Gradusta asiaa

Ekologinen valokuva – vihreä valhe?

Riina Pippurin opinnäytetyö Ekologisesti kestävä valokuva on luettavissa täältä. Pippurin valokuviin voi tutustua Instagramissa ja Facebookissa.

Aloitin medianomin opinnot syksyllä 2014. Huomasin nopeasti opintojen alettua ristiriitoja oman alani käytäntöjen ja ympäristön tilan välillä. Tavoitteeni tuntuivat ristiriitaisilta: kuinka löytäisin tasapainon ekologisen elämäntapani ja ammatillisen itseni välillä? Eräänä yönä sain unessa idean. Vaikka en voisikaan tehdä täysin kestäviä valintoja muun muassa valokuvanäyttelyni suhteen, voisin kuitenkin tutkia aihetta. Ekologinen ulottuvuus on jo esillä hyvinkin erilaisissa konteksteissa, joten voisihan myös valokuvataidetta tarkastella ekologisuuden linssin läpi.

Minulla on huoli erityisesti luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. Luulen, että hyvin moni muukin tuntee informaatiotulvan keskellä ympäristöahdistusta. WWF:n uusin Living Planet 2018 -raportti kertoo, että tällä hetkellä on menneillään ensimmäinen ihmisten aiheuttama sukupuuttoaalto. Maaperä köyhtyy, pölyttäjien määrä on vähentynyt, metsät häviävät ja pirstaloituvat, ja enää neljäsosa maailman maapinta-alasta on koskematonta. (WWF 2018.) Meret kelluvat muovista ja myrkyt rikastuvat ravintoketjuissa. Lista on loputon. Mikä valokuvan osuus on näiden ongelmien tuottajana? Luonnon monimuotoisuus on hyvin toimivan ekosysteemin perusta ja ekosysteemit taas ovat hyvinvointimme ja toimeentulomme perusta. (Rohweder 2017 24-16.) Valokuvat näyttelyssäni pyrkivätkin näyttämään katsojille, kuinka kaunis ja lumoava luonto meillä vielä on.

Henkilökohtaisesta ympäristöahdistuksesta lähteneen tutkimukseni tärkein tavoite on valokuvan elinkaaren ja ympäristökysymysten pohtiminen sekä esille nostaminen. Tutkimukseni teoreettinen tausta pohjautuu Joutsenmerkin kriteereihin, ja kemikaalien osalta vielä tarkemmin Joutsenmerkin laatimaan Digitaalinen valokuvankehitys – kriteeridokumenttiin. Joutsenmerkki pyrkii etsimään jatkuvasti ratkaisuja erilaisiin ympäristöongelmiin, kuten energiankäyttöön, ilmastonmuutokseen, kemikaalien käyttöön, luonnonmonimuotoisuuden tuhoutumiseen sekä jätteisiin. (Joutsenmerkki 2018.) Tiedon kartuttaminen tavoistamme kohdella ympäröiviä ekosysteemejä on tärkeää, sillä se auttaa ymmärtämään tekojemme seurauksia niin ympäristölle kuin itsellemmekin.

Yritysten löytäminen haastatteluun oli haastavaa. Toteutin lopulta kaksi nimetöntä teemahaastattelua Fine Art -valokuvavedoksia tarjoaviin yrityksiin. Pyrin lopputyössäni katsaukseen, jossa selvitetään kuinka Joutsenmerkin ympäristökriteerit toteutuvat sekä millainen on yleinen suhtautuminen ympäristökysymyksiin haastattelemassani kahdessa yrityksessä juuri tällä hetkellä.

Valokuvan raaka-aineet ovat peräisin luonnon resursseista, niiden valmistamiseen tarvitaan kuitua, vettä ja öljyä. Kestävämpi tuotanto sisältää ajatuksen raaka-aineiden kulutuksen ja jätteen määrän pienentämisestä, luonnonvarojen kestävästä käytöstä ja uusiutuvan energian lisäämisestä. (Rohweder 2017, 36.) Tarkoin harkitut raaka-aine- ja tuotantomenetelmät sekä kierrätettävyys ja kemikaalitietous pienentäisivät valokuvan ekologista jalanjälkeä.

Tarkastelin tutkimuksessani valokuvapaperin kuituja (puuvilla, bambu, puu). Oheiseen kuvaan on koottu valokuvan elinkaarta ja sen vaikutuksia ympäristöön.

Valokuvan elinkaareen kuuluu oleellisesti tuotantoprosessi, jossa valokuva tulostetaan. Tein noin kuukauden taustatyötä ymmärtääkseni Joutsenmerkin asettamia kriteereitä kemikaalien suhteen. Yksi näistä kriteereistä on Euroopan parlamentin ja neuvoston CLP-asetus, jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa maailmanlaajuisesti kemikaalien luokitus- ja merkintäjärjestelmää ja määritellä kriteerit sille, milloin kemikaali on vaarallista. (Kemikaalineuvonta 2017.) Pyrin nostamaan tutkimuksessani esille kemikaaliasetuksia niin, että aiheesta tietämätönkin voi ymmärtää aihetta helpommin. Varoitusmerkkejä, jotka viittaavat mahdollisesti ympäristölle vaarallisiin aineisiin, on kaksi. Ympäristölle vaarallisia vaaralausekkeita taas on kuusi, joita edellä mainitut kaksi varoitusmerkkiä pitävät sisällään. (Nordic Ecolabelling 2016, 7.)

CLP-asetuksen ympäristöön liittyvät vaara- ja turvallisuuslausekkeet varoitusmerkkeineen ja selityksineen.

Taustatyöni aikana tajusin, että REACH-asetuksen (http://www.kemikaalineuvonta.fi/fi/EU-asetukset/REACH-asetus/) nojalla olen oikeutettu saamaan käsiini tulostamiseen käytettävien musteiden turvallisuustietolomakkeita. Haastattelemani yritykset käyttävät Epsonin musteita, joten päädyin tutkimaan Epsonin musteita tarkemmin. Useamman tiedustelun jälkeen sain epämääräisen linkin, josta pääsin lopulta Epsonin turvallisuuslomakkeisiin käsiksi. Olin mykistynyt. Eri musteiden turvallisuustietolomakkeita oli satoja. En siis voinut mitenkään käydä läpi kaikkia. Tässä vaiheessa pohdin, voinko pitää edes valokuvanäyttelyä, koska musteet vaikuttivat sisältävän niin paljon ympäristölle vaarallisia kemikaaleja.

Kävi ilmi, että suurin osa musteista sisälsi kemikaalia nimeltä 1,2-bentsisotiatsol-3(2H) -oni (CAS 2634-33-5), jonka vaaralauseke H400 osoittaa, että kemikaali on erittäin vaarallista vesieliöille. (Epson 2018.) Joutsenmerkin Digitaalisen valokuvankehityksen -kriteeridokumentin kriteereissä on määritelty yhteensä kuusi ympäristövaaralauseketta, joita Epsonin musteet sisälsivät satunnaisella turvallisuustietolomakkeiden selailulla. Tämä siis tarkoittaa, että useat musteet näyttävät sisältävän ympäristölle vaarallisia aineita. Tutkimuksessa kävinkin ilmi, että yritykset eivät osanneet vastata kemikaaleihin liittyviin kysymyksiin oikeastaan millään tavalla. En ihmettele, että yritykset ovat hyvin tietämättömiä käyttämiensä kemikaalien ja musteiden luonteesta. Kemikaaliviidakkoon eksyy jo ensi metreillä, jos niiden selvittämiseen ei ole aitoa kiinnostusta ja resursseja.

Ajatuksia tutkimustuloksissa herätti myös se, että haastateltujen yritysten käyttämä energia oli pitkälti peräisin fossiilisista energialähteistä. Energiankulutus tämän kaltaisissa yrityksissä on suurta, joten uusiutuvan energian käyttäminen olisi jo huomattava ympäristöteko. Itselleni freelancerina kansainvälisten ympäristöjärjestöjen hallinnoima EKOenergia on ollut ainoa vaihtoehto, sillä teen suurimman osan töistäni käyttämällä sähköä. Uskon, että yrityksille EKOenergia-ympäristömerkin käyttäminen olisi myös hyvä keino erottua markkinoilla.

Tutkimuksen edetessä kävi useasti ilmi, että yleisesti ympäristöystävällisyys ei ollut yritysten prioriteettilistan kärjessä, sillä sen koettiin olevan ristiriidassa laadun kanssa, jolloin laatu meni edelle. Yritysten ostopäätöksiin muun muassa papereiden kohdalla vaikuttivat hinta sekä laatu. Tutkimusteni pohjalta arvioin, että vähiten ympäristöä kuormittava paperivaihtoehto on Hahnemühlen bambupaperi. Tämä vaihtehto tiedostettiin myös haastattelemissani yrityksissä ympäristöystävälliseksi, mutta laadun koettiin olevan huonompi verrattuna esimerkiksi puuvillapohjaisiin papereihin.

Herääkin kysymys siitä, kuka saa loppujen lopuksi määritellä materiaalien laadun valokuvataiteessa. Jatkotutkimuksena olisi kiinnostavaa selvittää, mitä ja mikä koetaan laaduksi valokuvataiteessa. Riitelevätkö laatu ja ympäristöystävällisyys välttämättä muuttuvien asenteiden kanssa tulevaisuudessa?

Oli ilo huomata, kuinka ympäristötietoinen toinen haastattelemistani yrityksistä oli, vaikka kaikki tieto ei heijastunutkaan toimintaan. Kriittisyys eri tuotteiden valmistajien ympäristöön liittyviin väitteisiin tuntui välillä puuttuvan. Mielenkiintoista oli huomata, että kaksi haastattelemaani yritystä oli samanlaisten ympäristökysymysten äärellä, vaikka yritysten mittakaava ja niiden käytettävissä olevat resurssit ovat kooltaan aivan eri luokkaa.

Omassa tulevassa näyttelyssäni on otettu huomioon valokuvapaperin raaka-aineen merkitys ekosysteemeissä, ja sen tuotannon vaikutukset ympäristöön. Lisäksi totuttuun valokuvan estetiikkaan on valittu erilainen vaihtoehto. Valokuvat ovat pohjustamattomia, kehystämättömiä ja ne kiinnitetään seinään nauloilla. Vuonna 2017 Poliittisen Valokuvan Festivaaleilla Sanni Seppo ja Anna-Kaisa Rastenberger ovat jo ottaneet kantaa valokuvan ekologisuuteen pohjustamattomilla nauloin ripustetuilla valokuvateoksilla. (Rastenberger & Seppo, 2015.)

Edelleen jää kuitenkin avoimeksi kysymys siitä, voiko valokuvanäyttelyn väittää olevan ekologinen, jos valokuvan elinkaari on otettu huomioon ja eri tuotantovaiheita on pohdittu, mutta kaikkiin tuotantoprosesseihin ei vielä ole ympäristöystävällisempää valintaa tarjolla? Esitänkö vihreän valheen, jos väitän valokuvataiteeni olevan ekologista?

Merkittävin tutkimukseni tulos on, että yrityksissä koettiin tiedon puutetta valokuvan ympäristövaikutuksista, jolloin ympäristölle myönteisiä päätöksiä nähtiin olevan vaikeampaa tehdä. Toisen haastateltavan yrityksen edustaja totesi kuvaavasti: ’’Mielenkiintoista tässä on se, että saisi tietää, mikä alalla on erityisen haitallista ja sen jälkeen pystyisi tekemään asioita toisella tavalla, jos sellainen vaihtoehto on’’.

RIINA PIPPURI

Lähteet

Epson. 2018 a. Turvalomake. 14.3.2018.

Elinkaariajattelu, Joutsenmerkki (2018) 21.2.2018.

Kemikaalineuvonta, CLP (2018) 17.1.2018.

Nordic Ecolabelling. 2016. Nordic Ecolabelling for Digital Photographic Development Services. 17.2.2018.

Rastenberger. A-K & Seppo, S. Valokuvataiteen ekologisuudesta. Koneen Säätiö. 25.10.2017.

Rohweder, L. 2017. Monimuotoinen luonto on kestävän kehityksen perusedellytys. Ahola, S (toim.). Kirjava käsikirja kestävään kehitykseen. Helsinki: Tammi, 19-40.

EKOenergia-merkki, Suomen Luonnonsuojeluliitto (2018). 9.11.2018.

Livin Planet 2018 -raportti, WWF (2018). 5.11.2018.


Riina Pippuri

Joensuussa asustava Riina Pippuri on juuri valmistunut medianomi. Hän tekee freelance-töitä lähinnä kolmannen sektorin toimijoille. Pippuri on kiinnostunut erityisesti ekologisesta näkökulmasta media-alalla. Rakkaus luontoon näkyy niin arjen teoissa kuin myös hänen luontokuvissaan.