Teksti pohjautuu Joona Mobergin työhön Apinasafari-pulmapelin (2022) kehittämisen parissa. Oppimismateriaalin tekijöinä olivat Mobergin lisäksi Riikka Elo sekä Tomi Kumpulainen, ja se on tuotettu yhteistyössä Tampereen yliopiston, Tampereen luonnontieteellisen museon ja museokeskus Vapriikin kanssa.
Luontosuhde on osoittautunut merkittäväksi ympäristöaktiivisuutta ja -toimijuutta eri elämänvaiheissa määrittäväksi tekijäksi. Ihmiset, joiden luontosuhde lapsuudessa on vahva toimivat aikuisina todennäköisemmin ympäristöä edistävällä tavalla. Luontosuhteen on kuitenkin todettu heikkenevän ja positiivisen ympäristökäytöksen vähentyvän ihmisten aikuistuessa. Murrosiässä alkavan seksuaalisen kypsymisen sekä sosiaalikulttuurisessa toimintaympäristössä ja ihmissuhteissa tapahtuvien muutosten on spekuloitu vaikuttavan tähän kehitykseen.
nuorten tasapainoisen ja kypsän luontosuhteen edistäminen kasvatuksen keinoin ei siis ole vain suositeltavaa, vaan välttämätöntä vallitsevan ekokriisin aikakaudella
Havaitut muutokset kasvavien nuorten ympäristöasenteissa ja -käytöksessä ovat huolestuttavia. Heidän toimintansa ja asenteensa tulevat vaikuttamaan merkittävällä tavalla siihen, mitkä horisontissa häämöttävän ympäristökatastrofin vaikutukset ovat tulevien sukupolvien näkökulmasta. Murrosiän kynnyksellä olevien nuorten tasapainoisen ja kypsän luontosuhteen edistäminen kasvatuksen keinoin ei siis ole vain suositeltavaa, vaan välttämätöntä vallitsevan ekokriisin aikakaudella.
Keväällä 2022 toteuttamani ympäristökasvatuskokeilu pyrki edistämään viides- ja kuudesluokkalaisten lasten luontosuhteen kehittymistä pelillisten menetelmien avulla. Kokeilun aikana tuotettiin luonnontieteellistä tietämystä ja ajattelua vahvistava sekä luontosuhdetta tarkastelemaan herättävä verkkopohjainen pulmapeli yhteistyössä Tampereen yliopiston, Tampereen luonnontieteellisen museon ja museokeskus Vapriikin kanssa.
Valmistunut pulmapeli on ilmaiseksi kaikkien halukkaiden käytettävissä Mappa-materiaalipankissa. Se sopii hyvin hyödynnettäväksi 10–13-vuotiaiden lasten kanssa esimerkiksi peruskoulun oppitunneilla. Pelin muokkaamista varten pelaajilta kerätään myös palautetta. Palautteen keräämistä varten materiaalipankista löytyy Google Forms -lomake.
Miten pelilliset menetelmät voivat auttaa edistämään positiivista luontosuhdetta?
Kiinnostuin pelillisen oppimisen tarjoamista mahdollisuuksista työskennellessäni koronapandemian aikana virtuaalisten pakopelien parissa. Pelien käyttö osana opetusta on myös kasvava kiinnostuksen kohde eri toimi- ja tieteenaloilla. Pelien uskotaan motivoivan oppijoita osallistumaan enemmän ja haastavan heitä käyttämään laajempaa taito- ja kykyvarastoa kuin perinteiset opetusmenetelmät. Pelit myös aktivoivat eri aivoalueita ja järjestelmiä kuin perinteiset opetusmenetelmät.
Pelilliset opetusmenetelmät mahdollistavat uusien luontokokemusten tarjoamisen erilaisissa toimintaympäristöissä ajasta tai paikasta riippumatta
Pelillistä oppimista on jo hyödynnetty menestyksekkäästi osana sosioemotionaalisten, kognitiivisten ja metakognitiivisten taitojen harjoittelua. Pelejä on myös alettu hyödyntää kasvavissa määrin ihmisten luontosuhteen ja ympäristötietoisuuden kehittämiseksi. Luontosuhteen kehittymisen näkökulmasta luontokokemusten tarjoaminen on erityisen merkityksellistä. Luonnossa liikkuminen ja ympäristöteemojen ja -aiheiden tarkastelu vahvistaa tutkitusti luontosuhdetta. Pelilliset opetusmenetelmät mahdollistavat uusien luontokokemusten tarjoamisen erilaisissa toimintaympäristöissä ajasta tai paikasta riippumatta.
Pelillisyys ei ole maaginen uusi ratkaisu kasvatuksen mullistamiseksi
Kaikki eivät koe pelillistä oppimista samalla tavalla. Joillekin pelillisyys voi aiheuttaa epämukavia tuntemuksia, jopa suorituspaineita. Pelit voivat myös ruokkia epäterveellistä kilpailuhenkisyyttä ja häiritä oppimista, jos niitä sovelletaan epäsopivissa opetustilanteissa tai pelaamisen näkökulmasta epäkypsän kohderyhmän kanssa. Peli voi toimia oppimista edistävänä opetusmenetelmä vain, jos se on suunniteltu pedagogisesti kestävällä tavalla. Sen täytyy olla looginen, linjakas ja johdonmukainen kokonaisuus, joka ruokkii sisäistä motivaatiota.
Tampereen yliopistossa pelillisen oppimisen professorina toimivan Kristian Kiilin mukaan pelaajien sisäistä motivaatiota voidaan lisätä oppimista kannustavien ja yhteistyötä korostavien tehtävien, pulmien ja haasteiden avulla. Pelin aikana ja lopuksi annettavan palautteen taas tulee ohjata pelaajien huomio kohti oppimisen kannalta relevanttia informaatiota ja tukea oppimisprosessin reflektointia. Kaisu Mälkki ja Anette Mansikka-Aho ovat korostaneet reflektoinnin roolia oppimista edistävänä toimintana, jolle täytyy antaa riittävästi tilaa ja aikaa osana oppimisprosessia.
oppimista edistämään tähtäävässä pelissä arvioinnin kohteena ovat pelaajien oppimisprosessit, eivät heidän suorituksensa
Digitaaliseen mediaan erikoistuneen professori Win Westeran tulkinnat oppimista edistävistä peleistä ovat myös valaisevia. Kiilin tavoin Westera näkee pelikokemuksen synnyttämän sisäisen motivaation merkittävänä oppimista edistävänä tekijänä. Hän korostaa tunteita herättävien juonenkäänteiden ja tapahtumaketjujen roolia sisäisen motivaation ruokkijoina. Westeran mukaan on myös keskeistä, että oppimista edistämään tähtäävässä pelissä arvioinnin kohteena ovat pelaajien oppimisprosessit, eivät heidän suorituksensa.
Pelin rakenteellinen johdonmukaisuus, juoni ja audiovisuaalinen ulkoasua ovat myös erittäin merkittäviä tekijöitä. Yhdessä ne mahdollistavat pelaajalle imeytymisen pelimaailmaan ja flow-tilan saavuttamisen. Tilassa pelaajien käsitys ajasta ja paikasta sekä tietoisuus itsestä heikentyvät, minkä seurauksena palkitseva oppimiskokemus voi syntyä.
Kognitiivinen kehitys vaikuttaa toimintaan eri tavalla eri ikävaiheissa
Andreas Demetriou, George Spanoudis ja Antigoni Mouyi ovat tutkineet mielen rakenteiden ja toimintamallien kehitystä. Tutkijoiden mukaan kognitiivinen kehityksemme vaikuttaa toimintamahdollisuuksiimme eri ikävaiheessa eri tavoilla. Murrosiän kynnyksellä olevat viides- ja kuudesluokkalaiset pystyvät harjoittamaan eri päättelyn muotoja, mutta alkavat vasta hahmottamaan ajattelun osa-alueiden välisiä eroja. Tämä on edellytys epätodellisen kuvittelulle ja maailmassa vallitsevien epäjohdonmukaisuuksien todelliselle ymmärtämiselle.
Oikeasti omaperäisten mielikuvien ja abstraktioiden muodostaminen on tyypillistä vasta 13–14 vuoden iässä. Kognitiivisesta kehityksestä seuraavat ajattelun ja toiminnan mahdollisuudet ja rajoitteet tulee aina huomioida pelillisiä oppimismenetelmiä hyödynnettäessä.
Apinasafari-pulmapeli
Luonnontieteellinen maailma tarjoaa useita eri tulokulmia, joiden kautta luontosuhteen edistämistä voidaan lähestyä. Valitsin kädelliset oman kokeiluni tulokulmaksi. Valintaa puolsi se, että museokeskus Vapriikissa aukesi Apinat – kädellisten tarina -näyttely samaan aikaan, kun kokeilu alkoi.
Riikka Elon ja Tomi Kumpulaisen kanssa rakentamassani pulmapelissä pyritään tarjoamaan pelaajille kokemus luonnossa toimimisesta tilasta, ajasta ja paikasta riippumatta. Peli on kestoltaan kohtuullisen lyhyt ja helposti hyödynnettävissä erilaisissa toimintaympäristöissä. Se tarjoaa pelaajille kurkistuksen kädellisten maailmaan ja sisältää luonnontieteellistä tietoa eri apinalajeista. Sen suunnittelua ja rakentamista ohjasi tieto ihmisen kognitiivisesta kehityksestä, rakentamani pelillisen oppimisen viitekehys, museokeskuksessa työskentelevien asiantuntijoiden kokemukset ja oma työhistoriani.
Valmis pulmapeli koostuu viidestä tehtävästä sekä aloitus- ja lopetusdioista. Tehtävien aihepiirit valittiin Apinat- näyttelyssä hyödynnettyjen teemojen joukosta. Jokainen tehtävä käsittelee yhtä kädellisiin keskeisesti liittyvää näkökulmaa, kuten liikkumista tai ravintoa.
Apinasafari-pulmapelin ohjeet ovat saatavilla sekä kirjallisessa että äänimuodossa. Pelissä jokaista tehtävää edeltää vastausdia, jota seuraa aina seuraava tehtävänanto. Jokainen vastausdia tarjoaa luonnontieteellistä tietoa pelaajille ja kannustaa heitä eteenpäin.
Esimerkki pulmapelin tehtävien vastauksista. Kuva: Joona Moberg/Apinasafari-pulmapeli
Tehtävien vihjeet ovat sijoitettuna aina samaan paikkaan pelidioissa ja vastauksien syöttämistä varten hyödynnettävät linkit ovat upotettuna aina lukko kuvakkeiden kohdalle. Kaikkien tehtävien vinkit aukeavat QR-koodilla tai linkillä ja pelissä edetään alusta loppuun saakka noudattamalla samaa vastauksenantotapaa. Hyödyntämällä edellä kuvattua säännönmukaista asettelua ja pelimekaanista otetta pyrittiin noudattamaan rakenteellista johdonmukaisuutta ja edistämään pelin saavutettavuutta.
Esimerkki pulmapelin tehtävistä. Kuva: Joona Moberg/Apinasafari-pulmapeli
Pulmapelin juoni lähettää pelaajat matkalle syvälle viidakon sydämeen havainnoimaan ja auttamaan eri apinalajeja. Matkan aikana heidän oppaanansa toimii luonnontutkija Lapio. Ajatus apinoiden havainnoimisesta ja auttamisesta antaa tarkoituksen pelille. Se toimii myös tehtäviä yhdistävänä viitekehyksenä ja tuottaa peliin selkeän alun, runko-osuuden ja lopun.
Luonnontutkija Lapion integroiminen osaksi peliä palveli montaa eri tarkoitusta. Hän on väline avun, kannuksen ja luonnontieteellisen tiedon tarjoamiseksi pelaajille pelin alussa, aikana ja lopuksi. Hahmo tehostaa pelin tarinaa läsnäolollansa sekä kommenteillansa. Hän saattaa jopa tuottaa kokemuksen yhteisestä toimijuudesta, vaikka peliä pelattaisiinkin yksin.
Pelin ohje-, tehtävä- ja lopetusdiojen rakentamisessa hyödynnettiin Creative Commons -lisenssin omaavia viidakko-, sademetsä- ja kädellisaiheisia kuvia. Pelidiojen asettelussa hyödynnettiin PowerPoint ja Adobe Acrobat pro editoria. Pelin viidakkoaiheinen taustamusiikki koottiin ilmaisista ääninäytteistä hyödyntämällä verkosta löytyviä editointiohjelmia. Taustamusiikkiin lisättiin viidakkorumpujen soittoa ääninauhan alkuun, puoliväliin ja loppuun viestimään pelaajille, paljonko heillä on peliaikaa jäljellä.
Pelillisillä menetelmillä voidaan tuottaa uusia luontokokemuksia ja syventää luontosuhdetta
Vallitsevan ekokriisin aikakaudella tarvitsemme kipeästi uusia keinoja ja ratkaisuja ihmisten luontosuhteen kehittämiseksi. Pelilliset menetelmät auttavat meitä ylittämään kaupungistumisen seurauksena ihmisen ja luonnon välille syntyneitä kuiluja sekä rikkomaan rakentamiamme oppianeiden ja toimintaympäristöjen välisiä rajoja. Ne tarjoavat meille mahdollisuuden oppia luonnosta ja kokea se uusilla tavoilla. Vain mielikuvitus on rajanamme, kun rakennamme luontosuhdettamme uudestaan hyödyntämällä pelillisiä menetelmiä.
JOONA MOBERG
OTSIKKOKUVA: JOONA MOBERG/APINASAFARI-PULMAPELI
Kirjallisuus
Demetriou, A., Spanoudis, G., & Mouyi, A. (2011). Educating the developing mind: towards an overarching paradigm. Educational Psychology Review 23(4), 601–663.https://doi.org/10.1007/s10648-011-9178-3
Keith, R. J., Given, L. M., Martin, J. M., & Hochuli, D. F. (2021). Urban children’s connections to nature and environmental behaviors differ with age and gender. PloS One, 16(7), e0255421–.https://doi.org/10.1371/journal.pone.0255421
Kiili, K., de Freitas, S., Arnab, S., & Lainema, T. (2012). The Design Principles for Flow Experience in Educational Games. Procedia Computer Science, 15, 78–91.https://doi.org/10.1016/j.procs.2012.10.060
Mälkki, K. & Mansikka-aho, A. (2020). Kasvatustieteen Taskutuutori: Raketti ajattelun avaruuteen! Tampereen yliopisto.
Westera, W. (2019). Why and How Serious Games can Become Far More Effective: Accommodating Productive Learning Experiences, Learner Motivation and the Monitoring of Learning Gains. Educational Technology & Society, 22(1), 59–69.
Joona Moberg
Joona Moberg on maisteriopiskelija Tampereen yliopiston Kasvatustieteen ja Kulttuurin tiedekunnassa, elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opintosuunnassa. Hän on kiinnostunut eettisesti kestävästä toimijuudesta sekä ekososiaalisen sivistyksen edistämisestä kasvatusfilosofisesta näkökulmasta käsin. Toimijuutta ohjaavien rakenteellisten, psykologisten ja sosiologisten kysymysten tarkastelun ulkopuolella hän viettää aikansa urheilun ja ystäviensä parissa.
Johanna Jämsä (FM) tutkii luonnon eudaimonisia (arvopohjaisia) hyvinvointivaikutuksia väitöskirjatutkijana Turun yliopiston Maantieteen osastolla, osana GreenPlace-tutkimushanketta. Hän käyttää työssään taiteellisia menetelmiä tukemaan aineistonkeruuta, sillä luontosuhteen syvät merkitykset ovat ihmisille usein hyvin henkilökohtainen aihe.
Nuorten ei tarvitse pelastaa maailmaa, vaan itsensä
Nuorten luontosuhteen tutkimuskentällä murrosikää on joskus nimitetty jopa ”tauoksi luontosuhteessa”. Luonnolla on tutkittu olevan moninaisia hyvinvointihyötyjä. Nuorten parissa on siis erityisen olennaista tukea ikätyypillisiä luonnossa olemisen ja luonnon hahmottamisen tapoja. Mielenkiintoinen kysymys on, miksi nuorten luontosuhdetta pitäisi tukea.
Nuorten ”palauttamista” luontoon on perusteltu usein sillä, että heidän käsissään on maapallomme tulevaisuus. Jos nuoret vieraantuvat luonnosta, kasvaa heistä luonnosta vieraantuneita päättäjiä, johtajia, kansalaisia. Kiinteällä luontosuhteella ja säännöllisellä luonnossa oleilulla on kuitenkin suuri potentiaali edistää nuorten itsensä hyvinvointia ja juuri tässä hetkessä. Maailmanpelastus voi tapahtua sitten vaikkapa kaupanpäällisenä.
Kuten Moberg mainitsee tekstissään, murrosiässä alkava seksuaalinen kypsyminen sekä muutokset sosiaalikulttuurisessa toimintaympäristössä ja ihmissuhteissa ovat haasteellisia monille nuorille. Samalla, kun tämä kaikki voi suunnata huomiota pois luonnosta, väitän että juuri nämä ikätyypilliset haasteet voivat niin ikään toimia avaimina luonnon saamiseksi kiinteäksi osaksi nuorten arkea.
Millä tavoin luonto sitten voi tukea nuorta muutoksissa? Tutkimus valottaa monia vaikutuksia, joista voi olla apua. Luonnosta saatavat ei-materiaaliset hyödyt/lahjat ovat tässä keskeisiä. Katsotaan seuraavaksi neljää esimerkkiä nuorten ikätyypillisistä haasteista, ja tutkittuja tapoja, joilla luonto voi niissä tukea:
1. Keskittymisen haasteet:
Nykyinen älylaitearki ja jatkuva virikkeiden tulva vaikuttavat meihin kaikkiin. Kognitiivinen ylikuormitus on erityisen läsnä monen nuoren arjessa. Sosiaalisen median, television, pelaamisen ja älylaitteiden lisäksi tilaa aivoissa pitäisi riittää kokopäiväiselle opiskelulle.
Yksi tunnetuimmista luonnon hyvinvointivaikutusteorioista on tarkkaavaisuuden palautumisen teoria (attention restoration theory). Siinä keskitytään luonnon potentiaaliin kognitiivisesta rasituksesta palautumisessa. Sen mukaan suunnattu tarkkaavaisuus on voimavara, joka voi kulua loppuun liiaksi käytettäessä, ja luonto ympäristönä tukee sen palautumista erityisen hyvin. Tätä selitetään sillä, että luonto on pullollaan erilaisia (miellyttäviä) aistikokemuksia, jotka nappaavat ihmisen huomion kuin itsestään – ilman että ihmisen tarvitsee aktiivisesti suunnata keskittymistään. Silloin aktiivisen keskittymisen varastot saavat levätä ja palautua.
2. Identiteetin muodostuminen:
Nuorten identiteetti on vasta muovautumassa, ja käy läpi suuria muutoksia. Siksi arvostelun pelko voi olla erityisen voimakasta ja mukautuminen ikätovereihin tärkeää. Luonnossa oleilu voi tarjota taukoa tähän: luonto ei tuomitse. Luonnossa saa hengähtää sosiaalisista paineista ja kokea, miltä tuntuu, kun sinut hyväksytään juuri sellaisena kuin olet. On tutkittu, että luonto antaa perspektiiviä elämään: voi nähdä itsensä pienenä osana jotain suurempaa kokonaisuutta. Luonnossa oleilu voi siis olla hyvällä tavalla ”egotonta”, ja siksi helpottavaa.
3. Sosiaaliset suhteet:
Sosiaaliset toimivat ja vastavuoroiset suhteet ovat meidän kaikkien hyvinvoinnille tärkeitä. Murrosiässä kaverisuhteiden merkitys on ehkä erityisen suuri. Luonnossa oleilun, jopa luontokuvien katselun, on todettu edistävän empatian kokemusta sekä helpottavan vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuuden kokemusta. Kun nuori viettää aikaa luonnossa ystävien kanssa, voi ympäröivän luonnon vaikutuksesta muodostua tilaa syvällisemmälle jakamiselle kuin mitä tapahtuisi rakennetussa ympäristössä.
4. Tulevaisuus:
Luonnossa oleilu ja siellä toimiminen voi helpottaa omien ajatusten kuulemista. Se mikä itselle ja omassa elämässä on todella tärkeää, nousee pintaan hälyn keskeltä. Kun saa kosketuksen omiin syvimpiin arvoihinsa, voi se helpottaa tulevaisuuden suunnittelua itselle sopivaan suuntaan. Luonnossa oleilu ja luonnon kanssa toimiminen vaikuttavat myös nuorten arvomaailmaan, tutkimusten mukaan ekologiseen suuntaan.
Luontoon menemistä ei kuitenkaan saa pitää ihmelääkkeenä murrosiän haasteisiin, vaan yhtenä osasena nuorten hyvinvointia. On tärkeää, että esimerkiksi mielenterveyspalvelut ovat kaikkien saatavilla ja että kynnys niihin hakeutumiseen on matala.
Puhuttaessa nuorista ja heidän luontosuhteestaan, ei myöskään ekokriisiin liittyviä tunteita voi jättää huomiotta. Nuoret kokevat tutkimusten mukaan paljon ahdistusta ympäristön heikkenevästä tilasta. Jos näitä tunteita ei oteta vakavasti ja luoda paikkoja käsitellä niitä, voivat ne osaltaan heikentää luonnosta saatavaa henkistä hyvinvointia. Luonnon täytyy säilyä paikkana, jossa saa hengähtää ja maadoittua, ei paikkana, joka muistuttaa ekokriisistä. Luontosuhteen tukemiseen liittyvät siis saumattomasti kestävä politiikka ja kestävyyttä edistävät käytännöt joka toimialalla.
Luontosuhde on osoittautunut merkittäväksi ympäristöaktiivisuutta ja -toimijuutta eri elämänvaiheissa määrittäväksi tekijäksi. Ihmiset, joiden luontosuhde lapsuudessa on vahva toimivat aikuisina todennäköisemmin ympäristöä edistävällä tavalla. Luontosuhteen on kuitenkin todettu heikkenevän ja positiivisen ympäristökäytöksen vähentyvän ihmisten aikuistuessa. Murrosiässä alkavan seksuaalisen kypsymisen sekä sosiaalikulttuurisessa toimintaympäristössä ja ihmissuhteissa tapahtuvien muutosten on spekuloitu vaikuttavan tähän kehitykseen.
Havaitut muutokset kasvavien nuorten ympäristöasenteissa ja -käytöksessä ovat huolestuttavia. Heidän toimintansa ja asenteensa tulevat vaikuttamaan merkittävällä tavalla siihen, mitkä horisontissa häämöttävän ympäristökatastrofin vaikutukset ovat tulevien sukupolvien näkökulmasta. Murrosiän kynnyksellä olevien nuorten tasapainoisen ja kypsän luontosuhteen edistäminen kasvatuksen keinoin ei siis ole vain suositeltavaa, vaan välttämätöntä vallitsevan ekokriisin aikakaudella.
Keväällä 2022 toteuttamani ympäristökasvatuskokeilu pyrki edistämään viides- ja kuudesluokkalaisten lasten luontosuhteen kehittymistä pelillisten menetelmien avulla. Kokeilun aikana tuotettiin luonnontieteellistä tietämystä ja ajattelua vahvistava sekä luontosuhdetta tarkastelemaan herättävä verkkopohjainen pulmapeli yhteistyössä Tampereen yliopiston, Tampereen luonnontieteellisen museon ja museokeskus Vapriikin kanssa.
Valmistunut pulmapeli on ilmaiseksi kaikkien halukkaiden käytettävissä Mappa-materiaalipankissa. Se sopii hyvin hyödynnettäväksi 10–13-vuotiaiden lasten kanssa esimerkiksi peruskoulun oppitunneilla. Pelin muokkaamista varten pelaajilta kerätään myös palautetta. Palautteen keräämistä varten materiaalipankista löytyy Google Forms -lomake.
Miten pelilliset menetelmät voivat auttaa edistämään positiivista luontosuhdetta?
Kiinnostuin pelillisen oppimisen tarjoamista mahdollisuuksista työskennellessäni koronapandemian aikana virtuaalisten pakopelien parissa. Pelien käyttö osana opetusta on myös kasvava kiinnostuksen kohde eri toimi- ja tieteenaloilla. Pelien uskotaan motivoivan oppijoita osallistumaan enemmän ja haastavan heitä käyttämään laajempaa taito- ja kykyvarastoa kuin perinteiset opetusmenetelmät. Pelit myös aktivoivat eri aivoalueita ja järjestelmiä kuin perinteiset opetusmenetelmät.
Pelillistä oppimista on jo hyödynnetty menestyksekkäästi osana sosioemotionaalisten, kognitiivisten ja metakognitiivisten taitojen harjoittelua. Pelejä on myös alettu hyödyntää kasvavissa määrin ihmisten luontosuhteen ja ympäristötietoisuuden kehittämiseksi. Luontosuhteen kehittymisen näkökulmasta luontokokemusten tarjoaminen on erityisen merkityksellistä. Luonnossa liikkuminen ja ympäristöteemojen ja -aiheiden tarkastelu vahvistaa tutkitusti luontosuhdetta. Pelilliset opetusmenetelmät mahdollistavat uusien luontokokemusten tarjoamisen erilaisissa toimintaympäristöissä ajasta tai paikasta riippumatta.
Pelillisyys ei ole maaginen uusi ratkaisu kasvatuksen mullistamiseksi
Kaikki eivät koe pelillistä oppimista samalla tavalla. Joillekin pelillisyys voi aiheuttaa epämukavia tuntemuksia, jopa suorituspaineita. Pelit voivat myös ruokkia epäterveellistä kilpailuhenkisyyttä ja häiritä oppimista, jos niitä sovelletaan epäsopivissa opetustilanteissa tai pelaamisen näkökulmasta epäkypsän kohderyhmän kanssa. Peli voi toimia oppimista edistävänä opetusmenetelmä vain, jos se on suunniteltu pedagogisesti kestävällä tavalla. Sen täytyy olla looginen, linjakas ja johdonmukainen kokonaisuus, joka ruokkii sisäistä motivaatiota.
Tampereen yliopistossa pelillisen oppimisen professorina toimivan Kristian Kiilin mukaan pelaajien sisäistä motivaatiota voidaan lisätä oppimista kannustavien ja yhteistyötä korostavien tehtävien, pulmien ja haasteiden avulla. Pelin aikana ja lopuksi annettavan palautteen taas tulee ohjata pelaajien huomio kohti oppimisen kannalta relevanttia informaatiota ja tukea oppimisprosessin reflektointia. Kaisu Mälkki ja Anette Mansikka-Aho ovat korostaneet reflektoinnin roolia oppimista edistävänä toimintana, jolle täytyy antaa riittävästi tilaa ja aikaa osana oppimisprosessia.
Digitaaliseen mediaan erikoistuneen professori Win Westeran tulkinnat oppimista edistävistä peleistä ovat myös valaisevia. Kiilin tavoin Westera näkee pelikokemuksen synnyttämän sisäisen motivaation merkittävänä oppimista edistävänä tekijänä. Hän korostaa tunteita herättävien juonenkäänteiden ja tapahtumaketjujen roolia sisäisen motivaation ruokkijoina. Westeran mukaan on myös keskeistä, että oppimista edistämään tähtäävässä pelissä arvioinnin kohteena ovat pelaajien oppimisprosessit, eivät heidän suorituksensa.
Pelin rakenteellinen johdonmukaisuus, juoni ja audiovisuaalinen ulkoasua ovat myös erittäin merkittäviä tekijöitä. Yhdessä ne mahdollistavat pelaajalle imeytymisen pelimaailmaan ja flow-tilan saavuttamisen. Tilassa pelaajien käsitys ajasta ja paikasta sekä tietoisuus itsestä heikentyvät, minkä seurauksena palkitseva oppimiskokemus voi syntyä.
Kognitiivinen kehitys vaikuttaa toimintaan eri tavalla eri ikävaiheissa
Andreas Demetriou, George Spanoudis ja Antigoni Mouyi ovat tutkineet mielen rakenteiden ja toimintamallien kehitystä. Tutkijoiden mukaan kognitiivinen kehityksemme vaikuttaa toimintamahdollisuuksiimme eri ikävaiheessa eri tavoilla. Murrosiän kynnyksellä olevat viides- ja kuudesluokkalaiset pystyvät harjoittamaan eri päättelyn muotoja, mutta alkavat vasta hahmottamaan ajattelun osa-alueiden välisiä eroja. Tämä on edellytys epätodellisen kuvittelulle ja maailmassa vallitsevien epäjohdonmukaisuuksien todelliselle ymmärtämiselle.
Oikeasti omaperäisten mielikuvien ja abstraktioiden muodostaminen on tyypillistä vasta 13–14 vuoden iässä. Kognitiivisesta kehityksestä seuraavat ajattelun ja toiminnan mahdollisuudet ja rajoitteet tulee aina huomioida pelillisiä oppimismenetelmiä hyödynnettäessä.
Apinasafari-pulmapeli
Luonnontieteellinen maailma tarjoaa useita eri tulokulmia, joiden kautta luontosuhteen edistämistä voidaan lähestyä. Valitsin kädelliset oman kokeiluni tulokulmaksi. Valintaa puolsi se, että museokeskus Vapriikissa aukesi Apinat – kädellisten tarina -näyttely samaan aikaan, kun kokeilu alkoi.
Riikka Elon ja Tomi Kumpulaisen kanssa rakentamassani pulmapelissä pyritään tarjoamaan pelaajille kokemus luonnossa toimimisesta tilasta, ajasta ja paikasta riippumatta. Peli on kestoltaan kohtuullisen lyhyt ja helposti hyödynnettävissä erilaisissa toimintaympäristöissä. Se tarjoaa pelaajille kurkistuksen kädellisten maailmaan ja sisältää luonnontieteellistä tietoa eri apinalajeista. Sen suunnittelua ja rakentamista ohjasi tieto ihmisen kognitiivisesta kehityksestä, rakentamani pelillisen oppimisen viitekehys, museokeskuksessa työskentelevien asiantuntijoiden kokemukset ja oma työhistoriani.
Valmis pulmapeli koostuu viidestä tehtävästä sekä aloitus- ja lopetusdioista. Tehtävien aihepiirit valittiin Apinat- näyttelyssä hyödynnettyjen teemojen joukosta. Jokainen tehtävä käsittelee yhtä kädellisiin keskeisesti liittyvää näkökulmaa, kuten liikkumista tai ravintoa.
Apinasafari-pulmapelin ohjeet ovat saatavilla sekä kirjallisessa että äänimuodossa. Pelissä jokaista tehtävää edeltää vastausdia, jota seuraa aina seuraava tehtävänanto. Jokainen vastausdia tarjoaa luonnontieteellistä tietoa pelaajille ja kannustaa heitä eteenpäin.
Kuva: Joona Moberg/Apinasafari-pulmapeli
Tehtävien vihjeet ovat sijoitettuna aina samaan paikkaan pelidioissa ja vastauksien syöttämistä varten hyödynnettävät linkit ovat upotettuna aina lukko kuvakkeiden kohdalle. Kaikkien tehtävien vinkit aukeavat QR-koodilla tai linkillä ja pelissä edetään alusta loppuun saakka noudattamalla samaa vastauksenantotapaa. Hyödyntämällä edellä kuvattua säännönmukaista asettelua ja pelimekaanista otetta pyrittiin noudattamaan rakenteellista johdonmukaisuutta ja edistämään pelin saavutettavuutta.
Kuva: Joona Moberg/Apinasafari-pulmapeli
Pulmapelin juoni lähettää pelaajat matkalle syvälle viidakon sydämeen havainnoimaan ja auttamaan eri apinalajeja. Matkan aikana heidän oppaanansa toimii luonnontutkija Lapio. Ajatus apinoiden havainnoimisesta ja auttamisesta antaa tarkoituksen pelille. Se toimii myös tehtäviä yhdistävänä viitekehyksenä ja tuottaa peliin selkeän alun, runko-osuuden ja lopun.
Luonnontutkija Lapion integroiminen osaksi peliä palveli montaa eri tarkoitusta. Hän on väline avun, kannuksen ja luonnontieteellisen tiedon tarjoamiseksi pelaajille pelin alussa, aikana ja lopuksi. Hahmo tehostaa pelin tarinaa läsnäolollansa sekä kommenteillansa. Hän saattaa jopa tuottaa kokemuksen yhteisestä toimijuudesta, vaikka peliä pelattaisiinkin yksin.
Pelin ohje-, tehtävä- ja lopetusdiojen rakentamisessa hyödynnettiin Creative Commons -lisenssin omaavia viidakko-, sademetsä- ja kädellisaiheisia kuvia. Pelidiojen asettelussa hyödynnettiin PowerPoint ja Adobe Acrobat pro editoria. Pelin viidakkoaiheinen taustamusiikki koottiin ilmaisista ääninäytteistä hyödyntämällä verkosta löytyviä editointiohjelmia. Taustamusiikkiin lisättiin viidakkorumpujen soittoa ääninauhan alkuun, puoliväliin ja loppuun viestimään pelaajille, paljonko heillä on peliaikaa jäljellä.
Pelillisillä menetelmillä voidaan tuottaa uusia luontokokemuksia ja syventää luontosuhdetta
Vallitsevan ekokriisin aikakaudella tarvitsemme kipeästi uusia keinoja ja ratkaisuja ihmisten luontosuhteen kehittämiseksi. Pelilliset menetelmät auttavat meitä ylittämään kaupungistumisen seurauksena ihmisen ja luonnon välille syntyneitä kuiluja sekä rikkomaan rakentamiamme oppianeiden ja toimintaympäristöjen välisiä rajoja. Ne tarjoavat meille mahdollisuuden oppia luonnosta ja kokea se uusilla tavoilla. Vain mielikuvitus on rajanamme, kun rakennamme luontosuhdettamme uudestaan hyödyntämällä pelillisiä menetelmiä.
JOONA MOBERG
OTSIKKOKUVA: JOONA MOBERG/APINASAFARI-PULMAPELI
Kirjallisuus
Demetriou, A., Spanoudis, G., & Mouyi, A. (2011). Educating the developing mind: towards an overarching paradigm. Educational Psychology Review 23(4), 601–663. https://doi.org/10.1007/s10648-011-9178-3
Keith, R. J., Given, L. M., Martin, J. M., & Hochuli, D. F. (2021). Urban children’s connections to nature and environmental behaviors differ with age and gender. PloS One, 16(7), e0255421–. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0255421
Kiili, K. (2007). Foundation for problem-based gaming. British Journal of Educational Technology, 38(3), 394–404. https://doi.org/10.1111/j.1467-8535.2007.00704.x
Kiili, K., de Freitas, S., Arnab, S., & Lainema, T. (2012). The Design Principles for Flow Experience in Educational Games. Procedia Computer Science, 15, 78–91. https://doi.org/10.1016/j.procs.2012.10.060
Mälkki, K. & Mansikka-aho, A. (2020). Kasvatustieteen Taskutuutori: Raketti ajattelun avaruuteen! Tampereen yliopisto.
Westera, W. (2019). Why and How Serious Games can Become Far More Effective: Accommodating Productive Learning Experiences, Learner Motivation and the Monitoring of Learning Gains. Educational Technology & Society, 22(1), 59–69.
Joona Moberg
Joona Moberg on maisteriopiskelija Tampereen yliopiston Kasvatustieteen ja Kulttuurin tiedekunnassa, elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opintosuunnassa. Hän on kiinnostunut eettisesti kestävästä toimijuudesta sekä ekososiaalisen sivistyksen edistämisestä kasvatusfilosofisesta näkökulmasta käsin. Toimijuutta ohjaavien rakenteellisten, psykologisten ja sosiologisten kysymysten tarkastelun ulkopuolella hän viettää aikansa urheilun ja ystäviensä parissa.
Lue kommentaari
Johanna Jämsä
Johanna Jämsä (FM) tutkii luonnon eudaimonisia (arvopohjaisia) hyvinvointivaikutuksia väitöskirjatutkijana Turun yliopiston Maantieteen osastolla, osana GreenPlace-tutkimushanketta. Hän käyttää työssään taiteellisia menetelmiä tukemaan aineistonkeruuta, sillä luontosuhteen syvät merkitykset ovat ihmisille usein hyvin henkilökohtainen aihe.
Nuorten ei tarvitse pelastaa maailmaa, vaan itsensä
Nuorten luontosuhteen tutkimuskentällä murrosikää on joskus nimitetty jopa ”tauoksi luontosuhteessa”. Luonnolla on tutkittu olevan moninaisia hyvinvointihyötyjä. Nuorten parissa on siis erityisen olennaista tukea ikätyypillisiä luonnossa olemisen ja luonnon hahmottamisen tapoja. Mielenkiintoinen kysymys on, miksi nuorten luontosuhdetta pitäisi tukea.
Nuorten ”palauttamista” luontoon on perusteltu usein sillä, että heidän käsissään on maapallomme tulevaisuus. Jos nuoret vieraantuvat luonnosta, kasvaa heistä luonnosta vieraantuneita päättäjiä, johtajia, kansalaisia. Kiinteällä luontosuhteella ja säännöllisellä luonnossa oleilulla on kuitenkin suuri potentiaali edistää nuorten itsensä hyvinvointia ja juuri tässä hetkessä. Maailmanpelastus voi tapahtua sitten vaikkapa kaupanpäällisenä.
Kuten Moberg mainitsee tekstissään, murrosiässä alkava seksuaalinen kypsyminen sekä muutokset sosiaalikulttuurisessa toimintaympäristössä ja ihmissuhteissa ovat haasteellisia monille nuorille. Samalla, kun tämä kaikki voi suunnata huomiota pois luonnosta, väitän että juuri nämä ikätyypilliset haasteet voivat niin ikään toimia avaimina luonnon saamiseksi kiinteäksi osaksi nuorten arkea.
Millä tavoin luonto sitten voi tukea nuorta muutoksissa? Tutkimus valottaa monia vaikutuksia, joista voi olla apua. Luonnosta saatavat ei-materiaaliset hyödyt/lahjat ovat tässä keskeisiä. Katsotaan seuraavaksi neljää esimerkkiä nuorten ikätyypillisistä haasteista, ja tutkittuja tapoja, joilla luonto voi niissä tukea:
1. Keskittymisen haasteet:
Nykyinen älylaitearki ja jatkuva virikkeiden tulva vaikuttavat meihin kaikkiin. Kognitiivinen ylikuormitus on erityisen läsnä monen nuoren arjessa. Sosiaalisen median, television, pelaamisen ja älylaitteiden lisäksi tilaa aivoissa pitäisi riittää kokopäiväiselle opiskelulle.
Yksi tunnetuimmista luonnon hyvinvointivaikutusteorioista on tarkkaavaisuuden palautumisen teoria (attention restoration theory). Siinä keskitytään luonnon potentiaaliin kognitiivisesta rasituksesta palautumisessa. Sen mukaan suunnattu tarkkaavaisuus on voimavara, joka voi kulua loppuun liiaksi käytettäessä, ja luonto ympäristönä tukee sen palautumista erityisen hyvin. Tätä selitetään sillä, että luonto on pullollaan erilaisia (miellyttäviä) aistikokemuksia, jotka nappaavat ihmisen huomion kuin itsestään – ilman että ihmisen tarvitsee aktiivisesti suunnata keskittymistään. Silloin aktiivisen keskittymisen varastot saavat levätä ja palautua.
2. Identiteetin muodostuminen:
Nuorten identiteetti on vasta muovautumassa, ja käy läpi suuria muutoksia. Siksi arvostelun pelko voi olla erityisen voimakasta ja mukautuminen ikätovereihin tärkeää. Luonnossa oleilu voi tarjota taukoa tähän: luonto ei tuomitse. Luonnossa saa hengähtää sosiaalisista paineista ja kokea, miltä tuntuu, kun sinut hyväksytään juuri sellaisena kuin olet. On tutkittu, että luonto antaa perspektiiviä elämään: voi nähdä itsensä pienenä osana jotain suurempaa kokonaisuutta. Luonnossa oleilu voi siis olla hyvällä tavalla ”egotonta”, ja siksi helpottavaa.
3. Sosiaaliset suhteet:
Sosiaaliset toimivat ja vastavuoroiset suhteet ovat meidän kaikkien hyvinvoinnille tärkeitä. Murrosiässä kaverisuhteiden merkitys on ehkä erityisen suuri. Luonnossa oleilun, jopa luontokuvien katselun, on todettu edistävän empatian kokemusta sekä helpottavan vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuuden kokemusta. Kun nuori viettää aikaa luonnossa ystävien kanssa, voi ympäröivän luonnon vaikutuksesta muodostua tilaa syvällisemmälle jakamiselle kuin mitä tapahtuisi rakennetussa ympäristössä.
4. Tulevaisuus:
Luonnossa oleilu ja siellä toimiminen voi helpottaa omien ajatusten kuulemista. Se mikä itselle ja omassa elämässä on todella tärkeää, nousee pintaan hälyn keskeltä. Kun saa kosketuksen omiin syvimpiin arvoihinsa, voi se helpottaa tulevaisuuden suunnittelua itselle sopivaan suuntaan. Luonnossa oleilu ja luonnon kanssa toimiminen vaikuttavat myös nuorten arvomaailmaan, tutkimusten mukaan ekologiseen suuntaan.
Luontoon menemistä ei kuitenkaan saa pitää ihmelääkkeenä murrosiän haasteisiin, vaan yhtenä osasena nuorten hyvinvointia. On tärkeää, että esimerkiksi mielenterveyspalvelut ovat kaikkien saatavilla ja että kynnys niihin hakeutumiseen on matala.
Puhuttaessa nuorista ja heidän luontosuhteestaan, ei myöskään ekokriisiin liittyviä tunteita voi jättää huomiotta. Nuoret kokevat tutkimusten mukaan paljon ahdistusta ympäristön heikkenevästä tilasta. Jos näitä tunteita ei oteta vakavasti ja luoda paikkoja käsitellä niitä, voivat ne osaltaan heikentää luonnosta saatavaa henkistä hyvinvointia. Luonnon täytyy säilyä paikkana, jossa saa hengähtää ja maadoittua, ei paikkana, joka muistuttaa ekokriisistä. Luontosuhteen tukemiseen liittyvät siis saumattomasti kestävä politiikka ja kestävyyttä edistävät käytännöt joka toimialalla.
JOHANNA JÄMSÄ
Takaisin ylös ↑
Minkälaisella viherympäristöllä on merkitystä kaupunkilaisten terveydelle?
Ympäristöarvojen ja paikallisen tiedon merkitys korostuu kriisitilanteissa
Ympäristökansalaisella on oikeus ymmärtää, mitä ympäristö on