Millaisilla ympäristösyillä vapaaehtoista lapsettomuutta perustellaan?

Vapaaehtoisesti lapseton on ihminen, joka ei halua hankkia lapsia. Ilmiötä on tutkittu monista näkö­kulmista, mutta ympäristönäkökulmaan ei ole vielä tarkemmin perehdytty tutkimuksissa. Luin en­simmäisen kerran vapaaehtoisen lapsettomuuden ympäristöperusteluista Ylen uutisista vuonna 2018 ja kiinnostuin aiheesta heti. Uutisessa kolme naista perusteli lapsettoman elämäntavan valintaa erilai­silla ympäristösyillä. Naiset eivät halunneet hankkia lapsia muun muassa maapalloa koettelevan yli­kansoituksen takia. Päätin perehtyä aiheeseen ja valitsin sen graduni tutki­muskohteeksi. Gradussani tutkin, mitä ym­päristöperustelut ovat, miten niillä pe­rustellaan vapaaeh­toista lapsettomuutta sekä millaisia arvoja ja ajattelutapoja perusteluiden taustalla vaikuttaa.

Vastatakseni tutkimuskysymyksiini haastattelin yhdeksää vapaaehtoisesti lapsetonta. Haastateltavat pi­tivät ympäristöperusteluita itselleen merkityksellisinä, mutta vapaaehtoisen lapsettomuuden valin­nalle oli myös muita syitä ja perusteluita. Osalle haastateltavista ympäristönäkökulma oli ollut yksi ensimmäisistä tekijöistä, joka herätti ajatuksen siitä, etteivät he halua hankkia lapsia. Osalle taas ym­päristönäkökulma oli tullut osaksi omaa vapaaehtoisesti lapsettoman identiteettiä vasta oman ym­pä­ristötietoisuuden lisäännyttyä. Koska tutkimukseni kohteena ovat perustelut eli argumentit, päätin hyödyntää analyysissani Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa. Perusteluissa olin erityisen kiin­nostunut siitä, millaisia esisopimuksia eli taustaoletuksia perusteluissa käytetään. Jotta puhujan esit­tämä perustelu voisi tulla hyväksytyksi yleisön eli perustelun vastaanottajan taholta, on perustelijan vedottava yleisön hyväksymiin, itsestään selviin ja tavanomaisina pidettäviin asioihin. Joskus argu­mentaation taustaoletus voi kuitenkin olla tavanomaisista ajattelutavoista poikkeava, jolloin yleisö ei voi hyväksyä sitä. Tutkimalla taustaoletuksia sekä yleisösuhdetta avataan ovi perustelijan ajattelu- ja arvomaailmaan. Tästä olin tutkimuksessani erityisen kiinnostunut.

Ei lasta tuhoutuvalle maapallolle

Ensimmäisessä perusteluryhmässä vapaaehtoista lapsettomuutta perusteltiin tulevaisuuden epävar­muudella. Koko tulevaisuutta varjosti ihmisen aiheuttama ilmasto- ja ympäristökriisi sekä niistä joh­tuvat moninaiset sosiaaliset sekä yhteiskunnalliset ongelmat. Näistä syistä lastenhankinta näyttäytyi riskialttiina valintana nimen­omaan lapsen näkökulmasta. Argumentaation taustaoletukseksi muodos­tui käsitys lapsen edusta sekä käsitys siitä, että kärsimyksen kokeminen on negatiivinen ja vältettävä asia. Monet haastateltavista perustelivat, etteivät he halunneet tuoda lasta tuhoon tuomitulle maapal­lolle, sillä lapsi todennäköisesti joutuisi kärsimään ympäristökriisin ede­tessä. Haastateltavat pohtivat asiaa myös omasta näkökulmastaan. Moni haastateltavista oli sitä mieltä, ett­eivät he halua nähdä oman lapsensa kärsimystä. Siksi vapaaehtoinen lapsettomuus näyt­täytyi useim­mille haastateltaville myös mieltä rauhoittavana valintana, jonka seurauksena oman jäl­kikasvun tule­vaisuudesta ei tarvin­nut huolehtia.

Haastateltavien käyttämässä kärsimyspuheessa on paljon samankaltaisuuksia antinatalistisen filoso­fian kanssa. Antinatalistisen näkemyksen mukaan ihmiselämä sisältää niin paljon kärsimystä, ettei ihmisen ole eettisesti oikein lisääntyä. Antinatalismi on pronatalismin vastakohta: pronatalismissa lisääntymiselle annetaan aina positiivinen arvo ja se nähdään normaalina sekä sa­malla yhtenä merkityksellisimmistä tapahtumista ihmiselämässä. Haasta­teltavilleni ihmiselämä ei kuitenkaan itsessään näyttäytynyt kärsimyksenä, vaan he näkivät, että tule­vaisuudessa ihmisten kokeman kärsimyksen määrä lisääntyisi erilaisten ympäristöongelmien takia. Haastateltavat edustavatkin ehkä eräänlaista tulevaisuuskeskeistä antinatalismia, jonka mukaan li­sääntyminen ei ole eettisesti oikein tulevaisuuden epävarmuuden ja tuhoutuvan maapallon takia.

Ympäristön hyvinvointia ja yhteistä hyvää edistävä teko

Toisessa perusteluryhmässä vapaaehtoisen lapsettomuuden perusteltiin olevan hyvä teko, jolla voi­daan edistää luonnon, eläinten ja myös ihmisten hyvinvointia. Koska lapsen saaminen kasvattaa useimmiten perheen kulu­tusta, nähtiin vapaaehtoinen lapsettomuus henkilökohtaisena ympäristöte­kona. Kun lasta ei hanki, ei oma kulutuskaan kasva. Vapaaehtoisen lapsettomuuden perusteltiin ole­van myös eläinsuojelu- ja luonnonsuo­jeluteko. Ihmiset useimmiten syövät eläimiä tai muuten toimin­nallaan aiheuttavat eläinten kuolemia ja sukupuuttoja sekä tuhoavat luontoa. Siksi vapaaehtoinen lap­settomuus nähtiin valintana, joka säästää niin luontoa kuin eläimiä­kin tuholta ja kärsimykseltä.

Vapaaehtoisesti lapseton myös vie vähemmän elintilaa, koska hän ei hanki lapsia. Erään haastatelta­van sanoin oman lapsen kohdalle jää ”tyhjä aukko”, jota muut ihmiset voivat hyödyntää. Tämä käyt­tämä­tön tila jää niin ihmisten kuin kaiken muun luonnon käyttöön. Kokonaisuudessaan tämän perus­teluryhmän taustaoletuksena korostui ajatus maapallon resurssien rajallisuudesta. Koska maapallon kantokyvyllä on rajansa, näyttäytyi lapsettomuus resurs­seja, luontoa ja eläimiä säästävänä valintana ja toisaalta tekona, joka tarjoaa muille elintilaa.

Ihmisiä on jo liikaa

Kolmannessa ryhmässä haastateltavat perustelivat vapaaehtoista lapsettomuuttaan ihmislajin ja muun luonnon välisellä epätasapainoisella suhteella. Koska maapallo on jo ylikansoittunut eli ihmisiä on liikaa suhteessa maapallon kantokykyyn ja muihin lajeihin, näyttäytyi vapaaehtoinen lapsettomuus ratkaisuna ongelmaan. Tässä perusteluryhmässä taustaole­tukseksi muodostui biosentrinen eli luonto­keskeinen ajattelutapa. Ihminen ei tämän ajattelutavan mu­kaan ole hierark­kisesti muiden lajien ylä­puolella, vaan samanarvoinen kuin muut lajit. Muilla eläi­millä ja lajeilla on siis samanlainen oikeus elää maapallolla kuin ihmiselläkin. Siksi ihmisen onkin pyrittävä korjaamaan nykyinen epätasapai­noinen tilanne. Ajattelutapa poikkeaa antroposentrisestä eli ihmiskeskeisestä ajattelutavasta, joka on tyypillinen erityisesti länsimaisille ihmisille.

Toisaalta ihmislajia ei pidetty täysin samanarvoisena kuin muita lajeja, sillä minkään lajin ei nähty olevan riippuvai­nen ihmislajin olemassaolosta. Ihminen on ikään kuin hävittänyt paikkansa luon­nossa, eikä se siksi ole yhtä arvokas kuin muut luonnon lajit. Haastateltavat pitivät ihmislajia jopa maapallon tuhoeläimenä. Siksi ihmislajin lisääntyminen ei tästäkään näkökulmasta näyttäytynyt enää hyvänä vaihtoehtona. Haastateltavien mukaan vapaaehtoisen lapsettomuuden ja pienemmän ihmis­väestön avulla maa­pallo ja kaikki sen lajit pääsisivät vähitellen elpymään ihmisen aiheuttamista tu­hoista.

Identiteetin vahvistamista ja toisinajattelua

Mitä näistä tuloksista sitten voidaan ajatella? Ympäristöperusteluiden voidaan ensimmäisenä tulkita vahvistavan vapaaehtoisesti lapsettoman identiteettiä. Vapaaeh­toisesti lapsettomat joutuvat usein pe­rustelemaan lapsettomuuttaan ja heihin liitetään myös negatiivi­sia stereotypioita. Heitä saatetaan esi­merkiksi pitää itsekkäinä, koska he eivät halua hankkia lapsia. Ympäristöperustelut tekevätkin va­paaehtoisesta lap­settomuudesta vastuullisen ja epäitsekkään valinnan, kun taas lapsenhankinta näyt­täytyy ympäris­tönäkökulmasta tarkasteltuna itsekkäänä valintana. Tilanne kääntyy ikään kuin päin­vastoin ympäris­töperusteluiden ansioista ja vapaaehtoisesti lapsettoman identiteetistä tulee aiem­paa hyväksyttävämpi ja vahvempi.

Olen saamieni tulosten valossa kuitenkin sitä mieltä, ettei ympäristöperusteluissa ole kyse vain oman identiteetin vahvistamisesta, vaan aidosta toisinajattelusta. Toisin­ajattelulla tarkoitetaan ”vallitsevan tai virallisen ideologian tai ajattelun vastaisten mielipiteiden esit­tämistä” (Suomisanakirja 2021). Haastateltavien ajatukset esimerkiksi siitä, ettei ole lapsen kannalta oikein syntyä tuhoutuvalle maa­pallolle, ovat selkeästi Suomen väestöpolitiikan ja Väestöliiton linjan vastaisia, sillä Suo­messa tavoi­tellaan edelleen aktiivisesti syntyvyyden kasvua. Haastateltavieni näkemykset ovat myös yleisesti ihmiskunnassa vallitsevan pronatalistisen ideologian vastaisia. Myös aineistossa ilmenevä luontokes­keinen ajattelutapa on poikkeava, sillä suurin osa länsimaisista ihmisistä on omaksunut antroposent­risen eli ihmiskeskeisen ajattelutavan. Toisinajattelun merkitys on kuitenkin siinä, että se avartaa sitä ajattelun tilaa, jossa meidän on mahdollista ajatella. Se voi hetkellisesti rikkoa vallitsevia sosiaalisia normeja ja uskomuksia. Toisinajattelu sisältää uudenlaisen ajattelun siemenen, joka voi mahdollisesti muuttaa ny­kyisiä tapoja ajatella. Toisaalta toisinajattelu voi myös jäädä ”vain” toi­sinajatteluksi. Tulevaisuudessa nähdään, tuleeko tällaisesta toisinajattelusta yhä tavanomaisempaa.

Nämä tulokset itsessään laajentavat käsitystä vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Aiemmin ym­päris­töperusteluihin ei ole tarkemmin perehdytty ja usein niitä on saatettu pitää vain hyvänä selityksenä lapsettomuudelle. Tutkimukseni tulokset kuitenkin osoittavat, että ympäristöperus­telut ovat mo­nimuotoisia ja merkitsevät myös jokaiselle haastateltavalle hiukan eri asioita. Ne myös osoittavat, että vapaaehtoisesti lapsettomien joukossa on paljon toisinajattelua, mikä on mielestäni tutkimuksen tärkein ja mielenkiintoisin löydös.

HELMI HEISKANEN

 

Otsikkokuva: Hermann Traub/Pixabay

Takaisin ylös ↑