luontokasvatuksessa olisi tarpeen hyödyntää luonnontieteiden rinnalla historia- ja kulttuuritieteitä, joiden avulla on mahdollista luoda katseita menneiden aikojen saavutuksiin ja epäonnistumisiin sekä peilata niitä tämän hetken toiminnan ja päätösten mielekkyyteen.

Porin tapauksessa Kokemäenjoki tarjoaa huomattavan paljon esimerkkejä, joita voidaan tarkastella näistä lähtökohdista. Jotta esitetyn toiminnan kehitystä ja vaikuttavuutta voidaan seurata ja arvioida tarvitaan myös sektorien välistä kommunikointia sekä uusia biodiversiteetti- ja hiilinielumittareita. Myös viheralueiden laatua ja monimuotoisuutta sekä ihmisen ja luonnon toiminnallista suhdetta tarkastelevia mittareita on syytä kehittää.

Kaupunkiluonnon utopia vaatii tieteen ja taiteen rajojen ylittämistä

Uutta luontosuhdetta voi ja kannattaa siis pohtia kulttuurisena prosessina, joka läpäisee koko kaupungin sen hallinnosta kaupunkilaisiin. Tällaisen prosessin käynnistämiseen avautuu ikkunoita esimerkiksi juuri uusien strategioiden ja ohjelmien myötä. Tilanteissa, joissa vakiintuneita käytäntöjä ei vielä ole ja jotain uutta on syntymässä.  On myös syytä korostaa, että kun jotain uutta syntyy, jostain vanhasta voidaan luopua. Eli esimerkiksi kulurakenteen näkökulmasta uuden luontosuhteen ja viherryttämisen kehittäminen ei lähtökohtaisesti tarkoita kasaantuvia kuluja, vaan nykyisin käytettävissä olevien resurssien suuntaamista uusiin paikkoihin. 

Kokonaisvaltainen näkökulma, joka vaati rohkeutta utooppiseen ajatteluun eli keskeneräisyyksienkin hyväksymistä, voisi näkyvästi olla myös esillä kokeellisessa kaupunkiluonnon laboratoriossa. Spektaakkelinomaisesti voisimme kohdistaa katseen mikroskooppisen pienen yhteydestä kosmiseen laajuuteen. Haastamme rajat ylittäviin tieteen ja taiteen, luonnon ja kaupungin kohtaamisiin porilaisessa kaupunkitilassa.

TOMMI IIVONEN, SILJA LAINE, MIIKKA PYYKKÖNEN, ANTTI WALLIN

Teksti pohjautuu Urbaanit utopia ja kokeilut –symposiumiin osallistuneiden tutkijoiden ajatustenvaihtoon:

Professori Miikka Pyykkönen, Jyväskylän yliopisto

Vanhempi asiantuntija (Tkt, FL) Kaisa Schmidt-Thomé, Demos Helsinki

Tutkijatohtori Laura Seesmeri, Turun yliopisto

Tutkijatohtori Silja Laine, Åbo Akademi

Tutkijatohtori Antti Wallin, Tampereen yliopisto

Projektikordinaattori Kaija Laurila, Demos Helsinki

Puheenjohtaja (HT) Jere Nieminen, Villi Vyöhyke ry.

Väitöskirjatutkija Keijo Lakkala, Jyväskylän yliopisto

Väitöskirjatutkija Katrina Virtanen, Turun yliopisto

Väitöskirjatutkija Tommi Iivonen, Turun yliopisto

Artikkelikuva: Danist Soh/Unsplash

Tommi Iivonen

Tommi Iivonen tekee väitöskirjaansa Turun yliopistossa kulttuuriperinnön
tutkimuksen oppiaineessa. Väitöstutkimuksen aiheena on
porilainen musiikkiskene 1990-luvulta 2010-luvulle.Vuosina 2020 ja 2021 
hän on toiminut projektityöntekijänä Porin kaupungin UrbCulturalPlanning-
hankeessa, jonka puitteissa hän on järjestänyt kaksi Urbaanit utopiat ja 
kokeilut -symposiumia.

Silja Laine

Kaupunkikulttuurin historian dosentti Silja Laine toimii tutkijana Åbo
Akademissa. Tämän hetkisissä tutkimushankkeissaan hän tarkastelee
 kulttuurista muistia ja kirjoittamista, merelliseen ympäristöön liittyvää 
kulttuuriperintöä ja eurooppalaisen julkisen liikenteen historiaa. Hän 
toimii aktiivisesti kaupunkikirjallisuuden tutkimusta edistävässä 
kansainvälisessä seurassa (Association for Urban Literary Studies).

Miikka Pyykkönen

Miikka Pyykkönen on kulttuuripolitiikan professori Jyväskylän
 yliopistossa. Hänen tutkimuksensa ja viimeaikaiset julkaisunsa liittyvät 
kulttuuripolitiikan nykytrendeihin, etnopolitiikan historiaan ja
yrittäjyyteen. Hän on myös tutkinut utopiaa ajattelun ja toiminnan
menetelmänä. Pyykkönen johtaa parhaillaan kolmea kulttuurialan opetuksen
kehittämishanketta.

Antti Wallin

Antti Wallin työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopiston 
sosiaalipolitiikan tutkimusryhmässä (Tampere Centre for Societal 
Sustainability). Wallin tutkii kaupunkien kestävyysmurrosta politiikan ja kaupunkilaisten kohtaamista Suomen Akatemian rahoittamassa Kohti ekohyvinvointivaltiota
 -hankkeessa sekä Ympäristöministeriön
rahoittamassa Ekososiaalinen hyvinvointi ja osallisuus -hankkeessa. Twitter: @antti_wallin