Lähiökehittäminen Myllypurossa alkoi 1990-luvun laman iskettyä Suomessa pahiten juuri lähiöihin (Lankinen 1998). Laman seurauksena alueelliset erot esimerkiksi työttömyyden osalta voimistuivat. Lähiöt, kuten Myllypuro, ovat myös pitkään kärsineet huonosta maineesta ja suoranaisesta median mustamaalaamisesta (Roivainen 1999, Ilmonen 2016). Lähiöiden asukkaat ovat itse kokeneet alueensa huomattavasti ulkopuolisia positiivisemmin (Korhonen 2008).
Aluekehittäminen Myllypurossa on pyrkinyt kohottamaan alueen profiilia lähemmäs Helsingin parempimaineisia alueita. Pääpaino on aluksi ollut alueen erityispiirteiden tukemisessa ja alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistämisessä. Rakennuskantaa ja julkista tilaa paranneltiin ja korjailtiin Helsingin kaupungin lähiöprojektin (1996–2017) toimesta ja EU:n Urban -ohjelmat ovat pyrkineet työttömyyden vähentämiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen paikallisia lähiöasukkaita tavoittamalla (Broman ym. 2011; Korhonen-Wälmä 1996).
Myöhemmin 2000-luvulla pääpaino alkoi kuitenkin olla paikallisen kehittämisen sijaan koko lähiökonseptin kyseenalaistamisessa. Lähiöiden asuinaluemaisuus alettiin nähdä ongelmana. Siinä missä ne 1960-luvulla rakennettiin omiksi asumisen sekä päivittäis- ja vapaa-ajanpalveluiden muodostamiksi väljiksi, luonnonläheisiksi yksiköikseen, tuli niiden yhtäkkiä olla tiiviimpiä, sekä elinkeinorakenteeltaan dynaamisempia alueita: kantakaupunkimaisempia ja urbaaneja. Tähän päästäkseen piti lähiörakennetta päästä muuttamaan radikaalimmin. Tähän tarvittiin kaavamuunnoksia täydennysrakentamisen mahdollistamiseksi.
Verneri Heikkilän Kuvia Myllypurosta -kuvakokoelmasta (8/2017). Kuva on uuden ostoskeskuskorttelin itä-laidalta, Orpaanportaan alkupäästä.
Myllypuroon alettiin rakentaa ostoskeskusuudistuksen ohella myös kokonaan uusia, huomattavasti metsälähiöosaa tiiviimpiä asuinalueita, kuten Puu-Myllypuro. Vanhan ostoskeskuksen tilalle tullut uusi keskustakortteli on myös kompakti ja tiivis, hyvin epälähiömäinen ostoskortteli. Myös alueen julkiset palvelut täydentyivät esimerkiksi terveysasemalla ja mediakirjastolla. Lisäksi Myllypuron keskustaan on tulossa Metropolia ammattikorkeakoulun kampus.
Etenkin Myllypuron vanhan ostoskeskuksen alueen uudistamisella näyttää olleen suuri vaikutus alueen houkuttelevuuteen asunnon ostajien silmin, sillä vanhan asuinrakennuskannan hinnat nousivat sen valmistuttua Myllypurossa 15 %, nousun ollessa samana vuonna Kontulassa vain 2 %, Pihlajamäessä 4 % ja Vuosaaressa 2 % (Miettinen 2017).
Voidaanko tästä päätellä uudistamisen olleen Myllypurossa onnistunutta? Onnistuiko se vähentämään Helsingin asuinalueiden segregaatiota? Kannattaako myös muiden vanhojen lähiöiden ryhtyä ostoskeskusuudistus-talkoisiin?
Näitä kysymyksiä pohditaan seuraavaksi kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta.
KYLLÄ, lähiöitä tulisi uudistaa houkuttelevimmiksi
Myllypuron vanhan rakennuskannan hintojen nouseminen samanaikaisesti ostoskeskusuudistuksen kanssa kertoo uudistuksen muokanneen mielikuvia ja aluetta asunnonostajia miellyttävämpään suuntaan. Toisin sanoen alue on siis muuttunut paremmaksi ja houkuttelevammaksi. Uudistuksen myötä Myllypuron metsälähiöosan voidaan katsoa kohottaneen profiiliaan Kontulan, Pihlajamäen ja Vanhan Vuosaaren kaltaisten lähiöiden joukosta lähemmäs Herttoniemen, Pohjois-Haagan ja Oulunkylän kaltaisia lähiöitä. Ostariuudistus on siten auttanut Myllypuroa Itä-Helsingin taistelussa segregaatiota ja huono-osaistumista vastaan.
Myllypuron ostariuudistus on tuonut lisäksi useita asuntoja Helsinkiin, hyvien liikenneyhteyksien äärelle. Kasvavalla kaupunkiseudulla täydennysrakentaminen on tärkeää ekologisen elämäntavan edistämiseksi ja autoilun vähentämiseksi. Vanha ostari oli joka tapauksessa uudistamisen ja remontin tarpeessa, joten pohja oli otollinen uuden sekä nykyaikaisemman keskustakorttelin rakentamiselle uusine asuinkerrostaloineen ja kivijalkaliiketiloineen.
Täydennysrakentamista on perusteltu myös lähiöostareiden palveluiden lisääntymisellä potentiaalisten kuluttajien lisääntyessä. Parhaimmillaan täydennysrakentaminen voi johtaa asukaskannan monipuolistumiseen edellisiä asukkaita häätämättä. Samoin kasvava paikallispalveluiden kysyntä voi lisätä palveluiden kirjoa, tinkimättä jo olemassa olevien palveluiden säilymisestä. Esimerkiksi Espoon Olarin ostoskeskuksen palvelut ovat täydennysrakentamisen myötä vahvistuneet: ostarille on tullut ensimmäinen kahvila 20 vuoteen, mutta myös kapakat ovat jatkaneet eloaan asukkaiden olohuoneina.
Myllypuron metsälähiöosan asukkaat hyötyvät hintojen noususta ja uudistuksesta. Asunnonomistajien omaisuuden arvo kasvaa samalla, kun asukkaat itsekin pääsevät nauttimaan uudesta urbaanista keskustakorttelista palveluineen. Parhaimmillaan asukkaat viihtyvät alueellaan vain entistäkin paremmin. Myös huonotuloisemmat asukkaat hyötyvät uudenlaisista palveluista ja urbaanista tunnelmasta keskustakorttelin kujilla. Kapakatkaan eivät enää houkuttele retkahtelemaan.
Muiden lähiöiden kannattaa seurata Myllypuron esimerkkiä ostoskeskusuudistuksessa.
EI, lähiöiden uudistaminen eriarvoistaa
Myllypuron vanhan rakennuskannan äkillinen hintojennousupiikki samanaikaisesti ostoskeskusuudistuksen valmistumisen kanssa viittaa siihen, että kaupungin kehittämistoimet ovat oleellisesti vaikuttaneet alueen hintatason entistä voimakkaampaan nousuun. Asuntojen hintojen nousu suosii asunnonomistajia, mutta sorsii vuokralla asujia hintatason säteillessä myös vuokriin. Siten kaupungin kehittämistoimilla on ollut epätasa-arvoistavia vaikutuksia, etenkin kun kyseessä on lähtökohtaisesti yksi kaupungin halvimmista alueista.
Ongelmana on, että segregaation ehkäisypolitiikka ajautuu helposti sivuraiteille sen alkuperäisestä tavoitteesta: huonotuloisimpien helsinkiläisten hyvinvoinnin turvaamisesta. Vaarana on, ettei autettavan alueen uudistaminen vaikuta positiivisesti kaikkiin alueen asukkaisiin. Uudistuksen myötä alueen huonotuloisimmat ajautuvat muuttamaan pois alueeltaan hintatason noustua, jonka seurauksena alueen asukasrakenne uudistuu ”paremmaksi” tilalle tulleiden varakkaampien asukkaiden myötä. Lähtötilanteessa heikoimmassa asemassa olleet asukkaat ovat kuitenkin edelleen huonossa asemassa, nyt vaan jollain toisella alueella, kenties jopa jossain toisessa kaupungissa.
Tällaisia kokemuksia on esimerkiksi Lontoon Aylesburyn asuinalueen uudistamisesta. Huonomaineisen alueen uudistaminen sosiaalisen sekoittamisen nimissä johti tilanteeseen, jossa kaikilla alueen entisillä asukkailla ei ollut enää varaa asua alueellaan, eikä edes Lontoossa – viimeinenkin kohtuuhintainen asuinalue keskiluokkaistettiin segregaation ehkäisemisen nimissä (Lees 2013). Tilastoja tarkastelemalla alueiden sosioekonominen profiili näyttääkin tasa-arvoistuneen, mutta tämä ei välttämättä johdu siitä, että entisillä asukkailla menisi paremmin, vaan asukaspohja on uudistunut.
Myllypuron vanhan ostoskeskuksen palvelurakenne ei ole uudistuksen myötä suoranaisesti monipuolistunut, sillä uudet palvelut ovat syrjäyttäneet vanhat palvelut. Kapakat ovat väistyneet kauneussalonkien tieltä. Uuden keskustakorttelin kannattamattomuus näkyy tyhjinä liiketiloina. Lähiöostarin vetovoimaisuus on sen paikallisuudessa, joten palveluiden tulisi vastata vahvasti paikallisiin tarpeisiin – erikoisemmat ostokset tehdään muualla. Paikallisiin toiveisiin vastaaminen ei ole Myllypurossa onnistunut, sillä asukkaat eivät koe uudistunutta ostoskeskuskortteliaan omakseen (Harjunen & Mäenpää 2015).
Työttömiä ei saada töihin uudistamalla lähiöiden keskustoja, eivätkä alkoholistit raitistu kapakoiden lähdettyä. Myllypuron, kuten muidenkin vanhojen lähiöiden keskustojen uudistamisen mukanaan tuoma kasvojenkohotus perustuu yksinomaan asukaskannan uudistumiseen, ei huonossa asemassa olevien tilanteiden paranemiseen. Kyseessä on ongelmien siirtäminen alueelta pois, ei niiden ratkaiseminen.
Muiden lähiöiden ei siis pidä ryhtyä uudistamistalkoisiin.
Verneri Heikkilän Kuvia Myllypurosta -kuvakokoelmasta (8/2017). Kuva on Orpaanportaan uuden ostoskeskuskorttelin länsi-laidalta.
Miten lähiöitä sitten pitäisi kehittää ja tukea?
Lähiöiden omilla ehdoilla, paikallisia asukkaita kuuntelemalla ja alueen toimijoiden yhteistyötä kehittämällä. Alueella olemassa olevia rakenteita ja paikalliskulttuuria tulisi kunnioittaa, vaikka ne olisivatkin osin ristiriidassa 2010-luvun suunnitteluihanteiden kanssa. Kaupunkisuunnittelussa tulisi tunnistaa, mikä lähiöissä on asukkaiden mielestä hyvin ja toimii, ja keskittyä näiden tekijöiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Miksi väljät minimalistiset asuinlähiöt ja ostareiden seurusteluravintolat bingoineen pitäisi väkisin muuttaa joksikin, mitä ne eivät ole? Alueen rakenteellisten ja sosiaalisten erityispiirteiden huomioiminen ja kunnioittaminen on paitsi reilua alueen asukkaita kohtaan, myös pitkällä tähtäimellä kestävää – alueella viihdytään todennäköisemmin myös tulevaisuudessa, jos sen erityispiirteet onnistutaan säilyttämään myös sen ajanjakson yli, jolloin ne ovat epätrendikkäitä.
Alueella olemassa olevia rakenteita ja paikalliskulttuuria tulisi kunnioittaa, vaikka ne olisivatkin osin ristiriidassa 2010-luvun suunnitteluihanteiden kanssa.
Suomen ympäristökeskuksen asukasbarometrin mukaan suomalaisten arvostavan kaupunkimaisessa asuinympäristössä eniten hyvää sijaintia ja liikenneyhteyksiä, luonnonympäristöä, rauhallisuutta ja hyviä ulkoilumahdollisuuksia (Strandell 2017). Nämä ominaisuudet kiteytyvät helsinkiläisissä metsälähiöissä, joiden lähiöostoskeskukset pitävät huolen myös ekologisesti kävellen saavutettavissa olevista päivittäispalveluista. Täydennysrakentaminen on puolestaan ristiriidassa luonnonympäristön, rauhallisuuden ja hyvien ulkoilumahdollisuuksien kanssa. Lähiöiden kehittäminen täydennysrakentamalla voi siten koitua tarkoituksensa vastaiseksi, eli lähiöiden viihtyisyyttä laskevaksi.
Asuinympäristön radikaali muokkaaminen on vallankäytön muoto, jolla voi olla hyvinkin merkittäviä sosiaalisia vaikutuksia. Siksi sen pitäisi tapahtua alueen nykyisten asukkaiden ja rakenteiden sanelemana. Mahdollisen täydennysrakentamisen ja remonttien tulisi integroitua alueen alkuperäisilmeeseen, sen sijaan että lähiön ilmettä pyritään joka vuosikymmenellä muuttamaan silloisten vallassa olevien ihanteiden mukaiseksi. Pyrkimys nykyaikaistaa jotain vanhaa johtaa helposti levottomaan kokonaisuuteen, joka ei lopulta edusta minkään ajan ihanteita. Myös uusien asukkaiden asuttamisen tai palvelurakenteen monipuolistamisen tulisi tapahtua niin, ettei se syrjäytä jo alueella asuvia asukkaita tai palveluita – eli käytännössä pitämällä asumisen hintojen nousu kurissa, eikä ruokkimalla sitä julkisin toimin, kuten Myllypurossa pääsi tapahtumaan.
ANNIINA MIETTINEN & JENNI KEROLA
Tutkielmien keskeiset tulokset:
LÄHIÖOSTARIT UUDISTUSPAINEEN ALLA (Kerola 2016)
Kahdeksan Helsingin 26 ostoskeskuksesta on purettu (Kannelmäki, Maunula, Lauttasaari, Myllypuro, Herttoniemi, Konala, Pukinmäki ja Etelä-Vuosaari)
Ainakin kuutta ostoskeskusta uhkaa lähivuosina purku (Laajasalon ostoskeskus, Lehtisaaren ostoskeskus, Mellunmäen palvelukeskus, Pitäjänmäen liiketalo, Roihuvuoren ostoskeskus ja Puotinharjun ostoskeskus eli Puhos). Useat ostoskeskukset saapuvat nyt peruskorjausikään, mikä luo haasteita ja paineita kiinteistöjen kehittämiselle.
Yhdeksän lähiöostoskeskusta on luokiteltu Museoviraston arvoluokituksen parhaaseen luokkaan (Herttoniemen Erätori, Kulosaari, Lehtisaari, Munkkivuori, Pihlajamäki, Pohjois-Haaga, Puotinharju, Puotila ja Pohjois-Vuosaari). Luokka 1 sisältää arkkitehtuuriltaan erittäin harkittuja ja viimeisteltyjä, hyvin säilyneitä tai ympäristöarvoiltaan erittäin merkittäviä ostoskeskuksia. Näistä Erätori ja Puotila ovat ainoat, jotka eivät ole vielä toistaiseksi olleet suuremman purku- tai uudistusuhan alla.
TAPAUS MYLLYPURO (Miettinen 2017)
Myllypuron vanha ostoskeskus on yksi puretuista, totaalisen uudistamisprosessin läpikäyneistä ostareista. Myllypuroon on kohdistunut 2000- ja 2010-luvuilla runsaasti julkisia kehittämistoimenpiteitä, joista merkittävimpänä vanhan ostoskeskuksen kokonaisvaltainen uudistaminen. Vanha ostoskeskus purettiin ja tilalle rakennettiin keskustakortteli.
Myllypuron vanhojen asuntojen hinnat ovat nousseet erityisen voimakkaasti samanaikaisesti alueen keskustan uudistumisen kanssa.
Merkittävin nousupiikki asuntojen hinnoissa tapahtui vuosina 2012–2013, jolloin ostoskeskusuudistus valmistui. Tällöin 1960-luvulla rakennettujen asuntojen hinnat nousivat Myllypurossa 15 %, nousun ollessa verrokkilähiöissä Kontulassa vain 2 %, Pihlajamäessä 4 % ja Vuosaaressa 2 %.
KIRJALLISUUS:
Broman, E.-L., J.-P. Sorjonen, M.-A. Aronen, T. Reunanen & M. Eklund (2011). Suomen Urban II -yhteisöaloite Helsingin ja Vantaan toimenpideohjelma 2001–2007, Loppuraportti. Alueiden kehittäminen 33/2011. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Edita Publishing Oy / Ab / Ltd. Helsinki.
Harjunen, J. & Mäenpää, P. (2015): Hyvä muttei oma – tutkimus Myllypuron uudesta ostarista. Asuinalueiden kehittämisohjelma 2013–2015. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta. Helsinki, 73 s
Ilmonen, M. (2016). Tulevat lähiöt – segregaatiota vai gentrifikaatiota? Teoksessa Akkila, I., Hirvonen, J., Ilmonen, M., Lilius, J., Mälkki, M. & Norvasuo, M. (2016): Lähiö ja kaupunki – asuinalueen rajat muutoksessa. Aalto-yliopiston julkaisusarja Aalto TT 3/2016.
Kerola, J. (2016): Ostarin tulevaisuus – Helsingin ostoskeskusten nykytila ja kehittäminen. Kandidaatintutkielma. 37s. Geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin yliopisto.
Korhonen, E. (2008). Helsingin lähiöissä viihdytään – haasteitakin on. Teoksessa Nupponen, T., E-L Broman, E. Korhonen & M. Laine (toim.): Myönteisiä muutoksia ja kasvavia haasteita. Kokemuksia Helsingin lähiöprojektin v. 2004–2007 ja Urban II -yhteisöaloiteohjelman v. 2001–2006 toiminnasta. Tutkimuksia 2008:6. Helsingin kaupungin tietokeskus. Helsinki.
Korhonen-Wälmä, U. (1996): Myllypuron kehittämisohjelma 1996–2000. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 1996:25. Helsingin lähiöprojekti. Helsinki, 36 s.
Lankinen, M. (1998). Lähiöt muuttuvat ja erilaistuvat. 36 lähiön tilastollinen seuranta 1980–95. Suomen ympäristö 187 (1998). Ympäristöministeriö. Helsinki.
Lees, L. (2013): The Urban Injustices of New Labour’s “New Urban Renewal: The Case of the Aylesbury Estate in London. Antipode, Volume 46, Issue 4. s. 921–947.
Miettinen, A. (2017): Aluekehittämistoimenpiteiden vaikutukset Myllypuron asuntojen hintakehitykseen 2000- ja 2010-luvuilla. Pro gradu -tutkielma. 99s. Geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin yliopisto.
Roivainen, I. (1999). Sokeripala metsän keskellä – Lähiö sanomalehden konstruktiona. Tutkimuksia 1992:2. Helsingin kaupungin tietokeskus. Helsinki.
Strandell, A. (2017): Asukasbarometri 2016 – Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017, 140 s.
Bannerin artikkelikuva:Orpaanporras, kuva on vanhan ostarin itä-laidalta, Orpaanportaan alkupäästä. Ihmisiä kävelemässä Orpaanportaalla Myllypurossa. Vasemmalla myymälärakennus. Näkymä Myllypurontien suunnalta itään. Kuva on Helsingin kaupunginmuseon helsinkikuvia.fi -palvelusta ja sen on ottanut Rista Simo SER 8/1970.
Anniina Miettinen
Anniina Miettinen on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa tutkimusavustajana toimiva suunnittelumaantieteilijä. Gradunsa hän teki Helsingin kaupungin lähiöprojektille.
Jenni Kerola
Turussa asustava Jenni Kerola on viittä vaille valmis suunnittelumaantieteilijä Helsingin yliopistosta. Kiinnostus asuinympäristöjen kehittämisestä näkyy kandityön lisäksi Turun kaupungille tehdystä lasten koulumatkojen nykytilaa ja tulevaisuutta käsittelevästä pro gradu -työstä.
Lähiökehittäminen Myllypurossa alkoi 1990-luvun laman iskettyä Suomessa pahiten juuri lähiöihin (Lankinen 1998). Laman seurauksena alueelliset erot esimerkiksi työttömyyden osalta voimistuivat. Lähiöt, kuten Myllypuro, ovat myös pitkään kärsineet huonosta maineesta ja suoranaisesta median mustamaalaamisesta (Roivainen 1999, Ilmonen 2016). Lähiöiden asukkaat ovat itse kokeneet alueensa huomattavasti ulkopuolisia positiivisemmin (Korhonen 2008).
Aluekehittäminen Myllypurossa on pyrkinyt kohottamaan alueen profiilia lähemmäs Helsingin parempimaineisia alueita. Pääpaino on aluksi ollut alueen erityispiirteiden tukemisessa ja alueen asukkaiden hyvinvoinnin edistämisessä. Rakennuskantaa ja julkista tilaa paranneltiin ja korjailtiin Helsingin kaupungin lähiöprojektin (1996–2017) toimesta ja EU:n Urban -ohjelmat ovat pyrkineet työttömyyden vähentämiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen paikallisia lähiöasukkaita tavoittamalla (Broman ym. 2011; Korhonen-Wälmä 1996).
Myöhemmin 2000-luvulla pääpaino alkoi kuitenkin olla paikallisen kehittämisen sijaan koko lähiökonseptin kyseenalaistamisessa. Lähiöiden asuinaluemaisuus alettiin nähdä ongelmana. Siinä missä ne 1960-luvulla rakennettiin omiksi asumisen sekä päivittäis- ja vapaa-ajanpalveluiden muodostamiksi väljiksi, luonnonläheisiksi yksiköikseen, tuli niiden yhtäkkiä olla tiiviimpiä, sekä elinkeinorakenteeltaan dynaamisempia alueita: kantakaupunkimaisempia ja urbaaneja. Tähän päästäkseen piti lähiörakennetta päästä muuttamaan radikaalimmin. Tähän tarvittiin kaavamuunnoksia täydennysrakentamisen mahdollistamiseksi.
Myllypuroon alettiin rakentaa ostoskeskusuudistuksen ohella myös kokonaan uusia, huomattavasti metsälähiöosaa tiiviimpiä asuinalueita, kuten Puu-Myllypuro. Vanhan ostoskeskuksen tilalle tullut uusi keskustakortteli on myös kompakti ja tiivis, hyvin epälähiömäinen ostoskortteli. Myös alueen julkiset palvelut täydentyivät esimerkiksi terveysasemalla ja mediakirjastolla. Lisäksi Myllypuron keskustaan on tulossa Metropolia ammattikorkeakoulun kampus.
Etenkin Myllypuron vanhan ostoskeskuksen alueen uudistamisella näyttää olleen suuri vaikutus alueen houkuttelevuuteen asunnon ostajien silmin, sillä vanhan asuinrakennuskannan hinnat nousivat sen valmistuttua Myllypurossa 15 %, nousun ollessa samana vuonna Kontulassa vain 2 %, Pihlajamäessä 4 % ja Vuosaaressa 2 % (Miettinen 2017).
Voidaanko tästä päätellä uudistamisen olleen Myllypurossa onnistunutta? Onnistuiko se vähentämään Helsingin asuinalueiden segregaatiota? Kannattaako myös muiden vanhojen lähiöiden ryhtyä ostoskeskusuudistus-talkoisiin?
Näitä kysymyksiä pohditaan seuraavaksi kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta.
KYLLÄ, lähiöitä tulisi uudistaa houkuttelevimmiksi
Myllypuron ostariuudistus on tuonut lisäksi useita asuntoja Helsinkiin, hyvien liikenneyhteyksien äärelle. Kasvavalla kaupunkiseudulla täydennysrakentaminen on tärkeää ekologisen elämäntavan edistämiseksi ja autoilun vähentämiseksi. Vanha ostari oli joka tapauksessa uudistamisen ja remontin tarpeessa, joten pohja oli otollinen uuden sekä nykyaikaisemman keskustakorttelin rakentamiselle uusine asuinkerrostaloineen ja kivijalkaliiketiloineen.
Täydennysrakentamista on perusteltu myös lähiöostareiden palveluiden lisääntymisellä potentiaalisten kuluttajien lisääntyessä. Parhaimmillaan täydennysrakentaminen voi johtaa asukaskannan monipuolistumiseen edellisiä asukkaita häätämättä. Samoin kasvava paikallispalveluiden kysyntä voi lisätä palveluiden kirjoa, tinkimättä jo olemassa olevien palveluiden säilymisestä. Esimerkiksi Espoon Olarin ostoskeskuksen palvelut ovat täydennysrakentamisen myötä vahvistuneet: ostarille on tullut ensimmäinen kahvila 20 vuoteen, mutta myös kapakat ovat jatkaneet eloaan asukkaiden olohuoneina.
Myllypuron metsälähiöosan asukkaat hyötyvät hintojen noususta ja uudistuksesta. Asunnonomistajien omaisuuden arvo kasvaa samalla, kun asukkaat itsekin pääsevät nauttimaan uudesta urbaanista keskustakorttelista palveluineen. Parhaimmillaan asukkaat viihtyvät alueellaan vain entistäkin paremmin. Myös huonotuloisemmat asukkaat hyötyvät uudenlaisista palveluista ja urbaanista tunnelmasta keskustakorttelin kujilla. Kapakatkaan eivät enää houkuttele retkahtelemaan.
Muiden lähiöiden kannattaa seurata Myllypuron esimerkkiä ostoskeskusuudistuksessa.
EI, lähiöiden uudistaminen eriarvoistaa
Ongelmana on, että segregaation ehkäisypolitiikka ajautuu helposti sivuraiteille sen alkuperäisestä tavoitteesta: huonotuloisimpien helsinkiläisten hyvinvoinnin turvaamisesta. Vaarana on, ettei autettavan alueen uudistaminen vaikuta positiivisesti kaikkiin alueen asukkaisiin. Uudistuksen myötä alueen huonotuloisimmat ajautuvat muuttamaan pois alueeltaan hintatason noustua, jonka seurauksena alueen asukasrakenne uudistuu ”paremmaksi” tilalle tulleiden varakkaampien asukkaiden myötä. Lähtötilanteessa heikoimmassa asemassa olleet asukkaat ovat kuitenkin edelleen huonossa asemassa, nyt vaan jollain toisella alueella, kenties jopa jossain toisessa kaupungissa.
Tällaisia kokemuksia on esimerkiksi Lontoon Aylesburyn asuinalueen uudistamisesta. Huonomaineisen alueen uudistaminen sosiaalisen sekoittamisen nimissä johti tilanteeseen, jossa kaikilla alueen entisillä asukkailla ei ollut enää varaa asua alueellaan, eikä edes Lontoossa – viimeinenkin kohtuuhintainen asuinalue keskiluokkaistettiin segregaation ehkäisemisen nimissä (Lees 2013). Tilastoja tarkastelemalla alueiden sosioekonominen profiili näyttääkin tasa-arvoistuneen, mutta tämä ei välttämättä johdu siitä, että entisillä asukkailla menisi paremmin, vaan asukaspohja on uudistunut.
Myllypuron vanhan ostoskeskuksen palvelurakenne ei ole uudistuksen myötä suoranaisesti monipuolistunut, sillä uudet palvelut ovat syrjäyttäneet vanhat palvelut. Kapakat ovat väistyneet kauneussalonkien tieltä. Uuden keskustakorttelin kannattamattomuus näkyy tyhjinä liiketiloina. Lähiöostarin vetovoimaisuus on sen paikallisuudessa, joten palveluiden tulisi vastata vahvasti paikallisiin tarpeisiin – erikoisemmat ostokset tehdään muualla. Paikallisiin toiveisiin vastaaminen ei ole Myllypurossa onnistunut, sillä asukkaat eivät koe uudistunutta ostoskeskuskortteliaan omakseen (Harjunen & Mäenpää 2015).
Työttömiä ei saada töihin uudistamalla lähiöiden keskustoja, eivätkä alkoholistit raitistu kapakoiden lähdettyä. Myllypuron, kuten muidenkin vanhojen lähiöiden keskustojen uudistamisen mukanaan tuoma kasvojenkohotus perustuu yksinomaan asukaskannan uudistumiseen, ei huonossa asemassa olevien tilanteiden paranemiseen. Kyseessä on ongelmien siirtäminen alueelta pois, ei niiden ratkaiseminen.
Muiden lähiöiden ei siis pidä ryhtyä uudistamistalkoisiin.
Miten lähiöitä sitten pitäisi kehittää ja tukea?
Lähiöiden omilla ehdoilla, paikallisia asukkaita kuuntelemalla ja alueen toimijoiden yhteistyötä kehittämällä. Alueella olemassa olevia rakenteita ja paikalliskulttuuria tulisi kunnioittaa, vaikka ne olisivatkin osin ristiriidassa 2010-luvun suunnitteluihanteiden kanssa. Kaupunkisuunnittelussa tulisi tunnistaa, mikä lähiöissä on asukkaiden mielestä hyvin ja toimii, ja keskittyä näiden tekijöiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Miksi väljät minimalistiset asuinlähiöt ja ostareiden seurusteluravintolat bingoineen pitäisi väkisin muuttaa joksikin, mitä ne eivät ole? Alueen rakenteellisten ja sosiaalisten erityispiirteiden huomioiminen ja kunnioittaminen on paitsi reilua alueen asukkaita kohtaan, myös pitkällä tähtäimellä kestävää – alueella viihdytään todennäköisemmin myös tulevaisuudessa, jos sen erityispiirteet onnistutaan säilyttämään myös sen ajanjakson yli, jolloin ne ovat epätrendikkäitä.
Suomen ympäristökeskuksen asukasbarometrin mukaan suomalaisten arvostavan kaupunkimaisessa asuinympäristössä eniten hyvää sijaintia ja liikenneyhteyksiä, luonnonympäristöä, rauhallisuutta ja hyviä ulkoilumahdollisuuksia (Strandell 2017). Nämä ominaisuudet kiteytyvät helsinkiläisissä metsälähiöissä, joiden lähiöostoskeskukset pitävät huolen myös ekologisesti kävellen saavutettavissa olevista päivittäispalveluista. Täydennysrakentaminen on puolestaan ristiriidassa luonnonympäristön, rauhallisuuden ja hyvien ulkoilumahdollisuuksien kanssa. Lähiöiden kehittäminen täydennysrakentamalla voi siten koitua tarkoituksensa vastaiseksi, eli lähiöiden viihtyisyyttä laskevaksi.
Asuinympäristön radikaali muokkaaminen on vallankäytön muoto, jolla voi olla hyvinkin merkittäviä sosiaalisia vaikutuksia. Siksi sen pitäisi tapahtua alueen nykyisten asukkaiden ja rakenteiden sanelemana. Mahdollisen täydennysrakentamisen ja remonttien tulisi integroitua alueen alkuperäisilmeeseen, sen sijaan että lähiön ilmettä pyritään joka vuosikymmenellä muuttamaan silloisten vallassa olevien ihanteiden mukaiseksi. Pyrkimys nykyaikaistaa jotain vanhaa johtaa helposti levottomaan kokonaisuuteen, joka ei lopulta edusta minkään ajan ihanteita. Myös uusien asukkaiden asuttamisen tai palvelurakenteen monipuolistamisen tulisi tapahtua niin, ettei se syrjäytä jo alueella asuvia asukkaita tai palveluita – eli käytännössä pitämällä asumisen hintojen nousu kurissa, eikä ruokkimalla sitä julkisin toimin, kuten Myllypurossa pääsi tapahtumaan.
ANNIINA MIETTINEN & JENNI KEROLA
Tutkielmien keskeiset tulokset:
LÄHIÖOSTARIT UUDISTUSPAINEEN ALLA (Kerola 2016)
Kahdeksan Helsingin 26 ostoskeskuksesta on purettu (Kannelmäki, Maunula, Lauttasaari, Myllypuro, Herttoniemi, Konala, Pukinmäki ja Etelä-Vuosaari)
Ainakin kuutta ostoskeskusta uhkaa lähivuosina purku (Laajasalon ostoskeskus, Lehtisaaren ostoskeskus, Mellunmäen palvelukeskus, Pitäjänmäen liiketalo, Roihuvuoren ostoskeskus ja Puotinharjun ostoskeskus eli Puhos). Useat ostoskeskukset saapuvat nyt peruskorjausikään, mikä luo haasteita ja paineita kiinteistöjen kehittämiselle.
Yhdeksän lähiöostoskeskusta on luokiteltu Museoviraston arvoluokituksen parhaaseen luokkaan (Herttoniemen Erätori, Kulosaari, Lehtisaari, Munkkivuori, Pihlajamäki, Pohjois-Haaga, Puotinharju, Puotila ja Pohjois-Vuosaari). Luokka 1 sisältää arkkitehtuuriltaan erittäin harkittuja ja viimeisteltyjä, hyvin säilyneitä tai ympäristöarvoiltaan erittäin merkittäviä ostoskeskuksia. Näistä Erätori ja Puotila ovat ainoat, jotka eivät ole vielä toistaiseksi olleet suuremman purku- tai uudistusuhan alla.
TAPAUS MYLLYPURO (Miettinen 2017)
Myllypuron vanha ostoskeskus on yksi puretuista, totaalisen uudistamisprosessin läpikäyneistä ostareista.
Myllypuroon on kohdistunut 2000- ja 2010-luvuilla runsaasti julkisia kehittämistoimenpiteitä, joista merkittävimpänä vanhan ostoskeskuksen kokonaisvaltainen uudistaminen. Vanha ostoskeskus purettiin ja tilalle rakennettiin keskustakortteli.
Myllypuron vanhojen asuntojen hinnat ovat nousseet erityisen voimakkaasti samanaikaisesti alueen keskustan uudistumisen kanssa.
Merkittävin nousupiikki asuntojen hinnoissa tapahtui vuosina 2012–2013, jolloin ostoskeskusuudistus valmistui. Tällöin 1960-luvulla rakennettujen asuntojen hinnat nousivat Myllypurossa 15 %, nousun ollessa verrokkilähiöissä Kontulassa vain 2 %, Pihlajamäessä 4 % ja Vuosaaressa 2 %.
KIRJALLISUUS:
Broman, E.-L., J.-P. Sorjonen, M.-A. Aronen, T. Reunanen & M. Eklund (2011). Suomen Urban II -yhteisöaloite Helsingin ja Vantaan toimenpideohjelma 2001–2007, Loppuraportti. Alueiden kehittäminen 33/2011. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Edita Publishing Oy / Ab / Ltd. Helsinki.
Harjunen, J. & Mäenpää, P. (2015): Hyvä muttei oma – tutkimus Myllypuron uudesta ostarista. Asuinalueiden kehittämisohjelma 2013–2015. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta. Helsinki, 73 s
Ilmonen, M. (2016). Tulevat lähiöt – segregaatiota vai gentrifikaatiota? Teoksessa Akkila, I., Hirvonen, J., Ilmonen, M., Lilius, J., Mälkki, M. & Norvasuo, M. (2016): Lähiö ja kaupunki – asuinalueen rajat muutoksessa. Aalto-yliopiston julkaisusarja Aalto TT 3/2016.
Kerola, J. (2016): Ostarin tulevaisuus – Helsingin ostoskeskusten nykytila ja kehittäminen. Kandidaatintutkielma. 37s. Geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin yliopisto.
Korhonen, E. (2008). Helsingin lähiöissä viihdytään – haasteitakin on. Teoksessa Nupponen, T., E-L Broman, E. Korhonen & M. Laine (toim.): Myönteisiä muutoksia ja kasvavia haasteita. Kokemuksia Helsingin lähiöprojektin v. 2004–2007 ja Urban II -yhteisöaloiteohjelman v. 2001–2006 toiminnasta. Tutkimuksia 2008:6. Helsingin kaupungin tietokeskus. Helsinki.
Korhonen-Wälmä, U. (1996): Myllypuron kehittämisohjelma 1996–2000. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 1996:25. Helsingin lähiöprojekti. Helsinki, 36 s.
Lankinen, M. (1998). Lähiöt muuttuvat ja erilaistuvat. 36 lähiön tilastollinen seuranta 1980–95. Suomen ympäristö 187 (1998). Ympäristöministeriö. Helsinki.
Lees, L. (2013): The Urban Injustices of New Labour’s “New Urban Renewal: The Case of the Aylesbury Estate in London. Antipode, Volume 46, Issue 4. s. 921–947.
Miettinen, A. (2017): Aluekehittämistoimenpiteiden vaikutukset Myllypuron asuntojen hintakehitykseen 2000- ja 2010-luvuilla. Pro gradu -tutkielma. 99s. Geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin yliopisto.
Roivainen, I. (1999). Sokeripala metsän keskellä – Lähiö sanomalehden konstruktiona. Tutkimuksia 1992:2. Helsingin kaupungin tietokeskus. Helsinki.
Strandell, A. (2017): Asukasbarometri 2016 – Kysely kaupunkimaisista asuinympäristöistä. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2017, 140 s.
Bannerin artikkelikuva: Orpaanporras, kuva on vanhan ostarin itä-laidalta, Orpaanportaan alkupäästä. Ihmisiä kävelemässä Orpaanportaalla Myllypurossa. Vasemmalla myymälärakennus. Näkymä Myllypurontien suunnalta itään. Kuva on Helsingin kaupunginmuseon helsinkikuvia.fi -palvelusta ja sen on ottanut Rista Simo SER 8/1970.
Anniina Miettinen
Anniina Miettinen on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa tutkimusavustajana toimiva suunnittelumaantieteilijä. Gradunsa hän teki Helsingin kaupungin lähiöprojektille.
Jenni Kerola
Turussa asustava Jenni Kerola on viittä vaille valmis suunnittelumaantieteilijä Helsingin yliopistosta. Kiinnostus asuinympäristöjen kehittämisestä näkyy kandityön lisäksi Turun kaupungille tehdystä lasten koulumatkojen nykytilaa ja tulevaisuutta käsittelevästä pro gradu -työstä.
Globaalin matkailun kasvu haastaa paikallisuutta
Humanitaarinen raja – poliittisen kamppailun areena
Onko kunnissa oppositiota?