Kriittinen tila

Ilmastoahdistus – uusi kiehtova tutkimusala



Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Finlands Natur -lehden kanssa, ja sen on rahoittanut Maj ja Tor Nesslingin säätiö. Finlands Natur -lehteä julkaisee Natur och Miljö -yhdistys. Alkuperäinen ruotsinkielinen artikkeli löytyy täältä.

Ilmastoahdistuksesta on viime vuosina tullut ilmiö, jonka useimmat tunnistavat ja josta moni kertoo kärsivänsä. Mutta kuinka moni? Suomessa tehtyä laajaa yhteiskuntatieteellistä tutkimusta on vaikea löytää, sanoo teologi Panu Pihkala.

Ahdistaako sinua lukea uusimpia synkkiä uutisia ilmastonmuutoksesta? Saatat silloin kärsiä ilmastoahdistuksesta. Tutkija Panu Pihkala, sinusta on tullut jokseenkin alan edelläkävijä Suomessa. Miten määrittelet ilmastoahdistuksen?
– Katson ilmastoahdistuksen olevan osa laajempaa ympäristöahdistuksen käsitettä. Osa tutkijoista puhuu mieluummin ”ympäristöongelmien psyykkisistä vaikutuksista”.
Miksi eri ihmiset reagoivat eri tavoin kokiessaan ilmastoahdistusta – miksi osa aktivoituu siinä missä toiset lamaantuvat tai kieltävät koko ilmiön olemassaolon?
– Se johtuu suurelta osin joukkopaineesta, siitä missä sosiaalisessa kontekstissa henkilö toimii, mitkä puheenaiheet ovat hyväksyttyjä ja mitä arvoja ihminen jakaa sosiaalisissa verkostoissaan.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa tutkijat ovat jo vuosien ajan kartoittaneet ilmastonmuutoksen psyykkisiä vaikutuksia. Panu Pihkala sanoo kuitenkin, ettei Suomessa eikä myöskään lähialueillamme ole tehty tutkimusta esimerkiksi siitä, kuinka yleisesti esiintyvää ilmastoahdistus on.
– Ilmastohuolesta on olemassa jonkin verran relevanttia tutkimusta. Tutkimukset osoittavat, että ilmastohuoli on sen verran yleistä, että siihen sisältyy hyvin todennäköisesti ilmastoahdistuksen oireita. Mutta meillä Suomessa ei ole tehty yhtään tutkimusta, joka osoittaisi lievän ilmastohuolen ja vakavamman ilmastoahdistuksen välisen yhteyden.

Ilmastoahdistus ei siis ole Suomessa erityisen hyvin tutkittu aihe. Pentti Linkola on toki kirjoittanut ilmastomasennuksesta ja ympäristötuhoon liittyvästä surusta jo 1970-luvulla. Panu Pihkala mainitsee myös ekopsykologi Kirsi Salosen, joka on 2010-luvulla kirjoittanut jonkin verran ilmastoahdistuksesta. Salosen tutkimus keskittyy enimmäkseen luonnon tärkeyteen ihmisen hyvinvoinnin kannalta.
Panu Pihkala, joka vajaa kaksi vuotta sitten kirjoitti kirjan Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo, kaipaa kuitenkin laajaa akateemista keskustelua ympäristöahdistuksesta ilmiönä Suomessa. Pihkala kertoo, että pelkästään viimeisten 18 kuukauden aikana Suomessa on eri tieteenaloilla aloitettu useita pienempiä tutkimuksia, jotka valmistuvat piakkoin.
Jotkut tutkimukset tukevat sitä, että ilmastosta ollaan huolissaan.
– Nuorisobarometreista voimme nähdä, että nuorten huoli ilmastosta on lisääntynyt vuodesta 2010. Nuorisobarometrin 2018 alustavien lukujen mukaan kaksi nuorta kolmesta osoittaa voimakkaita merkkejä ilmastohuolesta. (Nuoret vastasivat kysymykseen: ”Missä määrin, jos lainkaan, koet epävarmuutta tai turvattomuutta ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen takia?”)

“Kaksi nuorta kolmesta osoittaa voimakkaita merkkejä ilmastohuolesta.”

Panu Pihkala sivuaa sekä kirjassaan Päin helvettiä? että haastattelun aikana sitä, kuinka tärkeää on ottaa vakavasti sellaiset ilmastoon liittyvät tunteet kuten huoli ja ahdistus. Monella ahdistus muuttuu kieltämiseksi. Pihkala uskoo, ettei moni pysty pukemaan ahdistuksen täyteisiä tunteitaan sanoiksi.
– Mikäli pystyy tunnistamaan konkreettisempia surun tai pelon muotoja, on helpompaa jatkaa eteenpäin.
Pihkala tarkoittaa, että tarvitaan yhteiskunnallista keskustelua, joka on mahdollisimman konkreettista ja paikallisesti keskittynyttä; keskustelua, josta tulee selkeästi ilmi, mitä ilmastonmuutos on jo nyt aiheuttanut Suomessa ja mitä se erittäin todennäköisesti tulee aiheuttamaan tulevaisuudessa.
– Ilmiön konkretisoituessa ihmiset voivat tuntea helpotusta, ja silloin tulee helpommaksi keskustella siitä, miten voimme varautua ja valmistautua tuleviin muutoksiin ilmastossa.
Ihanteellinen tilanne voidaan saavuttaa, jos henkilö tuntee voivansa olla osaltaan mukana lievittämässä ilmiötä ja on samalla tunnistanut ja käsitellyt huolestumisen tunteensa.

Neljä kertomusta kestävyysongelmien selättämiseksi

Eri lähtökohdista tulevat ja eri mielipiteillä varustetut ihmiset voivat tarvita erilaisia suuria narratiiveja ja ajatusmalleja opasteiksi matkalla kohti kestävämpää maailmaa. Panu Pihkala on kirjassaan Päin helvettiä? sovittanut tutkija Christophe Bonneuilin ajatukset neljäksi kertomukseksi.

Pihkala nostaa kirjassaan Päin helvettiä? esille, että sekä päättäjien että eri ammattiryhmien pitäisi varata tilaa ilmastoahdistuksesta keskustelemiseen työpaikoilla, jotta vaikenemisen kulttuuri voidaan murtaa myös sellaisissa paikoissa, joissa se voi aluksi tuntua epämukavalta.
Miten nuorten kanssa tulee keskustella ilmastokysymyksistä?
Pihkala on ilahtunut siitä, että ympäristökasvatuksen tutkimus on viime vuosina alkanut yhä enemmän ottaa tunteiden käsittelyn vakavasti. Aikuiselle ei ole olemassa helppoja kikkoja käytettäväksi, jos ilmastoahdistus tulee nuorten kanssa puheeksi.
– On erittäin tärkeää vahvistaa ja antaa tilaa nuorten elämänkokemukselle.
Panu Pihkala kuvaa asiaa tilanteella, jossa nuori henkilö kysyy vanhemmalta henkilöltä, miksi aiemmat sukupolvet eivät ole tehneet enempää ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ensimmäiseksi tulee todeta tosiasiat: kyllä, ilmastonmuutos on totta ja tilanne on vakava.
– Aikuisen on tärkeä vahvistaa, että on ymmärrettävää kokea näitä raskaita tunteita ja ajatuksia – että ”me aikuisetkin tunnemme näin”. Ja samalla on tärkeä osaltaan kertoa, mitä konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia on olemassa, ja toisaalta kertoa, että jo nyt on tekeillä todellisia toimia ongelmien ratkaisemiseksi.

MARCUS FLOMAN

Otsikon kuva: Ilmastonmuutos herättää huolta. Koululakkoilevia nuoria Eduskuntatalon portailla 11. tammikuuta. Kuva: Andrea Weckman.

Teologista ilmastojulkkikseksi

Siitä asti, kun kirja Päin helvettiä? julkaistiin, Pihkala on vieraillut ahkerasti sekä television aamuohjelmissa että lehtiartikkeleissa. Miten teologista on tullut poikkitieteellisesti suuntautunut tutkija, jonka pääpaino on ympäristöpsykologiassa ja ympäristösosiologiassa?
– Osa saattaa pitää sitä yllättävänä, mutta väittelin itse asiassa tohtoriksi ympäristöteologiasta. Olen työskennellyt pitkään ympäristökasvatuksen parissa, ja olen oikeastaan käytännön kokemuksen kautta tullut siihen tulokseen, että ilmastoahdistuksen tutkimukselle on kysyntää.
Pihkala pitää melko luonnollisena, että hän touhuaa eri tieteiden välissä: teologian tutkinto on laaja ja ulottuu monelle tieteenalalle.
– Siihen kuuluu psykologiaa, etiikkaa, sosiologiaa ja historiaa. Olen myös tehnyt käytännön työtä teologina ja auttanut ihmisiä käsittelemään sellaisia suuria kysymyksiä kuten surua, kuolemaa ja meidän kaikkien kuolevaisuutta. On olemassa paljon mielenkiintoisia kirjoituksia siitä, miten ilmastonmuutos, elämän rajat ja kuolevaisuus usein yhdistetään mielissämme.

Lopuksi on konkreettisen vinkin aika: mitä ilmastoahdistuksesta kärsivän henkilön tai perheen pitää tehdä lievittääkseen ahdistustaan ja tehdäkseen jotain konkreettista ilmaston hyväksi?
– Vinkkini kaikille pääkaupunkiseudun lähettyvillä asuville on käydä kevään aikana Jälki-valokuvanäyttelyssä luontokeskus Haltiassa Nuuksiossa. Se käsittelee ihmisen ja ympäristön kaksijakoisuutta ja vaikeita ympäristöön liittyviä tunteita. Siellä tunteensa voi kohdata oikeassa ympäristössä. Näyttelyssä esitellään lisäksi eri tapoja vaikuttaa omilla valinnoillaan, mutta myös miten voi vaikuttaa yhteiskunnallisesti ja poliittisesti, sanoo Panu Pihkala.

TEKSTI & KUVA MARCUS FLOMAN


Yhteistyössä

Finlands Natur
Teksti: Marcus Floman
Käännös: Petri Junna