Gradusta asiaa

Kulutuskulttuurista kohtuuteen – matkalla kohti parempaa elämää

Teksti on osa Luontosuhteen jälleenrakennus -juttusarjaa, jossa Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan oppiaineen opiskelijat ovat kirjoittaneet tekstejä ajankohtaisista ympäristöaiheista. Nuorten osallistumisen mahdollisuuksia ja esteitä tutkiva ALL-YOUTH -tutkimushanke on ollut Ihminen ja ympäristö -kurssilla mukana kehittämässä klinikkaoppimista, jossa opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat tiedonhankintatehtävän tai muun toimijaverkoston pyytämän hankkeen. Luontosuhteen jälleenrakennus -juttusarjan tekstit on toimittanut ALL-YOUTH-hankkeen vuorovaikuttaja Pasi Huttunen Itä-Suomen yliopistosta.

Populistit maalailevat usein kauhukuvia, joissa kestävyyteen tähtäävät toimet johtavat vääjäämättä yksilönvapauden rajoittamiseen ja ruokapöytiemme antimien korvautumiseen kukkakaalipirtelöillä. Näistä skenaarioista huolimatta on hyvä muistaa, että ekologiseksi jälleenrakennukseksi (BIOS 2019) tituleeratun, koko yhteiskunnan rakenteiden ja ajattelutapojen muutokseen tähtäävän prosessin vaikutukset elämänlaatuumme ovat enimmäkseen myönteisiä. Ilmeinen esimerkki on liikenne: fossiilisia polttoaineita käyttävien kulkuneuvojen korvaaminen vähäpäästöisemmillä ajoneuvoilla ja polkupyörillä auttaa meitä välttymään paitsi pienhiukkasten myös liikkumattomuuden aikaansaamilta terveyshaitoilta. Mikäli pääsemme irti kaukokaipuustamme emmekä enää jatkuvasti haikaile Thaimaan turistirannoille, voimme löytää aivan uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi kotimaanmatkailusta.

Ihmisen talouskasvuun tähtäävän toiminnan mahdottomuus ja sen katastrofaaliset seuraukset ovat valjenneet suurelle yleisölle ympäri maailman viime vuosikymmeninä. Eri puolilla maapalloa kytevien ekologisten kriisien sammuttamiseksi etsitään kuumeisesti ratkaisuja, mutta niiden leimahtaminen ilmiliekkeihin on vain ajan kysymys. Usein esitetyt ratkaisukeinot on suunniteltu kehittyneiden maiden hyväosaisen väestön korkean elintason ja jatkuvan talouskasvun turvaamista silmällä pitäen – tästä tavoitteesta tinkivät ehdotukset tukahdutetaan usein jo heti alkuunsa tai niiden esittäjät leimataan tosielämästä vieraantuneiksi taivaanrannan maalareiksi. On selvää, että välttyäksemme ekosysteemien ja sitä myötä yhteiskuntiemme romahtamiselta meidän on muutettava tapaamme elää ja ajatella. Niin vastenmieliseltä kuin ajatus muutoksesta sopeutumiskykyisissä sapiensinaivoissamme tuntuukin, piilee siinä moninaisia mahdollisuuksia, joista monet saattavat – kenties odottamattomillakin tavoilla – johtaa meidät kohti entistä parempaa elämää.

Runsaudenpula-ajan riskiyhteiskunta ajattelumme ohjaajana

Elämme ihmiskunnan historian yltäkylläisintä ajanjaksoa. Saatavillamme on ennennäkemätön valikoima erilaisia hyödykkeitä ja vapaa-ajanviettotapoja, lääketieteemme on kehittyneempää kuin koskaan ja suuressa osassa maita demokraattiset yhteiskunnat luovat perustan turvalliselle ja jokseenkin tasa-arvoiselle arkielämälle. Hyvinvointi on rakennettu fossiilitalouden keinoin, ympäristömme kustannuksella.

Huolimatta ihmisen uutterista yrityksistä asettua muun luonnon yläpuolelle on tosiasia, että olemme edelleen auttamattoman riippuvaisia luonnosta sekä sen tarjoamista ekosysteemipalveluista. Taloustieteen saralla on pitkään pyritty välttelemään tutkimustuloksia, jotka osoittavat luonnon rajallisen kantokyvyn ja päättymättömän teollisen kasvun mahdottomuuden, mutta viime aikoina kasvun rajat ja täydellisen irtikytkennän haasteet ovat vähitellen alkaneet valjeta myös ekonomisteille. Ihminen on jo tuhansien vuosien ajan keinotekoisesti kasvattanut asuttamiensa ekosysteemien kantokykyä viljellessään maata. Se on edesauttanut haaveilua jatkuvasta kasvusta. Olemme jo äidinmaidossa imeneet itseemme käsityksen, että jatkuva kuluttaminen ja yksilön loppuunpalamisen partaalle ajava tehokkuus pitävät talouden pyörät pyörimässä ja ovat ylimpiä päämääriämme.

Talouskasvun tuoma materiaalinen runsaus ei ole aina hyvinvointimme tae

On ymmärrettävää, että elämäntapaamme uhkaavat kriisit ja niiden edellyttämät toimenpiteet painetaan taka-alalle niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin tavallisten kaduntallaajien ajatuksissakin. Vauhtisokeana on helpompi jatkaa tutulla tiellä, vaikka se ennen pitkää johtaisi umpikujaan. Pidämme kynsin hampain kiinni saavuttamistamme eduista, emmekä tule lainkaan ajatelleeksi, kuinka etuoikeutettua väestöryhmää ihmiskunnan historiassa edustamme. Kestävään elämäntapaan tähtäävien muutosten toteuttaminen saattaa tuntua tuskalliselta, sillä kulutuskeskeisten yhteiskuntarakenteiden luomat ajatusmallit ovat jo vuosikymmenten ajan ohjanneet ihmisiä pitämään materiaalista runsautta hyvinvointinsa ja onnellisuutensa mittarina.

Ihmisten pahoinvointi ei ole kadonnut modernisaation ja materiaalisen runsaudenpulan myötä, vaan jotkin ongelmat ovat päinvastoin jopa lisääntyneet. Kivikautisen aivokemiamme seurauksena nykyaikaiset toimintakulttuurit ja -ympäristöt altistavat meidät hyvin moninaisille fyysisille ja psyykkisille sairauksille. Vähentynyt fyysinen aktiivisuus ja uni sekä yksipuolinen ravinto saavat yhä useammat meistä kärsimään esimerkiksi ylipainosta sekä sen mukanaan tuomista elintasosairauksista, minkä lisäksi kilpailuhenkisemmiksi ja muutoinkin stressaavammiksi muuttuneet sosiaaliset ympäristöt ovat todennäköisesti tehneet meistä aiempaa alttiimpia myös masennuksen kaltaisille psyykkisille häiriöille.

Kohtuusajattelulla kohti onnellisempia aikoja?

Paradoksaalisesti erityisesti hyvinvointivaltioissa on usein päädytty pisteeseen, jossa ihmiset ovat saavuttaneet kaikki välineet hyvään elämään, mutta samalla elämän merkityksellisyys tuntuu kadonneen. Dosentti Arto O. Salonen kyseenalaisti kevään 2020 Ihminen ja ympäristö -kurssilla pitämällään luennolla nykyistä narratiivia, jonka mukaan ihminen elää ja on olemassa lähinnä talouskasvua varten. Ympäristökriisien kynnyksellä meidän tulisi pyrkiä alituisesta elintasomme kasvattamisesta elämänlaatumme parantamiseen ja etsiä uutta elämäntapaa, jossa osallisuus ja vuorovaikutus loisivat elämäämme merkityksellisyyttä yksilö- ja kulutuskeskeisten toimintatapojen sijaan. Mikäli luopuisimme yltiöpäisestä individualismistamme ja talouskasvuun tähtäävästä ajattelustamme, voisimme uusilla tavoilla oppia arvostamaan paitsi aikaa läheistemme kanssa myös nykyisin tuottamattomina pidettyjä toimenkuvia. Esimerkiksi vapaaehtoistyötä tehdään yleensä pyyteettömästi lähimmäisenrakkaudesta ja auttamisen ilosta. Merkityksellisyyden kokemus toimittaa tällöin palkkapussin virkaa.

Kulutuskeskeisten yhteiskuntarakenteiden luomat ajatusmallit ovat jo vuosikymmenten ajan ohjanneet ihmisiä pitämään materiaalista runsautta hyvinvointinsa ja onnellisuutensa mittarina.

Myös ruokavaliossamme tapahtuvat muutokset ovat tervetulleita niin ympäristömme, terveytemme, eläinten hyvinvoinnin, yhteiskuntiemme vakauden kuin maailmanlaajuisen ruokaturvan ja ravinnon oikeudenmukaisen jakautumisenkin kannalta. Vastuullisesti tuotetun kasviperäisen ravinnon helliessä tomumajojamme voimme samalla huoahtaa helpotuksesta kyetessämme vähitellen luopumaan väkivaltaan ja muiden lajien sortoon sekä ympäristön yksipuoliseen hyväksikäyttöön pohjautuvasta ruokakulttuuristamme. Lähellä tuotettu ravinto ja uudet elintarvikealan innovaatiot luovat työpaikkoja ja lisäävät yhteiskuntiemme huoltovarmuutta, eikä meidän tarvitse enää kokea syyllisyyttä, jota karjamme tarpeisiin tuotujen soijapapujen vaikutus metsäkatoon tai kehittyvien maiden ruoantuotantoon aiheuttaa.

Kulutuskeskeisten yhteiskuntarakenteiden ja toimintamallien muuttaminen voi avartaa ajatteluamme. Kun opettelemme jakamaan omistamisen sijaan, saatamme huomata muuttuvamme vähitellen epäitsekkäämmiksi ja sosiaalisten taitojemme kehittyvän. Moni voi yllättäen havaita, kuinka turhanpäiväisten tavaroiden sekä muiden hyödykkeiden jatkuvasta haalimisesta luopuminen tuo lisää vapaa-aikaa paitsi rahan tahkoamiseen tähtäävän työnteon myös shoppailuun kuluvan ajan vähenemisen muodossa. Tämä voi auttaa meitä suuntaamaan huomiomme asioihin, joilla todella on merkitystä – esimerkiksi itsestämme ja läheisistämme huolehtimiseen sekä yksinkertaisesti läsnäolon harjoitteluun. Saatamme jopa löytää elämäämme täysin uudenlaisia arvoja ja hyvinvoinnin lähteitä kuluttamisen oravanpyörän kitinän vähitellen vaimentuessa.

Nykytiedon valossa näyttää kiistatta siltä, että muutosta kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla tarvitaan pikaisesti. Vaikka muutos on suuri ja väistämätön ja tulee vaatimaan runsaasti voimavaroja niin päättäjiltä kuin tavallisilta kansalaisiltakin, ovat sen vaikutukset maapallon asukkaiden hyvinvointiin lähes yksinomaan myönteisiä. Voimme siis surutta heittää romukoppaan yksilö- ja kulutuskeskeiset ajattelumallimme ja antautua rohkeasti muutoksen vietäviksi. Ajatustemme lopulta muuttuessa sanoiksi ja sanojemme teoiksi olemme kulkeneet jo hyvän matkaa kohti kestävämpää tulevaisuutta vievää polkua.

ROOSA PAJARI

Otsikkokuva: Pasi Huttunen

Kirjallisuusg

Arvonen, S. (2015). Metsämieli. Metsäkustannus Oy, Helsinki.

BIOS (2019). Ekologinen jälleenrakennus. Verkkoartikkeli 7.10.2019. Poimittu 5.5.2020.

Hidaka, B. (2012). Depression as a disease of modernity: explanations for increasing prevalence. Poimittu 6.5.2020.

Hirvonen, S. (2018). WWF: Maailman ylikulutuspäivä on elokuun alussa – suomalaisten ylikulutuspäivä oli jo huhtikuussa. Yle Uutiset 1.8.2018. Poimittu 6.5.2020.

Ilmasto-opas.fi. (2020). Kestävät kuluttajavalinnat. SYKE. Poimittu 27.2.2020.

Laakkonen, E. (2010). Eläintuotannon rajattomuus. Teoksessa Linjama, T. & Kainulainen, P. (toim.). Kohtuus vaarassa – Onnen aikoja rajallisella planeetalla?. 30-48. Kirjokansi, Joensuu.

Lennart, S. (2013). Maailman taloushistoria – Teollinen aika. Osuuskunta Vastapaino, Tampere.

Raeste, J. (2019). ”Maailman pelottavin ekonomisti” kertoo, miten kapitalismi pitäisi pelastaa. Helsingin Sanomat 25.11.2019. Poimittu 6.5.2020.

Salonen, A. (2020). Ihminen ja kaupungistuminen. Luento, Ihminen ja ympäristö -kurssi, Itä-Suomen yliopisto, Joensuu, 22.1.2020.

Simola, H. (2010). Kestävä kehitys vai kestävä kasvu. Onnen aikoja rajallisella planeetalla? Teoksessa Linjama, T. & Kainulainen, P. (toim.). Kohtuus vaarassa – Onnen aikoja rajallisella planeetalla?. 16-27. Kirjokansi, Joensuu.

Worster, D. (1994) Nature’s Economy: A History of Ecological Ideas. 2. p. Cambridge University Press, Cambridge.

WWF (2016). Vähemmän lihaa lautaselle. WWF-lehti 1/2016. Poimittu 5.5.2020.


Roosa Pajari

Kirjoittaja opiskelee ensimmäistä vuotta Itä-Suomen yliopistossa maantiedettä ja ympäristöpolitiikkaa. Hänen haaveenaan on olla jonakin päivänä rakentamassa yhteiskuntaa, jossa ihminen ja luonto eläisivät sopusoinnussa eikä lajisortoa enää tunnettaisi.