Monelle tutkijalle tieteellisten artikkelien kirjoittaminen on se tutuin tapa kertoa omasta tutkimuksestaan. Akateemisella puhetavalla on selkeät säännöt, jotka auttavat niin omassa kirjoittamisessa kuin tieteellisen keskustelun käymisessä. Entäpä sitten, kun omaa tutkimusta täytyy alkaa yleistajuistamaan? Yleistajuista kirjoittamista voi helpottaa, kun ymmärtää millaisia erilaisia strategioita tieteen yleistajuistamisessa voi hyödyntää.

Tutkimuksen yleistajuistaminen on merkittävämpi osa tutkijan arkea kuin helposti tulee ajatelleeksi. Tiedettä tulee yleistajuistaa lähes aina siitä puhuttaessa. Vaikka ihmis- ja luonnonmaantieteilijä saattavat tehdä töitä samassa työhuoneessa, tieteellisessä mielessä heidän välillään voi olla kielimuuri. Toisaalta opetustilanteissa tutkijan täytyy suhteuttaa kertomansa opiskelijoiden tietotasoon. Paikallisen sanomalehden lukijakuntaa taas todennäköisesti kiinnostaa tutkimuksen soveltamisen mahdollisuudet, ei täsmälliset selitykset käsitteistä ja menetelmistä.

Koska tutkimukseen ja tutkijoihin kohdistuu jatkuvasti kasvavia vaatimuksia yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta, halusin keskittyä gradussani siihen, miten voisimme parantaa ja lisätä tutkijalähtöistä tiedeviestintää. Kirjoittaminen on tutkijoille ominainen tapa viestiä, mutta yleistajuista puhetapaa määrittävät erilaiset säännöt kuin akateemista puhetapaa. Viestin perille saaminen vaatii tiedon uudelleen muotoilua ja tiedon asettamista uuteen kontekstiin siten, että kohdeyleisön on mahdollista ymmärtää sitä. Mutta miten tämä tehdään käytännössä?

Yleistajuistamisen teemat ja strategiat

Lähestyin asiaa Florentine M. Sterkin ja Merel. M. van Gochin (2023) kehittämän tekstianalyysiin perustuvan analyyttisen viitekehyksen avulla. Se tunnistaa 34 eri yleistajuistamisen strategiaa aiheen esittelyyn, tiedon räätälöintiin, uskottavuuteen, näkökannan ilmaisemiseen ja lukijan osallistamiseen liittyen.

Vaikka menetelmä onkin kehitetty journalististen tekstien avulla, keskityin gradussani tarkastelemaan sen soveltamista tutkijoiden itsensä kirjoittamiin yleistajuisiin tiedeteksteihin. Tutkijoiden kirjoittamat tiedetekstit kuitenkin palvelevat yleensä erilaisia intressejä kuin journalistiset tekstit. Tutkimusaineistoni poimin Versuksen sivuilta.

Yleistajuistamisen aste vaihtelee, mutta strategioita tarvitaan aina

Versuksessa julkaistaan yleistajuisuudeltaan eriasteisia tiedetekstejä. Osa teksteistä on asiantuntijatason viestintää ja vaatii lukijalta paljon taustatietoa esimerkiksi tietyn alan käsitteistöstä. Mukana on kuitenkin myös paljon pedagogisen ja populaarin tiedeviestinnän lokeroon sopivia tekstejä.

Analyysiesimerkeiksi valitsin kolme yleistajuisuuden asteeltaan eriävää tekstiä, joissa tutkijat keskittyivät popularisoimaan omaa tuoretta tutkimustaan. Yksi tutkimuksen keskeisin havainto olikin, että yleistajuistamista tapahtuu monilla asteilla, mutta kaikissa niissä hyödynnetään yleistajuistamisen strategioita.

Tutkijat käyttivät erilaisia strategioita runsaasti. Yleisimpiä strategioita olivat näkökannan, kuten mielipiteiden, ilmaisu sekä tiedon räätälöinti, kuten esimerkiksi käsitteiden selittäminen. Lukijan osallistamiseen liittyviä strategioita käytettiin vähiten. Esimerkiksi yhdessäkään aineistoesimerkissä ei puhuteltu lukijaan, käytetty huumoria tai paljastettu jotakin sellaista itsestään, mikä loisi henkilökohtaisemman siteen kirjoittajan ja lukijan välille. Journalistisissa tiedeteksteissä osallistamisen strategioita on sen sijaan tapana käyttää paljon.

Totutut tavat ohjaavat kirjoittamista

Hyvin runsas ja tiivis yleistajuistamisen strategioiden käyttö viittasi siihen, että tieteellisen kirjoittamisen tavat ohjaavat myös tutkijoiden yleistajuistamista kirjoittamista. Tieteellinen teksti on tiivistä, eikä siinä ole ylimääräisiä rönsyjä. Yksi vihje tieteellisen kirjoittamisen totutuista tavoista oli myös passiivimuodon käyttö sekä tiedeartikkelin rakenteen toisintaminen. Yleistajuisissa teksteissä suositaan yleensä aktiivimuotoa sekä käänteistä rakennetta, jossa pääväite esitellään heti tekstin alkuun.

Vaikka myös yleistajuisissa tiedeteksteissä tutkijat muistavat herkästi kertoa tutkimuksensa rajoitteista ja epävarmuustekijöistä, havaitsin myös epävarmuuden poissuodattamista: adjektiivin perusmuoto (’tarkka kuvaus’) vaihtuu yleistajuisessa tekstissä superlatiiviksi (’tarkin kuvaus’).

Strategiakehikko tieteen yleistajuistamisen apuna

Sterkin ja van Gochin kehittämä viitekehys tarjoaa sellaisenaan hyvin selkeän ja helppokäyttöisen työvälineen yleistajuiseen kirjoittamiseen. Viitekehyksen rakenne on paitsi selkeä esitellessään 34 yksittäistä strategiaa jaoteltuna viiteen eri pääkategoriaan, jokaisesta strategiasta on myös saatavilla konkreettisia esimerkkejä.

Oletko esimerkiksi ikinä miettinyt, että minkälaisilla valinnoilla voisit lisätä tekstisi uskottavuutta tai rakentaa läheisempää suhdetta lukijaan? Tai vain sitä, että miten yleistajuinen teksti kannattaa rakentaa? Monien strategioiden kohdalla on kerrottu, että missä vaiheessa yleistajuista tekstiä ne yleensä sijaitsevat: pääväite tai uutuusarvo kannattaa sijoittaa heti alkuun, kun taas soveltavat johtopäätökset esitetään yleensä tekstin loppupuolella.

Väitän, että strategioita voi soveltaa myös muualla kuin kirjoitetussa tekstissä. Esimerkiksi Versuksessakin julkaistaan erilaisia mediasisältöjä, kuten podcasteja, joissa samoja yleistajuistamisen tekniikoita voidaan hyödyntää.

Kohti monimuotoisempaa ja vaikuttavampaa tiedeviestintää

Tiedeviestinnästä on tullut osa tutkimustyötä ja tutkijoiden itsensä tekemä tiedeviestintä yleistyy entisestään. Ymmärrys siitä, mitä kaikkea tiedeviestintä pitää sisällään ja kuinka tieteen yleistajuistamista tapahtuu eri asteilla, voi myös motivoida tutkijoita toteuttamaan monipuolisempaa tiedeviestintää.

Motivaatiosta tiedeviestintää kohtaan kielivät, suorastaan huutavat, Versuksen kaltaiset pitkälti omaehtoisuuteen perustuvat tutkijalähtöiset tiedeviestintäprojektit. Tutkijat jopa järjestävät itse itselleen koulutusta ottaakseen haltuun erilaisia uusia yleistajuistamisen muotoja (esim. Viesti ja vaikuta! 2021).

Jos tiedeviestinnän oletetaan kuuluvan tutkijan työkuvaan tänä päivänä, tarkoittaa se sitä, että tiedeviestinnän koulutukseen tulisi panos­taa ja kannustaa enemmän. Myös tukirakenteiden ja palkitsemiseen liittyvien käytäntöjen pitäisi olla kunnossa.

Monipuolisella ja harkitulla tieteen yleistajuistamisella voidaan rikastuttaa tiedeviestinnän kenttää ja sitä kautta lisätä tieteen merkitystä yhteiskunnassa. Siksi tiedeviestintään ja sitä tukevien pysyvien rakenteiden luomiseen tulee panostaa.

MAIJA TOIVANEN

 

Artikkelikuva: Unsplash/Gabriel Sollmann

Takaisin ylös ↑