Ei uhrautumista, vaan hyvää elämää – Kestävään elämäntapaan kasvamassa

Ilmastokriisi vaatii kiireellistä muutosta tapaamme elää ja kuluttaa. Osa ihmisistä pyrkii vastaamaan kestävyyden tarpeeseen omassa elämässään merkittävien elämänvalintojen sekä yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoin. Artikkelissa Kirsikka Hynönen pohtii gradunsa tuloksiin pohjaten, miten yksilöt päätyvät valitsemaan ympäristövastuullisen elämäntavan, ja miten tätä tietoa voitaisiin hyödyntää kestävyyskasvatuksen suunnittelussa. 

Ympäristökriisin merkit ovat selvemmin esillä vuosi vuodelta aiheuttaen yleistyviä katastrofeja sekä epävarmuutta tulevaisuudesta. Riittäviä toimia ympäristökriisin hillitsemiseksi ei ole vieläkään tehty, vaikka mahdollisuuksia siihen olisi kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Vaikka tieto ja huoli ympäristön tilasta ovat lisääntyneet, niin on edelleen tehnyt myös suomalaisten kulutus.

Kun tämä on todellisuus, voivat kasvattajan odotukset kestävyyskasvatuksen suhteen nousta korkeiksi, jopa mahdottoman tuntuisiksi. Tähän törmäsin itse työssä varhaiskasvatuksessa: kestävyyshaasteen suuruuden rinnalla perinteiset ympäristökasvatuksen tavat, kuten kierrätys ja retkeily, tuntuivat riittämättömiltä. Myös päiväkotimaailman ja meidän aikuisten toiminnan ristiriitaisuus kestävyyspyrkimyksiin nähden tuntui toisinaan vievän tavoitteilta pohjan.

Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat todenneet kestävyysmuutoksen tarpeen ja pyrkivät vähentämään omaa kulutuskuormaansa suurtenkin elämänvalintojen keinoin, vaikka länsimaisen yhteiskunnan laajempi kehityskulku on toistaiseksi päinvastainen. Miten heistä on kasvanut kestävää elämäntapaa ja yhteiskuntaa rakentavia yksilöitä ja yhteisöjä? Tarkastelin tutkielmassani, miksi vastaajat olivat päätyneet tällaisiin ajatteluprosesseihin ja kestävää elämäntapaa rakentaviin ratkaisuihin. Aineistona käytin vastaajien omakohtaisia kertomuksia elämänpoluistaan.

Kohti kestävyyttä kulutusta vähentämällä ja välttämällä 

Tutkielman aineistossa keskityttiin ihmisiin, jotka olivat jo tehneet merkittäviä elämäntapamuutoksia ekologisten ja sosiaalisten syiden takia. Aineistossa ekologinen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus kytkeytyivät vahvasti yhteen. Sosiaalisen kestävyyden näkökulmassa painotetaan hyvän elämän ja tasa-arvon edellytysten turvaamista kaikille ihmisille, sillä kaikki ovat riippuvaisia maapallon ekosysteemeistä. Aineisto koostui kertomuksista eli vastaajien ajatuksista siitä, minkälaiset asiat heidän elämänpolullaan ovat vieneet heitä näitä valintoja kohti, miten heidän ajattelunsa on kehittynyt erilaisten ulkoisten ja sisäisten seikkojen ansiosta, ja mikä on mahdollistanut nämä konkreettiset teot ja valinnat.

Käytän ekologisesti kestävää elämäntapaa ja ympäristövastuullista elämäntapaa synonyymeina. Kestävä ihmisen toiminta säilyttää luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden ja sopeutuu luonnon kantokykyyn.

Tutkielmassa keskityin nimenomaan kulutuskriittisistä käytännöistä koostuvaan sosioekologiseen kestävyyteen pyrkivään elämäntapaan, en niinkään vihreisiin kulutusvalintoihin. Tein tämän rajauksen, sillä markkinavetoisen vihreään kuluttamiseen perustuvan kestävyyspyrkimyksen ei ole todettu olevan riittävä ratkaisu kestävyysongelmiin. Jo kysymysasettelussa ja tutkimusjoukon etsinnässä oli rajattu niin, että tutkielmaan osallistuneiden elämäntapamuutokset eivät olleet pelkästään ostopäätöksiin liittyviä. Vastaajat olivat aktiivisesti ympäristöä ajattelevia ja sen puolesta toimivia omassa elinpiirissään, ja monien maailmankuva sisälsi kritiikin kulutuskeskeistä kulttuuria ja markkinataloutta kohtaan. 

Kestävillä elämänvalinnoilla todistetaan, että toisenlainen elämä on mahdollista ja mielekästä, ja näin viedään myös yleistä normia kestävämpään suuntaan.

Aktiivinen kansalaisuus tärkein elämäntapavalinta 

Vastaajat kertoivat kestävyyteen pyrkivän elämäntapansa olevan laaja kokonaisuus, joka ei pelkisty yksittäisiksi teoiksi. Heidän mainitsemiaan elämäntapavalintoja olivat muun muassa uuden ostamisesta kieltäytyminen ja käytetyn tavaran hyödyntäminen, vähäpäästöinen ja kasviperäinen ravinto, ekologiset valinnat toimeentulon ja työn suhteen, lapsettomaksi jääminen tai lapsiluvun rajaaminen sekä matkustamiseen, asumiseen ja omavaraisuuteen liittyvät asiat. Maaseudulle vaihtoehtoisia tuotantoyhteisöjä rakentavia ihmisiä vastaajat eivät kuitenkaan olleet, vaikka monet siitä haaveilivatkin. Suurin osa vastaajista asui kaupungissa ja näki urbaanin elämisen hyvänä vähäpäästöisenä vaihtoehtona ja oman elämäntapansa vuorovaikutuksessa ympäröivien elämäntapojen kanssa.

Tärkeimpänä kestävyyteen pyrkivänä tekona nähtiinkin vaikuttaminen ja yhteiskunnallisen muutoksen edistäminen. Monet vastaajat halusivat alleviivata, etteivät usko elämäntapavalintojen olevan kovin merkittävä osa muutosta. Keskittyminen yksilökeskeiseen kuluttajakansalaisuuteen saattaa jopa viedä huomiota laajemman muutoksen tarpeelta. Omat arjen kestävät valinnat näyttivät palvelevan enemmän sisäisen eheyden ylläpitämistä, kun taas aktiivinen kansalaisuus yhteiskunnan pysyvämpää muutosta.

Kestävä toiminta kuitenkin minimoi oman käytöksen tuottamat harmit ympäristölle, ja sen ajateltiin myös tasapainottavan ylikuluttavien muiden aiheuttamaa vahinkoa. Kestävillä elämänvalinnoilla todistetaan, että toisenlainen elämä on mahdollista ja mielekästä, ja näin viedään myös yleistä normia kestävämpään suuntaan. Vastaajat jakoivat kokemuksen siitä, että kestävyyteen pyrkivä elämä on hyvää ja rikasta, ei uhrautumista tai sinnittelyä. 

Tunteiden käsittely korostui tuloksissa

Tutkittavien elämänpoluilta nousseet kestävyyteen kannustavat seikat muodostivat viisi teemaa, jotka ovat tutkielman tärkeimmät tulokset ja esitetty alla olevassa taulukossa. Varhaisimpana niistä olivat lapsuudenperheen vähäkuluttavat ja ympäristövastuulliset käytännöt. Lapsuudessa oli saatu luontokokemuksia ja omaksuttu vanhemmilta luonnonvarojen ja materiaalin suhteen säästäväisiä käytäntöjä. Omaa vakaumusta vahvisti myöhemmin kokemus siitä, että aikuiset eivät toimineet sanojensa mukaisesti ympäristön hyväksi. Monessa kodissa oli myös vaalittu ei-materiaalisia arvoja, kuten oikeudenmukaisuutta, elämän kunnioittamista ja taidetta. 

Taulukko 1: Ympäristövastuullista käytöstä tukeneet tekijät

–epämukavan tiedon aiheuttama tunne johti sisäiseen muutostarpeeseen ja mahdollisti rakentavan toiminnan.

Toinen merkittävä teema oli tiedonsaanti, eli vastaajat olivat saaneet oikea-aikaisesti tietoa ympäristökysymyksiin liittyen. Monet olivat aktiivisia etsimään tietoa omatoimisestikin, mutta myös koulu ja opinnot olivat isossa roolissa. Tiedon suhteen kiinnostavasti todella isoksi omaksi teemakseen nousivat suuret tunnekokemukset, jopa havahtumiskokemukset jonkin järkyttävän tiedon äärellä. Näissä hetkissä erityisen tärkeää oli onnistunut tunnekäsittely, jonka myötä järkyttävän tiedon aiheuttama tunne pystyttiin käsittelemään ilman kieltämistä. Näin epämukavan tiedon aiheuttama tunne johti sisäiseen muutostarpeeseen ja mahdollisti rakentavan toiminnan. Epämiellyttävät tunteet eivät antaneet vaihtoehtoa toimia omista arvoista poikkeavasti tai muita kohtaan tuhoisasti.

Neljäntenä teemana olivat sosiaaliset ympäristöt. Elämäntapa ja elämänvalinnat yhdistivät muihin ihmisiin, joilla ajateltiin olevan samoja arvoja. Oppiminen ja arvojen rakentuminen tapahtuivat paljolti sosiaalisissa suhteissa. Toisaalta koettiin erillisyyttä ylikuluttaviin muihin tai ylikuluttavaan kulttuuriin. Omat valinnat nähtiin vastapainona ja esimerkkinä, ja toisinaan oli vaikea ymmärtää läheisten ylikuluttavaa elämäntapaa ja käytöstä.  Viimeinen teema nousi rivien välistä ja liittyi vastaajien henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Vastaajat ajattelivat paljon yhteistä etua, olivat vastuullisia ja tiedonhaluisia ja puhuivat rakkaudestaan ympäröiviä ihmisiä ja luontoa kohtaan. 

Ennakko-odotuksista poiketen luontosuhteen kehittyminen ei noussut etualalle kertomuksissa, vaan luonto sisältyi ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaan. 

Tutkielman tulokset eivät ole kestävyyteen pyrkivän ihmisen tyypillisiä elämänkulkuja, vaan kertomuksista nousseita yhtymäkohtia kestävyyteen kasvun suhteen. Vastauksissa oli myös joitain päinvastaisia kokemuksia, kuten lapsuudenympäristön täysi piittaamattomuus kestävyydestä ja omien arvojen mukaisen elämäntavan löytyminen vasta myöhemmällä iällä, sekä yksinäisyys omien arvojen kanssa, jolloin sosiaalisen piirin löytyminen oli itsessään merkittävä elämäntapahtuma. 

Muuttuva maailmansuhde 

Kestäviin valintoihin pyrkivä elämäntapa on laaja kokonaisuus, joka ei muodostu pelkästään yksittäisistä teoista, vaan elämisestä vaikuttavana yksilönä yhteiskunnassa. Kertomukset sisälsivät paljon pohdintaa omasta suhteesta yhteiskuntaan sekä arvomaailmasta ja maailmansuhteesta. Ennakko-odotuksista poiketen luontosuhteen kehittyminen ei noussut etualalle kertomuksissa, vaan luonto sisältyi ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaan.

Maailmansuhteen merkitystä kestävälle yhteiskunnalle on korostettu aikaisemminkin, ja esimerkiksi Joutsenvirta ja Salonen ovat kirjoittaneet siitä, millaiseksi kestävän, planetaarisen maailmansuhteen olisi syytä kehittyä; ihmislaji mielletään osaksi muuta luontoa, ja huolenpito tavoittaa kaiken elävän ja koko maailman, ei pelkästään omaa itseä, lähipiiriä tai ihmislajia. Tällaista muutosta maailmansuhteessa pidetään merkittävimpänä vipukohtana kestävyyteen siirtymisen suhteen, eli asiana, jossa suhteellisen pieni muutos voi aikaansaada suuren yhteiskunnallisen tuloksen. Kun ihmisyys ja muu luonto sekä yhteiskunta hahmotetaan kokonaisuutena, ekosysteemien tasapainon ylläpito näyttäytyy itsesuojeluna ja meidän säilymisemme vaatimuksena. 

Kasvuympäristöstä eväitä kestävään elämään

Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että kestävyyteen kasvu on monen asian, kasvatuksen ja sattumusten summa. Kestävyyskasvatus ei ole rakettitiedettä, vaan koostuu tavallisista ympäristövastuullisista käytännöistä, arvoista ja maailmankuvasta. Kaikki nämä ovat asioita, joihin kasvatus ja kasvuympäristö vaikuttavat, olivat aktiiviset käytännöt, arvot ja maailmankuvat sitten millaisia tahansa. Onkin syytä tarkastella sitä, millaiset raamit kasvatukselle on tarjottava, jotta kestävät käytännöt, asenteet ja planetaarinen maailmansuhde pääsevät kukoistamaan kasvatus- ja muissa yhteisöissä pelkistymättä yksittäisiksi suorituksiksi.

Koska meillä aikuisilla on myös paljon opittavaa aiheesta, on perusteltua painottaa ei-aikuisjohtoisia, dialogisia ja reflektoivia oppimisen tapoja. Kestävyyteen pyrkivän elämäntavan muodostumiseen näyttävät erityisesti vaikuttavan riittävä tiedonsaanti, tunteiden käsittelyn taidot, itsereflektiotaidot, ekologiset sosiaaliset arvot ja lapsuudessa koetut luontokokemukset sekä opitut toimintatavat. Se, että monet mainitsivat lapsuudessa havaitun aikuisten toiminnan ja puheiden ristiriidan vahvistaneen omaa ympäristövastuullista asennetta, toi mielenkiintoisesti esiin sukupolvissa etenevän kasvatuksen tuloksen ja asian, jota olin itsekin kasvattajan työssä pohtinut.

Ihmisten toimintaa ja mahdollisuuksia rajoittavat myös taloudelliset, sosiaaliset ja maantieteelliset realiteetit. Siksi kestävyyteen siirtymistä on tarkasteltava myös näiltä kannoilta. Tutkielman vastaajat, pääasiassa suhteellisen hyvistä lähtökohdista ponnistaneet ihmiset kokivat kestävyyteen pyrkimisen haastavaksi, jopa mahdottomaksi nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässämme. Pelkkä asenteen tai maailmankuvan muutos ei riitä, jos kannustimet ja tarjolla olevat mahdollisuudet ohjaavat eri suuntaan.

Tutkielmani tulokset tukevat käsityksiä, joiden mukaan kasvavan ihmisen tunne- vuorovaikutus- ja ajattelutaitojen tukeminen yhdessä planetaaristen arvojen, luonto- ja yhteiskuntakokemusten, osallisuuden tunteen sekä kestävien käytäntöjen varhaisen omaksumisen kanssa edistävät kestävään elämäntapaan pyrkimistä aikuisuudessa. Toimintaympäristöjä suunnitellessa tulisi huomioida näiden asioiden näkyminen kaikessa toiminnassa, jolloin kestävyyskasvatus on osa arkea, ei vain yksittäisiä toimintatuokioita.

Oma pohdintani kestävyyskasvatuksesta lähti varhaiskasvatuksen toimintaympäristöstä ja päätyi sisällyttämään myös nuorten, aikuisten ja ikääntyneiden sisäisen muutoksen. Kestävyyteen kasvu ei valmistu missään ikävaiheessa, vaan on jatkuvaa oppimista ja kulttuurin kehittymistä. Ajattelu-, oppimis-, tunne- ja sosiaaliset taidot alkavat kuitenkin kehittyä jo varhaislapsuudessa. Toimintaympäristön ei tarvitse olla täydellinen, mutta sitä on pyrittävä kehittämään. Sen on tuettava edellä mainittujen taitojen kehittymistä ja mahdollistettava lasten kasvu itsensä vastuullisiksi ja vaikuttaviksi tunteviksi yhteisön jäseniksi. Muutos ei ole yksittäisen lapsen tai aikuisen harteilla, mutta kuten filosofi Hormio kirjoittaa, yksilöt ovat yhteiskunnan muutostoimijoita, joiden varassa kestävyyteen siirtymisen mahdollisuus on. 

KIRSIKKA HYNÖNEN

Artikkelikuva: Daria Obymaha/Pexels