Ekologiset kompensaatiot ovat keino, jonka avulla voidaan estää kokonaisheikennyksen syntymistä luonnolle. Kompensaation tarve luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi on tunnistettu kansainvälisesti ja sittemmin myös Suomessa luonnonsuojelulain toimivuusarvioinnissa. Tutkimusartikkelimme “Ekologisten haittojen hyvittäminen suojelualueita ennallistamalla” ilmestyi loppuvuodesta 2019. Artikkeli tarkasteli jo aiemmin suojeltujen, mutta ihmistoiminnan heikentämien alueiden soveltumista kompensaatiossa tarvittavien luontohyötyjen tuottamiseen.

Keskeinen tavoite työssä oli selvittää, voidaanko jo aiemmin suojellulla alueella toteutetun ennallistamisen tuottamia luontohyötyjä pitää aidosti lisäisinä, eli sellaisina, joita ei olisi syntynyt muutenkin. Toisin sanoen selvitettävänä oli, tehtäisiinkö ennallistamistoimet suojelualueille joka tapauksessa jo olemassa olevien velvoitteiden seurauksena. Tutkimuskysymys liitettiin käytäntöön suoluontoon kohdistetun tapaustutkimuksen avulla, ja tuotetun lisäisen hyvityksen määrää arvioitiin elinympäristöjen tilan edistämisen työryhmän kehittämään ELITE-malliin pohjautuen.

Ekologinen kompensaatio valtavirtaistuu

Artikkelimme ilmestyessä ekologiseen kompensaatioon liittyi niin käsitteellisiä kuin käytännöllisiäkin haasteita. Ekologista kompensaatiota on viime vuosina tutkittu yhä enenevissä määrin myös Suomessa. Ekologisen kompensaation mahdollisuuksia on alettu soveltamaan kunnissa, yrityksissä ja kotimaisessa lainsäädännössä. Näistä esimerkkeinä voidaan mainita meneillään oleva Suomen Akatemian Strategisen Tutkimusneuvoston rahoittama BOOST-hanke “Ekologinen kompensaatio oikeudenmukaisessa siirtymässä kohti luonnon kokonaisheikentymättömyyttä”. Hankkeessa tarkastellaan muun muassa keinoja, joiden avulla Jyväskylän ja Lahden kaupungit voivat saavuttaa maankäytössään luonnon kokonaisheikentymättömyyden.

Yritysten osalta voidaan mainita AA Sakatti Mining oy, joka on selvittänyt Sodankylään suunnitteilla olevan kaivoshankkeensa luontohaitat ja niiden hyvittämiseen tarvittavat hyödyt. Lainsäädännön osalta on meneillään luonnonsuojelulain uudistus, jonka lausunnolla ollut lakiehdotus sisälsi oman luvun ekologisen kompensaation toteutuksesta. Ekologinen kompensaatio luontohaittojen hyvittämisessä on Suomessa selvästi valtavirtaistumassa ja siirtymässä kohti toimeenpanoa.  

Soiden ennallistaminen on edelleen tärkeää 

Viimeisimmät Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnit osoittavat, että suoluonto köyhtyy edelleen. Soiden ennallistamista on Suomessa tehty joitakin kymmeniä tuhansia hehtaareita, ja tehdään edelleen esimerkiksi Helmi-elinympäristöohjelman ja EU:n Life-ohjelman hankerahoituksella, mutta myös yksityisellä rahoituksella esimerkiksi Hiilipörssi oy:n kautta. Työ ei ole ihan heti loppumassa, sillä Suomessa on kaikkiaan ojitettu lähes viisi miljoonaa hehtaaria soita. Soiden ennallistamisen hyödyt eivät toteudu käden käänteessä, vaan ojitettu suoluonto palautuu hiljalleen vuosikymmenten saatossa kohti luonnontilaa. Suomen Luontopaneelin soiden ennallistamista käsitelleen raportin sekä paneelin suositusten mukaan soiden ennallistaminen palvelee sekä suoluonnon palautumista että työtä ilmaston muutoksen torjumiseksi. Vaikka välittömät vaikutukset eivät aina ole positiivisia, soiden pitkäjänteinen ennallistaminen on parempi ratkaisu kuin ennallistamatta jättäminen. 

Mikä hyöty on luonnon kannalta lisäistä?

Lisäisyys, johon tutkimusartikkelissamme perehdyimme, on keskeinen edellytys sille, että ennallistamistoimia voidaan käyttää kompensaatioiksi soveltuvan luontohyödyn tuottamisessa. Artikkelissamme selvitettiin olemassa olevia velvoitteita suojelualueiden ennallistamiseen. Tällöin ennallistaminen tulisi tehdä joka tapauksessa, se ei tuottaisi luonnon kannalta lisäistä hyötyä, eikä sitä voisi käyttää luontohaittojen hyvityksiin. Kysymystä tarkasteltiin selvittämällä silloista oikeustilaa, joka viittasi velvoitteen olemassaoloon, mutta myös sen puutteelliseen toteutukseen käytännössä.

Sittemmin luonnonsuojelulain uudistuksen valmistelussa vuonna 2021 linjattiin että Natura 2000 -verkoston, eli luontodirektiivin mukaisten luontotyyppien ja lajien suojelemiseksi perustetun Euroopan laajuisen suojeluverkoston, alueilla tehtävät ennallistamistoimet eivät olisi lisäisiä, eivätkä siten kelpaisi luontohaittojen hyvityksiksi. Toisaalta artikkelissamme mainitaan, että Metsähallitus kohdentaa kaikki ennallistamiseen käytettävät varansa juuri näille alueille, vaikka ennallistamisen tarvetta olisi muuallakin. Olisivatko siis muilla kuin Natura 2000 -verkoston alueilla tehtävät ennallistamistoimet lisäisiä? Käytännöllisesti tarkasteltuna näiden toimien käyttäminen kompensaatiossa tuotettavina hyötyinä mahdollistaisi alueiden ennallistamisen tilanteessa, jossa sitä ei muutoin tehtäisi.  Euroopan komissio on parhaillaan valmistelemassa asetusta heikennetyn luonnon ennallistamiseksi (Helsingin Sanomat 2022, YLE 2022). On mahdollista, että tämä vakauttaa ennallistamisvelvoitteen asemaa ja vahvistaa oikeudellisia velvoitteita ennallistamistoimiin myös Natura 2000 -verkoston ulkopuolella. Nähtäväksi jää, johtaako tämä myös ennallistamistoimien rahoittamiseen näillä alueilla. 

Artikkelimme toinen johtopäätös oli, että suojelualueelle sijoitettavien ennallistamishyötyjen puolesta puhuu jo olemassa olevan suojelun takaama pysyvä turva. Hyvitysten pysyvyyden vaatimus on keskeinen elementti ekologisessa kompensaatiossa, koska luontohaitat ovat usein pysyviä ja lisäksi pysyvyys takaa sen, että luonnon kokonaisheikentymättömyyden sijaan pitkällä tähtäimellä saavutetaan luonnon tilan paranemista. Tätä johtopäätöstä mukaillen luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä linjattiin, että ennallistamishyötyjen tulisi joka tapauksessa olla pysyviä. Jos näin on, olisi tarpeellista, että hyötyjen tuottamisessa käytetty alue joka tapauksessa suojellaan tai rajataan muun maankäytön ulkopuolelle. Tämä tulisi selkeyttää lainsäädännössämme, ja myös luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä ehdotetun kompensaatiorekisterin pitäminen olisi tärkeää pysyvyyden varmistamiseksi. 

Kasvava huoli luontokadosta ja ilmastonmuutoksen kiihtymisestä kiristävät velvoitteitamme luontoa kohtaan.

Kaiken kaikkiaan artikkelimme määritteli hyödyn tuottamisen reunaehtoja, ja näiden osalta se on kestänyt hyvin aikaa. Ekologinen kompensaatio on kehittynyt ja vakiinnuttanut asemaansa. Kasvava huoli luontokadosta ja ilmastonmuutoksen kiihtymisestä kiristävät velvoitteitamme luontoa kohtaan. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea lisäisyyden tarkasteluun hyvityksien osalta. Lisäisyys ja kompensaation kriteerit vaikuttavat jatkuvasti kiristyvän ja samalla hyvityksille on valtava tarve, kun haittoja aiheutetaan joka tapauksessa jatkuvasti.

Vuoden 2019 jälkeen maailma on muuttunut monella tavalla. Tätä kirjoittaessa pandemiatunnelin päässä näkyy valoa, mutta sen sijaan on astunut huoli uusimman ilmastoraportin viestistä ja Euroopan turvallisuustilanteen järkkymisestä. Kun yhteiskuntamme keskittyy selviytymään lyhyemmän tähtäimen haasteista, kuten energiaomavaraisuuden saavuttamisesta turpeen jälkeisenä aikana, on pidettävä huolta siitä, ettei luontokatoa ja ekologisesti kestävää tulevaisuutta sysätä taas tulevien sukupolvien ongelmaksi. Ekologisten kompensaatioiden laajamittainen käyttö voisi parhaimmillaan mahdollistaa ekologisesti kestävän tulevaisuuden rakentamisen muiden tavoitteiden rinnalla.

LINDA MUSTAJÄRVI, JANNE KOTIAHO JA LEILA SUVANTOLA

 

Kiitokset kirjoitustyön mahdollistamisesta Koneen Säätiölle (LM) sekä STN BOOST -hankkeelle (JSK). 

Otsikkokuva: Linda Mustajärvi