Purettava asuinrakennus
Gradusta asiaa

Korjausrakentaminen kaipaa nostetta ja puolestapuhujia

Lukuaika: 5 min.

Teksti on osa Versus-verkkojulkaisun ja Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran Viesti ja vaikuta -tiedeviestinnän tapahtumasarjaa. Kurssimuotoisen toteutuksen tuloksena julkaistiin sarja populaareja tiedejulkaisuja kirjoittajien omien tutkimusaiheiden, kiinnostuksenkohteiden tai tieteellisten tekstien pohjalta.

Kasvavat kaupungit Suomessa ja maailmalla profiloivat itseään täydennysrakentamisella ja tornitaloilla. Tiivistyvillä kaupunkialueilla tonttimaata uudisrakentamiselle hankitaan usein vanhaa rakennuskantaa purkamalla, jolloin puhutaan purkavasta täydennysrakentamisesta. Uudisrakentaminen kuluttaa valtavasti luonnonvaroja ja aiheuttaa merkittävän osan ihmisen tuottamista päästöistä. Olemassa olevan rakennuskannan hyödyntäminen ja peruskorjaaminen on uudisrakentamista vähäpäästöisempää.

Suomen arkkitehtiliiton julkaiseman Arkkitehtiuutiset-lehden tuoreimmassa numerossa (Ylitalo, 2021) haastatellaan tekniikan tohtori Satu Huuhkaa, joka on yksi Ympäristöministeriön helmikuussa julkaiseman ”Purkaa vai korjata” -tutkimusraportin kirjoittajista. Raportin mukaan vanhan korjaaminen on vähäpäästöisempää kuin uuden rakentaminen.

Rakennusalalla kuitenkin kiistellään siitä, jääkö uuden energiatehokkaan rakennuksen hiilijalanjälki ajan mittaan vanhan, peruskorjatun rakennuksen vastaavaa pienemmäksi. Huuhkan mukaan näin voi todella käydä, mutta vasta hyvin pitkällä, jopa 50 vuoden aikajänteellä. Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että uudet rakennukset säilyvät niin pitkään, sillä tälläkin hetkellä puretaan kiivaasti esimerkiksi 1970- ja 1980-lukujen rakennuskantaa.

Korjaamisen kulttuurinen kestävyys

Ekologisten perusteluiden lisäksi korjaaminen kannattaa myös kulttuurisesta näkökulmasta. Olemassa oleva rakennuskanta juurruttaa ihmiset tiettyyn paikkaan ja sen ajalliseen jatkumoon. Liian nopeasti muuttuva rakennettu ympäristö kadottaa ihmisille merkityksellisiä paikkoja ja näkymiä aiheuttaen juurettomuuden tunteita.

Rikkinäisyys ehjyyden vastakohtana koetaan usein kokonaisvaltaisena epäjärjestyksen tilana, uhkana siisteydelle ja järjestelmällisyydelle. Niinpä korjausrakentamisen perusteleminen voi olla vaikeaa. Keskustelua leimaa syvään juurtunut käsitys, ettei kerran vaurioituneesta enää saa kelvollista tai täysin ehjää. Rikkinäisyys tai korjattavuuden ja korjauskelvottomuuden erilaiset asteet eivät kuitenkaan ole itsestään selviä tosiasioita, vaan perustuvat yksilöllisestä tilanteesta tehtyihin inhimillisiin arvioihin. (Martinez, 2019)

Korjausrakennuskohde
FRAC on alueellinen nykytaiteen keskus Nord-Pas de Calais’ssa Ranskassa. Kaksiosainen rakennus koostuu vanhasta laivavarastosta ja samanmuotoisesta uudisrakennuksesta. Vanha varastorakennus on hyödynnetty raakatilamaisena. Lacaton & Vassal 2013-15. Valokuva © Philippe Ruault

Varsinkin rakennusten korjattavuuden arviointiin vaikuttavat monet asiat, erityisesti se millaiseksi ehjän ja käyttökelpoisen rakennuksen käyttö- ja olosuhdevaatimukset määritetään. Käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä uusi käyttötarkoitus määrittääkin korjaamisen tarvetta usein enemmän kuin rakennuksen kunto. Satu Huuhkan mukaan korjaamisen kalleutta tai ”korjauskelvottomuutta” käytetään usein argumenttina purkamiselle, vaikka pääasiallinen ajuri purkamiselle olisi jokin muu. ”On sosiaalisesti hyväksyttävämpää puhua rakennusten huonosta kunnosta kuin sanoa, että halutaan tehdä bisnestä maalla ja tämä rakennus on sen esteenä”, Satu Huuhka toteaa Arkkitehtiuutisten haastattelussa.

Korjaaminen nostaakin esiin vastuullisuuden, huolenpidon ja kestävyyden teemoja.

Haasteista huolimatta monet tieteenalat ovat viime aikoina kiinnostuneet tarkastelemaan korjaamisen ja ylläpidon kysymyksiä perustuen ajatteluun, jonka mukaan maailmamme monine ihmisen synnyttämine järjestelmineen on rikki. Steven Jacksonin (2014) mukaan ajatus maailman rikkinäisyydestä auttaa meitä käsittelemään maailman herkkyyttä ja rajallisuutta, mutta samalla se voi toimia lähteenä luovuudelle, jossa ylläpidon, korjaamisen ja muokkaamisen keinoin synnytetään innovaatioita ja vahvistetaan maailman järjestystä. Rakennetun ympäristön kiivastahtisessa muutoksessa korjaaminen ja ylläpito voidaan nähdä elvyttävänä toimintana sen edustaessa pysyvyyttä ja pienipiirteisempää muutosta. Korjaaminen nostaakin esiin vastuullisuuden, huolenpidon ja kestävyyden teemoja. (Leifeste & Stiefel, 2018)

Restauroinnin herkkyyttä korjaamiseen

Rakennusten korjaamisen yhteydessä käydään kahta hyvin erihenkistä keskustelua. Toinen liittyy arkipäiväiseen korjaamiseen ja toinen vuosisatojen saatossa kehittyneiden teorioiden määrittämään restaurointiin. Tekniikan tohtori Miia Perkkiö (2021) tarkastelee Arkkitehtiuutisten tuoreimmassa numerossa (3/2021) juuri näitä rakennusten korjaamisen ja restauroinnin välisiä näkökulmaeroja. Usein ajatellaan, että käyttörakennuksia korjataan, kun taas erityisiä, kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti merkittäviä rakennuksia restauroidaan. Perkkiö kuitenkin ehdottaa, että myös korjausrakentaminen voisi soveltaa restauroinnin periaatteita, jottei rakennusten ominaispiirteitä kadoteta liian voimallisilla korjaustoimilla.

Ylikorjaaminen on usein myös resurssinäkökulmasta tuhlailevaa. Tyypillinen korjaushanke alkaa massiivisella purkuvaiheella, jossa varsinkin rakennuksen sisätiloista puretaan olemassa olevia asennuksia, pintamateriaaleja ja kiintokalusteita, jotka ovat useimmiten rakennuksen uusimpia kerrostumia ja joita ei vielä nähdä rakennuksen historiallisen arvon kannalta olennaisina.

Perkkiö tarjoaa restauroinnin näkökulmia mahdollisuutena kehittää korjausrakentamista. Laajenevia ja toisiinsa limittyviä restaurointi- ja korjauskäsityksiä voidaan tarkastella myös suhteessa jatkuvasti laajenevaan ja uudelleen määrittyvään rakennusperintökäsitykseen. Yhä useammat rakennukset ja rakennustyypit määritellään rakennusperinnön piiriin ja ne vaativat täten myös kulttuurisesti kestäviä korjaamisen ja ylläpidon toimia. Tällainen tarkastelu houkuttaa pohtimaan, millä tavoin esimerkiksi rakennussuojelun ja kiertotalouden periaatteita voidaan yhdistää.

Nostetta korjaamiselle

Tutustuminen korjaamisen teoriaan ja nousevaan ”repair studies” -tutkimussuuntaukseen häivyttää rakennussuojelun, korjausrakentamisen ja nykyarkkitehtuurin välisiä rajapintoja. Tutkimukseni tavoitteena on tuottaa näkökulmia, joiden ansiosta korjausrakentaminen nähtäisiin niin ekologisesti, kulttuurisesti kuin sosiaalisestikin kestävänä toimintana, joka pyrkii pitämään huolta ihmisistä ja ympäristöstä hyödyntäen parhaalla mahdollisella tavalla jo olemassa olevia resursseja ja rakennettuja rakennuksia. Rakennusten korjaaminen ja uudiskäyttö pyrkii resurssitehokkuuteen ja edellyttää niihin liittyvien merkitysten uudelleentulkintaa.

Korjausrakentamiskohde
Palais de Tokyo valmistui vuonna 1937 Pariisiin nykytaiteen näyttämöksi, mutta jäi vajaakäytölle Centre Pompidoun valmistuttua 1970-luvun lopulla. Lacaton & Vassal on suunnitellut rakennuksen korjaus- ja uudistustöitä 2000-luvulla. Korjaustöissä on vältetty viimeisteltyä ilmettä ja annettu tilaa materiaalien ikääntymiselle. Valokuva © Philippe Ruault

Ravistelua kaivataan myös uudis- ja korjausrakentamiseen liittyvässä arvostuksessa ja ylipäätään niiden välistä jaottelua koskien. Tämän päivän arkkitehtuuri voisi kuitenkin olla myös ekologista vastuullisuutta ja merkityksellisten paikkojen säilyttämistä. Silti uudisrakennus ylittää helpommin uutiskynnyksen ja saa näkyvyyttä positiivisessa valossa, kun taas korjaushankkeet saavat näkyvyyttä usein epäonnistumisten tai kustannustensa kautta. Hyvä alku mainetyölle on esimerkiksi se, että vuonna 2011 perustettu Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto on myönnetty korjaushankkeelle jo kolme kertaa, viimeksi vuonna 2020 Olympiastadionin peruskorjaukselle. Myös maailman arvostetuin arkkitehtuuripalkinto Pritzker myönnettiin vuonna 2021 ranskalaiselle Lacaton & Vassal arkkitehtikaksikolle, jonka useat korjaus- ja uudiskäyttökohteet uudistavat käsitystä korjausrakentamisen estetiikasta. Anne Lacaton onkin todennut, että olemassa olevalla on arvoa, jos siihen ehtii ja viitsii perehtyä. Tuon arvon säilyttämiseksi on tutkittava tarkkaan kohteen puutteita ja vahvuuksia ja sitä, millaista muutosta kohde kestää.

Arkkitehtuuri kiteytyisi silloin vanhan rakenteen ja uusien lisäysten taidokkaaseen yhteensovittamiseen monumentaalisten kaupunkikuvallisten muutosten sijaan.

Uudisrakentamiseen, ja uutuuteen ylipäänsä, liittyy edelleen vahvoja positiivisia mielikuvia, jotka saattavat jarruttaa korjaamisen arvostuksen kehittymistä. Mielikuvia on mahdollista muuttaa, jos uudistuvat instituutiot ja pörssiyhtiöt valitsisivat yhä useammin toimipaikakseen uudisrakennuksen sijaan jo olemassa olevan rakennuksen. Olemassa olevien resurssien ekologisesti ja kulttuurisesti kestävä hyödyntäminen nähtäisiin silloin vaikuttavampana eleenä kuin uudisrakennuksen synnyttämä maisemallinen tai kaupunkikuvallinen muutos. Arkkitehtuuri kiteytyisi silloin vanhan rakenteen ja uusien lisäysten taidokkaaseen yhteensovittamiseen monumentaalisten kaupunkikuvallisten muutosten sijaan. Tällaisena uuden ajattelun airuena voisi toimia myös uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo, jolle tällä hetkellä suunnitellaan uudisrakennusta Helsingin Eteläsatamaan.

IIDA KALAKOSKI


Kirjallisuus

Jackson, 2014, Rethinking repair. Julkaisussa: Gillespie T, Boczkowski PJ and Foot KA (toim) Media Technologies: Essays on Communication, Materiality, and Society. Cambridge: MIT Press.

Leifeste & Stiefel, 2018, Sustainable Heritage: Merging Environmental Conservation and Historic Preservation. New York: Routledge

Martinez, 2019 Martinez F (2019) Julkaisussa: Martinez F and Laviolette P (toim.) Repair, Brokenness, Breakthrough: Ethnographic Responses. New York: Berghahn.

Perkkiö, 2021. Korjata vai restauroida – korjausrakentamisen ikuinen dilemma. Arkkitehtiuutiset 3/2021

Ylitalo, 2021. Korjaaminen kannattaa aina. Arkkitehtiuutiset 3/2021

https://www.pritzkerprize.com/laureates/anne-lacaton-and-jean-philippe-vassal

Iida Kalakoski

Iida Kalakoski

Arkkitehti Iida Kalakoski on arkkitehtuurin historian ja rakennusperinnön hoidon yliopisto-opettaja Tampereen yliopiston Rakennetun ympäristön tiedekunnassa. Hän käsittelee tekeillä olevassa väitöskirjassaan rakennussuojelukysymyksiä muun muassa kiertotalouden ja rakennusperintöprosessien näkökulmista.