Nuoret vaativat ilmastotekoja päättäjiltä – miksi huoliin vastataan kääntämällä katse nuoriin?

Nuoret ovat perustellusti huolissaan ilmaston ja luonnon tilasta. Brittiläisen Bathin yliopiston tutkimukseen mukaan 75 prosenttia vastaajista kertoi olevansa peloissaan ja ahdistunut tulevaisuuden suhteen. Yli puolet piti ihmiskuntaa tuhoon tuomittuna. Huttusen & Albrechtin kirjoituksessa kuvataan hyvin sitä mihin tämä ahdistus on johtanut: nuoret toimivat ja ennen kaikkea yrittävät saada poliitikot toimimaan koska muuta vaihtoehto ei ole.

Fridays For Future-liikkeestä on tullut symboli nuorten ilmastotoiminnalle. Greta sai liikehdinnän aikaan, mutta järjestäytynyt tai Gretan johdolla toimiva liike ei ole. Ja hyvä niin. Media ja somekeskustelut suosivat henkilöitymistä, mutta ilmastoliikkeessä keskeistä on ollut juuri asia edellä meneminen ja yhteistyön korostaminen. Yksi ihminen voi tehdä paljon, mutta suuria muutoksia syntyy vasta kun yhdistämme voimamme.

Nuorten ilmastotoiminnasta käytävään keskusteluun mahtuu loukkaantumista, haukkumista ja väärinymmärrystä riittävästi. Mielestäni tärkeää on kuitenkin havainto siitä, että keskustelun pois vieminen itse asiasta nuoriin on tarkoituksellinen keino välttää itse ongelmaan puuttumista.

Yksilön valintojen korostuminen on seuraus pitkän ajan vaikuttamistyöstä: jos hävikistä on viimeiset 30 vuotta puhuttu ihmisen suurimpana syntinä, onko ihmekään, että nyt valtaosa suomalaisista aikoo mielestään ratkaista ilmastokriisin hävikkiä vähentämällä. Tämän suunnan muuttaminen vaatii töitä, koska ei ole aikaa odottaa seuraavaa vuosikymmentä, että kansalaisten huomio kiinnittyy aidosti merkityksellisiin tekoihin.

…jos hävikistä on
viimeiset 30 vuotta puhuttu ihmisen suurimpana syntinä, onko ihmekään, että nyt valtaosa suomalaisista aikoo mielestään ratkaista ilmastokriisin hävikkiä vähentämällä.

Huomion kiinnittyminen näihin verrattain mitättömiin “arjen ilmastotekoihin” on erityisen vahingollista ilmastokriisin vaatimien nopeiden toimien ajamiselle, mutta myös nuorten toimijuuden ja tilannekuvan väheksyntää. Monet nuoret pyrkivät vaikuttamaan puhumalla esimerkiksi talousjärjestelmän muutostarpeista, lainsäädännöllisen ohjauksen tärkeydestä ja päättäjille luovutetusta vastuusta. Ulkopuolelta tulevat, “voisiko nuoret kerätä enemmän roskia kaduilta” tyyppiset kommentit eivät varsinaisesti tuo tunnetta kuuntelemisesta ja nuorten rinnalla seisomisesta. Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus vaatisi tekoja ja vastaan tulemista kaikilta.

Vaatimus oman elämän täydellisyydestä oikeuttamaan yhteiskuntaan vaikuttamisen on absurdi eikä tunnu korostuvan mistään muusta aiheesta puhuttaessa niin vahvasti kuin ilmastokriisin kohdalla. Kokemukseni mukaan ilmastotoimintaan osallistuvat ovat kyllä reilusti keskivertoa ilmastoystävällisempiä arjessaankin, mutta vaikuttamisen pointti se ei tietenkään ole.

Jokainen twittertrollien hampaisiin tai vihaviestien kohteeksi joutunut tunnistaa varmasti tuen merkityksen. Arvostan valtavasti niitä aikuisia jotka ilmastotyönsä lisäksi käyttävät aikaa ja valtaansa nuorten tukemiseen. Havainto aikuisten kannustavaksi tarkoitetusta puheesta nuorten toimijuuden heikentäjänä on kuitenkin tarpeellinen ja kenties liian vähän huomiota saanut. En usko, että aikuinenkaan aktiivisena kansalaisena voi saavuttaa mitään täydellisyyttä, johon nuoret vasta olisivat matkalla. Jos huomio on jatkuvasti nuorten toimijuudessa, on se suoraan pois siitä mihin nuoret itse sen haluavat eli ilmastokriisin ratkaisuun ja poliitikkojen vastuuseen.

Vastuuta ilmastokriisistä jätetään yhä enemmän tuleville sukupolville. Oikeudenmukaisuutta olisi rahavirtojen sekä muiden resurssien suuntaaminen akuutisti Ilmastopolitiikkaan. Siinä missä keskustelua tulisi käydä nuorten ja tulevien sukupolvien oikeudenmukaisuuden tarpeesta, kääntyy se kerta toisensa jälkeen siihen olisiko se epäoikeudenmukaista vanhempia sukupolvia kohtaan. Siis heitä, jotka ovat rakentaneet hyvinvointinsa perustanaan täysin kestämättömät rakenteet ja siirtäneet ympäristökriisien ratkaisua yhä eteenpäin. Aina siihen asti, ettei oikeudenmukaisia keinoja kaikilla sektoreilla enää ole olemassa.

Uskon että valtaosa ihan vilpittömästi haluaa tehdä kaikkensa, että ilmastopolitiikka olisi mahdollisimman reilua, mutta pitää pystyä sanomaan myös ääneen, ettei se kaiken vitkuttelun seurauksena välttämättä tule olemaan enää mahdollista. Planeetan palaessa myös luopuminen ja vähempään tyytyminen ovat käytettäviä keinoja.

Radikaalina nähdyn toiminnan raja siirtyy. Huokailu perjantaina koulusta lakkoilevista nuorista on hiljentynyt siinä missä vihaa puretaan nyt teitä tukkiviin elokapinallisiin. Mutta se on merkki myös maailman muuttumisesta: sitä mitä ensin katsotaan halveksuen, kiitetään myöhemmin rohkeudesta. Vaikuttamiskeinot eivät ole pysyviä, vaan kansalaisliikkeet kuten
mikä tahansa tässä yhteiskunnassa on alituisessa muutoksessa.

SARA NYMAN
Takaisin ylös ↑

Lapset ja nuoret ovat poliittisia toimijoita

Keskustelu sukupolvien välisistä suhteista ja ikäryhmistä on aika ajoin käynyt kuumana. ”Boomerit”, ”chillailut” ja ”bratit” vanhenevat Twitter-sodassa nopeammin kuin hitaammat oppivat ymmärtämään termien merkityksen. Näitä ja monia muita käsitteitä on viljelty keskusteltaessa Greta Thunbergista ja hänen esimerkistään syntyneestä maailmanlaajuisesta koululakkoliikkestä. Huttusen ja Albrechtin kirjoitus käsittelee aihepiirin kotimaista ”mediakeskustelua”. Mediakohujen takana on kiinnostava huomio siitä, että enemmistö vanhemmista osoitti tukea koululakkoilulle.

Usein kun vanhemmat keskustelevat lapsuudesta ja nuoruudesta, he kääntävät katseensa muistoihin. Ehkä menneestä löytyy vertailukohtia. Niin sanottuna X- tai pullamössösukupolven edustajana olen varttunut ja elänyt maailmassa, jossa monet alaikäiset ja nuoret aikuiset ovat olleet poliittisia toimijoita tai aktivisteja. Aina sitä ei toivottu eikä siihen ei ollut lupaa eikä toiminta herätä ymmärrystä. Lisäksi verkostot olivat usein paikallisia toki heijastaen sitä, mitä ajassa liikkui.

Vaikka usein vastakkainasettelut liittyivät kokoontumismahdollisuuksien ja bänditilojen tapaisten harrastuspaikkojen puutteeseen, myös tuhon uhka leijui ympärillä. 1970- ja- 80-luvuilla – jolloin ympäristö- ja asevarusteluun liittyvät asiat sulautuvat usein toisiinsa (Greenpeace!). Yleinen asevelvollisuus pakotti nuoret miehet pohtimaan kantaansa, ydinasepelote ja kauhun tasapaino aiheuttivat ahdistusta ja veivät tuhannet kaltaiseni nuoret rauhanmarsseille. Nämä herättivät keskusteluja kouluissa ja lehdissä.

Poliittisen ryhdistäytymisen paikka on pullamössösukupolvella ja muilla aikuisilla, sillä he eivät vielä ole osoittaneet halua luopua elintasostaan lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien eduksi.

On jotenkin hämmentävää kuulla lasten ja nuorten poliittisuuden arvostelua ja väheksyntää, sillä itsenäisen Suomen historian voi hyvin kirjoittaa nuorten aikuisten historiana sortovuosien aktivisteista suureen sukupolveen ja Teiniliittoon. Totesihan Eino Leino, että ”Nuoret ovat kansan omatunto”. Tähän jatkumoon istuu hyvin myös se, että nuoriso on erimielinen: samalla kun kokoomusnuoret marraskuun 2021 liittokokouksessaan katsoi ilmastonmuutoksen olevan vakava uhka ja nykytoimien olleen riittämättömiä, se esitti näkyviä mielenilmaisuja järjestäneen Elokapinan lakkauttamista lainvastaisena järjestönä.

Huttusen ja Albrechtin kirjoitus päättyy toiveeseen, että ”Nuorten aktiivinen toimijuus pitäisikin tunnistaa entistä paremmin tutkimuksessa ja politiikassa.” Mitä nuorten toimijuuden ”tunnistaminen” poliittisessa toiminnassa voisi tarkoittaa, ja onko se riittävää?

Ensiksi ilmaisusta tulee mieleeni, että puolueille on tietysti tärkeää saada kontaktia nuoriin ja tietää heidän keskuudessaan liikkuvista ajatuksista. Se auttaa jäsenrekrytoinnissa sekä vaaliohjelman ja -kampanjan tekemisessä. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on olennaista ”tunnistaa” asioita, jotta niitä voi ylipäänsä tutkia. Mutta tunnistamisen käsite aikuisten käsite. Sitä tarvitaan vain, jos kansalaisuus on tavalla tai toisella vajavainen. Jos olisin nuori, huutaisin: ”En halua tulla tunnistetuksi!”

Mitä lapsi tai nuori sitten haluaa? Samanaikaisesti kun pidän oman tahtotilan muodostamista ja ilmaisemista tärkeänä, niin ajattelen, että ympäristön laatuun ja ilmastoon liittyvät toiveet eivät ole satunnaisia preferenssejä. Aikuisten tulee ymmärtää ilman vaatimusten esittämistäkin, että lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien intressit ovat yleisinhimillisiä.

Tätä yleisyyttä heijastaa myös lasten ja nuorten tekemät ilmastokanteet, joissa perusteellaan ilmaston lämpenemisen vahingollisuutta sillä, että keskeiset oikeudet elämään, terveyteen ja perhe-elämään eivät toteudu nykyistä politiikkaa seuraten. Ilmastokeskustelun yksi paradoksaalinen piirre onkin se, että monet nuoret ovat tunnistaneet ongelman ja kehottavat aikuisia tekemään aikuisille kuuluvia ratkaisuja, jotka koskevat erityisesti nuoria ja lapsia. Poliittisen ryhdistäytymisen paikka on pullamössösukupolvella ja muilla aikuisilla, sillä he eivät vielä ole osoittaneet halua luopua elintasostaan lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien eduksi.

MARKKU OKSANEN

Takaisin ylös ↑

Nuorten palaute aikuisille: ”Uskokaa meihin ja auttakaa meitä tekemään ilmastotyötä omalla tavallamme”

Olemme sitä mieltä, että tutkija Marika Kettusen artikkelin aihe on ajankohtainen ja tärkeä. On hienoa, että nuoria kiinnostaa planeettamme tulevaisuus! Teksti on koottu hyvin ja siinä on paljon asiaa. Teksti on mielenkiintoinen, vaikkakin melko pitkä. Samoin tuntemattomat termit häiritsivät osittain lukemista.

Artikkeli oli järkevä, koska siinä kerrotaan vakavasta asiasta, joka vaikuttaa koko maapalloon. Oli hyvä, että tekstissä kerrottiin nuorten mielipiteistä ilmastonmuutokseen. Tällaisia nuorison ajatuksista kertovia tekstejä saisi esittää enemmän nuorille. Tämä auttaisi ymmärtämään ilmastoasian tärkeyden sekä antaisi vertauskuvia ja ideoita muilta nuorilta. Toivomme, että tutkimus saa yhä useammat nuoret kiinnostumaan ilmaston suojelusta

Pyörällä teet ilmastotyötä ja arjen valintoja

Mielestämme ilmastonmuutokseen pitää puuttua ja jokaisen alkaa itse miettiä, miten voi omalta osaltaan hidastaa sitä. Aloimme myös miettiä varsinkin sitä, että jossain vaiheessa toisella puolella maapalloa ihmiset eivät pysty enää asumaan kuumien olosuhteiden vuoksi. Mitä silloin tehdään?

Ilmastonmuutos pitää ottaa vakavasti ja siihen pitää puuttua. Kaikki ottavat osaa ilmastotyöhön omalla tavallaan, eli esimerkiksi täysin vegaaniksi ei ehkä tarvitse ryhtyä, mutta jokainen voisi vähentää tuotantolihan syöntiä ja tutustua erilaisiin kasvisruokiin. Nuoret, joiden mielestä ilmastonmuutos ei ole tärkeä asia, saisivat etsiä lisää tietoa ilmaston muutoksista ja niiden haitoista sekä vaikutuksesta maailmaan.

Jossain vaiheessa toisella puolella maapalloa ihmiset eivät pysty enää asumaan kuumien olosuhteiden vuoksi. Mitä silloin tehdään?

Mopoilevat voisivat miettiä, tarvitseeko alle kolmen kilometrin matkoja kulkea mopolla, vai voisiko ne kulkea kävellen tai pyöräillen. Pyörän valitseminen mopon tai auton sijaan puolestaan kertoo todellisesta huolesta ja kiinnostuksesta ilmastonmuutosta kohtaan!

Äiti, saanko mää alkaa aktivistiksi?

Aikuiset eivät saisi olla esteenä nuorten omaehtoiselle osallistumiselle ilmastotoimissa. Heidän pitäisi nimenomaan kannustaa nuoria vaikuttamaan ja ottamaan kantaa ilmastonmuutokseen. Teksti on oikeassa siinä, että aikuiset kyseenalaistavat nuorten halua vaikuttaa.

Koulun on pakko valvoa oppilaitaan, mutta kuka voi antaa luvanesimerkiksi ilmastolakkoiluun? Äitikö? Luonnosta pitää huolehtia paremmin. Miksi vanhemmat kuitenkin tavallaan vastustavat nuorten innostusta puuttua ilmastonmuutokseen?

Lakkoon vai ei?

Jos aikuiset suhtautuvat nihkeästi ilmastolakkoiluun, mutta niin tekevät myös nuoret itse. Ilmastolakosta ryhmämme on monta mieltä. Toisten mielestäni ei ole järkeä pitää koululakkoa, koska ei se muuta ilmastonmuutoksen tilannetta ja samalla menee vain tärkeää kouluaikaa hukkaan. Moni käyttää ilmastolakkoilua tekosyynä lintsata koulusta.

Toisen ryhmän mielestä vaikuttaminen on tärkeää. Yhdessä pohdimme sitä, miksi ilmastoasioihin ei vaikuteta koulun jälkeen. Niin sanottu arkinen ympäristöpolitiikka on järkevämpää kuin lakkoilu tai mielenosoitukset sillä se saa aikaan enemmän todellista vaikutusta ilmastonmuutokseen.

Tosin olemme sitä mieltä, että koulut eivät saisi kieltää lakkoja tai uhkailla niihin osallistujia. Aikuisten pitäisi olla ymmärtäväisempiä lakkoihin ja mielenosoituksiin osallistumisen suhteen. Se että lakkoilu tulkitaan vain lintsauksena, on väärin. Opettajien pitäisi päinvastoin kehottaa nuoria osallistumaan tällaiseen ja ottaa kantaa, sillä tämä kasvattaisi nuoria tulevaisuutta varten.

Lopuksi haluamme esittää toiveen aikuisille: uskokaa meihin ja auttakaa meitä tekemään ilmastotyötä kukin tavallamme. Me haluamme hengittää puhdasta ilmaa ja nähdä jääkarhuja tulevaisuudessakin!

PATENNIEMEN 8.LUOKAN OPPILAAT
Takaisin ylös ↑

Miten oppilaitokset voivat tukea nuorten toimia ilmaston hyväksi?

Marika Kettunen kysyy tutkimuksessaan, minkälaisia muotoja ympäristöpolitiikka saa pohjoisessa Suomessa asuvien nuorten arjessa sekä minkälaista vastustusta ja kitkaa heidän ympäristöpoliittinen vaikuttamisensa kohtaa. Tutkimus perustuu etnografiseen havaintoaineistoon ja nuorten haastatteluihin. Se tuo tärkeän maantieteellisen näkökulman nuorten ympäristöliikehdintää koskevaan keskusteluun.

Nuorten puheenvuorot korostivat maantieteellisten erojen merkitystä. Esimerkiksi monet tutkimukseen osallistuneista nuorista vierastivat radikaalimpia toimia ilmaston hyväksi, kuten ilmastolakkoja. Ne koettiin enemmän Etelä-Suomen suurten kaupunkien jutuiksi.

Kettusen hienovarainen analyysi tuo kuitenkin esiin muita, helposti piiloon jääviä ympäristöpolitiikan muotoja, jotka olivat tärkeitä nuorille itselleen. Esimerkkeinä hän mainitsee henkilökohtaiset ilmastoteot, kuten kasvisruokavalioon siirtymisen, autoilun välttämisen tai ympäristöasioista puhumisen ystäväpiirissä ja perheen parissa. Tutkimus tuo myös esiin kitkaa ja vastustusta, jota ympäristön puolesta toimivat nuoret kokivat aikuisten ja vertaisten taholta.

Oppilaitoksilla on tärkeä rooli nuorten ympäristökansalaisuuden tukemisessa

Kettusen tutkimus nostaa esiin koulujen merkityksen nuorten ympäristökansalaisuuden tukemisessa. Hän kuvaa tapoja, joilla koulut ja opettajat rajasivat nuorten osallistumista tavalla, jonka nuoret kokivat epäoikeudenmukaiseksi ja lannistavaksi. Esimerkiksi lupa osallistua ilmastolakkoon vasta kouluajan jälkeen vesitti erään nuoren mielestä lakon idean; se antoi nuorelle viestin, että opettajat eivät arvostaneet hänen haluaan vaikuttaa asioihin.

Kettunen mainitsee myös yksittäisiä esimerkkejä, joissa nuoret kokivat saaneensa koulusta tukea toiminnalleen ilmaston puolesta. Tutkimuksesta kuitenkin välittyy kuva, että tutkimukseen osallistuneissa kouluissa ei ollut riittäviä valmiuksia ja halua ottaa nuorten ilmastohuolta vakavasti.

Kettusen tutkimus lisää ymmärrystä tarvittavia muutoksia jarruttavista tekijöistä, kuten ilmastotoimia vähättelevistä asenteista.

Millä keinoilla koulut ja opettajat voisivat parhaiten tukea nuorten aktiivisen kansalaisuuden kehittymistä ja edistää kestävän kehityksen toimia? Tätä kysymystä tutkimme parhaillaan projektissamme Konkreettien utopioiden pedagogiikka: Nuorten toimijuus ja ilmastoaktivismi opetuksessa. Tutkimuksemme tuo esiin nuorten ympäristöpolitiikan muotoja, jotka eivät nousseet esiin Kettusen tutkimuksessa.

Konkreettiset utopiat käytännön ympäristöteoiksi

Hankkeessa olemme esimerkiksi tutkineet opiskeluprojekteja, joissa opettaja ja opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat ympäristötekoja yhdessä. Etelä-Tapiolan lukion opettajien Mikael Sorrin ja Pentti Heikkisen Fillarit liikkeelle! -projektissa opiskelijat ja opettajat kehittivät yhdessä pyöräilykulttuuria pääkaupunkiseudulla. Projekti toteutettiin osana yhteiskuntaopin kestävän kehityksen soveltavaa kurssia.

Projektin aikana opiskelijat tekivät yhteistyötä tutkijoiden, aktivistien ja päättäjien kanssa sekä vaikuttivat kunnan pyöräilyä koskevaan päätöksentekoon. Opiskelijat tekivät virallisia muistutuksia katusuunnitelmista, kirjoittivat mielipidekirjoituksia, ottivat yhteyttä kaupungin virkahenkilöihin ja kaupunginvaltuustoon sekä osallistuivat suunnittelukilpailuihin. Virkamiesten vastustuksesta huolimatta opiskelijoiden ja Helsingin polkupyöräilijät ry:n aloite Leppävaaran aseman seudun muuttamisesta pyöräilyyn soveltuvaksi toteutettiin.

Projektien lisäksi oppilaitoksissa voidaan luoda pitkäkestoisempia rakenteita nuorten ympäristöpolitiikalle. Hyvä esimerkki on opettaja Jarmo Lehtisen vetämä Lempäälän lukion Ilmastosoturit-toiminta. Toimintaan liittyminen on vapaaehtoista ja ryhmä toimii nuorten ehdoilla. Kolmen vuoden aikana ryhmään on liittynyt yli 70 nuorta ja useampi opettaja. Jälkimmäiset auttavat toiminnan organisoimisessa ja ideoinnissa.

Ryhmä tekee aktiivista yhteistyötä oppilaitoksen ulkopuolisten tahojen, kuten järjestöjen, yritysten ja kunnan virkahenkilöiden, kanssa. Se toimii myös useilla tasoilla; oppilaitoksen sisällä, kunnassa sekä kansallisesti.

Ilmastosoturit osallistuvat oppilaitoksen kehittämiseen ja päätöksentekoon. Nuorten aloitteesta kasvisvaihtoehto siirrettiin ruokalan linjastolle ensimmäiseksi, mikä on lisännyt kasvisruuan menekkiä. Kuntatason toiminnasta on esimerkkinä kouluvierailut lähialueen ala- ja yläkouluissa, kunnan strategian konsultointi ja puuarboretumin perustaminen kuntaan. Valtakunnallisesti ryhmä viestii toiminnastaan eri sosiaalisen median kanavilla.

Tiedeyhteisön konsensus on, että ympäristökatastrofin välttämiseksi tarvitaan perustavanlaatuisia muutoksia kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Kettusen tutkimus on tärkeä puheenvuoro. Se lisää ymmärrystä tarvittavia muutoksia jarruttavista tekijöistä, kuten ilmastotoimia vähättelevistä asenteista. Tässä kommenttipuheenvuorossa esitellyt projektit ja oppilaitosten toimintamuodot ovat uudenlaisia ratkaisuja, joiden avulla voidaan tuoda yhteen ilmastonmuutoksesta huolissaan olevia nuoria ja tukea heitä toimissa ilmaston puolesta.

ANTTI RAJALA

Takaisin ylös ↑

Ottavatko lapsen ja nuoret uudella tavalla yhteiskunnallisen vaikuttamisen haltuun?

Kettunen tarkastelee kirjoituksessaan nuorten kiinnostusta ympäristöasioihin nostaen samanaikaisesti esille nuorten kokeman epävarmuuden ja huolen tulevaisuudesta ja maapallon kantokyvystä. Hän käsittelee toimijuutta ja kuvailee, kuinka nuoria mobilisoineet ilmastonvastaiset mielenilmaukset jalkautuivat Suomen eri paikkakunnille ja erityisesti pohjoissuomalaisten nuorten arkeen. Ilmiö levisi nuorten keskuuteen eritahtisesti paikkakunnasta riippuen, mutta myös eri vaikutuksin. Tekstiä on ansiokkaasti rikastettu siteeraamalla nuoria.

Nuoret kokevat huolta tulevaisuudesta, erityisesti ympäristön tilasta kuten luonnon monimuotoisuudesta ja ilmastonmuutoksesta. Kuitenkin nuorilla on epätoivoon lannistumisen sijaan ollut tässä ajassa intoa, motivaatiota ja kyvykkyyttä kääntää huoli myös keskusteluksi ja toiminnaksi.

Onko nuorten arkeen vaikuttavien aikuisten ja nuorten välillä ympäristötoimijuuden kohtaanto-ongelma?

Yleissivistävän koulutuksen ja yhteiskunnallisen kehityksen kannalta tätä on syytä pitää hyvänä asiana. Yksi keskeisimpiä kasvatuksen ja koulutuksen tavoitteita on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuunkykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen, kuten Kettunenkin toteaa.

Onko ilmastotoimijuudessa kyse sukupolvien välisestä kohtaanto-ongelmasta?

Kettunen päättelee, että aikuiset nuorten vanhempina sekä eri ammatillisissa rooleissa ovat joutuneet punnitsemaan suhtautumistaan monimutkaiseen asiaan. Myös nuorten keskuudessa mielipiteet osallistumisen tai tehtyjen yksilöllisten valintojen suhteen ovat jakautuneet eivätkä näin ollen muodosta poikkeusta aikuisten tapaan tarkastella asiaa kriittisesti.

Kirjoitus herättelee pohtimaan, onko nuorten arkeen vaikuttavien aikuisten ja nuorten välillä merkittäviä käsityseroja tai kitkaa. Voisiko kyse olla myös siitä, että aikuisten tunnistamat osallistumisen tai toimijuuden keinot sekä nuorten uudenlaisten vaikuttamis- ja toimintatapojen välillä on ns. kohtaanto-ongelma?

Esimerkiksi kunnissa tehdään yhä strategisempaa työtä kestävän kehityksen edistämiseksi, joka sisältää muun muassa kaikkien kuntalaisten osallistamisen ja aktivoinnin ikä ja olosuhteet huomioiden. Lisäksi on panostettu yhä enemmän kuntalain mukaisiin nuorisovaltuustoihin ja koulujen oppilaskuntatoimintaan sekä muihin tapoihin tuoda lasten ja nuorten ääntä kuuluviin demokratia- ja ympäristökasvatuksen keinoin ja toimintamallein.

Tutkimus nuorten halukkuudesta toimia ympäristön eteen tervetullutta

Vaikka on olennaista kiinnittää huomiota siihen, että arjen toiminnallisuutta edistetään ”nuorten ehdoin”, tarvitaan myös keinoja kanavoida ja yhteensovittaa globaalin ilmiön nostattamaa nuorten toimijuutta koulutusjärjestelmän rakenteisiin, erityisesti kouluihin sekä kuntavaikuttamiseen. Tällöin toimijuus nivoutuu osaksi kestävää kehitystä edistävää yhteiskunnallista ja yhteisöllistä paikallista toimintakulttuuria.

Tutkimus on osunut oivaan ajankohtaan ja antaa monelle lasten ja nuorten arjessa toimivalle ymmärrystä sekä näkökulmaa nuorten kyvykkyydestä ja halukkuudesta vaikuttaa tulevaisuuteen ylisukupolvisesti.

MARI SJÖSTRÖM

Takaisin ylös ↑