Otsikkokuvassa näkymää Kuusamon Valtavaaran laelta. Kuva: Sanna Ojalammi

Euroopan unionin energiamurros ja vihreä siirtymä ovat osa kestävän kehityksen ja vähähiilisen talouden tavoitteita. Vähähiilinen energiamurros näkyy muun muassa uusien ja uusiutuvien energiamuotojen, kuten aurinkosähkön ja tuulivoiman, lisääntymisenä sekä liikenteen ja lämmityksen sähköistymisenä. Energiamurroksen toteutuminen vaatii siten investointeja sähköverkkojen laajentamiseen ja uusien maa- ja merialueiden käyttöönottoon. Nykyisillä teknisillä ratkaisuilla raaka-aineiden kysyntä kasvaa voimakkaasti: kierrätys ei yksin riitä kattamaan tarvetta, vaan tarvitaan myös uusia kaivoksia ja raaka-aineita, kuten litiumia, kobolttia ja nikkeliä. Näitä tarvitaan infrastruktuurissa ja teknologisissa välineissä, kuten puhelimissa ja sähköautoissa. 

Suomi ja kunnat EU:n raaka-ainepolitiikan keskiössä

Suomen asema ulkomaisten kaivosinvestointien kohteena vahvistui EU-jäsenyyden jälkeen, kun markkinat avautuivat ja pääoman vapaa liikkuvuus lisäsi kiinnostusta maan mineraalivaroihin. 1980–1990-lukujen taitteessa ja 2000-luvun alussa tilannetta vauhditti myös kansallinen ja kansainvälinen kehitys. Outokumpu Oy vetäytyi asteittain omasta kaivostoiminnastaan ja keskittyi metallien jalostukseen, mikä avasi tilaa uusille kotimaisille ja ulkomaisille kaivosyhtiöille. Kiinan talouskasvu osaltaan lisäsi kaivannaisten kysyntää.

Metalliteollisuus ja puunjalostus ovat Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla vahvoja vientialoja. Kaivannaisalalla on Suomen taloudelle huomattava merkitys, ja erityisesti Pohjois-Suomen elinkeinoelämälle kaivannaisala on tärkeä alueellisen työllisyyden ja talouden kehityksen kannalta. Suomessa louhitaan useita kansainvälisesti tärkeitä raaka-aineita, kuten kultaa, kuparia, nikkeliä, kromia ja litiumia. Suomen kaivannaisala vastaa noin 10–15 prosentista koko teollisuuden viennistä ja noin 2,5–3 prosentista bruttokansantuotteesta. Tulevaisuudessa Pohjois-Suomen roolin odotetaan vahvistuvan edelleen, kun kriittisten mineraalien kysyntä kasvaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2023 kaivosalan toimialaraportin mukaan vuonna 2022 noin 81 prosenttia Suomen malminetsinnästä kohdistui Lappiin. Raaka-aineista etsitään erityisesti akkumineraaleja, kuten litiumia, kobolttia ja nikkeliä, ja jalometalleja, kuten kultaa ja kuparia. Suomen merkitys EU:lle on kasvanut erityisesti litium- ja kobolttivarantojen ansiosta, joita tarvitaan sähköautojen akkujen ja uusiutuvan energian varastointiteknologioiden valmistukseen. Suomi on ainoa koboltin tuottaja EU:ssa.

Kaivannaisalalla on Suomen taloudelle huomattava merkitys, ja erityisesti Pohjois-Suomen elinkeinoelämälle kaivannaisala on tärkeä alueellisen työllisyyden ja talouden kehityksen kannalta.

Nykyiset vallalla olevat akkuteknologiat perustuvat pitkälti juuri koboltin ja litiumin hyödyntämiseen. Maailmanlaajuisesti näiden tuotanto keskittyy harvoihin maihin, erityisesti Chileen, Argentiinaan, Boliviaan, Australiaan ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Tästä syystä Euroopan omat raaka-ainelähteet ovat entistä tärkeämpiä huoltovarmuuden ja strategisen autonomian kannalta. Lapin geologia, laajat harvaan asutut alueet ja hyvä infrastruktuuri sekä maamme poliittinen vakaus tekevät Lapista erityisen houkuttelevan kohteen malminetsintä- ja kaivosyhtiöille.

Vuonna 2024 voimaan tullut EU:n kriittisten raaka-aineiden asetus (Critical Raw Materials Act, CRMA) pyrkii vahvistamaan Euroopan raaka-aineomavaraisuutta ja nopeuttamaan strategisesti tärkeiden hankkeiden lupaprosesseja. Asetus on lisännyt kansainvälisten kaivosyhtiöiden kiinnostusta erityisesti Pohjois-Suomeen, jossa sijaitsee suuri osa maamme EU:n kannalta kriittisiksi katsotuista mineraalivaroista. Vaikka kiinnostus on kasvanut, vuoden 2024 aikana uusia kaivoksia ei kuitenkaan perustettu Suomeen. Viimeisimpien vuosikymmenten aikana Suomesta on löytynyt vain kolme merkittävää uutta esiintymää: Ikkari (kulta), Rompas-Rajapalot (kulta-koboltti) ja Sakatti (nikkeli-kupari-koboltti-platinoidit).

Huhtikuussa 2025 Euroopan unioni julkaisi ensimmäisen listan strategisista kaivos-, jalostus- ja kierrätyshankkeista, joiden tavoitteena on edistää kriittisten raaka-aineiden omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Suomesta strategisen aseman sai kuusi hanketta: Sakatti Sodankylässä (Anglo Americanin kaivos- ja jalostushanke), Kolmisoppi Sotkamossa (Terrafamen kaivoshankkeen laajennus), Keliber Kokkolassa ja Kaustisella (litiumkaivos- ja jalostushanke) sekä Hycamiten, Jervois’n ja Fortumin jalostus- ja kierrätyshankkeet Kokkolassa ja Harjavallassa. Uusia kaivosprojekteja ovat erityisesti Sakatti ja Keliber. Keliberin litiumprojekti Kaustisella on edennyt pisimmälle ja rakentaminen on jo käynnissä.

Näiden hankkeiden eteneminen vaatii edelleen kansallisten viranomaisten hyväksynnän ja kaivoshankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnin. Lopullinen päätösvalta toteutuksesta säilyy sijoituskunnilla, erityisesti kaavoituksen ja maankäytön suunnittelun kautta. Asetuksen toimeenpanon yhteydessä on kuitenkin noussut esiin huolia erityisesti nopeutettujen lupaprosessien vaatiman asiantuntijaosaamisen riittävyydestä. Kuntatasolla keskustelu on keskittynyt siihen, onko paikallisilla päättäjillä ja viranhaltijoilla riittävästi asiantuntemusta arvioida monimutkaisia kaivoshankkeita osana maankäytön suunnittelua.

Suomen kaivoslain uudistus ja ympäristövaikutusten hallinta

Kaivoshankkeet ovat yksilöllisiä, ja niihin vaikuttavat muun muassa sijainti, esiintymän ominaisuudet, louhintamenetelmät ja jalostusprosessit. Suomessa kaivostoimintaa säätelee kaivoslaki (KaivosL 621/2011), jota uudistettiin vuonna 2023. Lainmuutos lisäsi kuntien ja paikallisten vaikutusmahdollisuuksia, tiukensi lupaehtoja ja yhdisti kaivos- ja ympäristölupien käsittelyä.

Kuten muukin teollinen toiminta, kaivokset aiheuttavat ympäristövaikutuksia koko elinkaarensa ajan. Vaikutukset voivat ulottua yli kuntarajojen, esimerkiksi vesistöjen, liikenteen tai pölypäästöjen kautta. Näitä vaikutuksia säädellään ympäristöluvalla, joka asettaa toiminnalle päästö- ja jäterajat ja velvoittaa vaikutusten seurantaan viranomaisvalvonnassa.

Euroopan omat raaka-ainelähteet ovat entistä tärkeämpiä huoltovarmuuden ja strategisen autonomian kannalta. Lapin geologia, laajat harvaan asutut alueet ja hyvä infrastruktuuri sekä maamme poliittinen vakaus tekevät Lapista erityisen houkuttelevan kohteen malminetsintä- ja kaivosyhtiöille.

Vuoden 2024 alussa Suomessa otettiin käyttöön kaivosmineraalivero (0,6 % louhintamäärästä). Veron tuotosta 60 prosenttia ohjataan kaivosten sijaintikunnille ja 40 prosenttia valtiolle. Ensimmäisen vuoden verotuotto oli yhteensä 31,2 miljoonaa euroa, josta kunnille tilitettiin 18,7 miljoonaa euroa ja valtiolle 12,5 miljoonaa euroa. Suurimmat verotuotot saivat Sotkamo, Keminmaa ja Sodankylä. Verotuottojen määrä riippuu louhintamääristä ja voi merkittävästi vaikuttaa kuntien talouteen. Kaivosveron tasosta ja jakautumisesta on kuitenkin käyty keskustelua: veron tasoa on pidetty kansainvälisesti alhaisena, ja on esitetty, että tuottoja tulisi jakaa tasaisemmin myös naapurikunnille.

Vaikka CRMA mahdollistaa strategisten hankkeiden lupaprosessien nopeuttamisen, se ei ohita jäsenvaltioiden ja paikallisten viranomaisten päätösvaltaa. Suomessa kunnat säilyttävät vahvan roolin kaivoshankkeiden hyväksymisessä kaavoituksen kautta. Tämä tarkoittaa, että vaikka hanke olisi saanut EU:n strategisen statuksen, kaivoksen toteutuminen edellyttää kunnan hyväksyntää.

Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia on vahvistettu, ja paikkakunnilla on järjestettävä avoimia yleisötilaisuuksia, jotta asukkaat voivat saada tietoa suunnitteilla olevista kaivoshankkeista ja esittää mielipiteitään asiasta. Lisäksi malminetsintäluvan voimassaolon jatkamisen edellytyksiä on tiukennettu. Kaivos- ja malminetsintäyhtiöillä on nykyisin myös velvollisuus aktiivisesti tiedottaa toiminnastaan ja järjestää yleisötilaisuuksia toiminta-alueillaan. Tämä lisää avoimuutta, ehkäisee väärinkäsityksiä ja vahvistaa paikallisten luottamusta hankkeiden etenemiseen, mutta saattaa myös lisätä kaivosvastustusta paikallisella tasolla.

Paikallisten ihmisten näkemysten kartoitus verkkokyselyllä 

Rovaniemellä, Posiolla ja Kuusamossa toteutettiin vuonna 2023 Lapin yliopiston ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin verkkokysely, jossa tarkasteltiin vastaajien näkemyksiä malminetsinnän ja kaivosten hyväksyttävyydestä ja kestävyydestä Suomessa ja malminetsinnän vaikutuksista paikallistasolla. (Kysely toteutettiin uudelleen keväällä 2025.) Kyselyssä selvitettiin myös asukkaiden luottamusta eri kaivostoimijoihin ja alueiden tulevaisuuden visioita. Verkkokyselyyn vastasi noin 300 henkilöä. Suurin osa oli Rovaniemeltä (107 vastaajaa) ja Kuusamosta (116 vastaajaa).

Vastauksista analysoidaan paikallisesta ja alueellisesta näkökulmasta erityisesti paikkakuntien väestön arvoja, asenteita ja ajatuksia kaivoksiin ja kaivannaisalaan liittyen. Kyselyssä koottiin myös kartalle annettavia vastauksia. Vuonna 2024 yliopistojen tutkijat toteuttivat henkilöhaastatteluja Kuusamon Käylän kylässä. Niiden tarkoituksena oli kerätä syvällisempää tietoa paikallisten asukkaiden asenteista kaivosalaa ja kaivostoimintaa kohtaan ja kartoittaa asukkaiden juurtuneisuutta ja alueiden tulevaisuuden näkymiä asuinpaikkakunnilla. 

Vuoden 2023 verkkokysely osoittaa, miten Rovaniemellä (64 %) ja Kuusamossa (56 %) enemmistö vastaajista hyväksyy kaivostoiminnan Suomessa. Paikkakunnan tasolla hyväksyttävyys taas vaihtelee. Moni vastaaja (60 %) hyväksyy kaivostoiminnan Rovaniemellä, mutta Kuusamossa näin tekee vain 35 % vastaajista. Eniten näillä paikkakunnilla kaivostoimintaa kannattavat 40–49-vuotiaat (42 %) miehet (169 vastaajaa), joista suurin osa (69 %) suhtautuu kaivostoimintaan myönteisesti. Naisista (104 vastaajaa) osa (39 %) suhtautuu kaivoksiin kriittisesti, ja kriittisimmin kaivoksiin suhtautuvat yli 70-vuotiaat ja alle 40-vuotiaat vastaajat. Paikallisten ihmisten keskenään erilaisiin kaivosasenteisiin vaikuttavat sosioekonominen rakenne, arvomaailma ja mahdolliset aiemmat kokemukset kaivoksista ja muista luonnonvarahankkeista.

Mielipiteitä malminetsinnästä ja mahdollisen kaivoksen rakentamisesta kuntien alueille

Suomessa malminetsintä ja kaivos hyväksytään yleisimmin asumattomille syrjäisille alueille Rovaniemen ja Kuusamon kunnissa kaivostoiminta hyväksytään useimmiten parhaiten mineraalirikkaille alueille, joissa on suoritettu malminetsintää, louhintaa tai muuta kaivostoimintaa aiemmin. Yleisesti ottaen Pohjois-Suomessa kaivosta ei hyväksytä paikkakuntien asutus- tai matkailualueiden läheisyyteen eikä alkutuotantoon perustuville elinkeinoalueille, kuten Lapissa poronhoitoalueille ja saamelaisten kotiseutualueelle. Kaivosta ei myöskään useimmiten hyväksytä kulttuurimaisema- tai luonnonsuojelualueiden (kansallis- ja luonnonpuistojen), erämaiden tai suurten vesistöjen läheisyyteen, esimerkiksi Pallas-Ylläs tunturin, Oulangan ja Riisitunturin kansallispuistojen tai Koillismaan vesistöjen kuten Kitkajärven tai Kitka-, Oulanka- ja Kuusinkijokien lähettyville.

Tutkimuksen kysely ja haastattelut osoittavat, että Suomessa kaivosmielipiteet sisältävät paikallisellakin tasolla usein vastakkaisia näkökulmia, ja malminetsintää tai kaivosta voidaan laajasti tukea tai vastustaa. Rovaniemellä ja Kuusamossa kaivosmielipiteissä korostuvat asukkaiden paikkasidonnaisuus kotipaikkakunnalla, ihmisten arvot, tunteet ja tulevaisuuden mieltymykset alueen maankäytön suunnittelussa sekä elinkeinojen jatkuvuus. Kaivosmyönteiset asukkaat korostavat kaivosteollisuuden oikeutta hyödyntää alueen resursseja ja tuottaa aluetaloudellista arvoa ja hyötyjä paikkakunnille. Moni uskoo kaivoksen työllisyysvaikutuksien edistävän asukkaille parempaa elintasoa ja hyvinvointia.

Kyselyn karttakysymyksillä selvitettiin tarkemmin näkemysten paikkasidonnaisuutta ja alueellista kohdentumista. Kuusamossa vastaajien kielteiset näkemykset malminetsinnästä ja kaivostoiminnasta keskittyvät vahvasti Kitkajärven sekä Oulangan kansallispuiston ja Rukan matkailukohteen läheisyyteen. Verkkokyselyn vastaajien avoimissa mielipiteissä taas korostuvat huoli suunnitellun kaivoksen ja kaivostoimintojen aiheuttamasta vaarasta luonnonympäristölle sekä toive huomioida paikkakunnan ja luonnon kestävä kehitys. Oheinen karttakuva osoittaa, kuinka Kuusamon alueella kaivostoiminnalta haluttaisiin suojella matkailulle keskeisiä kohteita sekä arvokkaita luontokohteita. 

Paikallisten näkemysten syvempää kartoitusta haastatteluilla

Kyselytulosten johdattelemana paikallistason näkemyksiin perehdyttiin lähemmin haastattelemalla 22 asukasta Käylän kylällä ja Kuusamossa kesällä 2024. Asukkailta kysyttiin, mitä mieltä he ovat malminetsinnästä tai kaivoksesta yleensä sekä mitä mieltä he ovat näistä kylän läheisyydessä. Useat haastatelluista nostavat esiin samankaltaisia teemoja kaivoksesta ja lähiympäristön tilasta.

Melko moni haastateltava kertoo hyväksyvänsä yleisesti kaivostoiminnan, mutta ei hyväksy malminetsintää tai kaivosta Käylän kylän asuin- tai virkistysalueiden, lähivesistöjen tai metsien läheisyyteen. Heidän kaivosmielipiteissään korostuvat asuinalueiden mielekkyys, turvallisuus, juurtuminen alueelle sekä asuin- ja luonnonympäristön turvallisuus. Tästä syystä moni heistä on huolissaan luonnosta ja lähiympäristöstä sekä omista elinkeinoistaan. Virkistykselliset ja esteettiset luontoarvot ovat myös asukkaille tärkeitä: tästä esimerkkinä kylän läpi vapaasti virtaava Kitkajoki.

Kriittisesti kaivoksiin suhtautuvat maanomistajat vastustavat suunniteltua Juomasuon kaivoshanketta ja ovat huolissaan maa-, metsä- tai kiinteistöomistuksiensa hallinnasta ja arvon muutoksista. Kuusamon ja Käylän kylän luonto-, matkailu- ja luonnontuotantoalan yrittäjät sekä poromiehet kokevat pelkoa kaivoksen kielteisistä seurannaisvaikutuksista. He korostavat kaivoksen uhkaavan elinkeinojensa jatkuvuutta Kuusamossa ja Käylän kylällä. Luonnonympäristön puhtautta myös korostetaan, ja moni luonto-, matkailu- ja luonnontuotantoalan yrittäjä on huolissaan siitä, miten vesistöjen saastuminen vaikuttaisi ihmisten terveyteen tai lajikatoon Kuusamon Kitkajoessa ja Kitkajärvessä. Kuusamon luonnontuotantoalan yrittäjät ovat tämän lisäksi huolissaan mahdollisesti lisääntyvästä rekkaliikenteestä, kasvavasta melusta ja pölypäästöistä sekä näiden vaikutuksista ihmisiin ja poroihin Kuusamossa.

Erään tutkimukseen osallistuneen henkilön kaivosvastainen mielipide ilmentää luonnon arvostusta ja toivetta edistää kestävää kehitystä:
”Säästetään maat ja pidetään luonnosta huolta, eikä tuhota niitä. Luonnon kantokyky, kestävä kehitys ja kauaskantoisempi ajattelu mukaan päätöksien tekoon.” (X vastaaja, 2024).

Toisaalta osa haastatelluista paikallisista myös puoltaa kaivostoiminnan edistämistä Suomessa: 
“Meistä jokainen tarvitsee kaivoksista tuotettuja tuotteita ja missä muualla ne tuotetaan paremmin ja vastuullisemmin kuin meillä Suomessa.” (X vastaaja, 2024)

Paikallisten ihmisten keskenään erilaisiin kaivosasenteisiin vaikuttavat sosioekonominen rakenne, arvomaailma ja mahdolliset aiemmat kokemukset kaivoksista ja muista luonnonvarahankkeista.

Lopuksi

Rovaniemellä ja Kuusamossa asukkaiden kaivosmielipiteet nostavat esille asukkaiden tämänhetkisiä mielipiteitä malminetsinnästä ja mahdollisen kaivoksen hyväksynnästä. Artikkelimme osoittaa, miten malminetsinnän tai kaivoksen hyväksyttävyyteen vaikuttavat eri seikat, kuten luonnonvarojen sijainti, erilaiset elinkeinot, luontoarvot sekä asukkaiden kiinnittyneisyys asuinalueilleen ja alueiden paikka- ja luontoarvot.

Kunnissa moni verkkokyselyyn ja haastatteluun osallistunut asukas suhtautuu kriittisesti asuinalueiden läheisyyteen sijoitettujen kaivosten sosiaalisympäristöllisiin seurausvaikutuksiin. Erityisesti Käylän kylän asukkaiden mielipiteet kaivoksista osoittavat, että nykyinen energiamurros ja pyrkimys vähähiilisyyteen sekä laajempaan taloudelliseen ja ympäristöllisesti kestävään kehitykseen saattaa olla ristiriidassa paikallisen sosiaalisen ja ympäristöllisen kestävyyden kanssa. Kaivosten paikallinen hyväksyttävyys voi myös heikentyä, jos suunniteltu kaivos aiheuttaa ihmisille epävarmuutta ja huolta tulevaisuudesta ja ennakoi kielteisiä ympäristö- ja talousvaikutuksia paikkakunnan elinkeinoille. 

Artikkelimme vahvistaa, miten nykyaikana luonnonvarahankkeita on tärkeää toteuttaa sosiaalisesti kestävällä tavalla, korostaen paikallistason päätöksentekoprosessiin kytkeytyviä oikeuttamisen perusteita ja yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Malminetsintä- ja kaivosyhtiöiden yhteiskuntavastuun tulisikin huomioida toiminnan hyväksyttävyys, paikallisten osallistaminen ja asukkaiden luontoon ja ympäristöön kytkeytyvät mielipiteet kaivospäätöksissä osana alueellista maankäytön suunnittelua – ei ainoastaan Kuusamossa, vaan koko Suomessa.

SANNA OJALAMMI, OSSI KOTAVAARA JA JARI JOUTSENVAARA  

Video Kitka-joesta: Sanna Ojalammi

Energiamurros on tulossa, haluamme tai emme. Tämä oli lähtökohta seminaarissa, jossa esiteltiin FutWend-hankkeen tuloksia ja keskusteltiin kestävän ja uusiutuvan hajautetun energian edistämisestä ja esteistä. Tilaisuudessa pureuduttiin erityisesti maalämpöön, hakkeeseen ja biokaasuun osana suomalaista energiajärjestelmää. Seminaarissa hankkeen tutkijat esittivät viisi väitettä hankkeen tulosten pohjalta. Väitteitä kommentoivat energia-alan asiantuntijat. Yleisö äänesti esitysten perusteella viidestä energiamurroksiin liittyvästä kysymyksestä.

Fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen tarvitaan monipuolisten energiantuotannon teknologioiden käyttöönottoa ja energiankulutuksen muotojen uudistamista. Uusiutuvilla hajautetuilla energiamuodoilla on potentiaalia yhdessä.

Seminaarin aloitti Ville Lauttamäki, joka korosti maalämpöpumppujen yleistymistä Suomessa harvinaisena menestystarinana, jossa uusi tekniikka on yleistynyt kotitalouksiin ilman erityisiä tukia. Lämpöpumppujen yleistymistä ovat siivittäneet monet tekijät, kuten toimivaksi osoittautunut tekniikka, mahdollisuus rahalliseen säästöön ja asumismukavuuden parantuminen. Tulevaisuuden haasteina ovat muun muassa talojen lämpöpumppujen hyödyntäminen osana kaukolämmön ja -viilennyksen tuotantoa. Suomalainen kaukolämpöverkosto on ollut menestystarina, mutta menneillä saavutuksilla ei enää ole varaa kerskua. Tulevaisuudessa lämmittämisen tavat monipuolistuvat ja energiayhtiöiden ydinosaamista on eri tavoin ja useissa eri pisteissä tuotettujen energiavirtojen hallinta.

Myös SULPU:n Jussi Hirvonen korosti kommenttipuheenvuorossaan sitä, että lämpöpumput ovat lohkaisseet jo aimo osan fossiilimöhkäleestä. Lämpöpumppuala kattaa tällä hetkellä noin 15% Suomen lämmityksestä. Lämpöpumput on otettu laajasti käyttöön esimerkiksi seurakuntien kiinteistöissä. ”’Maasta sinä olet tullut’ sopiikin hyvin kirkolle, joka on lisännyt maalämmön hyödyntämistä energiahuollossaan”, totesi Hirvonen.

Hajautettu energiantuotanto ei ole vain energiantuotantoa, vaan sivutuotteena syntyy paljon muutakin hyvää. Nämä synergiat on tunnistettava, tunnustettava ja edelleen hyödynnettävä.

Erika Winquist esitteli biokaasua monivaikutteisena ratkaisuna, jossa on runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Biokaasun tuotannon avulla voidaan paitsi korvata fossiilisia polttoaineita, myös vähentää maatalouden päästöjä, edistää ravinteiden kierrätystä ja luoda erityisesti maaseudulle uutta yritystoimintaa. Suomen yksi vahvuus on, että täällä biokaasun tuotantoa pystytään lisäämään roimasti ilman että se kilpailee pinta-alasta ravinnontuotannon kanssa.

Esitystä kommentoinut Mari Tuomaala (3E Energy Oy) korosti niin sanotun agroekologisen symbioosin merkitystä, eli ruuan- ja energiantuotannon yhdistämistä toisiaan tukevaksi kestävän kehityksen mukaiseksi kokonaisuudeksi. Agroekologisen tuotannon lisähyötyinä ovat tehokas ravinteiden kierrätys ja hiilen sitominen peltomaahan. Lupaavista esimerkeistä huolimatta laaja-alainen ”yrityshyrinä” tällaisen toimintamallin ympäriltä kuitenkin toistaiseksi puuttuu.

Avointa ja aktiivista keskustelua bioenergiasta ja sen asemasta laajemmassa energia- ja luonnonvarapolitiikan kokonaisuudessa tarvitaan. Erilaiset tietopohjat, intressit, energiantuotannon moninaiset vaikutukset ja niiden aikajänteet johtavat kuitenkin usein ristiriitaisiin näkemyksiin.

Hyrinän puute ei johdu ainakaan positiivisen julkisuuden puutteesta. Biokaasu-uutisointia esityksessään ruotineen Jari Lyytimäen mukaan biokaasusta on keskusteltu poikkeuksellisen myönteisessä sävyssä, varsinkin verrattuna muuhun energiauutisointiin esimerkiksi metsähakkeesta, tuulivoimasta tai ydinvoimasta. Tosin julkinen keskustelu biokaasusta on noussut esiin vasta 2000-luvun aikana ja biokaasun tuotannon taloudellisesta kannattavuudesta on esitetty julkisuudessa sekä suuria lupauksia että pessimistisiä epäilyjä.

Hanna Ekman Energiateollisuus Ry:stä totesi kommenttipuheenvuorossaan, että kiistely kannattaa, mikäli tavoitteena on saada kannalleen medianäkyvyyttä: ”Se on varmin tapa, jolla pääsemme julkisuudessa esiin. Jos sanomme, että päätöksenteko on riittävää ja hyvää, ketään ei kiinnosta.” Ekman nosti esiin myös mittaluokkien ja kokonaisuuksien hahmottamisen julkisessa keskustelussa. Perustermitkin menevät helposti sekaisin, kun esimerkiksi hake sekoitetaan hakkuuseen eikä energiapuun roolia metsien hyödyntämisessä ymmärretä oikealla tavalla.

Energiapolitiikka ei tarjoa uutta luoville ratkaisuille riittävän johdonmukaista toimintaympäristöä.

Fossiilimöhkälettä ei voida korvata uusiutuvan energian möhkäleellä, vaan uuteen energiapeliin tarvitaan paljon pieniä paloja, kuvaili Vilja Varho esityksessään. Uudenlaisessa pelissä toimijoiden on myös omaksuttava uusia rooleja, mikä ei ole helppoa. Esimerkiksi maatalousyrittäjän on vaikea lähteä uudelle alalle energiantuottajaksi, varsinkin jos energia pitää myös paketoida kuluttajalle myytäväksi tuotteeksi. Nykyiset energiayritykset voivat tarjota mm. pääomia ja osaamista. Vakiintuneiden ja uusien energia-alan toimijoiden yhteistyö onkin ollut hedelmällistä ja tuottanut elinkelpoisia liiketoimintamalleja. Yhteistyötä tarvitaan lisää energiamurroksen vauhdittamiseksi.

Esityksen kommentaattori Tapio Tuomi (Lähienergialiitto Ry) totesi energiamarkkinoilla olevan sosiaalista tilausta uusille toimijoille. Kuitenkaan nykyinen regulaatio ja murroksessa oleva energiajärjestelmä uudenlaisine tekijöineen eivät sovi yhteen. Tuomi toivoi ennen muuta mahdollistavaa lainsäädäntöä, joka sallisi nykyistä joustavammin erilaisten ja ennalta-arvaamattomienkin toimijoiden aktiivisuuden.

Suomalaisessa ilmastokeskustelussa puhutaan paljon yksilöistä, mutta on aika nähdä energiatoimijuus yksilöitä laajemmin, rakenteellisina muutoksina, jotka mahdollistavat kestävän käyttäytymisen. Siksi kevään 2019 vaalit pitää nähdä energiavaaleina.

Riikka Paloniemi ja Annukka Vainio esittelivät tuloksia kansalaiskyselystä, jonka mukaan suomalaiset kertovat vaikuttavansa hyvin harvoin energiapolitiikkaan aktivisteina. Useimmin käytetyksi vaikuttamisen kanavaksi koetaan äänestäminen. Kuluttajina kansalaiset vaikuttavat laveasti eri tavoilla, mutta kyselytutkimuksen mukaan harvemmin kuin äänestämällä. Oman toiminnan seurausten pohtiminen tulevaisuudessa oli yhteydessä kestävään energiatoimijuuteen.

Esitystä kommentoinut Kati Veijonen (TEM) piti yllättävänä sitä, että äänestäminen nähdään yleisimpänä vaikuttamisen muotona, vaikka kuluttajina ihmisillä on mahdollisuus tehdä valintoja joka päivä. Vaikuttamisen paikkojen uudenlainen hahmottaminen onkin tarpeen. Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa energian kulutuspiikkejä taltuttavat energiansäästökampanjat tai kuluttajan toimiminen naapurustonsa roolimallina esimerkiksi aurinkopaneelin omistajana. Uudessa uusiutuvan energian direktiivissä on myös nostettu näkyvästi esiin kuluttajan ja tuottajan rooleja ravisteleva prosumer-ajattelu.

Seminaarin vilkkaita keskusteluja veti yhteen Timo Assmuth, joka korosti monipuolisen arvioinnin, osallistavien kokeilujen ja kehittämisen, ripeiden mutta samalla pitkäjänteisten toimien sekä epävarmuuden hallinnan ja epävarmuuden hyväksymisen merkitystä.

Seminaari pidettiin Tieteiden Talolla 12.3.2019. Esitysten taltiointeja voi katsoa täältä. Seminaarin esityskalvot löytyvät täältä.

MARJUKKA PARKKINEN, JARI LYYTIMÄKI, TIMO ASSMUTH, VILLE LAUTTAMÄKI, RIIKKA PALONIEMI, ANNUKKA VAINIO, VILJA VARHO & ERIKA WINQUIST

Takaisin ylös ↑