Suomalainen voittoa tavoittelematon tiedejulkaiseminen on hankalan paradoksin edessä. Kysely toisensa perään osoittaa, että tieteellisten seurojen kustantamat julkaisukanavat koetaan tärkeiksi ja hyödyllisiksi niin tutkijoiden, asiantuntijoiden kuin opiskelijoidenkin piirissä. Samalla sitoutuminen tieteelliseen seuratoimintaan on heikentynyt. Tämä näkyy yhtäältä jäsenmäärien laskuna, toisaalta aktiivisten toimijoiden puutteena.

Kehitys on johtanut julkaisutoiminnan jo ennalta vaatimattomien henkilö- ja talousresurssien niukkenemiseen. Pääasiassa jäsenmaksuilla ja niihin suhteutetuilla valtionavustuksilla kustannettujen sarjojen toimittaminen on toki aina edellyttänyt talkootyötä. Nykyinen kustannusvastuiden ja toimitustyön kasaantuminen on kuitenkin johtamassa kestämättömään tilanteeseen. Laadukkaan tieteellisen julkaisutoiminnan ylläpitäminen vapaaehtoispohjalta ei yksinkertaisesti onnistu ilman jäsenistön tukea ja uusia aktiivisia toimijoita.

Syitä tilanteen kärjistymiseen on monia. Kansallisen tiedepolitiikan nostama paine kansainväliseen julkaisemiseen on vähentänyt kotimaisen julkaisutoiminnan arvoa (esim. Julkaisufoorumin käyttö yliopistojen toiminnan rahoituksessa). Myös tutkimuksen rahoittajat ja tutkimusorganisaatiot edistävät kehityskulkua erilaisilla ohjaavilla toimilla, ja tutkijat vastaavasti tekevät työtään muuttuneessa tilanteessa entistä kansainvälisemmin. Joillakin aloilla tämä on tarkoittanut merkittävää katoa lehtiin tarjotuissa käsikirjoituksissa.

Toinen merkittävä linjaus on sekä EU-tasolla että kansallisesti asetettu korkea tavoite julkaisujen avoimesta saatavuudesta, jota esimerkiksi Tieteellisten seurain valtuuskunta pyrkii täyttämään tarjoamalla jäsenseurojensa käyttöön avoimeen julkaisemiseen soveltuvan sähköisen järjestelmän (ks. Lilja, Nygård & Koikkalainen tässä numerossa). Maksuttomat verkkojulkaisut palvelevat hyvin kaikkia muita paitsi kustantajaa, joka joutuu edelleen vastaamaan toiminnan resursoinnista. Seurapohjaisen julkaisutoiminnan haasteena on myös yleinen sosio-kulttuurinen muutos. ”Pop-up -yhteisöllisyys” ei suosi pitkäjänteistä sitoutumista ja vakiintuneen toiminnan ylläpitämistä, vaan kannustaa mieluummin nopeatempoiseen kokeilemiseen ja uusien juttujen etsimiseen (ks. Kallio tässä numerossa).

Yksikään näistä kehityskuluista ei ole huono sinänsä: suomalaisen tutkimuksen kansainvälistyminen, tutkimustiedon avoin saatavuus ja uutta luova yhteisöllisyys ovat kaikki hienoja asioita. Kotimaista voittoa tavoittelematonta julkaisutoimintaa pitäisikin kehittää kestävään suuntaan tässä kehyksessä, ei sen vastaisesti tai siitä riippumatta. Miten tämä tehdään?

Haasteeseen tarttuminen vaatii nähdäksemme ripauksen julkeutta. Vuoden alussa startannut, Koneen Säätiön rahoittama kaksivuotinen rohkea avaus Julkea! asettuu uudistamaan kotimaista julkaisutoimintaa ujostelematta ja (uhka)rohkeasti. Keskittyen erityisesti maantieteeseen, aluetieteeseen ja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen, hanke perkaa kotimaisen julkaisutoiminnan solmukohtia ja synergioita sekä kehittelee ja kokeilee uusia yhteistyön muotoja.

Julkea! suuntautuu yhtäältä mukana olevien seurojen – Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran (AYS), Suomen maantieteellisen seuran (SMS) ja Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seuran (YHYS) – ja niiden julkaisemien tieteellisten aikakauslehtien – Alue & Ympäristön, Fennian ja Terran – keskinäisen dynamiikan vahvistamiseen. Toisaalta hankkeessa tavoitellaan tieteellisen julkaisutoiminnan käytännöistä kiinnostuneiden ja niiden ylläpitoon ja kehittämiseen sitoutuneiden ihmisten joukon laajentamista. Haluamme keksiä ja löytää ”monitieteisen julkison”, joka näkyy, kuuluu ja vaikuttaa erilaisilla yhdessä tekemisen ja vastuun kantamisen pienillä teoilla. Kolmanneksi hanke ottaa kantaa tiede- ja yhteiskuntapoliittisiin keskusteluihin, joissa pohditaan julkaisutoiminnan muutospaineita ja tieteellisen tiedon yhteiskunnallisia merkityksiä. Kotimaisilla kielillä julkaistuilla ja paikallisista(kin) ilmiöistä kertovilla analyyseillä ja reflektioilla voisi olla paljon nykyistä merkittävämpi rooli yhteiskunnallisen keskustelun avartamisessa (ks. Kaljonen ja Valkonen tässä numerossa).

Julkea! tarjoaa avoimen alustan kotimaisen julkaisutoiminnan kehittämiselle. Kutsumme kaikki tiedeyhteisön jäseniksi itsensä kokevat henkilöt ja tahot pohtimaan, määrittelemään ja toteuttamaan kotimaista tiedejulkisoa. Mikä se on? Miten ja missä se voi toimia? Millaista joukkovoimaa siihen sisältyy ja voidaan kerryttää? Mihin monitieteinen tiedejulkiso pyrkii?

Toistaiseksi Julkea! on jalkautunut verkkoon ja sosiaaliseen mediaan, missä alkuideointi saa laiduntaa laajalti. Fyysisesti hanke tulee näkymään ensi kertaa Kaupunkitutkimuksen päivillä Helsingissä 27.–28.4. Suunnitteilla on lisäksi erilaisia tapaamisia ja tapahtumia, joissa keskustelua tullaan käymään aiheesta kiinnostuneiden ihmisten ja kollektiivien kanssa. Verkot ovat vesillä myös uudenlaisen verkkopohjaisen julkaisuyhteistyön kehittämiseksi (ks. Alatalo, Hyvärinen, Ponto ja Santaoja tässä numerossa).

Ensimmäinen julkea keskustelunavauksemme on tämä Versus-numero, jossa näkemyksiä tieteellisestä julkaisemisesta ja sen kotimaisesta nykytilanteesta esittävät hankkeen ohjausryhmän jäsenet ja muut aihepiirin asiantuntijat. Toivomme puheenvuorojen ensisijassa synnyttävän keskustelua ja versovan ennakoimattomiin suuntiin. Millaiseen tiedejulkisoon sinä haluat kuulua ja miten se saadaan aikaan?

Takaisin ylös ↑

 

Tieteellisten lehtien avoimesta julkaisemisesta ja saatavuudesta on Suomessa keskusteltu jo 2000-luvun alusta lähtien. Useimmat lehdet suhtautuvat avoimuuteen myönteisesti, mutta kevääseen 2017 mennessä vasta noin kolmannes lehdistä on siirtynyt välittömään avoimeen julkaisemiseen. Syy varovaisuuteen löytyy lehtien talouden rakenteista: avoimuuden myötä monelle toimijalle elintärkeät tilaustuotot jäävät pois. Usealla lehdellä ehto avoimuuteen siirtymiselle on, että tämä osuus rahoituksesta löytyy jostain muualta, sillä myös avoimesta julkaisemisesta koituu kustannuksia.

2010-luvun tiedepolitiikkaa voi hyvin kutsua avoimuuden politiikaksi. Yliopistot ovat ohjeistaneet henkilökuntaansa julkaisemaan tutkimustuloksiaan avoimilla forumeilla, ja ne ovat suositelleet myös datan avaamista. Lisäksi monet tutkimusrahoittajat edellyttävät, että niiden rahoittaman tutkimuksen tulokset ja tutkimusdata saatetaan avoimesti saataville. Taustalla vaikuttavat myös opetus- ja kulttuuriministeriön politiikkalinjaukset: siellä on panostettu tutkimuksen avoimuuteen jo pitkään. Viimeisimmän Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen (ATT) yhteydessä myönnettiin projektirahoitus Kotimaiset tieteelliset lehdet avoimiksi ja vaikuttamaan -hankkeelle, joka pian lyhennettiin Kotilavaksi.

Kotilavassa avoimutta tavoitellaan kahdella tavalla. Ensimmäisenä käynnistyi syyskuussa 2015 Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) osaprojekti, jonka tavoitteena oli muokata lehtien käytössä oleva julkaisualusta vastaamaan avoimen tieteen nykyisiä vaatimuksia. Kansalliskirjaston osaprojekti pääsi alkuun maaliskuussa 2016. Siinä kehitetään konsortiopohjaista rahoitusmallia kotimaisille avoimille tiedelehdille.

Journal.fi

TSV:n ylläpitämä julkaisualusta oli rakennettu vuonna 2007 kansainvälisen Public Knowledge Project -yhteisön kehittämän Open Journal Systems (OJS) -ohjelmiston perustalle. Projektin käynnistyessä se palveli noin 30 lehden julkaisualustana ja oli lisäksi toimitus- tai koekäytössä muutamalla lehdellä. Se ei kuitenkaan toiminut moitteettomasti.  Versionvaihdosten yhteydessä siihen oli tullut ohjelmistovirheitä ja sen suomenkielinen käännös oli vanhentunut, mikä hankaloitti alustan käyttöä. Lisäksi monet lehdet olivat tyytymättömiä ulkoasuun, jota pidettiin värittömänä ja vanhanaikaisena. Kirjastot ja yliopistojen julkaisutiedonkeruuta hoitavat tahot toivoivat tietojen automaattista siirtoa kansallisiin ja kansainvälisiin artikkelitietokantoihin sekä artikkeleita yksilöivien DOI-tunnisteiden ja kirjoittajia yksilöivien ORCID-tunnisteiden integroimista järjestelmään. TSV asetti hankkeen tavoitteeksi korjata puutteet ja kehittää tiedonsiirtoa muihin järjestelmiin.  Hankkeen aikana päätettiin päivittää palvelu täysin uudistettuun OJS 3.0 -versioon, joka julkaistiin elokuussa 2016. OJS-julkaisualustan kehittämiseen saatiin rahoitusta myös EU:n 7. puiteohjelman hankkeesta Post Grant Open Access Pilot Alternative Funding mechanism, josta rahoitettiin muitakin pienten kielialueiden avointen lehtien kehityshankkeita. Järjestelmän uuden käännöksen rahoitti Suomen Tiedekustantajien liitto.

TSV:n hallitus linjasi alkuvuodesta 2016, että OJS-palvelun julkaisukäyttö rajataan avoimille lehdille. TSV:n jäsenseurojen lehdille hyväksytään enintään 12 kuukauden embargo. Toimituskäyttö on mahdollista myös jäsenseurojen maksullisille lehdille.

Lehtiä päästiin kouluttamaan uusitun palvelun käyttöön syksyllä 2016. Journal.fi -nimen saanut verkkolehtiportaali avautui yleisölle 24.1.2017. Kotilava-hanke jatkuu TSV:llä vielä kesäkuuhun asti, ja tänä aikana uusia lehtiä koulutetaan järjestelmän käyttäjiksi. Kaikkien käyttäjien kanssa tehdään sopimukset palvelun käyttöehdoista. Palvelu avataan myös TSV:n ulkopuolisille käyttäjille maksullisena palveluna. TSV:n tavoitteena on ollut luoda avoimille lehdille vetovoimainen julkaisualusta, joka vahvistaisi niiden näkyvyyttä. Aika näyttää, kuinka tässä onnistutaan. Lupaavaa on, että uusia lehtiä on vuoden aikana ilmoittautunut mukaan jo 16.  Kansallisen julkaisualustan kehittäminen elokuussa 2016 julkaistun OJS 3 -version varaan oli myös kansainvälisesti tärkeä saavutus, joka huomioitiin Public Knowledge Projectin uutisissa.

 

Avoimuuden rahoittaminen

Journal.fi-alustan käyttö on TSV:n jäsenseuroille maksutonta. Täysin ilmaista avoin julkaiseminen ei kuitenkaan ole. Painatus- ja jakelukulut jäävät pois, mutta kuluja koituu esimerkiksi taitosta ja usein myös toimitustyöstä sekä kirjanpidon ja tilintarkastuksen kaltaisista menoista. Siksi toinen osa hanketta tähtäsi rahoitusmallin perustamiseen.

Rahoitusmallin rakentamisessa lähtökohta on ollut, että rahoitus ei perustu artikkelien käsittelymaksuille (article processing charge, APC). Maksujen pelättiin karkottavan kirjoittajia varsinkin humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla, joiden tutkimusrahoitukseen julkaisuraha sisältyy vain harvoin. Päätettiin, että ryhdytään rakentamaan konsortiotyyppistä rahoitusmallia. Siinä avoimuutta rahoittaisivat ne tahot, jotka hyötyvät kotimaisissa lehdissä julkaistuista artikkeleista. Ensisijaisiksi konsortion jäseniksi katsottiin yliopistot ja ammattikorkeakoulut, jotka saavat rahoitusta tutkijoidensa julkaisemista artikkeleista ja lisäksi käyttävät kotimaisia lehtiä opetuksessa. Tutkimuslaitosten integroimista konsortioon on pohdittu, mutta tämä kysymys on edelleen ratkaisematta.

Kotilavan rahoitusmallia on hahmoteltu tiiviissä vuoropuhelussa lehtien ja rahoittajien välillä. Yhdentoista eri aloja edustavan lehden pilottiryhmä on pohtinut rahoitusmallia lehtien talouden ja toiminnan kannalta 10-jäsenisen ohjausryhmän tukemana. Ryhmä on tuonut ideointiin mukaan rahoittajien näkökulmia, ja siinä on edustus yliopistoista, ammattikorkeakouluista, Suomen Akatemiasta, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Suomen tiedekustantajien liitosta, Kansalliskirjastosta, Tieteellisten seurain valtuuskunnasta sekä pilotoivista lehdistä. Kansainvälisiä asiantuntijoita on kuultu osallistumalla konferensseihin ja järjestämällä Suomessa yksi rahoituskysymyksiin keskittynyt seminaari.

Kevään 2017 koittaessa rahoitusmallin hahmoista on seuloutunut esiin yksi ehdotus, jota paraikaa hiotaan esittelykuntoon. Mallissa rahoittajan osuus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen on kaikille sama perusosa, ja sen turvin katetaan konsortion hallinnointiin ja koordinointiin liittyvät kulut. Toinen osuus perustuu kolmen vuoden keskiarvoon organisaation henkilökunnan lehdissä julkaisemien artikkelien määrästä. Artikkelikohtainen maksu on kaikilla lehdillä sama, ja se koskee vain vertaisarvioituja artikkeleja. Tiedot näistä otetaan OKM:n tiedonkeruusta. Malli sisältää myös TSV:n hallinnoiman valtionavun, jolla voidaan rahoittaa konsortion ulkopuolisten jäsenten tuottamia artikkeleja. Seuran oma rahoitus toimii puskurina tilanteissa, joissa talous on alijäämäinen.

Laskelmissa käytetty kustannustaso perustuu lehtien nykyisiin kuluihin. Ne ovat alhaiset lehdillä, joiden hyväksi tehdään paljon talkootyötä. Malli ei kokonaan ratkaise vapaaehtoistyöhön liittyviä ongelmia ja riskejä, mutta pyrkii mahdollistamaan jonkinlaiset palkkiot lehtien toimituksissa työskenteleville.

Perinteisessä tilauspohjaisessa järjestelmässä lehdet kilpailevat tilaajista eli lukijoista.  Uudessa mallissa kilpailua käydään tämän sijaan kirjoittajista. Konsortiomallin etu on, että se ei sido lehtiä yhteen rahoittajaan, jolloin lehtien määräysvalta julkaisupolitiikkaansa säilyy varmemmin niillä itsellään. Valtionapu mahdollistaa esimerkiksi jatko-opiskelijoiden, emeritusten ja ulkomaisten tutkijoiden artikkelien julkaisemisen ja vähentää painetta rajata kirjoittajakuntaa konsortioon kuuluviin tutkijoihin.

Yhdessä tehden

Kotilava-hanke on ollut ilahduttava osoitus siitä, miten paljon yhteistyöllä voidaan saada aikaan. Lehdet ovat olleet aktiivisia niin Journal.fi -palvelun rakentamisessa kuin rahoitusmalliratkaisun kehittämisessä. Kotimaisten lehtien merkityksen tunnustaminen ja niiden tämänhetkisen taloustilanteen hauraus on aktivoinut opetus- ja kulttuuriministeriötä, tutkimusrahoittajia ja yliopistoja mukaan kehittämistyöhön.

Neuvottelut rahoitusmallista yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa käynnistyvät toukokuussa 2017. Mikäli malli hyväksytään, sitä testataan aluksi rahoituskokeiluun osallistuvien lehtien joukolla, sillä todennäköisesti kokeiluvaiheessa nousee vielä esiin kysymyksiä, joiden käsittely vaatii molemmilta osapuolilta sitoutunutta työskentelyä. Kaikkien lehtien käytössä malli voisi olla aikaisintaan vuonna 2019. Jos tähän päästään, Suomessa on onnistuttu kehittämään rahoitusratkaisu, joka kiinnostaa varmasti ainakin pieniä kielialueita edustavia kansoja.

JOHANNA LILJA, ANTTI-JUSSI NYGÅRD & RIITTA KOIKKALAINEN