Kriittinen tila

Ilmastonmuutoksen hillinnässä tarvitaan myös kansalaistoimintaa

Mikä on kuluttajan merkittävin ilmastoteko? Miten voi vähentää päästöjä omassa elämässään? Vaikka kulutustottumustemme muutos on elintärkeä ilmastonmuutoksen hillintään tähtäävän työn osatekijä, tulisiko edellisten lisäksi myös kysyä, mikä on aktiivisen kansalaisen merkittävin ilmastoteko?

Maanantaina julkaistu IPCC-raportti on antanut uutta pontta ilmaston lämpenemisen torjuntakeinoista käytävälle julkiselle keskustelulle. Yksi raportin julkaisuviikolla tiuhaan keskusteluissa esiintynyt aihe on ollut kuluttajien ilmastotekojen merkitys. Kuluttaja- ja elämäntapavalintojen korostuminen herättää kysymään, onko Suomen ilmastokeskustelussa unohdettu pohtia kansalaisten tehokkaimpia ilmastotekoja. Ilmastojournalismissa kunnostautunut The Guardian julkaisi IPCC-raportin kanssa samana päivänä artikkelin, jossa tuodaan esiin maailman tunnetuimmaksi ilmastokampanjoitsijaksi tituleeratun Bill McKibbenin kanta yksilöiden tehokkaimpiin ilmastotekoihin. Vuosikymmeniä ilmaston lämpenemisestä puhuneen McKibbenin arvio ei korosta ensisijaisesti kuluttajuutta: “yksittäisen ihmisen merkittävin ilmastoteko on muodostaa yhteistyössä muiden ihmisten kanssa liikkeitä – tai liittyä olemassa oleviin liikkeisiin – jotka ‘pystyvät ajamaan läpi niin isoja muutoksia, että niillä on merkitystä’”.

Esimerkeiksi merkityksellisistä muutoksista artikkelissa annetaan kokonaisten kaupunkien kokoiset uusiutuvan energian ohjelmat sekä suurten sijoitusvarojen vetäminen pois fossiilisista polttoaineista. McKibben arvottaa siis yhteistyöstä ponnistavaan ja isoja voittoja tavoittelevaan kansalaistoimintaan osallistumisen yksilön kulutusvalintoja tärkeämmäksi ilmastoteoksi. Hänellä ei ilmeisesti ole tarjota tutkimusta väitteensä tueksi, mutta kansalaistoiminnan merkitystä päästöjen kaventamiselle olisi todennäköisesti lähes mahdotonta tarkasti arvioidakaan, varsinkin yksilötasolla. Jos kansalaistoiminnan merkitystä ilmastopäästöille ei olla ehditty perusteellisesti tutkimaan, jäänee yksilön harjoittaman kansalaistoiminnan ja kulutusvalintojen merkityksen vertailu arvailun varaan. Tästä huolimatta on erikoista, että yksilöiden ilmastoteoista käydyssä julkisessa keskustelussa näyttäisi monesti kokonaan unohtuvan kansalaistoiminnan merkitys.

Helsingissä lämmitys aiheuttaa noin puolet kaupungin ilmastopäästöistä ja valtaosa helsinkiläisistä asuu kaukolämmön piirissä. Suurimmalle osalle kaukolämmön kuluttajista, varsinkaan vuokralla asujille, ei ole toistaiseksi olemassa ilmastoystävällistä lämpöä, jonka voisi vastuullisesti kotitaloudelleen valita. Omistusasunnoissa voidaan toki siirtyä esimerkiksi maalämpöön, mutta maalämpöönkin siirtyminen voi olla monen mutkan takana. Kuluttajana oman kotitalouden lämmityksen päästöihin on siis hyvin vaikeaa vaikuttaa Helsingin esimerkissä.

Palataan hetkeksi McKibbeniin, joka twiittasi IPCC-raportin julkaisua seuraavana päivänä suurta suosiota saavuttaneen kommentin CNN:n yksilön ilmastotekoja käsittelevään artikkeliin. Artikkeli oli otsikoitu “Millaisia odotuksia uusi ilmastoraportti asettaa sinulle”:

Kuvan twiitti kuuluu suomeksi: “Varmaan teiltä [CNN] loppui vaan tila kesken, mutta unohditte mainita “hajottaa fossiiliteollisuuden poliittisen vallan”. McKibbenin twiittiä tukee muutaman vuoden takainen The Guardianin uutisoima tutkimus, jonka mukaan vain 90 yhtiötä on tuottanut lähes kaksi kolmasosaa ilmastokriisiin johtaneista maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöistä. Suurin osa näistä yhtiöistä toimii öljy-, hiili- tai kaasubisneksessä.

Kuten aiemmin kävi ilmi, kuluttajien valinnanvapaus kaukolämpöön kytketyn lämmityksen suhteen on rajallista. Kansalaistoiminta sen sijaan tarjoaa vaikutusmahdollisuuksia tälläkin saralla. Kuinka merkittävän ilmastoteon Hiilivapaa Helsinki -kampanjan muutamat kymmenet aktiivit olivat saaneet aikaan siinä vaiheessa, kun kampanja saavutti Hanasaaren hiilivoimalan sulkemiseen tähtäävän tavoitteensa? Kaupunginvaltuusto teki vuonna 2015 päätöksen Hanasaaren hiilivoimalaitoksen sulkemisesta vuoden 2024 loppuun mennessä. Kaupungin päätökseen voidaan päätellä kontribuoineen monet toimijat ja seikat kampanjan lisäksi, mutta sitä pidetään joka tapauksessa merkittävissä määrin kampanjan ansiona. Hiilivapaa Helsinki -kampanjan sivuilla todetaan Helsingin päätöksen osoittavan, että “määrätietoisella kansalaisvaikuttamisella fossiilivoimaloiden sulkemista todella voidaan vauhdittaa”.

Seuraava kärjistävä ajatusleikki vaatii muutamia mutkia suoraksi vetäviä oletuksia, kuten että päätös Hanasaaren sulkemisesta oli kokonaan kampanjan ansiota ja vuoden 2024 jälkeen lämmityksen päästöt eivät lisäänny siirryttäessä hiilestä muihin lämmitysvaihtoehtoihin: Kuinka merkittävä Hiilivapaa Helsinki -kampanjan voitto on ilmastopäästöjen kannalta? Mittakaava on hämmentävän suuri. Hanasaaren voimalaitos on Suomen kolmanneksi suurin yksittäinen päästölähde. Sen vuosipäästöt ovat yli 1,4 miljoona tonnia hiilidioksidia vuodessa. Suomalaisen keskimääräinen hiiljalanjälki taas on noin 10 tonnia vuodessa. Hanasaari vastaa siis noin 140 000 suomalaisen hiilijalanjälkeä. Muuttamalla omia kulutustottumuksia, on mahdolllista nollata merkittävä osa omasta hiilijalanjäljestä. Sulkemalla kampanjoinnin avulla esimerkiksi Hanasaaren kokoisen hiilivoimalan vielä tähän päälle, saa nollattua päästöjä arviolta 140 000:n keskimääräisen suomalaisen hiilijalanjäljen edestä.

IPCC-raportin julkaisuviikon keskiviikko-iltaan mennessä McKibbenin Twitter-profiili on alkanut täyttyä Floridaan iskenyttä hurrikaania koskevista twiiteistä. Yhdessä videossa näkyy, kuinka rakennukset silmänkantamattomiin ovat peittyneet veteen ja tuuli lennättää kattorakenteita. Nyt sanat ovat loppuneet jopa maailman kuuluisimmalta ilmastokampanjoitsijalta.

Tietenkin arvioidessa Hiilivapaa Helsingin saavutuksen merkitystä ilmastopäästöille, tulisi ottaa huomioon myös muun muassa se, millä hiilen poltto Hanasaaressa korvataan. Kaikki vaihtoehdot eivät tarjoa yhtä suuria päästövähennyksiä ja tältä osin kampanjatyö jatkuukin edelleen. Kansalaistoimintaa siis tarvitaan ja nyt vuonna 2018 ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Aiemmin Suomessa on saavutettu kansalaistoiminnan kautta muun muassa kahdeksan tunnin työaikalaki, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, ilmastolaki ja tasa-arvoinen avioliittolaki. Niistä kansalaisille suoduista yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoista, joilla saavutetaan tämän kaltaisia suuria yhteiskunnallisia muutoksia, tulisi ehdottomasti keskustella julkisuudessa nykyistä enemmän. Kuinka muuten voimme saavuttaa Pariisin ilmastosopimuksen ja YK:n pääsihteerin António Guterresin peräänkuuluttaman 1.5 asteen tavoitteen? Guterresin mukaan 1.5 asteen tavoite “vaatii ennennäkemätöntä, kiireellistä ja kollektiivista ilmastotoimintaa kaikilla alueilla. Aikaa ei ole hukattavaksi”.

ANNA PULKKA

Järjestöjen yhdessä ylläpitämällä Ilmasto.org-sivulla pääsee tutustumaan erilaisiin ilmastonmuutoksen hillintään liittyviin yhteiskunnallisiin vaikutusmahdollisuuksiin.

16 järjestöä ja muuta toimijaa organisoi 20.10. järjestettävää #NytOnPakko-ilmastomarssia. Lisätietoa löytyy muun muassa tapahtuman Facebook-sivulta


Anna Pulkka

Anna Pulkka on Versus-verkkolehden kehityskoordinaattori.