Ihminen pitelee kämmenissään kasvia
Gradusta asiaa

Kuka sanelee, kuka kuuntelee? Kestävän kehityksen keskustelukulttuuri osallisuuden näkökulmasta




Teksti on osa Kestävä kuluttajuus -juttusarjaa, joka on toteutettu yhteistyössä Tampereen yliopiston kestävän kehityksen johdantojakson kanssa. Kurssin aikana opiskelijat tutustuvat luentojen ja artikkelien avulla kestävään kehitykseen eri näkökulmista. Kurssin lopputöinä laadituissa teksteissä opiskelijat yhdistelevät, soveltavat ja jalostavat luennoilta ja kurssin oheislukemistosta omaksumiaan tietoja ja näkökulmia.

Lähes jokaiselle yliopisto-opiskelijalle kestävän kehityksen teemat ovat varmasti jokseenkin tuttuja, ottavathan yliopistot etunenässä osaa kestävästä kehityksestä käytävään keskusteluun ja toimivat muutosvoimana kohti kestävämpiä yhteiskuntia. Kestävä kehitys on läsnä opiskelijoille itse yliopiston toimintaperiaatteissa, kurssitarjonnassa sekä opiskelijayhteisöissä käytävissä keskusteluissa. Tiedeyhteisössä onkin helppo olettaa kaikkien olevan tavalla tai toisella tietoisia kestävään kehitykseen liittyvistä aiheista. Tämä oletus ei kuitenkaan päde kaikkialla yhteiskunnassa. Tässä tekstissä pohditaan, millä tavoin kestävän kehityksen periaatteet tulevat osaksi yksilöiden arkea ja mitä mahdollisia haasteita ihmiset voivat arjessaan kohdata liittyen osallisuuteen, toimintamahdollisuuksiin ja kulutukseen.

Kestävän kehityksen periaatteet ovat vakiintuneet osaksi yhteiskunnallista keskustelua ja monet ovat sovittaneet ne osaksi arvomaailmaansa. Poliittisia sopimuksia ja päätöksiä on tehty kestävän kehityksen nimissä ja muun muassa ilmastopolitiikka on Suomessakin vakiintunut omaksi kansalliseksi politiikan osa-alueekseen. Kestävään kehitykseen pohjautuvia uudistuksia toteutetaan parhaillaan ympäri maailmaa ja esimerkiksi ilmastonmuutos pakottaa yhteiskuntia luomaan uutta pohjaa totutuille toimintatavoille eri elämän osa-alueilla, joten kestävän kehityksen muutostrendit ja niiden luoma paine kohdistuvat myös vääjäämättä yksilöiden arkeen. Ilmastonmuutoksen ja energiakriisin kaltaisten tulevaisuuden uhkakuvien tiedostaminen siis pakottaa meitä yhteiskuntina muuttumaan, joka edellyttää toimia myös yksilötasolla. Tästä herää kuitenkin kysymys siitä, kokevatko kaikki osallisuutta tähän muutokseen.

Yksilön osallisuus ja keskustelukulttuuri

Oleellista kestävän kehityksen kannalta on rakentaa yhteiskunta, joka ei sulje ketään ulkopuolelle, vaan tukee ihmisten osallisuutta. Kansalaisella täytyy siis olla mahdollisuus osallistua omien kykyjensä mukaan erilaisten yhteisöjen ja yhteiskunnan toimintaan. (esim. Salonen 2010, 121.) Yksilöinä mahdollisuutemme kasvattaa tietoisuuttamme sekä edistää osallisuuttamme yhteiskunnallisessa muutoksessa voivat kuitenkin olla hyvin erilaiset. Osallisuuttamme mahdollistaviin resursseihin vaikuttavat useat erilaiset tekijät aina yksilön henkilökohtaisesta elämäntilanteesta ja kokemuksista yhteiskunnalliseen asemaan ja sen tuomiin toimintamahdollisuuksiin (Järvelä et al. 2018, 10).

Merkittävänä tekijänä osallisuuteen on luotettavan tiedon saatavuus ja matalan kynnyksen keskustelu. Keskustelu liittyen kestävään kehitykseen saattaa joissain yhteisöissä olla vahvasti läsnä, tai puuttua kokonaan. Myös suhtautuminen kestävään kehitykseen voi eri viiteryhmissä vaihdella myönteisestä kielteiseen. Ylen vuoden 2020 taloustutkimuksen mukaan pienin kannatus elämäntapamuutoksille ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi oli työttömillä (Wallius & Terävä 2020).

Evan-analyysin (2019) mukaan myös identiteettipolitiikalla, eli ryhmittäytymistä sosiaalisiksi ryhmiksi erilaisten taustatekijöiden perusteella, on vaikutusta yksilöiden ympäristöasenteisiin. Muun muassa puoluekanta vaikuttaa ilmastokysymyksiin suhtautumiseen – kunnianhimoisimmat tavoitteet ovat vihreillä ja vasemmistolla, nihkeämpi suhtautuminen puolestaan korostuu perussuomalaisten politiikassa. Samansuuntainen suhtautuminen näkyy myös kannattajien halussa tinkiä omasta elintasostaan. (Metelinen 2019, 4).

Jotta kestävän kehityksen tavoitteet voitaisiin kansallisesti saavuttaa, tulee ensin löytää keinot tarjota kaikille mahdollisuus osallisuuteen.

Oleellista yksilön suhtautumisen kannalta ovat siis vallitsevat puhetavat (tai niiden puuttuminen kokonaan) niissä yhteisöissä, joihin yksilö itse on osallinen (esim. Pälli 2003). Jos esimerkiksi ilmastokeskustelu keskittyy tiettyihin sosioekonomisiin ja poliittisiin ryhmiin, ei näistä poikkeavaan viiteryhmään kuuluva yksilö välttämättä koe keskustelun koskevan häntä. Myös keskustelutavoilla ja käytetyllä kielellä on merkitystä keskustelun inklusiivisuuden kannalta: mikäli kieli vilisee käsitteitä, joiden oletetaan olevan keskusteluun osallisille itsestään selviä, luo se jo itsessään sulkeutunutta keskusteluilmapiiriä.

Keskustelun keskittyminen tiettyihin sosioekonomisiin luokkiin voi luoda tietynlaisen resurssipohjan kestävän kehityksen toimille, mikä saattaa jättää heikommin resursseja omaavat yksilöt ja ryhmät keskustelun ulkopuolelle. Esimerkiksi yksilöiden kohdalla puhutaan usein kulutusvalinnoista, jotka voivat olla hyvinkin pitkälti riippuvaisia yksilön taloudellisista resursseista.

Yksilöiden toiminnallisten mahdollisuuksien erot

Mikäli yksilöllä on tietoa eri toimintamahdollisuuksista ja siten näennäinen mahdollisuus tehdä valintoja, voisi tilanteen kuvitella olevan yksilön käsissä. Kuitenkaan rahallisiin resursseihin sidotuissa päätöksentekotilanteissa mahdollisuudet voivat olla hyvinkin rajatut.

Kuvitellaan esimerkiksi tilanne, jossa ihmisen on ostettava auto työmatkaa varten. Ilman autoa töissä käyminen olisi mahdotonta. Jos kyseessä on hyvin toimeentuleva ihminen, jonka budjetti on suurempi, on hänellä enemmän vaihtoehtoja auton ominaisuuksien suhteen. Hän voi vertailla autojen keskikulutusta, ikää sekä kestävyyttä ja tuoda siten auton ostoon akuutin tarpeen ohella myös pidemmän tähtäimen ekologisen näkökulman. Jos auton ostajan tulot ja budjetti ovat pienemmät, ovat vaihtoehdot myös ekologisuuden suhteen rajatummat.

Vaikka yksilö kuluttajana olisikin tietoinen valinnoistaan, voivat taloudelliset tekijät siis rajata näitä valintojen mahdollisuuksia, etenkin kun tuotteen eettisyys ja kestävyys myös lisää sen hintaa useissa tapauksissa. Esimerkiksi toimeentuloturvan varassa elävien taloudellinen niukkuus saattaa estää kestävän kuluttamisen ja pakottaa yksilön ostamaan vähemmän kulutusta kestäviä tuotteita (Kivipelto & Saikkonen 2018, 63). Toisaalta toimeentuloturvan varassa elävät ovat tottuneet käyttämään luonnonvaroja vähemmän niukkojen resurssien takia, mikä on myönteistä kestävän kehityksen kannalta (em. 68).

Kohti osallistavampaa keskustelukulttuuria

Vaikka kestävän kehityksen tavoitteet nähdään yhteisinä, eivät yhteiset tavoitteet tunnu ilmenevän julkisessa keskustelussa. Emme koe, että kestävä kehitys olisi saavuttanut koko kansan jaettua huomiota, sillä keskustelu ei ota kaikkia osapuolia mukaan. Kestävän kehityksen keskusteluissa ja toiminnassa tulisi ottaa huomioon eri sosioekonomiset luokat ja pyrkiä tavoittelemaan poliittisesti neutraalia asemaa.

Jotta kestävän kehityksen tavoitteet voitaisiin kansallisesti saavuttaa, tulee ensin löytää keinot tarjota kaikille mahdollisuus osallisuuteen ja luopua suppeasta, mutta varsin usein kulutuskeskeisestä näkökulmasta. Kestävään elämäntapaan ei ole vain yhtä oikeaa tapaa, ja siksi sitä pitäisi mielestämme tarkastella laajemmasta näkökulmasta. Uusia keskusteluja, ideoita ja toimia voisi syntyä, mikäli keskustelua kohdennettaisiin muillekin kuin niille, jotka siihen jo nyt osallistuvat.

VILMA HEINO JA MONA PAJARI

.

Kirjallisuus

Järvelä, M., Lanki, T. Ratinen, I., Kortetmäki, T., Huttunen, S. & Turunen, A. (2018). Osallistaminen ilmastopolitiikassa. Suomen ilmastopaneeli. Raportti 1/2018.

Kivipelto, M. & Saikkonen, P. (2018). Hyvinvointia niukkuudesta? Kokemuksia viimesijaisesta turvasta. Janus 26 (1), 57–72.

Metelinen, S. (2019) Eva analyysi. Elämänmuutoksen empijät. Suomalainen on valmis ilmastotoimiin, kunhan naapurikin on. No 73. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2019/06/eva_analyysi_no_73-5.pdf. Viitattu 19.02.2021.

Pälli, P. (2003). Ihmisryhmä diskurssissa ja diskurssina. Akateeminen väitöskirja.

Salonen, A. (2010). Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Tutkimuksia 318.

Wallius, A. & Terävä, H. (2020). Yli puolet suomalaisista tuntee omaa vastuuta ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. https://yle.fi/uutiset/3-11142927. Viitattu 19.02.2021.



Vilma Heino

Kirjoittaja on ensimmäisen vuoden yhteiskuntatutkimuksen opiskelija Tampereen yliopistosta. Kiinnostuksenkohteita ovat sosiologia, yhteiskunnallinen muutos ja kirpputorit.

Mona Pajari

Kirjoittaja opiskelee ensimmäistä vuotta yhteiskuntatutkimusta Tampereen yliopistossa. Keskeistä hänen arvomaailmalleen on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen näin ilmastonmuutoksen aikana.