Helsingissä on tällä hetkellä käynnissä useita kaupunkiuudistushankkeita, joihin sisältyy purkavaa uusrakentamista. Purkavassa uusrakentamisessa puretaan esimerkiksi peruskorjauksen tarpeessa olevia rakennuksia, joiden tilalle rakennetaan aiempaa suurempi määrä uusia asuntoja. Rakentamisen vaikutuksia liikenteelle, ympäristölle ja taloudelle selvitetään jo kaavoitusvaiheessa, mutta sosiaaliset vaikutukset jäävät usein huomiotta. Purkavaa uusrakentamista koskevassa kaavaselostuksessa ei mainita kotinsa menettäviä ihmisiä lainkaan: kaavassa puhutaan vain kerrosneliömetreistä. Kun kaavoitus koskee näin merkittävällä tavalla ihmisten elämää ja koteja, tulisi sen sosiaaliset vaikutukset huomioida paremmin.

Maisterintutkielmassani selvitin asukkaiden kokemuksia kaavoituksesta Helsingin Meri-Rastilassa, johon kaupunki on uudessa asemakaavamuutoksessa suunnitellut purkavaa uusrakentamista. 1990-luvun alkupuolella rakennetulta asuinalueelta suunnitellaan purettavaksi jopa 26 asuinrakennusta. Asemakaavamuutos on hyväksytty helmikuussa 2021 kaupunginvaltuustossa, minkä jälkeen päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen. Tällä hetkellä kaava on yhä käsittelyssä Helsingin hallinto-oikeudessa.

Kiinnostukseni aiheeseen sain Ariane Nomikosin artikkelista Place Matters. Artikkelissaan Nomikos käsittelee paikkojen merkitystä sekä arkiympäristöissämme tapahtuvien muutosten psykologisia vaikutuksia. Nomikos keskittyy ilmastonmuutoksen aiheuttamiin tuhoihin merkityksellisissä paikoissa, mutta myös purkamista koskevassa keskustelussa voi hyödyntää samaa ajattelua paikkaan liittyvästä ahdistuksesta. Yksi ensimmäisiä mielenkiintoni herättäneitä kysymyksiä olikin: miltä oman kodin purkaminen tuntuu?

Pitkän kaavoitusprosessin vaikutukset asukkaiden elämään

Työssäni tarkastelin asukkaiden kokemuksia ja elämää kaupunkiuudistuksen keskellä kahdessa eri taloyhtiössä, joiden kaikki rakennukset purettaisiin asemakaavamuutoksen myötä. Toinen tutkimuskohteenani olevista taloyhtiöistä on Helsingin Kaupungin Asunnot Oy:n (Heka) taloyhtiö ja toinen yksityisomisteinen. Asukkaat suhtautuivat purkamissuunnitelmiin pääasiassa vastustaen, ja pienimittakaavaisen ja idyllisen asuinalueen menettämistä pelättiin.

Erityisen merkittäväksi asukkaiden kokemuksessa nousi kaavoitusprosessin pitkä kesto: jo nyt asukkaat ovat eläneet yli neljä vuotta epätietoisuudessa kotiensa tulevaisuudesta. Tieto purkamisesta oli tullut haastattelemilleni asukkaille pääasiassa Facebook-ryhmistä tai naapureilta, eikä virallinen tieto ollut tavoittanut asukkaita. Heistä vain harvat tiesivät kaupungin järjestämistä asukaskuulemistilaisuuksista tai olivat osallistuneet niihin. Asukkaiden osallisuus heitä koskettavassa päätöksenteossa olikin olematonta.

kannattaako nyt remontoida tai sisustaa, jos talo jossain vaiheessa puretaankin?

Viestinnän puute kaavoitusprosessin aikana on siis lisännyt asukkaiden epätietoisuutta. Yksityisessä taloyhtiössä viestinnän puute on myös aiheuttanut konfliktin asukkaiden kokiessa, etteivät he saa riittävästi tietoa purkamissuunnitelmista taloyhtiön hallitukselta. Pitkään jatkunut kaavoitusprosessi ja tiedotuksen puutteesta johtuva epävarmuus ovat myös vaikuttaneet negatiivisesti joidenkin asukkaiden paikkakiintymykseen. Vaikka Meri-Rastilan fyysinen ympäristö ei vielä olekaan muuttunut, voidaan sosiaalisessa ympäristössä nähdä tapahtuneen muutos negatiiviseen suuntaan muun muassa yhteisöllisyyden vähentymisen kautta, josta mainittiin molemmissa taloyhtiöissä. Kummassakin taloyhtiössä mainittiin myös epävarman tilanteen aiheuttamat haasteet oman kodin laittoon liittyen: kannattaako nyt remontoida tai sisustaa, jos talo jossain vaiheessa puretaankin?

Purkava uusrakentaminen

Meri-Rastilan tilanne ei ole ainutlaatuinen, vaan vastaavanlaisia purkavan uusrakentamisen hankkeita on käynnissä Helsingissä useita. Purkamista suunnitellaan niin kaupunkiuudistusten osana kuin pienemmässä mittakaavassa yksityisissä taloyhtiöissä. Purkamisen suosiota on saattanut edesauttaa vuonna 2019 tullut lakimuutos. Kun aiemmin purkamiseen vaadittiin taloyhtiössä kaikkien osakkaiden suostumus, riittää nyt vain 4/5 osakasenemmistö. Lainsäädännön löyhetessä voidaan olettaa yhä useampien asunto-osakeyhtiöiden ryhtyvän purkavaan uusrakentamiseen.

Purkavan uusrakentamisen prosessiin liittyy monia epäselvyyksiä. Sille, kuinka purkava uusrakentaminen taloyhtiöissä tulisi toteuttaa, ei ole tarjolla selkeää toimintamallia. Purkava uusrakentaminen harvoin kohtelee kaikkia asukkaita tasavertaisesti, ja kun taloyhtiöiden hallituksissa istuvat usein tavalliset asukkaat eivätkä kiinteistöalan ammattilaiset, ovat lähtökohdat ongelmien syntymiselle ja pitkälle prosessille otolliset. Purkavan uusrakentamisen hankkeita on jatkuvasti käynnissä, mutta sen sosiaalisia tai yksilötason vaikutuksia ei kuitenkaan ole Suomessa juurikaan tutkittu.

Sosiaalinen kestävyys kaupunkisuunnittelussa

Tarkastelin työssäni asukkaiden kokemuksia muun muassa sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Kaupunkitilan sosiaalinen kestävyys rakentuu monella tasolla, joista yksi on asukkaiden oma kokemus siitä, onko alue sosiaalisesti kestävä ja laadukas. Toisaalta taas kaupunkitilalla voi olla sellaisia objektiivisesti havaittavia ominaisuuksia – esimerkiksi turvallisuus, terveellisyys ja saavutettavuus – jotka vaikuttavat sen sosiaaliseen kestävyyteen.

sosiaalisesti kestävä kaupunkisuunnittelu tarkoittaa huomion kiinnittämistä sekä prosesseihin että sisältöihin: siis siihen, miten suunnitellaan ja mitä suunnitellaan.

Myös ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ovat sosiaalisen kestävyyden ytimessä. Tärkeä huomio onkin, että sosiaalisesti kestävä kaupunkisuunnittelu tarkoittaa huomion kiinnittämistä sekä prosesseihin että sisältöihin: siis siihen, miten suunnitellaan ja mitä suunnitellaan. Sosiaalisesti kestävä kaupunkisuunnittelu asettaa ihmisen suunnittelun keskiöön. Tämä asetelma tuntuu nykyisestä kaavoitusprosessista puuttuvan.

Meri-Rastilassa asukkaat kuvasivat elämäänsä hyvänä, eivätkä he haluaisi muuttaa alueelta pois. Ainakin ympäristön koetun laadun perusteella alueen voidaan sanoa olevan haastatelluille asukkaille sosiaalisesti kestävä. Kuitenkin suunniteltu kaupunkiuudistus ja sen myötä tiiviimpi ja korkeampi rakentaminen huolestuttivat monia, eivätkä he uskoneet enää uudistuksen jälkeen viihtyvänsä alueella.

Aiemman tutkimuksen perusteella on myös syytä epäillä, että vahvasti paikkaan kiintyneet asukkaat saattavat surra naapurustonsa menettämistä vielä pitkään poismuuton jälkeenkin. Näyttääkin siltä, ettei Meri-Rastilan kaupunkiuudistusta pystytä toteuttamaan nykyisille asukkaille sosiaalisesti kestävällä tavalla.

Katse rakennuksista ihmisiin

Jotta kaavatyössä pystyttäisiin huomiomaan sen sosiaaliset vaikutukset paremmin ja toteuttamaan prosessi sosiaalisesti kestävällä tavalla, tulisi katse siirtää rakennuksista ihmisiin. Tässä apuna voisi käyttää kulttuurisuunnittelun ja erityisesti kulttuurikartoituksen menetelmiä.

Kulttuurisuunnittelu on kaupunkikehityksen menetelmä, joka pyrkii nostamaan suunnittelun keskiöön paikalliset yhteisöt ja heidän kulttuurinsa. Tärkeässä roolissa kulttuurisuunnittelussa on yhteiskehittäminen ja perinteistä kaupunkisuunnitteluprosessia laajempi osallisuuden tavoite sekä paikkalähtöisyys, jossa suunnitelmat tehdään aina tiettyyn paikkaan sen ominaispiirteet huomioiden. Kulttuurisuunnittelussa paikallinen kulttuuri ja yhteisöt nähdäänkin resursseina, jotka ohjaavat suunnittelutyötä.

Kulttuurikartoituksen tavoitteena on kartoittaa niitä resursseja, jotka ovat yhteisölle tärkeitä: se tekee näkyväksi paikalliset tarinat, käytänteet ja muistot, jotka luovat paikkoihin merkityksiä. Kulttuurisina resursseina nähdään esimerkiksi paikalliset tavat, murteet, tapahtumat ja festivaalit sekä juoma- ja ruokakulttuuri.

Kulttuurikartoituksesta voisi olla apua myös sosiaalisten vaikutusten huomioimiseen. Kaavoitustyön katse saadaan käännettyä rakennuksista ihmisiin, jos alueen sosiaaliset ja kulttuuriset yhteisöt sekä resurssit kartoitetaan heti kaavoitusprosessin alussa ja nostetaan sitten suunnittelun keskiöön.

Kun purkamista koskevassa kaavassa tunnistetaan purettavien kerrosneliömetrien lisäksi kotinsa menettävien asukkaiden määrä, on sosiaaliset vaikutuksetkin helpompi huomioida.

Kun purkamista koskevassa kaavassa tunnistetaan purettavien kerrosneliömetrien lisäksi kotinsa menettävien asukkaiden määrä, on sosiaaliset vaikutuksetkin helpompi huomioida. Kuten Kuntoutussäätiön raportissa todetaan, ”sosiaalisesti kestävää kaupunkisuunnittelua on vaikea toteuttaa ilman sen asukkaiden osallisuutta ja sitä, että asetamme ihmiset kaiken kaupunkisuunnittelun ytimeen”.

Kohti sosiaalisesti kestävää kaupunkisuunnittelua

Tutkimuksestani syntyvää tietoa olisi mahdollista hyödyntää esimerkiksi kaupunkisuunnittelun piirissä. Sen pohjalta nousi esiin huomioita, joiden avulla asukkaiden osallisuutta voitaisiin parantaa ja kaupunkisuunnittelua kehittää sosiaalisesti kestävämpään suuntaan:

1. Alueen sosiaaliset ja kulttuuriset resurssit tulee paremmin tunnistaa ennen varsinaisen suunnittelutyön aloittamista. Tämä helpottaa kaavatyön sosiaalisten ja kulttuuristen vaikutusten arviointia. Kulttuurikartoitusta voitaisiin käyttää menetelmänä sekä sosiaalisten että kulttuuristen resurssien tunnistamisessa.

2. Kaupunkisuunnittelun tulee kulttuurisuunnittelun tavoin ymmärtää paikallisuus resurssina, joka ohjaa koko suunnittelua. Tämä vaatii kaavoitukselta ajattelun kääntämistä rakennuksista ihmisiin ja heidän asiantuntijuutensa arvostusta.

3. Kaupunkisuunnittelun prosessin vaikutukset tulee paremmin ymmärtää sosiaalisen kestävyyden kannalta. Pitkä prosessi saattaa vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi asukkaiden paikkakiintymykseen ja luoda epävarmuutta. Jatkuva viestintä prosessin eri vaiheista vähentäisi asukkaiden epävarmuutta.

Sosiaalisesti kestävä kaupunkisuunnittelu on mahdollista vasta, kun asukkaiden kokemukset omasta arkiympäristöstään huomioidaan suunnittelussa ja suunnittelun katse siirretään rakennuksista ihmisiin.

MOONA TIKKA

Koti ja sukupuoli linkittyvät monin tavoin ajatuksissa, odotuksissa, käsityksissä ja kuvitelmissa. Kulttuurimme kantaa käsityksiä siitä, miten naiset ja miehet tekevät kotitöitä, sisustavat ja suhtautuvat kotiin. Saatamme esimerkiksi ajatella, että miehet sisustavat mielellään tummilla väreillä ja naiset ovat taitavia pesemään pyykkiä – tai että sisustusmaku ei riipu sukupuolesta ja kaikki voivat oppia käyttämään pyykinpesukonetta.

Analysoin pro gradu -tutkielmassani kuudentoista 20–39-vuotiaan nuoren aikuisen haastattelujen ja kirjoitelmien pohjalta sitä, miten sukupuoli ja koti liittyvät toisiinsa arjessa. Ohjaavatko perinteiset sukupuoliroolit toimimaan kotona tietyllä tavalla? Millainen mies tai nainen kotona voi olla? Miten omaa sukupuolta esitetään, rakennetaan ja koetaan, kun tehdään kodista kotia?

Tutkimuskohteena koti ja sukupuoli

Kiinnostuin kodista ja sukupuolesta tutkimusaiheena opiskellessani yhteiskuntamaantiedettä. Arjen maantieteen luennolla tilastot näyttivät, että naiset käyttävät edelleen miehiä enemmän aikaa kotitöihin. Sukupuolentutkimuksen tenttiä varten luetussa Aikuisten arki -kirjassa Eeva Jokinen avasi sitä, miten asioiden ja tekojen – esimerkiksi pyykinpesun – toistaminen saa ne ajan kuluessa vaikuttamaan ”luonnostaan” miesten tai naisten jutulta. Feministisen maantieteen kurssilla Andrew Gorman-Murrayn artikkelit kodista ja miehistä innostivat pohtimaan, kokevatko kaveripiirini miehet kodin samalla tavalla kuin minä.

Miten sukupuoli on mukana, kun tiskaamme, valitsemme verhoja, puhdistamme WC-pönttöä, kutsumme vieraita kylään, puhumme kodista tai ajattelemme sitä?

Aloin nähdä omankin suhteeni kotiin uusista näkökulmista. Millä tavoilla sukupuoleni vaikuttaa siihen, mitä teen kotona, millaiseksi koen kodin ja miten puhun siitä? Miksi toisinaan huomaan naisena ottavani vastuuta kodin siisteydestä tai sisustusvalinnoista? Kietoutuvatko perinteiset sukupuoliroolit omiin tekoihini ja tunteisiini silloinkin, kun en edes tiedosta asiaa? Entä millainen on kodin ja sukupuolen suhde muiden nuorten aikuisten elämässä? Miten sukupuoli on mukana, kun tiskaamme, valitsemme verhoja, puhdistamme WC-pönttöä, kutsumme vieraita kylään, puhumme kodista tai ajattelemme sitä?

Alison Blunt ja Robyn Dowling ovat hahmotelleet kodin maantieteellisen tutkimuksen keskeisiä ajatuksia, joista yksi on käsitys siitä, että koti ei ole pelkästään fyysinen paikka, vaan siihen liittyy myös ajatuksia, kuvitelmia, tunteita ja toiveita. Tämä sopii arkisiin kokemuksiin kodista: kodin seinien lisäksi tärkeää on tunne siitä, että on kotona. Kotia ja kotoisuuden tunnetta luodaan ja ylläpidetään jatkuvasti esimerkiksi pitämällä huolta kodista ympäristönä – siivoamalla, korjaamalla, järjestelemällä ja sisustamalla. Samalla toistetaan ja luodaan kodin merkityksiä. Tällaista toimintaa, jossa kodista tehdään kotia, kutsutaan kodin tekemisen käytännöiksi. Kotia tehdessä ei kuitenkaan tehdä pelkästään kotia, vaan myös rakennetaan omaa identiteettiä ja tuotetaan – eli esitetään ja tehdään – omaa sukupuolta. Tätä kodin tekemisen käytäntöjen ja sukupuolen yhteyttä lähdin gradussani tutkimaan.

Sukupuoleen ja kotiin liittyvillä odotuksilla vain pieni rooli elämässä

Suurin osa tutkimukseni osallistujista kertoi tunnistavansa sukupuoleen ja kotiin liittyviä odotuksia. Tällaisia odotuksia nimettiin paljon. Esimerkiksi sisustamisesta ja tarkasta siivoamisesta kirjoitettiin asioina, joiden usein ajatellaan olevan naisille tyypillisempiä. Osa miehistä mainitsi, että stereotyyppinen käsitys sisustamisesta naisten juttuna tulee joskus mieleen, kun sisustaa omaa kotia tai puhuu siitä. Käsitys ei kuitenkaan vaikuttanut näiden miesten toimintaan, vaan sisustaminen oli luonteva ja itsestään selvä osa yksin asuvan miehen kodin tekemisen käytäntöjä.

Vaikka useimmat tutkimuksen osallistujat tunnistivat ja nimesivät sukupuoleen liittyviä odotuksia, he eivät yleensä kokeneet, että odotukset vaikuttaisivat heidän omaan toimintaansa tai käsityksiinsä. Toisaalta jotkut kertoivat, että heillä itsellään tai heidän lähipiirillään on odotuksia sukupuolen suhteen: esimerkiksi osa naisista pohti vastuutaan kodin siisteydestä. Käsitykset miehen ja naisen rooleista ilmenivät itseen kohdistuvina odotuksina ja siten vaikuttivat omaan toimintaan. Muutama osallistuja kertoi myös odotuksista, joita itse kohdisti puolisoonsa: puolison toivottiin esimerkiksi toimivan lapsuudenkodista omaksutun roolin mukaisesti.

Sukupuoleen ja kotiin liittyvistä odotuksista kerrottiin kuitenkin useimmiten etäisenä juttuna, joka ei juurikaan vaikuttanut omaan elämään. Näihin odotuksiin liittyi myös erilaisia tunteita. Joskus iloa tuotti sukupuolta koskevien odotusten mukaisesti toimiminen ja joskus se, että tiedosti toimivansa niitä vastaan.

Ihmisten ominaisuuksia selittää persoonallisuus eikä sukupuoli

Kun tutkimuksen osallistujat puhuivat tavoistaan toimia kotona, he kehystivät asian usein yksilöllisyydellä. Omien kodin käytäntöjen ei siis nähty johtuvan sukupuolesta vaan yksilöllisestä persoonallisuudesta, jota sukupuoli ei selitä. Osa naisista pohti, että heidän siivous- tai sisustuskäytäntöjään voisi pitää naisille tyypillisinä. He kuitenkin kertoivat tekevänsä asiat niin kuin itse haluavat, ja heidän käytäntönsä eivät siis ilmentäneet sukupuolta vaan esimerkiksi heidän luonnettaan tai mieltymyksiään.

Aineistossa ei mainittu tasa-arvoa juuri lainkaan, mutta kotitöiden osalta puhuttiin melko paljon siitä, että puolisoiden pitäisi jakaa kotityöt tasan. Tällaisessa puheessa näkyy tasa-arvon ihanne, vaikka tasa-arvoa sanana ei mainittaisi. Ehkä tavoite kotitöiden tasaisesta jakamisesta on jo niin tuttu, ettei sitä tarvitse perustella.

Sisustamista puolestaan ei kehystetty tasa-arvolla. Sisustaminen erottuu aineistosta myös siten, että sen suhteen jotkut kirjoituspyyntöön vastanneet pohtivat miesten ja naisten persoonallisuuksien eroja. Muutama vastaaja arveli havaintojensa perusteella, että naiset ovat innokkaampia sisustajia ja naisten tapa sisustaa kotia on erilainen kuin miesten: esimerkiksi koriste-esineitä, pitsiä ja huoliteltua sisustusta pidettiin naisille tavallisempana. Nämä ovatkin niitä aineiston harvoja hetkiä, joissa sukupuolen ajatellaan vaikuttavan siihen, millainen ihminen on ja miten hän toimii kodissaan.

Harjoiteltua luonnollisuutta ja erilaisia tapoja olla mies tai nainen

Eeva Jokinen kirjoittaa sukupuolitapaisuudesta eli siitä, että naisille tai miehille luonnollisilta vaikuttavat asiat ovat itse asiassa muuttuneet ”luonnollisiksi” harjoittelun ja toiston kautta. Sukupuolitapaisuus näkyy aineistossa esimerkiksi puheessa, jossa kerrotaan miehille tai naisille tyypillisistä kodin käytännöistä tai taidoista mutta ajatellaan, että ne on hankittu opettelemalla ja harjoittelemalla. Toisaalta sukupuolitapaisuuden käsitteen avulla voi haastaa ajatusta siitä, että omat tavat toimia kotona liittyvät persoonallisuuteen mutta eivät sukupuoleen. Jos oppii naisena kokemaan luontevana asioita, joihin ympäröivä maailma kannustaa naisia, onko kyse yksilöllisestä persoonallisuudesta vai menneisyyden sukupuoliroolien kaiusta, joka on juurtunut tapoihin ja ylettyy niiden avulla nykyhetkeen? Vai ehkä molemmista?

Analysoin myös sitä, miten tutkimuksen osallistujat kertoivat monenlaisista tavoistaan olla mies tai nainen kotia tehdessä ja kodin käytäntöjen keskellä. Esimerkiksi osa miehistä vertasi haastattelussa omia tapojaan kuvitteelliseen ”keskivertoon mieheen”, joka kenties ilmensi haastateltujen käsityksiä siitä, millaisia miesten ajatellaan yleensä olevan. Miehet saattoivat esimerkiksi arvella, ettei keskivertomies hankkisi kotiinsa kausivaloja. Heille itselleen koti vaikutti silti paikalta, jossa voi olla vaivattomasti oma itsensä myös siinä mielessä, että saa olla juuri sellainen mies tai nainen kuin on.

Kodin asiat ovat yhteiskunnan asioita

Sukupuoli ei ole ainoa asia, jonka perusteella ihmisiin kohdistetaan odotuksia. Gradussani en käsitellyt lähes lainkaan sitä, miten esimerkiksi seksuaalisuus, etnisyys, luokka, ikä ja terveydentila vaikuttavat siihen, mitä meiltä odotetaan ja millaisia odotuksia itse kannamme. Myös sukupuolen moninaisuus jäi näkymättömiin, koska tutkimuksen osallistujat kirjoittivat itsestään miehinä ja naisina.

Tutkielmani näkökulma johdattaa katsomaan asumuksen seinien sisälle, pieneltä tuntuviin asioihin, joiden keskellä elämme. Kodin arkiset asiat saattavat tuntua tavanomaisilta, jopa vähäpätöisiltä. Kodin merkityksen huomaakin ehkä parhaiten, kun yrittää kuvitella elämää ilman kotia. Kodin asiat myös toistuvat lähes loputtomiin sukupuolittuneine odotuksineen – kahvikuppien tiskaaminen ja sohvannurkkaan istahtaminen ovat pieniä asioita, jotka seuraavat meitä päivästä toiseen.

Asumuksen ovet johtavat maailmaan: yhteiskunnan asiat liukuvat kotiin ja kodin asiat yhteiskuntaan.

Kotiin liittyvät asiat ovat osa ihmisten yksityistä elämää, mutta ne eivät ole pelkästään sitä. Asumuksen ovet johtavat maailmaan: yhteiskunnan asiat liukuvat kotiin ja kodin asiat yhteiskuntaan. Halusin gradussani tutkia arjen ja ihmisenä olon vaikeasti sanoitettavaa ydintä: miltä tuntuu olla minä elämälleni keskeisessä paikassa. Näihin arkisiin, henkilökohtaiselta tuntuviin kysymyksiin heijastuu maailma, jossa elämme.

KATARIINA KOTILA

Otsikkokuva: Designecologist/Pexels

Takaisin ylös ↑